Roope Grönroos
EMPATIA INTERNETIN KIELTEISEN SISÄLLÖN KOHTAAMISEN JA SOSIAALISEN DOMINANSSIN ORIENTAATION VÄLITTÄJÄNÄ
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2020
TIIVISTELMÄ
Roope Grönroos: Empatia Internetin kielteisen sisällön kohtaamisen ja sosiaalisen dominanssin orientaation välittäjänä
Pro gradu -tutkielma Tampereen yliopisto Sosiaalipsykologia Huhtikuu 2020
Internet on avannut uusia mahdollisuuksia itsensä ilmaisemiseen ja yhteenkuuluvuuden rakentamiseen. Samalla Internet on luonut globaalin kanavan vihan tuottamiseen ja ennakkoluuloisuuden ilmaisemiseen. Nettivihasta on tullut yleinen ja näkyvä osa Internetin vuorovaikutusmaisemaa. Internetissä voidaan rakentaa, muovailla ja vahvistaa erilaisia identiteettejä ja ryhmäjäsenyyksiä. Vuorovaikutusympäristönä Internet sallii yksilöiden valikoivasti kohdata muita ihmisiä, ryhmiä ja erilaista sisältöä. Vuorovaikutusympäristön korkea rajoittamattomuus samalla luo samalla mahdollisuuden kuluttaa Internetin sisältöä ja luoda yhteyksiä yksilön tarpeiden ja motiivien perusteella. Internetympäristö erinomaisesti mahdollistaa yksilöllisten ominaisuuksien ja piirteiden ilmaisemisen ja vahvistumisen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
Tutkielma tarkastelee Internetin kielteisen sisällön ja sosiaalisen dominanssin orientaation yhteyttä empatian välittämänä. Sosiaalisen dominanssin orientaatio viittaa haluun ylläpitää ryhmäperustaisia hierarkioita ja eriarvoisuutta. Tutkielmassa hyödynnetään sosiaalisen identiteetin lähestymistapaa, jonka mukaan yksilön minuus perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja ryhmienväliset suhteet juontuvat yksilöiden havaintoihin ja ymmärrykseen ryhmienvälisten suhteiden luonteesta. Yksilöt pyrkivät erottautumaan myönteisesti muista ryhmistä, vahvistamaan itsetuntoaan ja samalla rakentamaan ryhmäidentiteettejä ja reagoimaan toisten identiteetteihin. Myönteisen identiteetin rakentaminen voi kuitenkin kohdata esteitä. Ryhmät voivat kokea asemansa ja identiteettinsä uhatuiksi ja vihamielinen sisältö voi vahingoittaa yksilöiden ja ryhmien mahdollisuuksia hyvään itsetuntoon.
Internetissä kohdattava sisältö voi vaikuttaa kielteisesti yksilön identiteettiin, muovata havaintoja ryhmienvälisistä suhteista kilpailullisiksi ja vihamielisiksi sekä alentaa empaattisuutta toisia kohtaan.
Tutkielmassa sosiaalisen dominanssin orientaatiota tarkastellaan 18–26-vuotiaista suomalaisista nuorista (N = 500) koostuvan aineiston avulla. Analyysimenetelmänä käytetään hierarkkista lineaarista regressioanalyysiä sekä moderoitua mediaatioanalyysiä, jolla tarkastellaan epäsuoraa vaikutusta.
Moderaatioanalyysillä selvitetään poliittisen identifikaation mukaisia ryhmäeroja yhteyksien suunnissa ja voimakkuudessa. Tulokset osoittavat, että mitä useammin kielteistä sisältöä vastaaja Internetissä kohtasi, sitä alempi oli hänen sosiaalisen dominanssin orientaationsa. Tämä päti kuitenkin vain niihin vastaajiin, jotka eivät identifioituneet oikeistopopulismiin. Oikeistopopulismiin identifioituville yhteyttä ei löytynyt. Kielteisen sisällön kohtaamisen ja sosiaalisen dominanssin yhteys osoittautui epäsuoraksi empatian medioimana, mutta yhteys oli olemassa jälleen vain sellaisille vastaajille, jotka eivät identifioituneet oikeistopopulismiin. Kielteinen sisältö oli heille yhteydessä suhteellisesti korkeampaan empatiaan ja korkea empatia puolestaan matalaan sosiaalisen dominanssin orientaation tasoon.
Tulokset osoittavat ryhmienvälisten empaattisuus- ja dominanssierojen polarisoitumista kielteistä sisältöä kohdattaessa. Tämä sopii yhteen aiemman empiirisen ja teoreettisen tutkimuksen kanssa, joka on kiinnittänyt huomiota yksilöllisten ja ryhmäperustaisten ominaisuuksien ilmaisuun ja vahvistumiseen Internetin kontekstissa. Tulokset tarjoavat uutta tietoa empatian, poliittisen identifikaation ja nettisisällön kohtaamisen yhteyksistä. Tietoa yksilöiden- ja ryhmienvälisistä eroista voidaan käyttää Internetin kielteisten ilmiöiden, kuten nettivihan ja ennakkoluuloisuuden ymmärtämiseen ja torjuntaan.
Avainsanat: Internet, sosiaalisen dominanssin orientaatio, ennakkoluuloisuus, empatia, nettiviha, oikeistopopulismi, sosiaalisen identiteetin teoria
Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.
ABSTRACT
Roope Grönroos: Empathy as a mediator between the association of negative online material and social dominance orientation
Master’s Thesis Tampere University Social Psychology April 2020
Internet has opened up new possibilities for self-expression and social belongingness. Simultaneously, Internet has created a global channel for hate production and expression of prejudice. Online hate has become a common and visible part of online interaction. Internet can be used to form, shape and affirm different identities and group memberships with very little external restriction. Consequently, Internet users are able to selectively meet other people and consume different types of contents based on their individual needs and motives. Social interaction that takes place in online environment thus creates favorable conditions for expressing and strengthening of individuals’ features.
This thesis examines the association between negative online content and social dominance orientation as mediated by trait empathy. Social dominance orientation refers to the individual preference for maintaining and creating group-based social hierarchies and inequality. Research employs social identity approach, according to which individual’s self is largely based on social interaction and intergroup relations derive from individuals’ perceptions of intergroup realities. Individuals pursue good self-esteem through positive distinctiveness from relevant outgroups and simultaneously form group affiliations and react to one another’s identities. However, the pursuit of positive distinctiveness and self-esteem can face obstacles due to status and identity threats which may be caused by or expressed through hateful content online. Hateful content can have detrimental consequences for individual identity, create perceptions of competitive and antagonistic intergroup relations and lower empathetic responses toward other Internet users.
This research is based on a sample of Finnish adolescents and young adults (aged 18–26, N = 500).
Hierarchical linear regression analysis is used as a method of analysis and regression-based moderated mediation analysis is utilized to examine mediated, indirect effect and group differences in the direction and strength of associations. The results indicate that the frequency of encountering negative online material is negatively associated to social dominance orientation, but only for those respondents who did not identify with right-wing populism. Those who did identify were higher on social dominance but no connection between the frequency of encountering online material and social dominance orientation was found. The analysis also demonstrated an indirect effect. The association between online content and social dominance was mediated by trait empathy. However, the higher frequency of encountering negative online material was associated to lowered social dominance through a high level of empathy only for those respondents, who did not identify themselves with right- wing populism.
The results do not support the presumption of low empathy levels or high hierarchy preference in Internet context. To say the least, this does not hold true for everyone. Rather, the results point out the polarization of intergroup differences when encountering hateful online content. This is in line with previous empirical and theoretical research focusing on the polarization of intergroup and interindividual differences in online context. The results offer new insights into the associations between empathy, political orientation and Internet content, which can be utilized in understanding and countering prejudice and online hate.
Keywords: Internet, social dominance orientation, prejudice, empathy, hateful content, right-wing populism, social identity theory
The originality of this thesis has been checked using the Turnitin OriginalityCheck service.
Sisällysluettelo
1. JOHDANTO ... 1
2. SOSIAALINEN DOMINANSSI ... 4
2.1 Sosiaalisten hierarkioiden universaalisuus ja sosiaalisen dominanssin teoria ... 4
2.2 Sosiaalisen dominanssin orientaatio ... 7
2.3 Sosiaalinen dominanssi ja sosiaalinen konteksti ... 10
3. INTERNETIN VIHASISÄLTÖ ... 14
3.1 Sosiaalisen identiteetin lähestymistapa ... 14
3.2 Sosiaalisen identiteetin ilmiöt Internetympäristössä ... 20
3.3 Kielteisen sisällön kohtaaminen Internetissä ... 25
4. MOTIVOITU SOSIAALINEN KOGNITIO RYHMIENVÄLISESSÄ VINOUMASSA ... 30
4.1 Motivoitu sosiaalinen kognitio poliittisissa ja ideologisissa näkemyksissä ... 30
4.2 Uhat ja deprivaatio motivoidun sosiaalisen kognition kontekstina: oikeistopopulistinen ideologia ... 33
5. EMPATIA JA ENNAKKOLUULOISUUS ... 41
5.1 Empatia sosiaalisen kognition ja ryhmäelämän perustana ... 41
5.2 Empatia ennakkoluuloisuuden ja Internetin kielteisten sisältöjen kontekstissa ... 44
6. TUTKIMUSKYSYMYKSET JA HYPOTEESIT ... 50
7. AINEISTO JA MENETELMÄT ... 53
7.1 Tutkimusaineisto ... 53
7.2 Muuttujat ... 53
Sosiaalinen dominanssi ... 54
Kielteisen sisällön kohtaaminen Internetissä ... 55
Empatia ... 55
Oikeistopopulismin kannatus ... 56
Demografiset taustamuuttujat ... 56
7.3 Analyysimenetelmät ... 58
Korrelaatio ... 58
Lineaarinen hierarkkinen regressioanalyysi ... 58
Regressioanalyysin ehdot ... 61
Regressiomallin muodostaminen ... 64
Mediaatioanalyysi ... 64
Moderaatioanalyysi ... 67
Ehdollinen mediaatioanalyysi ... 68
8. TULOKSET ... 70
8.1 Kuvailevat tulokset ... 70
8.2 Regressioanalyysin tulokset ... 71
8.3 Ehdollisen mediaatioanalyysin tulokset ... 74
9. POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 78
9.1 Pohdinta ... 78
9.2 Tutkimuksen rajoitteet ja jatkotutkimus ... 84
9.3 Yhteenveto ... 87
Lähdeluettelo... 88
Liitteet ... 103
Liite 1. Summamuuttujiin sisältyvät muuttujat ... 103
Liite 2. Residuaalien homoskedastisuuden tarkastelu Normal Probability-Plot -kuviolla ... 104
Liite 3. Muuttujien toleranssi- ja VIF-arvot ... 104
Kuviot Kuvio 1. Yksinkertainen mediaatiomalli skemaattisesti esitettynä (ks. Hayes 2018, 83)... 65
Kuvio 2. Sosiaalisen dominanssin orientaation ja kielteisen sisällön yhteys poliittisen orientaation moderoimana... 74
Kuvio 3. Empatia ja kielteisen sisällön kohtaamisen yhteys poliittisen orientaation moderoimana. ... 77
Taulukot Taulukko 1. Muuttujien kuvailevat tunnusluvut ... 57
Taulukko 2. Muuttujien väliset Pearsonin korrelaatiokertoimet (N = 498) ... 71
Taulukko 3. Regressioanalyysi. Kielteisen sisällön kohtaamisen, empatian ja oikeistopopulismin yhteys sosiaalisen dominanssin orientaatioon. (N = 473) ... 73
Taulukko 4. Ehdollinen mediaatioanalyysi kielteisen sisällön kohtaamisen ja SDO:n välisestä epäsuorasta yhteydestä empatian medioimana. Kovariaatteina sukupuoli ja ikä. (N = 472) ... 76
1
1. JOHDANTO
Ennakkoluuloisuus, ryhmienvälinen vihamielisyys ja konfliktit luovat haasteen moniarvoisille ja avoimille yhteiskunnille. Yksilöiden ja ryhmienvälinen yhteistyö on globaalissa maailmassa välttämätöntä. Internet on mahdollistanut ennennäkemättömän ihmisten ja sosiaalisten ryhmien välisen ymmärryksen rakentamisen, yhteydenpidon ja yhteenkuuluvuuden (Boyd &
Ellison 2007). Sosiaalinen media kuitenkin tarjoaa myös väylän aggression ja väkivallan muodoille. Internetin vihamielisistä sisällöistä ja nettivihasta on muodostunut osa Internetin vuorovaikutusympäristöä (Hawdon, Oksanen & Räsänen 2017; Keipi, Näsi, Oksanen &
Räsänen 2017; Peterson & Densley 2017) ja julkisen keskustelun huolenaiheita.
