Tunneälykkyyteen liittyy vahvasti myös empatia. Aiemmin on puhuttu jo itsetuntemuksesta, ja siitä miten tärkeää tunneälykkyyden kannalta on ymmärtää omia tunteitamme ja havaita myös toisten tunnetiloja. Empatia rakentuu juuri itsetuntemuksen varaan, sillä siinä on kyse toisten tunteiden tiedostamisesta. Tunteiden havainnoinnissa on tärkeää taito lukea muitakin kuin sanallisia ilmaisuja, sillä ihmiset eivät yleensä ilmaise tunteitaan ainoastaan sanoin vaan ne välitetään esimerkiksi äänenpainojen, eleiden ja ilmeiden kautta. (Goleman 1997, 128.)
Empatia on vahva osa Friends-ohjelmaa, sillä empatiaan liittyvät sisällöt esiintyvät ohjelman periaatteissa niin lasten kuin ohjaajien kannalta. Friends-ohjelmassa on tärkeää osoittaa myötätuntoista eläytymistä toisen ihmisen tunteisiin. Empatia auttaa rakentamaan luottamuksellisen suhteen osallistujiin, mikä on hyvin tärkeää Friends:ssä. Ohjelmassa on tarkoitus myös edistää empatiaa ryhmän jäsenten välillä. (Barret 2009a, 16.) Koska empatia on oleellinen osa Friends:ä on tämä käsite käsiteltävä tutkimuksessamme syvällisesti.
5.2.1 Mitä empatia on?
Empatia merkitsee sitä, että ymmärtää eläytyvästi toista ihmistä. Se on eräänlaista myötäeloa.
Empatia on tärkeä erottaa sympatiasta, mikä taas on myötätuntoa ja vahvaa toisen toisen tunteisiin eläytymistä, tunteen valtaan jäämistä. (Kalliopuska 1984, 11; 26.) Empatia edellyttää tarkkaa havaintokykyä toisen ihmisen sisäisestä persoonallisuuden rakenteesta (mt., 15). Empaattisen prosessin aikana ihminen eläytyy toisen tunne- ja ajatusmaailmaan (mt., 19). Kalliopuskan (1984, 24-25) mukaan empatia on neutraalia ja objektiivista tapahtumaa. Se ilmentää sensitiivisyyttä, jossa eivät esiinny yksilön itsekkyys tai narsistisuus. Näin ollen empatia on kypsien ihmissuhteiden edellytys. Sillä pyritään toisen ihmisen syvälliseen ymmärtämiseen. Empatian erottaa sympatiasta juuri subjektiivisuus, sillä sympatia voi saada aikaan liian henkilökohtaista toisen tunteiden myötätuntoa, kun taas empatia tarkoittaa, että samastuu toisen tunteisiin, mutta pystyy tarkastelemaan tilannetta kauempaa omana itsenään objektiivisesti. Koettujen tunteiden ja elämysten etäännyttäminen antaa mahdollisuuden toimia toisen parhaaksi. (Mt., 26-27.)
Kalliopuska (1984) tarkastelee empatiaa neljästä näkökulmasta, jotka ovat psykoanalyyttinen ja egopsykologinen näkemys, sosiaalisen oppimisen teoria, kognitiivis-kehityspsykologinen näkökulma sekä humanistinen näkemys. Omassa tutkimuksessa painottuu kognitiivinen psykoterapian näkökulma, koska Friends-ohjelma on luotu siitä näkökulmasta käsin. Toisekseen olemme kiinnostuneet kehityspsykologisesta näkemyksestä, sillä tarkastelemme luokan oppilaiden kehityspsykologista vaihetta osana projektiamme. Näin ollen on luonnollista, että tarkastellessamme empatiaa kognitiivis-kehityspsykologisesta näkökulmasta.
