Maaseudun ongelmat Euroopassa yhteisiä

Suomi oli noudattanut suhteissaan ulkovaltoihin läpi koko 1920-luvun liit-toutumattomuuden periaatetta, jota kutsuttiin ”loistavaksi eristäytymiseksi”.

444 Vuonna 1930 laitossynnytyksiä oli noin viidesosa. Ne yleistyivät toisen maailmansodan aikana, sodan loppuessa sairaalasynnytysten osuus oli jo noin puolet. Turpeinen 1987, 366; Apajalahti 1939.

445 Forsius 2003. Verkkolähde.

446 Wrede 2001, 108–117.

447 Siirala 1934, 125–152.

448 Lento 1946, 75; Tiitta 2009, 178.

449 Väestökomitean toimintaa käsitellään tarkemmin luvussa 4.4. Lento 1946, 76. Mietinnön seurauk-sena säädettiin laki kunnallisista terveyssisarista 220/1944, laki kunnankätilöistä.223/1944 ja laki kunnallisista äitiys- ja lastenneuvoloista 224/1944.

Suomen poliittiselle ilmastolle oli 1930-luvun puolivälin jälkeen ominaista avautuminen kansainväliselle, etenkin pohjoismaiselle yhteistyölle, jota ajet-tiin laajalla poliittisella rintamalla. Pohjoismaisen suuntauksen taustalla oli ennen muuta ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Sosialidemokraattisen puolueen yhteydet olivat merkittäviä: ruotsalainen yhteiskuntamalli, kansankoti, näyt-täytyi erityisesti monille sosiaalidemokraateille tavoittelemisen arvoisena.⁴⁵⁰

Pohjoismainen yhteistyö oli toki järjestö- ja asiantuntijatasolla ollut vil-kasta 1920-luvusta alkaen. Pohjoismaisiin lastensuojelukokouksiin osallistu-jia, kansalaisjärjestöjen edustajia ja virkamiehiä, voidaan hyvin kuvata käsit-teellä lastensuojelun pohjoismainen episteeminen yhteisö.⁴⁵¹ Terveydenhoi-don alalla lastenlääkäri- ja tuberkuloosikongressit olivat tärkeitä tieTerveydenhoi-donvaih- tiedonvaih-to- ja verkostoitumistilaisuuksia, joissa keskusteltiin uusista tutkimus- ja hoitomuodoista ja joiden avulla monet käytännöt yhtenäistyivät Pohjois-maissa.⁴⁵²

Sekä Kallion että Cajanderin hallitukset asettivat useita komiteoita selvit-telemään ajankohtaisia sosiaali- ja terveyspoliittisia ongelmia, joista monet olivat yhteisiä koko Euroopalle. Jo Ruotsin ajalta periytyvän komitealaitok-sen avulla pyrittiin ratkomaan vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä kokoa-malla asiantuntijat, etujärjestöjen edustajat ja poliitikot saman pöydän äärel-le, jotta jo komiteatasolla päästäisiin yhteisymmärrykseen ja tarvittaessa pys-tyttäisiin laatimaan lakiehdotuksia. Näin jo ennen lakiesitysten tulemista eduskunnan päätettäväksi valtiovalta oli tukeutunut vahvasti alan korkeim-piin asiantuntijoihin. ⁴⁵³

Komiteatyöskentelyssä haettiin esimerkkiä ja tukea kansainvälisistä tut-kimuksista, joita oli tehty erityisesti Kansainliiton piirissä. Kiperiä kysymyk-siä olivat syntyvyyden lasku ja ravitsemuskysymykset sekä maaseudun ylei-nen jälkeenjääneisyys, siellä asuvien terveys- ja asunto-ongelmat ja maalta-pako: maaseutu tyhjeni kaikkialla teollisuusmaissa. Tämän tutkimuksen kannalta tärkeissä komiteoissa, väestökomiteassa⁴⁵⁴, valtion kansanravitse-muskomiteassa ja maaseudun terveydenhuollon komiteassa, valtaosa lakieh-dotuksista kohdistui maaseudun olosuhteiden edistämiseen. Kautta aikojen maaseutu oli toiminut valtion ”määrällisenä selkärankana”. Käsitys agraa-rielämän moraalisesta paremmuudesta ja maaseudun terveellisyydestä ei kuitenkaan pitänyt yhtä todellisuuden kanssa. Maaseudun jälkeenjääneisyy-teen puuttui esimerkiksi Ruotsissa syksyllä 1938 Lubbe Nordström radio-ohjelmallaan Lort-Sverige, joka herätti valtavaa huomiota.⁴⁵⁵ Kaupunkien sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin oli Suomessa puututtu tuloksellisesti jo useiden vuosikymmenien ajan, minkä seurauksena imeväiskuolleisuus

450 Hentilä 2006, 115, 165–166: Saarikoski 2005, 118.

451 Andresen et al. 2011, 98.

452 Erityisesti professori Arvo Ylppö ja STVY:n pääsihteeri Severi Savonen. Suomen lääkärit 1952.

453 Tuloksellinen komiteatyöskentely ei kuitenkaan taannut lakiesitysten läpimenoa eduskunnassa, sillä poliittinen tai taloudellinen tilanne saattoivat muuttua pitkän komiteatyöskentelyn aikana. Rai-nio-Niemi 2010, 241–267; Tuori 1983, 143, 287.

