4. SYRJÄYTYNEIDEN NUORTEN ONGELMAT DIAKONIATYÖNTEKIJÖIDEN
4.5. Mielenterveyshäiriöt
Diakoniabarometrin aineistossa tuotiin mielenterveysongelmat esille 39 vastauksessa kysyttäessä, miten nuorten syrjäytyminen näkyy heidän työssään. Vastaajista 11 avasi mielenterveysongelmia hieman, he kirjoittivat, joko millaisia mielenterveysongelmia nuorilla oli, mistä ne johtuivat tai, että hoitoon oli vaikea päästä. Lopuissa vastauksissa
111 Von der Pahlen, Lepistö, Marttunen 2013, 113.
112 Myllyniemi 2012, 66-67.
45
oli vain maininta mielenterveysongelmista osana muita ongelmia, joiden takia diakoniatyöntekijät ovat kohdanneet nuoria.
Osalle nuorista saattaa kasaantua ongelmia, jotka näkyvät henkisenä pahoinvointina tai ulkoisena häiriökäyttäytymisenä.113 Mielenterveys ei ole pysyvä tila, kuten ei ole sen häiriötkään. Mielenterveyden mittaamien on vaikeaa, sillä sitä ei voi mitata kuin fyysisiä oireita voidaan. Mielenterveys pitää ihmisen määritellä itse. Tämä on haastavaa etenkin niiden sairauksien kohdalla, joihin kuuluu sairaudentunteen puuttuminen.
Tällöin tarvittava apu viivästyy ja hoito vaikeutuu. Lähiympäristön tuki ja tarkkaavaisuus sekä mielenterveyden häiriöiden tunteminen ja rohkeus hoidon tarpeesta puhumiseen on tärkeää. Jos lähiympäristön tuki on puutteellinen, nuoria kohtaavilla ammattilaisilla on erityisen suuri merkitys. 114
Nuorten mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä, noin 20–25 prosenttia nuorista on käynyt vähintään yhden kerran psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa, ostanut psyykelääkettä, tai kärsii jostakin mielenterveyden häiriöstä. Yleisimpiä mielenterveyshäiriöitä ovat mieliala-, ahdistuneisuus-, käytös- ja päihdehäiriöt. Samanaikaiset häiriöt ovat yleisiä nuorten mielenterveyshäiriöissä. Ainakin puolella mielenterveyden häiriöstä kärsivällä on kaksi tai useampi samanaikainen häiriö. Depressiosta kärsivällä voi olla myös ahdistushäiriö ja käytöshäiriöstä kärsivä kärsii myös päihdehäiriöstä. Samanaikaisten häiriöiden tunnistaminen on tärkeää, jotta nuoren hoito onnisuu.115
Häiriön tunnistamiseksi tulee arvioida nuoren toimintakykyä ja sitä onko se muuttunut aiemmasta. Normaalisti kehittyvän nuoren tulisi pystyä suoriutumaan koulutyöstä ja muista velvollisuuksistaan sekä huolehtimaan omasta terveydestään ja turvallisuudestaan kuten oman ikäiset yleensä. Nuoruuden kehitysvaiheeseen kuuluu alakuloisuutta, mutta normaalisti kyse on pikemminkin muutamia päiviä kuin viikkoja kestävästä jaksosta, eikä se vaikeuta merkittävästi nuoren arkielämää. Mielenterveyden häiriön oireet haittaavat koulutyötä, nuorelle tulee enemmän poissaoloja tai suoritustaso laskee. Nuoren ihmissuhteisiin voi tulla ongelmia, joita ei ole aiemmin ollut, eristäytymistä, riitelyä tai aggressiivisuutta. Nuoren elämäntilanne tulee arvioida kokonaisvaltaisesti ja tietoa olisi hyvä saada usealta eri taholta. Nuoren elinolojen arviointi on tärkeää, miten hänen kasvuympäristö tukee nuoren tervettä kehitystä.
113 Nurmi et.al. 2006, 150.
114 Toivio, Nordling 2009, 84.
115 Marttunen & Karlsson 2013a, 10-11; Paananen et.al. 2012, 14.
46
Nuoren perhetilanteen ja kaveripiirin vaikutuksesta on hyvä saada käsitys. Vakavassa mielenterveyden häiriössä nuoren kehitys on jäänyt paikoilleen tai taantunut. 116
Diakoniabarometrin aineistossa ei ole juurikaan eritelty nuorten mielenterveyshäiriöitä.
