Sosiaalinen dominanssi ja sosiaalinen konteksti

Teorian kehittäjät toteavat esimerkiksi sosialisaatiokokemusten, yksilön ryhmäidentifikaation ja ryhmän aseman sosiaalisessa hierarkiassa vaikuttavan SDO:n tasoon (Sidanius & Pratto 1999, 31). Realistisen ryhmäkonfliktiteorian mukaisesti ryhmienväliset asenteet ovat ryhmienvälisten suhteiden heijastumia. Ryhmien tekemät havainnot siitä, että ne kilpailevat niukoista resursseista nollasummapelinä, saa aikaan kilpailullisiin suhteisiin sopeutuvaa asennoitumista ja käyttäytymistä eli sisäryhmään liittyen koheesiota, solidaarisuutta ja identifikaatiota ja ulkoryhmää kohtaan puolestaan negatiivista stereotypiointia ja ennakkoluuloisuutta. (Sidanius & Pratto 1999, 17.)

SDO:n luonne yksilöidenvälisten erojen muuttujana on ollut kiistanalainen. Hämmennystä on aiheuttanut se, mitä sosiaalisen dominanssin orientaatio oikeastaan mittaa, pysyvää persoonallisuudenpiirrettä vai vaihtelevaa reaktiota ryhmäsuhteisiin (ks. esim. Duckitt &

Sibley 2006, 114–115). Sosiaalisen identiteetin teoriaan perustuen Schmitt, Branscombe ja Kappen (2003) väittävät SDO:n olevan sosiaalisen rakenteen ja ryhmän statuksen yhteistuote, joka on muovautuva ja hetkittäin muuttuva. Sosiaalinen dominanssi riippuisi sosiaalisen vertailun prosesseista, joissa eri ryhmiin liitetään erilaisia ominaisuuksia ja määräytyisi kulloisena ajanhetkenä aktivoituneena olevan ryhmäjäsenyyden mukaan. SDO:n on osoitettu reagoivan tilanteisiin vihjeisiin ja välittömän sosiaalisen kontekstin manipulaatioon, kuten esimerkiksi ryhmienväliseen kontaktiin (Dhont, Van Hiel & Hewstone 2014) ja tietyn identiteetin tilanteiseen korostuneisuuteen (Huang & Liu 2004). On myös huomautettu, että SDO korreloi vahvemmin muiden sosiaalisten asenteiden ja arvojen kuin käyttäytymisen kanssa (Duckitt & Sibley 2008).

Kaksoisprosessointimallin (Dual-Process Motivational Model, DPM) mukaan SDO ei ole persoonallisuuden ulottuvuus vaan sosiaalinen asenne, joka ilmaisee tietynlaisia sosiaalisia arvoja ja motivationaalisia tavoitteita (Duckitt & Sibley 2010, 1865–1867). DPM esittää, että SDO ilmaisee motivationaalisia tavoitteita, joita yksilön persoonallisuus ja maailmankatsomus tekevät hänelle kroonisesti aktivoituneeksi (Asbrock, Sibley, Duckitt 2010, 325). Mallin mukaan SDO juontuu näkemyksestä, jonka mukaan maailma on kilpailullinen viidakko, jossa

11

ryhmät kilpailevat resursseista ja vahvat voittavat. Sosiaalisen dominanssin orientaatio ilmaisee yksilön kokonaisvaltaista tapaa orientoitua ryhmienvälisiin suhteisiin ja nähdä ryhmienväliset suhteet nollasummapelinä. (Duckitt & Sibley 2010, 1869.) Duckitt ja Sibley (2008) totesivat meta-analyysissään persoonallisuuden ja ennakkoluuloisuuden yhteyden olevan kaksoisprosessointimallin mukaisesti usein epäsuora.

DPM-mallissa SDO on pikemminkin reaktio, joka perustuu yksilöllisiin ja tilanteisiin piirteisiin. SDO heijastelee dominanssin ja ylivallan motiivia. Mallin mukaan ennakkoluuloisuus kohdistuisi etenkin heikossa ja alistetussa asemassa oleviin ryhmiin, tarkoituksena ylläpitää ja oikeuttaa ryhmienvälisiä hierarkioita. (Asbrock, Sibley & Duckitt 2010, 326–327.) Toisin sanoen mallin ajatuksena on, että sosiaalisen dominanssin orientaatiota edeltää joukko psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä, jotka ohjaavat yksilöä omaksumaan näihin tekijöihin sopivan motivationaalisen orientaation, SDO:n. Persoonallisuuspiirteistä esimerkiksi alhainen avoimuus ja kovamielisyys (tough-mindedness) sekä sosiaalisista tekijöistä eriarvoisuus, ryhmienvälinen dominanssi ja kilpailu ohjaavat yksilön muodostamaan ryhmienväliseen kilpailuun perustuvan maailmankuvan. Tämä maailmankuva puolestaan synnyttää tietyn ideologisen asenteen, sosiaalisen dominanssin orientaation. (Duckitt & Sibley 2010, 1867–1869; Duckitt & Sibley 2008.)