454 Väestökomitean toimintaa ja lakiesityksiä käsitellään luvussa 4.

455 Nordström 1938.

kaupungeissa oli jo 1920-luvun alusta ollut Suomessa maaseutua matalampi.

Sama ilmiö oli havaittavissa myös muualla.⁴⁵⁶ Pekka Haatasen mukaan suo-malainen ”köyhäläisyys” väheni itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä maare-formien ja teollistumisen myötä. Kuitenkin vielä talvisodan kynnyksellä laa-joilla alueilla etenkin maan itä- ja pohjoisosissa väki eli kääpiötiloillaan pien-viljelyn ja metsätöiden varassa, eristyksissä kehittyvästä Suomesta.⁴⁵⁷

Maaseudun ongelmat olivat esillä Kansainliitossa, jonka jäsen Suomi oli ollut vuodesta 1920. Kansainliiton terveydenhoito-osasto otti Rockefeller-säätiön ja Maailman työjärjestön ILO:n tavoin maaseudun olosuhteiden sel-vittämisen ohjelmaansa vuonna 1931.⁴⁵⁸ Kuvaavaa Suomen itsenäisyyden alkuvuosien eristäytyneisyydelle oli, että jäsenyydestä huolimatta terveysko-mitean kokouksiin ei haluttu osallistua.⁴⁵⁹ Todennäköisesti yksi syy halutto-muuteen oli kieli: liiton viralliset kielet olivat ranska ja englanti, joita osattiin Suomessa huonosti. Vuosikymmenen lopulla yhteydet tiivistyivät, kun lääkä-ri Sevelääkä-ri Savonen osallistui vuonna 1937 Genevessä maaseudun terveyden-hoitoa käsittelevään kokoukseen, jossa hän piti esitelmän saksaksi. Suunnit-teilla oli kesälle 1939 iso maaseudun ongelmia käsittelevä kokous Geneveen.

Kokous siirrettiin aluksi Euroopan uhkaavan tilanteen vuoksi lokakuulle 1939, mutta jouduttiin lopulta alkaneen sodan vuoksi kokonaan perumaan.⁴⁶⁰

Osa komiteatyöskentelyn seurauksena syntyneistä uudistuksista jäi alka-neen sodan vuoksi vielä odottamaan toteutumistaan. Vuonna 1939 hyväksyt-tiin kuitenkin pitkään odotettu, useita vuosikymmeniä valmisteltu ehkäise-vän terveydenhoidon kannalta merkittävä laki yleisestä lääkärinhoidosta, johon sisältyi vanhan piirilääkärijärjestelmän vaihtaminen lääninlääkäreihin.

Samalla kuntia velvoitettiin palkkaamaan lääkäri, jonka tuli myös vastata ehkäisevästä terveydenhoidosta. Talvisodan puhkeamisen vuoksi lain voi-maantulo lykkääntyi vuoteen 1943.⁴⁶¹

456 Esim. Norja, Andresén 2008.

457 Haatanen 1968, 191–222.

458 Borowy 2009, 328. Iris Borowyn vuonna 2009 ilmestynyt tutkimus Kansainliiton terveydenhoito-osastosta valottaa sotien välisen ajan kansanterveysideologiaa ja toimintamuotoja. 1920-luvulla maa-ilmansotaa seuranneet epidemiat työllistivät osastoa, mutta 1930-luvun alussa maaseudun ongelmat nousivat voimakkaasti esille.

459 Ulkoministeriön arkistoista käy ilmi, että Suomeen lähetettiin säännöllisesti komitean julkaisuja ja selvityksiä. Osasto järjesti elokuussa 1931 Genevessä Euroopan maaseudun terveyden kysymyksiä käsittelevän suurkonferenssin, johon osallistui delegaatioita 25 maasta. Myös Suomi sai kutsun ko-koukseen, mutta kukaan sosiaali- ja maatalousministeriöstä tai lääkintöhallituksesta ei ilmaissut kiin-nostusta kokoukseen. Lääkintöhallituksesta ilmoitettiin, että vuoden 1927 terveydenhoitolaki oli pit-kälti määritellyt maaseudun terveydenhoitojärjestelyt, joten sen suhteen asiat olivat kunnossa. Tosin kokous voisi olla mielenkiintoinen, mutta ”kokouksen anti ja hyöty eivät vastaisi valtiolle siitä aiheu-tuvia kustannuksia”. Kokous järjestettiin keskellä syvintä lamaa, minkä vuoksi matkakustannukset olivat toki tärkeitä. Lopulta lähetystön edustaja Genevessä kävi seuraamassa kokousta ja lähetti siitä lyhyen raportin ulkoministeriölle. Kansainliitto, S III, hygieninen jaosto 1930, UAM.