Diakoniatyöntekijöiden toimenkuvaan ei kuulu diagnoosina antaminen. Nuori ei välttämättä kerro omasta diagnoosistaan tai hänelle ei sellaista ole vielä annettu. On kuitenkin tärkeää, että diakoniatyöntekijä pystyy tunnistamaan mielenterveysongelmien kanssa kamppailevan nuoren ja ohjaamaan häntä eteenpäin ammattilaisen puheille. Siksi esittelen tyypillisimmät nuorten mielenterveys häiriöt, myös ne, joita ei erikseen mainittu diakoniabarometrin aineistossa.
Ahdistus ja ahdistuneisuushäiriö tarkoittavat sitä, kun ahdistus, pelkoa muistuttava tunne, jota on vaikea yksilöidä, muuttuu siten, että niistä on toiminnallista haittaa tai ne aiheuttavat merkittävää kärsimystä. Häiriö voi vaikeuttaa tai estää uusien ystävyyssuhteiden solmimisen tai vanhojen ylläpitämisen, koulunkäyntiä tai harrastustoimintaa. Pahimmillaan ahdistuneisuus voi estää kotoa poistumisen tai päämäärätietoisen toiminnan. Ahdistushäiriöitä on erilaisia ja useasti pitkäaikaisia. 117 Ahdistushäiriöitä ovat sosiaalisten tilanteiden pelko, jossa nuori pelkää tulevansa kielteisen arvostelun kohteeksi tai oman toimintansa takia joutuu nöyryyttäviin tilanteisiin. Julkisten paikkojen pelko tarkoittaa epärealistista pelkoa, ettei pääse pois julkisilta paikoilta tai siellä on turvatonta, jos paniikki iskee. Määräkohtaisen pelko on nuoren suhteetonta ja voimakasta pelkoa jotain yksittäistä ärsykettä, paikkaa tai tapahtumaa kohtaan. Pelkäämänsä ärsykkeen kohtaaminen aiheuttaa voimakkaan ahdistustilan ja toisinaan paniikkikohtauksen. Paniikkihäiriössä nuori saa aluksi usein odottamattomia paniikkikohtauksia, joihin liittyy autonomisen hermoston oireita, kontrollin menettämistä sekä kuolemanpelkoa, kohtauksista seuraa jatkuva huoli uudesta kohtauksesta sekä pelko kohtauksen vaikutuksesta omaan terveyteen tai mieleen. Paniikkihäiriön keskimääräinen alkamisikä on 25 vuotta. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on kyseessä, kun sekä fyysistä että psyykkistä ahdistusta on kestänyt yli puoli vuotta. Oireina ovat arkisiin asioihin liittyvät hallitsemattomat huolet sekä uni- ja keskittymisvaikeudet, levottomuus, särky ja väsymistä. Pakko-oireiseen häiriöön kuuluvat pakonomaisesti mieleen tulevat ei-toivotut ajatukset. Pakkotoimintoja tehdään ei-toivottujen ajatusten hallitsemiseksi. Traumaperäien stressireaktio seuraa poikkeuksellisen järkyttävästä tapahtumasta ja siihen kuuluu traumaattisten tapahtumien
116 Marttunen & Karlsson 2013 a, 11–13.
117 Strandholm & Ranta 2013, 17; Toivio & Nordling, 2009, 95.
47
toistuva ja ahdistava kokeminen uudelleen esimerkiksi painajaisina. Oireisiin kuuluu myös pyrkimys välttää traumaan liittyviä asioita, traumaperäinen stressireaktio aiheuttaa tunteiden intensiteetin vähenemistä ja reagointiherkkyyden turtumista, kohonnutta vireystilaa, keskittymis- ja nukahtamisvaikeuksia sekä ärtyisyyttä. 118
Ahdistuneen nuoren tunteita ja kokemusta pitää kuunnella rauhallisesti, ja avoimesti.
