4 Asiantuntijoiden aikakausi
5 Lapset, sota ja terveys
5.1 Lääketiede kriisiolosuhteissa
Teoksessa War, Medicine and Modernity Roger Cooter ja Steve Sturdy ana-lysoivat sodan ja lääketieteen kehityksen välistä yhteyttä. Sodan tuomat on-gelmat terveydenhuollossa vaativat asiantuntijoiden ratkaisuja, joiden täytyy olla yhteneväisiä kaikilla rintamilla. Suurten asevelvollisuusarmeijoiden ter-veydenhuolto antaa myös uusia mahdollisuuksia hoitokokeiluihin, joiden puitteissa asiantuntijoille annetaan vapauksia, kunhan he myös kehittävät toimivia ratkaisuja. Moderniin sodankäyntiin liittyvä sotavoimien ja siviili-maailman rajojen hämärtyminen auttaa myös siirtämään puolustusvoimien
”tuotekehittelyä” siviilirintamalle. Lääketieteelliset edistysaskeleet sota-aikana liittyvät usein tieteellisen tiedon käytännön sovelluksiin, ei niinkään perustutkimukseen.796
Toisen maailmansodan aikainen lääketieteen edistys ilmeni kahdella ta-holla: ensinnäkin sotavammoihin liittyvässä kirurgiassa sekä ensiapulääke-tieteessä, kuten verensiirroissa, nestehoidossa ja anestesiassa. Suomessa jul-kaistiin sekä sisällissodan että toisen maailmansodan jälkeen tutkimuksia uusista hoitomenetelmistä sotarintamalla. Suuri potilasmateriaali ja huomat-tavan kuolemanriskin omaavat vaikeat vammat mahdollistivat hoitokokeilu-ja, jotka eivät rauhanaikana olisi olleet mahdollisia.797
Toinen linja liittyi sotajoukkojen terveydenhoitoon, hygieniaan ja epide-mioiden ennaltaehkäisyyn. Aikaisemmin armeijoiden suurin ongelma oli kulkutaudit, joiden leviäminen ahtaissa ja epähygieenisissä olosuhteissa oli säännönmukaista ja jotka olivat suureksi vaaraksi myös siviiliväestölle. 798 Toisen maailmansodan alkaessa muistikuva vaikeista kulkutaudeista oli vielä tuore, olihan vielä 1920-luvulla espanjantauti eli influenssa levinnyt koko
796 War, Medicine and Modernity 1998, 1–21.
797 Sotakirurgisia kokemuksia 1946; Läkare i fält och bakom fronten 1928.
798 Kuuluisin lienee Napoleonin armeijan tuhoutuminen kulkutautien seurauksena Venäjällä. Ameri-kan sisällissodassa 600 000 kuolleesta sotilaasta 2/3 menehtyi infektioihin. Bollet, 2004, 293.
maapallolle, ja pilkkukuume riehunut Neuvosto-Venäjän sisällissodassa, siis aivan naapurissa.799
Sota-ajan nopeita tuloksia ja asiantuntijuutta painottava pragmaattinen hallinto edesauttoi löytämään ratkaisuja ajankohtaisiin ongelmiin. Hyviä esimerkkejä ovat pilkkukuumeen torjuntaan kehitetyt menetelmät sodan ai-kana ja penisilliinin saaminen massatuotantoon. Yhdysvalloissa perustettiin vuonna 1942 pilkkukuumekomissio eli typhus-commission yhdistämään ar-meijan, valtion ja yksityisen teollisuuden voimavarat ja asiantuntijuus teolli-sen DDT-tuotannon ja pilkkukuumerokotteen kehittämiseksi. Samoin kehi-tettiin lyhyessä ajassa rokotteet influenssaa, pneumokokin aiheuttamaa keuhkokuumetta ja ruttoa vastaan.800
Uusia rokotteita ja lääkkeitä voitiin kokeilla sotilailla, jolloin saatiin nope-asti kokemusta niiden tehosta ja sivuvaikutuksista. Kun käyttäjämäärät nou-sivat korkealle, saatettiin uusia rokotteita antaa myös siviiliväestölle, vaikka nykyään pakollisia laajoja kliinisiä esitutkimuksia ei olisi suoritettukaan.
