Erehtyjän koulutuspolku on muotoutunut ohjattuna. Merkittävänä tekijänä koulutukseen hakeutumisessa on vaikuttanut tavalla tai toisella perheenjäsen, joka on ohjaillut Erehtyjän koulutusvalintaa nuorena. Erehtyjä on luopunut opintohaaveistaan yliopistossa kuunnellessaan vanhemman kehotusta tai sopeutuessaan perheenjäsenen muuttuneen elämäntilanteen vuoksi muuttamaan suunnitelmaansa. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka perheenjäsenen vaikutuksesta valikoitunut koulutuspolku osoittautui aikanaan hyväksi valinnaksi.
Toistuvien elämänkulullisten muutosten vuoksi Erehtyjä kuitenkin on päätynyt aikuisopiskelijaksi ja onkin nyt pettynyt aikuisena suorittamansa tutkinnon sisältöön.
Erehtyjä asemoituu ohjatusta sopeutujaksi ja pettyneeksi, eikä ota pääroolia koulutuspolkunsa rakentumisesta. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa koulutusvalintojaan ja elämäntilanteissa tekemiään valintoja katuvana. Erehtyjä asemoi itsensä teoreettisesti kyvykkääksi ja hyväksi taidoiltaan ja rakentaa puheessaan kulttuurista mallitarinaa yliopistosta ylimmän sivistyksen kehtona.
Perhekeskeinen sopeutuja
Erehtyjä kuvaa pienessä kertomuksessaan, kuinka koulutukselliset valinnat määrittyivät nuoruudessa perheenjäsenen kautta. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka oli itse ajatellut itselleen koulutuspolkua yliopistossa, mutta päätyi vanhemman ohjaamana tai perhetilanteen määrittämänä valitsemaan kuitenkin opinnot ammattikorkeakoulussa. Alho-Malmelin (2010) tuo esiin väitöstutkimuksessaan perheen keskeisen roolin usein jo lapsuudessa määrittyvälle elinikäiselle koulutuspolulle valikoitumisessa. Tutkimuksen mukaan perheen sosiaaliluokka määrittää vanhempien suhtautumista ja ohjailua lastensa koulutusvalintoihin. (Alho-Malmelin 2010, 21.) Ensimmäisessä pienessä kertomuksessa Erehtyjä kuvaa puheessaan, kuinka ei tullut valituksi oman toiveensa mukaisesti kielenkääntäjän opintoihin ja suostui äidin painostamana hakemaan liiketalouden opintoihin oman kiinnostuksensa vastaisesti. Erehtyjä asemoi itsensä näin altavastaajaksi, joka hyväksyy äidin ehdottaman koulutusvalinnan sekä kulttuurisen mallitarinan siitä, että kouluttautuminen ja ammattiin valmistuminen
nähdään välineinä, joiden kautta saavutetaan itsellisen kansalaisen ja aikuisen status (Komonen 2000, 116). Erehtyjä ei ota itse vastuuta koulutusvalinnastaan.
Haastattelija: No tässä tuli hiukan näitä valintoja, mennään vielä askel taaksepäin eli oot tosiaan tradenomiksi opiskellut ammattikorkeakoulussa aiemmin niin minkälainen oli se, sun polku sitten ammattikorkeakoulu-, -opiskelijaksi et millasten vaiheitten ja valintojen kautta päädyit opiskelemaan sitä, alaa?
