Tutkimusaineiston olen kerännyt 209:ltä 12–25-vuotiaalta informantilta, jotka ovat vastanneet kyselylomakkeeseen. Vastaukset olen kerännyt vuonna 2017 maaliskuun ja elokuun välisenä aikana. Valitsin kyselylomakkeen aineistonkeruumenetelmäksi sillä perusteella, että sen avulla voi melko vaivattomasti kerätä tietoa suureltakin vastaajajoukolta (Vanhala 2005: 17). Ennen lomakkeen julkistamista testasin kysymysten ymmärrettävyyttä ja lomakkeen täyttämiseen ku-luvaa aikaa suorittamalla pilotoinnin ystäväpiirissäni. Jotta lomake tavoittaisi mahdollisimman kattavan joukon nuoria, levitin sitä ensin omille tuttavilleni ja sen jälkeen heidän avustuksellaan eteenpäin. Lisäksi jaoin sitä erilaisissa Facebook-ryhmissä ja keskustelupalstoilla. Ajattelen so-siaalisen median olleen toimiva keino saavuttaa riittävän suuri määrä nuoria vastaajia suhteel-lisen helposti.
Lomakkeen suunnittelin yhdessä tutkielmani ohjaajan kanssa. Lomake jakautuu kolmeen osioon, joista ensimmäisessä kartoitan perustietoja vastaajasta: sukupuolen, iän, korkeimman koulutusasteen ja asuinpaikan maakunnan tarkkuudella. Lomakkeen toinen osio sisältää yleisen tason kysymyksiä kiroilusta ja siihen liittyvistä mielikuvista. Kysymyksillä selvitän, mitä mieltä nuoret ovat kiroilusta ja millaiset sanat he määrittelevät kirosanoiksi. Lisäksi osio sisäl-tää kysymyksiä, joiden avulla kerään tietoa siitä, miten kielenulkoisista tekijöistä puhujan iän, sukupuolen, koulutus- ja ammattiryhmän tai esimerkiksi johonkin alakulttuuriin kuulumisen
5
ajatellaan vaikuttavan hänen kiroilutottumuksiinsa. Lomakkeen kolmas osio sisältää kysymyk-siä nuorten henkilökohtaisista kiroilutottumuksista sekä heidän tuntemastaan kirosanastosta.
Valitsin nuoret tutkimuskohteeksi sen vuoksi, että kiroilun ajatellaan olevan juuri heille tyypillistä kielenkäyttöä (Routarinne & Uusi-Hallila 2008: 30). Tutkielmassani selvitän, miel-tävätkö nuoret myös itse itsensä ryhmäksi, jonka kielenkäyttöön kiroilu kuuluu. Tutkimuksen kohderyhmän rajaamisessa ja nuorten määrittelemisessä olen käyttänyt apuna sosiologista tut-kimusta. Elämä ja ikä voidaan nähdä niin biologis-ruumiillisena kuin sosiokulttuurisenakin il-miönä. Elämän jakaminen erilaisiin vaiheisiin on sopimuksenvaraista, mutta yleistä on jakaa elämä perusvaiheisiin eli lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen tai vaihtoehtoisesti lapsuuteen, nuoruuteen, keski-ikäisyyteen ja vanhuuteen. Vaiheiden rajat vaihtelevat niin yksilön kuin kult-tuurinkin mukaan, mutta ydinajatuksena on kuitenkin se, että elämä jakautuu jaksoihin, joiden aikana sekä elämä että ihmisen ruumis ja mieli ovat erilaisia. Myös monet elämäntapahtumat, kuten esimerkiksi koulun tai opiskeluiden aloittaminen, ajoittuvat elämänkulussa tiettyihin koh-tiin. (Marin 2001: 19–20, 35.)
Nuoret käsittävää ryhmää rajatessani olen ottanut huomioon erityisesti sosiaalisen iän, jolla viitataan yksilön elämänvaiheisiin ja sosiaaliseen asemaan yhteiskunnassa. Sosiaaliseen ikään liittyvät myös erilaiset roolit ja normit, jotka ovat osa kulttuuria ja jotka vaikuttavat esi-merkiksi siihen, millaisen käyttäytymisen ajatellaan olevan ikävaiheelle ominaista ja soveliasta.
