Sosiaalisten hierarkioiden universaalisuus ja sosiaalisen dominanssin teoria

Eriarvoisuus ja sosiaaliset hierarkiat ovat yhteiskuntiamme määrittäviä piirteitä.

Tiedonkäsittelymme on virittynyt prosessoimaan, kiinnittämään tarkkaavaisuutta, ymmärtämään, oppimaan ja muistamaan hierarkkisia sosiaalisia suhteita tehokkaammin, tarkemmin ja vaivattomammin kuin muiden tyyppisiä suhteita, mikä myös voi johtaa niistä pitämiseen. (Zitek & Tiedens 2011). Hierarkiat ovat “yksilöiden tai ryhmien arvojärjestyksiä, jotka perustuvat tietylle arvostetulle sosiaaliselle ulottuvuudelle” (Zitek & Phillips 2020, 131).

Muodolliset erot yksilöiden ja ryhmien välillä ulotetaan eroiksi resurssien jaossa, vallassa, itsenäisyydessä, kontrollissa ja arvostuksessa (Gruenfel & Tiedens 2010, 1262).

Sheehy-Skeffington ja Thomsen (2020) toteavat, että resurssien jakaminen ja siitä seuraavat poliittiset ja materiaaliset suhteet ovat niin perustavanlaatuinen haaste ihmisen sosiaalisuudelle, että niissä navigoimiseksi meille on kehittynyt universaalit, synnynnäiset representaatiot ja motiivit koskien eriarvoisia ja ennen kaikkea tasa-arvoisia ihmissuhteita, jotka ilmenevät jo varhaislapsuudessa. Eriarvoisuudella ja valtaeroilla onkin useita seurauksia sosiaalipsykologisille prosesseille. Eriarvoisen sosiaalisen kontekstin seurauksia on esimerkiksi statusahdistuneisuus eli jatkuva huoli ja tarve parantaa omaa statustaan sekä sosiaalisten normien tulkitseminen itsenäisyyttä ja kilpailemista tukeviksi keskinäisriippuvuuden ja yhteistyön kustannuksella. Lisäksi eriarvoisuus voi kärjistää identifikaatiota omaan ryhmään vähentäen luokkien välistä identifikaatiota ja näin myös yleistynyttä luottamusta ja sosiaalista koheesiota. (Rodríguez-Bailón 2020.)

Ennakkoluuloisuus voidaan yleisesti määritellä “miksi tahansa asenteeksi, tunteeksi tai käyttäytymiseksi ryhmän jäseniä kohtaan, joka ilmaisee suoralla tai epäsuoralla tavalla negatiivisuutta tai antipatiaa kyseistä ryhmää kohtaan” (Brown 2010, 7). Allport (1979, 9) tarjosi perustan myöhemmälle ennakkoluuloisuuden tutkimukselle määrittelemällä ennakkoluuloisuuden virheelliseksi ja joustamattomaksi yleistykseksi ryhmästä tai sen jäsenestä. Ennakkoluuloisuutta luonnehtii hänen mukaansa perusteeton vihamielisyys (em. 6).

Allportin määritelmää on kritisoitu etenkin siitä, että ennakkoluuloisuuden virheellisyys ja perusteettomuus voi olla vaikea perustella (ks. esim. Reynold, Haslam & Turner 2012).

Ennakkoluuloisuudessa ei olekaan sosiaalipsykologisesta näkökulmasta keskeistä sen

5

rationaalisuus tai irrationaalisuus eikä se, millaisiin yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin se liittyy, kuten rasismiin. Psykologinen analyysi voi luonnollisesti huomioida nämä seikat, mutta lähtökohtana tulee olla psykologinen prosessi ja yksilön fenomenologinen näkökulma, hänen kokemuksensa, eikä esimerkiksi yhteiskunnan rakenne. Riippumatta siitä, kuinka oikeutettu yksilön näkemys saattaa olla, ennakkoluuloksi määrittyy sosiaalisesta ryhmästä tai sen jäsenestä tehtävä kielteinen arviointi. (Crandall & Eshleman 2003, 414–415.)

Ennakkoluuloisuus on ryhmäprosessi (Brown 2010, 1). Se voidaan nähdä osaksi ryhmienvälisiä vinoumia (intergroup bias) eli sellaisia epäreiluja arvioivia, emotionaalisia, kognitiivisia tai behavioraalisia, toisiin ryhmiin kohdistuvia responsseja, jotka kiistävät ryhmän arvon tai haittaavat ryhmää ja sen jäseniä. Ulkoryhmään kohdistuvien reaktioiden lisäksi vinouma ilmenee oman ryhmän suosinnassa. (Dovidio & Gaertner 2010, 1084).