Kaksoisprosessointimalli konseptualisoi SDO:n sosiaalisena asenteena, joka välittää arvojen yhteyttä käyttäytymiseen. Tämä on vastoin ajatusta SDO:sta persoonallisuudenpiirteenä, jolloin arvot välittäisivät SDO:n suhdetta käyttäytymiseen. Edellinen, DPM:n mukainen konseptualisointi, joka näkee SDO:n pikemminkin sosiopoliittisten ja ideologisten asenteiden ulottuvuutena – johon persoonallisuus voi vaikuttaa – on saanut vahvistusta. (Duckitt & Sibley 2010, 1865–1866; ks. myös esim. Bizer, Hart, Jekogian 2012.) Lisäksi on arveltu, että persoonallisuus tarjoaisi jonkinlaisen yleisluontoisemman skemaattisen representaation, joka ohjaisi käyttäytymistä vahvimmin silloin, kun tarkemmat representaatiot esimerkiksi ennakkoluuloisuutta koskien eivät olisi käytettävissä tai kehittyneet. Nämä kehittyneemmät, sosiaalisia kategorioita koskevat uskomukset voivat muuntaa persoonallisuuden yleistä vaikutusta ennakkoluuloisuuteen. (Duckitt & Sibley 2008, 269.)

Sidanius ja kumppanit (2013) testasivat DPM-mallista johdettua hypoteesia empatian roolista sosiaalisessa dominanssissa. DPM-mallissa SDO on välittävä muuttuja yksilön ja tilanteen muovaamien maailmankatsomusten ja käyttäytymisen välissä. Tällöin SDO:n tulisi olla heijastumaa esimerkiksi yksilön empatian tasosta. Tulokset kuitenkin vahvistivat empatian ja

12

SDO:n molemminpuolisen yhteyden. SDO kykeni vaikuttamaan persoonallisuuden ulottuvuuteen, empatiaan. Korkea SDO ennusti myöhempää alhaista empatiaa, ja korkea empatia ennusti myöhempää alhaista SDO:n tasoa. (Em. 315–318.) Kteily, Sidanius ja Levin (2010, 209) toteavat, että SDO olisi parasta käsitteellistää sekä syyksi että seuraukseksi. SDO on herkkä kontekstille, mutta sen tulisi kuitenkin osoittaa riittävää vakautta ja pysyvyyttä voidakseen toimia SDT:n mukaisena yleisenä kausaaliorientaationa. SDO ei siis välttämättä ole vain heijastus tiettyihin ryhmiin kohdistuvista asenteista ja käyttäytymisestä. SDO kykeni ennustamaan ennakkoluuloisia asenteita pitkän aikavälin kuluessa, kun taas ennakkoluuloiset asenteet eivät ennustaneet SDO:n tasoa toisena mittausajankohtana. (Em.)

Thomsen ja kumppanit (2009) totesivat etnistä uhriutumista, havaittua etnistä syrjintää omaa etnistä ryhmää kohtaan koskevassa tutkimuksessaan, että identifikaation voimakkuus sisäryhmään ja SDO:n korkea yhdessä selittivät syrjintäkokemuksia. Kuitenkin korkea SDO:n taso selitti havaittua sisäryhmän syrjityksi tulemista vain dominoivan ryhmän kohdalla. Tämä tulkittiin hallitsevan ryhmän sosiaalisen dominanssin strategiaksi eriarvoisuuden ylläpitämiseksi. (Em. 233–235.) Ryhmäperustainen hegemonia voi uusiutua SDO:n ja yhteiskunnan rakenteen vuorovaikutuksessa. Rakenteellinen eriarvoisuus, väkivaltaiset konfliktit ja sosiaalisen edistyksen sekä demokratian puute ovat yhteydessä SDO:n kasvuun hallitsevien ryhmien keskuudessa. Tällöin yhteiskunnan rakenne moderoisi SDO:n ja hierarkioiden yhteyttä. (Kunst, Fischer, Sidanius & Thomsen 2017.) Sama todettiin sosiaalisen dominanssin ja ympäristöasenteiden negatiivisesta yhteydestä. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus kärjisti eroa ympäristöasenteissa SDO:n tasoltaan eroavien yksilöiden välillä. (Milfont ym.