Sosiaalinen media sallii ihmisten kommunikoida identiteettejään valikoivasti ja tyylitellen.
Samalla toisten reaktioita, niin myönteisiä kuin kielteisiä, voi käyttää oman identiteetin vahvistamiseen. (Krämer 2017; Seidman 2013.) Internetympäristö mahdollistaa identiteettien ja ryhmäjäsenyyksien lisäksi valikoivan informaatiolle altistumisen ja kärjekkäät ideologiset kannanotot (Keipi ym. 2017; Kaakinen, Sirola, Savolainen & Oksanen 2020). Monet Internetin piirteet, kuten anonyymius, yksilön tunnistamattomuus ja etäisyys vuorovaikutuskumppaniin voivat korostaa vihamielisyyden ja ryhmäilmiöiden esiintymistä (Spears, Lea & Postmes 2007).
Ryhmienvälisten suhteiden muotoutuminen perustuu pitkälti ryhmien jäsenten ymmärrykseen näiden suhteiden luonteesta sekä heidän ymmärrykseensä ryhmien suhteellisista asemista sosiaalisessa rakenteessa (Tajfel & Turner 2010; Yzerbyt & Demoulin 2010, 1034).
Ryhmienvälisten suhteiden ja sosiaalisen ympäristön arvioinnissa on yksilöidenvälisiä eroja.
Ihmiset eroavat toisistaan ryhmienvälisten suhteiden rakenteen arvioimisessa esimerkiksi sen hierarkkisuuden perusteella. Tätä psykologista orientaatiota ryhmäperustaisiin hierarkioihin kutsutaan sosiaalisen dominanssin orientaatioksi. (Yzerbyt & Demoulin 2010, 1037.)
Sosiaalisen dominanssin teoria (Sidanius & Pratto 1999) esittää, että ryhmäperustaiset hierarkiat ovat universaaleja ihmisyhteisöille, mutta näihin hierarkioihin suhtautumisessa ja niiden hyväksymisessä on yksilöidenvälisiä eroja. Sosiaalisen dominanssin orientaatio on kilpailulliseen maailmankatsomukseen perustuva yleinen psykologinen orientaatio, joka määrittää sitä, missä määrin yksilö on motivoitunut ja halukas suosimaan eriarvoisia ja hierarkkisia ryhmienvälisiä suhteita. (Ho ym. 2015; Duckitt & Sibley 2010.) Voimakas sosiaalisen dominanssin orientaatio on yhteydessä ennakkoluuloisuuteen monia erilaisia
2
sosiaalisia ryhmiä kohtaan ja eriarvoisuutta pitävien ideologioiden ja politiikan kannatukseen (Ho ym. 2015).
Empatia mahdollistaa sosiaalisen tiedonkäsittelymme komponenttina toisten ihmisten ymmärtämisen, yhteistyön ja sosiaalisesti suotavan, prososiaalisen toiminnan. (Spreng, McKinnon, Mar & Levine 2009.) Empatia on poliittisen ideologian tavoin havaintojamme ja käyttäytymistämme muovaava tekijä. Alhainen empatia on yhdistetty sosiaaliseen dominanssiin (Pratto, Sidanius, Stallworth & Malle 1994), ennakkoluuloisuuteen ja sen kehittymiseen (Miklokowska 2018) ja yleisesti antisosiaaliseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen (Miller & Eisenberg 1988). Empatian ilmenemiseen vaikuttaa yksilölliset, pitkäkestoiset taipumukset, aiemmat kokemukset ja tilanteiset vihjeet (Preston & de Waal 2002) kuin myös ryhmäilmiöt (Rutland, Killen & Abrams 2010). Empatian kokeminen muovautuu yksilöiden keskinäisten suhteiden vaikutuksesta (Preston & de Waal 2002).
Siihen, miten havaitsemme ryhmienvälisten suhteiden piirteitä, vaikuttaa vuorovaikutusympäristön objektiivisten piirteiden lisäksi havaitsijan ja ympäristön vuorovaikutus (Tajfel & Turner 2010). Emme havainnoi sosiaalista maailmaa samoista lähtökohdista, vaan tilanteiset piirteet, yksilön hetkittäiset ja taipumuksellisemmat tarpeet ja motiivit muovaavat havaintojamme, käyttäytymistämme ja tuntemuksiamme itsestämme ja toisista ihmisistä. Poliittiset ideologiat tarjoavat keinon tulkita maailmaa ja ryhmienvälisiä suhteita (Jost, Federico & Napier 2009) sekä myös tyydyttää psykologisia tarpeita (Jost, Glaser, Kruglanski & Sulloway 2003). Etenkin oikeistopopulismi on tehokkaasti hyödyntänyt Internetin rakenteen ja kannattajien psykologisten taipumusten saattamista yhteen voimistaakseen viestiään ja levittääkseen ideologiaansa (Krämer 2017).
Yksilöidenvälisillä eroilla on merkitystä yksilön ja Internetin sisällön kohtaamisessa. Nettiviha ja ryhmienvälisiin suhteisiin orientoituminen ovat samalla myös ryhmäilmiöitä ja sen vuoksi niitä tarkastellaan ryhmienvälisten suhteiden ja sosiaalisen identiteetin teoretisoinnin valossa (Hawdon, Oksanen & Räsänen 2017; Tajfel & Turner 2010). Tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä Internetin vuorovaikutusympäristön ja sisällön vaikutuksesta yksilöiden psykologisiin taipumuksiin. Tutkielma tarkastelee sosiaalisen dominanssin orientaation yhteyttä ryhmiä koskevien kielteisten näkemysten kohtaamiseen Internetissä. Lisäksi kysytään, toteutuuko kielteisten sisältöjen ja sosiaalisen dominanssin yhteys empatian välittämänä Tarkasteluun otetaan myös poliittinen orientaatio nettisisällön, sosiaalisen dominanssin ja empatian yhteyksissä ja selvitetään mahdollisia ryhmäeroja.
3
Tutkielma on osa professori James Hawdonin (Virginia Tech, Yhdysvallat) johtamaa Online Extremism -hanketta, joka tarkastelee Internetin vihasisältöjä ja ääriajattelua. Hankkeen Suomen osuudesta vastasivat professorit Atte Oksanen (Tampereen yliopisto) ja Pekka Räsänen (Turun yliopisto). Hankkeen kiinnostuksen kohteena on, voiko Internet ja sen kielteinen sisältö muovata havaintoja ryhmienvälisistä suhteista antagonistisempaan suuntaan ja vaikuttaa yksilön maailmankatsomukseen ennakkoluuloisuudelle altistavalla tavalla.
4
2. SOSIAALINEN DOMINANSSI
2.1 Sosiaalisten hierarkioiden universaalisuus ja sosiaalisen dominanssin teoria
Eriarvoisuus ja sosiaaliset hierarkiat ovat yhteiskuntiamme määrittäviä piirteitä.
Tiedonkäsittelymme on virittynyt prosessoimaan, kiinnittämään tarkkaavaisuutta, ymmärtämään, oppimaan ja muistamaan hierarkkisia sosiaalisia suhteita tehokkaammin, tarkemmin ja vaivattomammin kuin muiden tyyppisiä suhteita, mikä myös voi johtaa niistä pitämiseen. (Zitek & Tiedens 2011). Hierarkiat ovat “yksilöiden tai ryhmien arvojärjestyksiä, jotka perustuvat tietylle arvostetulle sosiaaliselle ulottuvuudelle” (Zitek & Phillips 2020, 131).
Muodolliset erot yksilöiden ja ryhmien välillä ulotetaan eroiksi resurssien jaossa, vallassa, itsenäisyydessä, kontrollissa ja arvostuksessa (Gruenfel & Tiedens 2010, 1262).
