Lasten terveydenhuollon ohjelma

Samalla kun Suomen Huollon terveydenhoitotoimikunta omalla tahollaan kannusti kuntia perustamaan neuvoloita, oli myös lääkintöhallitus aktiivi-nen. Ensinnäkin käynnistettiin jo pitkään suunniteltu valtion terveydenhuol-to-opiston opetuskenttätoiminta, kun Rockefeller-säätiön tukema Helsingin maalaiskunnan terveydenhuoltotoimisto avautui elokuussa 1940. Avaaminen viivästyi talvisodan vuoksi, mutta heinäkuussa 1940 säätiön kanssa saatiin virallinen sopimus allekirjoitettua. Sopimus oli sikäli ainutlaatuinen, että Rockefeller ei tänä ajankohtana myöntänyt avustuksia muihin Euroopan maihin. Säätiö avusti 300 000 mk:lla rakennusta, jonka kokonaishinta oli 750 000 mk. Vihkimistilaisuus oli arvovaltainen: paikalla oli kansanterveys-viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen terävin kärki sekä presidentti Hooverin edustaja Mr. Maverick. Toimiston johtajan Erkki Lepon pitämästä juhlapu-heesta selvisi, että syksyllä 1940 Helsingin maalaiskunnan alueella oli jo 18 lastenneuvolaa, joissa terveyssisaroppilaat harjoittelivat kolme kuukau-detta.⁷⁴⁸ Toiminta jatkui läpi sotavuosien keskeytymättä. Terveyssisarkoulu-tus oli vuodesta 1940 alkaen pidennetty kahdeksaan kuukauteen.

Toiseksi lääkintöhallitus alkoi lisätä valtiollisesti ohjattua äitiys- ja las-tenneuvolatoiminnan valtiollista ohjausta, vaikka velvoittavaa lainsäädäntöä ei vielä ollut olemassa. Tätä ennakoiden julkaistiin syksyllä 1940 Suomen Lääkäriliiton Aikakauslehdessa Erkki Lepon laaja, 20 sivun pituinen ohjel-mallinen kirjoitus Lastenhoidosta ja sen kohottamisesta Suomessa, joka

748 Lepon mukaan vuonna 1931 kunnassa oli jo neljä terveyssisarta, jotka toimivat kouluissa ja tuber-kuloosihuollossa. Vuonna 1937 aloitettiin pikkulasten vastaanotot Tapanilassa ja Puistolassa, joiden rahoitus saatiin vappukukista ja kaupungin avustuksesta. Myös Mannerheim-liiton Malmin osasto avasi lastenneuvolan vuonna 1938. Lepon lisäksi lääkäreinä toimivat lastenlääkäri Wickström, tuber-kuloosilääkäri Göta Tingvald-Hannikainen ja äitiysneuvolan lääkäri Vilho Hiilesmaa. Sairaanhoitaja-tarlehti 1940, 209–215.

mestyi useassa muussakin lehdessä hieman muunnellussa versiossa.⁷⁴⁹ Le-pon artikkeli perustui 13.9.1940 Lastenlääkäriyhdistyksessä pidettyyn esi-telmään. Leppo oli saanut selvitystehtävän Oskari Reinikaiselta, joka lääkin-töhallituksen pääjohtajana edusti valtiovaltaa ja SHTMK:n puheenjohtajana taas laajaa kansalaisjärjestöä. Vaikka artikkeli oli pelkästään Lepon nimissä, se on mielestäni nähtävä virallisena kannanottona ja ohjelmanjulistuksena Suomen lasten terveydenhuollon järjestämiseksi. Samalla se voidaan nähdä modernisoituna versiona Arvo Ylpön vuonna 1920 julkaisemasta ohjelmalli-sesta kirjoitukohjelmalli-sesta Suomen lapsen suoja. Esitelmässä väestöpoliittinen ar-gumentointi on vähäistä ja siitä kuultaa selvästi läpi Yhdysvalloissa saatu public health-koulutus.

Leppo kiitti aluksi professori Ylppöä ja Mannerheim-liittoa uraauurtavas-ta työstä, jonka seurauksena Suomessa 1900-luvulla imeväiskuolleisuus oli puolittunut. Kuolleisuus oli laskenut erityisesti kaupungeissa, joihin oli pe-rustettu pikkulastenhoidon neuvoloita.⁷⁵⁰ Leppo totesi, samoin kuin Ylppö vuonna 1920, että sotavuosi oli ”räikeästi paljastanut lastenhoidon alkeelli-suuden maaseudullamme”. Ylpön tavoin Leponkin argumenttina olivat me-netetyt lapset, jotka uhrattiin hoitomahdollisuuksien puutteen tai ”tietämät-tömyyden alttarille”, kun Suomessa elintason ja lastenhoidon tulevaisuudes-sa kohotestulevaisuudes-sa voitaisiin pelastaa ”ainakin parituhatta pikkulasta vuosittain elämälle”. Talvisodan raskaiden miestappioiden ”elävän voiman menetyk-sen” jälkeen jokainen lapsi oli ”kansallemme kallis”. Siksi oli ryhdyttävä en-tistä voimaperäisempään työhön lastenhoidon kohottamisen ja lastensuoje-lun hyväksi.