Näin kävi Yhdysvalloissa jäykkäkouristusrokotteelle, jota lastenlääkäriyhdis-tys suositteli toisen maailmansodan jälkeen rutiinikäyttöön väestölle, siis myös imeväisille.801 Sodanaikainen lääketieteellinen harppaus oli ilmeistä myös ulkopuolisille huomioijille. Ruotsalainen professori Georg Kahlson to-tesi vuonna 1946, että sotavuosien lääketieteen saavutukset olisivat vielä kymmenen vuotta aiemmin tuntuneet mahdottomilta. Hänkin korosti ole-massa olevan tiedon käytännön sovelluksia, joita kehitettiin voimavaroja yh-distämällä.802
Myös Suomessa sotilas- ja siviililääketiede tekivät yhteistyötä. Suomen lääkärikunta oli pieni, ja parhaimmillaan 85 prosenttia lääkäreistä oli ko-mennettuna puolustusvoimiin. Lääkärit saivat rintamilta eripituisia lomia keväästä 1942 voidakseen hoitaa siviilivirkaansa. Näin rintamalla saatu ko-kemus heijastui myös siviilien hoitoon.803 Valtaosa puolustusvoimien lääkin-täosaston johtohenkilöistä oli sotakomennuksella toimivia siviilejä. Osa rau-hanaikaisista puolustuslaitoksen lääkärintoimista oli myös osa-aikaisia.
Niinpä esimerkiksi puolustusvoimien ylilääkäri Eino Suolahti sai pääasialli-sen elantonsa rauhanaikana korvalääkärin yksityispraktiikasta Helsingis-sä.804
Puolustusvoimien bakteerilaboratoriot palvelivat sekä siviilejä että sotilai-ta, ja sotasairaalat ottivat mahdollisuuksiensa mukaan potilaikseen siviilejä.
799 30-vuotisessa sodassa (1618–1648) joissain Saksan valtioissa yli puolet väestöstä menehtyi kulku-tauteihin, kuten pilkkukuumeeseen ja ruttoon. 1900-luvun alussa käynnistynyt rokotteiden ja seeru-mien valmistus sai ensimmäiset käyttöalueensa puolustusvoimissa, minkä seurauksena ensimmäisestä maailmansodasta lähtien sotilaita kuoli enemmän taistelussa saatuihin vammoihin kuin epidemioihin.
Smallman-Raynor & Cliff 2004, 341–368.
800 Hoyt 2006; The Fred L. Soper Papers. World War II. Verkkolähde; Wheeler 1946.
801 Hoyt 2006, 53.
802 Kahlson 1946, 2566–2573.
803 Somer 1956, 337–344.
804 Myös puolustusvoimien hygieenikkona vuosina 1934–44 toiminut T.W. Wartiovaara työskenteli samanaikaisesti Marian sairaalan apulaislääkärinä vuosina 1936–1939 ja Helsingin kaupunginlääkäri-nä vuodesta 1942 eteenpäin. Suomen lääkärit 1946.
Takaisinvallatulla alueella Sortavalan sotasairaalassa oli jopa synnytysosas-to.805 Uusia rokotus- tai hoitomenetelmiä kokeiltaessa armeijalla oli mas-saetu. Kokeiluja pysyttiin tekemään suuressa mittakaavassa, jolloin lääkkei-den tai rokotusten kohdalla saatiin esille harvinaisemmatkin sivuvaikutukset.