Aikuisen ei tule ensimmäisenä etsiä ratkaisua nuoren ongelmaan, vaan kuunnella ja nuoren mielentilaa rauhallisesti. Aikuinen ei saa hätääntyä tai ahdistua nuoren kertomasta, eikä vaihtaa keskustelua optimistisempaan suuntaan. Nuorelle voi tällöin tulla kokemus, että aikuinen ei kestä hänen hätää tai aikuisen mielestä hänen asiansa on häpeällistä tai vaarallista. Nuoren tila on hänelle todellinen, vaikka aikuisen mielestä pelko olisikin epärealistinen. Vähättely tai nuoren tunteiden kyseenalaistaminen ei auta vaan pahentaa nuoren tilaa. Ahdistuneisuuteen kuuluu usein keinottomuus ja turvattomuus ja mielen täyttävä huoli. Paniikkikohtaukseen auttaa, kun nuorelle puhuu rauhallisesti ja hänen hengitysrytmiään tuetaan rauhoittumaan. Nuorelle voi kertoa, että mitään vaarallista ei ole tapahtumassa, vaikka olo onkin epämiellyttävä. Oireisiin liittyvän tiedon antamien on tärkeä paniikkityyppisessä oireilussa, jossa nuori saattaa pelätä vakavampaa fyysistä sairautta. 119
Itsetuhokäyttäytymistä ovat sellaiset ajatukset ja teot, jotka uhkaavat nuoren terveyttä tai henkeä. Motiivina on yleensä jossain määrin tiedostettu kuolemanhalu.
Itsetuhokäyttäytyminen voi liittyä mihin tahansa psyykkiseen häiriöön, ja taustalla yleensä onkin jonkin mielenterveydenhäiriö. Itsetuhoisuus on jatkumo, jossa esiintyy lievempien kuolemantoiveiden ja itsemurha-ajatusten jälkeen vakavammat itsemurhasuunnitelmat ja viimein itsemurhayritykset ja itsemurha.
Itsetuhokäyttäytymisen riski on aina otettava huomioon, kun nuorella on vakavia psyykkisiä ongelmia ja erilaisia toimintakyvyn häiriöitä koulussa, kotona tai kaveripiirissä. Nuoren epäluottamus muihin ihmisiin ja tunne siitä, että hänen pitää selvitä ongelmistaan yksin lisää riskiä itsetuhokäyttäytymiseen. Nuoren kohtaamat kriisit, koulukiusaus, pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö altistaa itsetuhoiselle käytökselle. Perheen sisäiset ristiriidat ja ongelmat, kuten avioero, mielenterveyshäiriö, kommunikaatiovaikeudet voivat altistaa nuorta mielenterveyden häiriölle ja itsetuhokäyttäytymiselle.120
118 Strandholm & Ranta 2013, 19–24.
119 Strandholm & Ranta 2013, 30–31.
120 Pelkonen & Strandholm 2013, 125–128.
48
Nuoren puheet itsemurhasta tai itsensä satuttamisesta tulee ottaa aina vakavasti ja selvittää, mihin ne liittyvät. Usein taustalla vaikuttava mielenterveyden häiriö tulee selvittää. Kuolemasta ja itsemurhasta puhuminen ei lisää nuoren riskiä toteuttaa itsemurhaa, vaan antaa nuorelle tunteen, että työntekijä kestää asian ja siitä voi keskustella. Keskusteluapu voi auttaa nuorta pääsemään eroon umpikujatunteestaan.
Keskustelu saattaa aiheuttaa kuulijassa ahdistuksen, vihan tai toivottomuuden tunteita, mutta aikuisen on säilytettävä aikuisen rooli ja luoda tilanteeseen rauhallinen ja toivoa ylläpitävä turvallinen ilmapiiri.121
Nuori joka on yrittänyt itsemurhaa, kuuluu aina erikoissairaanhoitoon. Akuutissa tilanteessa ensisijaisesti tulee varmistaa nuoren turvallisuus. Nuorta joka toivoo kuolemaa, ei saa jättää yksin ja ammatti-ihmisen tulee tehdä arvio tällaisesta nuoresta.
122
Yhä enemmän nuoria asiakkaita diakoniatyön asiakkaina. Nuoria ja nuoria lapsiperheitä, jotka tarvitsevat tukea. Mielenterveys- ja päihdeongelmia, itsetuhoisuutta & ahdistuneisuutta, taloudellisia ongelmia entistä enemmän.
