PÄÄTTÄMINEN
Oikeustoimittajat ry arvosteli Pieksämäen käräjäoikeu-den ja Itä-Suomen hovioikeukäräjäoikeu-den ratkaisuja oikeukäräjäoikeu-den- oikeuden-käynnin julkisuutta koskevassa asiassa. Kantelukirjoi-tuksen mukaan käräjäoikeus oli tehnyt päätöksen vahingonkorvausasian asiakirjojen julkisuudesta, vaik-ka käräjäoikeuden tuomion julkisesta osasta tällaista päätöstä ei ilmennyt. Kantelija arvosteli myös sitä, et-tä merkinet-tä asian käsittelyset-tä suljetuin ovin puuttui.
Oikeustoimittajat ry arvosteli vielä sitä, etteivät kärä-jäoikeus tai hovioikeus olleet ilmoittaneet lainkohtia, joihin salassapitopäätös perustui, eivätkä olleet pe-rustelleet päätöksiään.
Käräjäoikeuden menettely
Valtiota vastaan nostetun vahingonkorvausasian kan-taja pyysi käräjäoikeuden valmisteluistunnossa, että oikeudenkäyntiaineisto julistetaan salaiseksi 20 vuo-den ajaksi. Käräjäoikeus puheenjohtajanaan sen laa-manni päätti oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 5 ja 9 §:iin perustuen, että oikeudenkäyntiaineis-to sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuun ottamatta on pidettävä salassa 20 vuoden ajan. Asia siirrettiin välittömään pääkäsittelyyn. Käräjäoikeus hyl-käsi 20.5.2003 antamallaan tuomiolla kantajan kan-teen ennenaikaisena. Tuomion julkisessa osassa ei ol-lut mainintaa oikeudenkäyntiaineiston salassapidosta.
Itä-Suomen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuo-mion 5.2.2004 päätöksellään ja palautti asian kärä-jäoikeuteen. Hovioikeuden päätöksessä todettiin oi-keudenkäyntiaineiston julkisuus -otsikon alla seuraa-vasti: ”Käräjäoikeus on 19.5.2003 määrännyt, että oi-keudenkäyntiaineisto sovellettuja lainkohtia ja tuomio-lauselmaa lukuunottamatta on pidettävä salassa 20 vuoden ajan 19.5.2023 saakka.”
AOA Jääskeläinen totesi, että asiassa oli otettava huo-mioon oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteeseen liitty-vät kontrollifunktiot (ks. myös AOA Jääskeläisen pää-tös 14.11.2002, dnro 779/4/01*). Siinä tapauksessa, että tuomioistuin on hyväksynyt asianosaisen vaati-muksen suljetusta käsittelystä eivätkä muut asianosai-set ole sitä vastustaneet, päätöksen perusteluilla ei ole merkitystä asianosaisten oikeusturvan kannalta.
Oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen merkitys ei kui-tenkaan rajoitu asianosaisten oikeusturvanäkökohtiin.
Oikeudenkäynnin julkisuus on tärkeää paitsi sen vuok-si, että kansalaiset voivat valvoa lainkäyttöä, myös sik-si, että julkisuus edistää kansalaisten luottamusta tuo-mioistuimiin. Näistä syistä oikeudenkäynnin julkisuus-periaatteen kannalta olisi tärkeää, että myös yleisö saa riittävät tiedot asian suljetun käsittelyn perusteis-ta ja voi siten arvioida tuomioistuimen harkinperusteis-taval- harkintaval-lan käyttöä.
Vaikka oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 5 § koskee harkinnanvaraista suljettua käsittelyä ja tä-mä säännös oli ilmoitettu Pieksätä-mäen käräjäoikeuden pöytäkirjaan sisältyvässä päätöksessä, nimenomaista päätöstä ei käsillä olevassa asiassa ollut tehty muus-ta kuin oikeudenkäyntiaineiston salassapidosmuus-ta. Kärä-jäoikeuden laamanni kertoi selvityksessään, että asian suullinen valmistelu ja pääkäsittely toimitettiin kanta-jan pyynnöstä kokonaan suljetussa käsittelyssä sillä perusteella, että oikeudenkäynnissä esitettiin erityisen arkaluonteisia kantajan yksityiselämään liittyviä seik-koja. Hän myönsi pöytäkirjassa olevan kirjauksen vail-linaiseksi.
Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 14 §:n mukaan kä-räjäoikeuden päätös on sisällytettävä pöytäkirjaan.
Päätös, jolla asia jätetään tutkimatta, on kuitenkin ai-na laadittava erilliseksi asiakirjaksi. 2 momentin mu-kaan päätös on perusteltava, jos sillä hylätään asias-sa esitetty vaatimus tai väite taikka jos perustelemi-nen muutoin on tarpeen.
AOA katsoi Pieksämäen käräjäoikeuden menetelleen oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 14 §:n vastaisesti siinä, ettei asian suljetusta käsittelystä ollut lainkaan tehty kirjallista päätöstä. Päätöksen puuttumisesta johtuen suljettua käsittelyä koskevalle ratkaisulle ei myöskään tullut esitetyksi laillisia perusteita, joiden valossa tuomioistuimen harkintavallan käyttö olisi voi-nut tulla arvioitavaksi.
Oikeudenkäyntiaineiston salassa pitämistä koskevasta päätöksestä AOA totesi, että siltä osin oli tehty oikeu-denkäymiskaaren 24 luvun 14 §:n 1 momentin edel-lyttämä päätös.
AOA:n näkemyksen mukaan OikJulkL 5 §:n säännös-ten valossa oli jossain määrin tulkinnanvaraista, oliko oikeudenkäyntiaineiston salassapitoa koskeva päätös voitu perustaa selvityksessä ilmoitetulla tavalla kanta-jan erityisen arkaluonteisten yksityiselämään liittyvien seikkojen suojaan, koska kyse oli riita- eikä rikosasias-ta. Ilmeisesti tulkinta oli kuitenkin perustettavissa Oik-JulkL 5.1 §:n 1 kohtaan, jonka mukaan suljettu käsit-tely on mahdollista, ”kun käsitellään… rikosasiaa,
joka..” Vaikka puheena olevassa asiassa kyse oli va-hingonkorvausprosessista, oli sen puitteissa kuitenkin käsitelty rikosasiaa sillä tavoin, että salassapitopää-tös oli yksityiselämän suojan ja julkisuusperiaatteen välinen suhde huomioon ottaen voitu perustaa mai-nittuun säännökseen. Koska puheena oleviin asioihin liittyvä oikeudenkäyntiaineisto oli edelleen salassapi-dettävää, ei AOA voinut päätöksessään lähemmin pe-rustella puheena olevien siviili- ja rikosasioiden sisäl-töä tai keskinäistä liityntää.
AOA piti sinänsä lainmukaisena menettelynä sitä, et-tä käsillä olevassa tapauksessa oikeudenkäyntiaineis-ton salassa pitämistä koskeva päätös oli sisällytetty asian pöytäkirjaan eikä tuomioon. Se, ettei salassapi-topäätöstä tai sen perusteita otettu mukaan tuomion julkiseen osaan aiheutti kuitenkin sen, ettei ratkaisu tai sen perusteet tulleet lainkaan yleisön tietoon. Ulko-puolisilla tahoilla ei siten ollut mahdollisuuksia arvioi-da tuomioistuimen harkintavallan käyttöä tältä osin.
AOA:n näkemyksen mukaan olisi perusteltua kirjata salassapitoa koskevat päätökset myös tuomion julki-seen osaan. Päätöksen tulee joka tapauksessa itses-sään olla julkinen. Tämä seikka on otettava huomioon salassapitopäätöksen perusteluita kirjoitettaessa si-ten, että perustelut yhtäältä antavat ulkopuolisellekin riittävän perustan arvioida salassapidon perustetta ja tarvetta mutta toisaalta jäävät siinä määrin yleistasoi-siksi, ettei salassapidon tarkoitusta ja perustetta vaa-ranneta.