460 Osallistujamaat laativat oman maan maaseudun olosuhteita kuvaava kirjasen, jonka Suomen versi-on laati Eemil Hynninen. Kirjanen käännettiin sekä ranskaksi että englanniksi. Kansainliitto, S III, hygieninen jaosto 1930, UAM. Eemil Hynninen (1882–1947) oli ministeri, Alkon ja Pellervo-Seuran toimitusjohtaja. Uola 2004 KB.

461 Laki yleisestä lääkärinhoidosta 97/1939; Laki eräiden lakien voimaantulon lykkäämisestä 934/1941. Säädettiin myös sukupuolitautilaki 198/1939, joka määräsi sukupuolitautien hoidon pakol-liseksi, mutta myös ilmaiseksi. Keskustelu maaseudun lääkintäoloista oli alkanut vuonna 1885, jonka

Seuraavassa esiteltävät valtion kansanravitsemus- ja maaseudun tervey-denhuollon komiteanmietinnöt ovat tukevia tietopaketteja 1930-luvun ravit-semus- ja terveydenhuollon tilasta ja kuvastavat samalla aikakauden uusia ajattelutapoja: valtion tehtävän näkeminen myös kansalaisten hyvinvoinnin kannalta, väestön näkeminen kokonaisuutena ja Suomen näkeminen osana eurooppalaista yhteisöä. Myös alle kouluikäiset lapset luettiin kansalaisiksi, joiden ravitsemuksen ja terveyden edistäminen nähtiin osana kansanterveyt-tä.

Ravitsemus, terveys ja pula-aika

Tammikuussa 1936 asetetun kansanravitsemuskomitean tehtäväksi⁴⁶² asetet-tiin kansanravitsemuksen ja maataloustuotannon kehittäminen mahdolli-simman suureen omavaraisuuteen. Komitean tuli myös kiinnittää huomiota tiettyjen erityisryhmien, kuten äitien, pikkulasten sekä koululaisten ja teh-dastyöläisten ruokatalouden saattamiseen terveelliselle kannalle ”ilman koh-tuuttomia kustannuksia”.⁴⁶³ Tutkimus toimeenpantiin osana Kansainliiton ravitsemustutkimusta.

Taulukko 5. Vitamiinitutkimuksen aikajana.

Vitamiini Vuosi jolloin

ehdotettu Eristetty Rakenne

määritelty Synteesi on-nistunut B1-vitamiini eli tiamiini 1901 1926 1936 1936

C-vitamiini 1907 1926 1932 1933

A-vitamiini 1915 1939 1942 —

D-vitamiini 1919 1931 1932 1932

E-vitamiini 1922 1936 1938 1938

B3 vitamiini eli niasiini 1926 1937 1937 1867¹⁾ B7-vitamiini eli biotiini 1926 1939 1942 1943

K-vitamiini 1929 1939 1939 1940

Lähde: Carpenter 2003, 3038. ¹⁾Niasiini tunnettiin yhdisteenä jo pitkään ennen kuin sen vitamii-niominaisuudet selvisivät.

seurauksena kunnat saivat vuodesta 1888 alkaen valtionapua kunnanlääkäreiden palkkaamiseen.

Vuonna 1927 sisäasianministeriö antoi lain valmistelukunnalle tehtäväksi laatia ehdotuksen piiri-, alue- ja kunnanlääkärilaitosta koskevaksi lainsäädännöksi. Lääkintöhallituksen lausunto valmistui vasta vuonna 1935. Pesonen 1980, 394–417.

Sairausvakuutuslaki, joka hyväksyttiin eduskunnassa jo vuonna 1927, mutta vaalien yli lykkäämisen kautta hylättiin vuonna 1929, tuli Suomessa voimaan vasta vuonna 1963, eräänä viimeisistä maista Euroopassa. Kettunen 2001, 225–247.