Erehtyjä: Joo elikkä se meni sillä tavalla että mie oon [[pienestä Kunnasta X]] kotosin et siellä pienessä lukiossa kävin ja, aluksi mitä mie halusin niin oli kielenkääntäjä kieliopinnot kiinnosti yliopistossa ja, hainkin niihin mutta en päässyt silloin, ja sit äiti sanoi et siun on kyl pakko vuoden jälkeen että yhen vuoden voit pitää välivuotta mut nyt pitää et haet vaikka sinne liiketalouteen, et sittehän sie voit vaikka vaihtaa mutta kunhan nyt johonki pääset kiinni. Ja mie olin sillee et ei minnuu kiinnosta yhtään se liiketalous eikä sillee että tuota, ihan niin ku mie haen niihin kieliin et mie haluun kieliä opettamaan ja tällee et se on se juttu (…) (H6)
Toisessa pienessä kertomuksessa Erehtyjä rakentaa puheessaan muutosta koulutusvalinnoissaan elämäntilanteessa tapahtuneen käänteen vuoksi ja kuvaa, kuinka luopui yliopisto-opintohaaveista perhesyiden vuoksi. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka luopui opintohaaveistaan yliopistossa isoäidin heikon terveystilanteen vuoksi ja päätyi jäämään paikkakunnalle. Erehtyjä asemoi itsensä näin sopeutujaksi kuvatessaan puheessaan valintaansa aloittaa paikkakunnalla mahdollistuvat ammattikorkeakouluopinnot ja päärooliin kertomuksessa nousee isoäidin sairastuminen. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, ettei ollut halukas jättämään tärkeää läheistään muuttamalla yliopisto-opintojen vuoksi eri paikkakunnalle ja päätyi hakemaan asuinpaikkakunnallaan sijaitsevaan ammattikorkeakouluun. Erehtyjän valinta on yhteneväinen ammattikorkeakouluun päätymisen syistä tehtyihin aiempiin tutkimuksiin, joissa esimerkiksi Kristiina Ojala (2017) on väitöskirjassaan todennut, että yhtenä merkittävänä ammattikorkeakouluun hakeutumisen syynä voidaan pitää tutkinnon suorittamisen mahdollisuutta omalla kotipaikkakunnalla (Ojala 2017, 90). Myös Mooren (2003) tutkimuksessa tulee esille, kuinka koulutusreittejä ohjanneet valinnat selittyvät konkreettisilla tekijöillä kuten koulutusmahdollisuuksien puuttumisella paikkakunnalta (Moore 2003, 140). Erehtyjä ei edelleenkään ota itse vastuuta päätöksestään ja rakentaa puheessaan kuvaa pettymyksestä silloiseen valintaansa perhearvoihin vedoten.
Erehtyjä: Ja sitten tuota.. mä olin hakemassa että haen-, olin, hainkin, tuota.. yliopistokoulutukseen, mutta mä olin ollu vuoden ulkomailla, ja mun, isoäiti oli erittäin huonossa kunnossa.
Haastattelija: Mm.
Erehtyjä: Ja, sillon mää totesin että mä mieluiten, ää, menin, [[pienessä Kaupungissa Z]] ammattikorkeakoulussa alko toi..
ensimmäistä vuotta tämmönen, BBA-ohjelma.
Haastattelija: Mm.
Erehtyjä: Menin mieluiten siihen, jotta mä pystyin olemaan niinkun siinä, lähietäsyydellä näistä isovanhemmista, kuin että olisin mieluiten lähteny Etelä-Suomeen
Haastattelija: Okei olit sä hakenu myös siis, Etelä-Suomessa jonnekin..
Erehtyjä: Aa, olin, olin.
Haastattelija: ..opintoihin?
Erehtyjä: Ja ja, se et jälkeenpäin ajateltuna iha hirvee kämmi, mutta, tekisin sen siinä elämäntilanteessa uudelleen. Koska tota, tullaan semmosesta suvusta jossa perhearvot on äärimmäisen niinkun tärkeät.
(H5)
Erehtyjän koulutusvalintaansa asemoitumisessa tapahtuu kuitenkin kerronnan aikana merkittävä muutos ja Erehtyjä asemoituu pettyneen sijasta koulutusvalintaansa tyytyväiseksi. Ammattikorkeakouluopinnot osoittautuvatkin Erehtyjän pienessä kertomuksessa hyväksi valinnaksi.
