Empatia ennakkoluuloisuuden ja Internetin kielteisten sisältöjen kontekstissa

Empatia on eräs keskeisimmistä yksilöidenvälisten erojen muuttujista, jotka on liitetty ennakkoluuloisuuteen (Yzerbyt & Demoulin 2010, 1041). Empatia korreloi negatiivisesti SDO:n kanssa (Pratto ym. 1994). Vastaavasti roolinotto, joka liittyy läheisesti kognitiiviseen empatiaan ja toisen ihmisen näkökulman ymmärtämiseen, on ryhmienvälisten konfliktien tutkimuksessa yhdistetty ennakkoluuloisuuden vähentämiseen ja ryhmäsuhteiden parantamiseen (Kteily & McClanahan 2020, 82). Sosiokognitiivisen kehityksen näkökulmasta vähäinen empatia on liitetty ennakkoluuloisuuden kehittymiseen etenkin lapsuuden kehityskautena. Korkean empatian tulisi tämän näkökulman mukaan suojata ennakkoluuloisuudelta sosiokognitiivisten toimintojen, kuten roolinoton kehityksen ja empatisoinnin kautta. Roolinoton on todettu ennustavan maahanmuuttovastaisten ennakkoluulojen kehittymistä. (Miklikowska 2018.)

Ennakkoluuloisuus ei ole iän mukana häviävä ilmiö, joten sosiokognitiivisten taitojen kehitys ei itsessään selitä ennakkoluuloisuuden kehitystä. Lisäksi moraalisuus ja ennakkoluuloisuus ovat rinnakkain esiintyviä ilmiöitä. Sosiaalisen järkeilyn kehityksellinen näkökulma (social reasoning developmental perspective) väittää sosiokognitiivisen kehityksen salliman moraalisuuden ja ryhmäidentiteetin kehityksen olevan toisiinsa kietoutuneita. Sosiaalisen identiteetin sisällöt ja identiteettien aktivoituminen riippuu sosiaalisesta kontekstista.

Kehittyvät sosiokognitiiviset kyvyt ja ymmärrys ryhmädynamiikasta yhdessä selittävät ennakkoluuloisuuden kehitystä. Lapset ja nuoret tilanteen mukaan antavat erilaisen painoarvon ryhmäperustaisille tai moraalisuuteen perustuville kriteereille. Sama moraalisuuden ja ryhmäidentiteetin dynamiikka voi selittää myös aikuisten ennakkoluuloisuutta. (Rutland, Killen & Abrams 2010.)

Ryhmienvälinen empatia on tietyn ryhmän jäsenen emootioihin tai näkökulmaan identifioitumista toisen ryhmäjäsenen toimesta, mikä on keskeinen ehto erilaisten ryhmien ymmärtämiselle ja ryhmienvälisille suhteille (Mealy & Stephan 2010, 475–476.) Empatian osoittaminen ei kuitenkaan ole universaalia, vaan usein sitä osoitetaan enemmän sisä- kuin ulkoryhmälle, mikä ilmenee ryhmienvälisessä empatiavinoumassa. Kilpailulliset

45

ryhmienväliset suhteet voivat synnyttää ryhmienvälisen vinouman, jossa eroja empaattisuudessa motivoi antipatia ulkoryhmää kohtaan eikä niinkään sisäryhmän suosinta.

Vinoumaa voi lieventää ryhmäsuhteiden rakenteen muutos yhteistyöhön kannustavaksi ja ryhmän havaitun entitatiivisuuden väheneminen. (Cikara, Bruneau, Van Bavel & Saxe 2014).

