5. SYRJÄYTYNEIDEN NUORTEN AUTTAMISTAHOT
5.1. Diakoniatyön erikoislaatuisuus
Sielunhoidollinen tai terapeuttinen keskustelu on diakonityön ydinosaamista. Omien voimavarojen vahvistaminen, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen ovat olennaista osaa diakoniatyössä. Diakoniatyössä on aikaa ja mahdollisuuksia kuunnella ja lähestyä ihmistä kokonaisuudessa. Ihmiskäsitys, jossa ihmisen ajatellaan olevan kokonaisuus, johon kuuluu ruumis, sielu ja henki, ohjaa ihmisen hoitamistakin kokonaisvaltaisesti.
61
Kokonaisvaltainen hoito antaa diakonialle ja sielunhoidolle yhteistyötä edellyttävän tehtävän: eheyttää ihminen.148
Diakonian asiakastyöhön kuuluu usein erilaisia ratkaisukeskeisiä elementtejä. Näissä pyritään löytämään asiakkaan omat voimavarat. Diakoniatyössä asiakkaan asioita ja tunteita jäsennetään ja tehdään oivalluksia. Työntekijä tukee asiakasta, jolloin hän saa reflektiopintaa omien elämänkysymysten käsittelyyn. Diakoniatyössä paras yhdistelmä on sielunhoidollinen keskustelu yhdistettynä taloudelliseen avustamiseen ja neuvontaan sekä asiakkaiden ohjaamisen oikeiden avunlähteiden luo. 149 Tärkeintä on, että asiakkaalle tulee tunne siitä, että hänet on otettu huomioon ja kohdattu silloinkin, kun konkreettista apua ei ole pystytty antamaan. 150
Vastaanotto- ja sielunhoitotyössä (diakonissa, Lapuan hiippakunta)
Vastaanotolla, taloudellisen ja keskusteluavun lisääntymisenä (diakonissa, Oulun hiippakunta)
Vastaanotolle tulee enenevässä määrin myös syrjäytyneitä nuoria monenlaisten ongelmien ja kysymysten kanssa. (diakoni, Lapua hiippakunta)
Hengellisyys on diakoniatyöhön liittyvä peruselementti. Se ei ole kuitenkaan itsetarkoitus vaan välittyy diakoniatyöntekijöiden asenteesta. Hengellisyys otetaan puheeksi asiakkaan niin tahtoessa. Hengellisyys näkyy työntekijän asenteen lisäksi siinä että se on yksi työntekijän työvälineistä. Asiakas voi liittyä seurakuntayhteyteen rukouksen, tai lähtiessä saadun siunauksen muodossa. Asiakas myös kohtaa työntekijän, joka saa voimansa Jumalalta. Jumala on läsnä kohtaamisissa ja Jumalan haltuun diakoniatyöntekijä voi uskoa asiakkaansa tapaamisen päätyttyä. Hengellisyys tuo mukanaan myös erityisen toivon näkökulman. Asiakkaalla on aina mahdollisuus aloittaa alusta, vaikka tulisi diakoniatyöntekijän luokse aina samojen ongelmien kanssa. Asiakas on aina yhtä arvokas. 151
Kiiski määrittelee diakonisen sielunhoidon kirjassan Sielunhoito laaja-alaiseksi lähimmäisen auttamiseksi. Aineellinen auttaminen ei ole sielunhoidon ulkopuolella, erillinen diakoninen auttamiskeino, vaan ihminen kohdataan kokonaisvaltaisesti.
148 Ryökäs 2006, 170.
149 Jokela 2011, 89.
150 Helin & Hiilamo & Jokela 2010, 42.
151 Jokela 2011, 92–93, 139.
62
Ihmisen henkinen, hengellinen, sosiaalinen ja aineellinen auttamien on osa sielunhoidollisen auttamisen kokonaisuutta.152
Kettunen määrittää kirjassaan Leipää vai läsnäoloa sielunhoidon ja diakonian yhteyttä käsitteellä intentionaalinen sielunhoito. Tämä tarkoittaa, että mikä tahansa asia, jonka takia ihminen tulee kohdatuksi ja autetuksi, voi tarkoittaa sielunhoitoa. Tärkeää on, että ihminen tulee kohdatuksi nimenomaan seurakunnan työntekijän toimesta ja hänelle on annettu aikaa. Auttajan ja autettavan välille muodostuu luottamuksellinen suhde, jossa auttaminen tapahtuu. Keskeistä on asiakkaan mahdollisuus puhua hänen elämänsä asioista ja tulla kuulluksi, ei niinkään vastuksien löytäminen tai ongelmien ratkaiseminen. Asiakkaan konkreettinen auttaminen voi olla sielunhoito, koska sillä vastataan asiakkaan hätään sen hetkisessä elämäntilanteessa.153
Sielunhoito on keskustelua ja kuuntelemista, mutta erityisen siitä tekee uskon läsnäolo.