Erehtyjä: (…)No onneks pääsin sinne liiketalouteen koska se olikin sellanen juttu että mikä iski ja jysähti ja oli sellanen et ei hitsi täähän onkin tosi hyvä juttu, et siinä oikeestaan välivuoden aikana ni mie olin kaupassakin töissä ja sitte tää se alko entistä enemmän kiinnostaa et täähän voiski olla itse asias parempi juttu. Ja sit tosiaan niin kieliä en päässy sillon opiskeleen et sit pääsin ammattikorkeeseen ja sit se liiketalous olikin tosi hyvä valinta että, meil oli niin hyvä porukka siinä ja meil on paljon käytännösläheisiä projekteja ja kaikkee että, se ja se oli jotenkin se draivi kaikilla opiskelijoilla ketä sattu siihen ryhmään ni se oli tosi hyvä, (…) (H6)
Maisteritutkinnon suorittamiseen Erehtyjä on päätynyt elämäntilanteessaan tapahtuneen muutoksen vuoksi. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa perhe- ja terveystilanteensa vaikutuksesta yliopistoon päätymistä koskevassa valinnassaan.
Erehtyjä asemoi itsensä sopeutujaksi kuvatessaan luopumista ajatuksestaan opintojen jatkamisesta ulkomailla. Erehtyjä ei ota vastuuta valinnastaan maisteriopintoihin hakeutumisestaan, vaan rakentaa puheessaan kuvaa siitä, että sopeutui tilanteeseen olosuhteiden vuoksi.
Erehtyjä: Koko ajan oli se ajatus- tai alunperinhän mul oli se ajatus et mä oisin sen BBA:n jälkeen lähteny ulkomaille tekemän MBA:n.
Haastattelija: Mm.
Erehtyjä: Mutta tuota.. sitte tuota, perhe..tilanne muuttu ja sitten tuota, jäin niinku työelämään ja se jäi se jatkokoulutus tai se maisterinpaperit roikkumaan, kunnes sitten tuota.. kolmen lapsen ja, monen mutkan ja, ynnä muun kautta niin, päädyimme sit siihen että, muutimme [[keskisuuresta Kaupungista F]], tänne, ja sitte oli semmone sopiva sauma.. nyt, tehä nämä maisteriopinnot.
Haastattelija: Joo, eli muutitte tänne [[keskisuureen Kaupunkiin G]].
Erehtyjä: Joo, elikkä me asuimme, [[keskisuuressa Kaupungissa F]], ja mulla oli semmone hankala tilanne siellä että tuota, työpaikan sisäilmasta sairastuin niin että lääkärit määräsi, pois työelämästä.
(H5)
Erehtyjä rakentaa pienissä kertomuksissaan kuvaa siitä, kuinka on päätynyt etenemään koulutuspolullaan jonkin ulkopuolisen tekijän ohjaamana, eikä ota näin itse vastuuta valinnoistaan. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka ensimmäisen tutkinnon jälkeen jatko-opintopaikka määrittyi myös jonkin elämäntilanteessa vallinneen tekijän toimesta. Erehtyjän koulutuspolku piirtyy epäjatkuvana ja siihen heijastuu Erehtyjän toistuva ensisijaisen haaveen hylkääminen. Erehtyjä on neuvotellut näin asemastaan ei-aktiivisena omaa koulutuspolkuaan rakentavana toimijana ja sopeutunut asemoitumaan ohjatuksi.
Sisältöön pettynyt suorittaja
Erehtyjä asemoituu pettyneeksi suhteessa opiskeluun yliopistossa. Erehtyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa siitä, kuinka odotti yliopistolta instituutiona paljon.