Ulkoryhmästä ja ryhmienvälisistä suhteista tehdyt arvioit voivat toimia empatian myönteisiä vaikutuksia vastaan. Empatia ja siihen liittyvät sosiokognitiiviset kyvyt ja niiden hyödyntäminen ovat ryhmäilmiöitä, joihin motivationaaliset seikat vaikuttavat. Sisäryhmän jäsenien ajatellaan olevan motivationaalisesti tärkeämpiä havaitsijalle esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tarpeen tyydyttämisessä. Tällöin sisäryhmän jäseniin kiinnitettäisiin enemmän tarkkaavaisuutta yksilöinä ulkoryhmän jäseniin verrattuna. Toisaalta ryhmienvälinen uhka voi lisätä halua ulkoryhmän jäsenen mielen havainnointiin. (Hackel, Looser & van Bavel 2013.)

Ennakkoluuloisuuden ja empatian yhteys on myös herkkä sosiaalisen kontekstin piirteille.

Hierarkiamotiivi yhdessä empatian kohteen statuksen kanssa voi vaikuttaa siihen, missä määrin yksilöt havaitsevat empatian kohteen tulleen vahingoitetuksi eikä tämä ilmiö näytä riippuvan yksilön ryhmäjäsenyydestä. Tasa-arvon kannatus ei ennustanut empaattisuutta alhaisen statuksen ryhmien jäsenille silloin, kun vahinkoa kokenut kohde oli etuoikeutettuun ryhmään kuuluva. Tätä yhteyttä välitti havaittu tapahtuneen vahingon määrä siten, että vähäiseksi havaittu vahingon määrä synnytti suhteellisesti vähemmän empatiaa tasa-arvoa suosivien yksilöiden keskuudessa. Koettu empatia toisin sanoen riippui osaltaan empatian kohteen sosiaalisesta arvoasemasta. Tasa-arvon kannattajat ovat keskimäärin empaattisia, mutta eivät välttämättä kaikkia kohtaan yhtä paljon. Toisaalta tasa-arvoa vastustavat voivat olla yhtä empaattisia kuin tasa-arvon kannattajatkin, kun kyseessä on korkean statuksen kohde. Tasa-arvoa kannattavien kuin sitä vastustavien empatian taso ei ole täysin pysyvä persoonallisuuden ominaisuus vaan joustava ja motivaatiosta riippuva. (Lucas & Kteily 2018.)

Lucas ja Kteily (2018, 667) toteavat tuloksen sopivan hyvin yhteen ryhmäperustaisen eriarvoisuuden kannattamisen tai vastustamisen motivationaalisen perustan kanssa. Alhaisen sosiaalisen dominanssin orientaation yksilöt ovat motivoituneita tavoittelemaan ryhmienvälistä tasa-arvoa. Kaksoisprosessointimallin mukaan SDO ei ole persoonallisuudenpiirre vaan sosiaalinen tai ideologinen asenne, joka ilmaisee motivationaalisia tavoitteita ja arvoja (Duckitt

& Sibley 2008). Hierarkiamotiivi, jota SDO ilmaisee, toimii suodattimena, jonka läpi maailmaa havainnoidaan (Lucas & Kteily 2018, 667). Empatian ja SDO:n välillä on todettu olevan

46

molemminpuolinen yhteys. Empatian taso ensimmäisenä mittausajankohtana ennusti SDO:n tasoa toisena mittausajankohtana. Toisaalta sama koski jopa vielä selvemmin SDO:n kykyä ennustaa empatian tasoa myöhempänä mittausajankohtana. (Sidanius ym. 2016.) Empatialla on merkitystä ideologisten asenteiden ja ennakkoluuloisuuden muotoutumisessa (Alvarez-Castillo, Fernandez-Caminero & Gonzalez-Gonzalez 2018).

