Suomi Euroopan unionin jäsenvaltiona

3.3.1 Suomen liittyminen Euroopan unioniin

Suomen kytkeytyminen Länsi-Euroopan taloudelliseen integraatioon käynnistyi vuonna 1961 solmitulla niin sanotulla Finn-EFTA -sopimuksella, jolla Suomi asso-sioitui Euroopan vapaakauppa-alueeseen (EFTA). Seuraavalla vuosikymmenellä Suomi solmi Euroopan talousyhteisön (EEC) kanssa vapaakauppasopimuksen, joka astui voimaan vuoden 1974 alusta lukien. Sopimus sisälsi teollisuustuotteiden vapaakaupan, mutta esimerkiksi maataloustuotteiden vapaakauppa jätettiin sopi-muksen ulkopuolelle. Seuraava askel Suomen integraatiohistoriassa oli liittyminen Euroopan talousalueeseen⁷⁶ (ETA); talousalue mahdollisti Euroopan

talousyhtei-73 Myllymäki 2007 s. 40; Myllymäki 2000 s. 46–47.

74 Myllymäki 2007 s. 40; Myllymäki 2000 s. 47.

75 Ks. myös Myllymäki 2007 s. 40; Myllymäki 2000 s. 47.

76 Sopimus Euroopan talousalueesta allekirjoitettiin Portossa toukokuussa vuonna 1992 ja se tuli kansainvälisesti voimaan 1.1.1994.

sön vapaakaupan periaatteiden ja sisämarkkinalainsäädännön ulottamisen myös talousyhteisön ulkopuolisiin EFTA-maihin. Suomessa ETA-sopimus saatettiin voimaan niin sanottua supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä käyttäen vuo-den 1992 joulukuussa (L 1504/1993⁷⁷).⁷⁸

Euroopan yhteisöjen jäsenyyttä Suomen hallitus päätti hakea yhdessä Ruotsin, Norjan ja Itävallan kanssa maaliskuussa 1992 ETA-sopimuksen ollessa vielä vailla allekirjoituksia. Asiallisesti EY-hakemus piti sisällään myös hakemuksen Euroo-pan unionin jäseneksi. Taloudellisten syiden lisäksi turvallisuuspoliittiset syyt on myöhemmin esitetty syyksi siihen, miksi Suomi siirsi tavoitteensa ETA:sta Euroo-pan yhteisöön (ja unioniin). Lisäksi Suomessa koettiin, että ETA:ssa valtio ei pysty tarpeeksi vaikuttamaan EY:n päätöksentekoon. Puoltavana seikkana unioniin pyr-kimiselle oli varmasti myös Ruotsin hallituksen päätös hakea EY-jäsenyyttä.⁷⁹

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle 9.1.1992 selonteon⁸⁰ EY-jäsenyyden vai-kutuksista Suomelle. Selontekoa seurasi 5.3.1992 annettu valtioneuvoston tie-donanto⁸¹ eduskunnalle Euroopan yhteisön jäsenyydestä. Tiedonannon käsittelyn yhteydessä mitattiin valtioneuvoston jäsenten nauttima luottamus: ministeristö sai eduskunnalta luottamuslauseen äänin 108–55. Tiedonannon antamisen kanssa samana päivänä valtioneuvosto asetti komitean selvittämään, miten ETA-sopimus ja etenkin Suomen mahdollinen EY-jäsenyys vaikuttaisivat valtiollisiin valtaoike-uksiin sekä niihin liittyviin päätöksenteko- ja työnjakojärjestelmiin.⁸²

Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi päätettiin järjestää neuvoa-antava kansanäänestys ja tätä äänestystä koskeva laki säädettiin eduskunnassa kesäkuussa 1994 (L 578/1994). Kansanäänestys järjestettiin 16.10.1994 ja tulok-sena oli, että enemmistö (56,9 %) äänestäneistä kannatti jäsenyyttä. Hallituksen esitys koskien Suomen liittymistä unioniin (HE 135/1994 vp) oli annettu tätä ennen eduskunnalle elokuussa 1994 ja kansanäänestyksen jälkeen marraskuussa 1994 eduskunta antoi hyväksymisensä unionia koskevalle liittymissopimukselle ja hyväksyi samalla supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä sopimuksen val-tionsisäistä voimaansaattamista koskevan poikkeuslain äänin 152–45. Tasavallan presidentti päätti tämän jälkeen sopimuksen ratifioinnista. Suomen liittymissopi-77 HE 95/1992 vp.

78 Jyränki 1996, s. 10–11; Meres-Wuori 1998, s. 240–245; Widgrén 2001, s. 9–13; PeVL 15/1992 vp.

79 Jyränki 1996, s. 10–14.

80 VNS 2/1991 vp.

81 VNT 1/1992 vp.

82 Komitean tehtävänä oli myös tehdä ehdotukset tarvittaviksi valtiosääntöä koskeviksi muutoksiksi. Jyrängin mukaan komitean tuli todellisuudessa myös perustella se oikeudel-linen menettelytapa, jonka avulla liittymissopimus saataisiin Suomessa voimaan samaan aikaan kuin muissa saman kierroksen hakijamaissa. Komitean nimeksi tuli Valtiosään-tökomitea 1992 ja se luovutti mietintönsä valtioneuvostolle 17.2.1994 eli kahden vuoden päästä sen asettamisesta Jyränki 1996, s. 14–20.

mus tuli kansainvälisesti voimaan 1.1.1995.⁸³ Myös Ruotsissa ja Itävallassa järjes-tetyissä neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä enemmistö äänestäneistä kannatti unionijäsenyyttä. Sen sijaan Norjassa äänestystulos oli jo toisen kerran historiassa jäsenyydelle kielteinen eikä Norja liittynyt unioniin.⁸⁴

Suomen unionijäsenyyttä koskeva liittymissopimus aiheutti siinä määrin merkittäviä valtiosääntöoikeudellisia vaikutuksia, että sen voimaansaattaminen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä ei ollut mahdollista. Kysymys oli siitä, että liittymissopimuksesta aiheutuvien velvoitteiden katsottiin poikkeavan Suomen perustuslakien sisällöstä. Tällaisia perustuslain sääntelemiä alueita, johon unio-nijäsenyydestä aiheutuvat velvoitteet kajosivat, olivat erityisesti valtion täysivaltai-suutta sääntelevät kansallisten perustuslakien säännökset, jotka koskivat lainsää-däntövaltaa, sopimuksentekovaltaa, budjettivaltaa ja tuomiovaltaa.⁸⁵ Ongelmallisen kysymyksen muodosti kuitenkin se, tulisiko voimaansaattamislaki säätää tavallista perustuslainsäätämisjärjestystä vai niin sanottua supistettua perustuslainsäätämis-järjestystä käyttäen.

Säädöksen säätämisjärjestys määrittää sen, kuinka suuri osa kansanedustajien antamista äänistä tarvitaan säädöksen hyväksymiseksi. Säätämisjärjestys vaikuttaa myös siihen, tarvitaanko lopullisen lainsäädäntöpäätöksen saavuttamiseksi myös eduskuntavaalien jälkeisten valtiopäivien hyväksyntä.⁸⁶ Käsillä olevan tutkimusai-heen kannalta kysymys unionijäsenyyttä koskevan liittymissopimuksen voimaan-saattamisesta on mielenkiintoinen sen vuoksi, että voimaansaattamislain säätä-misjärjestys määräsi muun ohella myös sen, millä vahvuudella eduskunta sitoutui rajoittamaan omaa finanssivaltaansa.