Sheehy-Skeffington ja Thomsen (2020) toteavat, että resurssien jakaminen ja siitä seuraavat poliittiset ja materiaaliset suhteet ovat niin perustavanlaatuinen haaste ihmisen sosiaalisuudelle, että niissä navigoimiseksi meille on kehittynyt universaalit, synnynnäiset representaatiot ja motiivit koskien eriarvoisia ja ennen kaikkea tasa-arvoisia ihmissuhteita, jotka ilmenevät jo varhaislapsuudessa. Eriarvoisuudella ja valtaeroilla onkin useita seurauksia sosiaalipsykologisille prosesseille. Eriarvoisen sosiaalisen kontekstin seurauksia on esimerkiksi statusahdistuneisuus eli jatkuva huoli ja tarve parantaa omaa statustaan sekä sosiaalisten normien tulkitseminen itsenäisyyttä ja kilpailemista tukeviksi keskinäisriippuvuuden ja yhteistyön kustannuksella. Lisäksi eriarvoisuus voi kärjistää identifikaatiota omaan ryhmään vähentäen luokkien välistä identifikaatiota ja näin myös yleistynyttä luottamusta ja sosiaalista koheesiota. (Rodríguez-Bailón 2020.)
Ennakkoluuloisuus voidaan yleisesti määritellä “miksi tahansa asenteeksi, tunteeksi tai käyttäytymiseksi ryhmän jäseniä kohtaan, joka ilmaisee suoralla tai epäsuoralla tavalla negatiivisuutta tai antipatiaa kyseistä ryhmää kohtaan” (Brown 2010, 7). Allport (1979, 9) tarjosi perustan myöhemmälle ennakkoluuloisuuden tutkimukselle määrittelemällä ennakkoluuloisuuden virheelliseksi ja joustamattomaksi yleistykseksi ryhmästä tai sen jäsenestä. Ennakkoluuloisuutta luonnehtii hänen mukaansa perusteeton vihamielisyys (em. 6).
Allportin määritelmää on kritisoitu etenkin siitä, että ennakkoluuloisuuden virheellisyys ja perusteettomuus voi olla vaikea perustella (ks. esim. Reynold, Haslam & Turner 2012).
Ennakkoluuloisuudessa ei olekaan sosiaalipsykologisesta näkökulmasta keskeistä sen
5
rationaalisuus tai irrationaalisuus eikä se, millaisiin yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin se liittyy, kuten rasismiin. Psykologinen analyysi voi luonnollisesti huomioida nämä seikat, mutta lähtökohtana tulee olla psykologinen prosessi ja yksilön fenomenologinen näkökulma, hänen kokemuksensa, eikä esimerkiksi yhteiskunnan rakenne. Riippumatta siitä, kuinka oikeutettu yksilön näkemys saattaa olla, ennakkoluuloksi määrittyy sosiaalisesta ryhmästä tai sen jäsenestä tehtävä kielteinen arviointi. (Crandall & Eshleman 2003, 414–415.)
Ennakkoluuloisuus on ryhmäprosessi (Brown 2010, 1). Se voidaan nähdä osaksi ryhmienvälisiä vinoumia (intergroup bias) eli sellaisia epäreiluja arvioivia, emotionaalisia, kognitiivisia tai behavioraalisia, toisiin ryhmiin kohdistuvia responsseja, jotka kiistävät ryhmän arvon tai haittaavat ryhmää ja sen jäseniä. Ulkoryhmään kohdistuvien reaktioiden lisäksi vinouma ilmenee oman ryhmän suosinnassa. (Dovidio & Gaertner 2010, 1084).
Ennakkoluuloisuus liittyy siten sekä oman ryhmän että ulkoryhmän arviointiin. Yleistyneen ennakkoluuloisuuden käsite liittyy havaintoon, että ennakkoluuloinen yksilö on ennakkoluuloinen yleensä monia erilaisia ulkoryhmiä kohtaan (Allport 1979, 68)
Jim Sidaniuksen ja Felicia Pratton (1999) kehittämä sosiaalisen dominanssin teoria (Social Dominance Theory, SDT) lähestyy ennakkoluuloisuutta ryhmienvälisten hierarkioiden kautta yksilöidenvälisten erojen näkökulmasta. SDT:n lähtökohta on huomio siitä, että kaikki yhteiskunnat ovat hierarkkisesti järjestyneitä. Kaikissa taloudellista ylijäämää tuottavissa yhteiskunnissa vallitsee ryhmäperustaisia sosiaalisia hierarkioita, joissa yksi tai useampi hegemoninen ryhmä on hierarkian huipulla ja yksi tai useampi ryhmä alisteisessa asemassa.
Ryhmäperustainen sosiaalinen hierarkia viittaa siihen, että yksilö nauttii arvostuksesta, eduista ja sosiaalisesta vallasta hänen ryhmäjäsenyytensä perusteella, vaikkakin yksilöllisillä piirteillä voi hyvin olla merkitystä. Dominoivilla ryhmillä on hallussaan suhteeton osuus positiivisesta sosiaalisesta arvosta, eli sellaisia symbolisia ja materiaalisia asioita, joita kohti ihmiset pyrkivät. (Sidanius & Pratto 1999, 31–32; Sidanius ym. 2004.)
SDT kehittää edelleen realistisen ryhmäkonfliktiteorian ajatusta siitä, että ryhmienväliset asenteet ovat ryhmienvälisten suhteiden funktionaalinen seuraus. Ennakkoluuloisuus nähdään sosiaalisen konfliktin aspektina, joka aiheutuu sosiaalisesta kilpailusta niukkojen resurssien kontekstissa. Ryhmien yhteensopimattomat tavoitteet luovat ryhmienvälistä vihamielisyyttä, sisäryhmän suosintaa ja tästä asetelmasta poikkeavien sisäryhmän jäsenten rankaisemista.
Toisaalta ryhmien ei tarvitse olla todellisessa kilpailussa toistensa kanssa sisäryhmävinouman
6
aikaansaamiseksi eikä kilpailun tarvitse kohdistua materiaalisiin seikkoihin vaan se voi liittyä esimerkiksi identiteetteihin. (Schofield 2010.)
Ryhmäperustaiset sosiaaliset hierarkiat koostuvat SDT:n mukaan kolmesta järjestelmästä.
Ikäjärjestelmä viittaa siihen, että aikuisilla on enemmän sosiaalista valtaa lapsiin ja nuoriin aikuisiin verrattuna. Sukupuolijärjestelmä tarkoittaa, että miehillä on enemmän sosiaalista ja poliittista valtaa kuin naisilla. Näiden lisäksi on järjestelmä, joka koostuu mielivaltaisista hierarkioista, jotka ovat sosiaalisesti rakennettuja ja yhteiskunnassa merkityksellisiä (arbitrary-set systems). Mielivaltaisia ryhmiä voivat olla esimerkiksi rotu, etnisyys ja yhteiskuntaluokka. Toisin kuin kahta ensimmäistä, mielivaltaisten hierarkioiden järjestelmää luonnehtii suuri joustavuus ja muovautuvuus. Ne ovat myös kontekstuaalisia: yksi ryhmäjäsenyys, kuten etnisyys, saattaa olla merkityksellinen yhdessä tilanteessa mutta ei toisessa. (Sidanius & Pratto 1999, 33.) Järjestelmät ovat myös yhteydessä toisiinsa.
Esimerkiksi mielivaltaisessa järjestelmässä miehillä on usein dominoiva asema, mikä liittää sen sukupuolijärjestelmään. (Em. 50–51.)
SDT ehdottaa, että useimmat ryhmäkonfliktien ja ennakkoluuloisuuden muodot ovat vain erilaisia ilmentymiä samasta inhimillisestä taipumuksesta muodostaa sosiaalisia, ryhmäperustaisia hierarkioita. Teorian lähtökohta ei olekaan se, miksi olemme ennakkoluuloisia, vaan miksi yhteiskuntamme ovat hierarkkisia (Sidanius, Pratto, van Laar &
Levin 2004, 847). Lähestymistapa on evolutionaarisesti ja funktionalistisesti sävyttynyt painottaessaan ihmislajin kehityksen ja hierarkioiden yhteyttä sosiaalisen elämän säätelyyn.
Ihmiset ovat mahdollisesti kehittyneet suvaitsevaisiksi sellaisia hierarkioita kohtaan, jotka eivät perustu pakottamiseen vaan arvovaltaan (Cheng 2020). Lisäksi hierarkioiden on nähty tuottavan sellaisia kognitiivisia etuja, jotka myötävaikuttavat niiden toimintaan. Näitä ovat kognitiivisen prosessoinnin helppous ja hallinnan tunne (Zitek & Phillips 2020). On kuitenkin syytä huomioida, että eriarvoisuuden asteessa ja muodoissa on todella suurta vaihtelua eri maiden välillä (Therborn 2014, 122).
Yleisesti hierarkiat toteutuvat uskomusten ja havaintojen kautta, joita ryhmän jäsenten arvoon ja sosiaalisen aseman symbolisiin merkkeihin liittyy (Gruenfeld & Tiedens 2010, 1262). SDT lähestyy ennakkoluuloisuutta ja sosiaalisia hierarkioita legitimoivina myytteinä (legitimizing myths, LM). Legitimoivat myytit koostuvat ”arvoista, asenteista, uskomuksista, stereotypioista ja ideologioista, jotka tarjoavat moraalisen ja intellektuaalisen oikeutuksen niille sosiaalisille käytännöille, jotka jakavat sosiaalista arvoa sosiaalisessa järjestelmässä” (Sidanius & Pratto
7
1999, 45). Legitimoivat myytit eroavat toisistaan niiden kyvyssä ylläpitää, tehostaa tai kumota jokin ryhmäperustainen hierarkia (em. 45–46).
Myytti ei viittaa oikeutusten totuusarvoon, vaan siihen, että yhteiskunnan jäsenet havaitsevat kyseiset ideologiat selityksenä sille, miksi maailma on sellainen kuin se on (Pratto, Sidanius, Stallworth & Malle 1994, 741). Legitimoivat myytit voivat olla joko hierarkioita tehostavia (hierarchy-enhancing LM) tai hierarkioita lieventäviä (hierarchy-attenuating LM). Tehostavia myyttejä ovat esimerkiksi rasismi ja seksismi sekä hienovaraisempina muotoina muun muassa protestanttinen työetiikka, ajatus yksilön vastuusta ja yksilön syyttäminen hänen omasta ahdingostaan. Lieventäviä myyttejä, jotka vastustavat tehostavien myyttien eriarvoisuutta ja hierarkioita kärjistäviä vaikutuksia ovat esimerkiksi feminismi ja universaalit ihmisoikeudet.