Samalla Erehtyjä rakentaa puheessaan kulttuurista mallitarinaa siitä, että yliopisto asettuu statukseltaan ammattikorkeakoulua korkeammalle. Erehtyjän näkemystä tukee tutkimuksissa osoitettu instituutioiden välinen hierarkia, jonka mukaan yliopistossa suoritettavan maisteritutkinnon status jättää ammattikorkeakoulussa saavutettavan tutkinnon varjoonsa (Ojala & Isopahkala-Bouret 2015, 99). Erehtyjä asemoi itsensä kulttuurisen mallitarinan vastaiseksi, kuvatessaan puheessaan pettymystään yliopistoon ja korostaessaan ammattikorkeakouluopintojen mielekkyyttä. Erehtyjän voikin katsoa aktiivisesti vastustavan kulttuurisen mallitarinan mukaista yliopiston oppilaitoksena statuksen kautta tarjoamaa
identiteettiä. Eri sosiaalisen toiminnan tiloissa hankitut ja ylläpidetyt identiteetit voivat joko vastustaa tai tukea toisiaan ja ne voivat myös muodostaa hierarkioita siten, että jotkut ovat toimijalle keskeisempiä kuin toiset. Tällöin toimija saattaa kiinnittyä näihin identiteetteihin enemmän ja pitää niitä aidompina osina itseään kuin joitakin toisia identiteettejä. (Houtsonen 2000, 35.) Erehtyjä tuo pienessä kertomuksessaan myös esiin vertailua, jossa kuvaa ammattikorkeakoulussa tarjottua opetusta käytäntöä painottavana ja yritysmaailman kanssa yhteistyötä tekevänä ja kuvaa pettymystään yliopiston teoriaa painottavaan opetuksen lähestymistapaan.
Erehtyjä asemoituu käytännölliseksi ja rakentaa puheessaan eroa teorian (pään taitojen) ja käytännön (käden taitojen) välille (Komulainen, Korhonen, Siivonen, Kärkkäinen & Kasanen 2012 ,74).
Haastattelija: No oliko sulla käsitystä ennakkoon siitä et millasta se yliopistoopiskelu mahtas olla ja millasta se ammattikorkeakoulu, -opiskelu on ku sä ensin vähän hannasit sitä, ammattikorkeakouluvaihtoehtoa?
Erehtyjä: Joo hannasin todella paljon ja sitten kun ammattikorkeekoulusta, no siinäki pidin vuoden vapaata että en lähe opiskelee avoimen kautta ja yliopistoon varsinaisesti mutta jotenkin, yliopisto mie luulin että kun tätä pidetään kuitenkin hirmu korkeena kouluna ja sillee ja ammattikorkeakoulu oli aina on se mielikuva ollu jotenki sellanen et yliopistossa, tiedetään kaikki (siis aivan) [0:22:46.0] kaikki aivan loistavasti ja, homma toimii tosi hyvin ja, näin ikkäästi ja sit ku oli käyny ammattikorkeekoulussa ja siel oli niin käytännönläheistä tehtiin tosi paljon yritysten kanssa yhteistyötä ja oli oikeesti siinä bisneselämässä mukana, sit tuli yliopistoon ja luennolla opettaja ottaa kirjan esiin ja rupeaa lukemaan siitä, niin tuli semmonen olo et mitä mie just tein et miks mie tulin tänne, et mie olin sillee, tosi pettynyt siihen (…)(H6)
Erehtyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa myös siitä, kuinka toisessa elämäntilanteessa hän olisi ihan muualla. Erehtyjä kuvaa puheessaan pettymystään opintojen sisältöön ja viittaa tulkintani mukaan puheessaan toisiin opiskelijatovereihinsa sanoessaan, että hän ei ole mielipiteensä kanssa yksin.
Erehtyjä: Ja ja, sanotaanko näin että tuota.. jos elämäntilanne ois toinen, niin enhän minä täällä olisi, jos ihan rehellisiä ollaan.
Haastattelija: Okei.
Erehtyjä: Siis tämä, ohjelma..han on just kun mulle tehty.
Haastattelija: Joo.