462 Tarkka sanamuoto: ”harkita toimenpiteitä kansanravitsemustilan kehittämiseksi ja maataloustuo-tantomme ohjaamiseksi siihen suuntaan, että, niin paljon kuin mahdollista, kotimaisin tuottein voitai-siin saada aikaan maassamme mahdollisimman tarkoituksen mukainen ihmisravitsemus”

463 Komiteanmietintö 1940:5. Tutkimuksia kansanravitsemustilan parantamiseksi, 3–5.

Sotienvälisinä vuosina ravitsemustiede oli edistynyt huomattavasti ensim-mäisen maailmansodan karvaiden kokemusten kannustamana. 1800-luvun loppupuolesta alkanut bakteriologian voittokulku oli syrjäyttänyt useiksi vuosikymmeniksi ravitsemustutkimuksen. Kuitenkin alkoi selvitä, että infek-tiot eivät selitäkään kaikkia tautitiloja, vaan syypäänä voisivatkin olla vita-miinien tai hivenaineiden puute, jota voitaisiin korjata muuttamalla ravitse-musta tai antamalla lisäravinteita. Useiden vitamiinien tehtävät ja molekyy-likaavat oli pystytty selvittämään 1930-luvun loppuun mennessä, ja monia niistä pystyttiin syntetisoimaan laboratoriossa. Niinpä esimerkiksi riisitaudin hoidolle D-vitamiinilla oli olemassa tieteelliset perusteet. Ravitsemustieteilijä Kenneth Carpenterin mukaan 1930-luku oli ravitsemustieteen todellista kul-ta-aikaa.⁴⁶⁴ Taulukosta 5 käy hyvin ilmi, kuinka nopeaa vitamiinitutkimuksen kehitys oli.

Myös Suomessa ravitsemustutkimus oli 1930-luvulla vilkasta muun mu-assa kansanravitsemuskomitean jäsenen, A. I. Virtasen johtammu-assa Valion biokemiallisessa tutkimuslaitoksessa.⁴⁶⁵ Komitea toimitti useita lausuntoja ja selostuksia eri ministeriöille ennen lopullisen mietinnön julkaisua, joten mie-tinnön pääasiallinen sisältö oli selvillä ennen talvisodan puhkeamista.⁴⁶⁶

Kansainliiton piirissä käynnistyi vuodesta 1932 lähtien useita ravitsemuk-seen liittyviä selvityksiä, erityisesti maailmanlaajuisen laman vaikutuksista ravitsemukseen ja terveyteen. Vuonna 1937 ilmestyi monikansallisen ravit-semustutkimuksen laaja loppuraportti⁴⁶⁷, jonka mukaan ravitsemus ja ter-veys olivat mitä läheisimmin yhteydessä toisiinsa. Siinä ehdotettiin kansallis-ten tutkimuslaitoskansallis-ten tai komiteoiden perustamista selvittämään kyseisen maan ravitsemustilannetta ja tarpeellisia toimenpiteitä ravitsemuksen pa-rantamiseksi. Yhtenä tavoitteena oli tarjota opastusta taloudellisesti edulli-seen, mutta terveelliseen ravitsemukseen. Järjestön suosituksissa otettiin kantaa moniin yksityiskohtiin, kuten kalanmaksaöljyyn D-vitamiinin lähtee-nä, C-vitamiinin lähteisiin, viljavalmisteiden laatuun ja lasten maidonsaan-tiin, jota suositeltiin nautittavaksi noin litran verran päivässä. Tärkeänä pi-dettiin, että kansalliset komiteat tiedottaisivat tutkimuksistaan ja niiden tu-loksista Kansainliitolle, joka sitten välittäisi tulokset edelleen ”toisille kan-soille ja siten yhteiseksi hyödyksi”.⁴⁶⁸

Suomen kansanravitsemuskomitea lähettikin raportin Kansainliitolle 15.5.1939 siihen mennessä valmistuneista tuloksista. Mietinnön johdannossa ilmeni, että komitea oli hyvin tietoinen Kansainliiton piirissä 1930-luvulla tehdystä ravitsemustutkimuksesta, jota oli tehty aktiivisesti myös Kansainvä-lisen työtoimiston eli ILO:n piirissä. Suomi oli myös ollut jatkuvasti yhtey-dessä ja toimittanut tilastotietoja Rooman kansainväliseen

464 Carpenter 2003, 3023–3032; Carpenter 2003, 3331–3342.

465 Litzen 2006, 241.

466 Kom.m. 1940:5, 3–5. Rautavirta 2010, 94–95.

467 The Relation of Nutrition to Health, Agriculture and Economic Policy.

468 Kom.m. 1940:5, 13–15^.

tuuttiin, joka julkaisi elintarvikkeisiin liittyviä tuotanto-, kulutus- ja hintati-lastoja. ⁴⁶⁹

Valtion kansanravitsemuskomitean mietintö herätti valmistuessaan syys-kuussa 1940 laajaa huomiota. Se on laaja, lähes 500-sivuinen teos, joka poh-jautui useisiin tutkimuksiin eri väestöryhmissä. Komitea totesi tyypillisen suomalaisen ruokavalion olevan vaatimaton, mutta ”suhteellisen terveellä pohjalla”. Eräitä muualla esiintyneitä puutostauteja, kuten keripukkia, beri-beriä ja pellagraa, ei Suomessa havaittu, mutta jodin puutteesta aiheutuva struuma ja D-vitamiinin puutteesta johtuva riisitauti olivat yleisiä. Myös A- ja C-vitamiinin saanti oli kevättalvella riittämätöntä. Koululaisten ja asevel-vollisten ravitsemustila ja yleiskunto olivat monin paikoin heikkoja, minkä arveltiin johtuvan väestön varattomuudesta ja tietämättömyydestä.⁴⁷⁰