Erilaiset myytit ja ideologiset muotoilut välittävät hiearkiamieltymystä sitä vastaavan poliittisen ja sosiaalisen käytännön ja periaatteiden kannatukseen. (Sidanius & Pratto 1999, 45–48.) Ennakkoluuloisuus legitimoivien myyttien muodossa on teorian kiinnostuksen kohteena siinä määrin, kuin se vaikuttaa sosiaalisiin hierarkioihin.
Nämä legitimoivat myytit säätelevät prosesseja, jotka tosiasiallisesti vaikuttavat hierarkioihin.
SDT:n mukaan ryhmäperustaisia sosiaalisia hierarkioita muovaa konkreettisesti yksilötason syrjintä, institutionaalinen syrjintä sekä behavioraalinen asymmetria. Syrjintää ilmenee sekä yksilön toiminnassa toisia yksilöitä kohtaan että instituutioiden säännöissä ja menettelytavoissa. Hierarkioita tuottaa ja ylläpitää myös mekanismi nimeltä behavioraalinen asymmetria, joka viittaa erilaisiin käyttäytymismahdollisuuksiin, joita kuuluminen statukseltaan eroaviin ryhmiin tuottaa. Erot käyttäytymisrepertuaareissa myötävaikuttavat alistettujen ryhmien heikkoon asemaan. Sorto ja hierarkiat ovat eri ryhmien yhteistyötä vaativaa, johon myös alisteiset ryhmät osallistuvat. Yhteiskunnat minimoivat ryhmäkonfliktit tuottamalla ideologista konsensusta ryhmäsuhteiden oikeutetusta luonteesta (Pratto ym. 1994, 741).
2.2 Sosiaalisen dominanssin orientaatio
Se, missä määrin yksilö kannattaa legitimoivia myyttejä, määrittyy yksilön yleisestä halusta kannattaa ryhmäperustaisia hierarkioita (Sidanius & Pratto 1999, 39). Ryhmäperustaisten sosiaalisten hierarkioiden voimakkuutta ja luonnetta määrittää keskeisesti sosiaalisen dominanssin orientaatio. Sosiaalisen dominanssin orientaatio (SDO) on sosiaalisen
8
dominanssin teorian psykologinen komponentti. SDO viittaa yksilön haluun ylläpitää ja tukea ryhmäperustaisia hierarkioita. (Em. 48.) SDO on yksilötason muuttuja ryhmäperustaisen eriarvoisuuden toiminnassa ja se määritellään yleisinä, yksilöllisinä eroina suhtautumisessa sosiaalisten ryhmien välisiin eriarvoisiin, hierarkkisesti rakentuneisiin suhteisiin. Toisin sanoen SDO ilmaisee, missä määrin yksilö suosii tiettyjen ryhmien dominanssia muiden ryhmien yli. (Em. 61.) Kyse ei ole niinkään oman sisäryhmän suosinnasta, halusta preferoida sisäryhmän dominoivaa asemaa, vaan yleisestä orientaatiosta hierarkioihin (Ho ym. 2015, 1005). SDO:ta ei tule myöskään sekoittaa interpersoonalliseen dominanssiin eli yksilön haluun ottaa vastuuta ja olla tehokas (Pratto, Sidanius, Stallworth & Malle 1994, 743).
SDO on yhteydessä hierarkioihin vaikuttamalla sosiaalisiin ideologioihin ja niiden kannatukseen sekä muovaamalla sellaista poliittista käytäntöä ja toimintaperiaatetta (policy), joka vaikuttaa hierarkioihin niitä lieventävällä tai tehostavalla tavalla (Sidanius & Pratto 1999, 49). SDO on toisin sanoen yksilötason muuttuja, joka yhdistää yksilöpsykologiset taipumukset institutionaalisiin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin. SDO:n seuraukset ilmenevät yksilöiden havainnoissa ryhmienvälisistä suhteista, asenteissa ja käyttäytymisessä sosiaalisia ryhmiä kohtaan. Yksilöä ei ohjaa tiettyyn ideologiaan identifioitumiseen niinkään ideologian sisältö kuin ideologian vaikutus ryhmienvälisiin suhteisiin. (Em. 81–95.) Sosiaalisen dominanssin orientaatio eli asenteet sosiaalisten ryhmien välistä eriarvoisuutta kohtaan “vuorovaikuttavat yhteiskunnallisten ja institutionaalisten voimien kanssa tuottaakseen ja uudelleen tuottaakseen sosiaalisen eriarvoisuuden järjestelmiä” (Ho ym. 2015, 1004).
SDO:n konstruktion on todettu yksiulotteisuuden sijaan olevan kaksiulotteinen. Tasa- arvoulottuvuus (SDO-Egalitarianism) edustaa ryhmienvälisen tasa-arvon vastustusta, joka ilmenee usein hienovaraisena hierarkioita kannattelevien uskomusten ja käytäntöjen tukemisena. Dominanssiulottuvuus (SDO-Dominance) puolestaan edustaa eriarvoisuuden aggressiivisempaa ja eksplisiittisempää puolta ja liittyy alistettuihin ryhmiin kohdennetun aggressiivisen käyttäytymisen ja aktiivisen alistamisen kannattamiseen ja sortoa oikeuttavien uskomusten tukemiseen. Alaulottuvuuksien erot liittyvät siihen, millaista eriarvoisuutta ja siihen johtavia prosesseja yksilö kannattaa. (Ho ym. 2015.)
Sosiaalisen dominanssin orientaation on todettu olevan yhteydessä monenlaisiin ryhmienvälisiin asenteisiin ja käyttäytymiseen, kuten yleistyneeseen ennakkoluuloisuuteen ja erilaisten sosiaalisten ideologioiden kannatukseen, esimerkiksi nationalismiin ja seksismiin, poliittiseen konservatismiin ja raiskausmyytteihin, uskomuksiin oikeudenmukaisesta
9
maailmasta ja köyhyyden sisäisiin attribuutioihin (Ho ym. 2012). SDO on yhdistetty ennakkoluuloisuuteen köyhiä, etnisiä vähemmistöjä, ulkomaalaisia, seksuaalisia vähemmistöjä, naisia, maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan (Ho ym. 2015). SDO:n on myös esimerkiksi todettu olevan positiivisessa yhteydessä vihapuheen hyväksyntään. Yksilöt, jotka kannattivat hierarkkisia ryhmienvälisiä suhteita, suvaitsivat vihapuhetta enemmän suhteessa tasa-arvoisempia näkemyksiä kannattaviin yksilöihin. (Bilewicz, Soral, Marchlewska &
Winiewski 2017, 95.) SDO:n on jopa todettu ennustavan ilmastonmuutoksen kieltämistä ja hierarkkista suhdetta muuhun elävään luontoon (Milfont ym. 2017; Jylhä & Akrami 2015).
SDO on osoitettu vahvaksi ennakkoluuloisuuden yleistyneen luonteen selittäjäksi ja yksilöidenvälisiä eroja koskevaksi muuttujaksi. Yhdessä oikeistolaisautoritaarisuutta mittaavan RWA:n (Right Wing Authoritarianism) konstruktion kanssa SDO selittää huomattavan osan yleistyneen ennakkoluuloisuuden vaihtelusta. (Duckitt & Sibley 2007, 114.) SDO:n tasoon vaikuttaa teorian mukaan ainakin neljä tekijää. Ensinnäkin merkityksellistä on yksilön ryhmäjäsenyys ja identifikaatio hierarkkisesti järjestyneisiin, mielivaltaiseen järjestelmään (arbitrary-set systems) kuuluviin ryhmiin. Ne, jotka kuuluvat dominoivaan ryhmään tai identifioituvat siihen, osoittavat korkeampaa SDO:n tasoa kuin ne, jotka eivät siihen kuulu tai identifioidu. Toisekseen erilaiset taustatekijät ja sosialisaatio, kuten koulutustaso, ovat yhteydessä orientaatioon. Esimerkiksi koulutuksen on havaittu olevan negatiivisessa yhteydessä SDO:n tasoon. Yhteiskuntaluokan on todettu olevan sekä positiivisessa että negatiivisessa yhteydessä dominanssiin. Taustatekijöiden merkitys voi olla maakohtainen: yhteyksien voimakkuus ja suunta voivat vaihdella esimerkiksi kulttuurien välillä. Kolmanneksi erilaiset persoonallisuuteen ja temperamenttiin liittyvät yksilölliset taipumukset määrittävät yksilön orientaatiota. Esimerkiksi empatia on yhteydessä vähäiseen haluun suosia hierarkioita ja eriarvoisuutta. Neljänneksi, miehillä on keskimääräisesti korkeampi SDO, jota ei voida palauttaa kokonaan mielivaltaiseen järjestelmään kuuluviin sosiaalisiin rooleihin. Toisin sanoen sukupuolella tulisi olla oma, itsenäinen vaikutuksensa SDO:n tasoon. (Sidanius & Pratto 1999, 49, 82; Ho ym. 2015.)
Pratto ja Stewart (2020, 250) huomauttavat, että “[v]alta … liittyy siihen, kuka on voimaantunut, kuka on vaarassa, millaiset ovat ryhmien kyvyt ja tavoitteet ja kuinka epävakaita ryhmien suhteet voivat olla.” He määrittelevät vallan rakentavan ja tuhoisan aspektin siten, että valta on kykyä tyydyttää tai vastaavasti estää esimerkiksi vapauden, tiedon ja hyväksynnän tarpeiden tyydytys (em. 250). Ryhmienväliset suhteet ja se sosiaalinen konteksti, jossa
10
ennakkoluuloisuus ja hierarkiat esiintyvät, ovat usein dynaamisia ja monitasoisia järjestelmiä, jossa ryhmien valta-asemilla, statuksella, on merkitystä (Pratto ym. 1994).
2.3 Sosiaalinen dominanssi ja sosiaalinen konteksti
Teorian kehittäjät toteavat esimerkiksi sosialisaatiokokemusten, yksilön ryhmäidentifikaation ja ryhmän aseman sosiaalisessa hierarkiassa vaikuttavan SDO:n tasoon (Sidanius & Pratto 1999, 31). Realistisen ryhmäkonfliktiteorian mukaisesti ryhmienväliset asenteet ovat ryhmienvälisten suhteiden heijastumia. Ryhmien tekemät havainnot siitä, että ne kilpailevat niukoista resursseista nollasummapelinä, saa aikaan kilpailullisiin suhteisiin sopeutuvaa asennoitumista ja käyttäytymistä eli sisäryhmään liittyen koheesiota, solidaarisuutta ja identifikaatiota ja ulkoryhmää kohtaan puolestaan negatiivista stereotypiointia ja ennakkoluuloisuutta. (Sidanius & Pratto 1999, 17.)
