Selviytyjällä on takanaan elämäntapahtumiin liittyvä kokemus haaveen kariutumisesta, jonka vuoksi hän on päätynyt risteykseen uuden edessä. Selviytyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa siitä, kuinka aikanaan reitti jo ensimmäisen tutkinnon suorittamiselle on suunnittelematon ja päätyminen toisen tutkinnon suorittajaksi on jatkunut samaan tapaan suunnittelemattomasti ja tapahtunut jopa sattumalta ja ikään kuin ajautumisen seurauksena. Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa heikoista teoreettisista taidoistaan kykyminänsä määrittäjänä, joka on ohjannut myös koulutuspolulla etenemistä. Aikuisopiskelijana Selviytyjä tunnistaa elämäntilanteesta johtuvia haasteita, joihin yhdistettynä opiskelu tuntuu ajoittain raskaalta. Opinnoissaan Selviytyjä on selviytynyt haasteistaan huolimatta ja pärjää hyvin. Aikaisempi elämänkokemus näyttäytyy merkittävänä opiskelua edistävänä tekijänä. Yliopisto on auttanut Selviytyjää löytämään paikkansa ja akateemisuus merkitsee Selviytyjälle tietyn statuksen saavuttamista.
Elämänkulullisten tapahtumien ohjaama
Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa koulutuspolustaan epäjatkuvana. Selviytyjä asemoi itsensä ajautujaksi suhteessa koulutusvalintoihinsa ja kuvaa puheessaan, kuinka valintojen taustalla on ollut aina jokin vaikuttava ulkopuolien tekijä.
Selviytyjä ei asetu itse päärooliin koulutusvalinnoistaan kertovassa pienessä kertomuksessa, vaan päähenkilöksi asettuu jokin elämäntilanteen muutokseen liittyvä asia.
Selviytyjä kuvaa puheessaan, kuinka elämäntilanne on vaikuttanut koulutuspolkuun lukion jälkeen. Selviytyjä tuo esille pienessä kertomuksessaan, kuinka ensimmäisen tutkinnon suorittajaksi päätymisen taustalla on ollut vaikuttimena haaveesta luopuminen, ja tämä on johtanut Selviytyjän valitsemaan toisen tutkinnon suorittamiseen johtavan koulutuspolun.
Selviytyjä: No se oli itse asiassa ihan täysin vahinko. Että mulla, ei oo ollu mitään suuria uratavotteit siis mun uratavote oli, ku mä lukiossa, olin ja aloin nykysen mieheni kanssa seurustelemaan, että mä meen naimisiin ja, saan kymmenen lasta, että mä lähinnä harrastan tätä ammattikorkeessa opiskelua sillä aikaa ku mä odotan niitä lapsia.
Haastattelija: No, nyt heti herää uteliaisuus toteutuko tää kymmenen lasta?
Selviytyjä: No ei, ei valitettavasti et sen takii mä oon varmaa nyt yliopistossa(…) (H1)
Selviytyjä: (…) kyllä sillonki aatteli että voi vitsit että tää on mun unelma-ammatti mutta että miks mää en pääse sitte, sitte siihen teatterikorkeeseen ku se oli ollu mun haave yläkouluikäsestä asti, mutta, kyllä mä siitäki selvisin (H3)
Selviytyjällä ei ole ollut selkeää uratavoitetta nuorempana ja elämäntilanteet ovat kuljettaneet hänet yliopistoon nyt aikuisena. Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka elämässä tapahtuneen käänteen vuoksi pitkään elämää määrittänyt haave tai muu tekijä on kariutunut ja toisen tutkinnon suorittaminen on tullut eteen ikään kuin varasuunnitelmana. Selviytyjä asemoi itsensä näin sopeutujaksi. Samalla Selviytyjä rakentaa kertomuksessaan kuvaa identiteetistään epäjatkuvana, jossa muutos suunnitelmissa ajaa hänet asemoimaan itseään suhteessa tulevaisuuteen uudelleen.
Selviytyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa myös siitä, kuinka silloiseen elämäntilanteeseen liittyvä henkilö on toiminut kannustimena ja koulutuspolun muotoutumiseen vaikuttavana tekijänä. Ensimmäisen tutkinnon opettaja asettuu pääroolin seuraavassa pienessä kertomuksessa, joka kuvaa Selviytyjän päätöstä edetä koulutuspolullaan.
Haastattelija: Sit mennään siihen koulutuspolku-teemaan eli miten sä päädyit, yliopisto-opiskelijaksi millasten vaiheitten ja valintojen kautta se tapahtui?
Selviytyjä: Aa no mistähän mä nyt alkaisin, no mul on lähihoitajatutkinto aikasemmin että 2006 keväällä valmistuin lähihoitajaks, ja siellä, yksi opettaja joka opetti sosiaalipuolta sosiaali-, miten sen nyt sosiaalipuolta kuitenkin niin sitten sano mulle että ootsä ikinä harkinnu yliopistoon hakeutumista että sosiaalityötä ja sitte mä että no en oo kyllä miettiny mut että hänen mielestään mä pärjäisin yliopistolla…(H3)
Päätyminen toisen tutkinnon suorittajaksi on edennyt osittain myös sattumalta.
Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa suunnittelemattomasta ja sattuman kautta syntyneestä päätöksestä aloittaa opinnot toisen tutkinnon suorittajana, jossa ulkopuolisella kannustimella on päärooli. Selviytyjä ei ota itse näin vastuuta päätöksestään jatkaa opintoja, vaan asemoituu ohjatuksi. Selviytyjä rakentaa puheessaan kulttuurista mallitarinaa siitä, että yleensä opiskelu on suunniteltua.
Samalla hän asemoi itsensä kulttuurisen mallitarinan vastaiseksi kuvatessaan omaa koulutuspolkuaan suunnittelemattomaksi. Komosen (2000, 116) mukaan kouluttautuminen ja ammattiin valmistuminen nähdään välineinä, joiden kautta saavutetaan itsellisen kansalaisen ja aikuisen status (Komonen 2000, 116) ja Selviytyjä asemoi itsensä näin ei-suunnitelmalliseksi koulutuksen mukanaan tuoman statuksen suhteen.
Toisen tutkinnon suorittamiseen kytkeytyvään opiskelija- ja koulutusalan valintaan liittyvässä pienessä kertomuksessa Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa kykykäsityksistään oppijana. Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka opintoihin valituksi tuleminen oli helppoa ja kuinka Selviytyjä selvitti tiensä opiskelijaksi vähäisellä lukemisella.
Selviytyjä: No en, kai mä vaa olin ilonen että pääsin, niinki huonolla lukemisella että aattelin että joo kyl tää tästä (…) (H3)
Selviytyjä: (…) me oltiin menossa Etelä-Suomeen mökille, sillon, ku oli nämä pääsykokeet, ni mä sitte miehelle sanoin että no jos mä samalla käväsen siellä, että ohi ajetaan. Kävin, mutta ku en mä oikeen hirveesti, kerenny lukea ku oli työt ja lapset ynnä muut, niin, ajattelin sitte että käyn kuitenki kokeilemassa. Ja olin ihan vakuuttunu että en pääse, mutta pääsin kuitenki. Että varmaan vaikka en lukenu, niin kuitenki sitte ku oli sosionomipohja ja, oli työkokemusta ja, olin muutenki tykänny aina lukee paljo, ni se sitte autto.(H1)
Selviytyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa akateemiseen kykyminään kytkeytyvästä älykkyyden representaatiosta, ja korostaa puheessaan tiedollisten kykyjensä paremmuutta suhteessa esimerkiksi käytännön kykyihin (Komulainen ym. 2015, 150). Selviytyjä asemoi itsensä näin teoreettiseksi mutta korostaa myös työkokemusta käytännön työelämästä opiskelijavalintaa koskevassa pienessä kertomuksessa.