Kehityspsykologinen näkökulma korostaa, että empatia kehittyy muiden kognitiivisten tekijöiden ohella. Siinä empatia liitetään moraaliajattelun kehitykseen. Toisen osaan asettuminen on edellytys sille, että asioita voidaan tarkastella toisen ihmisen näkökulmasta. Tässä näkökulmassa empatia kehittyy samalla tavalla kuin muutkin sosiaaliset taidot. Niin kuin on aiemmin sanottu tunteiden oppimisesta vanhempien tai muiden kasvattajien mallista, myös empatia opitaan näin. Tämän mukaan on myös niin, että vaikka lapsuudessa tunnekasvatus tai
empatiaan kasvattaminen olisi jäänyt vajaaksi, sitä pystytään tiettyyn pisteeseen myöhemmällä iällä korjaamaan. Empatiaa on mahdollista oppia roolileikeissä ja roolinvaihtoharjoituksissa, missä toisen asema on mahdollista ymmärtää. Mitä paremmin ihminen pystyy mielikuvissa asettumaan toisen asemaan, sen paremmin pystytään tulkitsemaan tämän ajatuksia, tunteita ja tekoja.
(Kallliopuska 1984, 41-42.)
Tässä näkökulmassa erotetaan kolme empatian osa-aluetta. Ensinnäkin kyky eritellä ja nimetä toisen tunteita, joka on primitiivinen kognitiivinen osa-alue. Toiseksi olettaa ja ymmärtää toisen rooli ja näkökulma. Tämä vaatii kypsää älyllistä kehitystasoa. Kolmantena on emotionaalinen vastaanottavuus, jonka yhteydessä omia tunteita rinnastetaan ja verrataan toisen tunteisiin. Tässä on esillä erityisesti empatian tunnepuoli, mikä on psykoanalyyttisesti erityisen mielenkiintoista. Tapahtumien sosiaalisessa ymmärtämisessä tarvitaan empaattista tunnekokemusta, jolloin voidaan kokea toisen tunnetila tai tuntea samalla tavalla kuin toinen.
Useissa tutkimuksissa on todettu, että empatia, roolinomakumisen kyky ja toisen näkökulmaan asettuminen lisääntyvät iän myötä. (Mt., 42-43.)
Näkökulman mukaan empatia kehittyy kolmivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa lapsi pystyy tunnetasolla reagoimaan toisen hätään ja pyrkii poistamaan sitä toiminnalla, joka perustuu näkemykseen omien ja toisen tunteiden yhteneväisyydestä. Vaihe on vielä alkeellinen, ja on passiivista, tahdosta riippumatonta reagointia vihjeisiin. (Mt., 43.)
Toisessa vaiheessa roolin omaksuminen on keskiössä. Sillä on merkitystä sosiaalisen käyttäytymisen kehittymisessä. Näkökulman edustajat puhuvat sosiaalisesta älykkyydestä, joka tulee esille vuorovaikutustilanteissa ja lisääntyy kun muut kognitiiviset rakenteet kehittyvät.
Roolin omaksuminen tarkoittaa maailman näkemistä toisen silmin. Tällöin täytyy osata erotella oma ja toisen näkökulma toisistaan, sekä vaihtaa näkökulmaa joustavasti sekä tasapainotella näkökulmien välillä ja arvioida havaintoja älyllisesti. Empatian ja roolin omaksumiskyvyn positiivinen yhteys on todettu useissa tutkimuksissa. Roolin omaksumiskyky on välttämätön edellytys empatian monivaiheiselle kokemiselle.
Kolmannessa vaiheessa esiintyy pyrkimystä asettaa toisen ahdinko laajempaan tilanneyhteyteen, osaksi toisen ihmisen elämänkokemusta. Tässä vaiheessa esiintyvät mielikuvat omasta empaattisesta ahdingosta ja moraalisesta velvollisuudesta auttavat. Ihminen on perillä identiteetistään ja ihmisellä on kykyä, tietoa ja taitoa ymmärtää toista. Samalla tunne-elämä tasaantuu ja jäsentyy osana omaa persoonallisuutta. Kuitenkin vain harvat yltävät tunteen ja älyn synteesin tasolle. (Kalliopuska 1984, 46.)
