• Ei tuloksia

Näyttöön perustuvan toiminnan tukeminen ja johtaminen työyhteisöissä

Haastateltavat kuvasivat näyttöön perustuvan toiminnan tukemisen ja johtamisen nykytilaa (Kuvio 29) täydennyskoulutukseen osallistuneiden työyhteisöissä. Esimiehillä on erilaiset kou-lutustaustat ja kaikilla ei ole valmiuksia näyttöön perustuvaan toimintaan. Työyhteisöissä näyt-töön perustuvaa toimintaa edistää maisterikoulutuksen käyneet esimiehet.

”Lähiesimiehillä on hyvin eritasoiset koulutukset. Niin se, mikä edistää sitä on se, että meillä on muutamia maistereita nyt tässä meidän esimiesporukassa. Ja se, että meidän palvelupäällikkö on viittä vaille kohta väitellyt, että tavallaan sitä tutkimusosaamista on, mikä on tosi hyvä asia. Mä olen ollut semmosissa työyh-teisöissä, missä itseasiassa kenelläkään osastonhoitajilla ei ollut ylempää am-mattikorkeakoulututkintoa tai tiedekorkeakoulututkintoa. Niin mun täytyy sanoa, että se oli kyllä todella hankalaa siellä, että mä olen tosi iloinen nyt tässä tiimissä.

Nämä muutamat maisterit vie asiaa eteenpäin.”

Osa haastateltavista koki, että näyttöön perustuvan toiminnan organisointi, johtaminen ja ver-kostot ovat riittämättömät tällä hetkellä. Todettiin, että johto ei osaa hyödyntää asiantuntijoita oikealla tavalla näyttöön perustuvassa toiminnassa eikä näyttöön perustuvalla toiminnalla ole riittävää johtamisen tukea.

”Mä koen, et täl ei oo johtamisen tukee. Koska ei me voida niit käytäntöjä vastaan taistella täält kentältä, jos ei ne mene yhteisesti sovittuna ja johdettuna. Tää on sellanen asia, joka pitäs minusta aika vakavasti nostaa esille.”

Kuvio 29. Haastateltavien arvioita näyttöön perustuvan toiminnan tukemisen ja johtamisen ny-kytilasta työyhteisöissä

Haastateltavat kuvasivat, miten näyttöön perustuvaa toimintaa tulisi tukea ja johtaa (Kuvio 30) täydennyskoulutukseen osallistuneiden työyhteisöissä.

Kuvio 30. Haastateltavien arvioita näyttöön perustuvan toiminnan tukemisesta ja johtamisesta työyhteisöissä

Haastateltavien mukaan näyttöön perustuvan toiminnan tukemiseen ja johtamiseen työyhtei-söissä liittyivät esimiesten, johdon, vertaisten, työyhteisön ja asiantuntijoiden sekä teknologian tuki. Näyttöön perustuvan toiminnan johtamisen tulisi perustua tutkittuun tietoon. Todettiin,

Näyttöön perustuvan toiminnan ja johtamisen nykytila

Esimiehillä erilaiset koulutustaustat ja kaikilla ei

ole valmiuksia näyttöön perustuvaan toimintaa

Näyttöön perustuvan toiminnan organisointi, johtaminen ja

verkostot riittämättömät

Näyttöön perustuvan toiminnan tukeminen ja

johtaminen Esimiesten tuki

Johdon tuki

Vertaisten, työyhteisön ja asiantuntijoiden tuki Teknologian tuki

nan johtamisessa. Näyttöön perustuvaa toimintaa tulisi johtaa systemaattisesti ja selkeällä stra-tegialla sekä yhteistyössä henkilökunnan kanssa ja osana arkea.

”Mä nään sen strategian hirveen tärkeenä, et se, että puhutaan tiedolla johtami-sesta ei tarkota yhtään mitään ennenkun meijän strategiassa on näyttöön perus-tuva käytäntö ja se oikeesti otetaan esiin ja päätökset ja selvitykset perustetaan siihen.”

Haastateltavat kokivat, että näyttöön perustuvan toiminnan toteuttamiseen työyhteisöissä tarvi-taan esimiesten tukea (Kuvio 31). Esimiehet tukevat näyttöön perustuvaa toimintaa, muutos-agenttitoimintaa ja koulutuksiin osallistumista. Esimiesten kanssa tehdään yhteistyötä hoito-työn kehittämisessä ja pohditaan täydennyskoulutuksen hyödyntämistä työyhteisöissä.

”Kyllähän mun esimies tukee kaikessa. Ei se millään tavalla estele mun koulutuk-sessa käymistä.”

Esimiesten päätöksien tulee perustua näyttöön. Tärkeää on, että esimiehet ymmärtävät näyttöön perustuvan toiminnan tärkeyden ja antavat siihen aikaa, suhtautuvat kannustavasti ja innosta-vasti sekä lukevat tutkimuksia ja jakavat tietoa henkilökunnalle.

”Esimiesten rooli on äärettömän tärkee, et ne on, positiivisesti suhtautuu näyt-töön perustuvaan hoitotyöhön. Ja näkee sen tärkeenä.”

