Euroopan unionin talousarviotalous

3.4.1 Unionin toiminnan rahoituksen kehitys

Euroopan yhteisöillä ei ennen vuotta 1970 ollut varsinaisia budjettivaroja, vaan yhteisöjen talousarviot rahoitettiin jäsenvaltioiden erillisillä rahoitusosuuksilla.

Vuoden 1970 huhtikuussa tehdyllä päätöksellä¹⁰¹ eli ensimmäisellä budjettiso-pimuksella otettiin yhteisöissä käyttöön niin sanottu omien varojen järjestelmä, joka antoi EY:n käyttöön omat, säännölliset budjettivarat. Omat varat koostuivat

99 Ojanen 2004, s. 398–416. Ks. myös Viljanen V.-P. 2003, s. 1170–1171; HE 1/1998 vp, 71–73.

100 MacCormick 1999, s. 132–133. Suvereenisuuden, erityisesti ’parlamentaarisen suve-reniteetin’ (’parliamentary sovereignty’) käsitteen sisällön muuttumisesta Britanniassa EU-jäsenyyden myötä ks. MacCormick 1999, s. 79–95.

101 Kyse oli ns. ensimmäisestä budjettisopimuksesta. Neuvoston päätös 70/243, 21.4.1970 (EYVL N:o L 94, 28.4.1970, s. 19). Ks. Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 17; Jout-samo ym. 2000, s. 328.

tuolloin yhteisöjen ulkopuolelta tuotujen tuotteiden tullimaksuista, tietyille maa-taloustuotteille määrätyistä tuontimaksuista sekä arvonlisäverotulojen perusteella jäsenvaltioilta perityistä maksuosuuksista. Vuonna 1975 tehdyllä Brysselin sopi-muksella eli toisella budjettisopimuksella Euroopan parlamentin budjettivaltaa lisättiin; parlamentti sai oikeuden päättää niin sanotuista ei-pakollisista menoista.

Sopimuksella myös osoitettiin talousarvion valvontavalta uudelle elimelle eli tilin-tarkastustuomioistuimelle.¹⁰²

Yhteisöjen seuraava rahoitusuudistus toteutettiin Eurooppa-neuvoston lin-jausten perusteella vuonna 1988. Uudistus nimettiin komission puheenjohtajan mukaan Delors I -paketiksi ja sen tarkoituksena oli EY:n omien varojen lisäämi-nen, jotta yhteisöjen tavoitteiden mukainen toiminta voitiin varmistaa vuosiksi 1988–1992. Omien varojen joukkoon otettiin mukaan neljäs rahoituslähde eli jäsenvaltion bruttokansantuloon perustuva maksuosuus. Samalla jäsenvaltioiden arvonlisäveroperusteista maksuosuutta korjattiin ottamalla huomioon jäsenval-tioiden talouden rakenteiden erilaisuus; tarkoitus oli tasapainottaa varakkaiden ja vähemmän varakkaiden jäsenvaltioiden asemaa. Delors II -paketilla laadittiin rahoitussuunnitelma EY:lle vuosiksi 1993–1999. Tarkoituksena oli ottaa huomi-oon unionin politiikkojen uudistuminen. ”Taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuu-luvuuden” lisäämiseen pyrittiin rakennerahastojen vahvistamisella. Uudistuksessa bruttokansantuloon perustuvaa jäsenvaltioiden maksuosuutta päätettiin edelleen lisätä ja ALV-pohjaista osuutta vastaavasti vähentää.¹⁰³

Unionin talousarviotalouden kannalta merkittävä uudistus oli Agenda 2000 -hanke, jonka päätarkoituksena oli aikaansaada vakaa rahoitusperusta unionille sen laajentumista varten. Eurooppa-neuvosto vahvisti Agenda 2000 -uudistuksen Berliinissä maaliskuussa vuonna 1999. Saman vuoden toukokuussa parlamentti, neuvosto ja komissio solmivat toimielinten välisen sopimuksen, jolla päätettiin unionin rahoituskehyksistä vuosille 2000–2006. Agenda 2000 -hankkeella uudis-tettiin myös yhteisen maatalouspolitiikan rahoitusta; tavoitteena oli ehkäistä suu-ria kustannuksia aiheuttavaa liikatuotantoa sekä toisaalta liittää uusia maatalouden kehittämistoimia rahoitettavaksi Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR). Rakennerahastojen rahoitusmenettelyä yksinkertaistettiin vähentä-mällä rakenteelliset tavoiteohjelmat seitsemästä kolmeen. Lisäksi ALV-pohjaista jäsenmaksuosuutta päätettiin jälleen pienentää ja siirtää rahoituksen painopistettä BKTL-maksuosuuksiin. Agenda 2000 -hankkeeseen liittyi poliittisten ainesten