Jumala on aina sielunhoidollisessa keskustelussa mukana kolmantena osapuolena.
Uskontoa, uskoa tai Jumalaa ei kuitenkaan tarvitse mainita keskustelussa, jotta se olisi sielunhoitoa. Keskustelu lähtee nuoren tarpeista eikä uskonasioihin tarvitse pakottaa.
Sieluhoito ei ole myöskään julistustilanne, ellei nuori sitä itse toivo. Sielunhoitajalla tulee olla valmius keskustella myös uskonasioista ja kestää nuoren epäilys ja hengellinen kipuilu sekä olla valmis keskustelemaan nuoren hengellisistä kysymyksistä.154
Nuoria tulee vastaanotolle ja ovat ihan ”pihalla”. Ei työtä, ei tulevaisuuden suunnitelmaa, ei rahaa, ihmissuhteet poikki… (diakonissa, Helsingin hiippakunta)
Sielunhoito tilanteessa voidaan käsitellä mitä asiaa tahansa. Mikään nuoren elämää painava asia ei ole kuulumatonta sielunhoidolliseen keskusteluun. Sielunhoitaja ei saa olla tuomitseva, arvosteleva tai tunteita päivittelevä. Hän ei saa moralisoida, vaikka olisi itse toiminut nuoren tilanteessa toisin eikä tuo ilmi mahdollisesti tuntemaansa järkytystä tai kauhistuneisuutta. Sielunhoitajan tulee olla intensiivisesti ja kiireettömästi läsnä ja kuunnella mitä nuori sanoo. Valmiit vastaukset tai ratkaisut ovat nuorelle yleensä vain pika-apua, jotka toimivat vain harvoin. Sielunhoitaja auttaa nuorta itse löytämään ratkaisut ongelmiin, kulkemalla rinnalla ja kysymällä tarkentavia kysymyksiä. Joskus vastauksia ei voi antaa tai niitä ei lopulta edes kaivata. Pahassa solmussa oleva nuori saa
152 Kiiski 2009, 142.
153 Kettunen 2001, 75–86.
154 Pruuki 2008, 13
63
kokea helpotusta jo siitä, että hän saa sanottua mieltään painavat asiat ääneen häntä kuuntelevalle ja asian kestävälle luotettavalle ihmisille. Tällöin sielunhoitajan tehtävänä on kuunnella ja kantaa nuoren taakkaa kunnes nuori jaksaa taas itse ottaa taakan kannettavakseen, ehkä hieman kevyempänä jaettuaan sen jonkun kanssa. 155
Diakoniatyö ei ole samalla tavalla lakisääteistä, kuin sosiaalityö, vaikka kirkkolaissa se on määritetty seurakunnan velvollisuudeksi. Kirkkojärjestyksessä kerrotaan, että:
”seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuvan avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.”156 kirkkojärjestyksessä olevaa kohtaa on tulkittu niin, että kirkkoon kuuluminen tai henkilökohtainen vakaumus ei ole avun saannin perusta. Diakoniatyö on kuitenkin jäänyt julkisuudessa pienelle huomiolle, eikä sitä ole määritelty riittävästi, jolloin ihmiset voivat odottaa diakonialta liikoja tai eivät osaa kääntyä sen puoleen.157
Jokelan mukaan tietoa diakoniatyöstä löytyy niukasti sitä tarvitseville asiakkaille, yleensä seurakuntien omissa kanavissa, lehdessä ja nettisivuilla, mahdollisissa alueellisissa palveluoppaissa, sekä yhteistyötahoille jaettavissa esitteissä. Diakonian yhteystiedot olla vaikea löytää, etenkin sellaiselle, joka on jo väsynyt luukulta luukulle pyöritykseen. Diakonityön tiedottamista tuleekin kehittää ja lisätä vastaisuudessa, jotta apua tarvitsevat todella löytävät diakonian pariin.158 Useimmiten kuitenkin he, jotka päätyvät diakoniatyöntekijän luokse saavat hyvää ja paneutunutta palvelua. 159
Diakoniatyö toimii sosiaalityön jatkeena niin perusturvan kannalta kuin ihmisen tunteiden ja elämäntilanteen laajemman käsittelyn kannalta. Sosiaalitoimistossa avustus tapahtuu lähinnä papereita täyttämällä ja monesti nekin voi hoitaa verkossa. Sen sijaan ihmisen kohtaaminen ja keskusteluapu jäävät sosiaalitoimistossa vähemmälle.
Diakoniatyöntekijällä on erilainen viitekehys ihmisten auttamiseen.
Diakoniatyöntekijöillä on ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen muita tahoja paremmat resurssit. Heillä on mahdollisuus tutustua asiakkaiden arkeen ja arjen ongelmiin ja kohdata ihminen kokonaisuutena. Diakoniatyöntekijöillä on myös useammin mahdollisuus käyttää omaa harkintaansa avustusten myöntämiseen.