Koulutusalan valintaa käsittelevässä pienessä kertomuksessa Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa myös siitä, kuinka päätös koulutusalan valinnasta syntyi omaksuttujen heikkojen matemaattisten kykyjen määrittämänä.
Selviytyjä: (…) Siellä oli insinööriä ynnä muuta, mutta mä päädyin sit siihen että ku mä en matematiikasta ihan niin kauheesti ymmärrä, että mennäänpä sitte sosiaalialalle. (H1)
Selviytyjän asemoidessa itsensä heikoksi matemaattisilta taidoiltaan, hän samalla rakentaa itsestään luonnostaan heikkoa matematiikassa, minkä perusteella tekee valinnan hakeutua sosiaalialalle. Päivi Siivonen, 2013 tuo esille artikkelissaan, että loogis-matemaattiset taidot nähdään rakentuvan osaksi älykkyyden prototyyppiä ja yhdistyvän maskuliinisuuteen (Siivonen 2013). Selviytyjä asemoi itsensä näin samalla myös älykkyyden prototyypin vastaiseksi ja rakentaa puheessaan kuvaa sosiaalialasta feminiinisenä, jonne asemoi itsensä soveltuvaksi kykyjensä perusteella. Selviytyjän asemoidessa puheessaan itsensä matemaattisesti heikoksi taidoiltaan hän rakentaa samalla kulttuurista mallitarinaa siitä, kuinka huonoilla matemaattisilla taidoilla ei voi saavuttaa kaikkia ammatteja. Tutkimusten mukaan jo peruskoulun tuottamat käsitykset itsestä oppijana jakavat oppilaita akateemisiin ja käytännöllisiin oppijoihin, joka määrittää usein koulutukseen hakeutumista, oppimista ja elämänkulkua ja näiden määrittelyjen kautta nuoret sekä avaavat että sulkevat itseltään tulevia koulutusreittejä (Komonen 2000, 140; Antikainen, Houtsonen, Kauppila, Komonen, Koski & Käyhkö 2000, 243).
Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa myös luonnollisesta lahjakkuudesta, jolloin hän asemoi tai kokee itsensä asemoidun matemaattisesti heikoksi. Selviytyjä nojaa
kertomuksessaan näin akateemiseen kykyminään, jolle on ominaista tiedollisten kykyjen paremmuutta rakentava erottelu suhteessa erityisesti sosiaalis-käytännöllisiin kykyihin, ja näin Selviytyjä rakentaa puheessaan luonnollisen lahjakkuuden kulttuurista mallitarinaa (Komulainen, Kärkkäinen, Korhonen, Räty, Siivonen, Kasanen & Rautiainen 2015, 150). Älykkyyttä voidaan tutkimusten perusteella määritellä jaottelemalla taidot joko teoreettisiin tai käytännöllisiin sekä maskuliinisiin tai feminiinisiin kykyihin suhteessa koulussa opittaviin aineisiin.
Tämän näkemyksen mukaan yksilöiden voidaan nähdä jakautuvan kognitiivisilta taidoiltaan huonoihin, keskinkertaisiin tai hyviin. (Komulainen, Räty, Korhonen, Siivonen, Kärkkäinen & Kasanen 2012, 74.) Tulkintani mukaan heikoksi matematiikassa positioituminen johtaa Selviytyjän valitsemaan sosiaalialan opinnot insinööriopintojen sijaan.
Sosiaalialanopinnot eivät kuitenkaan vastanneet Selviytyjän odotuksia ja hän rakentaa puheessaan eroa teorian (pään taitojen) ja käytännön (käden taitojen) välille (Komulainen, Korhonen, Siivonen, Kärkkäinen & Kasanen 2012 ,74).
Selviytyjä: (…)Sosionomista lupailtiin enemmän mihin se oikeestaan sitte, riittikään. Että se oli, paljo enemmän semmosta käytännönläheistä kuitenkin. Että se sitte, lopulta innosti siihen että no, lähenpä yliopistoon.(H1)
Haastattelija: ..Eli täydensitkö ammattikorkea..?
