Aina 1930-luvulle saakka lastenneuvolat tarjosivat asiakkailleen opastusta
”järkiperäisessä” tai ”tieteellisessä” lastenhoidossa, mikä käytännössä mer-kitsi lapsen hyvää perushoitoa. Tärkeintä oli puhdas ja sopiva ravinto, hyvä yleishygienia ja ulkoilu. Ruokinnan oli tapahduttava säännöllisesti 3–
4 tunnin välein. Terveelliset elämäntavat, puhtaus ja sopiva ravinto olivat jatkoa antiikista periytyvälle hygieenis-dieteettiselle periaatteelle, jonka mu-kaan ihmisen elämäntapa on ratkaisevaa hänen terveydentilansa kannalta.
1800-luvulla kehittynyt hygienialiike sai tieteellisen varmistuksensa bakte-riologiasta ja ravitsemustieteestä, jotka auttoivat kohdentamaan toimenpitei-tä.399
Kuva 3 Ylpön lastenhoito-oppaan kuvitus oli peräisin Auguste Viktoria-talosta. Kuvassa sairaanhoitaja syöttää tuttipullosta maitosekoitusta vauvalle. Kuva: Ylppö 1922, 49.
Järkiperäinen lastenhoito oli aikaa vievää ja kallistakin, varsinkin silloin kun imetys ei onnistunut. Imetykseen kannustettiin sen luonnollisuuden, hal-puuden ja turvallisuuden vuoksi. Lapsen ”keinotekoinen ravitseminen” eli pulloruokinta vaati erityistä tarkkuutta sekä tarvikkeita, kuten keittoastioita ja siivilöitä, joita ei välttämättä kaikissa kodeissa edes ollut. Lasipullot ja tutit olivat maksullista apteekkitavaraa. Lapsen päivittäinen punnitseminen las-tenvaa’alla kuului myös rutiineihin. Puhdas käyttövesi, kunnollinen keitto-mahdollisuus ja kylmäsäilytystilat olivat välttämättömiä edellytyksiä sille, että vauvan pulloruokinta onnistui.400
399 Mikkeli 1998, 17–19; Lehtonen 1998, 206–209.
400 Maitosekoitukseen käytettävää maitoa oli keitettävä 2–4 minuuttia, jotta siinä olevat ”itiöt häviäi-sivät”. Pitempiaikainen keittäminen taas vähensi maidon ”arvoa”. Maitoa oli laimennettava kaurali-malla, joka valmistettiin keittämällä 40 grammaa kaurahiutaleita litrassa vettä noin 30–60 minuutin
Ylpön ”tieteellinen” pulloruokinta oli kehitetty Saksassa KAVH:ssa sairaa-laolosuhteissa, joissa maitoseosten valmistajat olivat koulutettuja hoitajia.
(kuva 3) Aikaa ja tarkkuutta vaativa valmistusprosessi onnistui keskiluokkai-sissa kodeissa, joissa perheenäidillä oli perustiedot hygieniasta, Ylpön las-tenhoito-opas käytössään ja kotiapulainen palkattuna. Ongelmien ilmaantu-essa hän saattoi turvautua yksityislääkärin apuun. Niin kauan kuin lapsen perushoito ei vaatinut rokotusten kaltaisia ”lääkkeellisiä” toimenpiteitä, oli valistunut maallikkotieto riittävä. Siksi katsottiin, että lastenneuvolapalvelut oli suunnattava ”alemmille kansanluokille”, jotka parhaiten hyötyisivät asi-antuntijaohjauksesta ja joiden ”sivistystaso” neuvonnan kautta lähtisi nou-suun.401 Sirpa Wrede näkeekin lastenhoidonneuvonnan yhtenä kansansivis-tyksen muotona, jossa 1920-luvulta lähtien kansallismieliset tavoitteet limit-tyivät väestöpoliittisiin keinoihin.402 Lääketieteellistä asiantuntemusta vaati-vat tuberkuloositutkimukset, vitamiinien annostelu ja rokottaminen lisättiin lastenneuvoloiden tehtäviin vasta 1930-luvun loppupuolella.