Erehtyjä: Mutta valitettavasti näitte opintojen sisältö ei vastaa ollenkaan sitä, mitä sen olisi- pitäsi.. olla, ja en ole tämän mielipiteeni kanssa yksin. (H5)
Erehtyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa siitä, kuinka odotukset yliopisto-opinnoista olivat korkealla. Kuitenkin Erehtyjä rakentaa puheessaan samalla myös kuvaa yliopistosta itselleen toissijaisena valintana. Tulkitsen Erehtyjän puheesta, että ensisijainen vaihtoehto olisi ollut hakea opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, mutta sopivaa opintolinjaa ei ollut tarjolla omalla asuinpaikkakunnalla. Erehtyjä viittaa puheessaan näin uudestaan asuinpaikkaan opintopaikan valintaan määrittävänä tekijänä ja asemoituu sopeutujaksi.
Erehtyjä: (…)Se oli mulle niin iso pettymys koska mie luulin et täältä vois löytyy se et mitä mie tulin hakemaan ja sit mie toisaalta aattelin, ennen ku mie tulin yliopistoon et mie voisin käyä sen ylemmän ammattikorkeekoulun mut sillon ei vielä ollu liiketaloutta täälä et nyttehän se on et se tuli sitte ku, et siinä mielessä että se yliopisto osoittautu valitettavasti ihan järkyttäväks pettymykseks kauppatieteiden puolella koska siel ei ollu mitää käytäntöö siellä ei, siellä ei, jotenki minusta tuntu et mie oisin palannu ensimmäiseen vuoteen ammattikorkeekoulussa, tää on nyt tosi rajusti sanottu mutta, kun kuitenki rehellinen pitää olla niin,(…) (H6)
Haastattelijan kysyessä Erehtyjän kokemuksia yliopisto-opiskelusta nykytilanteessa, Erehtyjä rakentaa pienessä kertomuksessaan kuvaa muutoksesta omassa positiossaan suhteessa yliopisto-opintoihin. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa itsestään tiedollisena nyt yliopisto-opintojen jälkeen ja vertaa itseään ammattikorkeakouluopiskelijan positiossa käytännöllisenä. Erehtyjä kuvaa pienessä kertomuksessaan kuitenkin käytännön merkittävää roolia suhteessa työllistymiseensä ja rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka pelkän yliopistotutkinnon tuoman teoreettisuuden avulla ei pärjäisi työelämässä. Erehtyjän puheessa on kuultavissa yhteys yliopistojen sisäisiin keskusteluihin, joiden mukaan pelkät akateemiset taidot osana korkeasti koulutettujen työelämäosaamista eivät anna riittäviä taitoja ja valmiuksia työelämää varten. Kriittisen ja tieteellisen ajattelun lisäksi akateemisesti koulutetuilla tulisi olla tärkeiden sosiaalisten taitojen
ohella myös viestintä-, ongelmanratkaisu- ja projektityötaitoja. (Komulainen, Kärkkäinen, Korhonen, Räty, Siivonen, Kasanen & Rautiainen 2015, 152.)
Haastattelija: Oliko toi kokemus siellä, kun opinnot alko tää kokemus siitä et ai tää onki tämmöstä tää yliopisto-opiskelu vai ajatteletko sä vielä samalla tavalla tässä gradun tekemisen, vaiheessa?
Erehtyjä: No se ehkä että tiedot on paljo syventyny et ehkä sitä niin kun sen alkujärkytyksen jälkeen niin nyt niin kun tajuaa että, tietysti se hirveesti auttaa et se ammattikorkeakoulu on siellä pohjalla koska nyt sitte niin ku tietää et miten niit tietoja pitäis soveltaa käytännössä.
