Spatiaalinen materialismi vastaanottotutkimuksen vaihtoehtona

Edellä kuvattujen ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan Grossbergin mukaan teori-aa, jolle merkitykset eivät ole kaikki kaikessa ja jolla voidaan kuvata kulttuurin liittyvien vaikutusten mutkikkuutta. Grossberg (1995: 238) korostaa, että ihmisten suhdetta kulttuurisiin teksteihin määrittää varsin harvoin pelkkä merkitysten tul-kitseminen. Tämän Grossberg huomasi varsin konkreettisesti luennoidessaan rockmusiikista, kun hänen oppilaansa eivät joko lainkaan nähneet hänen rock-kappaleista löytämiään merkityksiä tai ne tunnistaessaan pitivät niitä täysin epä-olennaisina (emt. 57). Teksteillä voi siis olla monia sellaisia vaikutuksia, jotka eivät liity merkitykseen tai jotka ovat merkitysvaikutuksia tärkeämpiä. Esimer-kiksi musiikki voi saada kehoni värähtelemään tahdissaan tai television lähetysai-kataulu saattaa määrittää päiväni kulun. Lisäksi näillä tekstien välittömillä vaiku-tuksilla on yleensä omat seurannaisvaikutuksensa. (Emt. 238–240) Voin vaikkapa myöhästyä tärkeästä tapaamisesta, kun jään katsomaan televisiosta jatkoajalle venynyttä jalkapallo-ottelua. Vaikutusten ketju ei siis välttämättä katkea yleisöjen reaktioon. Näistä syistä viestintämallia tai vastaanottoa ei voida pitää itsestään selvänä lähtökohtana, kun halutaan ymmärtää tekstien vaikutuksia ihmisten elä-mään. Grossberg (1997a: 312) väittääkin, että tekstien ja yleisöjen suhteen analy-soimisen sijaan tutkijan haasteena on kuvata niitä reittejä, joita pitkin vaikutukset

leviävät ja hajautuvat ympäristöön, sekä selvittää, miksi jotkin reitit ovat yleisem-piä kuin toiset.

Vastatakseen tähän haasteeseen Grossberg on kehittänyt monissa teksteissään Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin sekä Michel Foucault’n töiden pohjalta spati-aaliseksi materialismiksi kutsumaansa teoriaa (ks. Wiley 2005). Toisin kuin mer-kitysteorioissa spatiaalisessa materialismissa ei kyseenalaisteta yhteisen suuden asemaa. Deleuzea ja Guattaria seuraten Grossberg ajattelee, että todelli-suus on pohjimmiltaan eräänlaista virtausta, joka ei ole jakautunut valmiiksi eri luokkiin (Deleuze 2005: 52–55). Esimerkiksi ihminen ja kone tai kieli ja todelli-suus eivät ole tässä lähestymistavassa ainakaan lähtökohtaisesti toistensa vasta-kohtia. Sen sijaan ne ja monet muut elementit muodostavat jatkuvasti uudenlaisia yhdistelmiä ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Guattaria lainaten Grossberg esittää, että esimerkiksi kirja ei ole itseensä sulkeutunut yksikkö, jota pitäisi tulkita todel-lisuuden esityksenä. Kirja on pikemminkin osa rihmastomaisesti rakentunutta todellisuutta, sillä sen luonteeseen kuuluu, että se rönsyilee omien rajojensa yli.

Toisin sanoen kirja ei toimi vain merkityksen tai kielen tasolla, vaan sillä voi olla vaikutuksia myös monilla muilla tasoilla – ja nämä vaikutukset voivat syntyä merkityksen välityksellä tai ilman. Kirjalla voi olla esimerkiksi taloudellisia vai-kutuksia ja niistä poikkeavia poliittisia vaivai-kutuksia. (Grossberg 2005: 242–244) Jotta tästä tilanteesta saisi otteen, on siis luovuttava tulkinnan projektista ja kat-sottava kulttuuristen tekstien ja käytäntöjen ulkopuolelle. Sen sijaan, että kysyt-täisiin, mitä jokin teksti tarkoittaa, tulisi Grossbergin mukaan selvittää, miten teksti tai käytäntö muuttaa maailmaa, millaisia vaikutuksia se tuottaa ja mikä puo-lestaan on vaikuttanut sen syntyyn. Grossbergin sanoin: on kuvattava ”tapahtu-man paikkaa mutkikkaassa vaikutusten verkossa – tapahtumien vaikutuksia toi-saalla, toisissa tapahtumissa, samoin kuin toisten tapahtumien vaikutuksia siinä”.