Neuvolatoiminnan käytännön toteutumisesta ja väestön vastaanottavai-suudesta ei aikakaudelta ole saatavissa muistitietoa. Rajaseudun neuvonta-työstä on sairaanhoitajien Epione-lehdessä löydettävissä joitakin kirjoituksia.
Pariisissa koulutettu terveyssisar Ebba Wilenius tutustui vuonna 1924 salmi-laisen suurperheen lastenhoitokäytäntöihin. Kirjoituksista ei tule ilmi, min-kälainen suhde Ebballa oli pääosin ortodoksiseen paikallisväestöön. Kulttuu-rien törmäys saattoi olla rajukin, puolin ja toisin. Miten Ebba Wilenius toimi silloin, kun ”Immosen mummu” heitti nurkkaan terveyssisaren tekemän maitoseoksen ja täytti pullon maidolla, sillä ”ei lasta saa vedellä piinata”.403 Kontrasti Pariisiin ei olisi voinut olla suurempi:
Olen nähnyt taloissa, joissa useammalla pojalla on vaimot, vanhan mummon hoi-televan kolmea, jopa neljääkin kätkyessä makaavaa pienokaista yhtaikaa. [ .…]
Kätkyet riippuvat katossa olevassa vivussa ja niitä voi heilauttaa kaikkia yhtä ai-kaa. Ne keinuvatkin hirmuisella vauhdilla tai oikeastaan hyppivät ylös ja alas. Jos ei lapsi siinä nuku niin pistetään sen suuhun sarvi, jonka päässä on nahkasta neu-lottu imuke tai yksinkertaisesti lehmännänni. […] Muuten ei täällä lapsille anneta suurtakaan arvoa niitä kun on muutamissa, voipa sanoa tavallinen määrä mutta ajan. Lopuksi keitto suodatettiin. Alle nelikuisen lapsen maitoseoksessa oli puolet maitoa, puolet kauralimaa, ja seoksen ravintoarvon lisäämiseksi oli lisättävä noin 50 grammaa sokeria litraa kohden.
Koko päivän maitoannos suositeltiin valmistettavaksi kerrallaan ja säilytettäväksi kylmässä pilaantu-misen estämiseksi. Maito ja limasoppa oli kuitenkin säilytettävä erillään. Neljästä kuukaudesta eteen-päin maidon osuus oli kaksi kolmasosaa ja kauralimasta voitiin siirtyä vehnäjauhokeittoon. Vehnä-jauhokeitto valmistettiin lisäämällä 30 grammaa vehnäjauhoja ja ½ teelusikallista suolaa litraan. Seos-ta keitettiin viiden minuutin ajan. KuudesSeos-ta kuukaudesSeos-ta eteenpäin alettiin sekä pullo- että rinSeos-talapsil- rintalapsil-le antaa lisäruokaa. Erityisesti suositeltiin tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, jotka olivat erinomainen keino ”verenvähyyttä ja erinäisiä luustotauteja vastaan”. Pulloruokinnassa kaikkien maitoseoksen valmistuksessa käytettävien astioiden tuli olla puhtaita ja maitopullojen ja tuttien keittämällä steriloi-tuja. Ylppö ei suositellut kaupasta saatavia Nestlen ja Theinhardtin ”lastenjauhoja” eli äidinmaidon-vastikkeita, koska niiden koostumus oli tuntematon ja väärennyksiä oli usein kaupan. Ylppö 1922, 48–63, 118.