Selviytyjä: En. Mä hain sinne ja mä en päässy sisälle [0:19:04.1 naurahtaa]. Se oli aika hauska koska eka kerran sinne pääsin täysillä pisteillä sisälle mut ehkä se oli tämmönen merkki että, tämmönen et ei se ollu oikee tie eikä ollukaan, koska kyllä nää yliopisto-opinnot on antanu sen älyllisen haasteen ja, tavallaan tuntunu oikeelle, sisällöllisesti oikeelle työllisty niillä tai ei. Et se joka tapauksesssa on antanu paljon.(H7)
Selviytyjä kuvaa ammattikorkeakoulun näyttäytyneen käytännönläheisyyttä painottavana oppilaitoksena ja selittää sillä hakeutumistaan yliopistoon. Selviytyjä asemoi itsensä näin ollen teoreettiseksi, vaikka ei mielläkään itseään matemaattisesti lahjakkaana.
Kykykäsitys näyttäytyy Selviytyjän puheessa myöhemminkin, Selviytyjän kuvatessa pienessä kertomuksessaan opinnoissaan etenemistään ja niissä pärjäämistään.
Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka aiempi käsitys itsestä oppijana muuttui opintojen myötä ja Selviytyjä neuvotteli itselleen uuden identiteettiposition suhteessa kykyminään.
Selviytyjä: (…) kyllä se siinä ku alotteli nii sitte, sitten katto että joo että kyllähän mä täällä pärjään, ku aikasemmin oli tosiaa aatellu että en mä ei musta mikää lukuhemmo tule että mielummin käytännön töitä mutta. (H3)
Myös työllisyystilanne näyttäytyy merkittävänä Selviytyjän toisen tutkinnon suorittamiseen päätymisessä liittyvässä pienessä kertomuksessa. Hyvä työllisyystilanne vaikutti Selviytyjän päätökseen hakeutua opiskelemaan sosiaalitieteitä ja tulee esille merkittävänä hänen puheessaan. Selviytyjän päätös on linjassa tutkimustulosten kanssa, jossa korkeakoulututkinto nähdään yhteiskunnallisesti merkittävänä kulttuurisena pääomana, jota ilman on vaikea päästä osalliseksi työmarkkinoiden kilpailutilanteessa (Ojala & Isopahkala-Bouret 2015, 92).
Haastattelija: No voitko sitä vielä tarkemmin avata tässä nyt tuli esiin että, perhetilanne vaikutti osaltaan siihen että pystyt lähtemään yliopisto..opintoihin tai motivoidut lähtemään ja, nyt toit esiin sen että se opiskelu siellä ammattikorkeessa oli käytännönläheistä ja kaipasit ehkä, jotain muuta ni mitä muita tekijöitä siihen liitty että 2015 päädyit sitte hakeutumaan sosiaalitieteisiin?
Selviytyjä: Huomasin että sosiaalityöntekijöistä on pula(…) (H1)
Selviytyjä: (…)tietysti lähihoitajan työt ku on kuitenki vuorotyötä, ja siinä, siinä kuitenki ei ollu siinä vaiheessa vielä lapsia ja aattelin että jos perhettä joskus perustaa niin tällänen arkityö vois olla ihan hyvä perheen kannalta niin sitte aattelin et voishan se sosiaalityö olla ihan hyvä, hyvä juttu ja, hain sitten(…) (H3)
Selviytyjä: (…)ja sitten tuli vaihe elämässä että mun piti lopettaa se kouluttaminen, mulla oli neljävuotias lapsi ja jäin yksinhuoltajaks sillon ja 200 matkapäivää ympäri Suomea ei ollut hyvä ajatus siinä vaiheessa. Siinä tuli semmonen etsikkovaihe sitten että mitäs sitte seuraavaks(…) H7
Toisen tutkinnon suorittaminen houkutti Selviytyjää siis myös paremman työllisyysnäkymän toivossa, vaikka Selviytyjä ei olekaan rakentanut
koulutuspolkuaan suunnitelmallisesti tai uranäkymiä ajatellen. Toisaalta juuri koulutus- ja työuran suunnittelemattomuus, elämäntilanteessa koetut haaveiden kariutumiset sekä onnekkaat sattumat ja elämässä kohdattujen ihmisten kannustus saattoivat kaikki toimia merkittävinä toisen tutkinnon suorittamiseen ohjaavina tekijöinä ja samalla Selviytyjä on määritellyt uudelleen asemaansa suhteessa paitsi koulutukseen myös sen mukanaan tuomaan identiteettipositioon, jossa Selviytyjä asemoi itsensä teoreettisena (pään taidot) aiemman käytännön (käden taidot) sijaan.