102 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 15–19; Joutsamo ym. 2000, s. 328; Strasser 1991, s. 27–34.

103 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 33–72; Joutsamo ym. 2000, s. 328 – 329;

Strasser 1991, s. 35–36.

lisäksi myös johdetun yhteisön oikeuden lainsäädäntöä, kun neuvosto sääti ase-tuksen¹⁰⁴ unionin talousarvion kurinalaisuudesta.¹⁰⁵

Komissio antoi 10.4.2004 tiedonannon unionin rahoituksesta vuosina 2007–

2013. Rahoitussuunnitelmille tyypilliseen tapaan tiedonannossa määritellyt tavoitteet ovat hyvin yleisluonteisia. Tiedonannon mukaan tulevan rahoituskau-den painopistealueita tulevat olemaan esimerkiksi kasvua ja työllisyyttä edistävän kilpailukyvyn lisääminen, resurssien kohdentaminen luonnonvarojen hallintaan ja suojeluun sekä panostaminen EU:n asemaan kansainvälisenä toimijana.¹⁰⁶ Suo-men hallitus antoi oman kannanottonsa 11.2.2004 tästä rahoituskehystiedonan-nosta.

3.4.2 EU:n talousarvion tulot

Tutkittaessa unionin talousarvion tulojen normatiivista perustaa merkittävä sään-nös on Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 269 artikla (SEUT 311 art), jonka mukaan unionin talousarvio rahoitetaan kokonaisuudessaan yhteisön omin varoin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muita tuloja. Neuvosto antoi vuonna 2007 päätöksen Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (2007/436/

EY, Euratom)¹⁰⁷. Päätöksellä korvattiin edellinen, vuodelta 2000 ollut yhteisöjen omia varoja koskenut neuvoston päätös (2000/597/EY, Euratom)¹⁰⁸. Vuoden 2007 päätöksen 2 artiklan mukaan unionin talousarvioon otettavia omia varoja ovat tulot, jotka kertyvät seuraavista eristä: 1) tullitulot, jotka peritään tiettyjen maa-taloustuotteiden ja muiden tuotteiden kaupasta kolmansien maiden kanssa, 2) arvonlisäveropohjaan perustuva jäsenvaltioiden maksuosuus ja 3) bruttokansan-tuloon perustuva jäsenvaltioiden maksuosuus. Jäsenvaltion arvonlisäveron (ALV)

104 Neuvoston asetus (EY) N:o 2040/2000, 26.9.2000, talousarvion kurinalaisuudesta;

EYVL L 244, 29.9.2000, s. 27.

105 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 73–89; Euroopan agenda 2000. Kohti vah-vempaa ja laajempaa unionia. <http://europa.eu.int/comm/agenda2000/public_fi.pdf>

106 Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille – Yhteisen tulevaisuuden rakentaminen – Politiikan haasteet ja rahoitusmahdollisuudet laajentuneessa unionissa 2007–2013 (KOM/2004/0101 lopull.)

107 Neuvoston päätös (2007/436/EY, Euratom), 7.6.2007, EUVL N:o L 163, 23.6.2007, s.

17., Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä.

108 Neuvoston päätös (2000/597/EY, Euratom), 29.9.2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä; EYVL N:o L 253, 7.10.2000, s. 42. Neuvosto myös antoi toukokuussa 2000 asetuksen omia varoja koskevan päätöksen soveltamisesta, joka koski silloin voimassa ollutta neuvoston päätöstä (94/728) ja tätä soveltamisasetusta sovelletaan myös uuden omia varoja koskevan päätöksen ollessa voimassa. Ks. Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000, 22.5.2000, yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamis-esta; EYVL N:o L 130, 31.5.2000, s. 1.

kertymään sekä bruttokansantuloon (BKTL) perustuvia maksuosuuksia kutsutaan jäsenmaksuosuuksiksi.

