Nuorten vastaukset, joissa kiroiluun asennoitumista kuvataan kirosanoja luonnehtimalla, ovat aineistossa pääosin kielteisiä. Alaluvussa 2.1 olen esitellyt Anderssonin ja Trudgillin (1990:
35) ajatuksia huonon kielen ulottuvuuksista. Nämä ulottuvuudet tulevat selvästi esille myös tutkielmani aineistossa. Kun tarkastellaan, miten nuoret luonnehtivat kiroilua, on kuvausten jä-sentely näiden ulottuvuuksien avulla luontevaa.
(1) Rumaa ja huonoa kieltä, särähtää korvaan mutta kiroilen silti paljon itsekin. (133 NT-PKar-jala)
(2) Paha tapa, ei ole kaunista kuultavaa ja kertoo jotain kiroilijasta itsestään. Varsinkin ensivai-kutelmaa tehdessä kiroilu voi pilata kaiken. (116 NT-PSavo)
24
Kielen esteettinen ulottuvuus sekä kahtiajako ruman ja kauniin kielen välille tulee selvästi ilmi 12,4 %:ssa vastauksista. Kiroilua kuvaillaan esimerkiksi sanoilla ruma, hirveä tai kamala.
Ruma on tyypillinen ilmaus suomalaisessa kiroilua koskevassa metakielessä, ja se siirtyy kas-vatuksellisen puheen välityksellä kielenkäyttäjäsukupolvelta toiselle (Hjort 2015: 110). Vas-taajilla on käsitys siitä, millaista kaunis kielenkäyttö on, eikä kiroilu sisälly tähän kategoriaan.
Kielen moraalista, hyvään ja pahaan jakautuvaa ulottuvuutta kuvataan 14,4 %:ssa vas-tauksista. Niissä kiroilun kuvataan kuulostavan pahalta tai olevan esimerkiksi ikävää kuultavaa ja huonoa kieltä. Moni vastaaja pitää kiroilua opittuna asiana, sillä sen sanotaan myös olevan paha, huono tai ruma tapa eikä se näin ollen vastaajien mukaan kuulu hyviin käytöstapoihin.
Näissä tapauksissa kahtiajako kauniiseen ja rumaan tai hyvään ja pahaan tapahtuu lähinnä käyt-täytymissääntöjen ja -normien, ei niinkään kielen, tasolla.
Kielen hahmottaminen joko oikean- tai vääränlaiseksi näkyy myös nuorten käsityksissä.
(3) Ei jokapäiväiseen käyttöön eikä joka hetkeen sopivaa. Ei suotavaa julkisilla paikoilla kuten työpaikka/koulu. – – (153 NT-PSavo)
(4) Eihän se kovin korrektia ole, mutta itse ja lähipiiri kovin arkipäiväisessä keskustelussa käyttää kirosanoja painottaakseen asiaa (10 NT-PSavo)
Vastauksia, joissa kiroilu määrittyy vääräksi, on sattumalta myös 14,4 %. Niissä kiroilua ku-vaillaan muun muassa paheksuttavaksi, epäsuotavaksi, epäasialliseksi ja epäsopivaksi. Näihin kuvauksiin liittyy usein seura tai tilanne: kiroilun kuvataan olevan kielenkäyttöä, joka ei sovellu kaikkiin tilanteisiin ja niitä määrittäviin normeihin. Kiroilun vääräksi määrittyminen on siis monesti tilannesidonnaista.
Kuvaukset osoittavat, että myös muut kahtiajaot puhtaan ja likaisen, tyylikkään ja tyylit-tömän sekä korkean ja matalan välillä tulevat esille aineistossa.
(5) Onhan kiroilu epäsiistiä, eikä sovi moniin tilanteisiin. Kuitenkin muutaman ärräpään on to-dettu tutkimuksen mukaan helpottavan henkistä ja fyysistä tuskaa (hesarissa oli tästä uutinen).
Jatkuva kirosanojen käyttö on alatyylistä, mutta mielestäni ne sopivat tehostesanoiksi kavereiden kanssa keskusteltaessa, tietenkin harkiten käytettynä. (194 NT-PSavo)
(6) Kiroilu ei ole sivistynyttä eikä esimerkiksi kuulosta kivalta alaikäisen suusta, mutta se on ehkä
"kevyin" aggression muoto ja se joskus helpottaa tunteiden ilmaisemista. (192 NT-PSavo)
Kiroilua kuvaillaan esimerkiksi adjektiivein epäsiisti, hävytön, alatyylinen ja tyylitön. Kiroile-misen kerrotaan myös olevan epäkunnioittavaa, sivistymätöntä, tökeröä ja epäasiallista. Ku-vaukset, joiden avulla kiroilua luonnehditaan, kertovat siitä, että nuoret arvioivat kieltä hyvin samankaltaisesti aikaisempaan tutkimukseen verrattuna. Vastaukset myös osoittavat, ettei län-simainen kulttuuri ole juuri muuttunut niiltä osin, mitä pidetään hyvänä ja mitä huonona.
