Alppiaurinkoa ja kiertokoreja

Imeväiskuolleisuuden lasku itsenäisyyden alkuvuosina Suomessa oli epäta-saista. Vuonna 1938, sodan kynnyksellä, se oli koko maassa 67.8 promillea.

Kuolleisuutta heilutti pääasiassa lasten kulkutautien epidemianomainen esiintyminen. Maan sisällä vallitsi suuria eroja, sillä syrjäisissä maalaiskun-nissa Itä- ja Pohjois-Suomessa imeväiskuolleisuus saattoi ylittää 100 promillea, kun taas rintamailla ja suuremmissa kaupungeissa luku oli alle 50 promillea.

Kuolleisuusvaihtelu johtui pitkälti elintasoeroista, mutta aikakauden käsi-tyksen mukaan ”valistuneisuus” ja ”sivistys” tai niiden puute olivat tärkeitä selittäviä tekijöitä. Korkean elintason alueilla koulutustaso oli korkeampi, terveydenhuolto kehittyneempää ja kansalaisjärjestötoiminta oli vilkasta.

Lastenneuvoloita oli perustettu eniten kaupunkeihin ja teollisuustaajamiin, joissa kansalaisjärjestöillä oli parhaat toimintaedellytykset.

Vaikka lastenneuvolat olivatkin pääosin kansalaisjärjestöjen ylläpitämiä, 1930-luvun lopulla alettiin kaupunkeihin vähitellen perustaa kunnallisia neuvoloita. Kaupungit, erityisesti Helsinki olivat jo pitkään kehittäneet

lehden toimittajana vuosina 1945–48. Toisen maailmansodan jälkeen hän vei sodan aikana kertynyttä asiantuntemustaan ulkomaille siirtymällä vuonna 1948 WHO:n äitiys- ja lastenhuoltoasiain asiantun-tijakomitean palvelukseen. Hän muutti vuonna 1952 pysyvästi Yhdysvaltoihin ja erikoistui siellä lastenlääkäriksi. Yrjälä 2005, 132–133. Suomen lääkärit 1967; Erkki Leppo 60-vuotias. Duodecim 1969, 1434; Erkki Leppo obituary. Verkkolähde.

562 Serobakteriologian dosentti K.-T. Packalén lähetettiin myös vuonna 1939 Yhdysvaltoihin saamaan koulutusta virusten viljelytekniikassa. Hän palasi takaisin Suomeen vasta talvisodan päätyttyä 1940 mukanaan virustutkimuksissa käytettyjä hamstereita ja muita koe-eläimiä. Hän perehtyi myös kanan-munissa tapahtuvaan virusviljelytekniikan, jota voitiin soveltaa vuonna 1942 pilkkukuumerokotteen valmistuksessa. Härö 1990, 82. Sodanaikainen rokotetuotanto, kts. Laurent 2006, 48–49.

563 Ragnar Granit – Biographical. Verkkolähde; Vilén 2006, 346–405.

tensuojelutyötään pitemmälle kuin mitä lainsäädännössä edellytettiin.⁵⁶⁴ It-senäisyyden jälkeen uuden kunnallislain myötä sosiaalidemokraatit tulivat mukaan kaupunginhallintoon, mikä helpotti kaupunkien sosiaalitoimen ke-hittämistä.⁵⁶⁵ Isoissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Tampereella ja Turus-sa, sosiaali- ja terveystoimi oli monipuolista ilman valtionapuakin. Tampe-reella kolme Maitopisaran asemaa siirtyi kaupungille jo vuonna 1922, kun Tampereen naisyhdistys oli inflaation johdosta menettänyt varansa eikä enää pystynyt ylläpitämään toimintaa.⁵⁶⁶ Turussa vuonna 1936 yli kolmasosa sa-man vuonna syntyneistä oli neuvonta-asesa-man kirjoissa, ja vuonna 1939 las-tenneuvolat siirtyivät kaupungille.⁵⁶⁷

