Arvo Ylppö ja saksalaisen pediatrian perinne

Suomessa oltiin hyvin tietoisia lääketieteen edistysaskeleista, sillä kansainvä-liset yhteydet olivat 1800-luvun loppupuolella vilkkaita.²³¹ Vuonna 1841 il-mestymisensä aloittaneessa Finska läkaresällskapets handlingar-lehdessä tulivat kansainväliset artikkelit esitellyksi jo muutaman kuukauden kuluttua

226 “Socialist threat to its professional autonomy.” Lemons 1969, 776–786.

227 Brosco 1995, 2001; Halpern 1988, 84–102.

228 Benson 1973, 7–8; Yrjälä 2005, 120; Hilli 2007, 34, 108. Suomalainen terveyssisarjärjestelmä, kts.

tarkemmin luku 2.6.

229 Brown & Fee 2006, 1383–1386.

230 Borowy 2009. Muissa Pohjoismaissa lasten terveysneuvonta oli pääosin kansalaisjärjestöjen vas-tuulla sotienvälisinä vuosina. Vallgårda 2003, 56–58; Schiøtz 2003, 239–247; Ludvigsen & Elvbak-ken 2005.

231 Hietala 1992.

niiden ilmestymisestä.²³² Autonomian aikana pienelle ja kaukaiselle maalle oli tärkeää solmia yhteyksiä ulkomaihin, ja senaatilta olikin mahdollista anoa stipendejä jatkokoulutukseen ulkomaille. Oli myös yleistä, että jo opintojen aikana haettiin täydennyskoulutusta muualta. Tavallisimmin opintomatkat suuntautuivat Pohjoismaihin ja Saksaan. Jo aiemmin mainittu F.W. Wester-lund teki vuosina 1884 ja 1885 puolen vuoden opintomatkan Saksaan ja Itä-valtaan tutustuen siellä uusimpiin virtauksiin lasten- ja naistentautien sekä bakteriologian alalla.²³³ Lastentautien dosentti Elis Lövegren kävi Saksassa vuosien 1899 ja 1914 välillä seitsemän kertaa julkaisten myös artikkeleita saksalaisissa tieteellisissä lehdissä.²³⁴ Lastentautien yhteydet Saksaan vahvis-tuivat entisestään professori Arvo Ylpön myötä.

Merkillepantavaa on, että lääkärit saivat tärkeimmät vaikutteensa Saksas-ta, kun taas sairaanhoitajakunnan koulutus- ja ideologinen traditio tuli ang-losaksisista maista eli Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Asetelma oli toisaal-ta jännitteinen, toisaaltoisaal-ta hedelmällinen kahden kulttuurin kohdatessa toi-sensa lasten terveydenhuollon alalla. Kahden tradition yhdistelmä on ollut tärkeä tekijä neuvolalaitoksen rakenteiden ja käytäntöjen kehittymisen kan-nalta.

Suomeen saatiin vuonna 1892 lastentautiopin professuuri, jonka ensim-mäinen oppituolin haltija oli Wilhelm Pipping. Hän oli väitellyt vuonna 1886 vastikään löydetystä pneumokokki-bakteerista, siis erittäin modernista ai-heesta.²³⁵. Vuonna 1899 Tehtaankadulle oli valmistunut 35-paikkainen yli-opistollinen lastensairaala, jossa annettiin opetusta lääketieteen kandidaa-teille sekä erikoistuville sairaanhoitajille ja lääkäreille vuoteen 1946 asti, jol-loin uusi lastenklinikka valmistui Meilahteen.²³⁶ Lastentautien erikoisala tuli viralliseksi vasta vuonna 1930, sitä ennen lääkärit ilmoittivat olevansa ”pe-rehtyneitä lastentautien hoitoon”.²³⁷

Professori Arvo Ylppö (1887–1992), Pippingin seuraaja, tunnetaan ”Suo-men lastenneuvolalaitoksen isänä”, joka oleskeltuaan useita vuosia Berliinis-sä sovelsi Saksan lastenhoidon neuvonnan järjestelmää Suomen olosuhtei-siin. Arvo Ylppö teki lääketieteen opiskelujen alkuvaiheessa useita ulko-maanmatkoja muun muassa Venäjälle, Baltian maihin ja Saksan Göttinge-niin, jossa hän opiskeli vuonna 1908 anatomiaa.²³⁸

232 Vuorinen 2006, 33; von Bonsdorff 1975, 31. Arkkiatri Otto E. A. Hjelt (1823–1913) harjoitti jat-ko-opintojaan Saksassa ja Itävallassa jo vuosina 1856–58 professori Rudolf Wirchovin johdolla. Soi-ninen 1939, 593.

233 Vuosien 1880 ja 1910 välillä suomalaiset lääkärit tekivät 172 opinto- tai kokousmatkaa Saksaan;

jotkut kävivät siellä useamminkin. Hietala 1992, 78–80.