Perustuslain 95.2 §:n mukaista supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä käytetään, kun lakiehdotus kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta kos-kee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista. Tällöin se lepäämään jättä-mättä ilman kiireelliseksi julistamista hyväksytään eduskunnassa päätöksellä, jota on kannattanut vähintään 2/3 annetuista äänistä. Supistettu perustuslainsäätämis-järjestys on siis helpommin toteutettavissa oleva menettely PL 73 §:n mukaiseen tavanomaiseen perustuslainsäätämisjärjestykseen verrattuna. Supistetun perustus-lainsäätämisjärjestyksen olemassaoloa on perusteltu sillä, että lepäämäänjättämis-menettely ei sovellu hyvin kansainvälisoikeudellisiin velvoitteisiin, koska velvoit-teen kansainvälisoikeudellinen voimaantuloaika ei ole aina osapuolten valittavissa.

Voimaansaattamislain käsittelyä ei näin ollen voi aina rytmittää eduskuntavaalien kanssa. Tämä ongelma ratkeaisi kuitenkin julistamalla lakiehdotus kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä, mutta tätä on pidetty liian suurena vaatimuksena kansainvälis-83 Jyränki 1996, s. 18–19.

84 Widgrén 2001, s. 31.

85 HE 135/1994 vp, s. 20–25; Komiteanmietintö 1994:4, s. 410–412; Meres-Wuori 1998, s. 275–277.

86 Jyränki 2000, s. 170–175; Hidén – Saraviita 1994, s. 142–147.

ten velvoitteiden voimaansaattamisen joustavan ja nopean toimeenpanon kannal-ta.⁸⁷

EU-liittymissopimuksen voimaasaattamislaki käsiteltiin ja hyväksyttiin, kuten todettua, supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä, josta liittymisen aikaan säädettiin silloisen valtiopäiväjärjestyksen (7/1928) 69 §:ssä. Valtiosääntökomitea 1992:n mietinnön mukaan supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä oli ”vakiin-tuneen valtiosääntökäytännön” mukaisesti mahdollista käyttää myös EU-liitty-missopimuksen voimaansaattamiseen. Erikoista oli tässä yhteydessä viittaaminen vakiintuneeseen valtiosääntökäytäntöön, sillä Euroopan unionin jäsenyys poikkesi ylikansallisen luonteensa vuoksi olennaisesti aiemmista kansainvälisistä sitoumuk-sista. Komitea perusteli säätämisjärjestyskantaansa myös sillä, että liittymissopi-muksen hyväksyminen tultaisiin tosiasiallisesti kytkemään tulevan neuvoa-anta-van kansanäänestyksen tulokseen.⁸⁸

Myös perustuslakivaliokunta päätyi supistetun perustuslainsäätämisjärjestyk-sen kannalle. Valiokunta totesi, että ”perustuslakimme eivät tunne liittymissopi-muksen kaltaiseen, perustuslakia koskevaan valtiosopimukseen sitoutumiseen muuta menettelyä kuin sen, mikä on säännelty valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentissa”. Valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetty tavanomainen perustus-lainsäätämisjärjestys ei valiokunnan mukaan ollut menettely, jonka käyttöä olisi mahdollista perustella esimerkiksi valtiosopimuksen erityisen suurella merkityk-sellä.⁸⁹

Valitulle säätämisjärjestykselle ei kuitenkaan löytynyt asiantuntijoiden kes-kuudessa laajaa tukea. Monet oikeustieteilijöistä suhtautuivat varauksellisesti supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämiseen unionijäsenyyden voi-maansaattamisessa sen tavanomaisia kansainvälisiä velvoitteita syvempien valtio-sääntövaikutusten vuoksi. Esimerkiksi Antero Jyränki, joka oli yksi perustuslaki-valiokunnan asiassa kuulemista asiantuntijoista, oli varsin selkeästi sillä kannalla, että asianmukaisin menettely liittymissopimuksen voimaansaattamisessa olisi ollut VJ 67 §:n mukainen tavanomainen perustuslainsäätämisjärjestys.