Leppo kävi kohta kohdalta läpi keinot, joilla kuolleisuutta voitaisiin alen-taa. Ensimmäiseksi hän nosti neuvontatyön, joka oli osoittautunut ”sekä tu-loksellisimmaksi että halvimmaksi” lastenhuoltotyöksi. Kunta olisi saatava vastaamaan toiminnasta kansalaisjärjestöjen avustuksella. Neuvoloita kan-nattamaan ja tukemaan olisi perustettava ”maallikkoryhmiä eli paikallisosas-toja”. Kaikista yhteiskuntapiireistä olisi saatava mukaan naisia ja miehiä, jotka ottaisivat itse osaa työhön levittämällä terveydenhoitovalistusta ”kan-san syvien rivien keskuuteen”. Myös Leppo kiinnitti huomiota siihen, että monissa kunnissa ”saamattomuus ja tietämättömyys” oli ehkäissyt asioitten kehitystä. Kuitenkin jo lastensuojelulaki tavallaan velvoitti kuntia tukemaan lastenhoidon neuvontatyötä ”yhtenä huoltotyön muotona”.⁷⁵¹ Leppo totesi, että valtio ei ollut antanut lainkaan varoja pikkulastenhoidon neuvontatyö-hön, vaan ainostaan tuberkuloosi- ja koululasten huoltoon. Oli tavallaan

749 Leppo, SLA 1940, 223–251. Esim. Lapsi ja nuoriso 1–4/1941, 2–8, 14–18, 43–48. Ua 20–21 Lehti-leikearkisto, MLL, KA. Duodecimissa ensimmäiset tieteelliset artikkelit sota-ajan imeväiskuollei-suusluvuista ilmestyivät vasta vuonna 1944. Esim. Salmi 1944.

750 Suomen imeväiskuolleisuus vuonna 1937 oli 69 promillea, muihin Euroopan maihin verrattuna 11.

sijalla. Matalin imeväiskuolleisuus oli Islannissa 33 promillea. Suomen edellä olivat kaikki Pohjois-maat, Saksa, Ranska ja Englanti ja Wales. Leppo 1940, 223–251.

751 Leppo viittasi luultavimmin lastensuojelulain pykälään 8, jossa luetellaan erityisen suojelun tar-peessa olevat lapset. Kohdassa c) mainitaan vanhemmat, jotka eivät ”sairauden, ymmärtämättömyy-den, juoppouden tai muiden sellaisten syiden tai olosuhteiden takia anna hänelle tarpeellista hoitoa ja kasvatusta eikä siitä muutenkaan ole huolta pidetty”. Lastensuojelulaki 52/1936.

tettu ”väärästä ikäryhmästä”, koululapsista, jolloin ihmisen kuolleisuus oli alimmillaan, ja laiminlyöty pikkulastenhoidon neuvonta, jossa ikäryhmässä

”kuolevaisuus on valtavasti kaikista suurin”.

Leppo toivoi, että Suomessa Ruotsin tavoin valtion varoja saataisiin neu-voloiden perustamiseen ja ylläpitämiseen. Toinen tärkeä kysymys oli lääkä-reiden koulutuksen tehostaminen yleensä kansanterveyskysymyksissä ja eri-tyisesti pikkulasten ja äitiyshuollossa.⁷⁵² Lastenhoidon kursseja olisi saatava kansanopistoihin ja kansakoulujen jatkoluokille. Kiinnostavaa on, että Leppo halusi myös pojat mukaan, jotta he tulevina isinä ymmärtäisivät paremmin lastensa hoitoa eivätkä ”piintyneitten ennakkoluulojen perusteella” estäisi esimerkiksi pikkulasten ulosvientiä talvella.