(diakonissa, Tampereen hiippakunta)
Edellisen esimerkin diakonissa kirjoitti kohdanneensa ahdistuneisuutta ja itsetuhoisuutta. Hänen kohtaamilla nuorilla on monenlaisia ongelmia: taloudellista hätää, sekä mielenterveys- että päihdeongelmia. Ahdistuneisuus saattaa olla yleistä, näihin vaikeuksiin liittyvää, joka helpottaa keskustelemalla diakoniatyöntekijän kanssa.
Kamppailu talouden kanssa, etenkin jos nuorella on lapsia huollettavanaan, on ahdistuneisuuden syntymiselle riskitekijä. Ahdistuneisuuden liittyessä itsetuhoisuuteen ja diakoniatyöntekijän maininta mielenterveysongelmista viestittää sitä, että ahdistuneisuus on voinut olla tässä tapauksessa mielenterveyden häiriön kriteerit täyttävää.
Masennus on moniulotteinen tila. Arkikielessä se voi tarkoittaa ohimenevää tilaa, mutta pitkittyessään se voi johtaa masennustilaan. Masennustilalla tarkoitetaan oireyhtymää, johon liittyy arkielämää haittaavaa toimintakyvyn heikkenemistä ja jatkuvaa masentunutta mielialaa. Mieliala ei juuri vaihtele, se on voimakkaampaa ja laadultaan erilaista verrattuna esimerkiksi surumielisyyteen.123 Masennukseen liittyy usein
121 Pelkonen & Strandholm 2013, 130.
122 Pelkonen & Strandholm 2013, 133–134.
123 Marttunen & Karlsson 2013 b, 41–42.
49
muitakin mielenterveydenhäiriöitä, kuten ahdistuneisuus, käytös- ja tarkkaavaisuushäiriö tai päihdehäiriö.124
Tilastollisesti masennukselle alttiita väestönryhmiä ovat esimerkiksi matalassa sosioekonomisessa asemassa olevat, työttömät, tupakoivat ja päihdeongelmaiset.
Masennus nähdään nykyisin olevan sekä perinnöllisten, neurobiologisten, psykologisten että sosiaalisten tekijöiden monimutkaista yhteisvaikutusta.125
Masennuksen tunnistaminen nuorella voi olla vaikeaa. Nuori voi oireilla sekä syrjään vetäytyen että ärtyen ja vihastuen. Kiukkua voi olla vaikea erottaa nuoruuteen muutenkin kuuluvista tunnekuohuista. Masentuneen nuoren mieliala voi vaihdella voimakkaasti. Joillakin masentuneisuus näkyy ulkoisesti vain heidän puhuessaan masennuksesta. Etenkin nuoret tytöt voivat kärsiä masennuksen yhteydessä epämääräisistä vatsakivuista, päänsärystä ja lihasjännityksestä. Masentunut nuori ei selviä asioistaan yhtä hyvin kuin ennen. Tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia, jos masennus osuu ammatin ja koulutuksen valinnan kanssa samoihin aikoihin. Nuorella voi olla myös itsetuhoisia ajatuksia, joka voi näkyä myös välinpitämättömyytenä suojella itseään ilmeisiltä vaaroilta.126
Masentunut nuori ei välttämättä itse tunnista olevansa masentunut. Aikuiselle ei välttämättä välity nuoren tila muutoin kuin käytöshäiriöinä, joita on vaikea yhdistää masennukseen. Nuoren kanssa tulee keskustella suoraan ja olla hänestä aidosti kiinnostunut. Aikuisen rooli tulee säilyttää ja olla ystävällinen. Tapaamiseen on järjestettävä aikaa ja luotava turvallinen nuorta puhumaan rohkaiseva ilmapiiri.
Masentuneelta nuorelta on aina kysyttävä itsemurha-ajatuksia. Kuolemasta ja itsemurhasta puhumien voi helpottaa nuoren umpikujan tunnetta, eikä se lisää nuoren riskiä toteuttaa itsemurhaa. Ohimenevät masennuksen tunteet ovat useimmille tuttuja, ja niistä puhuminen ystävän tai vanhempien kanssa voi helpottaa oloa. Pitkittyneessä masennuksessa on kuitenkin syytä hakeutua ulkopuoliselle ammattiauttajalle.