Aiemmin unionin omia varoja koskeneissa päätöksissä jaoteltiin yhteisöjen omat varat neljään ryhmään¹⁰⁹: 1) maatalous- ja sokerimaksut¹¹⁰, 2) tullitulot, 3) jäsenvaltion ALV-maksuosuus ja 4) jäsenvaltion BKTL-maksuosuus. Nykyään maatalous- ja tullimaksujen ei enää katsota eroavan olennaisesti toisistaan, minkä vuoksi niiden erottelusta on unionin talousarvioon liittyvissä yhteyksissä luo-vuttu¹¹¹.

Tullimaksujen osalta jäsenvaltiot toimivat vain teknisinä perintäviranomaisina ja saavat tästä kantopalkkiona 25 prosenttia (päätös 2007/436, 2.3 artikla). Tulot maatalous- ja sokerimaksuista sekä tullituloista muodostavat perinteiset eli tradi-tionaaliset omat varat.¹¹² Yhteisöjen omiin varoihin kuuluvia tullituloja koskien Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö tuntee useita ratkaisuja. Esi-merkiksi asiassa C-284/05 komissio haastoi Suomen tuomioistuimeen jäsenyys-velvoitteiden noudattamatta jättämisestä, koska Suomi oli kieltäytynyt asettamasta yhteisöjen käyttöön puolustustarvikkeiden tuontitulleja vastaavia omia varoja.¹¹³

Arvonlisäveropohjaan perustuvan maksuosuuden suuruus kullekin jäsenval-tiolle lasketaan monimutkaisia laskentamenetelmiä käyttäen: ensin jäsenvaljäsenval-tiolle lasketaan tietty painotettu arvonlisäverokertymä, josta sitten otetaan EU:lle mak-settava osuus, mikä aiemmin on vaihdellut yhdestä prosentista 0,50 prosenttiin.

Vuoden 2007 neuvoston päätöksellä (2007/436) tehtiin muutoksia ALV-jäsen-maksun laskentaperusteisiin. Yhdenmukaiseksi verokannaksi eli kertoimeksi, jota alv-määräytymisperusteeseen sovelletaan, on vahvistettu 0,30 prosenttia. Uuden päätöksen tarkoituksena on yksinkertaistaa ALV-varan laskentaa¹¹⁴.

Bruttokansantuloon perustuvalla jäsenvaltioiden maksuosuudella eli niin sanotulla neljännellä rahoituslähteellä rahoitetaan se, mitä kolmen ensimmäisen

109 Ks. 2.1 artikla seuraavista neuvoston omia varoja koskevista päätöksistä: Neuvoston päätös 94/728/EY, Euratom. 31.10.1994, EYVL N:o L 293, 31.10.1994, s. 9 sekä Neuvoston päätös 2000/597, EY, Euratom, 29.9.2000, EYVL N:o L 253, 7.10.2000, s. 42

110 Maatalousmaksuissa on kyse tietyille unionin ulkopuolisista maista (kolmansista maista) tuoduille tuotteilla määrätyistä maksuista sekä sokerimaksuissa puolestaan tarkoitetaan eräitä sokerialan tuotanto- ja varastointimaksuja, joiden tarkoituksena on kat-taa markkinoiden tukemisesta aiheutuneet menot. Joutsamo ym. 2000, s. 332–334 111 HE 144/2007 vp, s. 4.

112 Joutsamo ym. 2000, s. 332–334; Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 103–104 ja 208–209; Strasser 1991, s. 88–90.

113 Asiaa C-284/05 koskeneen julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen (10.2.2009) mukaan Suomi oli rikkonut kyseisessä asiassa jäsenyysvelvoitteitaan. Suomen tapauksen lisäksi samassa ratkaisuehdotuksessa käsiteltiin samoja kysymyksiä myös Ruotsin, Saksan, Ital-ian, Kreikan ja Tanskan osalta. Omia varoja koskevasta oikeuskäytännöstä ks. myös asia C-363/00, jossa tuomioistuin totesi Italian jättäneen täyttämättä yhteisöjen omien varojen tilittämistä koskevia velvoitteitaan.