Äitiyshuoltotyötä oli myös kohennettava, sillä neonataali- eli ensimmäi-sen elinkuukauden kuolleisuuden osuus imeväiskuolleisuudesta oli 43 prosenttia. Äitejä kuoli raskauden ja synnytysten aiheuttamiin komplikaa-tioihin keskimäärin 250 vuodessa. Vain osa kätilöistä oli saanut opetusta äi-tiysneuvonnassa, minkä lisäksi kätilöt vastaanottivat äitejä yleensä omissa kodeissaan. Oli pyrittävä saamaan äitiys- ja pikkulastenneuvolat samaan huoneistoon sekä taloudellisten syiden että työn sujuvuuden vuoksi.

Valistustyötä olisi lisättävä lastenhoidon ohjekirjasten, radioesitelmien, elokuvien ja sanomalehdistön avulla. Leppo ehdotti lääkintöhallitukseen eri-tyisen propagandaosaston perustamista. Lastenneuvoloihin olisi saatava vä-rillisiä mainostauluja, lääkärien olisi osallistuttava myös julkisessa sanassa, ei pelkästään vastaanotoillaan kansan terveysvalistukseen. Terveyttä olisi mainostettava!

Lastensairaaloita olisi rakennettava lisää. Tilanne oli alkanut korjaantua, sillä Helsingissä oli rakenteilla yliopistollinen lastensairaala ja Suomen Huol-to oli perustanut lasten sairastupia. Kuitenkaan Lapin, Oulun, Kuopion ja Mikkelin lääneissä ei ollut vuonna 1940 vielä yhtään lastenlääkäriä.

Artikkelin lopuksi Leppo listasi lähiajan lasten lääketieteellisen hoidon kysymykset.

x Keskosten hoitoon olisi kiinnitettävä huomiota, heille olisi saatava lämpölaatikoita.

x Keuhkokuumetta sairastavat lapset olisi saatava ajoissa lääkärinhoi-toon sulfahoitoa varten.

x Ripulitaudit, joihin vuosittain kuoli 600 pikkulasta, olisi saatava il-moitettaviksi tarttuviksi taudeiksi, jotta niitä voitaisiin paremmin eh-käistä.

x Tuberkuloosin ehkäisemiseksi Calmette-rokotus olisi otettava käyt-töön. Joulumerkkikoteja tuberkuloottisten äitien lapsille olisi saatava lisää. Kaikille neuvoloissa ja sairaalassa tarkastettaville ja hoidettaville lapsille olisi tehtävä tuberkuliinikokeet.

752 Savonen totesi vuonna 1942 artikkelissaan ”Suomen kansanterveystyön ohjelma”, että lääkäreiden suhtautuminen kansanterveystyöhön kaipasi perinpohjaista muutosta ja että lopetukseen olisi saatava vahvempi sosiaalinen näkökulma. Savonen SLA 2/1942, 52.

x Hinkuyskärokote pitäisi ottaa käyttöön epidemiatilanteissa. Kurkku-mätää vastaan olisi mahdollista rokottaa: USA:n suurkaupungeissa siitä oli saatu hyvät tulokset. Rokote oli julistettu Ranskassa ja Unka-rissa pakolliseksi. Suomeen oli jo saatu lahjoituksena kymmeniä tu-hansia annoksia kurkkumätärokotteita, niitä olisi vain opittava käyt-tämään. Kokemuksen mukaan saadaan epidemia taltutetuksi, jos 40–

60 prosenttia lapsista rokotetaan.

Loppukaneettina Leppo totesi, että kansan terveyden kohottaminen oli jäl-leenrakennustyön tärkeimpiä tehtäviä. Lääkintöhallituksen pääjohtaja Rei-nikainen olikin suunnitellut laajemman terveydenhoito-osaston perustamista lääkintöhallitukseen. Olisi vihdoinkin herättävä näkemään ”lasten merkitys kansakunnan tulevaisuudelle”. ”Onko meillä varaa uhrata tätä elävää, kal-lista voimaa jatkuvasti?” […] terveissä lapsissa on maan tuleva voima!”⁷⁵³ Selvityksestä oli lehtijuttu Uudessa Suomessa 24.11.1940 otsikolla Pikkulas-ten neuvontatyö valtion tukea vailla, josta voitaneen päätellä, että valtion osallistumiselle neuvontatyön kustannuksiin alettiin tuntea myötämielisyyttä myös poliittisessa oikeistossa.⁷⁵⁴

Leppo aloitti syyskuussa 1940 terveydenhuoltolääkärinä Helsingin maa-laiskunnassa sijaitsevalla Malmin terveydenhuollon opetus- ja mallikentällä, jolla kaikki Suomen terveyssisaret saivat käytännön koulutuksen työhönsä.