Eniten julkisuutta sai koululaisten ravintotutkimus, joka toimeenpantiin lähes 3000 koululaisten joukossa 153 kunnassa. Selvitys on hyvin konkreet-tinen ja mukaansatempaava sisältäen runsaasti havainnollisia esimerkkejä

”Liisan” tai ”Matin” päivittäisesta ruokavaliosta, joka oli sydäntä riipaisevan puutteellinen sekä kalori- että vitamiinipitoisuudeltaan Itä- ja Pohjois-Suomen maaseudulla. Tutkimus toi vahvasti esille Pohjois-Suomen modernin kau-punkimaailman ja kehittymättömien syrjäseutujen välisen kontrastin. ”Vä-hävarainen” 13-vuotias silittäjän tytär Helsingistä saattoi nousta viidenteen ruokatyyppiin⁴⁷¹, jossa oli ”kaikkia tärkeitä ruoka-aineita”, sillä ruokavalion noudattamisessa oli ilmeisesti ”otettu oppia” ruokataloutta käsittelevistä kir-joituksista.⁴⁷² Kodinhoitokurssit olivat hyvin suosittuja 1930-luvulla, ja niitä pitivät käytännössä kaikki naisjärjestöt. Kaupungeissa kodinhoito-oppaat olivat helpommin saatavilla: silittäjäkin saattoi lainata kaupunginkirjastosta valistusmateriaalia. Vastakohtana toimi 13-vuotiaan ”vähävaraisen” suojär-veläisen pienviljelijän pojan I-ruokatyypin ”leipä-kahvi-ruokavalio”. Perhees-sä oli ollut kaikkiaan kahdeksan lasta, josta kaksi oli kuollut. Päivittäiseen ruokavalioon kuului keskimäärin kuusi kupillista kahvia ja vain vajaa desilit-ra maitoa. Kaloritarve tyydytettiin pääasiallisesti leivällä: lämmintä ruokaa ei tarjottu läheskään joka päivä. Ruokavalion kalorimäärä oli liian matala, ras-vaa ja proteiinia oli aivan liian vähän ja vitamiinien puute oli ilmeinen.⁴⁷³

Tutkimuksessa selvisi, että koululaisten ravitsemus oli ”heikko tai heikon-lainen” 1/4–1/3:lla tutkituista kansakoululaisista, varattomissa oloissa tämä luku oli 1/3–1/2. Sairaalloisuus oli selvästi yhteydessä ravitsemukseen.⁴⁷⁴ Jos koulun puolesta oli järjestetty päivittäinen ruokailu, se nosti matalampia

”ruokatyyppejä” yhdellä pykälällä, mikä heijastui lapsen jaksamiseen ja

469 Kom.m. 1940:5, 12–16; Rautavirta 2010, 11. Tiedossani ei ole, miksi ravitsemusalalla yhteydet olivat tiiviimpiä. Pitäisin todennäköisimpänä selityksenä nobelisti, ravitsemustieteilijä A.I. Virtasen jo 1930-luvulla laajoja kansainvälisiä kontakteja. Ihamuotila 2016 KB.

470 Rautavirta 2010, 93.

471 Tutkimuksessa koululaisten ruokavaliot oli jaettu I-VI ruokatyyppiin niiden sisältämän ravintoar-von mukaisesti. Kom.m. 1940:5, 150.

472 Kom.m. 1940:5, 160.

473 Kom.m. 1940:5, 151

474 Kom.m. 1940:5, 146–202.

veyteen.⁴⁷⁵ Tutkimuksen mukaan kouluruokailu oli järjestetty noin kahdessa kolmesta koulusta⁴⁷⁶. Oppivelvollisuuden voimaantulon jälkeen vastuu kou-luruokailun järjestämisestä oli siirtynyt yksityisiltä yhdistyksiltä kunnille, jotka saivat vuodesta 1926 kouluruokailuun valtionavustusta. Ruokailun jär-jestäminen ei ollut pakollista, mutta kuntien oli avustettava oppilaita siten, että koulunkäynti oli mahdollista. Ruokailumahdollisuus yleistyi kuitenkin hitaasti, ja Suomen ravitsemuspolitiikan historiaa tutkinut Kaija Rautavirta esittää syyksi kuntien muiden velvollisuuksien samanaikaista kasvua ja 1930-luvun alun lamaa. Komitea ehdotti kouluruokailun järjestämisen kaikille kansakoululaisille, mikä toteutuikin sodan aikana vuonna 1943.⁴⁷⁷