114 HE 144/2007 vp, s. 3.

tuloerän jälkeen jää unionin budjetin rahoituksesta puuttumaan. BKTL-maksu-osuuksien suuruutta on tietoisesti lisätty unionissa viime vuosina pienentämällä arvonlisäveropohjaista maksuosuutta. Ylivoimaisesti suurin osa unionin budjetti-tuloista muodostuu jäsenmaiden ALV- ja BKTL-maksuosuuksista.¹¹⁵

On syytä huomauttaa, että unionin tulotalouden kannalta keskeinen maksu-osuus lasketaan nimenomaan bruttokansantulon eikä bruttokansantuotteen perus-teella. Lyhyesti määriteltynä bruttokansantuote (’gross domestic product’) kuvaa valtion alueella tapahtuvan tuotannon määrää, riippumatta siitä, minne tuotannon arvo päätyy. Bruttokansantulo (’gross national income’ tai ’gross national product’) taas on omistusperusteinen suure, joka kuvaa valtion pysyvien asukkaiden saamaa yhteenlaskettua tuotannollisen toiminnan arvoa huolimatta siitä, tapahtuuko tuo-tanto maan rajojen sisä- vai ulkopuolella¹¹⁶. Unionin talous- ja rahaliittoa koske-vien määräysten sääntelemää julkisen talouden alijäämän määrää arvioidaan sen sijaan suhteessa jäsenvaltion bruttokansantuotteeseen, ei bruttokansantuloon.

Omien varojen enimmäismääräksi on neuvoston omia varoja koskevan pää-töksen (2007/436) 3 artiklassa vahvistettu 1,24 prosenttia jäsenvaltioiden yhteen-lasketusta bruttokansantulosta. Tätä määrää voidaan 3 artiklan 3 kohdan mukaan kuitenkin mukauttaa, mikäli Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpi-tojärjestelmään (EKT-95) tehdään muutoksia. Aiemman omia varoja koskeneen neuvoston päätöksen (2000/597) mukaan omien varojen enimmäismäärä oli 1,27 prosenttia unionin jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta. Tosin tätäkin prosenttiosuutta vielä mukautettiin ottamalla huomioon yhteisön siirty-minen uuteen tilinpitojärjestelmään (EKT-95).¹¹⁷

Jäsenvaltioiden maksuosuuksissa huomioidaan myös omia varoja koskevan päätöksen 4 artiklan mukainen mutkikas korjaus Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi. Yhdistyneen kuningaskunnan (Iso-Britannia) arvonlisäperusteisen jäsen-maksuosuuden laskemisessa on vuodesta 1884 sovellettu erityistä hyvitysjärjes-telmää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Yhdistynyt kuningaskunta maksaa vähemmän arvonlisäveroperusteista maksua kuin muut jäsenvaltiot. Hyvitysjär-jestelmää on perusteltu sillä, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa arvonlisävero-pohja on suhteellisen suuri, jolloin tavanomainen ALV-maksu nousisi Iso-Britan-nian kannalta kohtuuttoman suureksi.¹¹⁸

115 Joutsamo ym. 2000, s. 332–334; Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 103–115 ja 208–223; Strasser 1991, s. 90–99.

116 Bruttokansantuotteen ja bruttokansantulon määritelmistä ks. Begg – Fischer – Dorn-busch 2008, s. 381 ja 388–389; Krugman – Wells – Graddy 2008, s. 584–585 ja 589; Mankiw – Taylor 2008, s. 22 ja 40; Ylä-Liedenpohja 1995 s. 172–179; Pekkarinen – Sutela 1998, s.

122–129.

117 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 106–107.

118 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 109 ja 216–223.

Taulukko 1. EU:n tulojen jakauma vuosina 1991–2007.