25
Aineisto osoittaa, että kielenkäyttö vaikuttaa paljon siihen, millaisen kuvan itsestään muille antaa. Nuoret tuovat esille paljon pääasiassa kielteisiä mielikuvia, joita kiroileminen pu-hujasta ja tämän asemasta synnyttää. Yleinen kiroilunvastainen selitys kirosanojen käytölle on se, että niitä käytetään silloin, kun muita sanoja ei ole käytettävissä. Tällöin kiroileminen näh-dään henkilökohtaisen sanavaraston pienuutena, minkä vuoksi on turvauduttava ”helppoihin”
sanoihin. (Andersson & Trudgill 1990: 63–64.) Myös oman tutkielmani aineistossa ajatus sa-navaraston suppeuden ja kirosanojen käyttämisen yhteydestä tulee esille niissä vastauksissa, joissa kiroilu näyttäytyy negatiivisena asiana.
(7) Kiroilu ei kuulu normaaliin järkevään puhumiseen. Niiden kautta toki voi vahvistaa jotain ilmaisuja, mutta parempi olisi, kun nämä asiat saisi vahvistettua rikkaalla kielenkäytöllä muuten.
(8 NT-Uusimaa)
Kiroilua kuvaillaan tarpeettomaksi ja kirosanoja pidetään turhina, sillä niiden nähdään olevan korvattavissa muilla ilmauksilla. Kiroilun ajatellaan kertovan kiroilijan kyvyttömyy-destä ilmaista itseään, sillä samojen asioiden nähdään olevan ilmaistavissa myös muuten rik-kaalla kielenkäytöllä. Kirosanojen kielenkäyttöä köyhdyttävä vaikutus tulee esille myös Hjortin (2015: 113) informanttien mielikuvissa. Nuoret kertovat tekevänsä päätelmiä ihmisten älyk-kyydestä ja sivistyneisyydestä heidän käyttämänsä kielen perusteella. Nuorten kuvauksissa ki-roilu näyttäytyy nimenomaan älykkyyttä poissulkevana kielenkäytön piirteenä.
(8) Kiroilu ei kuulu työpaikoille, kouluun jne. Toki joskus on ok päästää kirosana sopivassa pai-kassa, mutta jatkuva kiroilu saa kenet tahansa vaikuttamaan tyhmältä ja huonokäytöksiseltä. (111 NT-PKarjala)
(9) Antaa huonon vaikutelman, joskus jopa pelottavan. Mutta koen että se on jokaisen oma asia.
(171 NT-PKarjala)
Nuoret yhdistävät etenkin runsaan kiroilun tyhmyyteen, yksinkertaisuuteen ja sivistymät-tömyyteen. Battistella (2005) tuo esille ihmisten mieliin juurtuneet käsitykset kielen ja älyk-kyyden sekä kiroilijan persoonallisuuden yhteydestä. Jotkut uskovat, että ei-standardinmukai-nen kielenkäyttö kertoo epäselvästä ja virheellisestä ajattelusta sekä aloitekyvyn puutteesta (mts. 12). Nuoret kertovat, että kiroilu saa puhujan vaikuttamaan epämiellyttävältä. Kiroilua pidetään epäkohteliaana ja mauttomana, ja se nähdään merkkinä ”moukkamaisuudesta”, huo-nokäytöksisyydestä, piittaamattomuudesta ja siitä, ettei puhuja kunnioita muita ihmisiä. Sen ajatellaan vaikuttavan asiantuntevuuteen ja jopa kykyyn kommunikoida eri ihmisryhmien kanssa.
26
Käy ilmi, että kiroilu antaa ihmisestä ”tietynlaisen kuvan”. Tämä osoittaa, että nuoret tiedostavat kielenkäytön merkityksen osana identiteetin rakentumista ja että esimerkiksi run-saasta kirosanojen käytöstä tehdään päätelmiä siitä, millainen puhuja muuten on. Hjort (2015:
112) on tehnyt tutkimuksessaan samankaltaisia havaintoja selvittäessään, millä tavoin lapsille perustellaan kiroilun kiellettyyttä. Kasvojen menettäminen ja kiroilijaan yhdistetyt negatiiviset ominaisuudet, kuten matala älykkyys, itsehillinnän puute, epäkohteliaisuus ja epäkypsyys, ovat hänen informanttiensa usein mainitsemia perusteluita (mp.). Vastauksista on luettavissa se, että nuoret näkevät kielenkäytön ryhmäyttävänä tekijänä ja että he hakeutuvat tietoisestikin itsensä kanssa samankaltaisesti puhuvien henkilöiden seuraan. Omasta kielenkäytöstä radikaalisti poikkeavaa kielenkäyttöä voidaan pitää jopa esteenä tutustumiselle.