Hyvä potilasturvallisuuskulttuuri potilasturvallisuuden

Potilasturvallisuuskulttuuri luo edellytykset työn turvalliseen tekemiseen (Reiman ym.

2009, 67), mutta se vaatii ymmärrystä siitä, mistä potilasturvallisuus syntyy (Helovuo ym. 2012, 94). Tässä alaluvussa käydään ensin lyhyesti läpi, mitä potilasturvallisuudella tarkoitetaan ja mitkä ovat potilasturvallisuuden keskeiset toimijat Suomessa ja kansain-välisesti. Lisäksi käydään läpi, miten potilasturvallisuutta mitataan ja miten potilasturval-lisuus nivoutuu hyvään potilasturvalpotilasturval-lisuuskulttuuriin.

Potilasturvallisuus on yhdessä hoidon tarpeen, vaikuttavuuden ja saatavuuden kanssa ter-veydenhuollon toiminnan perusta (Hämäläinen & Rintanen 2008, 103). Potilasturvalli-suudella tarkoitetaan niitä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden toimintoja ja pe-riaatteita, joilla varmistetaan hoidon turvallisuus ja vahingolta suojaaminen (Snellman 2009, 37; Helovuo 2011, 13). Potilasturvallisuus sisältää hoidon turvallisuuden lisäksi lääkitys- ja laiteturvallisuuden (Snellman 2009, 37). Siihen liittyvät termit, kuten vaara-tapahtumat ja läheltä piti -tilanteet ovat kansainvälisesti luokiteltu ja määritelty. Kaikkien poikkeamien, vaara- ja haittatapahtumien sekä potilasvahinkojen käsittely on arvokasta turvallisuuden edistämiseksi. Vaikka kaikki poikkeamatilanteet eivät aiheuta haittaa, on niitä vahinkojen ehkäisyn ja potilasturvallisuuden edistämisen kannalta hyödyllistä arvi-oida ja käsitellä. Vaaratapahtumien taustalla on yleensä useita tekijöitä, joiden selvittä-minen on tärkeää, jotta niitä voidaan ennaltaehkäistä ja kehittää turvallisuutta. Systee-minäkökulman mukaan tavoitteena on välttää terveydenhuollon järjestelmän aiheuttamia

vaaroja ja haittoja, jotka voivat olla seurausta järjestelmän rakenteista, prosesseista tai johtamisesta. (Helovuo ym. 2011, 16–21; 55.)

Potilasturvallisuus ja laatu ovat arkiymmärryksessä lähellä toisiaan (Helovuo ym. 2011, 15; Pietikäinen, Reiman & Oedewald 2008, 15–16; Snellman 2009, 37). Tutkimukselli-sesti niitä ohjaa kuitenkin eri viitekehys. Kun organisaatiossa otetaan käyttöön uusia laatu- tai potilasturvallisuustyökaluja, on syytä pohtia, miten laatu ymmärretään ja millä menetelmillä sitä voidaan kehittää. On myös syytä pohtia, mitä potilasturvallisuus poh-jimmiltaan on ja miten sitä voidaan edistää. Näin voidaan suunnitella ja toteuttaa tehok-kaita ja yhteensopivia laadun ja potilasturvallisuuden kehittämismenetelmiä. Vaikka kat-sotaankin että turvallisuus on osa toiminnan hyvää laatua, on tärkeä nostaa turvallisuus esiin omana tavoitteenaan. (Pietikäinen ym. 2008, 15–16.) Laatujärjestelmien avulla voi-daan varmistaa turvallisuutta, mutta laatujärjestelmiä käytettäessä tulee huomioida poti-lasturvallisuuden kehittämisen erityispiirteet. Laatutyön tavoitteena on pyrkiä parempaan hoitotulokseen. Potilasturvallisuustyössä sen sijaan pyritään varmistamaan, ettei hoidosta aiheudu potilaalle haittaa. (Helovuo ym. 2011, 15.)

Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategian toimeenpanosuunnitelman mukaan turvallinen hoito edellyttää henkilöstöä, jolla on koulutuksella sekä perehdytyksellä varmistetut tie-dolliset, taidolliset ja asenteelliset valmiudet työhön sekä siinä kehittymiseen. Lisäksi osaamisen sekä henkilöstön riittävyyden arvioinnin on oltava jatkuva osa toiminnan joh-tamista ja työnantajan on huolehdittava tarvittavasta täydennyskoulutuksesta ja osaami-sen varmistamisesta. Terveydenhuollon perusosaaminen on opetettava ammattikoulutuk-sen yhteydessä kaikilla tasoilla. (STM 2020, 19–20.)