SDO:n luonne yksilöidenvälisten erojen muuttujana on ollut kiistanalainen. Hämmennystä on aiheuttanut se, mitä sosiaalisen dominanssin orientaatio oikeastaan mittaa, pysyvää persoonallisuudenpiirrettä vai vaihtelevaa reaktiota ryhmäsuhteisiin (ks. esim. Duckitt &
Sibley 2006, 114–115). Sosiaalisen identiteetin teoriaan perustuen Schmitt, Branscombe ja Kappen (2003) väittävät SDO:n olevan sosiaalisen rakenteen ja ryhmän statuksen yhteistuote, joka on muovautuva ja hetkittäin muuttuva. Sosiaalinen dominanssi riippuisi sosiaalisen vertailun prosesseista, joissa eri ryhmiin liitetään erilaisia ominaisuuksia ja määräytyisi kulloisena ajanhetkenä aktivoituneena olevan ryhmäjäsenyyden mukaan. SDO:n on osoitettu reagoivan tilanteisiin vihjeisiin ja välittömän sosiaalisen kontekstin manipulaatioon, kuten esimerkiksi ryhmienväliseen kontaktiin (Dhont, Van Hiel & Hewstone 2014) ja tietyn identiteetin tilanteiseen korostuneisuuteen (Huang & Liu 2004). On myös huomautettu, että SDO korreloi vahvemmin muiden sosiaalisten asenteiden ja arvojen kuin käyttäytymisen kanssa (Duckitt & Sibley 2008).
Kaksoisprosessointimallin (Dual-Process Motivational Model, DPM) mukaan SDO ei ole persoonallisuuden ulottuvuus vaan sosiaalinen asenne, joka ilmaisee tietynlaisia sosiaalisia arvoja ja motivationaalisia tavoitteita (Duckitt & Sibley 2010, 1865–1867). DPM esittää, että SDO ilmaisee motivationaalisia tavoitteita, joita yksilön persoonallisuus ja maailmankatsomus tekevät hänelle kroonisesti aktivoituneeksi (Asbrock, Sibley, Duckitt 2010, 325). Mallin mukaan SDO juontuu näkemyksestä, jonka mukaan maailma on kilpailullinen viidakko, jossa
11
ryhmät kilpailevat resursseista ja vahvat voittavat. Sosiaalisen dominanssin orientaatio ilmaisee yksilön kokonaisvaltaista tapaa orientoitua ryhmienvälisiin suhteisiin ja nähdä ryhmienväliset suhteet nollasummapelinä. (Duckitt & Sibley 2010, 1869.) Duckitt ja Sibley (2008) totesivat meta-analyysissään persoonallisuuden ja ennakkoluuloisuuden yhteyden olevan kaksoisprosessointimallin mukaisesti usein epäsuora.
DPM-mallissa SDO on pikemminkin reaktio, joka perustuu yksilöllisiin ja tilanteisiin piirteisiin. SDO heijastelee dominanssin ja ylivallan motiivia. Mallin mukaan ennakkoluuloisuus kohdistuisi etenkin heikossa ja alistetussa asemassa oleviin ryhmiin, tarkoituksena ylläpitää ja oikeuttaa ryhmienvälisiä hierarkioita. (Asbrock, Sibley & Duckitt 2010, 326–327.) Toisin sanoen mallin ajatuksena on, että sosiaalisen dominanssin orientaatiota edeltää joukko psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä, jotka ohjaavat yksilöä omaksumaan näihin tekijöihin sopivan motivationaalisen orientaation, SDO:n. Persoonallisuuspiirteistä esimerkiksi alhainen avoimuus ja kovamielisyys (tough-mindedness) sekä sosiaalisista tekijöistä eriarvoisuus, ryhmienvälinen dominanssi ja kilpailu ohjaavat yksilön muodostamaan ryhmienväliseen kilpailuun perustuvan maailmankuvan. Tämä maailmankuva puolestaan synnyttää tietyn ideologisen asenteen, sosiaalisen dominanssin orientaation. (Duckitt & Sibley 2010, 1867–1869; Duckitt & Sibley 2008.)
Kaksoisprosessointimalli konseptualisoi SDO:n sosiaalisena asenteena, joka välittää arvojen yhteyttä käyttäytymiseen. Tämä on vastoin ajatusta SDO:sta persoonallisuudenpiirteenä, jolloin arvot välittäisivät SDO:n suhdetta käyttäytymiseen. Edellinen, DPM:n mukainen konseptualisointi, joka näkee SDO:n pikemminkin sosiopoliittisten ja ideologisten asenteiden ulottuvuutena – johon persoonallisuus voi vaikuttaa – on saanut vahvistusta. (Duckitt & Sibley 2010, 1865–1866; ks. myös esim. Bizer, Hart, Jekogian 2012.) Lisäksi on arveltu, että persoonallisuus tarjoaisi jonkinlaisen yleisluontoisemman skemaattisen representaation, joka ohjaisi käyttäytymistä vahvimmin silloin, kun tarkemmat representaatiot esimerkiksi ennakkoluuloisuutta koskien eivät olisi käytettävissä tai kehittyneet. Nämä kehittyneemmät, sosiaalisia kategorioita koskevat uskomukset voivat muuntaa persoonallisuuden yleistä vaikutusta ennakkoluuloisuuteen. (Duckitt & Sibley 2008, 269.)
Sidanius ja kumppanit (2013) testasivat DPM-mallista johdettua hypoteesia empatian roolista sosiaalisessa dominanssissa. DPM-mallissa SDO on välittävä muuttuja yksilön ja tilanteen muovaamien maailmankatsomusten ja käyttäytymisen välissä. Tällöin SDO:n tulisi olla heijastumaa esimerkiksi yksilön empatian tasosta. Tulokset kuitenkin vahvistivat empatian ja
12
SDO:n molemminpuolisen yhteyden. SDO kykeni vaikuttamaan persoonallisuuden ulottuvuuteen, empatiaan. Korkea SDO ennusti myöhempää alhaista empatiaa, ja korkea empatia ennusti myöhempää alhaista SDO:n tasoa. (Em. 315–318.) Kteily, Sidanius ja Levin (2010, 209) toteavat, että SDO olisi parasta käsitteellistää sekä syyksi että seuraukseksi. SDO on herkkä kontekstille, mutta sen tulisi kuitenkin osoittaa riittävää vakautta ja pysyvyyttä voidakseen toimia SDT:n mukaisena yleisenä kausaaliorientaationa. SDO ei siis välttämättä ole vain heijastus tiettyihin ryhmiin kohdistuvista asenteista ja käyttäytymisestä. SDO kykeni ennustamaan ennakkoluuloisia asenteita pitkän aikavälin kuluessa, kun taas ennakkoluuloiset asenteet eivät ennustaneet SDO:n tasoa toisena mittausajankohtana. (Em.)
Thomsen ja kumppanit (2009) totesivat etnistä uhriutumista, havaittua etnistä syrjintää omaa etnistä ryhmää kohtaan koskevassa tutkimuksessaan, että identifikaation voimakkuus sisäryhmään ja SDO:n korkea yhdessä selittivät syrjintäkokemuksia. Kuitenkin korkea SDO:n taso selitti havaittua sisäryhmän syrjityksi tulemista vain dominoivan ryhmän kohdalla. Tämä tulkittiin hallitsevan ryhmän sosiaalisen dominanssin strategiaksi eriarvoisuuden ylläpitämiseksi. (Em. 233–235.) Ryhmäperustainen hegemonia voi uusiutua SDO:n ja yhteiskunnan rakenteen vuorovaikutuksessa. Rakenteellinen eriarvoisuus, väkivaltaiset konfliktit ja sosiaalisen edistyksen sekä demokratian puute ovat yhteydessä SDO:n kasvuun hallitsevien ryhmien keskuudessa. Tällöin yhteiskunnan rakenne moderoisi SDO:n ja hierarkioiden yhteyttä. (Kunst, Fischer, Sidanius & Thomsen 2017.) Sama todettiin sosiaalisen dominanssin ja ympäristöasenteiden negatiivisesta yhteydestä. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus kärjisti eroa ympäristöasenteissa SDO:n tasoltaan eroavien yksilöiden välillä. (Milfont ym.
2017.) Rakenteellisten ja yksilönsisäisten tekijöiden lisäksi interpersoonallisilla tekijöillä on merkitystä. Preferenssi hierarkioita kohtaan lisääntyy tilanteessa, jossa sosiaalisia suhteita on vaikea ymmärtää (Zitek & Tiedens 2011).
Poteat, Espelage ja Green (2007) tutkivat nuorten vertaisryhmissä esiintyviä homofobisia asenteita ja sosiaalista dominanssia. He havaitsivat, että ryhmän sosialisaatio muutti nuorten sosiaalisen dominanssin asenteita ajan kuluessa. He myös totesivat, että ryhmän sosiaalinen ilmapiiri vaikutti muutosten luonteeseen SDO:ssa. Kun ryhmän hierarkioita suosiva ilmapiiri kasvoi, sosiaalisen dominanssin yksilönsisäinen vakaus eli pysyvyys väheni, mikä kertoo ryhmän vaikutuksesta yksilöön. (Em. 1048.) Ryhmällä on merkitystä. Sosiaalisen dominanssin orientaation muovautuminen ajan kuluessa havaittiin myös esimerkiksi Stanleyn, Milfontin, Wilsonin ja Sibleyn (2019) tutkimuksessa ympäristönsuojelun ja yleistyneen
13
ennakkoluuloisuuden yhteydestä: ympäristönsuojelu oli vahvemmin yhteydessä muutoksiin SDO:ssa, kuin toisinpäin.