Sosiaalinen vuorovaikutus Internetissä on välittynyttä vuorovaikutusta (Computer-Mediated Communication). Sosiaalisen vuorovaikutuksen välittyneisyyden yhteyttä empatiaan on lähestytty kahdesta eri näkökulmasta. Yhtäältä tietokonevälitteinen kommunikaatio voi olla empatian este. Toisaalta välittyneen kommunikaation on väitetty tarjoavan mahdollisuuden empatian esiintymiselle. (Derks, Fischer & Bos 2008.) Edellinen näkökulma esittää, että välittynyt vuorovaikutus tarkoittaa interpersoonallisten vihjeiden, esimerkiksi nonverbaalin viestinnän alentunutta määrää traditionaaliseen vuorovaikutukseen verrattuna ja näin myös vähentynyttä välitetyn informaation määrää, mikä johtaa persoonattomampaan ja vähemmän empaattiseen vuorovaikutukseen. Jälkimmäisen näkökulman mukaan välittynyt vuorovaikutus voi olla henkilökohtaista ja intiimiä. Tunnistamattomuus ja etäisyys voivat tukea empaattisempien yhteyksien muodostumista, esimerkiksi henkilökohtaisen tiedon jakamisen kautta, etenkin jaettujen intressien ja teemojen ympärille erilaisissa Internetin tukiyhteisöissä.

(Powell & Roberts 2017.) Jälkimmäinen näkökulma on saanut katsauksessa tukea (Derks, Fischer & Bos 2008).

Powell ja Roberts (2017) esittävät tietokonevälitteisen vuorovaikutuksen ja empatian yhteyden riippuvan enemmän tilanteesta kuin vakaista piirteistä tai vuorovaikutusympäristön luonteesta.

He tutkivat kolmen eri empatian tyypin, kognitiivisen, affektiivisen ja myötätunnon, tilanteisia determinantteja tietokonevälitteisessä viestinnässä. Suurin osa empatian ilmenemisen varianssista digitaalisissa vuorovaikutustilanteissa selittyi yksilön sisäisillä tekijöillä eikä yksilöidenvälisillä eroilla. Empaattisuutta selitti vuorovaikutuksen määrä sekä vuorovaikutuskumppanin interpersoonallinen läheisyys, jotka olivat positiivisessa yhteydessä empatiaan. Toisaalta yksilön itseensä, eikä yhteiseen aiheeseen keskittyminen oli negatiivisessa yhteydessä empatiaan. Lisäksi positiivinen affektiivinen tila lisäsi sekä kognitiivista että affektiivista empatiaa. (Em. 145.)

Alhaisen empatian ja nettikiusaamisen yhteyttä on selitetty affektiivisen palautteen puutteella nettiympäristössä. Vähäinen sosiaalisten ja kontekstuaalisten vihjeiden määrä voi johtaa alentuneeseen affektiiviseen empatiaan ja säätelemättömämpään käyttäytymiseen. (Ang &

47

Goh 2010.) Havainnointi on useimmiten havaitsijan ja vuorovaikutusympäristön vuorovaikutuksen tulosta (Turner 2010). SIDE-malli esitti Internetympäristön ominaisuuksien kykenevän kärjistämään ryhmäilmiöitä. Yksilön tunnistamattomuus ja itsemäärittelyn depersonalisoituminen ryhmämääritelmiin voi sallia vihamielistä käyttäytymistä.

Vihamielisesti käyttäytyvä voi moraalisesti oikeuttaa tekojaan uudelleenmäärittelemällä toimintaansa, siirtämällä vastuuta teoistaan muille ja vääristelemällä toimintansa seurauksia (Bandura 1999), minkä voi ajatella olevan helppoa suuremman henkilökohtaisen etäisyyden ja vähentyneiden sosiaalisten vihjeiden ympäristössä. Toisaalta SIDE-mallin mukaisesti aggressiiviset seuraukset eivät ole välttämättömiä, mikäli esimerkiksi ryhmänormit eivät kannusta vihamielisyyteen.