Tulkitsen, että Selviytyjälle aiemmat elämänkululliset tapahtumat ovat olleet merkityksellisisä tarjoumia toisen tutkinnon suorittamiselle.
Haasteita tunnistava pärjääjä
Aikuisopiskelijana yliopistossa käsittelevässä pienessä kertomuksessa Selviytyjä asemoi itsensä haasteita tunnistavana aikuisopiskelijana. Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa elämäntilanteen asettamista esteistä, jotka vaikeuttavat opinnoissa etenemistä. Työn, perheen ja opintojen yhteensovittaminen nousee Selviytyjän puheessa haasteeksi ja elämäntilanne määrittää näin tämänhetkiseen opiskelijapositioon asettumista. Verrattaessa opiskelua nuoreen, perheettömään ja päätoimisesti opiskelevaan, aikuisopiskelijat pitävätkin tutkimuksen mukaan opiskelua vaikeampana juuri työ- ja perhevelvollisuuksien vuoksi (Moore 2003, 115).
Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa opintovapaalle jäämisestä hyvänä ratkaisuna.
Moore (2003) on todennut väitöstutkimuksessaan, että tämän päivän yhteiskunnassa työelämä nähdään vaihtelevista jaksoista rakentuvana kokonaisuutena, jossa palkkatyön tekemisen, kouluttautumisen ja työstä pidättäytymisen muodot ovat kaikki mahdollisia. Työikäisen aikaan sisältyy näin ollen myös itse valittuja muutoksia perheeseen ja työhön keskittyvien vaiheiden välillä. (Moore 2003, 46.) Tulkitsen Selviytyjän kertomuksesta, että Selviytyjä on tehnyt valinnan opintojen ja työn välillä, mahdollistaakseen opinnoissaan etenemisen ja voidakseen keskittyä myös perheeseen.
Selviytyjä: (…)mä tein sen ratkasun et mä vuoden alusta jäin pelkästää opiskelijaks, et aikasemmin mä tein työn ohessa, ja se oli vähä rankkaa ku, mulla on tosiaan kaks alaikästä lasta, sitte oli kokopäivätyö sosiaalitoimistossa, sitte on [[pitkäaikaissairas]] puoliso, ni se alko tuntua että onko tässä mitää järkee(...) (H1)
Haasteeksi nousee myös oma tai perheenjäsenen sairastaminen, joka vie voimia opiskeluun keskittymiseltä. Selviytyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa perheenjäsenen terveyteen liittyvästä huolesta, joka välillisesti on ollut vaikuttajana myös Selviytyjän arjessa jaksamiseen. Mooren (2003, 136) mukaan aikuisopiskelu heijastuu osaksi elämänkokonaisuutta, johon vaikutuksensa ulottaa paitsi opiskelussa myös töissä ja perheessä tapahtuvat myönteiset ja kielteiset asiat.
Haastattelija: Joo. No miten sä oot jaksellu ja pärjänny opiskelijana, yliopisto-opiskelijana?