Näin tehtiin esimerkiksi kurkkumätä- ja BCG- eli tuberkuloosirokotteen kohdalla vuosina 1943 ja 1944. 806
Sotien välisinä vuosina rokotetutkimus oli ollut aktiivista. Ensimmäisessä maailmansodassa lavantautirokote oli jo yleisesti käytössä, mutta 1920- ja 1930-luvulla markkinoille ilmestyi vähäisiä sivuvaikutuksia aiheuttavia ro-kotteita kurkkumätää (1923), hinkuyskää (1926), jäykkäkouristusta (1927), tuberkuloosia (1927) ja keltakuumetta (1935) vastaan.807 Kurkkumätärokote yleistyi 1930-luvulla: esimerkiksi Kanadassa suoritettiin laajoja joukkoroko-tuksia, jolloin sairastuvuus laski huomattavasti. Vuonna 1936 Ranskan ar-meijassa jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotukset määrättiin pakollisik-si.808 Toisen maailmansodan puhjetessa rokotevalikoima oli jo laaja, mutta koska kehitys oli ollut niin nopea, ei rokotteita vielä tunnettu kovin hyvin eikä niihin vielä luotettu. Ongelmia oli myös rokotteiden massatuotannossa, jakelussa sekä rokotusten käytännön järjestelyssä.809
Suomessa rokotettiin ennen sotavuosia väestötasolla ainoastaan isorok-koa vastaan. Lain mukaan kaikki alle kaksivuotiaat oli sakon uhalla tuotava rokotettavaksi. Viimeinen suurempi isorokkoepidemia koettiin sisällissotaan liittyen venäläisten sotavankien parissa, ja vuonna 1941 nähtiin Suomessa viimeinen isorokkotapaus.810 1930-luvulla väestö ei enää osannut pelätä tau-tia, olihan isoista epidemioista jo kulunut yli 50 vuotta. Rokotusta vastustet-tiin melko yleisesti ja välillä joudutvastustet-tiin vanhempia uhkaamaan virkavallalla.
Piirilääkärien vuosikertomuksiin kirjattiin 1930-luvulla melko usein selos-tuksia isorokkorokotustilaisuuksista ja niiden menestyksestä. Vuonna 1939 Pyhäjärvellä ainoastaan pieni osa 1937 syntyneistä ja joku sitä vanhempi jäi rokotustilaisuuksiin saapumatta. Rokotuksen laiminlyöneille huoltajille mää-räsi terveydenhoitolautakunta uhkasakon.811 Vuonna 1936 Salmin pitäjän
805 Sortavalan pl vk1942. LKHV, KA.
806 War, Medicine and Modernity. 1999, 16; Päämaja Lääkintäosasto I No 11215/Lääk.5/190 b. sal.
Koskee: Alokkaiden rokotuksia. T2949 1943 F30, KA. Kotijoukkojen esikunta No 2915/Lääk./ 10/c sal. Asia: Tulokset Schick-kokeista, Pirquet-kokeista ja Mantoux-kokeista. 13.6.1944, T20950 1944 F49, KA.
807 Vanhin oli isorokkorokote, jonka Edward Jenner kehitti jo vuonna 1798. 1800-luvun loppupuolella kehitettiin rokotteet rabiesta eli raivotautia (1885), koleraa (1885), lavantautia (1896) ja ruttoa (1897) vastaan. Plotkin: 2005, 5–11.
808 Lewis 2000; Parish 1965, 148.
809 Lewis 2000.
810 Vuonna 1936 oli vielä pienehkö epidemia, jossa sairastui 38 henkilöä. Suomessa ensimmäinen
”vaccinaatio” isorokkoa vastaan eli rokotus lehmänrokolla tehtiin vuonna 1802. Aluksi rokkoainetta siirrettiin suoraan rokotetusta toiseen, myöhemmin käytettiin vasikasta saatua rokotetta. Rokotusta vastustettiin yleisesti. Se saattoikin levittää kuppaa, jos rokkoainetta siirrettiin ihmiseltä toiselle.