Sosiaalisen dominanssin orientaatiota on tutkittu myös lähtien sosiaalisen dominanssin teorian esittämästä ajatuksesta, että SDO on ryhmienvälisen konfliktin lievittämiseen suunnattu strategia. Radke, Hornsey, Sibley, Thai ja Barlow (2017) tarkastelivat SDO:n tasoa epäedullisessa asemassa olevien vähemmistöryhmien keskuudessa. He totesivat, että mitä enemmän vähemmistöryhmä (tummaihoiset amerikkalaiset) oli statukseltaan korkeamman ulkoryhmän ympäröimä, sitä alempi oli heidän SDO:n tasonsa. Ympäristön rodullisen koostumuksen ja alentuneen SDO:n yhteyttä näytti välittävän havaittu status. Ulkoryhmän jäsenten tiheä läsnäolo omassa ympäristössä voi toimia kroonisena muistutuksena alhaisesta statuksesta ja vähentää SDO:n tasoa. (Em.)
Sosiaalisen dominanssin orientaatiota on perusteltua lähestyä ominaisuutena, joka voi olla sekä vakaa että joustava. Tämä tarjoaa keinon muutoksen ymmärtämiseksi ja ennakkoluuloisuuden selittämiseksi, ei vain kuvaamiseksi (ks. Jetten & Iyer 2010, 387). Kaksoisprosessointimallista omaksuttu lähestymistapa sopii loppujen lopuksi hyvin yhteen SDT:n näkemyksen kanssa, jossa analyysitasot ymmärretään toisiinsa vaikuttavina, systeemisenä kokonaisuutena (Pratto, Sidanius & Levin 2006, 272). Pratto ja kumppanit (2013, 593) toteavat, että mitä korostuneemmaksi ryhmien eriytyminen vallan suhteen tehdään, sitä enemmän ihmiset soveltavat heidän yleistä orientaatiotaan ryhmien eriarvoisuudesta heidän asenteisiinsa.
Havainnoilla ryhmienvälisistä eroista, pikemminkin kuin objektiivisella eriarvoisuudella näyttäisi olevan sellaista merkitystä, joka ei palaudu hetkittäiseen kohderyhmän korostuneisuuteen vaan koskee laajemman sosiopoliittisen kontekstin luonnetta (em. 592).
Yksilöllinen tasa-arvoisuuden suosiminen voidaan nähdä tuloksena “jatkuvasta meneillään olevasta vuorovaikutuksesta kehittyneen psykologisen arkkitehtuurin, systemaattisten yksilöidenvälisten erojen ja yksilön välittömän ja makrorakenteellisen ympäristön affordanssien ja rajoitteiden välillä” (Sheehy-Skeffington & Thomsen 2020, 146). Kuten Thomsen ja kumppanit (2009, 235) toteavat, SDO:n kontekstisensitiivisyyden ei tarvitse vähentää sen kausaalista roolia ja selitysvoimaa, eikä empiirisesti näin näyttäisi tapahtuvankaan. Onkin perusteltua kysyä, mikä on erilaisten ympäristöjen merkitys yksilön SDO:lle ja kuinka ne kykenevät muovaamaan niitä sosio-ideologisia uskomuksia, jotka ovat SDO:n perusta.
14
3. INTERNETIN VIHASISÄLTÖ
3.1 Sosiaalisen identiteetin lähestymistapa
Sosiaalinen identiteetti viittaa ajatukseen minuudesta interpersoonallisten ja ryhmäprosessien tuotteena. Yksilön minuus on tästä näkökulmasta merkityksellinen ainoastaan suhteessa toisiin ihmisiin ja sosiaalisiin ryhmiin. Minäkäsitys on sosiaalinen tuote, jonka sosiaalinen konteksti rakenteistaa, rajoittaa ja sallii. (Oyserman 2004, 11–13.) Sosiaalisen identiteetin lähestymistapa koostuu kahdesta toisiinsa linkittyvästä teoriasta, Henri Tajfelin yhdessä John Turnerin kanssa kehittämästä sosiaalisen identiteetin teoriasta sekä Turnerin itsekategorisointiteoriasta, joka jatkaa ja kehittää edelleen sosiaalisen identiteetin teorian ajatuksia (Tajfel & Turner 2010; Turner 2010).
Sosiaalisen identiteetin teorian muotoiluun vaikutti ratkaisevasti minimaalisten ryhmien paradigmana tunnettu kokeellinen ryhmäasetelma. Tavoitteena oli tarkastella ryhmäjäsenyyden vaikutusta päätöksiin jakaa resursseja ryhmien kesken mahdollisimman minimaalisessa ryhmätilanteessa. Ryhmillä ei ollut aiempaa historiaa eikä merkitystä.
Toisilleen tunnistamattomat yksilöt jaettiin eri ryhmiin satunnaisesti eikä koehenkilöt voineet resurssienjakopäätöksillä suosia itseään. Hämmästyttävä löydös tehtiin, kun havaittiin, että jo pelkkä mielivaltainen kategorisaatio saa aikaan sisäryhmän suosintaa ulkoryhmän kustannuksella. Pelkkä tietoisuus siitä, että yksilö kuuluu tiettyyn ryhmään mutta ei toiseen, oli riittävä ehto yksilölle suosia sisäryhmää, eli ryhmää, johon hän kuului täysin satunnaisin perustein. (Otten & Mummendey 2000, 34.)
Sosiaalisen identiteetin teoria kehitettiin selittämään ryhmien ja ryhmienvälisten suhteiden ilmiöitä. Itsekategorisointiteoria puolestaan käsittelee yleisemmällä tasolla yksilöpsykologian ja sosiaalisen ryhmän yhteyttä (Turner 2010, 243). Molemmat teoriat jakavat lähtökohtanaan oletuksen yksilön minäkäsityksen kiinnittymisestä sosiaaliseen rakenteeseen ja tarkastelevat minäkäsityksen sosiaalista perustaa ja normatiivisen käyttäytymisen luonnetta (Hogg, Terry &
White 1995). Teoriat tarjoavat viitekehyksen ymmärtää sosiaalisen kontekstin ja ryhmien merkitystä yksilölle.
Lähestymistavan perustavanlaatuinen oivallus on se, että joskus käyttäydymme ainutlaatuisina yksilöinä, joskus taas näemme itsemme sellaisena ryhmän jäsenenä, joka on pikemminkin vaihdannainen muihin jäseniin verrattuna kuin uniikki (Turner 2010). Tällä yksinkertaisella
15
jaolla on merkittäviä seurauksia yksilön ja ryhmän kannalta. Sosiaalisen identiteetin lähestymistapa tarjoaa kognitiivisen perspektiivin ennakkoluuloisuuden, ryhmienvälisten konfliktien ja yksilön ja ryhmän suhteen tarkasteluun. Vastoin erilaisia ihmisen sisäsyntyistä aggressiivisuutta korostavia näkökulmia oletuksena on rationaalinen yksilö, joka yrittää navigoida monimutkaisessa, yksilöä edeltävässä sosiaalisessa todellisuudessa rajoitteisen tiedonkäsittelynsä tarjoamin välinein ja luoda tähän ympäristöön johdonmukaisuutta ja koherenssia (ks. Tajfel 1969).
Sosiaalisen identiteetin teoria jakaa käyttäytymisemme yksilöidenväliseen ja ryhmienväliseen käyttäytymiseen. Erottelun perustana on se, määrittelemmekö itsemme tietyssä tilanteessa yksilöiksi vai tietyn ryhmän jäseneksi. Itsemäärittelymme voi korostaa ainutlaatuisia, yksilöllisiä piirteitämme, jotka erottavat meidät muista. Tällöin sosiaalinen vuorovaikutus perustuu yksilöidenvälisiin suhteisiin ja yksilöllisiin piirteisiimme. Suhtaudumme toisiin ihmisiin ainutlaatuisina yksilöinä, ja vuorovaikutus pohjautuu henkilökohtaisiin, yksilöllisiin suhteisiimme. Toista teoreettista ääripäätä kuvaa sellainen sosiaalinen vuorovaikutus, jota ohjaa sosiaaliset kategoriat, eli ryhmäjäsenyydet. Ryhmienvälinen käyttäytyminen ei perustu yksilöllisiin piirteisiin ja suhteisiin, vaan ryhmäjäsenyyksiin ja niihin piirteisiin, jotka määrittävät sosiaalisia kategorioita. (Tajfel & Turner 2010.) Minäkäsityksemme ja käyttäytymisemme perustuu kummallekin tavalle määritellä itsemme. Kuitenkin sosiaalisen identiteetin teorian huomion kohteena on minuutemme sosiaalinen puoli. Sosiaalinen identiteetti viittaa siihen osaan yksilön minäkäsityksestä, joka juontuu hänen jäsenyydestään erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä yhdessä sen arvon ja emotionaalisen merkityksen kanssa, jonka yksilö ryhmäjäsenyyteen liittää (Tajfel 2010b).
Kun yksilön itsemäärittelyssä aktivoituu tietty sosiaalinen identiteetti, se alkaa ohjata hänen käyttäytymistään ja ajatteluaan. Sosiaalisten kategorioiden keskeinen tehtävä on luoda suuntaviivat ja ohjeet tilanteeseen soveltuvalle toiminnalle (Tajfel 2010b, 119). Sosiaalisen identiteetin teorian mukaan yksilön itsemäärittelyn siirtyessä ryhmäperustaiseksi hänen käyttäytymisensä muuttuu yhdenmukaisemmaksi ulkoryhmän jäseniä kohtaan ja samalla hän kohtelee ulkoryhmän jäseniä osana tiettyä sosiaalista kategoriaa vailla uniikkia yksilöllisyyttä.
Kun tilanne tulkitaan ryhmienväliseksi tilanteeksi, sosiaalisiin ryhmiin liitetyt ominaisuudet ja käyttäytymisnormit alkavat ohjata käyttäytymistä ja tilanteen tulkintaa. (Tajfel 2010a.) Käyttäytyminen muuttuu yksilökäyttäytymisestä laadullisesti erilaiseksi ryhmäkäyttäytymiseksi (Abrams & Hogg 1999, 23).
16
Sosiaalinen identiteetti perustuu sosiaalisiin kategorioihin eli sosiaalisiin ryhmiin.