Selviytyjä: No alussa kyllä ihan hyvin et jaksoin sitten, ensimmäinen poika synty 2009, nii sen jälkeen kyllä oli taukoo ja sitte sen, uudelleen aloittaminen se opiskelu oli vähä, sit haastavaa, ja sitte 2011 tai vähä aikasemminki nii mun äiti, äiti sitte sairastu, sairastu(…) et se vei sitte kyllä voimia, voimia siinä ja plus sitte tää ensimmäinen poika sai [[Sairaus Y]]-diagnoosin tossa (….) sekin on sitte ollu tässä arjessa vähä sellane, rasittava tekijä että ei oo niin täysipainoisesti pystyny siihe opiskeluu sitte (H3)
Myös omaan terveyteen liittyvät huolet ovat olleet opinnoissa jaksamisen haasteena.
Selviytyjä: No nyt mä sitte sain sen kilpirauhaslääkkeen ja kaks päivää niin joku sytytti minun aivoihin valot ja nyt mä taas kykenen siihen normaaliin älylliseen, kehittelyyn ja suoritteluun et se oli siinä, mutta kaks vuotta on menny käytännössä puolella teholla ja hirveellä työllä kauheen vaikeesti sen takia että mä en saanu sitä kilpirauhaslääkettä ajoissa, et se viime vuosi sitä pedahommaa oli tosi rankkaa lähtee aina ajamaan täältä joskus, ennen kuutta ollaksensa [[keskisuuressa Kaupungissa X]] kaheksalta (…) (H7)
Selviytyjä asemoi itsensä elämäntilanteen määrittämäksi sopeutujaksi, jonka vuoksi opintoihin keskittyminen on ollut haasteellista. Selviytyjän on pitänyt jakaa huomiota opiskelun lisäksi perheenjäsenten hyvinvoinnista huolehtimiseen ja lisäksi taloudellinen pärjääminen on noussut huolenaiheeksi opiskelun edetessä.
Selviytyjä: (…) tässä loppuvaiheessa ku oon noita harjottelupaikkoja hakenu nii alussa oli sellane ajatus että palkalliseen harjotteluun jos pääsis no se on kaks kertaa oon hakenu ja se tie on tyssänny, et ku niitä
paikkoja on niin vähän niin sitte, piti, miettiä että mitenkä me taloudellisesti pärjätään jos mä olen jossain kauempana harjottelussa että tarvii toisen auton(…) (H3)
Selviytyjä asemoi itsensä aikuisopiskelijaksi, joka on itseohjautuva ja opinnoistaan vastuuta kantava ja kuvailee puheessaan arvostavansa opiskelua, jossa täytyy ottaa vastuuta ja suunnitella opintojen kulkua itse. Selviytyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa itsestään kyvykkäänä ja hyvänä opiskelijana tuoden puheessaan esiin saavuttamiaan hyviä arvosanoja ja korostaessaan opintojen suunnitteluun liittyvää vapautta.
Selviytyjä: (…)Mä tykkään että ite saa kantaa sen vastuun, että ite saa hyvin vapaasti suunnitella, mut toisaalta sitte ite pitää myös vastaa siitä että oppii, tai käy ne kurssit mitkä pitää käydä(...) (H1)
Selviytyjä: Pärjänny mun mielestä hyvin, et arvosanat pyörii siellä kolme neljä viis(…) (H1)
Selviytyjä asemoi itsensä myös omiin kykyihin luottavaksi, jossa merkittävänä korostuu aiemmat opinnot ja elämänkokemus. Alho-Malmelin (2010) tuo väitöstutkimuksessaan esille, kuinka aikuisopiskelijoiden oppimiskokemuksissa aikaisemmat tiedot sekä kokemukset nousevat keskiöön ja tyypillisesti aikuisopiskelijalla on voimakas tarve itseohjautuvuuteen sekä oppimisen sitomiseen aikaisempiin työelämäkokemuksiin. (Alho-Malmelin 2010, 37.)Selviytyjä rakentaa pienissä kertomuksissaan kuvaa itsestään itseohjautuvana sekä yhteyttä opiskeluissaan pärjäämisen ja aiemman elämänkokemuksensa välille. Tulkitsenkin Selviytyjän aiemman elämänkokemuksen ja edellisen tutkinnon antaman varmuuden toimineen merkittävänä tekijänä yliopisto-opinnoissa pärjäämisen ja opiskelutaitojen kannalta.