Helsingillä vahvat perinteet lastensuojelussa

Helsingillä oli vanhat perinteet naisjärjestöjen harjoittamassa lastensuojelus-sa, josta lasten terveysneuvonta eriytyi vuonna 1904 Maitopisaran aloittaessa toimintansa. Lastenneuvoloiden toimintaa Helsingissä ennen toista maail-mansotaa on tarkasteltu Maiju Riiholan pro gradu-tutkimuksessa.⁵⁶⁸ Kau-pungissa oli sosiaali- ja terveyskysymyksiin perehtyneitä korkeasti koulutet-tuja henkilöitä, jotka osallistuivat sekä järjestötoimintaan että kunnallispoli-tiikkaan.⁵⁶⁹ Arvo Ylppö esimerkiksi oli lastensuojelulautakunnan jäsen 40 vuoden ajan. Lastensuojelu yhdisti poliitikkoja yli puoluerajojen: Ylppö teki yhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa, joka oli suurin puolueryhmä kaupunginvaltuustossa vuodesta 1930 lähtien.⁵⁷⁰ Periaatteessa terveysneu-vonta oli vapaaehtoista, mutta kaupungin holhouksessa olevat, eli aviottomat ja kasvattilapset olivat kaupungin valvonnassa.⁵⁷¹ Varakkaampi väestönosa turvautui kaupungin yksityislääkäreihin ja palkkasi Lastenlinnassa koulutet-tuja hoitajia. Ylpön lastenhoidon oppaat kuluivat lukeneiston käsissä.

Maitopisarassakin (kuva 5) olivat toimintamuodot vähitellen muuttuneet elintason kohoamisen myötä. Äideillä oli enemmän aikaa sylilapsilleen, ja siksi yhdistys siirtyi opastamaan äitejä valmistamaan itse maitoseokset ”asi-antuntevien ja tieteellisesti koulutettujen henkilöiden määräysten mukaise-si”. Lapset oli määräajoin tuotava tarkastukseen lääkärin vastaanotoille, ja tämä menettely oli saanut osakseen ”suurta ymmärtämystä äitien taholta”.⁵⁷² Maitopisaralla oli 1930-luvun alussa viisi lastenneuvolaa. Vuodesta 1932 al-kaen otettiin neuvolatyön piiriin myös leikki-ikäiset, mutta heidän osuutensa oli vielä varsin pieni: vuonna 1939 alle 2-vuotiaita lapsia oli kirjoilla 1500 ja

564 Pulma 1987, 171.

565 Käsitettä municipal socialism on käytetty kuvaamaan paikallisia sosialistien ajamia uudistuksia.

Esimerkiksi Wienissä toimenpantiin 1920- ja 1930-luvulla sosiaalidemokraattien enemmistövoiman avulla uudistuksia asumistuotannossa ja äitiys- ja lastenhuollossa. Rodgers 1998, 384–385.

566 Jutikkala 1979, 574.

567 Kaukinen 1946, 756–762; Uusitalo 1982, 188–189.

568 Riihola 2010.

569 Pulma 1987, 90–9.

570 Korppi-Tommola 2016, 35, 90, 110–111; Kunnallisvaalit Helsingissä vuonna 2008. Verkkolähde.

571 Riihola 2010, 74, 82–94

572 Maitopisarayhdistys r.y. 1904–1929. Lyhyt yleiskatsaus 25-vuotiseen toimintakauteen. Hki 1930.

2–7-vuotiaita lapsia noin 500. Vuosikymmenen loppupuolella toimintaan liitettiin vielä äitiyshuolto.⁵⁷³

Kuva 5 Maitopisaran neuvola vuonna 1932. Kaikki toiminta samassa huoneessa. Kuva Hel-singin kaupunginmuseo

Vuonna 1931 kaupunki teki periaatepäätöksen lastenneuvoloiden kunnallis-tamisesta, mutta taloudellinen lama mahdollisti vain yhden neuvolan avaa-misen Tehtaankadun lastensairaalan yhteyteen. Siellä annettiin opetusta sai-raanhoito-oppilaille ja lääketieteen kandidaateille. Uusia lastenneuvoloita kuitenkin avattiin vähitellen, ja 1930-lopussa kaupungissa niitä oli yhteensä yhdeksän, jolloin valtaosa kaupungin alle 2-vuotiaista oli lastenneuvoloiden seurannassa.⁵⁷⁴ Neuvonnan lisäksi lainattiin vauvanhoitotarvikkeita, jaettiin pieniä raha-avustuksia, pidettiin luentotilaisuuksia lastenhoidosta ja ylläpi-dettiin ompeluseuroja, joiden tarkoituksena oli luonnollisesti lisätä neuvon-tatoimen houkuttelevuutta. Myös valohoito alppiaurinkolampun alla riisi-taudin ja tuberkuloosin ehkäisemiseksi oli suosittua.⁵⁷⁵