Diakoniatyöntekijä voi ohjata nuorta ottamaan yhteyttä koulussa terveydenhoitajaan tai psykologiin tai oman alueen terveyskeskukseen joista voidaan tarvittaessa lähettää erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatriselle poliklinikalle. Jos nuori on selkeästi
124 Toivio & Nording 2009, 114.
125 Toivio & Nording 2009, 107.
126 Marttunen & Karlsson 2013 b 41–43.
50
itsetuhoinen, hänet täytyy lähettää nuorisopsykiatriseen yksikköön, jossa hänet voidaan arvioida ja hoitaa. 127
--- Myös mielenterveysongelmien, kuten masennuksen lisääntyminen näkyy asiakkaissamme. (diakoni, Lapuan hiippakunta)
Masennuksen toi ilmi kolme diakoniabarometriin vastanneista diakoniatyöntekijöistä.
Heidän lisäkseen mainittiin masennuksen oireita, kuten toimintakyvyn heikkenemistä:
”ote työelämään ja tavanomaiseen päivärytmiin kadonnut monilta nuorilta” sekä, ”ei oikein kiinnosta mikään.” sosiaalinen eristäytyminen on myös masennuksen oire, ja sen liittyminen syrjäytymisen ylisukupolvistumiseen sekä köyhyyteen on riskitekijä masennuksen kehittymiselle psyykkiseksi häiriöksi.
Nuoret aloittavat päihteiden käytön keskimäärin 12–13-vuotiaina ja päihdehäiriöt alkavat kehittyä noin 14–15-vuotiaana. Päihdehäiriöstä kärsivä käyttää tavallisesti useampaa päihdettä yhtä aikaa. Päihdehäiriöt on luokiteltu kahteen luokkaan: päihteiden väärinkäyttöön ja päihderiippuvuuteen. Päihteiden väärinkäyttöön kuuluu toistuva kyvyttömyys suorittaa velvoitteita, päihteiden käyttö toistuvasti fyysisesti vaarallisissa tilanteissa, lain rikkomista sekä päihteiden käytön jatkumista, vaikka käyttö olisi aiheuttanut pysyvän tai toistuvan sosiaalisen tai ihmissuhdeongelman.
Päihderiippuvuuteen kuuluvat pakonomainen halu käyttää päihteitä, käytön kontrollin heikkenemistä, vieroitusoireita, entistä suurempien määrien tarvetta, päihteiden käytöstä elämän keskeinen sisältö sekä se, että päihteiden käyttö jatkuu haitoista huolimatta. 128 THL: n arvioiden mukaan noin viidellä prosentilla nuorista on diagnosoitu päihdehäiriö.
Lievempiä ja eriasteisia päihdeongelmia on huomattavasti tätä useammalla. Sellaiseen nuorten ongelmakäyttöön, joka ei täytä päihdehäiriön diagnostisia kriteereitä, tulisi myös kiinnittää huomiota. Myöhempiä mielenterveyshäiriöitä voidaan ennustaa nuoren runsaalla alkoholinkäytöllä. Päihdeongelmat tulisi tunnistaa jo, kun käyttö on runsasta, mutta riippuvuutta tai sosiaalisia ongelmia ei ole vielä kerennyt syntyä. 129
Diakoniatyöntekijöistä 16 kirjoitti kohdanneensa nuoria, joilla on sekä mielenterveyden että päihteiden kanssa ongelmia. THL:n oppaan mukaan kaikkiin mielenterveyden häiriöihin voi liittyä mahdollinen päihteiden ongelmakäyttö.
127 Marttunen & Karlsson 2013 b, 45–53.
128 Von der Pahlen & Lepistö & Marttunen 2013, 114.
129 Von der Pahlen & Lepistö & Marttunen 2013, 114.
51
Päihderiippuvuuden mainitsi työntekijä, joka sanoi tämän johtuvan mielenterveysongelmien ohella työttömyydestä, velkaantumisesta ja avuttomuudesta.