Suomessa keskeinen potilasturvallisuustoimija on sosiaali- ja terveysministeriö, samoin sen alaiset laitokset kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sen sijaan potilasturvalli-suutta valvotaan hallinnollisesti erillään. Valvonnasta vastaavat valvontaviranomaiset:

aluehallintovirastot, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Potilasvakuutuskeskus huolehtii potilasvahinko-jen korvaamisesta keskitetysti. (Helovuo ym. 2011, 38–44.) Suomen Asiakas- ja potilas-turvallisuusyhdistys ry (SPTY 2021) ja vuonna 2019 perustettu Potilas- ja asiakasturval-lisuuden kehittämiskeskus (2021) edistävät potilasturvallisuutta ja tutkimusta.

Terveydenhuollon lain (1326/2010) asetusten toteutumisen seuraamiseksi tulisi laatua ja potilasturvallisuuden parantumista pystyä arvioimaan. Lain toteutumista voidaan arvi-oida sillä, onko toimintayksiköt laatineet lain ja asetuksen edellyttämät suunnitelmat ja onko palveluiden laatu ja potilasturvallisuus parantuneet. Sitä, ovatko toimintayksiköt laatineet suunnitelman, on verrattain helppo arvioida, ja sen valvonta kuuluu rutiinitehtä-vänä valvontaviranomaisille. Sen sijaan laadun ja potilasturvallisuuden parantumisen ar-viointi on haasteellista ja riippuu järjestelmän seurantarutiineista. Kansalliset seurantajär-jestelmät kuten kliiniset laaturekisterit, yhteiset potilasturvallisuusindikaattorit ja asiakas-tyytyväisyysmittarit voivat antaa arviota laadun ja turvallisuuden kehittymisestä olettaen, että järjestelmät ovat yhtenäiset. (Jonsson 2012, 71–73.)

Potilasturvallisuutta voidaan mitata organisaation tai alueen tasolla sekä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Potilasturvallisuuskulttuurista tai potilaan kokemuksista voidaan lisäksi tehdä kyselyjä. Haittatapahtumista tai läheltä piti -tilanteita voidaan kerätä ja ana-lysoida (esimerkiksi Haipro). Lisäksi voidaan muodostaa potilasturvallisuusindikaatto-reita ja seurata niitä rekistereistä. Myös haittavaikutuksia voidaan seurata eri rekistereistä (esimerkiksi Hilmo ja ICD-tautiluokitus). Laatu- ja potilasturvallisuusindikaattoreita ovat kehittäneet muun muassa OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) ja AHRQ (Agency for Healthcare Research and Quality). (Gissler, Hämäläinen, Jääskeläi-nen, Larivaara, Punto, Rasilainen & Vuori 2012, 153–154.) Potilasturvallisuuden mittaa-misen on todettu olevan monimutkaista ja sen vuoksi sen kehitystyö on hidasta. Kirjaa-miskäytännöissä ja tilastoinnissa on eroja, joiden vuoksi vertailua ei voida tehdä. (Gissler ym. 2012, 164–165; Pronovost ym. 2009; Torkki ym. 2017.) Potilasturvallisuuden mit-taamista tarvitaan myös siksi, että terveydenhuoltolain mukaiset potilaan valinnanvapau-den edellytykset olisivat mielekkäät, ja että potilaille olisi tarjolla avointa ja kansallisesti yhtenäistä vertailutietoa palveluiden laadusta ja turvallisuudesta (Jonsson 2012, 75). Li-säksi palvelujen tuottajien tulee tietää, minkä standardien mukaan toimintaa arvioidaan.

Myös palvelujen käyttäjien on tiedettävä, millaisiin palveluihin heillä on oikeus (Nykä-nen, Kovasin, Liukko, Blomqvist, Krohn, Ahola, Nurmi-Koikkalainen & Jonsson 2017, 34). Potilasturvallisuutta pidetään myös merkittävänä imagotekijänä varsinkin, jos hoi-topaikan valinnanvapaus laajenee (Saranto, Kivekäs, Palojoki, Kinnunen, Sjöblom &

Suomi 2018, 8–9).