Helsingissä lastenneuvoloiden lääkärit olivat poikkeuksellisesti lastentau-tien erikoislääkäreitä, mikä selittyy lastenlääkäreiden lukuisuudella, mutta myös sillä, että sekä Lastenlinnan että Tehtaankadun lastensairaaloiden yh-teydessä sijaitsevia neuvoloita käytettiin lääkärien ja sairaanhoitajien ope-tukseen. Ennen Helsingin pitäjän opetuskentän valmistumista myös terveys-sisaroppilaat kävivät harjoittelemassa kaupungin lastenneuvoloissa. Lasten-suojelulautakunnan alaisuudessa toimivien neuvoloiden vuosikertomuksista selviää, että tuberkuliinitestit alkoivat yleistyä vuodesta 1935 lähtien, jolloin

573 Maitopisarayhdistys 1905–1955; Da: 1 Vk v. 1939, Maitopisaran arkisto, HKA

574 Halila 1977, 187–188.

575 Riihola 2010, 78–90.

Toukolan neuvolassa oli tehty 25 pirquet-koetta.⁵⁷⁶ Talvisodan kynnyksellä lastenneuvolajärjestelmä oli Helsingissä kattava ja toiminnat monipuolisia, mikä Suomessa oli poikkeuksellista.

Folkhälsan aktiivinen Pohjanmaalla

Suomen ruotsinkielissä kunnissa Folkhälsan toimi aktiivisesti yhdistämällä kunnallista ja järjestöllistä terveydenhuoltoa. Kunnan terveysammattilaiset olivat järjestön jäseniä eikä aina ollut selvää, milloin he toimivat järjestön jäseninä, milloin kunnan virkamiehinä. Nimensä mukaisesti Folkhälsan oli koko ruotsinkielisen väestönosan oma kansanterveysjärjestö, jolloin lasten-hoidonneuvonta oli vain yksi, toki tärkeä osa järjestön paikallisosastojen toimintaa. Närpiössä Folkhälsanin paikallisosaston puheenjohtajana oli aina kunnanlääkäri, jolla oli kaksoisrooli kansalaisjärjestöaktiivina ja kunnan vir-kamiehenä. Paikallisosasto harjoitti pääasiallisesti ehkäisevää terveyden-huoltoa. Vuonna 1921 vastaperustettuun osastoon valittiin johtokunnan pu-heenjohtajaksi kunnanlääkäri Charles Rasmussen, joka pysyi toimessaan 15 vuotta. Paikallisjärjestön johdossa oli kunnan eliitti, sillä muita jäseniä johtokunnassa olivat rovasti, kaksi pankinjohtajaa, kansanedustaja ja kaksi naispuolista opettajaa. Osasto järjesti äitikilpailuja ja hyvin suosittuja lasten-hoitokursseja, joissa osanottajamäärä saattoi nousta jopa sataan.⁵⁷⁷

Jäsenmäärä oli korkeimmillaan 1920-luvun alussa, jolloin se nousi toisel-le sadaltoisel-le. Alkuinnostuksen jälkeen toiminta kuitenkin hiipui, minkä selitet-tiin johtuvan terveydenhoitohenkilökunnan puutteesta. Osaston historiikin mukaan puheenjohtaja Rasmussen pystyi kuitenkin kunnanlääkärintyössään toteuttamaan kansanterveysaatetta. Vuonna 1931 kuntaan palkattiin kaksi tuberkuloosihoitajaa, joiden toimet muutettiin vuonna 1934 terveyssisarvi-roiksi. Heidän pääasiallinen tehtävänsä oli työskennellä koulu- ja tuberku-loosihoitajina. Kouluhammaslääkäri saatiin vuonna 1936, ja samana vuonna monissa kouluissa aloitettiin koulukeittolatoiminta. Vuonna 1938 osasto pi-ristyi, kun puheenjohtajaksi tuli kunnanlääkäri Karl Miemois, joka oli aikai-semmin toiminut aktiivisesti Kalajoen Mannerheim-liiton paikallisosastossa.