2017.) Rakenteellisten ja yksilönsisäisten tekijöiden lisäksi interpersoonallisilla tekijöillä on merkitystä. Preferenssi hierarkioita kohtaan lisääntyy tilanteessa, jossa sosiaalisia suhteita on vaikea ymmärtää (Zitek & Tiedens 2011).

Poteat, Espelage ja Green (2007) tutkivat nuorten vertaisryhmissä esiintyviä homofobisia asenteita ja sosiaalista dominanssia. He havaitsivat, että ryhmän sosialisaatio muutti nuorten sosiaalisen dominanssin asenteita ajan kuluessa. He myös totesivat, että ryhmän sosiaalinen ilmapiiri vaikutti muutosten luonteeseen SDO:ssa. Kun ryhmän hierarkioita suosiva ilmapiiri kasvoi, sosiaalisen dominanssin yksilönsisäinen vakaus eli pysyvyys väheni, mikä kertoo ryhmän vaikutuksesta yksilöön. (Em. 1048.) Ryhmällä on merkitystä. Sosiaalisen dominanssin orientaation muovautuminen ajan kuluessa havaittiin myös esimerkiksi Stanleyn, Milfontin, Wilsonin ja Sibleyn (2019) tutkimuksessa ympäristönsuojelun ja yleistyneen

13

ennakkoluuloisuuden yhteydestä: ympäristönsuojelu oli vahvemmin yhteydessä muutoksiin SDO:ssa, kuin toisinpäin.

Sosiaalisen dominanssin orientaatiota on tutkittu myös lähtien sosiaalisen dominanssin teorian esittämästä ajatuksesta, että SDO on ryhmienvälisen konfliktin lievittämiseen suunnattu strategia. Radke, Hornsey, Sibley, Thai ja Barlow (2017) tarkastelivat SDO:n tasoa epäedullisessa asemassa olevien vähemmistöryhmien keskuudessa. He totesivat, että mitä enemmän vähemmistöryhmä (tummaihoiset amerikkalaiset) oli statukseltaan korkeamman ulkoryhmän ympäröimä, sitä alempi oli heidän SDO:n tasonsa. Ympäristön rodullisen koostumuksen ja alentuneen SDO:n yhteyttä näytti välittävän havaittu status. Ulkoryhmän jäsenten tiheä läsnäolo omassa ympäristössä voi toimia kroonisena muistutuksena alhaisesta statuksesta ja vähentää SDO:n tasoa. (Em.)

Sosiaalisen dominanssin orientaatiota on perusteltua lähestyä ominaisuutena, joka voi olla sekä vakaa että joustava. Tämä tarjoaa keinon muutoksen ymmärtämiseksi ja ennakkoluuloisuuden selittämiseksi, ei vain kuvaamiseksi (ks. Jetten & Iyer 2010, 387). Kaksoisprosessointimallista omaksuttu lähestymistapa sopii loppujen lopuksi hyvin yhteen SDT:n näkemyksen kanssa, jossa analyysitasot ymmärretään toisiinsa vaikuttavina, systeemisenä kokonaisuutena (Pratto, Sidanius & Levin 2006, 272). Pratto ja kumppanit (2013, 593) toteavat, että mitä korostuneemmaksi ryhmien eriytyminen vallan suhteen tehdään, sitä enemmän ihmiset soveltavat heidän yleistä orientaatiotaan ryhmien eriarvoisuudesta heidän asenteisiinsa.

Havainnoilla ryhmienvälisistä eroista, pikemminkin kuin objektiivisella eriarvoisuudella näyttäisi olevan sellaista merkitystä, joka ei palaudu hetkittäiseen kohderyhmän korostuneisuuteen vaan koskee laajemman sosiopoliittisen kontekstin luonnetta (em. 592).

Yksilöllinen tasa-arvoisuuden suosiminen voidaan nähdä tuloksena “jatkuvasta meneillään olevasta vuorovaikutuksesta kehittyneen psykologisen arkkitehtuurin, systemaattisten yksilöidenvälisten erojen ja yksilön välittömän ja makrorakenteellisen ympäristön affordanssien ja rajoitteiden välillä” (Sheehy-Skeffington & Thomsen 2020, 146). Kuten Thomsen ja kumppanit (2009, 235) toteavat, SDO:n kontekstisensitiivisyyden ei tarvitse vähentää sen kausaalista roolia ja selitysvoimaa, eikä empiirisesti näin näyttäisi tapahtuvankaan. Onkin perusteltua kysyä, mikä on erilaisten ympäristöjen merkitys yksilön SDO:lle ja kuinka ne kykenevät muovaamaan niitä sosio-ideologisia uskomuksia, jotka ovat SDO:n perusta.

14