Potilasturvallisuuskulttuurin arvioiminen

Vahvan potilasturvallisuuskulttuurin luomisen lähtökohta on turvallisuuskulttuurin arvi-oiminen. Arviointituloksilla voidaan määrittää potilasturvallisuuskulttuurin tilaa ja poti-lasturvallisuusinterventioiden vaikuttavuutta. Lisäksi voidaan seurata kulttuurin muutosta ajan kuluessa sekä tehdä vertaisarviointia muiden organisaatioiden välillä. Kulttuurinmit-taus kiinnittää myös henkilökunnan huomion potilasturvallisuuden kannalta tärkeisiin asioihin, jolloin mittaus toimii itsestään potilasturvallisuuskulttuuria edistävänä interven-tiona. (Sorra & Dyer 2010.) Kulttuuri-ilmastomittarissa ilmaston taso (matala - korkea) viittaa siihen missä määrin potilasturvallisuus asetetaan organisaatiossa ja yksikössä etu-sijalle. Ilmaston vahvuus (heikko - vahva) osoittaa työntekijöiden keskinäisen konsen-suksen laajuuden eli miten he näkevät nämä prioriteetit. Toisin sanoen ilmaston vahvuus heijastaa potilasturvallisuuden merkitystä. (Zohar ym. 2007).

Turvallisuuskulttuurin arviointia käytetään organisaation kehittymisen ja vaikutusten ar-vioimiseksi sekä kehittämistyön apuna (Reiman ym. 2009, 68–70). Potilasturvallisuus-kulttuuria voidaan käyttää lähtöarviona, kun kehitetään potilasturvallisuutta tai arvioi-daan kehittämistoimenpiteiden vaikutuksia. Säännöllisesti turvallisuuskulttuuria arvioita-essa voidaan nähdä sen kehittymistä. Lisäksi sen joitain osa-alueita voidaan käyttää tur-vallisuuden tason indikaattorina, ja näin mitata kulttuurin avulla potilasturtur-vallisuuden ke-hittymistä. Turvallisuuskulttuurin arvioiminen vaatii resursseja riippuen, kuinka syvälli-sesti sitä halutaan tutkia. Ulkopuolinen arvioija voi olla avuksi arkaluonteisissa asioissa, tai asioissa, joista on tullut jokapäiväisiä. Käytännössä yleisin tapa on arvioida turvalli-suuskulttuuria kyselyjen avulla. Kyselyt ovat yleensä väittämäkyselyjä liittyen eri turval-lisuuskulttuurin ominaisuuksista. Vastaukset pisteytetään ja lasketaan erilaisia turvalli-suuskulttuuria kuvaavia tunnuslukuja kuten keskiarvoja ja -hajontoja. Strukturoidut ky-selyt ja niiden kvantitatiiviset tarkastelut auttavat esimerkiksi kehittämishankkeiden vai-kutusten seuraamista tai niiden avulla voidaan määrittää potilasturvallisuuden taso, kun

kyselyt tehdään säännöllisesti. Kyselyt ovat helppoja ja halpoja toteuttaa ja niillä voidaan saada työntekijöiden ääni laajasti ja anonyymisti esiin. Jos potilasturvallisuuskulttuuria halutaan syvällisemmin selvittää, olisi tarpeellista kyselyjen ohella käyttää haastatteluja ja havainnointia. (Reiman ym. 2009, 68–70.) Ne voivat antaa perusteellisemman analyy-sin ja ymmärryksen kulttuurin syvimmistä arvoista ja oletuksista ja ne voivat täydentää kvantitatiivisia tutkimuksia (Sorra & Dyer 2010).