401 Ylppö, THL 1921, 75–76.
402 Wrede 2000, 193.
403 Epione 6/1925, 8–9.
monella on ollut neljätoista, jopa 17 ja 19 lasta. Tietysti näin runsaasta lapsilau-masta ei ole elossa kuin noin puolet […] Äidit pitävät, että se on lapselle parasta.404
Seuravana vuonna kirjoitustyyli oli hieman pehmennyt – perheet ottivat vas-taan hanakammin neuvoja ja opitkin ovat menneet perille. Tupa oli puh-taampi ja sairas kahdeksankuinen poika oli puhtaaksi pesty ja siististi puet-tu.405 1930-luvulla neuvontatyö normalisoitui osaksi laaja-alaista rajaseudun
”sivistämistä”, joihin osallistui useita kansalaisjärjestöjä.406 Imeväiskuolleisuus laskee nopeasti Helsingissä
Lastenneuvolaverkoston perustamisen aikoihin 1920-luvulla imeväiskuollei-suus lähti nopeaan laskuun etenkin kaupungeissa. Neuvonnan vaikutusta lasten terveydentilan muutoksiin tai kuolleisuuteen on mahdollista jossain määrin arvioida Helsingin väestötilastojen avulla. Mannerheim-liiton vuonna 1922 Lastenlinnan yhteyteen perustettu lastenneuvola toimi eräänlaisena neuvontatyön koe- ja opetuskenttänä, jossa tehtiin myös tieteellistä tutki-mustyötä lasten terveydentilasta ja niiden muutoksista.
Helsingissä imeväiskuolleisuus oli muiden kaupunkien tapaan maaseutua korkeampi aina vuoteen 1917 asti, mnkä jälkeen kuolleisuus puolittui kol-messa vuodessa. Tiedossa on, että suurin vähentyminen tapahtui suolistotau-tien aiheuttamissa kuolemissa. Heikki Waris on pohtinut aihetta teoksessaan Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle.
Vuonna 1902 ”maha-suolitautien” yleisyydestä tehtiin Helsingissä tutkimus, jonka mukaan tautiin kuolleista 90 prosenttia oli työläiskotien lapsia ja heis-tä 1/3 aviottomia. Asunnot olivat ahtaita, ja samassa huoneessa saattoi asua enemmän kuin viisi henkilöä. Vedensaanti ja viemäröinti olivat epätyydyttä-viä. Erityisesti ”yleinen siivottomuus” elintarvikkeiden ja maidon kaupassa edesauttoivat vatsatautien leviämistä.407
Useat pienten lasten kuolleisuutta alentavat tekijät alkoivat vaikuttaa sa-manaikaisesti Helsingissä 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymme-nellä. Väestölliset muutokset olivat tällä ajanjaksolla suuria. Syntyvyys puo-littui Sörnäisten työläiskaupunginosassa vuodesta 1908 vuoteen 1916, ja 1920-luvun alussa se oli samalla tasolla muun kaupungin kanssa.408 Tämä merkitsi, että asuntoahtaus todennäköisesti väheni ja että äideillä oli enem-män aikaa hoitaa lapsiaan. Myös aviottomien lasten osuus syntyneistä laski.
Kun se vielä ensimmäisen maailmansodan aikana oli noin 18 prosenttia, puo-littui osuus 1920-luvulla.409 Puhtaan hanaveden saannin helpottuminen myös esikaupunkialueilla, viemäröinnin ja jätehuollon parantuminen ja eri-tyisesti maidon tarkastuksen tiukennus nostivat merkittävästi hygieniatasoa.
404Wilenius: Epione 11/1924, 141–143.
405 Wilenius; Epione lokakuu 1925, 4–7.
406 Hämynen 1993; Ollila 1993.
407 Waris 2016, 575. [1932–1934]
408 Waris 2016, 169, 595.
409 Helsingin kaupungin tietokeskus 1926, taulukko 49, syntyneet ja kuolleet 1811–1925.
Puhtaan maidon saanti varmistui, kun vuonna 1907 Osuusliike Elanto ja Maanviljelijäin maitokeskus aloittivat maitokaupan.410 Parantuneen äitiys- ja lastenhuollon vaikutus näkyy todennäköisesti parhaiten aviottomien lasten kuolleisuuden laskussa, joka asettui 150 promillen tasolle vuodesta 1920 läh-tien oltuaan koko 1900-luvun alun noin 300 promillea.411
Kuvio 2 Imeväiskuolleisuus 1:1000 Helsingissä ja Suomessa vuosina 1907–1939.