Jyrängin mukaan valtiosäännön eri osat eivät ole keskenään samanarvoisia; tie-tyt perusratkaisut on erotettava muusta perustuslaintasoisin säännöksin säännel-lystä aineksesta. Tällaisia yhteisön elämää koskevia valtiollisia perusratkaisuja ovat esimerkiksi suvereenisuus, demokratia, edustusperiaate, oikeusvaltio, perustuslain ensisijaisuus ja kansalaisten suojattu vapauspiiri. Mikäli perustuslaki sisältää kaksi eri järjestelmää, joilla perustuslakipoikkeuksia voidaan säätää, niin mainittuihin perusratkaisuihin kokonaisvaltaisella ja rationaalisella tavalla käyvät muutokset on Jyrängin mielestä hyväksyttävä vaikeammassa menettelyssä. Valtiosäännön 87 Jyränki 2000, s. 213–214; Saraviita 2000, s. 483–485.

88 Komiteanmietintö 1994:4, s. 412–414. Jyränki kommentoi näitä komiteanmietinnön perusteluja kriittisesti, ks. Jyränki 1996, s. 54 ja 66–72.

89 PeVL 14/1994 vp.

keskeisiin perusteisiin puuttuminen ei voi tapahtua helpommin kuin sen yksi-tyiskohtiin kajoaminen, ellei perustuslaissa ole tätä sallittu. Tällaista valtuutta ei supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä koskevaan perustuslainkohtaan sisälly.

Näillä perusteilla Jyränki katsoi, että EU-jäsenyyttä koskeva liittymissopimus olisi tullut saattaa voimaan VJ 67 §:n mukaisessa normaalissa perustuslainsäätämisjär-jestyksessä hyväksytyllä lailla.⁹⁰

Myös Arvo Myllymäki suhtautui kriittisesti supistetun perustuslainsäätämis-järjestyksen käyttämiseen liittymissopimuksen valtionsisäisessä voimaansaatta-misessa. Hänen mukaansa Euroopan unionin jäsenyys kajoaa syvällisesti Suomen valtiolliseen suvereenisuuteen. Päätösvallan luovuttaminen kansainväliselle järjes-tölle aiheutti näin ollen merkittävän poikkeuksen silloisen hallitusmuodon 2 §:n säännökseen, jossa säädettiin valtiovallan käytön eri muodoista ja tehtävienjaosta.

Tällä perusteella liittymissopimuksen voimaansaattaminen tavanomaisessa perus-tuslainsäätämisjärjestyksessä (VJ 67 §) olisi ollut asianmukaista. Myllymäki toteaa jäsenyyttä koskevan kiireen sekä neuvoa-antavan kansanäänestyksen tuloksen olleen syinä valitun säätämisjärjestyksen käyttämiselle.⁹¹

Ilkka Saraviidan mukaan supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käytölle voidaan ainakin periaatteessa johtaa rajat Suomen valtiosäännön sisällöstä. Hän kuitenkin ”vakavin epäilyksin” päätyi kantaan, jonka mukaan VJ 69 §:n supistettu perustuslainsäätämisjärjestys oli ”juuri ja juuri” hyväksyttävä menettely liittymis-sopimuksen voimaansaattamisessa. Saraviidan totesi, että myös unionin talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen velvoitteet voidaan katsoa saatettavan voimaan liit-tymissopimuksen yhteydessä.⁹²