Pienten lasten ravitsemusta käsiteltiin niukasti. Muutaman sivun pituinen professori Ylpön kirjoitus imeväisikäisen lapsen ruokinnasta sisältää hyvin-kin yksityiskohtaisia ja käytännöllisiä ohjeita. Siitä ilmenee, että vitamiinit ja vitamiinivalmisteiden käyttö olivat vielä uusia kysymyksiä lastenruokinnas-sa. Ylppö suositteli vitamiinien käyttöä, sillä ne ”olivat terveellisiä” ja rasva-liukoiset vitamiinit ”kasvattavat luustoa ja estävät riisitautia”. Erityisesti pul-lolapset tarvitsivat vitamiineja. Ylppö kannusti myös rintaruokintaan ja pai-notti lastenhoidon neuvonta-asemien hyödyllisyyttä.⁴⁷⁸ Ylpön artikkelia seu-ranneessa lastenlääkäri Toivo Salmen lisälausunnossa korostetiin riisitaudin ja ravinnon välistä yhteyttä, josta Suomessa ei ollut vielä julkaistu tutkimus-ta. Tanskassa oli annettu ennaltaehkäisevästi kalanmaksaöljyä imeväisille, joiden parissa esiintyi huomattavasti vähemmän riisitautia. Niinpä Manner-heim-liitto oli laatinut ravinto-ohjekirjasen, jossa suositeltiin kolmesta kuu-kaudesta lähtien aina kahteen vuoteen asti auringottomina kuukausina pien-tä määrää kalanmaksaöljyä.⁴⁷⁹

Rautavirran käsityksen mukaan mietintö oli merkittävä toiminnan ja tut-kimuksen suuntaaja, sillä siinä arvioitiin laajasti suomalaisen kansanravit-semuksen riittävyyttä ja pohdittiin keinoja puutostautien torjuntaan. Oli il-meistä, että komiteatyön yhteydessä saatuja tietoja käytettiin toisen maail-mansodan aikaisten ratkaisujen perustana, vaikka monet toimikunnan esi-tysten toteutukset siirtyivät sodan syttymisen vuoksi myöhempään ajankoh-taan.⁴⁸⁰

Severi Savonen ja maaseudun kansanterveys

475 Kom.m. 1940:5, 193.

476 Osassa kouluista ruokaa tarjottiin kuitenkin vain keväällä. Koko maassa vuonna 1937 arvioitiin 43 prosenttia kansakoululaisista saavan koulukeittolasta ruokaa. Kom.m. 1940:5, 181–183.

477 Kom.m. 1940:5, 431. Valtio oli tukenut tavalla tai toisella kouluruokailua jo vuodesta 1913. Tär-kein argumentti oli tuberkuloosintorjunta lapsilla: kunnollinen ravitsemus estäisi tuberkuloositartun-nan puhkeamisen taudiksi. Rautavirta 2010, 56.

478 Kom.m. 1940:5, 253–259.

479 Kom.m. 1940:5, 259.

480 Rautavirta 2010, 12.

Heinäkuussa 1937 asetettu komitea maaseudun terveydenhoito-olojen pa-rantamiseksi antoi lausuntonsa kahden vuoden työskentelyn jälkeen toisen maailmansodan aattona toukokuussa 1939. Komitean puheenjohtajaksi kut-suttiin Oulun läänin maaherra E.Y. Pehkonen ja sihteeriksi LKT Severi Savo-nen.⁴⁸¹ Maaherra Pehkonen oli myös SPR:n piirin puheenjohtaja ja näin ollen läänissään vapaaehtoisen kansalaistoiminnan johtaja.⁴⁸² Mietintö määritteli kansanterveystyön sisällön ja kehykset, joiden puitteissa maaseudun tervey-denhuoltoa toteutettiin pitkälle 1950-luvulle. Severi Savosen vuonna 1941 julkaisemasta komiteatekstin lyhennelmästä Kansanterveystyötä tehosta-maan! tuli sotavuosina eräänlainen perusterveydenhoidon raamattu, jota siteerattiin ahkerasti ja joka ohjasi käytännön työtä kunnissa.⁴⁸³

Maaseudun terveysoloja käsiteltiin useassa yhteydessä vuosina 1936 ja 1937, muun muassa maaherrojen ja Suomen Lääkäriliiton yleisessä kokouk-sessa. Erityisesti korostettiin asumistason nostamista, terveyssisarten virko-jen perustamista ja yleensäkin terveysvalistuksen lisäämistä.⁴⁸⁴ Maaherrojen kokouksessa toukokuussa 1936 ehdotettiin lääkintöhallitukseen perustetta-vaksi uusi lääkintöneuvoksen virka, sillä tehtäviltään laajentunut ”kansan terveydenhoito ja moninaistunut terveydenhuoltotyö”, johon luettiin äitiys-huolto, koululaisten ja pientenlasten terveydenhuolto ja tuberkuloosiäitiys-huolto, vaativat entistä tehokkaampaa johtoa ja ohjausta.⁴⁸⁵