Hän oli vuonna 1940 Suomen tärkeimpiä asiantuntijoita lasten terveysneu-vonnassa ja edusti samalla modernia anglosaksista suuntausta, jonka mu-kaan imeväisten perushoidon eli hygienian, ravitsemuksen, vaatetuksen ja ulkoilun lisäksi neuvontatyöhön yhdistettiin myös rokotustoimintaa. Profes-sori Ylppö edusti saksalaisine taustoineen edellistä sukupolvea, jossa pääpai-no oli ravitsemuksessa. Lepon ja Ylpön vuoden 1920 ohjelmaluonpääpai-nokset oli-vat hyvin samankaltaisia, mutta Lepolla oli selvästi lääketieteellisempi lähes-tymistapa. Oli toki tärkeää kaikin puolin nostaa lasten hoidon tasoa Suomes-sa, mutta kuitenkin perusajatuksena oli saada lapset neuvoloiden kautta ter-veydenhuollon piiriin, jotta heitä voisi rokottaa, diagnostisoida heidän sai-rautensa ja hoitaa uusilla lääkkeillä, joita oli äskettäin tullut markkinoille.⁷⁵⁵ Mitään periaatteellista ristiriitaa Ylpön ja Lepon kirjoitusten välillä ei kui-tenkaan ole havaittavissa, kyse oli pikemminkin näkökulmien eroavaisuudes-ta. Kummankin tavoitteena oli parantaa lasten terveydentilaa ja vähentää kuolleisuutta.

Lääkintöhallitukselta johtosääntö neuvoloille

Uuden kehittymässä olevan valtiojohtoisen kansanterveysajattelun mukai-sesti lääkintöhallituksen tuli olla työn suunnittelija, johtaja ja ohjaaja.

753 Leppo, SLA 6/1940 223–251. Kursivoinnit Lepon.

754 Lehtileikkeet 1940. U:a 20, MLL, KA.

755 Sulfan lisäksi esimerkiksi tyroksiini (kilpirauhaslääke) ja insuliini olivat tulleet käyttöön. Myös vitamiinien ja rautavalmisteiden lääkkeellinen käyttö oli lisääntynyt. Rosen 1958.

kintöhallituksessa ei kuitenkaan ollut tähän tarkoitukseen omaa osastoa, vaan vanhan kontrollimentaliteetin mukaisesti terveydenhuolto-osasto huo-lehti lähinnä kulkutautien seuraamisesta ja torjumisesta. Pääjohtaja Reini-kainen oli suunnitellut lääkintöhallitukseen uutta kansanterveysosastoa, joka ottaisi huolehtiakseen ehkäisevän terveydenhuollon suunnittelun ja johtami-sen. Osasto aloitti virallisesti toimintansa vasta 1944, mutta osaston tuleva johtaja Severi Savonen alkoi enenevässä määrin huolehtia kansanterveysky-symyksistä.⁷⁵⁶

Painetta neuvolatyön kunnallistamiseksi lisäsi ongelmallinen tilanne avustussektorilla jatkosodan alettua. Yhteydet anglosaksiseen maailmaan katkesivat, eikä lahjoituksia Yhdysvalloista voitu enää toimittaa perille. Vii-meiset avustuserät Yhdysvalloista tulivat Petsamon kautta talvella 1940–41.

Itämeri oli Saksan hallinnassa sen valloitettua Tanskan ja Norjan keväällä 1940. Iso-Britannia julisti sodan Suomea vastaan 6.12.1941.⁷⁵⁷ Jo elokuussa 1941 Suomen Huollossa todettiin, että ulkomailta ei ollut odotettavissa suu-ria avustusmääriä, vaan toiminta piti rahoittaa kotimaisin varoin.⁷⁵⁸

Vaikka neuvolalainsäädäntöä vasta valmisteltiin väestökomiteassa, lää-kintöhallitus lähetti heinäkuussa 1941 kaikille terveydenhoitolautakunnille Reinikaisen ja Savosen allekirjoittaman kiertokirjeen äitiys- ja lastenhoidon neuvontatyöstä. Siinä kehotettiin kuntia, joissa toimi lääkäri ja terveyssisar, perustamaan neuvonta-asema äitiys- ja lastenhuollon järjestelmällistä to-teuttamista varten. Kirjeen sanamuoto oli suostutteleva, sillä kuntia ei toi-mintaan lainsäädännön puuttuessa voinut velvoittaa. Neuvoloita perusteltiin väestöpolitiikalla, sillä äitiyshuolto ja lastenhoidon neuvontatyö olivat kan-santerveystyön tärkeimpiä työmuotoja ja ”oikean väestöpolitiikan tehok-kaimpia toimintakeinoja”. Neuvoloiden toiminnan järjestelyä varten lääkin-töhallitus oli asettanut kansanterveydellisen neuvottelukunnan, jossa oli edustettuna kansanterveystyössä toimivat järjestöt. Neuvottelukunta oli laa-tinut kunnalliselle äitiys- ja lastenneuvolalle mallijohtosäännön, joka seurasi kirjeen liitteenä.⁷⁵⁹ Vuoden 1941 aikana kunnista lähetettiin kymmenittäin kuntien omia johtosääntöjä lääkintöhallitukseen.