1870-luvun isojen isorokkoepidemioiden jälkeen rokotus säädettiin pakolliseksi vuonna 1883. Vuon-na 1952 rokotus muuttui vapaaehtoiseksi ja vuonVuon-na 1980 isorokkokotus lopetettiin Suomessa. Pitkä-nen, Mielke and Jordes 1989, 95–111; Vuorinen 2002, 133.
811 Pyhäjärven kl vk 1939 Ebb 19 LKHV, KA.
Mantsinsaaressa oli todettu epäilyttävä isorokkotapaus, joka kuitenkin myö-hemmässä tutkimuksessa osoittautui vesirokoksi. Siitä huolimatta pakkoro-kotus määrättiin toimitettavaksi koko Salmin kunnassa. Kaikkiaan rokotet-tiin 6635 henkilöä, ja ”tällä kertaa pakkorokotus sujui hyvin ilman mainitta-vaa vastustelua”.812 Sanamuodosta päätellen vastaavassa tilanteessa oli aikai-semmin koettu ongelmia.
Valtion seerumlaboratorio oli 1930-luvulla jäänyt tieteellisessä kehityk-sessä jälkeen. Sitä kutsuttiinkin alentuen ”Wasserman-tehtaaksi”, sillä sen päätehtävänä oli tehdä kuppakokeita eikä se asettanut voimavaroja uusien rokotteiden testaamiseen ja kehittämiseen, mikä oli alun perin määritelty erääksi sen tehtävistä. Tutkimuksen keskuksena toimi sen sijaan Helsingin yliopiston serobakteriologian laitos, jolla oli myös kontakteja ulkomaille.
Useat suomalaiset bakteriologit tekivät 1930-luvulla matkoja Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin oppiakseen uusia tekniikoita rokotteiden valmistuksessa ja virus-tutkimuksessa.813
1930-luvun loppupuolella oli käymässä ilmeiseksi, että Suomen rokotus-käytännöt olivat vanhentuneet. Kanadan kurkkumätä- ja Ruotsin tuberku-loosirokotuskampanjan tulokset olivat vakuuttavia.814 Kiinnostus uusien te-hokkaiden rokotteiden kotimaiseen tuotantoon alkoi lisääntyä. Duodecim-seura ehdotti, että Ruotsin esimerkin mukaisesti815 vuonna 1938 Suomeen perustettaisiin Kansanterveyslaitos, joka vastaisi terveysvalistuksesta sekä rokotteiden ja seerumien valmistuksesta. Sota kuitenkin katkaisi suunnitel-mat samoin kuin kaavailut pohjoismaisesta yhteistyöstä seerumien ja rokot-teiden valmistuksessa.816
Asenteet olivat siis muuttumassa. Erkki Leppo ja Severi Savonen kävivät juuri ennen talvisotaa Yhdysvalloissa tutustumassa sikäläisiin kansanter-veyskäytäntöihin ja toivat mukanaan myös ajatuksia rokotusohjelman laajen-tamisesta. Talvisodan jälkeen Suomeen tilattiin ja saatiin humanitaarisena apuna sekä kurkkumätä- että hinkuyskärokotteita, joita sitten lähdettiin ko-keilemaan epidemiatilanteissa.
Rokote- ja lääkelahjoitukset modernisaation välineinä
Merkittävä osa talvisodan jälkeisistä ulkomaan lahjoituksista saatiin lääkin-tätarvikkeina. Tärkeitä olivat miljoona tablettia uutta sulfa-mikrobilääkettä sekä Englannista ja USA:sta lähetetyt kurkkumätä- ja hinkuyskärokotteet.
Vitamiinivalmisteita erityisesti riisitaudin hoitamiseen pyydettiin ja saatiin myös runsaasti. Lahjoitettujen lääkeaineiden yhteisarvo oli noin 5,5 miljoonaa markkaa, josta rokotteiden osuus noin kolmasosa.817
812 1936 piirilääkärien vuosikertomukset, Eba 6. LKHV, KA.