Lähde: Helsingin kaupungin tilastollinen vuosikirja 1926, taulukko 9; Findikaattori, imeväiskuollei-suus. Verkkolähde.
Lääkäri Armas Ruotsalainen412 julkaisi Duodecimissa vuonna 1925 tilastot Helsingin imeväiskuolleisuudesta vuosien 1911 ja 1924 välillä.413 Syntyneiden lasten määrä oli pudonnut 3722:sta 2516:een, vaikka kaupungin väkiluku oli noussut samassa ajassa noin 50 000 hengellä.414 Imeväiskuolleisuus oli las-kenut alle kolmannekseen. Suurin vähennys oli tapahtunut suolistotaudeissa:
kun vuonna 1911 niihin kuoli 191 lasta, niin vuonna 1923 luku oli 11. Suolisto-kuolemien suhteellinen osuus kaikista imeväisiän kuolemista oli laskenut 39,4:sta 9,1 prosenttiin. Lisäksi aikaisemmin tyypillinen suolistokuolemien keskittyminen heinä-elokuulle oli lähes kokonaan hävinnyt. Hengityselinten
410 Waris 2016, 464.
411 Helsingin kaupungin tietokeskus 1926, taulukko 49, syntyneet ja kuolleet 1811–1925.
412 Armas Ruotsalainen (1877–1958) oli aikanaan tunnettu kansanvalistaja, joka kirjoitti lukuisia terveydenhoito-oppaita erityisesti lastenhoidosta ja tuberkuloosista. Hän toimi Helsingin kansanlas-tentarhan lääkärinä 1918–1927 ja Helsingin suomenkielisten kansakoulujen koululääkärinä 1927–
1946 sekä Terveydenhoitolehden toimittajana vuodesta 1911 ja päätoimittajana 1919–1933. Suomen lääkärit 1952.
413 Suomen imeväiskuolleisuus oli vuonna 1923 kaupungeissa 82,7 ‰, maaseudulla 93,6 ‰ ja koko maassa 92,4 ‰. Helsingin 47 ‰:n imeväiskuolleisuus vuonna 1923 oli siis valtakunnallisesti erittäin matala. STV 1925, taulukko 43.
414 Helsingin väkiluku oli vuonna 1910 147 000 henkeä, ja vuonna 1925 se oli 211 000 henkeä.
STV 1927, taulukko 11, kaupunkien väkiluku.
tautien aiheuttamat kuolintapaukset olivat myös lukumääräisesti alentuneet noin kolmasosaan, mutta suhteellisesti niiden osuus oli pysynyt ennallaan.
Nyt kuukausittaisessa kuolleisuuskäyrässä oli kaksi lähes samankorkuista huippua: talvinen keuhkokuumeen ja kesäinen suolitautien aiheuttama piik-ki.415
Taulukko 3. Syntyneet ja ensimmäisenä ikävuotenaan kuolleet lapset, suolistotauteihin kuol-leet alle yksivuotiaat lapset, imeväiskuolleisuus ja suolistotautien osuus imeväiskuolleisuudesta Helsingissä vuosina 1911–1923.
Lähde: Ruotsalainen 1925, 591–612.