Ennakkoluuloisuus liittyy siten sekä oman ryhmän että ulkoryhmän arviointiin. Yleistyneen ennakkoluuloisuuden käsite liittyy havaintoon, että ennakkoluuloinen yksilö on ennakkoluuloinen yleensä monia erilaisia ulkoryhmiä kohtaan (Allport 1979, 68)

Jim Sidaniuksen ja Felicia Pratton (1999) kehittämä sosiaalisen dominanssin teoria (Social Dominance Theory, SDT) lähestyy ennakkoluuloisuutta ryhmienvälisten hierarkioiden kautta yksilöidenvälisten erojen näkökulmasta. SDT:n lähtökohta on huomio siitä, että kaikki yhteiskunnat ovat hierarkkisesti järjestyneitä. Kaikissa taloudellista ylijäämää tuottavissa yhteiskunnissa vallitsee ryhmäperustaisia sosiaalisia hierarkioita, joissa yksi tai useampi hegemoninen ryhmä on hierarkian huipulla ja yksi tai useampi ryhmä alisteisessa asemassa.

Ryhmäperustainen sosiaalinen hierarkia viittaa siihen, että yksilö nauttii arvostuksesta, eduista ja sosiaalisesta vallasta hänen ryhmäjäsenyytensä perusteella, vaikkakin yksilöllisillä piirteillä voi hyvin olla merkitystä. Dominoivilla ryhmillä on hallussaan suhteeton osuus positiivisesta sosiaalisesta arvosta, eli sellaisia symbolisia ja materiaalisia asioita, joita kohti ihmiset pyrkivät. (Sidanius & Pratto 1999, 31–32; Sidanius ym. 2004.)

SDT kehittää edelleen realistisen ryhmäkonfliktiteorian ajatusta siitä, että ryhmienväliset asenteet ovat ryhmienvälisten suhteiden funktionaalinen seuraus. Ennakkoluuloisuus nähdään sosiaalisen konfliktin aspektina, joka aiheutuu sosiaalisesta kilpailusta niukkojen resurssien kontekstissa. Ryhmien yhteensopimattomat tavoitteet luovat ryhmienvälistä vihamielisyyttä, sisäryhmän suosintaa ja tästä asetelmasta poikkeavien sisäryhmän jäsenten rankaisemista.

Toisaalta ryhmien ei tarvitse olla todellisessa kilpailussa toistensa kanssa sisäryhmävinouman

6

aikaansaamiseksi eikä kilpailun tarvitse kohdistua materiaalisiin seikkoihin vaan se voi liittyä esimerkiksi identiteetteihin. (Schofield 2010.)

Ryhmäperustaiset sosiaaliset hierarkiat koostuvat SDT:n mukaan kolmesta järjestelmästä.

Ikäjärjestelmä viittaa siihen, että aikuisilla on enemmän sosiaalista valtaa lapsiin ja nuoriin aikuisiin verrattuna. Sukupuolijärjestelmä tarkoittaa, että miehillä on enemmän sosiaalista ja poliittista valtaa kuin naisilla. Näiden lisäksi on järjestelmä, joka koostuu mielivaltaisista hierarkioista, jotka ovat sosiaalisesti rakennettuja ja yhteiskunnassa merkityksellisiä (arbitrary-set systems). Mielivaltaisia ryhmiä voivat olla esimerkiksi rotu, etnisyys ja yhteiskuntaluokka. Toisin kuin kahta ensimmäistä, mielivaltaisten hierarkioiden järjestelmää luonnehtii suuri joustavuus ja muovautuvuus. Ne ovat myös kontekstuaalisia: yksi ryhmäjäsenyys, kuten etnisyys, saattaa olla merkityksellinen yhdessä tilanteessa mutta ei toisessa. (Sidanius & Pratto 1999, 33.) Järjestelmät ovat myös yhteydessä toisiinsa.

Esimerkiksi mielivaltaisessa järjestelmässä miehillä on usein dominoiva asema, mikä liittää sen sukupuolijärjestelmään. (Em. 50–51.)

SDT ehdottaa, että useimmat ryhmäkonfliktien ja ennakkoluuloisuuden muodot ovat vain erilaisia ilmentymiä samasta inhimillisestä taipumuksesta muodostaa sosiaalisia, ryhmäperustaisia hierarkioita. Teorian lähtökohta ei olekaan se, miksi olemme ennakkoluuloisia, vaan miksi yhteiskuntamme ovat hierarkkisia (Sidanius, Pratto, van Laar &

Levin 2004, 847). Lähestymistapa on evolutionaarisesti ja funktionalistisesti sävyttynyt painottaessaan ihmislajin kehityksen ja hierarkioiden yhteyttä sosiaalisen elämän säätelyyn.