Monikansallisen potilasturvallisuusorganisaation WHO:n perustaman Word Alliance for Patient Safetyn tehtävä on tukea jäsenvaltioidensa potilasturvallisuutta erilaisilla hank-keilla kuten leikkaustiimin tarkistuslistan pilotoinnilla vuonna 2007. Myös Euroopan unionin neuvosto on antanut suosituksen jäsenvaltioidensa potilasturvallisuustyöstä. Po-tilasturvallisuustyö on organisoitu eri maissa joko olemassa oleviin rakenteisiin tai perus-tamalla omia turvallisuusorganisaatioita. Yhdysvalloissa keskeinen potilasturvallisuus-toimija on AHRQ ja Isossa-Britanniassa National Patient Safety Agency (NPSA). OECD puolestaan tuottaa potilasturvallisuusindikaattoreista ja ICD-koodeista tilastoja ja seuran-tatietoja. Pohjoismaiden järjestelmät muistuttavat toisiaan ja muissa pohjoismaissa poti-lasturvallisuustyöllä on pitkät perinteet. Pohjoismaista Tanska on ollut potilasturvallisuu-den edelläkävijä. Tanskassa hyväksyttiin vuonna 2004 laki, jonka mukaan kaikista vaa-ratapahtumista tulee raportoida eikä vaaratapahtumasta itse ilmoittavaa voida rankaista.

(Peltomaa 2009, 17–26; Helovuo ym. 2012, 25–27.) Ruotsissa potilasturvallisuuden edis-tämistä tuetaan antamalla terveydenhuollon järjestämisvastuussa olevalle maakäräjille valtionapusummia, mikäli potilasturvallisuuden raportointiin liitetyt kansalliset kriteerit täyttyvät. Seurannan parantuessa tukeen oikeuttavia kriteereitä kiristetään. Tällä tavoin syntyy kansallista vertailutietoa palvelujen tilasta. (Jonsson 2012, 75.)

Potilasturvallisuuden parantamisessa keskeistä on turvallisuuskulttuurin vahvistaminen terveydenhuollon kaikilla tasoilla. Sosiaali- ja terveysministeriön päivitetyssä potilas- ja asiakasturvallisuusstrategiassa vuosille 2017–2021 (Kuvio 2) potilas- ja asiakasturvalli-suutta käsitellään neljästä näkökulmasta: turvallisuuskulttuuri, vastuu, johtaminen ja sää-dökset. Strategian tarkoitus on auttaa kehittämään yhtenäistä turvallisuuskulttuuria ja edistää sen toteutumista. Henkilöstöä kehotetaan raportoimaan avoimesti vaaratapahtu-mista sekä kehittämään toimintaa niiden perusteella. Strategian mukaan esimiehillä ja johtajilla on vastuu nostaa asiat syyllistämättä esiin. Potilas- ja asiakasturvallisuuskult-tuuria ohjataan seuraamaan säännöllisesti ja kehittämään turvallisuuskultasiakasturvallisuuskult-tuuria. (STM 2017, 13–18.)

KUVIO 2. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategian 2017–2021 keskeinen sisältö (STM 2017, 11)

Turvallisuuskulttuurin arvioimista voidaan pitää organisaation kehittämisenä, koska ar-vioinnissa saatuja tuloksia voidaan käyttää kehittämistyössä. Jotta voidaan puhua arvi-oinnista, tarvitaan jokin vertailukohde, tavoite tai standardi. Siksi turvallisuuskulttuuria arvioitaessa tarvitaan määritelmä sille, mitä on hyvä turvallisuuskulttuuri. Turvallisuus-kulttuuria arvioitaessa on ensin määriteltävä mitä turvallisuuskulttuuri pitää sisällään, mitä osatekijöitä mitataan ja mikä niissä osatekijöissä on hyvää ja huonoa. (Pietikäinen ym. 2008, 18.) Hyvässä turvallisuuskulttuurissa henkilöstöllä on riittävät resurssit, tur-vallisuus nähdään tärkeänä sekä riittävän laajasti. Samalla ollaan tietoisia toiminnan vaa-roista. Turvallisuutta halutaan myös kehittää ja koetaan että siihen voidaan vaikuttaa. Li-säksi kaikki työntekijät, ei vain johto, ymmärtävät turvallisuuden merkityksen. (Reiman ym. 2008, 89.) Organisaatiolla, joilla on positiivinen turvallisuuskulttuuri, on ominaista keskinäiseen luottamukseen perustuva viestintä, yhteinen käsitys turvallisuuden merki-tyksestä sekä luottamus ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tehokkuuteen (Flin 2007).