Ruotsalaisen mukaan imeväiskuolleisuuden laskuun oli todennäköisesti ollut vaikuttamassa ”moninaiset syyt yhdessä”. Hän esitti ensimmäiseksi syyksi jo 1800-luvulla alkaneen järjestötoiminnan. Lastenhoitoyhdistys oli koettanut levittää valistusta lastenhoidon alalta ja oli toiminut myös aviottomien lasten hyväksi. Maitopisaran vaikutus taas oli näkynyt ”soveliaan maidon ja valis-tuksen jakamisessa varattomille äideille”. Toisena tärkeänä tekijänä hän näki kauppamaidon laadun paranemisen. Pääkaupungissa oli myös useita ”lap-sispesialisteja” ja hyvin toimivia lastentautien poliklinikoita, joiden puoleen perheet voivat kääntyä lapsen sairastuessa. Ruotsalainen ei kuitenkaan nos-tanut esiin väestöllisiä muutoksia, kuten aviottomien lasten osuuden pienen-tymistä ja yleensäkin syntyvyyden laskua.
Ruotsalaisen käsityksen mukaan erityisesti valistus- ja propagandatoi-minta ”järkiperäisestä lastenhoidosta” oli vaikuttanut edullisesti. Lastenhoi-tokirjallisuudella oli laaja levikki, samoin erilaiset valistus- ja esitelmätilai-suudet olivat tavattoman suosittuja. Ruotsalainen mainitsi
415 Ruotsalainen 1925, 606–608.
liiton Lastenlinnan yhteydessä toimivan ”pikkulasten huoltolan”, jonka tu-lokset olivat tulleet näkyviin jo ”verrattain lyhyen ajan kuluttua”. Lopuksi hän totesi, että vatsatauteja pystytään vähentämään, mutta että ”hengitys-elinten sairaudet eivät ole niinkään hallittavissamme”. Hengitys”hengitys-elinten tau-teihin ja yleensäkin lasten tartuntatautau-teihin pystyttiin tehokkaasti puuttu-maan vasta 1940-luvulla uusien rokotteiden ja antibioottien tultua käyttöön.
416
Taulukko 4. Alueellinen imeväiskuolleisuus (1:1000) lääneittäin Suomessa 1910–1935.
Vuosi 1910 1915 1920 1925 1930 1935
Uudenmaa 127 115 81 68 61 47
Turun ja Porin
98 87 84 68 62 51
Ahvenanmaa 75 48 38 42
Hämeen 104 103 90 72 66 55
Viipurin 153 126 103 98 90 79
Mikkelin 116 121 97 91 83 73
Kuopio 108 109 105 89 78 80
Vaasa 106 105 94 82 71 64
Oulu 119 122 114 105 85 78
Lähde: Tilastollinen vuosikirja 1910–1935, vuotta nuorempana kuolleet lääneittäin
Alueelliset erot imeväiskuolleisuudessa kasvoivat itsenäisyyden alkuvuosina.
Taulukosta 4 ilmenee, että eteläisissä lääneissä, joissa myös sijaitsivat suu-rimmat kaupungit, imeväiskuolleisuus laski nopeammin kuin pohjoisemmis-sa, maatalousvaltaisemmissa ja köyhemmissä lääneissä. Rajaseutuun oli pa-nostettu jo 1920-luvulla, tosin puolustuspoliittisista syistä. Lastenneuvolat olivat yksityisten lastensuojelujärjestöjen ylläpitämiä ja sijaitsivat pääsään-töisesti kaupungeissa tai teollisuustaajamissa, joissa jo ennen itsenäistymistä oli ollut filantrooppista toimintaa. Vuonna 1929 Suomessa oli 60 lastenneuvolaa, joista kunnallisia oli vain kolme. Maaseudun lastenhoi-donneuvonta oli pitkälti kätilöiden ja kiertävien sairaanhoitajien varassa.417 Vähitellen alkoi selvitä, että maaseutu oli jäämässä terveydenhuollossa ja muussakin kehityksessä jälkeen. Kansanterveys- ja samalla lastenhuoltotyön painopiste siirtyi 1930-luvulla maaseudulle.
416 Ruotsalainen 1925, 610–612. Tuberkuloosin torjunta imeväisillä tuli aktiivisemmaksi vasta 1930-luvulla, kts. luku 3.
417 Pulma 1987, 173–174, 189–190.