155 Pruuki 2008, 10–13.
156 Kirkkojärjestys 1993, luku 4, 3 §.
157 Jokela 2011, 127–129.
158 Helin & Hiilamo & Jokela 2010, 172.
159 Jokela 2011, 129.
64
Avustusta voidaan myöntää siten, että sillä huomioidaan ihmisen arki, avustusta voidaan antaa esimerkiksi lemmikistä huolehtimiseen. 160
Yhteistyökumppanien ymmärrys diakoniatyöstä ja siitä, mitä se voi tarjota on tärkeää samoin kuin heidän suhtautumisensa diakoniaan ammatillisena auttajana. Jos yhteistyöntekijät eivät tunne diakonian toiminnan periaatteita, asiakkaat voivat jäädä ilman diakonialta saatua tukea, koska eivät osaa hakeutua sinne. 161
Kirkko sijoittuu julkisen ja kolmannen sektorin välimaastoon palveluntuottajana.
Kirkko eroaa kolmannen sektorin toimijuudesta kuitenkin siten, että se on rahoituksellisesti ja lainsäädännöllisesti julkinen toimija. Seurakunta on tehnyt pitkään yhteistyötä kuntien kanssa. Palveluntuottajana kirkko on yksityisten tuottajien rinnalla.
Seurakunnat eivät ole tyypillisesti olleet julkisten palveluiden tuottajana, vaan toimineet yhteistyössä kuntien kanssa vastaamaan ihmisten tarpeeseen. Seurakunnan tuottamat iltapäiväkerhot ja perheneuvonta ovat esimerkkejä tällaisesta toiminnasta. Kirkon kasvatustyö voisi olla myös julkisensektorin tuottamaa palvelua, mutta ei ole lakisääteisesti julkiselle palvelulle kuuluvaa. Diakoniatyö taas on työala, joka on läheinen, osin jopa päällekkäinen julkisen sosiaalipalvelun kanssa.162
Kirkolla on mahdollisuus nykyistä merkittävämpään palveluntarjoajan rooliin, riippuen siitä, millainen suhde diakonian työnäyllä on julkisiin palveluihin. Diakonialla on laman jälkeen ollut korvaava tai täydentävä suhde maallisiin sosiaalipalveluihin. Tämä on ollut kirkon suunnalta eriytymistä korostava lähestymistapa. Diakonia ja maallinen sosiaalipalvelu ovat kentällä eri rooleissa pysyvinä toimijoina. Diakonian korvaava rooli ja yhteiskuntapoliittiset näkemykset ovat korostaneet kirkon yhteiskuntakriittistä merkitystä. Diakonian täydentävä rooli taas näkyy toisaalta siinä, että kunnat ja valtio ovat kasvattaneet merkitystään hyvinvointikentällä kirkon kustannuksella sekä luterilaisessa sosiaalietiikkassa, jonka mukaan ihmisten hyvinvoinnin tukeminen on ensisijaisesti maallisen vallan tehtävä. 163
Kirkon yhteisöllisyyden ja julkisten palveluiden tuotantoon liittyvän toimintavan yhteensopivuus tuo haasteita kirkolle, jos kirkko päättää osallistua merkittävässä määrin julkisten palveluiden tuotantoon. Rahoitustapa ja kirkon oman toiminnan organisointi vaikuttavat muutospaineisiin. Kevyin rahoituksen muoto on palvelun järjestämiseksi
160 Jokela 2011, 156–157, 163; Helin & Hiilamo & Jokela 2010, 172.
161 Jokela 2011, 166.
162 Kallunki 2014, 4–7.
163 Kallunki 2014, 11.
65
annetut korvaukset ja rahoitukset, jotka ovat alle kilpailutusrajojen. Seuraava malli olisi palvelusetelit, jolloin asiakas saa valita haluamansa palvelun. Tällöin kirkko ylläpitää julkisen palvelun piirissä olevaa palvelua ja saa tästä taloudellista korvausta. Näin toimien kirkon uskonnollista tehtävää ei tarvitse rajoittaa, sillä kuntalaisella on mahdollisuus valita maallinen palvelu. Mikäli taas kirkon tarjoama palvelu on kyseisellä alueella ainoa lakisääteinen palvelu, sitä sitoo tarkemmin uskonnollisen neutraliteetin vaatimus. Palveluun ei tällöin saa liittyä uskonnon harjoittamista, kirkon jäsenyyden pakkoa tai muuta osallistumisvelvoitetta uskonnolliseen toimintaan. Uskonnollisuuden näkymisen mahdollisuudet riippuvat siitä, onko asiakkaalla mahdollisuus halutessaan toiseen palveluun. Uskonnollisten organisaatioiden mahdollisuus osallistua palveluntarjoajiin antaa uskonnollisille ihmisille tasavertaisen mahdollisuuden uskonnonvastaista sekularismia kannattavien ihmisten rinnalla. 164