Lähde: Tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus varainhoitovuodelta 2007¹¹⁹

Hyvitysjärjestelmää on myös perusteltu sillä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei hyödy unionin maataloustuista samalla tavoin kuin monet muut jäsenvaltiot.

Tämä perustelu ei ole kuitenkaan kestävä, mikäli lähdetään siitä, että maataloustu-kia maksetaan vain todellisten tarpeiden mukaan: jos Yhdistyneen kuningaskun-nan maatalouden rakenne ei anna aihetta nykyistä suuremmilla maataloustuille, on ongelmallista perustella tukien vähäisyydellä Yhdistyneen kuningaskunnan jäsenmaksuosuuksien hyvitystä.

Hyvitysjärjestelmän perusteleminen arvonlisäpohjarakenteen eroavuudella muihin maihin nähden sen sijaan vaikuttaa aiheelliselta, mutta ongelmaksi voi nousta hyvitysjärjestelmän mitoittaminen kaikkien osapuolten kannalta oikeu-denmukaiselle tasolle. Tästä asiasta syntyi joulukuussa 2005 kriittistä keskuste-lua, kun useat jäsenvaltiot aluksi hylkäsivät unionin puheenjohtajamaana toimi-neen Yhdistytoimi-neen kuningaskunnan esitykset EU:n rahoituskehyksiksi vuosille

119 Tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus varainhoitovuodelta 2007. Talous-arvion toteuttamista koskeva vuosikertomus, s. 83. <http://eca.europa.eu/portal/pls/por-tal/docs/1/1571600.PDF >

MuutBKTL:oon perustuvat omat varat Alv:sta saatavat omat varat Perinteiset omat varat 120 000

100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 110 000

30 000 20 000 10 000

0 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

2007–2013. Iso-Britannia joutui muokkaamaan esitystä useaan kertaan, ennen kuin muut jäsenmaat olivat valmiit hyväksymään ehdotuksen¹²⁰. Vuoden 2007 päätöksellä myönnetään ALV-varaa koskevia maksunalennuksia myös Itävallalle, Saksalle, Alankomaille ja Ruotsille (päätöksen 2.4 artikla) sekä BKTL-osuutta kos-kevia maksunalennuksia Alankomaille ja Ruotsille (2.5 artikla).¹²¹

Unionin talousarvion tulot koostuvat perustamissopimuksen 269 artiklan mukaisesti pääasiassa mainituista neljästä omien varojen ryhmästä. Artiklan muo-toilu ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta muita tuloja” viittaa sekalaisiin tuloeriin, jotka voidaan omien varojen lisäksi ottaa mukaan talousarvioon. Tällaisia muita tuloja ovat esimerkiksi EU:n virkamiesten palkoista perittävät tuloverovastikkeet, komission ja EY:n tuomioistuimen määräämät sakot ja rangaistusmaksut sekä eri-laiset korot ja myyntituotot.¹²²

Taulukko 2. EU:n talousarvion tulojen jakautuminen talousarviossa 2007.

Tulolaji miljoonaa prosenttia

euroa kaikista tuloista

1. ALV:oon perustuvat omat varat 19 478,6 17,1

2. BKTL:oon perustuvat omat varat 74 022,0 65,0

3. Maatalousmaksut 1 486,8 1,3

4. Tullit 15 083,8 13,2

5. Muut tulot 1 703,7 1,5

6. ylijäämä edelliseltä varainhoitovuodelta 21 086,0 1,9 (Lähde: Tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus varainhoitovuodelta 2007¹²³)

Unionin talousarviota ei voida rahoittaa lainanotolla. Tämä on EU:n budjetin suuri eroavuus suhteessa kansallisiin talousarvioihin. Yhteisön perustamissopimuksen 268 artiklan 3 kappaleessa todetaan, että unionin talousarvioon otettujen tulojen ja menojen on oltava tasapainossa. Yhteisön varainhoitoasetuksen (N:o 1605/2002) 14 artiklassa tarkennetaan tasapainovaatimusta kieltämällä yhteisön toimielimiltä 120 Aamulehti 7.12.2005; Aamulehti 18.12.2005.