Neuvolan ylläpidon todettiin ohjesäännössä kuuluvan kunnalle. Neuvolan pyrkimyksenä oli toimia yhteistyössä kaikkien sekä kunnallisten että yksityis-ten toimihenkilöiden ja elimien kanssa, joiden toimialat tavalla tai toisella sivusivat neuvolan toimintaa ja joilta se saattoi odottaa tarpeellista apua työssään. Yksityiset elimet viittasivat tässä yhteydessä lähinnä lastensuojelu-järjestöihin, joilla jo ennestään saattoi olla jonkinlaista neuvolatoimintaa kunnassa. Neuvolan toiminnasta ja edelleen kehittämisestä oli vastuussa

756 Tiitta 2009, 232–234; Korppi-Tommola 2001 KB.

757 Nevakivi 2006, 195–199.

758 Vuosina 1942–49 kansanapukeräyksillä tuettiin kotimaista avustustoimintaa, mutta tulokset olivat laihoja. Vapaan Huollon lääninkeskusten puheenjohtajien ja sihteerien 25.–26.8.1941 neuvotteluko-kouksesta Aulangolla. Åke Gartz selostus ulkomaisten lahjavarojen saantimahdollisuuksista. Pk 28.8.1941, Ca3, SHTMK, SH, MMA. Kansanapukeräyksistä mainintoja useissa th-toimikunnan vuo-sikertomuksissa

759 LH kiertokirje No 732, 28.7.1941, Db: 2, LKHV, KA.

kunnan terveydenhoitolautakunta, jonka tätä tarkoitusta varten piti asettaa seitsemänhenkinen toimikunta.

Neuvolatoimikuntaan tuli näin ollen kuulua:

x kaksi jäsentä kunnan terveydenhoitolautakunnasta

x kaksi äitiyshuoltoa ja lastenhoitoa ajavan tai muun sellaisen järjestön edustajaa x neuvolan lääkäri, yksi terveyssisar ja yksi kätilö.

Neuvolasta pyrittiin siis jo alun perin kehittämään toimintamuoto, joka olisi läheisessä yhteydessä kaikkiin kuntalaisiin. Tarkoituksena oli neuvolan pii-rissä järjestää kansalaistoimintaa ruohonjuuritasolla. Tämä oli tärkeää, sillä rahoitus ei ollut vielä varmalla pohjalla. Ohjesäännössä todettiinkin, että toiminnan tehostamiseksi voitiin hankkia yksityisiä tuloja ja lahjoituksia, ja nämä varat on käytettävä neuvolan hyväksi. Näin filantrooppinen perinne vappukukkien myynnin ja ompeluseurojen muodossa saattoi jatkua myös uudessa kunnallisessa neuvolassa.⁷⁶⁰

Neuvolan työmuotoja olisivat lääkärin, terveyssisaren ja kätilön säännölli-set vastaanotot, terveyssisaren ja kätilön kotikäynnit, suojarokotuksäännölli-set pikku-lapsille, äitiysavustusten välittäminen, valistustoiminta sekä kalanmaksaöl-jyn ja muiden suojalääkeaineiden jakelu lapsille sekä raskaana oleville ja imettäville äideille. Neuvolan lääkärin tehtävänä oli odottavien äitien kohdal-la havaita mahdolliset epäsäännöllisyydet ja ennakoida kohdal-laitoshoidon välttä-mättömyys. Hänen tuli ”tutkia lapsia ja neuvotella sen yhteydessä lasten ter-veydenhoidosta vanhempien kanssa sekä antaa tarvittavia hoito-ohjeita”.