Selviytyjä: No mä uskon ainaki sen näyttelijän, opinnot siellä [[Opiston]] kansanopistossa niin se on varmaan, auttanu sillee että mä oon avoimempi ja uskallan tuoda enemmmän itseäni esiin niin ja sitte esiintymisvarmuutta mitä tarvitaa yliopisto-opiskelussaki ku pidetään esitelmiä, ni se on ainaki siihen auttanu luultavasti. No sitten toi au pairina olo, no enemmä ehkä opin itsestäni siellä että toki seki voi olla että, on tullu sitä varmuutta, itseensä ni kyllä seki auttaa varmasti yliopisto-opiskeluissa että uskoo itseensä, et siellä ehkä au pairina olossa tuli sellane olo että hei mä pärjään, ulkomailla ja osaan toimia täällä ja, näin(…)(H3)
Selviytyjä: (…) et lukiossa se esimerkiks oli vähän ehkä enemmän sellasta pänttäämistä ja jos multa kysyttäs nyt, lukioaikasia asioita ni en varmaa muistais et se oli sellasta ulkolukua ehkä enemmän lukiossa nii lähihoitajan töi- opiskeluissa oli ehkä enemmän sillee et se piti sisäistää se kaikki mitä oppii niin ehkä se oli sellanen asia mikä helpotti sitte yliopistossaki opiskelua (H3)
Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa myös muutoksesta itsessään ja omassa opiskelijapositiossa. Hän asettuu ensimmäisessä pienessä kertomuksessa nuoren, suoraan lukiosta opiskelemaan tulleen Selviytyjän asemaan pohtiessaan yliopisto-opintojensa tarjoamaa antia. Selviytyjä rakentaa näin puheessaan muutosta nuoren opiskelijan ja aikuisopiskelijan välillä ja tuo esille aikuisopiskeluun liittyvänä etuna elämänkokemuksen mukanaan tuoman suhtautumistavan tietoon ja asioihin.
Selviytyjä: Joo. Tiedän tällä hetkellä tietäväni huomattavasti vähemmän mitä luulin aikasemmin tietäväni. Et kyllä se oman tietomäärän vähyys, on tullu esille ja toisaalta sitte semmonen innostut että mä haluan, tietää lisää. Että onhan mulla sillä tavalla eri tilanne, et mä en suoraa lukiosta alkanu sosiaalityötä opiskelemaan, että on jo, ikää elämänkokemusta harmaita hiuksia jne, mutta ehkä entisestään semmonen mustavalkosuus, on hävinny. Et mä veikkaan et jos mä olisin lukion jälkeen tullu, ni mä olisin hyvinki ehdoton ehkä ollu. Et asiat ois ollu, just näin ja ei niitä harmaan sävyjä. (H1)
Seuraavassa oman positionsa muutoksesta kertovassa pienessä kertomuksessa Selviytyjä kuvaa puheessaan opintojen ja opiskelijana olemisen mukanaan tuomaa muutosta paitsi suhteessa tietoon, myös oman identiteetin rakentumisessa.
Haastattelija: Koetsä et sä oot muuttunu ihmisenä näitten opintojen aikana?
Selviytyjä: Kyllä mä koen.
Haastattelija: Millä tavoin?