Syksyllä 1939 aloitti ilmainen äitiysneuvola kunnanlääkärin vastaanottoti-loissa kerran kuukaudessa.⁵⁷⁸ Närpiössä imeväiskuolleisuus oli keskimääräis-tä matalampi: vuonna 1938 64 promillea ja vuonna 1939 ennätyksellisen al-hainen 28 promillea.⁵⁷⁹ Talvisodan kynnyksellä Närpiön kansanterveystyö oli Folkhälsanin ja kunnan yhteistyöllä saatettu jo varsin hyvälle alulle.

576 Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1935–1939. XIII lastensuojelulautakunta.

577 Miemois 1971.

578 Miemois 1971.

579 Närpiön kl vk 1938 ja 1939. Ebb18–19, LKHV, KA.

Lastenhoidonneuvontaa rajaseudulla

Kaupungeissa filantrooppinen toiminta täydensi puutteellisia kunnallisia palveluita, mutta maaseudulla järjestöt kärsivät henkilöpulasta, sillä keski-luokkaisia naisia oli maaseudulla niukasti. Kaupunkien rajaseutuyhdistykset tosin harjoittivat 1930-luvun puolivälin jälkeen perinteistä hyväntekeväisyyt-tä toimittamalla vähäväkiselle apua enimmäkseen vaatepakettien muodossa.

Talvisodan jälkeen rajaseutuyhdistykset siirtyivät tukemaan terveystalojen rakentamista.⁵⁸⁰

Monet maaseudun kunnat olivat köyhiä eivätkä olleet valmiit panosta-maan ehkäisevään terveydenhuoltoon, kun ei lakikaan siihen velvoittanut.

1920-luvulla alkanut suotuisa kehitys pysähtyi useilla paikkakunnilla 1930-luvun alun lamaan kunnan kassojen tyhjennyttyä. Lisäksi syrjäseuduille oli vaikeuksia saada vakituisia kunnanlääkäreitä. Terveyssisarten työtaakka oli valtava. Kunnollisia asuntojakaan ei ollut, minkä vuoksi terveyssisaret ha-keutuivat rintamaille helpompiin tehtäviin. Hyvänä esimerkkinä lasten ter-veysneuvonnan kohtaamista vaikeuksista 1930-luvun rajaseuduilla toimii Mannerheim-liiton Impilahden osaston toiminta Salmin piirilääkäripiirissä.

Piiri kuuluu toisen maailmansodan jälkeen luovutettuun Karjalaan ja on ny-kyään osa Venäjää.

Salmin piirilääkäripiiriin Laatokan Karjalassa kuuluivat Salmi, Korpisel-kä, Impilahti, Suistamo ja Suojärvi, joiden väestöstä noin kaksi kolmasosaa oli ortodokseja. Suurin ortodoksiosuus, noin 85 prosenttia, oli Salmissa. It-senäistyminen oli katkaissut jo ennestään köyhän alueen luonnolliset kaup-pareitit Petroskoihin ja Laatokan kautta Pietariin. Monet kunnat oli asetettu valtion erityiseen valvontaan taloudellisten ongelmien vuoksi, eivätkä piiri-lääkärit alueen syrjäisyyden vuoksi tahtoneet pysyä viroissaan. Piirilääkärien vuosikertomuksista vuosien 1929 ja 1938 välillä ilmenee kuitenkin, että alue kehittyi sekä taloudellisesti että sosiaalisesti.⁵⁸¹ 1920-luvulla saatiin rautatie-yhteys Suojärvelle, joka Suomen itsenäistymisen aikoihin oli vaatimaton maatalouspitäjä. Rautatien tulo vuonna 1922 muutti tilanteen täysin. Suo-men "Klondykeen" tulvi väkeä lännestä: puu alkoi käydä kaupaksi ja sahoja perustettiin eri puolille pitäjää. Vuonna 1939 teollisuustyöväen osuus väes-töstä oli peräti 47,3 prosenttia. Metsätyömiesten määrä nousi tuhansiin.

Salmin Uuksuun saatiin rautatie vuonna 1932. ⁵⁸²

Laatokan Karjalassa järjestötoiminta oli sotienvälisenä aikana aktiivista.