Terveydenhoitokomiteaa kutsutaan yleisesti puheenjohtajansa mukaan Pehkosen komiteaksi, mutta on ilmeistä, että mietinnön kirjoitti pääosin lää-käri Severi Savonen, jonka persoonaan kansanterveystyö henkilöityi pitkälle 1950-luvulle saakka.⁴⁸⁶ Savonen toimi vuodesta 1913 alkaen Teuvan kunnan-lääkärinä ja samalla myös tuberkuloosikunnan-lääkärinä Teuvan keuhkotautiparan-tolassa, jossa hän koulutti huoltosisaria tuberkuloosityöhön. Huoltosisarien työssä lapset olivat tärkeässä asemassa, sillä ohjesäännön mukaan sisarten piti antaa neuvoja ja ohjeita pienten lasten hoidossa yleensä ja erikoisesti heidän suojelemiseksi tuberkuloositartunnalta. Heidän oli myös levitettävä kansantajuista, tuberkuloosia ja myös pienten lasten hoitoa käsittelevää kir-jallisuutta.⁴⁸⁷

Kun terveyssisarkoulutusta lähdettiin suunnittelemaan Mannerheim-liitossa, oli luonnollista, että Savonen tuberkuloosityön edustajana oli muka-na työryhmän työssä.⁴⁸⁸ Vuodesta 1925 vuoteen 1962 saakka hän toimi Suo-men Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen (STVY:n) sihteerinä. Savonen

481 Maaseudun terveydenhoito-olot ja niiden kehittäminen. Maaseudun terveydenhoitokomitean mie-tintö 1939:9, 3–4.

482 Maaherrat olivat eräänlaisia maakunnan ”isiä”, joiden toimenkuva ulottui virkatehtävien lisäksi alueen kaikinpuolisen hyvinvoinnin edistämiseen esimerkiksi kansalaisjärjestöissä. Rosén 2002, 302.

483 Kom.m. 1939: 9; Savonen 1941. Kts. luku 6 Sortavalan piirin kansanterveystyöstä. Suomen ter-veyspolitiikan kannalta tärkeää mietintöä on tarkastellut Harjula 2007; Harjula 2015; Wrede 2001.

484 Kom.m. 1939:9, 7–10.

485 Kom.m. 1939:9, 8.

486 Suomen lääkärit 1952.

487 Härö 1992, 84.

488 Epione 11/1923, 133–137; Siivola 1985.

väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1937 tuberkuloosin levin-neisyydestä Suomessa käyttämällä aineistonaan asepalveluksessa vuosina 1929–1933 olleita varusmiehiä, joille kaikille oli tehty tuberkuliinikokeet.⁴⁸⁹ Tutkimuksessa ilmeni, että lähes 90 prosenttia varusmiehistä oli jossain elämänsä vaiheessa saanut tuberkuloositartunnan, eli voitiin todella puhua laajasta kansanterveysongelmasta.⁴⁹⁰ Savonen oli kansainvälisesti verkostoi-tunut: 1920-luvun alusta lähtien hän suoritti useita opintomatkoja Pohjois-maihin ja Keski-Eurooppaan sekä osallistui kaikkiin pohjoismaisiin tuberku-loosikokouksiin ja Euroopan tuberkuloosikongresseihin järjestönsä edusta-jana.⁴⁹¹

Savonen oli 1930-luvun lopulla monipuolisten kontaktiensa ja työkoke-mustensa vuoksi sopiva henkilö viemään kansanterveysaatetta eteenpäin, mitä hän tekikin tarmokkaasti. Vuosina 1939–1952 hän toimi lääkintöhalli-tuksessa, aluksi virkaatekevänä ja vuodesta 1944 alkaen kansanterveysosas-ton vakinaisena lääkintöneuvoksena. Savonen tunnetaan erityisesti tu-berkuloosityöstään: hänen on laskettu pitäneen uransa aikana muun muassa yli 2 000 aiheeseen liittyvää esitelmää.⁴⁹²

Maaseudun terveydenhoitokomitean mietinnössä selvitettiin seikkaperäi-sesti maalaiskuntien ja kauppaloiden terveydenhoitojärjestelmiä, henkilö-kunnan rakennetta ja maaseudun erityisiä terveysongelmia. Suomen tervey-denhuollon ylimpänä elimenä toimi sisäministeriön alainen lääkintöhallitus, joka valvoi lääkintähenkilökuntaa ja apteekkitointa, mutta sen tehtäviin kuu-lui myös kontrolloida, että terveydelle haitallisia olosuhteita ehkäistiin. Maa oli jaettu 53 piirilääkäripiiriin, joiden johdossa olevat piirilääkärit vastasivat valtion virkamiehinä alueensa terveydenhuollosta, erityisesti kulkutautien vastustamisesta ja rokotustoiminnasta. Piirilääkärit antoivat lääkintöhalli-tukselle vuosittaisen kertomuksensa, joka sisälsi väestön terveydentilan ja kulkutautien lisäksi myös tietoa vuodentulosta, säästä ja yleisistä elinolosuh-teista.Syrjäseuduilla, Oulun ja Lapin lääneissä sekä Suomenlahden ulkosaa-rissa, toimi myös toistakymmentä valtion palkkaamaa aluelääkäriä.Piiri- ja aluelääkäreiden kertomusten pohjalta lääkintöhallitus laati vuosittain ker-tomuksen maan terveydellisestä tilanteesta.⁴⁹³