Terveydenhuollossa potilasturvallisuuskulttuuria on arvioitu erilaisilla turvallisuuskult-tuurin ulottuvuuksiin liittyvillä määrällisillä kyselyillä. Halligan ja Zecevic (2011) toivat esiin kirjallisuuskatsauksen raportissaan neljä yleisintä turvallisuuskulttuuriarviointityö-kalua:

• Agency for Healthcare Research and Quality (AHRQ)’s Hospital Survey on Pa-tient Safety Culture

• Safety Attitudes Questionnaire

• Patient Safety Culture in Healthcare Organizations Survey (PSCHO)

• Modified Stanford Patient Safety Culture Survey Instrument (MSI).

Potilasturvallisuuskulttuurikyselyt koostuvat usein väittämistä, joihin vastataan Likert-asteikolla. Vastaukset pisteytetään ja niistä muodostetaan erilaisia turvallisuustason seu-raamiseen sopivia tunnuslukuja. Kyselyihin liittyy kritiikkiä, joskin niillä on runsaasti etuja. Etuina voidaan pitää niiden helppoutta ja halpuutta sekä niiden määrällistä luon-netta, jolloin turvallisuuden tasoa voidaan tunnusluvuin seurata. Kyselyt voidaan helposti toteuttaa anonyymisti, jolloin vastaaja pystyy rehellisesti vastaamaan kysymyksiin pel-käämättä henkilöllisyytensä paljastumista. Kyselyjä voidaan jo sinänsä pitää turvallisuus-interventiona, koska niiden antamaa tietoa voidaan käyttää palautteena turvallisuustoi-minnasta. (Pietikäinen ym. 2008, 37–41.)

Suomessa VTT kehitti vuonna 2008 suomalaiseen terveydenhuoltoon soveltuvan potilas-turvallisuuskulttuurin arviointi- ja kehittämismenetelmän (TUKU), joka pilotoitiin vii-dessä terveydenhuollon organisaatiossa. Kyselyssä potilasturvallisuuskulttuurin osateki-jät eriteltiin kolmeen alueeseen: psykologiset tekiosateki-jät, organisatoriset tekiosateki-jät ja sosiaaliset prosessit. Kyselyn lähtökohtana on, että turvallisuuskulttuuria voidaan kehittää osana ter-veydenhuollon organisaatioiden kokonaistoiminnan kehittämistä. (Pietikäinen ym. 2008,

6–8.) Kyselyn validiteettia tutkittiin myöhemmin seitsemässä organisaatiossa ja todettiin että organisaation turvallisuuskulttuuriulottuvuuksilla voidaan vaikuttaa potilasturvalli-suuteen. Näitä ulottuvuuksia ovat avoin haittatapahtumien käsittely, syyllistämätön kult-tuuri, yleinen työtyytyväisyys, tunne työn tärkeydestä sekä turvallisuusmotivaatio. Kyse-lyn todettiin sopivan hyvin muun muassa kulttuurin muutosten seuraamiseen. (Reiman, Silla & Pietikäinen 2013.) Toinen Suomessa käytössä oleva turvallisuuskulttuurimittari on alun perin AHRQ:n kehittämä HSOPSC-mittari (Hospital Survey on Patient Safety Culture), joka on muokattu ja testattu suomalaisessa ympäristössä (Turunen, Mäntynen, Kvist, Miettinen, Vehviläinen-Julkunen, Turunen & Partanen 2015).

Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategiassa potilaan, asiakkaan ja omaisen roolia turvalli-suuden varmistamisessa tulisi vahvistaa ja potilaalla olisi oltava mahdollisuus osallistua hoidon turvallisuuden ja laadun varmistamiseen hoitohenkilöstön tukemana (STM 2017, 13–14). Sahlström (2018) on väitöskirjassaan tutkinut potilaan käsityksiä potilasturvalli-suudesta ja todennut, että potilaat raportoivat erilaisia vaaratilanteita, yleisimmin tiedon-kulkuun ja lääkitykseen liittyen ja he ehdottivat käytännöllisiä ja systeemilähtöisiä ratkai-suja niiden toistumisen estämiseen. Potilaiden antamia tietoja tulisi käyttää systemaatti-sesti hoidon turvallisuuden edistämisessä ja johtamisessa. Tutkimuksessa käytettiin Pa-tient Experiences of PaPa-tient Safety (PEPS) kyselylomaketta.