Erilaiset neuvontajärjestöt saivat toimintaansa valtion tukea rajaseututoi-mintaa varten. Martat ja Maatalousnaiset kotitalousneuvonnan ja Manner-heim-liitto terveyssisartoiminnan avulla pyrkivät edistämään kotitalouksien hygieniaa, monipuolisempaa ravitsemusta ja nykyaikaista lastenhoitoa. Elin-tason ja koulutusElin-tason nousun, koululaitoksen ja neuvontatyön ansiosta Salmin koko piirin imeväiskuolleisuus laski vähitellen 1930-luvulla 122:sta

580 Vainio 1958, 14–39.

581 Salmin pl vk 1929–1938. Eba: 1–11, LKHV, KA; MLL – Impilahti, KA.

582 Hämynen 1993, 411–415, 446–459; Luovutettu Karjala. Verkkolähde.

83 promilleen vuonna 1938.⁵⁸³ Lääkärikunta koki kuitenkin rajaseudun ”al-kuperäiseksi” ja kehittymättömäksi. Vuonna 1932 piirilääkäri valitti, kuinka

”sivistystason alkuperäisyys ja taikausko vaikeuttavat tuntuvasti terveyden-hoitoja”. Piirilääkäri Vuonamon mukaan vuonna 1938 kehityksestä huoli-matta väestö oli vähävaraista ja asunnot enimmäkseen ”puutteellisia, ahtaita ja hyvin yleisesti epäsiistejä”, minkä hän arveli olevan syynä hyvin yleisesti esiintyvään lasten riisi- ja risatautiin. Trakooma⁵⁸⁴ osoitti kuitenkin vähene-misen merkkejä. Lasten terveydentilasta on niukasti merkintöjä, mikä johtu-nee siitä, että se ei suoranaisesti ollut piirilääkärin vastuulla. Lasten terveys-neuvonta oli yleensä ”ulkoistettu” Mannerheim-liitolle.⁵⁸⁵

Kunnilla ei ollut varaa eikä usein halujakaan ottaa palvelukseen tervey-denhuoltohenkilökuntaa, ja monet hoitajat oli palkattu eri järjestöjen toimes-ta. Kunnat saivat valtionapua kiertävistä hoitajista sekä koulu- ja tuberkuloo-sihoitajista. Vuodesta 1924 lähtien erityisillä rajaseutumäärärahoilla alueelle oli palkattu Mannerheim-liiton terveyssisaria. Myös STVY ja diakonaattiyh-distykset palkkasivat osan sairaanhoitajista ja diakonissoista. Palkka makset-tiin osittain rahana ja osittain luontaisetuina, kuten asuntona ja poltto-puina.⁵⁸⁶ Maaseudun terveydenhoitokomitea oli puuttumassa työtehtävien, rahoituksen ja palkkauksen sekavaan ja sirpaleiseen järjestelyyn. Siirryttäes-sä kunnalliseen keskitettyyn terveyssisarjärjestelmään olisi mahdollista to-teuttaa samapalkkaisuus ja terveyssisar voisi vakituisessa virassaan kansan-terveyden yleisasiantuntijana huolehtia kaikista kansan-terveydenhoidollisista tehtä-vistä. Lainmuutos edellyttäisi myös kunnilta kokonaisvaltaisempaa otetta ja valtiolta kuntien tiukempaa ohjausta ja valvontaa.

Impilahden kunnan 14 000 asukkaasta runsaat puolet kuului luterilai-seen, vajaa puolet ortodoksiseen kirkkoon. Tärkein elinkeino oli maa- ja met-sätalous. Teollisuus, erityisesti Pitkärannan saha ja selluloosatehdas työllisti-vät myös hyvin.⁵⁸⁷ Impilahdella oli Itä-Karjalan kansanopisto ja Pitkärannas-sa yksityinen viisiluokkainen keskikoulu. KunnasPitkärannas-sa oli oma kunnanlääkäri ja Pitkärannassa lisäksi tehtaanlääkäri.⁵⁸⁸ Kaksi Mannerheim-liiton osastoa oli toiminnassa: Impilahden osasto kirkonkylällä ja Pitkärannan osasto Pitkä-rannan teollisuustaajamassa.