Vuonna 1939 maassamme oli 1 360 lääkäriä, joista suurin osa työskenteli kaupungeissa.Naislääkäreiden määrä oli lisääntynyt koko 1930-luvun ajan;

heitä oli talvisodan syttyessä 176 eli heidän osuutensa lääkärikunnasta oli

489 Tutkimus oli osa vuonna 1928 alkanutta pohjoismaista tuberkuloosiselvitystä, jonka aloitteentekijä oli suomalainen tuleva keuhkotautiopin professori H.G. Haahti. Se tehtiin armeijan lääkintäviran-omaisten ja Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen yhteistyönä. Samasta aineistosta valmis-tui useita muitakin tutkimuksia. Savonen 1937, 6–7.

490 Tuberkuloositartunnan saaneista noin 10 % sairastuu yleensä myöhemmin tuberkuloosiin vastus-tuskyvyn heikennyttyä esimerkiksi muun infektion tai heikentyneen ravinnonsaannin vuoksi. Mikro-biologia ja infektiosairaudet I 2003, 145; Tuberkuloosin kehittymisestä kansanterveysongelmaksi kts.

Jauho 2006.

491 Suomen lääkärit 1952.

492 Korppi-Tommola 2001 KB; Suomen lääkärit 1952.

493 Kom.m. 1939:9,19; Pesonen 1980, 257–259; Tiitta, 2009, 40; Lääkintöhallituksen kertomus, SVT XI.

13 prosenttia. Opiskelijoiden joukossa naisia oli enemmän, koska vuonna 1950 naisten osuus valmiista lääkäreistä oli 21 prosenttia.⁴⁹⁴ Suhteellisen suuri naislääkärien osuus helpotti lääkintätoimen järjestämistä siviiliväestön keskuudessa sotavuosina.

Vain noin puolella maan 564 kunnasta ja kauppalasta oli vuonna 1937 oma kunnanlääkäri, ja joka viidennessä kunnassa lääkäri ei edes käynyt säännöllisesti pitämässä vastaanottoa.⁴⁹⁵ Maaseudun kunnanlääkäreiden työ keskittyi sairaiden hoitamiseen, sillä kunnansairaaloissa suoritettiin vaati-viakin leikkauksia. Ehkäisevä terveydenhuolto ei ollut lakisääteistä eikä muu-tenkaan kuulunut lääkärin toimenkuvaan ja identiteettiin. Kaupungeissa lää-käritilanne oli niissä toimivien sairaaloiden ja yksityislääkärien vuoksi huo-mattavasti parempi. Kouluterveydenhuolto oli toteutunut kaupungeissa lähes täydellisesti, kun maaseudulla vain puolessa kouluista tehtiin terveystarkas-tuksia.⁴⁹⁶

Terveyssisaren toimia oli yhteensä 211 kunnassa⁴⁹⁷, joissa tehtäväkenttänä oli yleensä tuberkuloosi- ja kouluterveydenhuolto. Komiteanmietinnön selvi-tyksen mukaan ainoastaan 40 terveyssisaren työtehtäviin sisältyi pientenlas-tenhoito. Vuosittain valmistui 80–100 terveyssisarta. Tämän lisäksi maalais- ja kauppalakunnissa oli noin 200 kiertävää sairaanhoitajatarta sekä noin 240 seurakuntien palkkaamaa diakonissaa. Lakisääteinen kunnankätilö, jon-ka paljon-kasta valtio maksoi jon-kaksi kolmasosaa, oli monilla syrjäseuduilla kun-nan ainoa terveydenhuollon ammattihenkilö.⁴⁹⁸

Mietinnössä kiinnitettiin huomiota siihen, että imeväiskuolleisuus oli maaseudulla selvästi korkeampi kuin kaupungeissa, joissa se oli laskenut jo 50 promillen tietämiin, kun maaseudulla se oli vielä noin 70 promillea.

Mietinnössä kiinnitettiin huomiota siihen, että imeväiskuolleisuus oli maaseudulla selvästi korkeampi kuin kaupungeissa, joissa se oli laskenut jo 50 promillen tietämiin, kun maaseudulla se oli vielä noin 70 promillea.

In document Asiantuntijuus, väestöpolitiikka, sota : Lastenneuvoloiden kehittyminen osaksi kunnallista perusterveydenhuoltoa 1904–1955 (sivua 96-109)