5.2.2 Empatia ja persoonallisuus
Terveen yksilön keskeisimpiä hallintakeinoja on empatia (Kalliopuska 1984, 71). Empaattinen yksilö on todettu suvaitsevaiseksi, humaaniksi, psyykkisesti tasapainoiseksi ja impulssinsa hallitsevaksi. Empaattisen yksilön itsetunto on terve ja hän tunnustaa oman erillisyytensä ja identiteettinsä. Hän jäsentää tarkasti omia tunteitaan sekä toisista havaitsemiaan tunnereaktioita.
Empatia ei tarkoita lahjakkuutta, sillä älykkyys ja empatia eivät ole suorassa yhteydessä. (Mt., 73.) Empatia ehkäisee aggressiivista käyttäytymistä ja toimii hillitsijänä. Tämän vuoksi empatia on hyväksi positiiviselle henkiselle kasvulle. Kognitiivis-kehityspsykologisessa näkemyksessä aggressiivisuus on merkki epäkypsästä moraalisesta reaktiosta ja empatia vastaavasti kypsästä moraalisesta reaktiosta. Tässä näkemyksessä empatia ja aggressiivisuus ovat toistensa vastakohtia.
Aggressiivisuus ja kilpailu merkitsevät toisten tunteiden kokemista merkityksettöminä.
Tutkimuksissa onkin todettu että erityisesti pojilla kilpailu vähentää yhteistyöhalukkuutta, auttamista ja empatiaa. Kilpailu ei tämän vuoksi olekaan hyvä ilmapiiri tunnetaitojen kehittymiselle ja sitä tulisi muun muassa koulussa välttää. (Mt., 75.)
5.2.3 Prososiaalisuus
Kalliopuskan mukaan empatialla on keskeinen rooli tunnekasvatuksessa, sillä se on perustana muulle toiset huomioon ottavalle käytökselle. Tällaista käytöstä voidaan sanoa prososiaalisuudeksi, mikä tarkoittaa auttavaisuutta, altruismia, yhteistyöhalukkuutta ja vastuunottoa. Empatiataitojen lisäämisellä ja tunteiden vastaanottokyvyn parantamisella voi olla hyviä seurauksia. Se edesauttaa positiivista henkistä kasvua niin yksilötasolla kuin välillisesti yhteisötasollakin. (Kalliopuska 1984, 83.)
Empaattisuus motivoi auttamista, sillä prososiaalisuus kokonaisuutena vähentää ihmisen omaa hätää. Empatia on välttämätön edellytys auttamiskäyttäytymiselle mutta ei ole sinänsä riittävää. Huomiota on hajaannutettava, eikä se voi keskittyä pelkästään auttamiseen. Tämä on tärkeä edellytys itsekeskeisyyden vähenemiselle sekä empatian ja altruismin kehittymiselle. (Mt., 88.)
Altruismi on osa prososiaalisuutta. Empatian on todettu voivan kehittyä vain ydinperheissä tai vastaavanlaisissa järjestelmissä, joissa on kiinteät ja lämpimät tunnesiteet. Tällaisessa kasvuympäristössä auttaminen liittyy sosiaaliseen vastuunottoon, mikä on enemmänkin itsestäänselvyys kuin jokin erityinen hyve. Empatia on edellytys altruismille. Se kehittyy jäljittelemällä ja tarkkailemalla vanhempia, lapsia ja muita aikuisia. Toisaalta se kehittyy myös
yhdessä muun kognitiivisen kehityksen ja moraaliperiaatteen sisäistämisen kanssa. Altruismissa keskitytään toiseen, ja toisen etu asetetaan omaa etua edelle. Pieni lapsi on luonnostaan itsekäs, mutta kasvaessaan, ajattelu ja toiminta muuttuvat sosiaaliseen ja altruistiseen suuntaan.
(Kalliopuska 1984, 85-86.)