Nuorella ikään kytkeytyviä rooliodotuksia ovat koulunkäynti ja opiskeleminen. (Rantamaa 2001: 58, 60.) Nuoruudelle ominaista on se, että perheellä ja koululla on vielä vaikutusvaltaa yksilön elämässä, eikä hän ole täysin itsenäinen taloudellisesti tai sosiaalisesti. Ranskalaisen sosiologi Olivier Gallandin (1995a: 1–3) mukaan nuoruudesta aikuisuuteen siirtymiseen liitty-vät opiskelemisen lopettaminen, työelämän aloittaminen, omilleen muuttaminen ja perheen pe-rustaminen. Tämän siirtymävaiheen ajoittumisessa on kuitenkin yksilöllisiä eroja, ja siihen vai-kuttavat sukupuoli ja sosioekonominen tausta. Naisten elämässä nuoruudesta aikuisuuteen siir-tymisen virstanpylväät ajoittuvat miehiä aikaisemmaksi. Myös taloudellinen epävakaus ja esi-merkiksi hankaluudet työpaikan löytämisessä voivat viivästyttää omilleen muuttamista. (Gal-land 1995b: 7–9, 15.)
Koska nuoruuteen liittyvien vaiheiden ajoittumisessa on yksilöllisyyttä, olen halunnut ra-jata ikähaarukan verrattain suureksi. Nuoruuden määritteleminen ylipäätään on hankalahkoa.
Sosiolingvistisessä tutkimuksessa nuoriksi on saatettu lukea niin 10- kuin 30-vuotiaatkin, ja usein informantteina toimineet nuoret ovat olleet nuoria aikuisia. (Lappalainen 2001: 75–76;
Routarinne & Uusi-Hallila 2008: 9–10.) Viime aikoina sosiolingvistiikan piirissä onkin alettu korostamaan samankaltaisen elämänvaiheen tärkeyttä sen sijaan, että vertailua tehtäisiin vain
6
kronologisesti samanikäisten välillä, sillä tiettyjen ikään liittyvien rajapyykkien saavuttaminen tuo mukanaan erilaisia rooleja, vapauksia ja vastuita (Eckert 1997: 154–158).
Olen jakanut nuorten ryhmän edelleen kahteen ryhmään, alle 18-vuotiaisiin ja 18-vuotiai-siin tai vanhempiin. Vastaajista alaikäisiä on 9,6 % ja täysi-ikäisiä 90,4 %. Kummassakin näistä ryhmistä on ikäero nuorimman ja vanhimman vastaajan välillä suunnilleen yhtä suuri. Lisäksi pidän täysi-ikäisyyttä tärkeänä käännekohtana nuoren elämässä, koska se tuo mukanaan paljon oikeuksia. 18 vuotta täyttänyt nuori saa muun muassa solmia avioliiton, äänestää vaaleissa sekä hallita omaa omaisuuttaan käyttämällä sitä parhaaksi katsomallaan tavalla ja päättämällä sen hoitamiseen kuuluvista toimenpiteistä (Litmala 2005: 269; Mononen 2005: 92; Nieminen 2005:
30). Hypoteettisesti ajattelen, että lisääntynyt vastuu muilla elämän osa-alueilla voisi lisätä myös vastuunottoa omasta kielenkäytöstä. Eckertin (1997: 155) mukaan sosiaalinen ikä ei mer-kitse vain yksilöiden etenemistä elämänkaarella vaan myös suhteessa sosiaalisiin normeihin, mikä saattaa näkyä kielenkäytön tasolla tietylle ikäryhmälle hyväksyttävinä pidettävien odo-tusten toteuttamisena.
Informanttieni ikäjakauma on suhteellisen laaja, mitä perustelen usealta eri kannalta sen lisäksi, että nuoruuden määritteleminen on hankalaa. Yksi syy on niinkin yksinkertainen kuin vastausten määrän kasvattaminen. Suuri ikäjakauma on helpottanut ja nopeuttanut tarpeeksi kattavan aineiston keräämistä. Ikä on sosiolingvistisessä tutkimuksessa olennainen muuttuja, ja eri-ikäisten välillä tehtävä vertailu on sosiolingvistiikalle tyypillinen analyysitapa (Paunonen 1982: 62). Tutkimukseni aineisto tarjoaa mahdollisuuden vertailla eri-ikäisiltä ja todennäköi-sesti hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevilta nuorilta kerättyjä tietoja: vastaajista nuorimmat ovat murrosikäisiä, kun taas vanhimmat ovat jo kenties työelämässä tai ainakin sen kynnyk-sellä. Oletuksenani on, että jonkinasteisia asenteellisia eroja voi näiden kahden ääripään välillä esiintyä. Alaikäisten ja täysi-ikäisten ryhmät ovat kuitenkin keskenään hyvin erikokoiset, eikä aineisto ole kovin suuri, joten mahdolliset tulokset ovat vain suuntaa antavia.