Oikeudenkäyntiaineiston salassapitoa koskevan pää-töksen perustelut olivat kyseisessä tapauksessa hy-vin niukat. Käräjäoikeuden laamanni myönsi selvityk-sessään, että kirjaus oli tässä suhteessa vaillinainen ja puutteellisesti perusteltu. Tässä tapauksessa salas-sapitopäätöksen perustelemattomuus oli erityisen on-gelmallista sikäli, ettei asian nimikkeestä (vahingon-korvaus) voinut tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä oikeudenkäynnin julkisuuden rajoittamiseen oikeutta-van perusteen olemassaolosta. Käytettävissä olleen aineiston perusteella suljetusta käsittelystä ja oikeu-denkäyntiaineiston salassapidosta oli sinänsä voitu päättää tuomioistuimen harkintavallan rajoissa. Koska aineisto oli salassapidettävää, ei AOA voinut päätök-sessään enempää perustella tätä käsitystään.
Hovioikeuden menettely
Viitaten yllä mainittuun aikaisempaan kanteluratkai-suunsa 14.11.2002 (779/4/01*) AOA totesi, että kärä-jäoikeuden määräys asian käsittelystä suljetuin ovin ja oikeudenkäyntiaineiston salassapidosta koskee vain asian käsittelyä käräjäoikeudessa ja käräjäoikeu-dessa kertynyttä oikeudenkäyntiaineistoa. Hovioikeu-dessa asia, jossa toimitetaan pääkäsittely, ratkaistaan siinä esitettävän aineiston perusteella. Tämän vuoksi hovioikeuden on itse ratkaistava hovioikeuden pääkä-sittelyä ja siinä kertyvää aineistoa koskeva julkisuus-kysymys. Se, että käsillä olevassa tapauksessa hovioi-keudessa ei järjestetty pääkäsittelyä, ei poistanut tarvetta tehdä erillistä päätöstä oikeudenkäyntiaineis-ton salassapidosta siltä osin kuin kyse oli vasta hovi-oikeudessa kertyneestä oikeudenkäyntiaineistosta.
Tässä tapauksessa hovioikeuden tutkittavaksi tuli se käräjäoikeuden oikeudenkäyntiaineisto, mikä käräjäoi-keudessa aiheutti salassapidon. Tämän vuoksi hovi-oikeudella ei ole ollut erityistä tarvetta perustella erik-seen salassapitoa koskevaa ratkaisuaan, jos se hyväk-syi käräjäoikeuden vastaavan ratkaisun. Kun käräjäoi-keuden ratkaisu oli kuitenkin perusteluiden osalta puutteellinen, samat ongelmat rasittivat myös hovioi-keuden päätöstä. Ulkopuolinen jäi hovioihovioi-keudenkin päätöksen jälkeen epätietoiseksi salassapidon perus-teista. Käsillä olevassa tapauksessa mainittu epätietoi-suus oli myös konkretisoitunut Oikeustoimittajat ry:n jäsenen tiedustellessa Itä-Suomen hovioikeuden kir-jaamosta asiakirjaselvitystä salassapitopäätöksestä.
Itä-Suomen hovioikeuden olisi AOA:n käsityksen mu-kaan tullut OikJulkL 9 §:n 2 momentin mukaisesti teh-dä itsenäinen päätös vasta hovioikeudessa kertyneen oikeudenkäyntiaineiston salassapidosta. Käräjäoikeu-den salassapitopäätöksen pelkkä mainitseminen ho-vioikeuden päätöksen alussa ei antanut täsmällistä tietoa siitä, oliko myös hovioikeuden oikeudenkäynti-aineisto salassapidettävää. Hovioikeuden päätös oi-keudenkäyntiaineiston julkisuudesta olisi estänyt epä-selvyystilanteen syntymisen salassapidon perusteita hovioikeuden kirjaamosta tiedusteltaessa.