Empatia on positiivisessa yhteydessä yhteistyökykyisyyteen. Siihen tulisi rohkaista palkitsemalla yhteistyöstä. Se on sinänsä jo palkitsevaa samaten kuin toisten auttaminen. Myös tässä ominaisuudessa vahvistaminen lisää hyviä piirteitä, kuten ystävällisyyttä. (Mt., 84-85.)
5.2.4 Empaattisuuden sukupuolierot
Tutkimuksissa on todettu naisten olevan empaattisempia kuin miesten. Naisia on perinteisesti pyritty sosiaalistamaan tunteellisia ominaisuuksia suosiviksi eli empaattisemmiksi, tunteita jakavimmiksi, vastuunottavaisemmiksi ja hoivaavammiksi. Miehen koulutuksessa puolestaan rohkaistaan tilanteiden hallintaan ja ongelmien ratkaisemiseen. (Mt., 95.)
Pikku vauvoista on huomattavissa tyttöjen empaattisempi reagointi poikiin verrattuina, mikä näkyy reagoimisena toisen vauvan itkuun. Tunnetilojen tunnistamiskokeissa tyttöjen on havaittu tunnistavan ilmekorteista poikia paremmin erilaisia tunnetiloja. (Mt., 96.)
5.2.5 Opettajien empatiaan kasvattaminen
Roolipeleillä ja roolivaihdolla voidaan lisätä myös opettajien tunteiden tunnistamista ja samalla oppilaan tuntemusta. Kalliopuskan mukaan opettajankoulutuksessa olisi kiinnitettävä huomiota leikkivään ja luovaan ihmisihanteeseen, jotta kouluilmastosta saataisiin kannustava ja myötäelävä.
Empaattinen opettaja on Kalliopuskan mukaan vapautunut ja hänen on helppo ymmärtää oppilaita ja toisia ihmisiä. (Kalliopuska 1984, 144-145.)
Opettajan vaikutus on ratkaiseva empaattisen luokkakäyttäytymisen ja oppimisen mielekkyyden kannalta. Itsensä arvostaminen, erilaisuuden hyväksyminen, tahdon voima, rationaalisuus, spontaanius, hyväksytyksi tulemisen tarve ja monipuolinen persoonallisuus ovat empatiaan liittyviä opettajan ominaisuuksia. Myös opettajan ihmissuhdetaidot ovat merkittävä osa-alue. Ne vaikuttavat lasten itsetunnon kehitykseen, empatian lisääntymiseen ja oppimistuloksiin.
(Mt., 145-146.) Kokonaisuudessaan opettajan persoonallisuuden ominaisuudet vaikuttavat suuresti oppilaiden toisia rohkaisevaan käyttäytymiseen (mt., 147).
5.2.6 Empatian kehittäminen
Empatialla on todistettavasti synnynnäinen lähtökohta, mutta sitä voidaan silti tietoisesti kehittää.
Pysyvimmät oppimistulokset saadaan aikaan lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin persoonallisuus muotoutuu. Perhekasvatus on suuressa roolissa. Kun yksilölle kehittyy edellytykset valita erilaisista toimintatavoista ristiriitojen ratkaisua varten, empaattiseksi kasvatettu turvautuu viimeiseksi negatiivisiin toimintatapoihin kuten aggressiivisuuteen. Empatia ehkäisee hyökkäävää käyttäytymistä. Empatian avulla voidaan vähentää ihmisten välisiä ristiriitoja, ja saada asiat ratkaistuiksi niin, että ne eivät kärjisty. (Kalliopuska 1984, 150.)
Tunnekasvatuksessa empatia on keskeisessä osassa. Se luo pohjan positiivisten asenteiden muodostumiselle. Positiiviselle tunneperustalle rakentuvat toisen kunnioitus ja arvoitus sekä toisen huomioon ottaminen. Tunnevajavaisuutta voidaan aloittaa empatian lisäämisellä. (Mt., 151.) Empatiaan opettaminen tulisi kuulua kaikille ja se on myös keino laajentaa itsetiedostusta sekä itsen ja toisten arvostusta.