Käytännössä tällaisessa analyysissä edetään hieman samalla tavalla kuin karttoja piirrettäessä, vetämällä viivoja ja yhteyksiä erilaisten käytäntöjen, tapahtumien ja pisteiden välille. (Emt. 245–246) Kartanpiirtäjän tavoin tutkijan tulee hahmotella sitä teiden verkostoa, joka yhdistää tämän käytännön tuohon vaikutukseen ja tä-män vaikutuksen taas risteyksestä riippuen tuohon tai tähän seurannaisvaikutuk-seen, ilmiöön ja niin edelleen. Valmiissa analyysissä kulttuuriset käytännöt ja tapahtumat ovat eräänlaisia pisteitä kartalla, tiet niiden välillä niitä yhdessä pitä-viä lankoja ja laajemmat tieverkostot koko rakennelmaa koossa pitäpitä-viä kom-ponentteja. (Grossberg 1992: 106–108; Grossberg 1995: 261–262)

Karttojen piirtämisessä on tietyssä mielessä kyse niiden kontekstien rakentamises-ta, jotka liittävät tapahtuman tai käytännön muihin käytäntöihin ja näin tekevät siitä juuri sen, mikä se on. Otetaan esimerkiksi kysymys, miksi rock-musiikki

syntyi 1950-luvulla ja miksi nuoret ottivat sen omakseen. Vastauksessa on Gross-bergin mukaan otettava huomioon rockin ja nuorten suhde aikakauden muihin tapahtumiin. Viiva on piirrettävä rockista muun muassa taiteisiin, kirjallisuuteen ja niistä edelleen elokuvaan sekä ensiaskeleensa ottavaan televisioon. Kartalle on otettava myös niin kylmän sodan politiikka, taloudellinen nousukausi kuin toisen maailmansodan kaltaisten historiallisten merkkipaalujen muistot. (Grossberg 1995: 68–69)

Mitä 1950-luvulla sitten varsinaisesti tapahtui? Grossberg kirjoittaa, että tuolloin nuoret tajusivat selvästi elävänsä ristiriitaisessa maailmassa. Vaurautta oli yllin kyllin, mutta ei juurikaan mitään tekemistä. Nuoriin panostettiin, mutta silti he kokivat itsensä osattomiksi. Myös katastrofin uhka oli jatkuvasti läsnä. Tämä ris-tiriita läpäisi nuorten kokemuksen ja sitä käsittelivät monet elokuvat ja romaanit, kuten Sieppari ruispellossa. Rock syntyi reaktiona tähän tilanteeseen. Se tarjosi nuorille keinon paeta tylsyyttä, nauttia ja kokea ruumiillista mielihyvää. Rockissa oli kyse halujen toteuttamisesta tässä ja nyt, rytmistä saatavasta elämänvoimasta ja ilosta. Se oli eräänlaista halujen ja intohimojen kapinaa aikuisten kuivakasta ja rationaalista maailmaa kohtaan. Pohjimmiltaan rockissa oli kuitenkin kyse siitä, että musiikki koettiin niin tärkeäksi ja musiikista välitettiin niin paljon, että se teki elämästä mielekkään. (Emt. 69–70)

Vaikka esimerkkiä ei viedä aivan konkreettiselle tasolle, siitä ilmenee mielestäni kolme tärkeää seikkaa. Ensinnäkin yksinomaan rockiin sisältyvillä sanomilla tai yleisön henkilöhistorialla ei voi selittää sitä, miksi rock vaikutti nuoriin juuri edel-lä kuvatulla tavalla: nautintoina, mielihyvänä, intohimona. Selityksessä on otetta-va huomioon myös muut yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tapahtumat, joiden otetta- vai-kutukset tuntuivat niin talouden, merkityksen kuin politiikan tasoilla. Rockin ja nuorten erityislaatuinen suhde ja rockin vaikutus nuoriin oli nimittäin seurausta niiden paikasta tässä laajemmassa tapahtumien verkossa. Toiseksi kulttuurisilla käytännöillä on usein myös muita kuin merkitystason vaikutuksia, esimerkiksi aistimellisia vaikutuksia, kuten rockilla. Kolmanneksi käytännöt ovat ainoastaan piste monilla tasoilla toteutuvien vaikutusten kiertokulussa. Emme lopultakaan voi sanoa juuri mitään sen perusteella, miten joku kokee rockmusiikin tai luke-mansa kirjan. Meidän on myös kysyttävä, millaisia mahdollisuuksia nämä käy-tännöt avaavat ja millaisia sulkevat, millaisia niiden seurannaisvaikutukset ovat.

Rockin ehkä merkittävin seurannaisvaikutus oli se, että suhde musiikkiin antoi nuorille voimaa ja vahvisti heidän otettaan omasta elämästään. Se, että musiikki koettiin tärkeäksi, loi tavallaan mahdollisuuden löytää mieltä muistakin asioista.