Sukupuolekseen vastaajat ovat voineet ilmoittaa miehen tai naisen, joiden lisäksi vaihto-ehtona on ollut ”muu / en halua kertoa”. Miehiä vastaajista on 23,4 % ja naisia 74,2 %. ”Muu / en halua kertoa”-vaihtoehdon on valinnut 2,4 % vastaajajoukosta. Syytä naisvastaajien huomat-tavaan enemmistöön en tiedä, sillä periaatteessa lomakkeen on pitänyt tavoittaa eri sukupuolten edustajia tasapuolisesti. Koulutuksensa vastaajat ovat saaneet valita viidestä vaihtoehdosta.
Korkeimmaksi koulutuksekseen peruskoulun ilmoittaa 11,5 % vastaajista. Ammattitutkinnon suorittaneita vastaajista on 8,6 % ja ylioppilaita 34,9 %. Alemman korkeakoulututkinnon suo-rittaneita on 37,8 % vastaajista. Ylemmän korkeakoulututkinnon on suorittanut vastaajista 7,2
%. Koulutustasoa kartoittanut kysymys sisälsi myös ”jokin muu, mikä”-vaihtoehdon, jota yk-sikään vastaajista ei kuitenkaan valinnut.
7
Vastaajat ovat lomaketta täyttäessään ilmoittaneet asuinpaikkansa maakunnan tarkkuu-della. Sosiolingvistiikan piirissä olennaisena taustamuuttujana pidetty maantieteellinen tausta ei omassa tutkimuksessani nouse kuitenkaan erityisen tärkeään asemaan. Vastausten alueellista jakautumista havainnollistaa taulukko 1.
Taulukko 1. Vastausten alueellinen jakautuminen.
Asuinalue Vastaajia,
lkm Vastaajia,
% Asuinalue Vastaajia,
lkm Vastaajia,
%
Pohjois-Karjala 90 43,1 Etelä-Karjala 4 1,9
Pohjois-Savo 36 17,2 Kymenlaakso 3 1,4
Uusimaa 25 12,0 Lappi 3 1,4
Etelä-Savo 12 5,7 Varsinais-Suomi 3 1,4
Pirkanmaa 9 4,3 Kainuu 2 1,0
Keski-Suomi 8 3,8 Päijät-Häme 2 1,0
Pohjois-Pohjanmaa 6 2,9 Satakunta 1 0,5
Kanta-Häme 5 2,4
Vaikka olenkin aineistonkeruulomakkeeni avulla saanut vastauksia eri puolilta Suomea, on vastausten määrä jakautunut maakunnittain hyvin epätasaisesti. Maakuntia on Suomessa kaiken kaikkiaan 19. Useista maakunnista vastauksia on tullut vain muutama, Ahvenanmaalta, Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta ei yhtäkään. Suurin osa vastauksista on Pohjois-Karjalasta, Pohjois-Savosta ja Uudeltamaalta. Vastaukset painottuvat Itä-Suomeen, mitä selittävät lomakkeenlevitystapa ja omien sosiaalisten verkostojeni sijoittuminen alueelle.
Koska aineistoa ei ole tasaisesti koko maasta, ei alueellista vertailua tai yleistyksiä ei ole mie-lekästä tehdä. Myös Hjort (2017: 235) on tutkimuksessaan huomannut, että kun informanttien valintaa ei kontrolloida ja lomaketta levitetään vain sosiaalisen median kautta, voivat jotkin ryhmät tulla yli- tai aliedustetuiksi. Tämä onkin seikka, joka kannattaa jatkotutkimuksessa huo-mioida. Omassa aineistossani tyypillisin vastaaja on naispuolinen alemman korkeakoulututkin-non suorittanut täysi-ikäinen nuori Itä-Suomesta. En kuitenkaan usko asuinpaikan vaikuttavan Suomen kokoisessa maassa radikaalisti siihen, miten kiroilemiseen asennoidutaan, mutta sa-nastollisia eroja toki voisi esiintyä. Laajemmassa, esimerkiksi maiden tai maanosien välisessä vertailussa erilaisia asenteellisia ja kiroilukulttuurillisia eroja voisi mahdollisesti noustakin esiin. Pyrinkin tutkielmassani parhaani mukaan vertailemaan saamiani tuloksia kansainvälisen kiroiluasennetutkimuksen kanssa.