Hänen tuli lisäksi tehdä tuberkuliinikokeita lapsille ja odottaville äideille Wasserman- eli kuppakokeita sekä antaa välittömästi neuvolan toiminnasta johtuvia lääkärintodistuksia ilman eri korvausta. Verrattuna Helsingin kau-pungin vuonna 1934 laatimaan ehdotukseen lastenneuvolan ohjesäännök-si⁷⁶¹, oli kielenkäyttö muuttunut pehmeämmäksi. Vuonna 1934 lääkärin tuli

”huomauttaa äideille mahdollisista häiriöistä ja hoitovirheistä sekä antaa ohjeita, miten lasta on hoidettava”. Hoitovirheistä ei siis enää huomautettu, vaan neuvoteltiin vanhempien kanssa ja annettiin hoito-ohjeita.⁷⁶²

Terveyssisaren työnkuva oli monipuolinen. Lääkärin avustamisen ja oman vastaanottotoiminnan lisäksi kotikäynnit muodostivat olennaisen osan työstä. Sisaren tuli

1. kotikäyntien avulla valvoa, että neuvolassa annetut ohjeet ovat oikein ymmärretyt ja ohjata kotioloissa niitä toteuttamaan sekä opettaa kodissa lastenhoitoa,

2. teroittaa lasten vanhemmille aikaisin aloitetun kasvatuksen tärkeyttä hyvien tapojen ja tottumusten saavuttamiseksi,

3. kurssitoiminnan, vanhempainiltojen ja kerhojen avulla tehdä tunnetuksi aikaisin aloitetun terveydenhoidon merkitystä ja opettaa lastenhoitoa,

760 LH kiertokirje No 732, 28.7.1941, Db: 2, LKHV, KA.

761 Agnes Sinervo: Mietteitä lastenhuollosta. Sairaanhoitajatarlehti 1/1934, 15–18.

762 LH kiertokirje No 732, 28.7.1941, Db: 2, LKHV, KA.

4. huolehtia lastenneuvolan lainatarvikevaraston hoidosta ja käytöstä.

Kätilön tehtävänä oli pitää äitiyskurssia, käytävä mikäli mahdollista tulevien synnyttäjien kotona tutustuakseen heidän kotioloihinsa sekä opastettava ja neuvottava äitejä vastasyntyneiden ruokinnan ja hoidon suhteen. Kätilön tuli luovuttaa kahden viikon kuluttua synnytyksestä vastasyntyneen huolto ter-veyssisarelle. ⁷⁶³

Seitsemässä vuodessa oli tapahtunut merkittävä muutos ohjesäännön sä-vyssä. Koska jo vuonna 1941 lääkintöhallituksen suunnitelmana oli Ruotsin tapaan tarjota neuvolapalveluita koko väestölle, ei lastenneuvolan kontrol-loivaa roolia enää voinut ohjesäännössä korostaa.

Jos verrataan lääkärin sekä terveyssisaren ja kätilön tehtäviä keskenään, on selvää, että jokapäiväinen käytännön työ äitien ja lasten parissa oli luovu-tettu hoitajille. Lääkäri kävi vain pitämässä vastaanottoa määrättyinä aikoi-na. Lääkärien vähäinen osuus neuvolatyössä selittyy osittain resurssisyistä sekä osittain myös intressisyistä kunnanlääkärien suuntautuessa sairaiden hoitoon ja kirurgiaan.⁷⁶⁴

Kansanterveyslait eduskuntaan

Maaliskuussa 1944 eduskunnassa hyväksytty lakikokonaisuus kunnallisista terveyssisarista ja kätilöistä sekä äitiys- ja lastenneuvoloista eli ns. kansan-terveyslaitolivat pitkän, jo 1920-luvulla alkaneen keskustelun tulos. Laki laa-dittiin lopulta väestökomitean esityksen pohjalta. Maaseudun terveydenhuol-tokomitea ehdotti kunnallisia neuvoloita ja teki esityksen terveyssisarlaiksi vuonna 1939. Talvisodan jälkeen muuttuneet käsitykset valtion tehtävistä terveydenhuollon alalla ja vahva väestöpoliittinen ilmapiiri mahdollistivat kansanterveyslakien läpimenon eduskunnassa vielä sodan aikana.

Väestöpoliittinen komitea asetettiin Ruotsin esimerkkiä seuraten marras-kuussa 1937, ja se jatkoi toimintaansa joulukuuhun 1944.⁷⁶⁵ Komitea määrät-tiin tutkimaan väestöpoliittista tilannetta ja valmistelemaan ehdotuksia epä-kohtien korjaamiseksi.⁷⁶⁶ Komiteassa toimi neljä jaostoa: lääketieteellinen, lapsiavustus-, verotus- ja naistyön jaosto. Ensimmäisinä toimintavuosinaan komitea lähinnä keräsi aineistoja ja toimitti tutkimuksia talvisodan keskeyt-täessä työn. Sen vuoden 1942 aikana tekemät esitykset monilapsisten perhei-den asuntoavustukseksi, kodinperustamislainoista sekä esitykset äitiys- ja

763 LH kiertokirje No 732, 28.7.1941, Db: 2, LKHV, KA.

764 Savonen SLA 1942, 52.

765 Väestökomitea 9.11.1937– jouluk. 1944. Komitean puheenjohtaja oli C.O. Frietsch, jäsenet: kans-liapäällikkö hallitusneuvos A. Mannio, FM P. Railo ja LKT V. Rantasalo sekä komitean pääsihteeri tri I. Melander.