Impilahden Mannerheim-liiton osasto perustettiin vuonna 1927. Perus-tamisvuonna jäseniksi ilmoittautui 39 henkilöä sekä 22 rouvan tai neidin lisäksi muiden muassa seitsemän opettajaa, apteekkari, nimismies, kauppias, tuomari, johtaja ja lääkäri. Tämä oli melko tyypillinen ammattikirjo.⁵⁸⁹ Käy-tettävissä on pöytäkirjamerkinnät maaliskuusta 1930 alkaen, joista ilmenee, että osasto oli aiemmin palkannut yhdessä kunnan kanssa terveyssisaren⁵⁹⁰,

583 Ollila1993, 249–276; Hämynen 1993, 204–215.

584 Klamydian aiheuttama silmäsairaus, joka yleensä liitetään heikkoihin hygieenisiin olosuhteisiin.

585 Salmin pl vk 1931 ja 1938. Eba: 3 ja 9, LKHV, KA.

586 Salmin pl vk 1929–1939. Eba: 1–11, LKHV, KA.

587 Luovutettu Karjala. Impilahti. Verkkolähde.

588 Salmin pl vk 1935, Eba: 7, LKHV, KA.

589 MLL – Impilahti, KA; Korppi-Tommola 1990, 83–88.

590 Palkkaukseen oli saatu avustus liiton Queen Maryn rahastosta.

joka toimi myös kunnan koulu- ja tuberkuloosihoitajana. Osasto maksoi ter-veyssisaren palkan alkuvuodelta ja kunta loppuvuodelta. Puheenjohtajana toimi pastorinrouva Impi Salomaa, jonka puheenjohtajuus jatkui aina osas-ton lopulliseen lakkauttamiseen vuoteen 1963 saakka.⁵⁹¹ Vuonna 1930 osasto varasi 2500 mk kiertokoritoiminnalle. Siinä köyhille perheille lainattiin vau-vanvaatteita, jotka tuli palauttaa pestyinä ja parsittuina. Katsottiin, että lai-naaminen oli kasvattavampaa kuin lahjoittaminen. Vauvanhoitokursseja var-ten oli ostettu opetusnukke.

Samana vuonna aloitettiin myös terveyssisar Aino Lehtisen ehdotuksesta pikkulastenhoidon neuvonta, jota pidettiin Wegeliuksen huvilan keittiössä ja ruokasalissa kerran kuukaudessa kaksi tuntia kerrallaan kunnanlääkäri Wes-tin suostuessa lääkäriksi ilman palkkiota. Osasto hankki neuvolaa varten lap-sivaa’an, pesutelineen, vadin, pyyheliinoja ja terveyskortteja, joiden kustan-nukset olivat yhteensä 500 mk. Tammikuussa 1931 terveyssisar sanoutui kui-tenkin irti työstään ilmoittaen syyksi liian suuren työtaakan. Piirilääkäri Vuonamon aloitteesta yritettiin saada toinen terveyssisar suureen piiriin sii-nä kuitenkaan onnistumatta, vaikka valtio olisi maksanut kaksi kolmasosaa terveyssisaren palkasta. Joulukuussa 1931 Impilahden kunnanvaltuusto kä-sitteli jopa koulu- ja tuberkuloosihoitajan viran lakkauttamista, ilmeisesti taloudellisen laman vuoksi. Viran lakkauttaminen ei onnistunut, mutta kui-tenkin hoitajan palkkaa alennettiin.

Vuonna 1932 neuvontatyössä terveyssisarten vastuuta laajennettiin: ker-ran kuukaudessa lääkäri ja terveyssisar pitivät aluksi yhdessä vastaanottoa kaksi tuntia alle kaksivuotiaille lapsille, ja tämän jälkeen terveyssisar antoi itsenäisesti neuvoja yli kaksivuotiaiden lasten hoidosta. Vuonna 1933 osastoa kehotettiin aloittamaan tuberkuliinitarkastusten teko lasten neuvonta-asemalla. Toimintakertomuksesta ei kuitenkaan ilmennyt, toteutettiinko tar-kastuksia, sillä osasto oli pöytäkirjamerkintöjen perusteella lähes lamassa vuosina 1933–1936: vuonna 1933 johtokunta piti vain yhden kokouksen.⁵⁹² Sama ilmiö oli havaittavissa muissakin paikallisosastoissa.⁵⁹³