Äärimmillään ryhmienvälinen empatiavinouma ja kielteiset näkemykset sosiaalisista ryhmistä voivat olla dehumanisointia, jolloin ryhmä ja sen jäsenet sijoitetaan ihmiskategorian ulkopuolelle ja heiltä riistetään ihmisarvo. Dehumanisaatiossa on kyse sosiaalisesta kognitiosta ja mentalisaatiosta irrottautumisesta dehumanisoitua kohdetta havainnoitaessa, mikä tarkoittaa dehumanisoidun kohteen mielentilojen kieltämistä tai epäonnistumista niiden spontaanissa huomioon ottamisessa. Dehumanisaatio voi olla animalistista ja mekanistista. Animalistinen dehumanisaatio kieltää kohteiltaan inhimillisen ainutlaatuisuuden riistämällä heiltä rationaalisuuden, inhimillisen kompleksisuuden ja sivistyneisyyden, jolloin dehumanisoidut vertautuvat eläimiin. Mekanistinen dehumanisaation muoto kieltää kohteiltaan ihmisluonnon näkemällä heidät kylminä, tunteettomina ja yksilöttöminä, jolloin kohteet vertautuvat elottomiin kohteisiin. (Haslam & Loughnan 2014.) Näitä muotoja voidaan pitää epäonnistuneena toisen mielen havaitsemisena, sillä ne vastaavat mielen havaitsemisen kahta ulottuvuutta, kokemusta ja toimijuutta (Waytz ym. 2010).

Dehumanisaatio voi olla hyvin eksplisiittistä ja tietoista tai hienovaraista ja epäsuoraa, alentuneen ihmisstatuksen osoittamista ihmisryhmälle. (Haslam & Loughnan 2014.) Muun muassa konservatiivinen ja nationalistinen ideologia, vihamieliset asenteet, empatian puute ja korkea SDO on yhdistetty alttiuteen dehumanisoida toisia, usein alhaisen statuksen ryhmiä.

Kontekstuaalisista tekijöistä esimerkiksi motiivi suojella sisäryhmää ja havaittu uhka on yhdistetty kohonneeseen dehumanisointialttiuteen. Dehumanisointi voi vähentää prososiaalisuutta ja lisätä väkivaltaisuutta sekä aggressiivisuutta kohderyhmää kohtaan ja alentaa kohderyhmän moraalista statusta. Dehumanisoinnin kohteissa ilmiö voi herättää esimerkiksi häpeää ja syyllisyyttä, vihaa, turtuneisuutta ja surua. (Haslam & Loughnan 2014.) Kteily ja Bruneau (2016) esittävät, että räikeä dehumanisointi voi vahvistaa mahdollisuuksia

48

ryhmienväliselle konfliktille. Eksplisiittinen ja räikeä dehumanisointi on yhteydessä sen kohteiden ja dehumanisoivien yksilöiden aggressiivisiin ja vihamielisiin reaktioihin, esimerkiksi väkivaltaisen kollektiivisen toiminnan kannattamiseen, mikä voi luoda vihamielisen syklin, joka vahvistaa itseään (em. 102).

Empatian vähentymistä voi ilmetä lievemmin kuin lähes täydellisen representaatioiden inaktivaation, dehumanisaation, muodossa. Nettikiusaamiseen eli Internetissä tapahtuvaan, toistuvaan ja intentionaaliseen haitalliseen käyttäytymiseen liittyen on todettu, että jatkuva nettikiusaamisen sivustakatsojana oleminen voi alentaa empaattista responsiivisuutta ahdingossa olevia ihmisiä kohtaan (Pabian, Vandebosch, Poels, Van Cleemput & Bastiaensens 2016). Pelkkä sivustakatsominen voi johtaa myös moraaliseen irrottautumiseen (moral disengagament), kognitiiviseen strategiaan aggressiivisen toiminnan rationalisoimiseksi, jotta yksilö voi vähentää dissonanssia moraalisten periaatteiden ja toiminnan välillä (Doramajian &

Bukowski 2015).