3.3.2 Unionijäsenyyden valtiosääntöoikeudellisten vaikutusten lähtökohdat Unionijäsenyyden vaikutuksia Suomen valtiosäännön kannalta pohdittaessa kes-keiseksi kysymykseksi nousee niistä jäsenyysvaikutuksista, jotka koskevat valtion täysivaltaisuutta eli suvereenisuutta. Täysivaltaisuus on mahdollista jakaa eri osa-alueisiin kuten lainsäädäntövaltaan, sopimuksentekovaltaan, finanssi- ja budjet-tivaltaan sekä tuomiovaltaan. Näihin kaikkiin täysivaltaisuuden alueisiin unioni-jäsenyydestä aiheutuu omat vaikutuksensa. Oikeuskirjallisuudessa on kritisoitu ajatusta, että suvereenisuus voitaisiin valtiossa osoittaa tietylle taholle⁹³. Tämä ei 90 Jyränki 1996, s. 65–66. Laajemmin liittymissopimuksen voimaansaattamista Jyränki arvioi sivuilla 53–72. Ks. myös Meres-Wuori 1998, s. 278–280; Scheinin 1997, s. 86–87.

91 Myllymäki 1999, s. 105.

92 Perustuslakivaliokunnassa esitetyistä, liittymissopimuksen voimaansaattamisjärj-estystä koskevista asiantuntijalausunnoista ks. Scheinin 1997, s. 86–88. Saraviita on käsitel-lyt supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä myös yleisellä tasolla, ks. Saraviita 2000. s.

483–485.

93 MacCormick 1999, s. 129.

kuitenkaan nähdäkseni estä sitä, ettei suvereenisuutta ilmentäviä toimivaltuuksia voitaisi erotella tai ettei sellaisia toimielimiä tai orgaaneja voitaisi osoittaa, jotka osallistuvat suvereenisuuteen kuuluvien valtaoikeuksien käyttöön.

Suomen unionijäsenyydestä aiheutuvat vaikutukset valtiomme täysivaltaisuu-teen ovat aivan eriluonteisia kuin perinteisesti kansainvälisten järjestöjen jäsenyy-destä tai kansainvälisistä sopimuksista yleensä aiheutuneet vaikutukset ovat olleet.

Täysivaltaisuuden rajoittuminen Euroopan unionin jäsenvaltiona on varmasti vahvempaa, laajempaa ja syvällisempää kuin mihin Suomen itsenäisyyden aikana ennen unionijäsenyyttä totuttiin. Ylikansallinen valtiota sitova lainsäädäntö, joka unionista Suomeen kohdistuu, on merkittävimpiä unionijäsenyyden valtiosään-töoikeudellisia vaikutuksia. Unioniin liittymistä ennen kansainvälisten järjestöjen päätökset ja säännöt on pääsääntöisesti pitänyt jäsenvaltiotasolla saattaa voimaan eikä niillä ole ollut EU-oikeuden kaltaista välitöntä vaikutusta. Perinteiset kansain-väliset järjestöt, joihin Suomi on kuulunut, ei ole myöskään tehty suoraan kan-sallisia viranomaisia tai kansalaisia velvoittavia normipäätöksiä. Unionissa eräät lainsäädännön alat kuten kauppa- ja maatalouspolitiikka ovat hyvin pitkälle jäsen-valtiotasolta EU-tasolle luovutettu.⁹⁴

Kansalliseen finanssi- ja budjettivaltaan kohdistuu unionijäsenyyden seurauk-sena aivan eritasoisia vaikutuksia kuin mitä tavanomaisten kansainvälisten järjes-töjen jäsenyydestä aiheutuu. Tällaiset vaikutukset aiheutuvat esimerkiksi yhteisön oikeuksista määrätä jäsenvaltioiden kansalaisille tulleja ja valmisteveroja, harmo-nisoida jäsenvaltioiden välillistä verotusta sekä periä jäsenvaltioilta säännöllisesti tiettyjä maksuosuuksia. Talous- ja rahaliitosta ja erityisesti sen kolmannesta vai-heesta aiheutuu merkittäviä valtiosääntöoikeudellisia vaikutuksia. Finanssipoliit-tiseen toimivaltaan kohdistuvia EMU-velvoitteita ja vaikutuksia käsitellään tutki-muksessa omana kokonaisuutenaan jäljempänä. Rahapoliittinen valta on talous- ja rahaliittoon kuuluvien maiden osalta keskittynyt kansallisilta keskuspankeilta Euroopan keskuspankeille. Vaikka rahapoliittinen päätösvalta ei ole ennen unio-nijäsenyyttäkään ollut käytännössä suoraan parlamentaarisen vallan alla, muodos-tavat rahapolitiikkaa koskevat EMU-velvoitteet oman valtiosääntöoikeudellisen vaikutuksensa.⁹⁵