Olen aineistoa kerätessäni huomioinut tutkimuseettiset näkökulmat. Suostumukset tutki-mukseen osallistumiseen olen kerännyt lomaketta jakaessani: olen kirjoittanut lomakkeen oh-jeistukseen, että vastaamalla kyselyyn vastaaja oikeuttaa minut käyttämään antamiaan tietoja
8
tutkielmassani. Lomakkeen täyttäminen on tapahtunut nimettömästi. Näin ollen vastaajaa ja vastausta ei voi yhdistää toisiinsa. Analyysia varten olen antanut jokaiselle vastaajalle tunnis-tenumeron (esim. 1), jota käytän myös aineistoesimerkkien yhteydessä. Juokseva numerointi kattaa koko informanttijoukon – en siis ole numeroinut erikseen eri sukupuolten edustajia. Tun-nistenumeron lisäksi liitän aineistoesimerkkeihin tiedon vastaajan sukupuolesta (M = mies, N
= nainen tai O = muu / ei ole halunnut kertoa sukupuoltaan), iästä (A = alaikäinen tai T = täysi-ikäinen) ja asuinpaikasta. Esimerkiksi ”90 MA-PKarjala” on 90. vastaaja, joka on mies, ala-ikäinen ja kotoisin Pohjois-Karjalasta, ”172 NT-PSavo” on 172. vastaaja, joka on nainen, täysi-ikäinen ja kotoisin Pohjois-Savosta, ja ”95 OT-ESavo” on 95. vastaaja, joka on ilmoittanut su-kupuolekseen muun tai ei ole halunnut sitä kertoa, on täysi-ikäinen ja kotoisin Etelä-Savosta.
Esimerkkien yhteydessä olevien tietojen perusteella ei kuitenkaan voi päätellä vastaajan henki-löllisyyttä. Olen korjannut aineistoesimerkeistä joitakin selviä lyöntivirheitä (esim. tpimisto >
toimisto) ja poistanut ylimääräisiä välilyöntejä. Muuten en ole huoltanut esimerkkien kieliasua, vaan ne ovat alkuperäisessä muodossaan.
Kysymyksiin vastaaminen on ollut vapaaehtoista, mutta olen lomakkeen alkuun kirjoit-tamissani ohjeissa neuvonut lapsia siitä huolimatta neuvottelemaan vastaamisesta vanhem-piensa kanssa. Olen asettanut lomakkeen kaikki kysymykset pakollisiksi ”jokin muu, mikä”-tyyppisiä tarkentavia kysymyksiä lukuun ottamatta. Epämieluisat kysymykset on kuitenkin ol-lut mahdollista ohittaa kirjoittamalla vastauskenttään minkä tahansa merkin, kuten viivan. Osa informanteista onkin jättänyt joihinkin kysymyksiin vastaamatta.
Koska lomaketta on levitetty Internetin välityksellä, en edes minä tutkielman tekijänä tiedä, ketkä sen ovat täyttäneet. Nimettömyyden vuoksi on olemassa mahdollisuus, että joku vastaajista on antanut itsestään vääriä tietoja ja esiintynyt todellisesta identiteetistään poik-keavana henkilönä – esimerkiksi nuorempana tai vanhempana mahtuakseen ikähaarukkaan tai turvatakseen anonymiteettinsä vielä paremmin. Tutkimusta tehdessä huomionarvoiseksi sei-kaksi nousee myös annettujen vastausten paikkansapitävyys. On mahdollista, että vastauksiin on kirjoitettu sellaisia asioita, joita minun tutkielmantekijänä oletetaan odottavan. Uskon kui-tenkin, että tällainen vastausten siistiminen ei ole anonyymisti kyselylomakkeeseen vastattaessa kovinkaan todennäköistä, vaan nuoret uskaltavat kasvottomuuden turvin kertoa todellisen mie-lipiteensä. Aineistonkeruu ei tuottanut sellaisia vastauksia, joista selvästi huomaisi, ettei vas-taaja ole suhtautunut kyselyyn vakavasti. Eräs vasvas-taaja tosin intoutui kenties tutkimusaiheen puitteissa kirjoittamaan muutaman kysymyksen vastauskenttään oletettavasti minulle osoitet-tuja varsin karkeita solvauksia.
9
2 SOSIOLINGVISTINEN NÄKÖKULMA KIROILUUN