Hyvä turvallisuus ja hyvä turvallisuuskulttuuri eivät välttämättä ole syy-seuraussuh-teessa. Turvallisuuskriittisissä organisaatioissa turvallisuus saattaa vaarantua, mutta ei silti voida sanoa, että turvallisuuskulttuuri kuitenkaan olisi niissä heikko. Lisäksi turval-lisuuden tunne ja turvallisuus ovat eri asioita ja organisaation turvallisuus voi olla erilai-nen kuin koettu turvallisuus. Turvallisuuskulttuuria voidaan arvioida vaaratapahtumien näkökulmasta, mutta vaaratapahtumien määrästä ei voida kuitenkaan päätellä millainen

on turvallisuuskulttuurin taso. (Reiman ym. 2008, 82–83.) Esimerkiksi organisaation ha-lukkuus ilmoittaa vaaratapahtumista voi näyttäytyä vaaratapahtumien määrän lisääntymi-senä, vaikka kyseessä olisikin parantunut turvallisuuskulttuuri, kun vaaratapahtumista us-kalletaan ilmoittaa.

Potilasturvallisuuskulttuuri on monitasoinen ilmiö, jolla ei ole vakiintunutta määritelmää (esim. Reiman ym. 2008). Sillä ymmärretään kuitenkin niitä arvoja ja asenteita, jotka edistävät turvallista toimintaa (THL 2011, 13). WHO:n määritelmän (2008) mukaan hyvä turvallisuuskulttuuri on kulttuuri, jossa kaikki työntekijät hyväksyvät henkilökohtaisesti vastuun omasta, työntekijöiden, potilaiden ja läheisten turvallisuudesta. Hyvässä lisuuskulttuurissa asetetaan turvallisuus taloudellisten tavoitteiden edelle. Hyvän turval-lisuuskulttuurin tunnistaa organisaatiosta, jossa rohkaistaan ja kannustetaan turvallisuus-poikkeamien tunnistamiseen, niistä keskustelemiseen ja niiden ratkaisemiseen. Lisäksi hyvä turvallisuuskulttuuri tukee järjestelmälähtöistä virheistä oppimista ja mahdollistaa tuloksellisten ja luotettavien turvallisuusjärjestelmien riittävän resursoinnin sekä organi-soinnin. (Helovuo ym. 2011, 93.)

Potilasturvallisuuskulttuuri muodostuu henkilöstön kokemuksista ja näkemyksistä sekä sosiaalisista ilmiöistä ja organisaation toiminnasta. Hyvässä potilasturvallisuuskulttuu-rissa turvallisuus ymmärretään ja sitä pyritään parantamaan kokonaisvaltaisesti jokaisella organisaation tasolla. Turvallisuuskulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen on koko hen-kilöstön tehtävä, ei vain johdon. Potilasturvallisuuskulttuuri on lisäksi koko ajan muut-tuva ja vähitellen muodosmuut-tuva. Organisaation sosiaaliset, rakenteelliset ja psykologiset ilmiöt vaikuttavat potilasturvallisuuteen ja turvallisuutta kehitettäessä tulisi huomio kiin-nittää johtamiseen, töiden organisoimiseen sekä tiedonkulkuun ja työntekijöiden turval-lisuutta koskeviin ohjeisiin ja normeihin. Potilasturvallisuuskulttuuriksi voidaan kutsua sitä tapaa, jolla organisaatio hoitaa näitä asioita. Näin ollen potilasturvallisuuskulttuurin kehittäminen on organisaation kehittämistä turvallisuusnäkökulmat huomioiden. Potilas-turvallisuus voi vaarantua työyhteisön välisessä toiminnassa ja tiimityössä sekä muutos-tilanteissa. Kulttuurin normit määrittelevät miten vaihtuvia tilanteita ja muutoksia sekä turvallisuusriskejä hallitaan. Myös turvallisuuden kehittämiseen vaikuttaa vallitseva tur-vallisuuskulttuuri. (Reiman 2009, 63–68.) Turvallisuuskulttuurikäsite sisältää myös sen, miten henkilöstö ja johto suhtautuvat turvallisuusmääräyksiin ja turvallisuuden

varmistamisen ja miten turvallisuus priorisoidaan päätöstentekovaiheessa ja miten avoi-mesti virheisiin ja ongelmiin suhtaudutaan. Turvallisuuskulttuurin tilasta kertoo, pyri-täänkö toimintaa jatkuvasti parantamaan ja virheistä oppimaan, sekä kyseenalaistetaanko riskialttiit toiminnat. (Oedewald & Reiman 2006, 27–30.)