Työttömyyttä, velkaantumista, avuttomuutta, jonka seurauksena päihderiippuvuutta ja mielenterveyden ongelmia, onnettomia nuoria. (diakonissa, Espoon hiippakunta)
Päihderiippuvuus on mielenterveyden häiriöksi luettava tila. Aineistossa muutenkin ilmennyt päihteiden käyttö vaikuttaisi olevan mielenterveyden häiriöksi luettavaa, sillä suurin osa päihteet maininneista diakoniatyöntekijöistä kirjoittii kohdanneensa päihdeongelmaa. Päihteistä diakoniabarometrin aineiston syrjäytyneitä nuoria koskevassa kysymyksessä olen käsitellyt enemmän omassa alaluvussaan.
Esittelen myös sellaisia mielenterveyden häiriöitä, joita ei ole aineistossa erikseen mainittu. Näitä häiriöitä esiintyy nuorilla, joten niiden tunnistaminen on tärkeää nuorten sekä nuorten ongelmien parissa työskenteleville. Syrjäytyneen nuoren tukiverkko voi olla pieni, jolloin mahdolliset häiriöt on vaikeampi huomata. Kaikki näitä nuoria kohtaavat ovat avainasemassa tunnistaakseen häiriöt ja auttaakseen heitä. Seuraavana esittelemäni häiriöt voivat olla sekä syrjäytymistä edistäviä tekijöitä, kuten aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö sekä käytöshäiriö, että myös syrjäytymisen takia huomioimatta jääneitä häiriöitä, kuten syömishäiriöt.
Syömishäiriöt ovat yleisiä nuorten psyykkisiä sairauksia. Ne uhkaavat nuoren toimintakykyä ja kehitystä. Nuoren psykologinen ja sosiaalinen kehitys voi hidastu ja nälkiintyminen saattaa johtaa fyysisiin haittoihin, kuten pituuskasvun ja luuston kehityksen vajanaisuuteen. Yleisimmät syömishäiriöt ovat anoreksia eli laihuushäiriö ja bulimia eli ahmimishäiriö. Nuori syö liian vähän tai hallitsemattomasti ja hänellä on häiriintynyt suhde ruokaan ja omaan kehoonsa. Tytöt ja pojat tavoittelevat yleensä mahdollisimman pientä rasvapitoisuutta, mutta osa pojista pyrkii myös kasvattamaan lihasmassaansa.130 Länsimaisissa kulttuureissa syömishäiriöön sairastuu noin 0,2-0,8 prosenttia nuoruusikäisistä tytöistä, pojilla se on harvinaisempaa.131
Syömishäiriöstä kärsivän nuoren ajatukset ja keskustelu pyörivät usein ruuan ympärillä.
Nuori kiinnostuu näennäisesti terveellisestä ruokavaliosta, tietää tarkalleen syömiensä ruokien energiapitoisuuden ja kiinnittää huomiota muidenkin ruokailuun. Ruokaan liittyvät rituaalit voivat tulla tärkeiksi, kuten tarkat kellonajat, syöminen tietyssä
130 Dadi & Raevuori 2013, 61–62.
131 Toivio & Nordling 2009, 102.
52
järjestyksessä ja tietyssä ajassa. Liikuntaan voi myös liittyä pakonomaisuutta, se on ilotonta ja äärimmäisyyksiin menevää. Nuori kontrolloi tarkemmin itseään ja rankaisee kontrollin pettäessä. Sairauden voimistuessa nuori saattaa vetäytyä ystävistään ja sosiaalinen elämä kapenee.132
Syömishäiriöön sairastunut nuori ei pidä itseään sairaana ja oirekuvaan liittyy yleensä salailu, häpeä ja arvottomuuden tunteet. Nuoren kohtaamisessa on tärkeä kiireetön, välittävä ja arvostava ilmapiiri, keskustellaan kahden kesken eikä nuorta syyllistetä.
Nuori ei ole itse valinnut tietoisesti syömishäiriötä, vaan se on psykiatrinen häiriö. Kun syömishäiriötä epäillään, on otettava yhteys nuoren lähipiiriin, kuten vanhempiin.