813 Härö & Raunio 1990, 64–65, 67–68.
814 Lewis 2000; Savonen 1940.
815 Ruotsiin perustettiin Rockefeller-säätiön tuella vuonna 1938 Statens Folkhälsoinstitut. Samanlaisia laitoksia oli perustettu myös moniin muihin Euroopan maihin. Sundin & Willner 2007, 197–198.
816 Härö & Raunio 1990, 66; Savonen 1938; Ea 199, d.k. 6291, 13.12.38. LKH V, KA.
817 Toimintakertomus 1941, Db, SHTMK, SH, JyMA; kurkkumätäepidemia kts. luku 5.2.
Valtaosan lääkkeistä ja rokotteista toi Suomeen Kyllikki Pohjala, joka pre-sidentti Hooverin kutsumana teki talvisodan päätyttyä vuonna 1940 varain-keruumatkan Yhdysvaltoihin. Sujuvan englanninkielen taitonsa ansiosta hän ylläpiti toimikunnan kirjeenvaihtoa amerikkalaisiin lahjoittajiin. Matkallaan Yhdysvalloissa Pohjala tapasi presidentti Franklin D. Rooseveltin, joka myönsi miljoonan dollarin avustuksen humanitaarisiin tarkoituksiin. Lahjoi-tuksella hankittiin Suomen Huollon toimittaman listan mukaisesti tarvikkei-ta, jotka lähetettiin Petsamon kautta Suomeen.818 Presidentti Hooverin ke-räämien varojen loppuosa sijoitettiin sulfalääkkeisiin ja rokotteisiin, jotka Pohjala toi henkilökohtaisesti mukanaan Suomeen syksyllä 1940 Petsamon kautta Saksan jo vallattua Norjan. Reitti oli vaarallinen, sillä laiva joutui kul-kemaan sotatoimialueen läpi ja sukellusveneuhka oli todellinen.819
Talvisodan jälkeen saatu iso rokotelahjoitus Suomeen modernisoi suoma-laisia käytäntöjä kulkutautien torjunnassa jo välirauhan aikana. Tästä oli suuri apu vuonna 1943 alkaneen laajan kurkkumätäepidemian hoitostrategi-an luomisessa. Ongelmiakin syntyi, kun lahjoitettujen rokotteiden käyttöaika oli umpeutumassa heinäkuussa 1941. Lääkintöhallitus lähetti keväällä 1941 tiedotteen kaikille lääkäreille maksuttomien kurkkumätärokotteiden saata-vuudesta. Samoihin aikoihin Suomen Lääkäriliiton aikakauslehdessä ennus-tettiin, että rokotuksella voitaisiin kurkkumädästä Suomessakin päästä eroon. Kaikki lahjoitetut 30 000 annosta saatiin hyödynnettyä menestyksellä ennen umpeutumisaikaa.820
Sulfa-mikrobilääkkeen lahjoitus oli arvokas, sillä talvisodan epidemiat tyhjensivät apteekkien varastot Suomessa. Sulfavalmisteet tulivat markki-noille 1930-luvun puolivälissä, ensin pistettävässä muodossa (Pronto-sil 1935), ja sitten tabletteina.821 Alkuaikoina sulfa oli tehokas etenkin lapsi-vuode- ja keuhkokuumeessa ja laski selvästi kuolleisuutta. Irvine Loudon on osoittanut, että Englannissa koko 1930-luvun vakaana pysynyt äitiyskuollei-suus lähti laskemaan sulfan tultua markkinoille, kun lapsivuodekuumetta voitiin hoitaa uudella lääkkeellä.822 Sulfan tuotanto oli käynnistynyt 1930-luvun lopulla suomalaisissa lääketehtaissa: vuonna 1939 Sairaanhoitajatar-lehdessä lääketehdas Orion mainosti uutta ”kemoterapeutikumia” Strepto-lysinia, ”spesifiä lääkettä” streptokokki-infektioihin, kuten lapsivuodekuu-meeseen, gonorreaan (tippuriin) ja angiinaan.823
818 Pohjala 1966, 106–108.
819 Matkalla Pohjala sai konkreettisen todisteen uuden lääkkeen tehosta: sairaanhoitajan koulutuksen saanut Pohjala joutui puhkaisemaan potilaalta kaulapaiseen ja lääkitsemään häntä sulfalla. Potilas parani, vaikka hän alkujaan näytti olevan kuoleman kielissä. Pohjala 1966: 166, 119.