121 HE 144/2007 vp, s. 3–4.

122 Strasser 1991, s. 97–98; Komiteanmietintö 1994:4, s. 273; Euroopan unionin toimin-nan rahoitus, s. 223–225.

123 Tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus varainhoitovuodelta 2007. Talous-arvion toteuttamista koskeva vuosikertomus, s. 255. <http://eca.europa.eu/portal/pls/por-tal/docs/1/1571600.PDF >

lainanotto. Unionin talousarvion tasapainoperiaate on näin ollen aivan eriluontei-nen kun esimerkiksi Suomen perustuslain (731/1999) 84.2 §:n mukaieriluontei-nen talous-arvion tasapainoperiaate, joka on vain määrärahojen kattamisvaatimus; se ei kiellä lainanottoa. Unionin talousarviota koskevasta lainanottokiellosta huolimatta komissio voi budjetin ulkopuolella tehdä tiettyjä lainanottotoimenpiteitä.¹²⁴

3.4.3 Unionin talousarvion menot

Unionin talousarvion menot voidaan jakaa pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin.

Käsitteellinen kahtiajako syntyi vuoden 1970 Luxemburgin budjettisopimuksella.

Jaottelua voi pitkälti verrata Suomen kansallisen talousarvion menojen jakoa laki-sääteisiin eli sidottuihin menoihin ja vapaisiin eli harkinnanvaraisiin menoihin¹²⁵. Pakolliset menot ovat sellaisia menoja, jotka on kirjattava unionin budjettiin, jotta yhteisö voi täyttää oikeudelliset velvoitteet. Tällaisia menoja ovat muun muassa.

maatalousmenot ja tietyt muut lakisääteiset rakennepoliittiset varainsiirrot jäsen-valtioille. Ei-pakollisia menoja ovat muut kuin pakolliset menot ja niistä Euroo-pan parlamentti on vuodesta 1975 asti saanut itsenäisesti päättää. Ei-pakollisiin menoihin kuuluvat esimerkiksi sellaiset rakennerahastojen kautta maksettavat varainsiirrot, joiden määrää ei ole EU-oikeudessa sidottu tietylle tasolle.¹²⁶

Jaolla pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin on selkeitä institutionaalisia vai-kutuksia, koska jako vaikuttaa budjettivallan jakautumiseen neuvoston ja parla-mentin kesken. Jaottelun lähtökohtaisesta selkeydestä huolimatta voi käytännössä tulla vastaan sellaisia rajatapauksia, joissa kysymys menon pakollisuudesta tai ei-pakollisuudesta on epäselvä ja tulkinnanvarainen.¹²⁷ Unionin perussopimuksia muuttava Lissabonin sopimus poistaa voimaan tullessaan jaottelun pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin¹²⁸.

Suurimmat menoluokat EU:n talousarviossa muodostavat Euroopan maata-loustukirahastosta ja maaseuturahastosta¹²⁹ rahoitettavat maatalousmenot sekä rakennerahastojen ja muiden rahastojen¹³⁰ välityksellä maksettavat rakennetoimet.

Maatalousmenot koostuvat pääasiassa EU:n ulkopuolisiin maihin suuntautuvaan 124 Harden – von Hagen – Brookes 1997, s. 144; Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 327–339.

125 Myllymäki 2007, s. 79; Myllymäki 2000, s. 84–85.

126 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 18–23; Joutsamo ym. 2000, s. 330–331.

127 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 18–23; Joutsamo ym. 2000, s. 330–331.

128 HE 23/2008 vp, s. 36.

129 Ks. Neuvoston asetus (EY) N:o 1290/2005, 21.6.2005, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta; EUVL N:o L 209, 11.8.2005, s. 1.

130 EU:ssa rakennerahastoja ovat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Muita rahastoja ovat maataloustukirahaston ja maaseuturahaston lisäksi koheesiorahasto ja Euroopan kalatalousrahasto.

vientiin liittyvistä vientituista sekä maatalousmarkkinoiden säätelemiseksi toteu-tettavista tukitoimenpiteistä. Maatalousmenojen määrää on pyritty viime vuosina rajoittamaan erilaisin sopimuksin.