Koulussa empaattinen oppilas tai opettaja toimii esimerkkinä toisille. Koulun ilmastoa tulisi kehittää yhteishenkeä suosivaksi ja näin lisätä empatiaa (mt., 164). Kalliopuska on sitä mieltä, että suomalaiseen tunnekasvatukseen tulisi kiinnittää tulevaisuudessa huomiota. Kirja on painettu vuonna 1984, ja elämme nyt vuotta 2010. Tällä hetkellä erilaisia tunnekasvatusohjelmia on tullut esiin yhä enemmän ja enemmän. KiVa-koulu –hanke pyörii vahvasti koko Suomessa ja on laajalti käytössä. Lisäksi on olemassa esimerkiksi Lions Quest –ohjelma, joka myös tähtää muun muassa tunnetaitojen parantamiseen sekä Verso-toiminta, jossa on kyse vertaissovittelusta. Kaikissa näissä ohjelmissa tunnekasvatus on tärkeässä asemassa, tämän lisäksi arvostetaan vuorovaikutustaitoja ja toisten kunnioittamista. Näin ollen tuntuu siltä, että Kalliopuskan toiveeseen on kiinnitetty huomioita, ja tunnekasvatusta on alettu arvostaa eri tavalla kuin ennen. Ohjelmien ongelma tosin on se, että ne eivät kuulu varsinaiseen opetussuunnitelmaan, ja vaativat lisätyötä ja paneutumista opettajilta. Moni opettaja on halunnut kuitenkin tutustua ohjelmiin, sillä he kokevat, että ongelmia tunnetasolta löytyy ja niihin olisi löydettävä ratkaisukeinoja.
Kalliopuska (1984, 185) toteaa, että ”joskushan Suomessakin tunnekasvatukseen on ryhdyttävä...” Empatia ja itsekontrolli ovat hänen mukaansa tunnekasvatuksen kulmakiviä. Niillä voidaan kanavoida vapautunutta tunne-energiaa rakentavaan ja yhteisöä kehittävään suuntaan.
Tunnekasvatuksen tulisi ulottua laajalle, vauvasta vaariin, niin kuin Kalliopuska asian toteaa.
Itsensä kehittämiseen on jokaisella kapasiteettia. Erityisesti lasten tunnekasvatukseen ei Kalliopuskan mukaan voitaisi liikaa rahaa investoida. Tulokset näkyisivät välillisesti terveinä tulevina kasvattajina ja kansalaisina. Empatia on taito, joka ei ole varakkaille, lahjakkaille tai
ammattiauttajille varattu, vaan se on kaikkien ihmisten mahdollisuus. Kalliopuskan teoksen viimeisissä lauseissa tiivistetään koko empatian luonne: ”Empatia auttaa sietämään erilaisuutta, ymmärtämään vähemmistöjen osaa sekä ylipäänsä kunnioittamaan toista ihmistä inhimillisenä olentona. Siksi empatiaa voidaan pitää sosiaalisen tahdikkuuden esiasteena matkalla kohti ihmisyyttä.” Tässä on sanoma, joka on ajankohtainen nyt, ja josta löytyy jokaiselle meistä pohtimisen aihetta ja voimaa itsensä kehittämiseen. ( Kalliopuska 1984, 185-186.)
6 TUNNEKASVATUS
Tässä luvussa pohdimme tunnekasvatusta. Tarkastelemme sitä, miksi tunnetaitojen opettaminen nyt 2010-luvulla on tärkeää ja sitä, mikä merkitys tunnetaidoilla lapsen kasvun kannalta on.
Otamme myös esille tunnekasvattajana olevan opettajan piirteitä ja arvioimme, millainen hänen tulisi olla, jotta voisi toimia lasta tunnekasvussa tukevana aikuisena. Tämän jälkeen syvennymme niihin sisältöihin, joita lapsen tunnetarpeet kohdatessa tulisi ottaa huomioon.