Rockin avulla nuoret sanoivat ei aikuisten maailmalle ja käänsivät nuoruuden mahdollisuudeksi kokea iloa ja varmuutta tylsässä ja epävarmassa maailmassa (Grossberg 1992: 152–154).

Kartat eivät kuitenkaan paljasta mitään lopullisia totuuksia. Uusia viivoja on piir-rettävä jatkuvasti, sillä tapahtumien, käytäntöjen ja ilmiöiden suhteet muuttuvat kaiken aikaa. Aiemmin edistyksellinen voima tai käytäntö voi osoittautua uudessa yhteydessä taantumukselliseksi ja päinvastoin. Ajatellaan vaikkapa oikeiston yri-tystä vetää työväestön edut oman aatemaailmansa piiriin ja tehdä heistä politiik-kansa tukijoita. Vaikka se ei tässä ole täydellisesti onnistunutkaan, jo pelkkä yri-tys kertoo siitä, että suhteet kartalla ovat muuttuneet tavalla, joka on heikentänyt perinteisesti vahvaa linkkiä työväestön ja edistyksellisen politiikan välillä. Tässä yhteydessä parempi esimerkki voisi olla aktiivisen vastaanottajan kohtalo. Pitkään vallinneen näkemyksen mukaanhan vastaanottajien kyky tulkita tekstejä eri ta-voilla palvelee heidän omia etujaan. Jostein Gripsrud on kuitenkin osoittanut, että myös mediayhtiöt voivat hyödyntää sitä. Esimerkiksi televisio-ohjelmia on ra-kennettu erilaisiin tulkintoihin kannustaviksi, jotta ne houkuttelisivat mahdolli-simman laajan ja moniaineksisen yleisön. (Gripsrud 1995: 142–143)

Edellä esitetyn voi tiivistää seuraavasti: eri käytäntöjen vaikutuksia ei voida tietää etukäteen, ja siksi esimerkiksi yleisöjen kyky tuottaa erilaisia tulkintoja ei aina-kaan kaikissa tilanteissa takaa sitä, että yleisöt olisivat niskan päällä. Tulkintojen vaikutukset voivat osoittautua vähintäänkin ristiriitaisiksi. Grossbergin hengessä voidaan todeta, että tekstin, tulkinnan tai käytännön merkitys selviää vasta sitten, kun sen sijoittaa sitä ympäröivien tapahtumien verkkoon. Tulkinnan merkityksen selvittämiseksi on seurattava vaikutusten ketjua ja kysyttävä, missä kyseisen tul-kinnan vaikutukset sijaitsevat ja onko se sittenkään ratkaisevin tekijä konkreettis-ten vaikutuskonkreettis-ten kannalta. Jos taas haluamme ymmärtää aiemmassa esimerkissä mainitun työväen vaikutukset politiikkaan, emme voi kysyä pelkästään, mitä työ-väestö on. On kysyttävä, mitä työtyö-väestö tekee, miten sen toimet vaikuttavat maa-ilmaan ja mikä saa sen toimimaan niin kuin se toimii.

Grossberg uskoo, että hänen kehittämänsä lähestymistapa avaa myös mahdolli-suuden aiempaa käytännönläheisemmälle politiikalle. Sen lähtökohtana on kuvata karttojen avulla, miten ihmisten arkiset ja ehkä miellyttävätkin toimet saattavat tukea sellaisia rakenteita, jotka alistavat heitä, tai aiheuttavat seurauksia, joista he eivät ole tietoisia tai joita he eivät toivoisi. Kartat eivät kuitenkaan ole kuvia pel-kistä tappioista, vaan ne piirtävät esiin myös murtumakohdat ja mahdolliset kamppailun paikat. (Grossberg 1995: 260–264) Karttojen avulla voidaan saada selville, mitkä kamppailut ovat ylipäätään mahdollisia, mikä kamppailu voi kan-nattaa ja mistä on todennäköisesti odotettavissa tappio – millaisia vaikutuksia milläkin teolla on. Koska kartat siis hahmottelevat kuvan elämää määrittävistä voimista ja nimeävät ongelmat, ne myös luovat perustan yhteiselle kokemukselle ja yhteisille tavoitteille. Tällä tavalla ne kannustavat muodostamaan poliittisia yhteenliittymiä, joissa ihmiset voisivat toimia yhteisen päämäärän eteen

identitee-teistään ja eroistaan huolimatta ja jotka siksi olisivat voimakkaampia kamppailus-sa niitä rakenteita vastaan, jotka määrittävät heidän elämäänsä.