Potilasturvallisuuskulttuurin mittaamista kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Edgar Scheinin mielestä kulttuuria ei voida tutkia esimerkiksi kyselylomakkeilla, koska kult-tuuri on tiedostamatonta ja itsestään selvää kyseiseen kultkult-tuuriin kuuluvalle. Kyselyt eivät myöskään kerro organisaation kulttuuriin vaikuttavista syvemmistä arvoista tai jaetuista oletuksista. Hänen mukaansa tutkimusten ja kyselyjen vastaukset ovat organisaation il-mapiirin heijastuksia tai kulttuurisia tulkintoja, eikä vastausten oikeellisuutta tai luotetta-vuutta voida arvioida. Kulttuurin perusolettamuksista saa Scheinin mukaan luotettavam-man kuvan yksilö- ja ryhmähaastattelulla tai havainnoimalla. (Schein 1991, 320; 2001, 102.) Myös Ruuhilehto ja Vilppola (2000) katsovat, että turvallisuuskulttuuria tulisi mi-tata useilla menetelmillä, kuten kulttuuria heijastavien tekijöiden avulla. Näkyviä kult-tuuria heijastelevia tekijöitä ovat muun muassa turvallisuuden johtamisjärjestelmät, työn-tekijöiden käyttäytyminen sekä tietoiset asenteet ja tiedostamattomat uskomukset. (Ruu-hilehto ja Vilppola 2000, 50.) Niissä julkaisuissa, jossa turvallisuuskulttuurin

ulottuvuuksia on tutkittu kyselyillä ja tilastollisten menetelmien avulla, on ulottuvuuksien teoreettinen perusta yleensä puuttunut tai ollut hyvin suppea (Reiman ym. 2008, 45).

Turvallisuusilmaston tai -kulttuurin kyselyjen psykometrisiä ominaisuuksia on arvosteltu ja niissä on todettu puutteita koskien niiden luotettavuutta ja pätevyyttä. Lisäksi niiden teoreettiseen kehittämiseen on kiinnitetty vähäisessä määrin huomiota. Tutkimuksissa ei juurikaan ole keskitytty käyttäytymisen muuttamiseen, vaikka kyselyitä käytetään inter-ventioiden vaikutusten arvioimiseen. (Flin 2007.) Halliganin ja Zecevicin (2011) kirjalli-suuskatsauksessa, jonka aineisto kerättiin vuosina 1980–2009, todettiin, että vain har-voissa turvallisuuskulttuuria koskevissa tutkimuksissa oli kulttuurin syvintä olemusta määritelty. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että kulttuurintutkijat edustavat positivistista tutkimusperinnettä, ja että kulttuurin ymmärtäminen vaatii syvällisempää laadullista tut-kimusta. Tutkimuksen tulisi perustua paremmin määriteltyihin teorioihin, jotka ohjaisivat tutkimuksen aineiston keräämistä, tulosten analysointia ja arviointia. Tutkimuksen johto-päätöksissä ehdotettiin, että terveydenhuollon turvallisuuskulttuurin tutkimuksessa käy-tettäisiin kulttuurintutkijoita ja antropologeja sekä käykäy-tettäisiin etnografisen tutkimuksen menetelmiä. Havaintoihin perustuvia pitkittäistutkimuksia kaivataan, koska käytössä ole-vat kyselytutkimukset tuoole-vat vain pinnallisen tilannekuvan turvallisuusilmastosta, ei kult-tuurista. Todettiin kuitenkin, että turvallisuuskulttuurin tutkimuksiin liitettyjen ulottu-vuuksien interventioilla saatiin aikaan turvallisuuden paranemista. (Halligan & Zecevic 2011.)