Kuvio 31. Haastateltavien arvioita esimiesten tuesta näyttöön perustuvan toiminnan tukemi-sessa ja johtamitukemi-sessa työyhteisöissä

Haastateltavat kokivat johdon tuen (Kuvio 32) tärkeäksi. Johdon tukea ja sitoutumista tarvitaan näyttöön perustuvan toiminnan tukemisessa. Johto tukee esimiehiä näyttöön perustuvassa toi-minnassa ja koordinoi näyttöön perustuvaa toimintaa strategian mukaisesti. Johdossa on mie-tittävä yhteinen linja työyhteisöihin, jotta potilaille saadaan samantasoista hoitoa. Todettiin, että johdon antaman tuen työyhteisöille tulisi olla oikea-aikaista, jotta henkilökunta ei koe, että johto on päättänyt asioista jo etukäteen. Työyhteisöissä näyttöön perustuvaa toimintaa tukee myös se, että johto arvostaa, lukee ja seuraa tutkimustietoa.

Esimiesten tuki

Esimiehet tukevat näyttöön perustuvaa toimintaa, muutosagenttitoimintaa sekä koulutuksiin

osallistumista

Yhteistyö esimiesten kanssa

Esimiesten päätökset perustuvat näyttöön

Esimiehet näkevät näyttöön perustuvan toiminnan tärkeyden ja antavat siihen aikaa

Esimiehet suhtautuvat kannustavasti ja innostavasti

Esimiehet lukevat tutkimuksia ja jakavat tietoa henkilökunnalle

tärkeätä se johdon sitoutuminen myöskin siihen näyttöön perustuvaan toimin-taan.”

Kuvio 32. Haastateltavien arvioita johdon tuesta näyttöön perustuvan toiminnan tukemisessa ja johtamisessa työyhteisöissä

Haastateltavat kokivat, että näyttöön perustuvan toiminnan toteuttamisessa tarvitaan vertaisten, työyhteisön ja asiantuntijoiden tukea (Kuvio 33). Työyhteisön tuki ja hyväksyvä ilmapiiri ovat tärkeitä näyttöön perustuvan toiminnan toteuttamisessa. Henkilökunta osallistuu näyttöön pe-rustuvaan toimintaan työyhteisöissä. Kollegat ymmärtävät näyttöön perustuvan toiminnan tär-keyden ja osaavat arvostaa sitä sekä ovat kannustavia. Asiantuntijoiden tukea kaivataan näyt-töön perustuvan toiminnan osaamisen ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Todettiin, että työyh-teisöissä asiantuntijan tuki kehittämisen apuna on vähentynyt, vaikka sitä tarvittaisiin enem-män.

”Kyllä tukea saa tälle toiminnalle ja työtoverit ymmärtää hyvin tän näyttöön pe-rustuvan tiedon tarpeellisuuden.”

Johdon tuki

Johdon tukea ja sitoutumista tarvitaan näyttöön perustuvassa

toiminnassa

Johto arvostaa, lukee ja seuraa tutkimustietoa

Kuvio 33. Haastateltavien arvioita vertaisten, työyhteisön ja asiantuntijoiden tuesta näyttöön perustuvan toiminnan tukemisessa työyhteisöissä

Haastateltavat kokivat teknologian tuen (Kuvio 34) olevan tärkeä osa näyttöön perustuvan toi-minnan tukemista. Digitalisaatio mahdollistaa uudet kanavat näyttöön perustuvan tiedon jaka-miselle, jolloin tietoa voidaan jakaa eri työyhteisöille helpommin. Tulevaisuudessa tutkimus-näyttö saadaan suoraan työyhteisöjen potilastietojärjestelmiin. Päätöksenteon tuki osana poti-lastietojärjestelmiä koetaan tärkeäksi. Digitaalisten asiakas- ja palautekyselyjen sekä potilas-turvallisuusjärjestelmien avulla saadaan kerättyä näyttöä potilastyöstä.

”Uudet rakenteet nyt, kun tulee digitalisaatio ja muuta. Niin mä jotenkin toivosin, että sitä kauttakin varmasti semmonen ihan arkeen tuleva näyttö erilaisista tutki-muksista ja muista voi tulla, vaikka syötteenä tai herätteinä.”

Tietokantoihin pääsemisen tukeminen lisää motivaatiota näyttöön perustuvan toiminnan toteut-tamiseen. On tärkeää, että jatkuva ja ongelmaton tietokantoihin pääseminen turvataan työyhtei-söissä.

Vertaisten, työyhteisön ja asiantuntijoiden tuki

Työyhteisöltä saa tukea näyttöön perustuvan toiminnan toteuttamiseen

Henkilökunta osallistuu näyttöön perustuvan toiminnan toteuttamiseen

Kollegat ymmärtävät näyttöön perustuvan toiminnan tärkeyden, tukevat, kannustavat ja

arvostavat

Asiantuntijoiden tukea tarvitaan näyttöön perustuvan toiminnan osaamisen ylläpitämisessä

ja kehittämisessä

se pitäis päästä koko ajan niihin tietokantoihin.”

Kuvio 34. Haastateltavien arvioita teknologian tuesta näyttöön perustuvan toiminnan tukemi-sessa työyhteisöissä

Teknologian tuki

Tietokantoihin pääseminen Potilastietojärjestelmien tuki

Digitalisaatio

6 POHDINTA