Syömishäiriöisen ruumiinkuva ja ruokamäärien arvioiminen on häiriintynyt. Hän ei hahmota syömänsä ruuan vähyyttä tai olevansa alipainoinen. Terveydenhuollon kontrollit ja mittaukset voivat auttaa nuorta hahmottaman todellisuutta omien uskomuksiensa vääristyneisyyttä. Nuori saattaa kärsiä muistakin oireista, joten on tärkeää kuunnella, mitä oireitä hän pitää ongelmallisimpana. Hoito kannattaa ensisijaisesti keskittää näihin oireisiin tai sellaisiin, jotka ovat vaaraksi nuoren kehitykselle tai terveydelle.133
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) on keskushermoston kehityksen liittyvä neuropsykiatrinen häiriö. Se on synnynnäinen, periytyvä piirre, eikä häviä iän myötä.
Ylivilkkaus voi vähentyä, mutta keskittymisvaikeudet yleensä säilyvät aikuisuuteen.134 ADHD:ta on noin viidellä prosentilla 6-18-vuotiaista ja sitä on enemmän lapsilla kuin nuorilla. Pojilla ADHD on yleisempää kuin tytöillä. Lapsesta ADHD diagnoosi on helpompi tehdä. Nuorella diagnoosin tekoa vaikeuttavat usein yhtäaikaiset oheissairaudet, kuten mielialahäiriöt, käytöshäiriöt ja ahdistuneisuushäiriöt, myös päihdehäiriön riski kasvaa. Nuorella voi olla myös usein oppimisvaikeuksia ja neuropsykologisia häiriöitä kuten Touretten syndromaa. Nuoruusiässä motorinen ylivilkkaus yleensä vaimenee, mutta impulsiivisuus-, ongelmanratkaisu-, päätöksenteko- ja tarkkaamattomuusongelmia edelleen ilmenee. ADHD vaikeuttaa oman toiminnan arvioimista, ja suunnittelemista, moniosaisten tehtävien hahmottamista sekä oman toimintatavan muuttamista palautteen perusteella. 135
Nuori joka kärsii ADHD-oireyhtymästä, tarvitsee paljon ohjausta, jonka olisi hyvä tulla pieninä kokonaisuuksina. Nuoren on merkittävää oppia tuntemaan ADHD:n keskeiset
132 Dadi & Raevuori 2013, 65–67.
133 Dadi & Raevuori 2013, 70
134 Toivio & Nordling 2009, 161.
135 Dadi & Raevuori 2013, 79–84.
53
oireet ja kuinka ne vaikuttavat hänen arkeensa. Palaute nuoren toiminnasta tulee antaa heti eikä pitkän ajan kuluttua. Palkitsemalla ja vahvistamalla toivottua käyttäytymistä päästään parempiin tuloksiin kuin ei-toivottua käytöstä rankaisemalla. Pieniä, konkreettisia tavoitteita asettamalla nuori saa onnistumisen kokemuksia jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä nuoren itsetunnon ja itsenäisen kehittymisen kannalta. 136
Käytöshäiriöt ovat lapsuudessa tai nuoruudessa alkava epäsosiaalisen käyttäytymisen malli, joka on toistuvaa tai pysyvää. Käytös on iänmukaisia sosiaalisia normeja sekä muiden perusoikeuksia rikkovaa. Ominaista tälle häiriölle on pitkäaikainen toistuva antisosiaalinen, aggressiivinen tai uhmakas käytös. Käytöshäiriössä oppimisvaikeudet ovat yleisiä. Nuoren toistuva muiden oikeuksista piittaamattomuus viittaa käytöshäiriöön. Vilpillisyys voi ilmetä varasteluna tai valehteluna, koulusta pinnaaminen tai kotoa karkailu on merkkejä sääntöjen rikkomisesta. Vakavaan käytöshäiriöön liittyy aggressiivisuus, joka ilmenee toisten uhkailuna, pelotteluna, tai tappelun aloittamisena, erilaisten aseiden käyttönä, ihmisiin tai eläimiin kohdistuvana fyysisenä julmuutena sekä seksuaalisena väkivaltana. 137 Lapsuuden käytöshäiriöt voivat edeltää joskus aikuisuuden epäsosiaalista persoonallisuuden häiriötä.138
Nuorta parhaiten auttaakseen käytöshäiriöön tulee puuttua varhain. Nuoren epäsosiaalisen käyttäytymisen arvioinnissa on tärkeää selvittää nuoren kehityksen valossa, kuinka pysyvää tai luonteenomaista käyttäytyminen on. On selvitettävä, milloin käyttäytyminen alkoi ja miten pitkään kestänyt ja mitä muutoksia se on aiheuttanut perheessä tai muissa elinoloissa. Käytöshäiriöinen nuori saattaa olla aggressiivinen tai väkivaltainen, joten tapaamisesta kannattaa järjestää mahdollisimman turvallinen tilan ja henkilöstö resurssien puitteissa. 139
Diakoniatyöntekijät kertovat syrjäytyneistä nuorista joilla on mielenterveydenhäiriöitä.