Ihmiset ovat mahdollisesti kehittyneet suvaitsevaisiksi sellaisia hierarkioita kohtaan, jotka eivät perustu pakottamiseen vaan arvovaltaan (Cheng 2020). Lisäksi hierarkioiden on nähty tuottavan sellaisia kognitiivisia etuja, jotka myötävaikuttavat niiden toimintaan. Näitä ovat kognitiivisen prosessoinnin helppous ja hallinnan tunne (Zitek & Phillips 2020). On kuitenkin syytä huomioida, että eriarvoisuuden asteessa ja muodoissa on todella suurta vaihtelua eri maiden välillä (Therborn 2014, 122).

Yleisesti hierarkiat toteutuvat uskomusten ja havaintojen kautta, joita ryhmän jäsenten arvoon ja sosiaalisen aseman symbolisiin merkkeihin liittyy (Gruenfeld & Tiedens 2010, 1262). SDT lähestyy ennakkoluuloisuutta ja sosiaalisia hierarkioita legitimoivina myytteinä (legitimizing myths, LM). Legitimoivat myytit koostuvat ”arvoista, asenteista, uskomuksista, stereotypioista ja ideologioista, jotka tarjoavat moraalisen ja intellektuaalisen oikeutuksen niille sosiaalisille käytännöille, jotka jakavat sosiaalista arvoa sosiaalisessa järjestelmässä” (Sidanius & Pratto

7

1999, 45). Legitimoivat myytit eroavat toisistaan niiden kyvyssä ylläpitää, tehostaa tai kumota jokin ryhmäperustainen hierarkia (em. 45–46).

Myytti ei viittaa oikeutusten totuusarvoon, vaan siihen, että yhteiskunnan jäsenet havaitsevat kyseiset ideologiat selityksenä sille, miksi maailma on sellainen kuin se on (Pratto, Sidanius, Stallworth & Malle 1994, 741). Legitimoivat myytit voivat olla joko hierarkioita tehostavia (hierarchy-enhancing LM) tai hierarkioita lieventäviä (hierarchy-attenuating LM). Tehostavia myyttejä ovat esimerkiksi rasismi ja seksismi sekä hienovaraisempina muotoina muun muassa protestanttinen työetiikka, ajatus yksilön vastuusta ja yksilön syyttäminen hänen omasta ahdingostaan. Lieventäviä myyttejä, jotka vastustavat tehostavien myyttien eriarvoisuutta ja hierarkioita kärjistäviä vaikutuksia ovat esimerkiksi feminismi ja universaalit ihmisoikeudet.

Erilaiset myytit ja ideologiset muotoilut välittävät hiearkiamieltymystä sitä vastaavan poliittisen ja sosiaalisen käytännön ja periaatteiden kannatukseen. (Sidanius & Pratto 1999, 45–48.) Ennakkoluuloisuus legitimoivien myyttien muodossa on teorian kiinnostuksen kohteena siinä määrin, kuin se vaikuttaa sosiaalisiin hierarkioihin.

Nämä legitimoivat myytit säätelevät prosesseja, jotka tosiasiallisesti vaikuttavat hierarkioihin.

SDT:n mukaan ryhmäperustaisia sosiaalisia hierarkioita muovaa konkreettisesti yksilötason syrjintä, institutionaalinen syrjintä sekä behavioraalinen asymmetria. Syrjintää ilmenee sekä yksilön toiminnassa toisia yksilöitä kohtaan että instituutioiden säännöissä ja menettelytavoissa. Hierarkioita tuottaa ja ylläpitää myös mekanismi nimeltä behavioraalinen asymmetria, joka viittaa erilaisiin käyttäytymismahdollisuuksiin, joita kuuluminen statukseltaan eroaviin ryhmiin tuottaa. Erot käyttäytymisrepertuaareissa myötävaikuttavat alistettujen ryhmien heikkoon asemaan. Sorto ja hierarkiat ovat eri ryhmien yhteistyötä vaativaa, johon myös alisteiset ryhmät osallistuvat. Yhteiskunnat minimoivat ryhmäkonfliktit tuottamalla ideologista konsensusta ryhmäsuhteiden oikeutetusta luonteesta (Pratto ym. 1994, 741).