Toiminta piristyi selvästi vuodesta 1937 alkaen. Kesäkuussa Mannerheim-liiton pääsihteeri Mandelin kävi osaston kokouksessa selostamassa Mannerheim-liiton painopisteitä, jotka ovat äitiysneuvonta, maatalouskerhotyö sekä uinti ja ur-heilu. Saman vuoden marraskuussa pidetyssä ”ohjelmallisessa tilaisuudessa”

Viipurin tarkastava terveyssisar neiti Fagerström selosti terveyssisaren toi-men järjestämistä kunnalliseksi. On merkittävää, että alettiin valmistella työn kunnallistamista, vaikkei lakiehdotustakaan asiasta ollut vielä esitetty.

Ilmeisesti uuden lain tuloa pidettiin niin varmana, että sen käytännön sovel-luksia kentällä voitiin jo valmistella.

Mannerheim-liiton vuoden 1938 vuosikertomuksessa todettiinkin, että mielenkiinto lastensuojelua ja kansanterveyden kohottamista kohtaan oli

591 Johtokunnan jäseniä olivat vuonna 1937 pastorinrouvan lisäksi kruununvouti E. Orkamo, kunnan-lääkäri A. Vuonamo, postivirkailija Aili Poutiainen ja opettajat M. Pajarinen ja Anna Penttinen.

592 MLL – Impilahti, KA.

593 Vk 1934, Dc:1, MLL, KA.

”jatkuvasti ja nopeasti” kasvanut.⁵⁹⁴ Niinpä Impilahden kansanopistolla yh-dessä Marttayhdistyksen kanssa järjestettiin toukokuussa 1938 kunnalliset terveyspäivät. Paikalle kutsuttiin Viipurin läänin maaherra Manner ja tuber-kuloosipiirin lääkäri tohtori Karppinen Sortavalasta. Terveyspäivien ohjelma oli seuraavanlainen:

Klo 10

Jumalanpalvelus, saarnaa pastori Korpijaakko Klo 12–15

Näyttelyt ja selostukset (pikkulasten hoitonäyttely, tuberkuloosinäyttely, Marttojen juoma-näyttely)

Klo 15–17

Luento kotitalouden alalta, konsulentti Sirkka Mäkelä

Luento: mistä pikkulapsen parku johtuu, terveyssisar Anni Fagerström Klo 17–18.30

Päivällistauko Klo 19

Iltajuhla, jossa puhuu maaherra Arvo Manner

Esitelmä: tri J.A. Karppinen, aiheena kunnallinen terveydenhuolto Lopuksi maammelaulu, välillä kuorolaulua.

Sisäänpääsy vapaa.

Juhla edustaa aikakaudelleen tyypillistä valkoisen Suomen tilaisuutta, jota järjestämässä olivat paikkakunnan kansalaisaktiivit. Maaseudulla Marttayh-distyksen ja Mannerheim-liiton yhteistyö oli hedelmällistä: olihan kumman-kin järjestön toiminnan painopiste kotien ja perheiden hyvinvoinnin ja ter-veyden kohottamisessa. Maaherra lisäsi läsnäolollaan tilaisuuden arvovaltaa ja edusti samalla valtiota. Kirkon osallistuminen nosti tilaisuuden arvokkuut-ta ja soveliaisuutarvokkuut-ta. Kunnallinen terveydenhuolto oli vuosikymmenen lopulla ohjelmasta päätellen selkeästi lähtökuopissaan. Vuonna 1938 oli kulunut 20 vuotta sisällissodasta, ja suunnitteilla oleva neuvolatoimen siirtäminen julkisen sektorin eli valtion ja kunnan ylläpitämäksi voitiin nähdä keinona poliittisten vastakohtaisuuksien ylittämiseksi.⁵⁹⁵

Vastaavat kokoukset olivat myös muualla suosittuja, sillä esimerkiksi huhtikuussa vuonna 1939 pidettiin Hämeen läänin maakunnalliset terveys-päivät.⁵⁹⁶ Mannerheim-liitto oli järjestänyt maakuntakokouksia jo vuodesta 1933 tavoitteenaan aikaansaada ”yhä kiinteämpää yhteistoimintaa” liiton johdon ja paikallisten lastensuojelua, kansanterveyttä ja nuorisonhuoltoa edistävien elinten välillä.⁵⁹⁷