Monella ne liittyvät työttömyyteen tai koulutuksen puutteeseen. Myös köyhyys altistaa mielenterveysongelmille, vaikeinta on heillä, joilla on ongelmia myös päihteiden käytön kanssa, nämä ongelmat voivat johtaa työkyvyttömyyteen ja työkyvyttömyys eläkkeelle.
Työkyvyttömyyseläkkeen saajista noin puolet saavat sitä mielenterveyssyistä.140 Osa kertoo siitä, miten mielenterveyden häiriöt ovat pitkittyneet ja vaikeita.
Mielenterveyssyistä eläkkeelle joutunut nuori on vaarassa syrjäytyä edelleen pahemmin.
136 Dadi & Raevuori 2013, 88.
137 Von der Pahlen & Marttunen 2013, 97–102.
138 Toivio, Nordling 2009, 162.
139 Von der Pahlen & Marttunen 2013, 104.
140 Sironen & Saastamoinen 2014, 26.
54
Joka vuosi suurin asiakaskunta on työikäiset ja aina heidän määränsä lisääntyy ja jaettavat avustussummat myös. Paljon on nuoria mielenterveyssyistä eläkkeellä olevia. (diakoni, Tampere hiippakunta)
Eräs diakoniatyöntekijä kirjoitti, kuinka nuorten mielenterveyspotilaiden määrä on lisääntynyt ja heidän hoitoon pääsy on vaikeaa. Seurakunta on hänen mielestään ollut tässä tärkeänä toimijana yhteistyössä eri verkostojen kanssa. Nuoren hoitoon pääseminen on tärkeää nuoren auttamisen ja kuntoutumisen kannalta.
Erityisesti nuorten mielenterveyspotilaiden lisääntyminen, hoitoon pääsy vaikeaa, tarvitsevat erilaisia tukimuotoja myös seurakunta tärkeässä roolissa verkostoyhteistyössä eri toimijoiden kanssa, kehitettävää paljon mm. yhteistyötä lisäämällä nuorisotyön kanssa (diakonissa, Helsingin hiippakunta)
Esittelin tyypillisimmät nuorilla esiintyvät mielenterveyshäiriöt, myös ne joista diakoniatyöntekijät eivät erikseen maininneet. Nuorten mielenterveyden häiriöiden tunteminen ja tunnistaminen ovat tärkeää heidän auttamisensa mahdollistamiseksi.
Maallikkona ei voi tarkasti kertoa, mikä häiriö kohdatulla nuorella on. Monella voi olla monia päällekkäisiä häiriöitä tai he eivät ole itse tietoisia diagnoosista tai eivät halua sitä kertoa diakoniatyöntekijälle. Maallikko voi kuitenkin huomata, että nuorella on ongelmia mielenterveyden kanssa. Diakoniatyöntekijän huomaama mielenterveyden häiriö voi olla myös vain tavallista ikätasoon liittyvää alakuloisuutta, tai ärtyisyyttä.
Asiakas voi myös kertoa kärsivänsä mielenterveyden ongelmista.
Nuoren mielenterveyden kunnon arviointi ei ole diakoniatyöntekijän tehtävä, se kuuluu perusterveydenhuollolle. Nuorilla ei välttämättä ole hyvää tietoa siitä, miten hoitoon hakeudutaan ja mistä sitä saa, on työntekijän tuki esimerkiksi vastaanottoajan varaamisessa tärkeää. 141
Diakoniabarometrin kyselyssä ei kysytty tarkemmin mitä ongelmia nuorilla on ollut tai miten heitä on autettu. Mielenkiintoista olisi tutkia kuinka diakoniatyöntekijät kokevat mielenterveyden kanssa kamppailevien nuorten auttamisen onnistuvan ja mitä keinoja he ovat siihen käyttäneet.
141 Marttunen 2008, 146.
55