820 Järvinen 1941, 162–165; LH kiertokirje No 721, 14.3.1941; LH kiertokirje 731 18.7.1941 Db2 LKHV KA; Toimintakertomus 1940, Db1, SHTMK, SH, JyMA.
821 Prontosilin kehittäjä Gerhard Domagk IG-Farbenilta sai Nobel-palkinnon 1939, jonka vastaanot-tamisen Hitler kielsi. Greenwood 2008, 66–71.
822 Greenwood 2008, 74; Loudon 1991.
823 Sairaanhoitajatarlehti 1939. Maallikoiden keskuudessa todennäköisesti tunnetuin sulfan käyttöai-he oli tippurin hoito. Sulfaa sai Suomessakin alkuvuosina ilman reseptiä, ja esimerkiksi Martti Haavio otti lääkettä varalle mukaan rintamalle, jos ”sattuisi flunssa iskemään”. Ensimmäiset artikkelin sulfa-resistenteistä bakteereista alkoivat ilmestyä vuonna 1942. Lesch 2007, 228.
Sulfa tuli markkinoille Suomessa juuri ennen talvisotaa, minkä seurauk-sena keuhkokuumeen ennuste parani huomattavasti. Kiihtelysvaarassa liik-kui keväällä 1939 runsaasti influenssaa ja keuhkokuumetta, jotka ”sangen usein päättyivät kuolemaan”. Kun toukokuun puolivälistä lähtien alettiin käyttää MB 693824 ja kotimaista vastiketta Sulfapyridin Medica keuhkokuu-meen hoitoon, supistui kuolemantapausten luku ainoastaan yhteen, vaikka
”keuhkokuume vielä raivosi voimakkaana”.825 Sulfalääkkeitä jaettiin keväällä 1940 käynnistyneissä kiertävissä lastenneuvoloissa. Niinpä Erkki Leppo saat-toi raportissaan todeta, että Englannin Punaiselta Ristiltä lahjaksi saatua MB 693 oli neuvoloiden toimesta käytetty siirtoväen lasten hoitoon hyvillä tuloksilla. ”Varmasti monta elämää on pelastettu tällä erinomaisella keuhko-kuumelääkkeellä.”826
Tuberkuloosirokotukset aloitetaan
Joulukuussa 1940 lääkintöhallitus teki päätöksen kalmetointien aloittamises-ta Suomessa. Talvisoaloittamises-ta oli lisännyt tuberkuloosikuolleisuutaloittamises-ta, mikä entises-tään lisäsi halukkuutta rokotusten aloittamiseen. Ensimmäisenä alettiin ro-kottaa joulumerkkikotien lapsia, mikä mahdollisti lasten palauttamisensa takaisin kotiin jo kahdeksan kuukauden iässä, jos perheet pystyivät heidät vastaanottamaan. Toisena tärkeänä kohderyhmänä pidettiin rippikouluikäi-siä nuoria, jotka eivät olleet vielä saaneet tuberkuloositartuntaa. Periaattees-sa suositeltiin kaikkien vastasyntyneiden rokottamista.827
Rokkoaine saatiin lahjoituksena aina vuoteen 1950 saakka Göteborgin tu-berkuloosilaboratoriosta, josta se herkästi pilaantuvana828 lennätettiin Suo-meen viikoittain. Tartunnan testaamiseen käytettävän tuberkuliinin lahjoitti Tanskan seerumlaitos. Tuberkuliinitestausten suorittaminen ja rokottaminen annettiin yleensä terveyssisarten tehtäväksi.829 Rokotelahjoitus helpotti kal-metoinnin aloittamista, tosin kahden ensimmäisen vuoden aikana toiminta eteni hitaasti kesäkuussa 1941 uudelleen alkaneen sodan vuoksi.830 Vuonna 1943 puolustusvoimissa alettiin kalmetoida kaikki tuberkuliininegatiiviset alokkaat, joita testien perusteella oli noin 25 prosenttia. Kaikkiaan yli 10 000 alokasta rokotettiin ja kaikki mahdolliset sivuvaikutukset kirjattiin.