Vähäisen empatian on todettu olevan yhteydessä vihapuheen arvioimiseen suhteellisen harmittomaksi (Cowan & Khatchadourian 2003). Empatiaa ja tunnetaitoja onkin esitetty ratkaisuksi keskustelun polarisoitumiseen, nettikiusaamiseen ja verkkohäirintään. Esimerkiksi Empatiapakkaus-sivusto (www.empatiapakkaus.fi) tarjoaa työkaluja vanhemmille, nuorille ja opettajille empatian ja tunneälytaitojen ja empatiakyvyn kehittämiseksi. Ajatuksena on Internetympäristön ja teknologian luoma haaste ihmisen luontaiselle empatiakyvylle, jota uusi, kasvoton teknologia uhkaa. Empatiaa on tarjottu lääkkeeksi niin kulttuurienvälisten ja ryhmienvälisten suhteiden ongelmiin, monimuotoisuuden parantamiseen työelämässä kuin konfliktinratkaisutaitoihin (Mealy & Stephan 2010, 477).

Itsekategorisointi, toisen näkökulman omaksuminen ja empatia ovat prosesseja, joita luonnehtii minän ja toisten ihmisten limittyneisyydestä aiheutuvat affektiiviset, kognitiiviset ja behavioraaliset seuraukset (Yzerbyt, Dumont, Gordijn & Wigboldus 2016, 68–69). Kuten itsekategorisointiteoria esittää, minuuden ja sisäryhmän mentaalisissa representaatioissa on huomattavaa päällekkäisyyttä. Sisäryhmäsuosinnan voidaan nähdä perustuvan tälle päällekkäisyydelle. Vastaavasti minän ja ulkoryhmän päällekkäisyyden lisääminen vähentää ryhmävinouman voimakkuutta. (Em. 71–72.) Empatia mahdollistaa havainnot itsen ja ulkoryhmän samankaltaisuudesta, ulkoryhmän jäsenten ainutlaatuisuuden näkemisen, yhteisen ihmisyyden ymmärtämisen ja sensitiivisyyden toisten tarpeille ja hyvinvoinnille.

(Miklikowska 2018). Hierarkkisuus ja havaittu erilaisuus eläinten ja ihmisten sekä eläimiksi

49

vertautuvien ihmisryhmien ja muiden ihmisten välillä voi lieventyä attribuoimalla moraalisesti relevantteja mentaalisia kykyjä kohderyhmän jäseniin (Bastian, Costello, Loughnan & Hodson 2012).

Tietokonevälitteinen vuorovaikutus ja yksilöllisyyttä häivyttävä vuorovaikutusympäristö, jossa toinen ihminen näyttäytyy mahdollisesti vain tekstinä ja ulkoryhmän edustajana, luovat omanlaisensa kontekstin mahdollisuuksille roolinottoon ja empatisointiin. Kiinnostavaa on, miten Internetympäristö kykenee muovaamaan empatian ilmenemistä, johon esimerkiksi tilanteisten tekijöiden ja yksilöidenvälisten erojen, oppimisen, aiempien kokemusten, samankaltaisuuden ja tuttuuden sekä ryhmäsuhteiden luonteen ja niiden synnyttämien motiivien todettiin vaikuttavan. Ympäristön, joka on omiaan kärjistämään eroja, depersonalisoimaan ja deindividuoimaan havaintoja ja korostamaan ryhmienvälistä vinoumaa, voi perustellusti ajatella vaikuttavan siitä tehtäviin havaintoihin empatian välityksellä. Kuten Alvarez-Castillo, Fernandez-Caminero & Gonzalez-Gonzalez (2018, 1) toteavat,

“keskinäisriippuvaisessa maailmassa, jossa vuorovaikutamme toistemme kanssa enenevissä määrin monimuotoisissa fyysisissä ja virtuaalisissa tiloissa, stereotypiat ja ennakkoluuloisuus muodostavat attribuutioiden, emotionaalisten reaktioiden ja päivittäisen toiminnan taustan oletettavasti yhä useammin.”

50