Tuomiovallan osalta EY:n tuomioistuimen tuomiovalta sekä kansallisten tuo-mioistuinten velvollisuus hankkia tietyssä tapauksessa ennakkoratkaisuja yhteisön oikeuden tulkinnasta ja pätevyydestä merkitsee poikkeusta sekä valtion suvereeni-suudesta että korkeimpien kansallisten oikeusasteiden perustuslainmukaisesta ase-masta ylimpinä tuomioistuimena. Ennakkoratkaisut sitovat ratkaisua pyytänyttä kansallista tuomioistuinta. Valtiosääntökomitea 1992:n mukaan myös hallintovi-ranomaisten on toiminnassaan sovellettava EU-oikeutta siten, ettei sen yhdenmu-94 Meres-Wuori 1998, s. 264–269; Jyränki 1996, s. 25; Viljanen V.-P. 2005, s. 1062–1064;

Komiteanmietintö 1994:4, s. 266–271 ja 411. UaVM 6/1992 vp, s. 24–25.

95 Komiteanmietintö 1994:4, s. 276–279 ja 291–296.

kainen tulkinta vaarannu. Suomen ulkoasiain- ja sopimuksentakovaltaan rajoitusta merkitsee EY:n yksinomainen oikeus muun muassa kauppapolitiikan alalla tehdä sopimuksia unionin ulkopuolisten valtioiden ja järjestöjen kanssa. Lisäksi tietyt aiemmin esitellyt yhteisön oikeuden oikeusperiaatteet, esimerkiksi EU-oikeuden etusijaperiaate ja periaate yhteisöoikeuden välittömästä vaikutuksesta tietyin edel-lytyksin sekä EU-oikeuden tulkintavaikutus, asettavat omat vaikutuksensa kansal-liselle lainsoveltamiselle.⁹⁶ Lojaliteettiperiaate merkitsee puolestaan yleistä rajoi-tusta valtion täysivaltaisuuteen.

Unionijäsenyyden vaikutuksia Suomen valtiosääntöön ennen unionijäsenyyttä tutkineen valtiosääntökomitea 1992:n mietinnössä lähdettiin siitä, että Suomi säi-lyy edelleen kansainvälisoikeudellisesti täysivaltaisena tasavaltana. Vaikka komite-anmietinnössä ei erityisesti korostettu unionijäsenyydestä aiheutuvia täysivaltai-suusrajoituksia ja niitä jopa vähäteltiin, myönnettiin mietinnössä silti jäsenyydestä aiheutuvan vaikutusta tiettyihin täysivaltaisuuteen kuuluviin valtaoikeuksiin.

Erityisesti lainsäädäntövaltaan kohdistuvien vaikutusten vuoksi komitea katsoi, että jäsenyys oli toteutettavissa vain perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Hieman erikoista oli, että vielä tässä jäsenyyden täysivaltaisuusvaikutuksia käsittelevässä jaksossa komitea ei tarkentanut, että sen näkemyksen mukaan kyse oli VJ 69.1 §:n mukaisen supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämisestä.⁹⁷

Täysivaltaisuuden käsitteen osalta voidaan vielä todeta, että kansainvälistymi-nen ja Euroopan integraation myötä suvereenisuuden käsitteen sisältö on muuttu-nut siitä, mitä sillä aiemmin ymmärrettiin. Myös valtiosääntökomitea 1992 totesi täysivaltaisuuden käsitteen muutoksen kansainvälisen kehityksen seurauksena.