Mutta jos mie oisin menny pelkällä yliopistotutkinnolla, tuonne töihin mis mie oon nytte nii mie oisin varmaan lentäny ensimmäisenä viikkona ulos sieltä koska siellä niin kun se on niin käytännön läheistä ja pitää pystyy niin ku, semmoseen toimintaan mitä ammattikorkeakoulussa vaadittiin projekteissa ja tämmösissä et täällä se on yliopistossa on sitä niin kun miten mä sanosin se on jotenkin vaan sitä tehtävien tekemistä ollu hirveesti. (…) (H6)
Erehtyjä asemoi itsensä haasteita kaipaavaksi ja kyvykkääksi aikuisopiskelijaksi, joka odottaa saavansa koulutukselta eväitä työelämään. Moore (2003) tuo esille näkemyksen siitä, että aikuisten opiskelua voidaan tarkastella välineellisenä, jolloin opiskelun avulla voidaan varmistaa omaa asema työmarkkinoilla. Opiskelu nähdään toisaalta myös sivistyksellisenä ja oppimiseen itseisarvoisesti tähtäävänä ja aikuisopiskelija kokee oppimisen merkityksellisenä oppimisen vuoksi. (Moore 2003, 162–163.) Erehtyjä rakentaa puheessaan eroa opiskelussaan ammattikorkeakouluopintojen ja yliopisto-opintojen välillä. Tulkitsen Erehtyjän odottaneen yliopisto-opinnoilta enemmän välineellistä arvoa oman työllistymisensä näkökulmasta ja pettyneen huomatessaan, etteivät odotukset toteutuneet.
Erehtyjä: Ja se on minun henkilökohtanen tavote miks mää täällä oon että oppis jotaki, sais uusia, niinku työkaluja ja uusia, ajatusmalleja siihe ittesä työllistämiseen.. ja tekemiseen.
Haastattelija: Aivan, et sä et oo oikein täällä päässy niinku haastamaan riittävästi itseäs..
Erehtyjä: En.
Haastattelija: ..toisin ku siellä, siellä tota ammattikorkeeopinnoissa.
Erehtyjä: Nii hullulta ku se kuulostaakin niin kyllä. Ja toki siinä on välillä, niinku pitkä työkokemus ja näin. (H5)
Opiskeluun Erehtyjä suhtautuu pettymyksestään huolimatta kunnianhimoisesti.
Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa itsestään opinnoissaan pärjäävänä ja
kyvykkäänä ja kuvaa suhtautumistaan opiskeluun työhön rinnastettavana. Erehtyjä kuvaa pienessä kertomuksessaan elämänkokemuksen mukanaan tuomaa etua aikuisopiskeluun. Myös kykyminä nousee esiin Erehtyjän pienessä kertomuksessa.
Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa siitä, kuinka tekee arvosanojen eteen paljon työtä ja kuinka teoreettiset opinnot ovat osoittautuneet osittain haastaviksi.
Erehtyjä: (…) Ja mitenkö oon jaksanu? Aa, tuota.. tää mun veljeni sano että minä, joudun hautaan ennen ku saan maisterinpaperit tällä, niinku opiskelutyylillä. Että, mä oon ajatellu sitä että, että tuota, sanoin näille meiän opintokoordinaattoreilleki sillon syksyn alussa että.. mä suhtaudun tähän opiskeluun niinku mä oon suhtautunu työhön. Että tää on nyt minun työ.
Haastattelija: Mm-m.
Erehtyjä: Ja, ja ja, suhtaudun työhön hyvin fanaattisesti silleesti että, niinku sillon ku tehhään nii tehhään ja jos ei tehä ni sitte ei tehä, mut sit ku tehhään ni, kans tehhään. Että tuota, mulla on.. valtaosa kursseista vitosia, nelonen, yks kolmonen. Ja.. toki, ihan varmasti, vähemmällä työllä, olisi saanu samat arvosanat(…) (H5)
Erehtyjä: (…) et muuten mulla yliopistossa mun mielestä on ihan hyvin mennyt että kun siitä alkushokista selvis että kamala minne mä tulin, niin et silleen arvosanatkin on ollut ihan hyviä että, no venäjää yritin käydä opiskeleen sitä mä en kyllä koskaan suorittanut mutta muuten opinnot sujui ihan mallikkaasti että, tuo gradu nyt on vähän jäänyt mut nyt onneks keskiviikkona saan sen palautettua opettajalle luettavaksi ja,..
Haastattelija: Mitä sä ajattelet että ootko sä muuttunu näitten yliopisto-opintojen aikana jotenkin?