Vuonna 1939 Impilahden osaston jäsenmäärä kasvoi 75:een alkuperäises-tä 39:salkuperäises-tä. Tärkein toimintamuoto vuosina 1930–1939 oli terveyssisaren

594 Vk 1938. Dc:1, MLL, KA.

595 Harjula 2015, 133.

596 Lehtileike Ua: 18, MLL, KA.

597 Vk 1933, Dc:1, MLL, KA.; Rosén 2002, 303.

kaaminen kuntaan ja neuvonta-aseman varustaminen. Terveyssisaren palkka maksettiin valtionavusta, kunnanavustuksesta sekä Mannerheim-liiton Queen Maryn rahastosta. Muuten toiminta oli varsin vaatimatonta: ompelu-seuratoimintaa kiertokorien varustamiseksi, rahankeruuta vappukukkien ja lahja-adressien myynnillä sekä valistustyötä esitelmien muodossa. Lasten-suojelutyötä ja terveysvalistusta tehtiin toki muuallakin kuin osastossa. Ter-veyssisar kiersi tuberkuloosipotilaiden kodeissa, joissa hänen toimenkuvaan-sa kuului perheiden opastaminen hygieniastoimenkuvaan-sa ja terveellisissä elämäntavois-sa. Kouluissa hän suoritti terveysvalistusta ja teki tuberkuloositestejä. Raja-Karjalassa uusi kunnallinen terveydenhuolto toisi suuria parannuksia palve-luihin. Yllättäen tilanne korjaantuikin huomattavasti toisen maailmansodan aikana.⁵⁹⁸

Taulukko 6. Lastenneuvolat vuonna 1939.

Mannerheim-liitto 75

Folkhälsan 33

Kunnat 36

Tehtaat 9

Muut yksityiset järjestöt 8

Yhteensä 161

Lähde: Siivola 1985, 64.

Vuonna 1939 Suomessa oli 161 lastenneuvolaa taulukon 6 mukaisesti. Monil-la paikkakunnilMonil-la järjestettiin usein vapaaehtoisvoimin enemmän tai vä-hemmän säännöllisesti lasten terveysneuvontaa, joka Impilahden tavoin luultavimmin puuttuu tästä luettelosta.⁵⁹⁹

Kaupungeissa lastenneuvolat olivat vähitellen normalisoituneet osaksi ar-kea. Terveyssisarten ammattiryhmä oli vakiintunut ja heidän asiantuntijuu-tensa arvostettua. Maaseudulla sen sijaan neuvontatyö oli filantropian varas-sa ja varas-satunnaista. Poikkeuksena olivat ruotsinkieliset alueet, joilla Folkhälvaras-san toimi aktiivisesti puolivirallisena koko kansan järjestönä. Sekä kansallisten että kansainvälisten kokemusten perusteella oli selvää, että lastenneuvolat olivat yksinkertainen ja kustannustehokas tapa vähentää imeväiskuolleisuut-ta ja paranimeväiskuolleisuut-taa pitkällä tähtäimellä väestön terveydentilaa.

Talvisodan kynnyksellä oltiin jo valmiusasemissa kunnallisen lasten ter-veysneuvonnan suhteen. Äitiyshuolto oli periaatteellisesti lakisääteisesti tur-vattu, mutta käytäntö oli vielä horjuvaa. Pehkosen komitean ehdotukset kunnallisten terveyssisarvirkojen ja valtion tukemien kunnallisten äitiys- ja lastenneuvoloiden perustamisesta myös maaseudulle tuntuivat siksi luonte-vilta. Syksyllä 1939 syttyneen talvisodan vuoksi ehdotuksia ei ehditty viedä eduskuntakäsittelyyn eikä niiden poliittista kannatusta testata.

598 Kts. luku 6 Sortavalan piirilääkäripiirin toiminnasta jatkosodan aikana.

599 Kom.m. 1939:9, 48.

In document Asiantuntijuus, väestöpolitiikka, sota : Lastenneuvoloiden kehittyminen osaksi kunnallista perusterveydenhuoltoa 1904–1955 (sivua 119-128)