Kategorisointi on tiedonkäsittelyn ja ryhmäkäyttäytymisen perusprosessi, jonka avulla voimme luokitella ja luoda rakennetta sosiaaliseen maailmaamme. Tämän lisäksi ne tarjoavat yksilölle keinon paikantaa itsensä sosiaaliseen maailmaan. Ne tarjoavat viitepisteen, jonka avulla voimme ymmärtää itseämme ja muita. Ryhmät tarjoavat jäsenilleen keinon identifikaatioon:
ryhmät ovat olemassa siten, kuin niihin identifioidutaan ja yksilöt määrittelevät ja heidät määritellään tiettyihin ryhmiin kuuluviksi. (Tajfel & Turner 2010.) Sosiaalisten kategorioiden ja kategorisoinnin vaikutukset edellyttävät niiden psykologista relevanssia (Hogg, Abrams, Otten & Hinkle 2004, 254) ja tähän relevanssiin identifikaatio viittaa. Tärkeää on, että ryhmät tulee voida psykologisesti erotella toisistaan (Tajfel 2010c).
Yksilöillä on tarve arvioida myönteisesti niitä ryhmiä, joihin hän kuuluu. Tämä perustuu myönteisen itsetunnon tarpeelle, joka voidaan tyydyttää, mikäli sisäryhmää voidaan arvioida myönteisesti verrattuna ulkoryhmiin eli ryhmiin, joihin yksilö ei kuulu. Myönteinen erottautuminen relevanteista ulkoryhmistä on keino yksilöille ylläpitää tai saavuttaa myönteinen minäkäsitys. Myönteisen identiteetin tarve motivoi sisäryhmävinoumaan, oman ryhmän myönteiseen vertailuun ja suosimiseen ulkoryhmän kustannuksella. (Tajfel & Turner 2010.) Itsetunnolla on todettu olevan adaptiivinen, sosiaalista yhteenkuuluvuutta säätelevä tehtävä (Leary, Tambor, Terdal & Downs 1995) mutta sen rooli ryhmienvälisen syrjinnän ja käyttäytymisen aiheuttajana ei ole yksiselitteinen. Aitojen ja usein monimutkaisten ryhmienvälisten suhteiden kontekstissa itsetunto saattaa olla vain yksi ryhmienvälistä syrjintää aiheuttavista motiiveista. Jo pelkkä merkityksellisyyden rakentaminen ryhmän kautta saattaa itsessään olla merkittävä tavoite. (Abrams & Hogg 2004, 164–167.)
Haslam (2004) huomauttaa, että sosiaalisen identiteetin teoria ei väitä, että sisäryhmävinouma olisi universaali kognitiivinen vinouma, joka ilmenisi kontekstista riippumatta tai että sisäryhmän suosinta ja ennakkoluuloisuus ulkoryhmää kohtaan olisi automaattinen reaktio.
Hän toteaa, että sosiaalisen identiteetin teoria tunnistaa kolme muuttujaa, jotka vaikuttavat sisäryhmäsuosinnan esiintymiseen. Näitä ovat sisäryhmäidentifikaation voimakkuus ja ryhmäjäsenyyden sisäistäminen osaksi minäkäsitystä, vallitsevan kontekstin tarjoamat mahdollisuudet ryhmienväliselle vertailulle sekä vertailun lopputuloksen merkityksellisyys, joka puolestaan on riippuvainen sisäryhmän statuksesta. Sisäryhmän tulee siis olla yksilölle tärkeä ja ryhmienvälisen vertailun on oltava merkityksellinen. (Em. 21).
17
Sosiaalisten kategorioiden ja niihin liitettävien piirteiden myönteisyys tai kielteisyys on relationaalista ja perustuu vertailuihin. Ryhmät sijaitsevat jollakin arvioinnin ulottuvuudella ainoastaan suhteessa toisiinsa. Toisin sanoen mahdollisuudet myönteisen minäkäsityksen saavuttamiselle ja sosiaalisten kategorioiden hyödyntämiselle käyttäytymisen ja ajattelun perustana luodaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Kategoriat ja niihin liitettävät ominaisuudet eivät synny tyhjiössä irrallaan sosiaalisen vertailun prosesseista. Status on seurausta ryhmienvälisestä vertailusta. Jotkin ryhmät ovat korkeammalla tietyllä vertailun ulottuvuudella kuin toiset ryhmät, mikä luo statushierarkioita ja esteitä myönteiselle vertailulle, sillä alhainen status ei kykene myötävaikuttamaan sosiaaliseen identiteettiin yhtä tehokkaasti kuin korkea status. Ryhmienvälinen käyttäytyminen on tulosta paitsi motivaatiosta myönteiseen sosiaaliseen identiteettiin myös ryhmäidentifikaation voimakkuudesta ja sosiaalisesta rakenteesta, jossa ryhmät sijaitsevat. Se, millaisen muodon käyttäytyminen saa, riippuu rakenteen havaitusta legitiimiydestä, vakaudesta ja ryhmärajojen läpäistävyydestä.
(Tajfel & Turner 2010; Yzerbyt & Demoulin 2010, 1029.)
Statuksesta ja sosiaalisesta rakenteesta riippuen yksilöt ja ryhmät voivat turvautua negatiivisen tai uhatun sosiaalisen identiteetin tilanteissa yksilölliseen liikkuvuuteen, eli jättämään ryhmän ja liittymään sosiaalisen identiteetin kannalta tyydyttävämpään ryhmään, mikäli se on mahdollista. Toisaalta jos ryhmärajat eivät ole läpäistävissä, vertailun ulottuvuuksia ja niihin liitettyjä arvostuksia voidaan määrittää uudelleen. Ryhmän jäsenet voivat myös suoraan haastaa ulkoryhmän ja pyrkiä muuttamaan vertailuasetelmaa itselle edulliseksi kilpailun kautta.
Kun statussuhteet ovat epävarmat, siihen reagoidaan myönteisellä erottautumisella sekä alemman että ylemmän statuksen ryhmissä. Mikäli positiivisen erottautumisen tarve ei täyty, seurauksena voi olla ryhmienvälistä vihamielisyyttä. Toisaalta vihamielisyys ja kilpailu eivät ole välttämättömiä, kuten esimerkiksi sosiaalisen luovuuden tapauksessa, jossa vertailun ulottuuksia uudelleenmääritellään ilman ulkoryhmän suoraa haastamista. (Tajfel & Turner 2010.)
Myönteisen sosiaalisen identiteetin saavuttamisen tai ylläpidon ja havaitun sosiaalisen rakenteen suhde on Haslamin (2004) mukaan riippuvainen sosiaalisen liikkuvuuden ja sosiaalisen muutoksen uskomuksista, eli ryhmärajojen läpäistävyydestä, sekä ryhmän statuksesta. Jos ryhmärajat havaitaan läpäisemättömiksi, ryhmienvälisen käyttäytymisen ulottuvuus määrittää yksilöiden strategioita ja ryhmien jäsenten on kohdattava ryhmäsuhteiden todellisuus. Hän kuitenkin täsmentää, että ryhmienvälisten suhteiden vakaus sekä epävakaus voivat kummatkin aiheuttaa ulkoryhmän heikomman aseman vahvistamista korkean statuksen
18
ryhmien taholta. Vakaat suhteet voivat tuottaa piilevää, hyväntahtoista syrjintää ja epävakaat suhteet puolestaan joko sosiaalisen luovuuden kautta tapahtuvaa ylivallan ideologioiden kannatusta tai suoran sosiaalisen konfliktin kautta ilmenevää vihamielisyyttä ja antagonismia.
Sosiaalinen kilpailu ja konflikti ovat todennäköisiä epävakaiden suhteiden seurauksia. (Em.
24–26.) Sosiaalista luovuutta myönteisen erottautumisen strategiana voidaan toisin sanoen käyttää avoimen konfliktin pohjustamiseen (Douglas, McGarty, Bliuc & Lala 2005).
Turnerin (2010, 254) itsekategorisointiteoria korostaa kategoriointia ja sosiaalisia ryhmiä
“adaptiivisina psykologisina prosesseina tai mekanismina, joka tekee sosiaalisesta koheesiosta, yhteistyöstä ja vaikuttamisesta mahdollista”. Teoria ennen kaikkea suuntaa katseen sosiaalisen identiteetin teorian ryhmienvälisistä prosesseista ryhmiensisäisiin ilmiöihin.
Itsekategorisointiteorian mukaan minäkäsitys on minuuden kognitiivinen komponentti ja tämä minäkäsitys koostuu useasta kognitiivisesta representaatiota. Minuuden kognitiivinen representaatio perustuu itsekategorisointiin, kognitiiviseen havaitsijan itsensä ja tiettyjen ärsykkeiden luokitteluun samanlaisiksi verrattuna johonkin muuhun ärsykeryhmään. Kuten kategorisaatio yleensä, minäkäsitys perustuu havaintoihin ärsykeluokan sisäisestä samankaltaisuudesta ja ärsykeluokkien välisestä erilaisuudesta. Minäkäsitykset ovat järjestyneet hierarkkisesti. Ylimpänä on abstraktein luokka ihmisyydestä, joka sulkee sisäänsä alemman tason spesifimpiä erotteluja, itsekategorisoinnin tasoja, jotka jakavat ihmisiä ja muuta sosiaalista maailmaa eksklusiivisempiin ja konkreettisempiin luokkiin. Meillä on siis monta minäkäsitystä, joista mikään ei edusta todellista minää, vaan ovat psykologisesti yhtä todellisia.
(Turner 2010.)
Se, mikä minäkäsitys on aktivoituneena, riippuu tilanteen ja havaitsijan piirteiden vuorovaikutuksesta. Yleisesti kategorisaatio noudattaa metakontrastin periaatetta. Ärsykkeet luokitellaan todennäköisemmin samaan kategoriaan, mikäli erot niiden välillä havaitaan pienemmiksi kuin erot kyseisen luokan ja muiden kategorioiden väliset erot. Sisäryhmä- ulkoryhmäkategorisaatioon vaikuttaa tietyssä tilanteessa kategorian saatavuus havaitsijalle sekä ärsykkeen ja kategorian vastaavuus. Saatavuus viittaa havaitsijan valmiuteen käyttää tiettyä kategoriaa ärsyketiedon tulkinnassa. Saatavuuteen vaikuttaa havaitsijan tarpeet ja tavoitteet sekä aiempi oppiminen. Vastaavuus viittaa siihen, missä määrin kategorian piirteet ja havaittu todellisuus vastaavat toisiaan. (Turner 2010.)