Näin tehokasta ja nopeaa joukkotutkimusta kalmetoinnin vaikutuksista ja sivuvaikutuksista ei siviiliväestön keskuudessa olisi voitu suorittaa.831
Lääkäreiden vuosikertomuksiin hajamerkintöjä siviiliväestön kalmetoin-neista alkoi ilmaantua vuonna 1943. Lapin läänissä oli
824 May & Baker-tehtaan vuonna 1937 kehittämä sulfapyridiini-valmiste. Lesch 2007, 187.
825 Kiihtelysvaaran kl vk 1939, Ebb 19, LKHV, KA.
826 Leppo, Erkki: Kertomus... Ebn 3, LKHV, KA.
827 Härö 1992, 169–170; Savonen 1940. Joulumerkkikodesta Hakosalo, 2015; Tamminen 1982; Te-ramo 2003.
828 Rokote säilyi käyttökelpoisena vain 10–14 päivää. STVY kiertokirje 26.3.1941. Ea 8 Helsingin piirilääkäriarkisto, KA.
829 Härö 1992, 170–171.
830 Härö 1998, 96–99; Savonen 1940.
831 Lääk.osasto I kirje No 11948/Lääk.5/190.c.sal. 17.10.1944, T20950 1944 F49 KA.
ten yhteydessä kalmetoitu 2169 lasta.832 Ahkerimpia oltiin palautetussa Kar-jalassa, jossa rokotettiin sekä imeväisiä että rippikoulun päättäneitä. Impi-lahdella syksyllä 1943 kaikki rippikoululaiset määrättiin röntgenläpivalai-suun ja heille suoritettiin tuberkuliinikoe, joissa negatiivisen tuloksen saa-neet kalmetoitiin.833 Huonojen kulkuyhteyksien vuoksi kalmetointi saattoi olla hankalaa rokotteen nopean pilaantumisen vuoksi. Sen sijaan tuberkuloo-sidiagnostiikka vilkastui huomattavasti terveyssisarten neuvoloissa tekemien tuberkuliinitestien ansiosta.834 Johtavien terveyssisarten raporteissa valitet-tiin tuberkuloosityön hajanaisuutta ja tiedon kulun vaikeutta. Tuberkuloosi-huoltotyöllä oli oma organisaationsa, eikä tieto välttämättä kulkenut kunnan terveydenhuoltohenkilöstölle. Lisäksi sodan vuoksi ei ollut henkilökuntaa tekemään tarkastuksia ja parantoloita oli niukasti.835
Kommentteja väestön suhtautumisesta kalmetointiin ei ollut kirjattu vuo-sikertomuksiin. Yleisesti mainittiin, että väestö kävi mielellään tuberkuloosi-seulonnoissa, vaikka parantavaa hoitoa tuberkuloosiin ei ollut saatavilla. Tu-berkuloosivalistusta oli harjoitettu vuosikymmeniä tehokkaasti, mikä saattoi lisätä väestön halukkuutta tulla tutkimuksiin. Toisaalta lääkärin diagnosoima tuberkuloosi oikeutti lisäannoksiin säännöstelytaloudessa.836 Varsinaiset suuret rokotuskampanjat pystyttiin aloittamaan vasta sodan loputtua.