Oikeudenkäyntiaineiston salassapidon rajaaminen
AOA kiinnitti huomiota myös siihen havaintojensa mu-kaan yleiseen tuomioistuinkäytäntöön, että asioissa, joissa suullinen käsittely on ollut suljettu, oikeuden-käyntiaineisto määrätään kokonaisuudessaan salassa-pidettäväksi. AOA totesi oikeudenkäyntiaineistoon kui-tenkin tyypillisesti sisältyvän paitsi selvästi salassa pi-dettäviä asiakirjoja ja asiakirjoja, joiden salassa pidon tarvetta voidaan pitää tulkinnanvaraisena, myös asia-kirjoja, joiden salassapitoon ei selvästi ole tarvetta, ääriesimerkkinä oikeudenkäyntikululaskut.
AOA piti tätä käytäntöä tuomioistuinten työekonomi-sista syistä ymmärrettävänä, mutta julkisuusperiaat-teen kannalta ongelmallisena. Vaikka ”tarpeettomas-ti” salassapidettäväksi määrättyjä asiakirjoja voidaan yleensä pitää julkisuusperiaatteen kannalta vähämer-kityksellisinä, näin ei välttämättä ole. Etukäteen ei myöskään aina ole arvioitavissa, mikä merkitys jonkin asiakirjan julkisuudella on tulevaisuudessa. Jossakin yksittäistapauksessa julkisen kontrollin tarve voi myö-hemmin kohdistua vaikkapa edellä ääriesimerkiksi tarkoitettuun oikeudenkäyntikululaskuun.
AOA korosti sitä eroa, joka vallitsee viranomaisten toi-minnan julkisuudesta annetun lain mukaisen asiakir-jan julkisuutta koskevan päätöksenteon ja oikeuden-käynnin julkisuudesta annetun lain mukaisen päätök-senteon välillä. Viranomaisten toiminnan julkisuudes-ta annetun lain mukaan kysymys asiakirjan salassapi-dosta tai julkisuudesta ratkaistaan tapauskohtaisesti vasta silloin, kun joku pyytää tietoa asiakirjasta. Sen sijaan oikeudenkäynnin julkisuuslain mukainen salas-sapitoratkaisu tehdään etukäteen jopa 40 vuodeksi.
Ratkaisu on myös sikäli peruuttamaton, että kun se on tullut lainvoimaiseksi, siihen ei voida puuttua muutoin kuin ylimääräisin muutoksenhakukeinoin.
Näistä syistä AOA piti tärkeänä, että tuomioistuimet kiinnittäisivät nykyistä enemmän huomiota siihen, et-tä oikeudenkäyntiaineisto määrätet-täisiin salassapidet-täväksi lain 9 §:n 2 momentin mukaisesti vain ”tar-peellisin osin”.
Toimenpiteet
AOA saattoi Pieksämäen käräjäoikeuden tietoon käsityksensä kirjallisen päätöksen tekemisestä oikeuden -käynnin suljetusta käsittelystä sekä oikeudenkäyntiai-neiston salassapitoa koskevan päätöksen perustele-misesta.
Hän saattoi Itä-Suomen hovioikeuden tietoon käsityk-sensä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n 2 momentin edellyttämän salassapitopäätök-sen tekemisestä vasta hovioikeudessa esitetyn oikeu-denkäyntiaineiston osalta sekä siitä, että myös kärä-jäoikeudessa esitetyn oikeudenkäyntiaineiston osalta salassapidon perustelut olivat hovioikeudessakin jää-neet puutteellisiksi.
AOA lähetti päätöksensä myös oikeusministeriölle siel-lä vireilsiel-lä olevassa oikeudenkäynnin julkisuutta koske-vassa säädösvalmistelussa huomioon otettavaksi.
AOA Jääskeläisen päätös 28.2.2005, dnro 489/4/04*
(esittelijänä Pasi Pölönen)