Kategorioiden saatavuus vaihtelee tilanteen ja yksilön mukaan. Siihen, kuinka helposti tietty kategoria aktivoituu, vaikuttaa esimerkiksi ympäristön vihjeiden aikaansaama pohjustus
19
(priming). (Fiske & Taylor 2017, 79.) Jatkuvat erot kategorioiden aktivoitumisessa saattavat johtaa yksilöidenvälisiin eroihin kategorioiden saatavuudessa. Kategorioiden ja arvioinnin ulottuvuuksien jatkuva käyttäminen voi kroonistua, jolloin kroonisesti saatavat kategoriat käsittelevät sosiaalista informaatio tehokkaasti, ei-intentionaalisesti ja jopa kontrolloimattomasti. Esimerkiksi sukupuolen krooninen saatavuus voi johtaa korostuneeseen sukupuolistereotypioiden aktivoitumiseen. (Fiske & Taylor 2017, 84–85.) Kategorioiden hyödyntämisessä on samaan aikaan sekä joustavuutta että yksilöidenvälistä ja -sisäistä vakautta ja jatkuvuutta. Subjektiivinen minän vakaus todennäköisimmin perustuu sosiaalisten vertailujen ja viitekehysten sekä sosiaalisten suhteiden ja yhteisöjen vakauteen (Abrams &
Hogg 2004, 158).
Psykologisen ryhmänmuodostuksen ja ryhmäkäyttäytymisen perustana on depersonalisaatio, joka perustuu itsekategorisoinnin jaotteluun henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen itsekategorisointiin. Henkilökohtainen ja sosiaalinen itsekategorisointi noudattelee samaa ajatusta kuin aiemmin esitetty jako ryhmienväliseen ja yksilöidenväliseen käyttäytymiseen.
Erona kuitenkin on se, että yksilö- ja ryhmäperustainen käyttäytyminen ei ole jatkumo vaan ne ovat funktionaalisesti antagonistisia toisiinsa nähden. Itsemäärittelyn ja kategorisoinnin depersonalisoiduttua sisäryhmä ja minä ovat yksi ja sama. Kyse ei ole jatkumosta vaan siirtymistä eri tasojen välillä. Yksilön kategorisoidessaan itsensä uniikiksi yksilöksi erot hänen ja sisäryhmän jäsenten välillä korostuvat, kun taas hänen kategorisoidessaan itsensä sisäryhmän jäseneksi samankaltaisuus suhteessa sisäryhmään ja erilaisuus suhteessa ulkoryhmään korostuvat. (Turner 2010.) Yleinen kategorisoinnin vaikutus on, että havaittu ryhmien sisäinen vaihtelu vähenee samalla kun ryhmienväliset erot kasvavat (Yzerbyt, Demoulin 2010, 1035). Kategorisointi samaan aikaan sekä häivyttää että korostaa eroja.
Depersonalisaatio toimii mekanismina henkilökohtaisen ja sosiaalisen itsekategorisoinnin välisissä siirtymissä. Sisäryhmä-ulkoryhmäkategorisaation korostuessa yksilön havainto itsestään depersonalisoituu, eli hän näkee itsensä sosiaalisen kategorian tyypillisenä edustajana eikä niinkään uniikkina yksilönä. Tällöin havainnoit, tunteet ja käyttäytyminen stereotypioituvat ja mukautuvat normatiivisesti ryhmän prototyyppiin, joka ilmentää tietyn kategorian jäsenen tyypillisiä ominaisuuksia ja toimintatapoja. (Turner 2010.) Itsen määritteleminen sosiaalisen ryhmän perspektiivistä tuottaa ryhmän normeihin mukautuvaa käyttäytymistä ja ajattelua (Hogg, Abrams, Otten & Hinkle 2004, 254). Depersonalisaatio ja kategorisaation kognitiiviset mekanismit keskeisellä tavalla täydentävät sosiaalisen identiteetin
20
teoriaa, sillä niiden avulla on mahdollista tarkastella, mitä identiteetin korostuneisuus (salience) tarkoittaa.
Sosiaalinen identiteetti on “dynaaminen konstruktio, joka välittää sosiaalisen rakenteen tai yhteiskunnan ja yksilön sosiaalisen käyttäytymisen suhdetta” (Hogg, Terry & White 1995, 262). Kuitenkin sosiaalisen rakenteen ja ryhmienvälisten suhteiden piirteet vaikuttavat käyttäytymiseen vain silloin, kun ne vaikuttavat yksilöiden havaintoihin tietystä tilanteesta (Yzerbyt & Demoulin 2010, 1025). Sosiaalinen vertailu on usein hyvin juurtunut kulttuuriin ja sosiaaliseen rakenteeseen (ks. esim. Axt, Ebersole & Nosek 2014). Tilanteiset ja kontekstista riippuvat sosiaalisen identiteetin ilmiöt, kuten tilanteen tulkitseminen ryhmätilanteeksi, eivät kuitenkaan rajoitu vain eksplisiittisiin, tietoisiin arvioihin, vaan myös implisiittiset arviot voivat nopeasti ja tiedostamattomasti muuttua sosiaalisen identiteetin vihjeiden seurauksena ryhmäjäsenyyden mukaisiksi (Xiao & Van Bavel 2019).
Yhteiskunta koostuu sosiaalisista kategorioista, jotka ovat erilaisissa statussuhteissa toisiinsa nähden. Näitä sosiaalisia kategorioita yksilön tiedonkäsittely järjestää ja yksinkertaistaa (Abrams & Hogg 1998, 13-17). Yksilöt eriyttävät ryhmiä toisistaan vertailun keinon myönteisen identiteetin toivossa. Tämä eriyttäminen suosii sisäryhmää, joskus ulkoryhmää halventamalla. (Brown & Capozza 2016, 3–4.) Jo pelkkä kategorisointi on riittävä edellytys ennakkoluuloisuudelle ja ryhmienväliselle konfliktille mutta ei välttämättä sen riittävä ehto (ks.
Billig 2002). Brown (2020) huomauttaa, että sosiaalisen identiteetin lähestymistapa jää lopultakin melko viitekehysmäiseksi, vaikkakin erittäin hedelmälliseksi sellaiseksi, yrittäessään selittää ennakkoluuloisuutta. Sosiaalisen identiteetin kognitiivispainotteista otetta täydennetään seuraavaksi ensin Internetympäristön erityispiirteillä ja sen jälkeen poliittisten ideologioiden kysymyksillä sekä ryhmävinoumaa motivoilla ilmiöillä.
3.2 Sosiaalisen identiteetin ilmiöt Internetympäristössä
Internet on mullistanut sosiaalisen vuorovaikutuksen maisemaa monin tavoin. Internetin välityksellä muodostuvista, ajasta ja paikasta riippumattomista yhteyksistä on tullut osa sosiaalista vuorovaikutusta.Vuorovaikutuksen välittyminen Internetin tarjoamilla välineillä on luonut tehostettuja ilmaisun ja suhteiden hallinnan muotoja. Internetin käyttäjä voi esimerkiksi pitkälti päättää, millaisiin ryhmiin kuuluu, kenen kanssa vuorovaikuttaa ja millaista informaatiota itsestään paljastaa. Internetin mahdollisuudet ja seuraukset ulottuvat aina
21
yksilökäyttäjästä yhteiskunnan tasolle. (Keipi, Näsi, Oksanen & Räsänen 2017, 12–30.) Internet ja sosiaalinen media ovat luoneet uudenlaisen, jatkuvasti muuntuvan ja rikkaan vuorovaikutuskontekstin.
Internetiä ja sen sisältöjä voidaan pitää vuorovaikutus- ja sosialisaatioympäristönä, sosiaalisen identiteetin tarpeiden ja ilmiöiden kontekstina, joka muovaa yksilön mielipiteitä, asenteita ja identiteettiä (Keipi ym. 2017; Hawdon, Oksanen & Räsänen 2014). Internetissä yksilö voi omaksua erilaisia maailmankatsomuksia, symboleja ja ilmaisun keinoja ja näillä ilmentää omaksumaansa identiteettiä. Sosiaalinen media voi esimerkiksi tarjota sellaisia tulkintoja sosiaalisista ilmiöistä, jotka vahvistavat ja kiteyttävät yksilön asenteita, jotka aiemmin olivat vähemmän spesifejä ja epämääräisempiä. Internetissä yksilö voi valikoivasti ja tyylitellysti kommunikoida identiteettiään ja käyttää muiden myönteisiä ja kielteisiä reaktioita identiteettinsä vahvistamiseen. (Krämer 2017.)
Perinteisestä vuorovaikutuksesta poiketen Internet ja sosiaalinen media sallivat yksilön laajasti valikoida ja muovata sosiaalisia verkostojaan (Boyd & Ellison 2007). Sosiaalisessa mediassa sosiaalisten suhteiden kannalta merkittävää on jo olemassa olevien sosiaalisten suhteiden ylläpito mutta myös verkostojen muodostaminen täysin vieraiden ihmisten kesken (em. 211).
Yksilö voi toisin sanoen kohdata itselle tuttuja mutta myös täysin vieraita, ehkä kokonaan eri kulttuuripiireistä tulevia ihmisiä. Sosiaalinen media tarjoaa alustan jakaa ja vastaanottaa sisältöjä globaalille yleisölle (Keipi ym. 2017, 4–5). Internet mahdollistaakin monet ryhmäjäsenyydet ja niiden kontrolloinnin. Yhteydenpidon ja yhteenkuuluvuuden tyydyttymisellä on myös kielteinen puolensa. Internet mahdollistaa vihan globalisaation, vihamielisten sisältöjen jakamisen ja vastaanottamisen ennennäkemättömässä mittakaavassa.
(Perry & Olsson 2009.)
IBR-malli (Identity Bubble Reinforcement Model; Keipi ym. 2017) soveltaa sosiaalisen identiteetin lähestymistapaa verkkovuorovaikutuksen ja -vihan ymmärtämiseksi. Malli perustuu ajatukselle Internetistä monimuotoisena vuorovaikutusympäristönä, jossa yksilö saa melko vapaasti ilmaista itseään, muovata ympäristöään mieleisekseen ja etsiä sosiaalista hyväksyntää. Yksilön hakiessa vahvistusta identiteeteilleen ryhmäpiirteitä korostavassa ympäristössä itsensä luokittelu johonkin sosiaaliseen kategoriaan saattaa voimistua. Lisäksi nettiympäristö yksilön tarpeisiin mukautuvana ympäristönä saattaa vahvistaa vain tietynlaisten, yksilön identiteettiin sopivien sisältöjen näkyvyyttä. Mallin mukaan yksilön identiteettitarpeet, etenkin halu yhteenkuuluvuuteen, voivat yhdessä Internetin tarjoaman