Aikaisemmin unionin rakennepoliittiset tavoitteet ryhmiteltiin tavoiteoh-jelmiin 1–3¹³¹. Tämän lisäksi rakennepoliittisia instrumentteja olivat niin sano-tut yhteisöaloitteet¹³². Vuoden 2006 rakennerahastoasetuksessa N:o 1083/2006¹³³ jaetaan unionin taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon eli yhteenkuuluvuuteen tähtäävät tavoitteet seuraavasti: a) lähentymistavoite (vähiten kehittyneiden aluei-den lähentyminen kasvun ja työllisyyaluei-den osalta) b) alueellinen kilpailukyky ja työl-lisyys -tavoite ja c) Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoite (asetus N:o 1083/2006, 3.2 artikla).

Tavoiteohjelmat rahoitetaan unionin rakennerahastojen kautta, mutta on huo-mattava, että rakennerahastot tai muut rahastot, kuten koheesiorahasto, maata-lousrahastot ja kalatalousrahasto, eivät ole budjetin ulkopuolisia rahastoja, vaan niiden kautta rahoitetaan nimenomaan talousarvioon kirjattavia menoja. Raken-nerahastoasetuksen N:o 1083/2006 76 artiklassa säädetään, että komissio suorittaa rahastojen rahoitusosuuteen sisältyvät maksut talousarviomäärärahojen mukai-sesti. Yhteisen maatalouspolitiikan rahoitusta koskevan neuvoston asetuksen N:o 1290/2005¹³⁴ 2 artiklan mukaan Euroopan maatalouden tukirahasto ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto kuuluvat Euroopan yhteisöjen ylei-seen talousarvioon. Maatalous- ja rakennemenojen lisäksi muita EU:n talousar-vion menoluokkia olivat aikaisemmin sisäiset toimet (esimerkiksi tutkimus ja tek-nologinen kehittäminen sekä energiapolitiikka), ulkoiset toimet (yhteistyö kehitys-maiden ja muiden kehitys-maiden kanssa) ja hallintomenot. ¹³⁵

Vuoden 2007 talousarviosta lähtien on talousarvion menot jaoteltu termino-logisesti eri tavoin kuin aikaisemmin. Hallintomenoja lukuun ottamatta aiemmin

131 Vuoden 1999 rakennerahastoasetuksessa unionin rakennepoliittiset tavoiteet olivat seuraavat: Tavoite 1: kehityksessä jälkeenjääneiden alueiden rakennekehitys ja sopeutus, tavoite 2: teollisuuden taantumisesta kärsivien alueiden ja rajaseutualueiden tukeminen, tavoite 3: koulutuksen ja työllisyyspolitiikan tukeminen. Ks. Neuvoston vanha rakennera-hastoasetus N:o 1260/1999, 1 art.; ks. myös Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 239.

132 Yhteisöaloitteita olivat Interreg (rajat ylittävä valtioiden ja alueiden välinen yhteistyö), Leader (maaseudun kehittäminen), Equal (valtioiden välinen yhteistyö työmarkkinoihin liittyvän syrjinnän ja epätasa-arvon poistamiseksi) sekä Urban (kaupunkien taloudellinen ja sosiaalinen elvyttäminen), ks. Neuvoston rakennerahastoasetus 1260/1999, 20 art; ks.

myös Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 240.

133 Neuvoston asetus (EY) N:o 1083/2006, 11.7.2006 , Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1260/1999 kumoamisesta; EUVL N:o L 210 , 31.7.2006, s. 25.

134 Neuvoston asetus (EY) N:o 1290/2005, 21.6.2005, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta; EUVL N:o L 209, 11.8.2005, s. 1.

135 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 231–240.

käytetyt talousarvion menoluokkien nimitykset¹³⁶ (rakennetoimet, maatalousme-not, sisäiset toimet, ulkoiset politiikat) on korvattu erilaisin termein. Esimerkiksi vuoden 2009 talousarvioesityksessä käytetään määrärahojen pääotsakkeina ter-mejä ’kestävä kasvu’, ’luonnonvarojen suojelu ja hallinta’, ’kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus’ sekä ’EU maailmanlaajuisena toimijana’¹³⁷. Kestävä kasvu -otsikko vastaa aiempaa rakennemenot-otsikkoa ja luonnonvarojen suojelu ja hallinta -otsikko puolestaan entistä maatalousmenot (tai yhteinen maatalouspo-litiikka) -otsikkoa.