Ehdottoman täysivaltaisuuden käsitteestä on siirrytty käsitykseen suhteellisesta täysivaltaisuudesta, sillä valtioita voivat sitoa useat valtiosopimukset velvoittei-neen ja jokainen valtiosopimus rajoittaa omalla tavallaan täysivaltaisuutta.⁹⁸

Tuomas Ojasen mukaan kansainvälistyminen voidaan nähdä yhtäältä täysi-valtaisuuden rajoituksena, mutta toisaalta kansainvälistyminen myös mahdol-listaa sen, että valtio voi käyttää omaa täysivaltaisuuttaan. Kansainvälistyminen toimii jopa suvereniteetin käytön edellytyksenä. Nykyisen perustuslain 1 §:ään otettiin mukaan niin sanottu kansainvälisyysperiaate jonka mukaan Suomi osal-listuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi (1 §:n 3 momentti). Säännös tavallaan oikeuttaa tie-tyt kansainväliset velvoitteet ja samalla poistaa niiden perustuslainvastaisuuden.

Euroopan unionia koskevat asiat erotetaan nykyisessä valtiokäytännössä muista kansainvälisistä asioista, minkä vuoksi perustuslakivaliokunta voi Ojasen mukaan 96 Komiteanmietintö 1994:4, s. 279–288, 300–323 ja 410–412; Meres-Wuori 1998, s. 269–

273. Suomen perusoikeusjärjestelmään unionijäsenyydellä ei katsottu olevan olennaista vaikutusta, ks. Komiteanmietintö 1994:4, s. 323–341.

97 Komiteanmietintö 1994:4, s. 255–266.

98 Komiteanmietintö 1994:4, s. 255–257.

pitää EU-asioista aiheutuvia velvoitteita täysivaltaisuusarvioinnin kannalta ongel-mattomampina kuin muita kansainvälisiä velvoitteita.⁹⁹

Neil MacCormickin mukaan on selvää, että Euroopan unionin puitteissa ei voida puhua täydellisestä tai jakamattomasta suvereniteetista. Kuitenkaan suve-reniteetti unionin jäsenvaltioilta ei hänen mukaansa ole toisaalta kadonnut, koska millään Euroopan unionin ulkopuolisilla valtioilla tai muilla tahoilla ole suurem-paa valtaa unionin jäsenvaltioihin nähden kuin ennenkään. Unionin jäsenmaiden suvereniteetti on sisäisesti jakaantunut ja yhdistetty, jolloin voidaan puhua jaetun suvereniteetin käsitteestä (divided sovereignty). Ulkoisesti unionin jäsenmaiden suvereniteetin voidaan sanoa MacCormickin mielestä jopa lisääntyneen, sillä mukanaolo unionissa parantaa yksittäisen valtion toimivaltaa unionin ulkopuo-lisiin tahoihin nähden.¹⁰⁰

Valtion suvereenisuuden eli täysivaltaisuuden käsitteen sisältöä voidaan pitää nykypäivänä erilaisena kuin mitä se oli vuosikymmeniä aikaisemmin. Etenkin Euroopassa EY:n integraation kehitys on väistämättä muokannut valtion suveree-nisuuden käsitettä. Mikäli jäsenvaltio haluaa olla mukana hyödyntämässä integ-raation myönteisiä puolia, se ei voi pitää samalla kiinni täydellisestä suvereenisuu-destaan. Vaikka Euroopan unionin jäsenyydestä aiheutuu merkittäviä vaikutuksia suhteessa jäsenvaltion valtiosääntöön, käyttävät jäsenvaltiot siitä huolimatta edel-leen merkittävällä tavalla kansallisia valtaoikeuksia kuten lainsäädäntö-, tuomio- , hallinto- ja finanssivaltaa. Tämän vuoksi unionijäsenyyden ei voida katsoa kajon-neen suvereenisuuden käsitteen ytimeen.