Haastattelija: Sillä tavalla että, oon tullu kriittisemmäks erilaisten just tietolähteitten suhteen ja erilaisen näkemysten suhteen, ja jollakin lailla alkanu hahmottaa tavallaan sitä metatasoa asioissa paremmin(…) (H7)
Selviytyjä: (…)Mä oon alkanu nähdä paremmin tällasia asioita, ja toinen hirveen tärkee asia on että näille alkaa löytyä sanat ja se on myöskin vaikuttanu omaan minäkäsitykseen ja oman identiteetin rakentamiseen että mä pystyn sanottamaan sellasia tapahtumia mitä mun elämässä on ollu, ja mä pystyn asettamaan ne ihan toisella tavalla
suhteessa, asioihin ja se että mä pystyn näkemään että nää ei todellakaan ole minun yritteliäisyyden puutettani tai mistään tällasesta vaan että nää on rakenteellisia asioita, ja ne liittyy siihen että mä oon nainen ja mä oon jääny yksinhuoltajaks (…)(H7)
Selviytyjä rakentaa puheessaan myös elinikäisen oppimisen kulttuurista mallitarinaa, viitatessaan pienessä kertomuksessaan mahdollisiin jatko-opintoihin vielä toisen tutkinnon suorittamisen jälkeen. Elinikäisen oppimisen pyrkimyksenä pidetään sitä, että oppimismahdollisuudet ovat auki kaikille läpi koko eliniän (Moore 2003, 27). Tulkitsen Selviytyjän pienestä kertomuksesta, että yliopisto-opiskelu aikuisena on ollut merkityksellinen kokemus ja pärjääminen opinnoissa on lisännyt luottamusta omiin taitoihin ja synnyttänyt kipinän opiskella ja kehittää itseään vielä lisää. Elinikäisen oppimisen nähdäänkin olevan avainasemassa pyrittäessä kohti henkilökohtaista kehitystä (Moore 2003, 28).
Selviytyjä: (…) Et mä oon tykänny ihan valtavasti että, todennäkösesti tämän vuoden lopussa valmistun ja mietin jo että, mitä sitä seuraavaks opiskeltas. (H1)
Muutoksen identiteetissään tiedostava
Akateemisuuden merkityksestä kertovassa pienessä tarinassa Selviytyjä asemoi itsensä paikkansa löytäneeksi rakentaessaan puheessaan kuvaa siitä, kuinka toisten samalla tavalla ajattelijoiden löytäminen on ollut hänelle tärkeä kokemus. Selviytyjä yhdistää yliopistossa opiskelun älykkyyteen ja luonnolliseen lahjakkuuteen rakentaessaan puheessaan kuvaa, että yliopistossa opiskeleminen vaatii erityistä älyllistä lahjakkuutta, jota itsellään ei koe olevan ja kuvaa iloa siitä, kuinka myös pohdinnan kautta voi pärjätä opiskeluissa. Selviytyjä rakentaa näin kuvaa itsestään teoreettisena tuoden esiin kykypuhetta älykkyydestä ja viitaten älykkyyden yhteydestä matemaattisiin taitoihin. Tulkitsen Selviytyjän kertomuksesta, että hän asemoi itsensä heikot matemaattiset taidot omaavana teoreettisena pohdiskelijana ja asemoi samalla itsensä ei-matemaattisena älykkyyden prototyypin vastaiseksi (Siivonen 2013).
Selviytyjä: Vähä, varmaan oudolta kuulostaa mut että nyt mä ehkä koen olevani siellä missä mun pitääki olla. Että ei sillä et mä olisin jotenki niin loistavan älykäs että mä kuulun ehdottomasti yliopistoon, vaan että mä oon löytäny samanlaisia pohdiskelijoita. Että, asiat ei oo niin että ne on just näin tai näin, vaan et siel on niitä harmaan sävyjä ja ne voi vaihdella aina tapauksesta toiseen. (H1)
Selviytyjä: Mä mietin sitä että mitä hän mä silloin mahdoin odottaa kun mä hain se oli varmaan joku semmonen vähän tuolla taivaanrannassa siintävä hirveen hieno juttu opiskella yliopistossa mitä, ja sitte ku se on ollu kuitenkin aika, arkista mut että on löytäny niitä ihmisii ketkä kans ajattelee et ei oo aina se hurja joka miettii jotain filosofiaa ja toiset kattoo että mistä se puhuu(…) (H7)
Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka maisteritutkinto takaa hänelle
Selviytyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka maisteritutkinto takaa hänelle