766 Tarkennus tehtävälle: ”pitäen silmällä edellytyksiä avioliiton solmimiseen, suurperheisten elineh-toja, terveysoloja erityisesti pienten lasten osalta, asunto- ja verotuskysymyksiä erityisesti perheelli-syyttä silmällä pitäen, mahdollisten lapsiavustusten antamista, aviovaimon ansio- ym. oloja” sekä muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä”. Väestöpoliittisen komitean arkisto, KA.

lastenneuvoloista, kunnallisista terveyssisarista ja kätilöistä, hyväksyttiin kaikki jo sotavuosina.⁷⁶⁷

Lääketieteellisen jaoston puheenjohtaja oli LKT, lastentautien erikoislää-käri Viljo Rantasalo. Hän oli ainoa lääketieteellisen koulutuksen saanut jaos-ton jäsen, joten on oletettavaa, että lopullinen lakiesitys oli pääosin hänen käsialaansa.⁷⁶⁸ Esitys oli laadittu jatkosodan ensimmäisen vuoden aikana, jolloin periaatteessa kaikki kynnelle kykenevät miehet oli komennettu puo-lustusvoimien palvelukseen. Auroran sairaalan ylilääkäri Rantasalo oli Arvo Ylpön opiskelutoveri. Hän toimi aktiivisesti Mannerheim-liitossa ja vuonna 1937 perustetussa Lastensuojelun keskusliitossa, jonka ensimmäiseksi pu-heenjohtajaksi hänet valittiin.⁷⁶⁹

Väestöpoliittinen komitea jätti toukokuussa 1942 valtioneuvostolle en-simmäisen lakiesityksensä äitiys- ja lastenhuollon neuvoloista ja kunnallises-ta terveyssisar- ja kätilöntoimeskunnallises-ta sekä asetuksiksi näiden lakien sovelkunnallises-tami- soveltami-sesta. Esityksen valmisti komitean lääketieteellinen jaosto Viljo Rantasalon johdolla.⁷⁷⁰ Saatekirjeessä komitea katsoi, että väestöpoliittisesti oli ”erin-omaisen tärkeätä”, että synnyttäjien ja vastasyntyneiden lasten kuolleisuus pysyisi mahdollisimman matalana ja että äitien ja pienten lasten terveydenti-lan kohottamiseksi ryhdyttäisiin tarpeellisiin toimenpiteisiin. Kokemus oli osoittanut, että nämä päämäärät toteutuvat parhaiten ”järjestelmällisen neu-vontatyön avulla”, mikä edellytti äitiys- ja lastenhuollon keskittämistä ”eri-koiseen tarkoitusta varten perustettuun äitiys- ja lastenhuollon neuvolaan”.

Yksityisten järjestöjen ylläpitämien neuvoloiden toiminta oli kehittynyt hi-taasti, ja olikin ilmeistä, että neuvoloiden lukumäärää ei saatu nostettua kyl-lin nopeasti eikä niiden järjestelyyn saatu ”tarpeeksi yhtenäisyyttä ja jousta-vuutta”. Neuvolan aiheuttamien kustannusten peittäminen tuotti yhä suu-rempia vaikeuksia. Sen vuoksi väestökomitea katsoi, että neuvolatyö olisi otettava ”kuntien huostaan riittävällä valtion avustuksella”.⁷⁷¹

Lakiesityksen perusteluissa mainittiin lisäksi, että neuvontatyö oli myös osoittautunut halvimmaksi työmuodoksi, jolla oli mahdollisuus päästä ta-voitteeseen eli mahdollisimman alhaiseen lasten kuolleisuuteen ja ”terveen elinkykyisen nuorison kasvattamiseen”. Neuvoloita oli perustettu talvisodan jälkeen ahkerasti, sillä toukokuussa 1942 niitä oli yhteensä jo 350. Lakiesitys

767 Toimintakertomus 1942, väestöpoliittisen komitean arkisto. KA. Perhelisälaki tuli voimaan 1943.

768 Muut jäsenet: SDP:n kansanedustaja, maisteri Pekka Railo ja Maalaisliiton kansanedustaja, emäntä Aino Luostarinen.Väestöpoliittisen komitean arkisto, KA.