Erehtyjä: Joo kyllä varmasti että ehkä sitä on enemmän ruvennut pohdiskelemaan asioita että, yhen filosofian kurssinkin kävin opiskelemas. No sitä mä en kans meinannut kyllä päästä läpi sitte millään et se oli taas semmonen vähän pakollinen ja mä eka ajattelin et joo kyllähän tää on tosi mielenkiintoista ja silleen mut sitte se oli hirveetä puurtamista sain mä lopulta kolmosen siitä et ei se nyt ois ollu iso, iso juttu vaihtaa et ois jonkun ottanut jotain menetelmäopintoja vaikka tilalle et siinä mielessä mutta, ehkä ne menetelmäopinnot just tämmöset ne on aina ollu mulle vähän semmonen et ei kiinnosta sitte yhtään.(H6)
Aikuisopiskelua koskevassa pienessä kertomuksessaan Erehtyjä rakentaa puheessaan eroa itsensä ja nuorten opiskelijoiden välillä. Erehtyjä asemoi itsensä tavoitteellisena ja kunnianhimoisena opintosuoritusten arvosanojen suhteen.
Tulkitsen Erehtyjän puheesta, että nuorten opiskelijoiden tavoitteet eivät vatsaa Erehtyjän tavoitteita, ja Erehtyjä ottaa ryhmätöissä suuremman vastuun hyvän arvosanan saavuttamiseksi.
Erehtyjä:(…)Mutta meil on tosi paljon ryhmätöitä. Ja, kun ne ryhmät on aika usein aika isoja, ni siel on aina niitä free..ridereita jotka ei tee hommiaan.
Haastattelija: Mm.
Erehtyjä: Ja sit siel on myös aina niitä joille riittää se kolmonen. Mut minä en hallua sitä kolmosta koska mulla on semmonen ajatus että jos minusta ei ikinä työelämään oo niin minä sitten, teen jatko-opintoja ja sitten kun niitä jatko-opintopaikkoja lähetään kilpailemaan, ulkomaalaisista yliopistoista, ni sit ne pittää ne arvosanat olla, oikeesti hyvät.
Haastattelija: Joo.
Erehtyjä: Ni sit mä löydän itteni aika usein siitä tilanteesta että tuota mää, teen, enemmän ku muut. Mut se on ihan ok. Siinä mielessä, koska se että.. et kun tekee, ja tekee ehkä pikkusen enemmän, ni sitte myös on mahollisuus siihen että oppis jotaki, että siitä jäis takkiin, niinkun, jotaki. (H5)
Erehtyjä:(…)se vaan harmittaa ku ite haluaa panostaa nii sitte muilta ei löydy minkäänlaista innostusta siihen. Ja se että saatiin esitettyy se, ja ei mitkään arvosanat ollu mitenkään eikä silleen mut se vaan et se oppiminenki jäi siitä aika koska ei ollu ketään kenen kanssa jakaa sitä.
Ja sitte taas no mä tapasin tosi huippuja tyyppejä kanssa että, ketkä oli tullu maisterivaiheeseen. Heiän kanssaan sitten tehtiin tosi hyviä ryhmätöitä ei arvosanat ne ei ollu mitenään mut se et tiimityöskentely toimi tosi hyvin, mut seki oli jännää sit huomata se että kaikilla näillä joiden kanssa mä ite tulin hirveen hyvin juttuun niin oli myös ammattikorkeakoulutausta(…) (H6)
Seuraavassa Erehtyjän pienessä kertomuksessa heijastuu vahvasti elämän- ja työkokemuksen vaikutus traditionaalisen ja ei-traditionaalisen opiskelijan välisessä vertailussa. Myös ikä näyttäytyy pienessä kertomuksessa Erehtyjän puheessa merkityksellisenä hänen asemoidessaan itseään aikuisopiskelijan positioon ja verratessaan sitä nuoren opiskelijan asemaan. Erehtyjä rakentaa puheessaan kuvaa traditionaalisen opiskelijan suhtautumisesta opiskeluun sosiaalisten arvojen edustajana, kuvatessaan nuorten opiskelijoiden painottavan opiskeluun liittyviä yhteisiä tapahtumia ja yhteisöllisyyttä. Tulkintani mukaan Erehtyjä näkee itsensä aikuisopiskelijana kuitenkin opiskelua itseisarvona edustavana, jonka tavoitteet ja päämäärät opiskelussa ovat erilaiset kuin nuorilla.