Neuvoston varainhoitoasetuksen (N:o 1605/2002)¹³⁸ 7 artiklan mukaan talous-arvio koostuu jaksotetuista määrärahoista, jotka ovat luonteeltaan maksusitou-musmäärärahoja tai maksumäärärahoja, sekä jaksottamattomista määrärahoista.

Jaksotetut määrärahat koskevat lähtökohtaisesti yhtä varainhoitovuotta, kun taas jaksottamattomat määrärahat eivät ole sidottuja varainhoitovuoteen. Käyttämättö-mät, tiettyjä maksusitoumuksia koskevat jaksottamattomat määrärahat siirretään automaattisesti seuraavalle varainhoitovuodelle, kun taas jaksotettuja määrärahoja ei lähtökohtaisesti siirretä, vaan ne peruutetaan.¹³⁹

Maksusitoumusmäärärahat kattavat kuluvan varainhoitovuoden aikana koko-naiskustannukset oikeudellisista sitoumuksista, jotka liittyvät tulevien vuosien aikana toteutettavaan toimintaan. Maksumäärärahat puolestaan kattavat menot, jotka aiheutuvat kuluvana varainhoitovuonna ja edeltävinä vuosina tehtyjen mak-susitoumusten toteuttamisesta. Kyse ei ole määrärahalajeista siinä mielessä, että ne laskettaisiin yhteen kuten suomalaisessa talousarviossa haluttaessa saada selville budjetin määrärahojen kokonaissumma. Budjetin menojen summa voidaan esit-tää joko maksusitoumusmäärärahoina tai maksumäärärahoina, joista vain jälkim-mäinen edustaa konkreettista rahansiirtoa.¹⁴⁰ Seuraavassa taulukossa on esitetty unionin vuoden 2004 talousarvion maksusitoumusmäärärahojen jakautuminen eri menolajien kesken.

Unionin talousarvion menoja on pyritty rajoittamaan usean vuoden kattavilla rahoituskehyksillä, jotka unionin toimielimet laativat. Vuosia 2007–2013 koske-vien rahoituskehysten valmistelu kohtasi loppuvuodesta 2005 erimielisyyksiä, kun useat jäsenvaltiot hylkäsivät EU:n puheenjohtajamaana toimineen Yhdistyneen kuningaskunnan alkuperäiset ehdotukset. Sopu monivuotisista rahoituskehyk-136 Ks. esim. Euroopan komissio: Euroopan unionin yleinen talousarvio varainhoito-vuodelle 2006, s. 8–9. <http://ec.europa.eu/budget/library/publications/budget_in_fig/

syntchif_2006_fi.pdf>

137 Euroopan komissio: Euroopan unionin yleinen talousarvio varainhoitovuodelle 2009, s. 8–9. <http://ec.europa.eu/budget/library/publications/budget_in_fig/syntchif_2009_

fi.pdf>

138 Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002 Euroopan yhteisöjen yleiseen talous-arvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta; EYVL N:o L 248, s. 1.

139 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 141–146.

140 Euroopan unionin toiminnan rahoitus, s. 142–146.

sistä saavutettiin joulukussa 2005 vasta pitkien neuvottelujen jälkeen. Osaltaan unionin menojen määrää hillitsee tuloille asetetut rajoitukset eli omien varojen enimmäismäärän määritteleminen. Omia varoja koskevassa neuvoston päätök-sen (2007/436) 3 artiklassa on asetettu omien varojen enimmäismäärän lisäksi myös maksusitoumusmäärärahojen enimmäismäärä, joka säännöksen mukaan on 1,31 prosenttia unionin jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta.

Myös tätä prosenttiosuutta korjataan suhteuttamalla unionin vanhan tilinpitojär-jestelmän tunnusluvut uuden EKT-95 -tilinpitojärtilinpitojär-jestelmän arvoihin.¹⁴¹

In document Euroopan unionin talous- ja rahaliiton vaikutukset kansalliseen finanssivaltaan (sivua 121-131)