769 Infektiotautien hoidon kehittämiseen perehtynyt Rantasalo eli Ylpön tavoin pitkän ja sosiaalisesti aktiivisen elämän, sillä hän kuoli vasta 96-vuotiaana. Hän oli myös vuonna 1930 perustetun edistys-puolueen lähellä olevan Vapaamielisten klubin jäsen. Kouvalainen, 1984, 632–633; Paavilainen 2012, 102.

770 Koska komitean ehdotuksen mukainen äitiys- ja lastenhuollon järjestely muutti oleellisesti lisen kätilön tähänastisia tehtäviä, komitea katsoi tarpeelliseksi samalla ehdottaa uusittavaksi kunnal-lisesta kätilöntoimesta vuonna 1937 annetun lain sekä asetuksen. Jaoston kokouksissa ovat sitä paitsi olleet asiantuntijoina Kätilöopiston ylilääkäri, LKT Aulis Apajalahti sekä vt. lääkintöneuvos LKT Severi Savonen. Väestöpoliittisen komitean mietintö. Väestöpoliittisen komitean arkisto, KA.

771 Väestöpoliittisen komitean mietintö. Väestöpoliittisen komitean arkisto, KA. Kansanterveyslakien säätämisprosessista katso myös Pesonen 1980, 629–639 ja Tiitta 2009, 228–231.

määritteli lastenhuollon neuvonnan seuraavin sanamuodoin, jotka vielä tä-näänkin ovat päteviä:

Lastenhuollon neuvonnalla tarkoitetaan kaikkien niiden ohjeiden antamista, jotka ovat tarpeellisia äideille, jotta he saisivat lapsensa kehittymään säännönmukaisesti ja terveesti. Tällainen neuvonta on mahdollista vain siten, että äideille opetetaan kädestä pitäen, miten lasta on sen eri kehitysvaiheessa hoidettava ja seurataan tarkasti lapsessa mahdollisesti esiintyviä kehityshäiriöitä ja sairauksia sekä ryhdy-tään niiden vaatimiin ehkäisytoimenpiteisiin ja nopeaan korjaamiseen heti alku-vaiheessa. ⁷⁷²

Neuvolan vastaanotot oli komitean mielestä järjestettävä maksuttomiksi, sillä väestöpoliittisesti ja muutenkin oli tärkeätä, että kaikki yhteiskuntapiirit poikkeuksetta turvautuisivat mahdollisimman paljon neuvolan apuun. Neu-volatyön yhdenmukaistamiseksi ylin valvonta olisi keskitettävä valtion eli-mille. Kunnallisen äitiys- ja lastenneuvolan toimihenkilöt olivat työtä johta-van lääkärin lisäksi terveyssisar ja kätilö, jotka tekisivät eri korvauksetta vir-katyötä. Oli välttämätöntä, että neuvolan lääkärille maksettaisiin riittävä korvaus, sillä ”neuvolatyöllä on käänteentekevä merkitys kansanterveyden kohottamisessa”. Koska neuvolan perustaminen ja sen ylläpitäminen toteut-tivat ennen kaikkea ”valtion väestöpoliittisia päämääriä”, komitea ehdotti, että kuntien neuvolan lääkärille suorittamat palkkiot ja matkakustannukset korvattaisiin kokonaan valtion varoista ja että valtio korvaisi kaluston ja työ-välineiden hankintakustannuksista kaksi kolmasosaa.⁷⁷³

Lakipakettia ei kommentoitu ainakaan negatiivisesti lehdistössä. Suomes-sa oli tehty jo pitkään propagandatyötä neuvontatyön puolesta, ja terveyssi-saria kunnissa oli ollut 1920-luvulta lähtien. Lausuntokierroksella lakiesityk-seen ei tullut oleellisia muutoksia, ja kun se vuoden 1943 valtiopäivillä tuotiin yhtenä pakettina eduskuntaan, kiisteltiin enimmäkseen vain valtion kor-vauksen suuruudesta ja kätilöiden ja terveyssisarten palkkaehdoista. Mitään

Lakipakettia ei kommentoitu ainakaan negatiivisesti lehdistössä. Suomes-sa oli tehty jo pitkään propagandatyötä neuvontatyön puolesta, ja terveyssi-saria kunnissa oli ollut 1920-luvulta lähtien. Lausuntokierroksella lakiesityk-seen ei tullut oleellisia muutoksia, ja kun se vuoden 1943 valtiopäivillä tuotiin yhtenä pakettina eduskuntaan, kiisteltiin enimmäkseen vain valtion kor-vauksen suuruudesta ja kätilöiden ja terveyssisarten palkkaehdoista. Mitään

In document Asiantuntijuus, väestöpolitiikka, sota : Lastenneuvoloiden kehittyminen osaksi kunnallista perusterveydenhuoltoa 1904–1955 (sivua 162-175)