Erehtyjä: Mutta, kun.. kakskymppiset opiskelijat.. mulla on niissä sivuaineopinnoissa mie oon ylleensä se vanha täti joka niinku on.. ja sitte ne muut on niitä parikymppisiä nuoria. Nii, mää lähestyn, tää maisteriopiskelija työelämästä tullessaan, lähestyy tätä opiskelua täysin eri näkökulmasta ku ne kakskymppiset.
Haastattelija: Mmm.
Erehtyjä: Heille riittää se, tai tosi monelle kakskymppiselle riittää se, et joku, jotkut opiskelijabileet oli just, tai jos jotkut seuraavat bileet on just tulossa.
Haastattelija: Mmm.
Erehtyjä: Ja se tosi paljon tuntuu pyörivän sen sosiaalisuuden ympärillä, ja me taas me vanhemmat, kalkkikset ollaan niin tyhmiä että me, niinku ollaan vaatimassa että me opittas jotaki.
Haastattelija: Mm.
Erehtyjä: Ja siinä on selkeesti semmonen niinkun, ero. Ja se että.. mä luulen et se tullee siitä, työelämäkokemuksesta se. Et ku mä oon tottunu siihen että itseltä vaaditaan paljo(..) (H5).
Käytännölliseksi positioituva akateeminen
Akateemisuuden merkitystä käsittelevässä pienessä kertomuksessa Erehtyjä asemoi itseään akateemisesti positioituneeksi, mutta rakentaa puheessaan samalla kuvaa itsestään käytännönläheisenä. Erehtyjä tekee puheessaan selvästi jakoa käytännöllisen ja akateemisen ihmisen välille. Akateemisuus merkitsee Erehtyjälle sivistystä ja pohtivaa ajattelutapaa. Samaan aikaan Erehtyjä kuitenkin vetoaa aikaisempaan käytännölliseen minään, jonka ammattikorkeakoulutus mahdollisti ja toteaa, että ei kuitenkaan juuri pohdi akateemisuuden mukanaan tuomaa merkitystä.
Erehtyjä pienestä kertomuksesta on mielestäni tulkittavissa koulutusjärjestelmän asema tyypillisten identiteettimallien kenttänä, jolloin on havaittavissa koulutuksen tuottamia käsityksiä siitä, kuka olen, mitä osaan ja miten opin. Näiden käsitysten vaikutus on nähtävissä siinä, kuinka Erehtyjä käyttää koulutuksen tarjoamia resursseja määritellessään itseään teoreettisena tai käytännöllisenä oppijana. Nämä itsemäärittelyt vahvistavat toinen toistaan saadessaan merkityksensä ja tyypilliset piirteensä kahdensuuntaisesta vastakkainasettelusta. Vastatessaan myönteisesti käytännöllisen ihmisen identiteettiin Erehtyjä samalla hylkää akateemisen ihmisen identiteetin. (Antikainen, Houtsonen, Kauppila, Komonen, Koski & Käyhkö 2000, 243.)
Haastattelija: Mitä sä aattelet akateemisuudesta ja yliopistokoulutuksesta, mitä akateemisuus sulle merkitsee?
Erehtyjä: No, en nyt tiiä että mitä se sitte merkitseekö nyt hirveesti että, ehkä se on sellasta, tietynlaista sivistystä jollain tasolla, joo sitä se
Erehtyjä: No, en nyt tiiä että mitä se sitte merkitseekö nyt hirveesti että, ehkä se on sellasta, tietynlaista sivistystä jollain tasolla, joo sitä se