234 Hietala 1999, 373–394; Suomen lääkärit 1935.

235 Myös Pipping (1854–1926) oli hakenut oppia ulkomailta. Vuonna 1882 hän lähti lähes vuoden kestäneelle opintomatkalle Wieniin, Müncheniin, Pariisiin ja Berliiniin. Tuuteri, 1993, 25–26.

236 Tuuteri 1993, 37–39.

237 Suomen lastenlääkäriyhdistys, historia. Verkkolähde.

238 Ylpöstä on laadittu useita elämäkertoja, esim. Ylppö 1964, Numminen 1987. Vuonna 2012 Suo-malainen Klubi julkaisi laajan verkkosivuston Arvo Ylpön elämästä ja tuotannosta. ARVO YLPPÖ, Arkkiatri 1887–1992. Värikkäästä hahmosta kirjoitettuja teoksia yhdistää kunnioittava suhtautuminen arkkiatriin. Ylppöä, hänen ideologiaansa ja toimintaansa oman aikakautensa edustajana syvällisesti tarkasteleva kriittinen elämäkerta odottaa vielä kirjoittajaansa.

Saksan modernisoidut yliopistot olivat 1800-luvun loppupuolella lääke-tieteen johtavia lääke-tieteen keskuksia. Uuden valtion panostus luonnontieteelli-seen tutkimukluonnontieteelli-seen muiden muassa histologian, embryologian, fysiologian ja bakteriologian alalla, johti lukuisiin sovelluksiin käytännön lääketieteessä.²³⁹ Saksaan matkustettiin maailmanlaajuisesti, myös anglosaksisista maista.²⁴⁰ Japanista lähetettiin 1200 henkilöä Saksaan opiskelemaan lääketiedettä, sillä Japanin modernisoituva Mei-Ji keisarikunta otti saksalaisen lääketieteen esikuvakseen.²⁴¹

Kinderheilkunde, luonnontieteen ja käytännön kliinisen sairaalatyön yh-distävä lastentautioppi, oli erityisesti saksalainen 1800-luvun lopun ilmiö, josta vähitellen muodostui oma lääketieteellinen erikoisalansa. Kaupunkien ja filantrooppisten yhdistysten aloitteesta perustettiin useisiin saksalaisiin kaupunkeihin lastensairaaloita, sillä 1880-luvulla kohonnut imeväiskuollei-suus ja laskenut syntyvyys herättivät huolta nuoressa kansakunnassa. Näissä sairaaloissa yhdistyivät tieteellinen tutkimus, kliininen opetus ja äitien opas-taminen nykyaikaiseen lastenhoitoon.²⁴² Berliini oli modernin lastenlääketie-teen keskus, jonne hakeuduttiin viimeistelemään lastentautien koulutusta.

Ravitsemustiede ja bakteriologia olivat nopeasti kehittyviä, pediatrialle tär-keitä aloja.²⁴³ Näin ollen oli luonnollista, että Ylppö siirtyi Berliiniin harjoit-tamaan jatko-opintoja.

Ylppö hakeutui vuonna 1912 dosentti Lövegrenin suosittelemana vapaa-ehtoiseksi apulaislääkäriksi berliiniläiseen lastensairaalaan ja tutkimuskes-kukseen ”Kaiserin Auguste Viktoria Haus zur Bekämpfung der Säuglings-sterblichkeit im Deutschen Reiche” (tästä lähin Auguste Viktoria-talo tai KAVH), jossa hän väitteli vastasyntyneen keltaisuudesta vuonna 1913.²⁴⁴ Ylppö joutui vielä palaamaan takaisin Suomeen suorittamaan puuttuvat lää-ketieteen opinnot. Sodan uhkasta huolimatta hän palasi vuonna 1914 jatka-maan tutkimustyötään Berliiniin, jonne hän joutui jäämään maailmansodan ajaksi tavallaan internoituna ”vihollismaan kansalaisena”.²⁴⁵ Lasten patologi-seen anatomiaan liittyvässä uraauurtavassa työssään Ylppö suoritti ruumiin-avauksen kaikille 175:lle sairaalassa kuolleelle keskoselle. Näin kokoamallaan laajalla materiaalilla hän saattoi määritellä heidän yleisimmät kuolinsyynsä, joiden perusteella oli mahdollista tehdä myös johtopäätöksiä keskosten hoi-don suhteen. Vuonna 1919 julkaistu, laajaa kansainvälistä huomiota

239 On huomattavaa, että vain saksalaisissa yliopistoissa oli kokopäiväisiä tutkijoita. Ackerknecht 1982, 170–185.

240 Hietala 1992, 228–229; Weaver 2013.

241 Kim 2014.

242 Weaver 2013; Weindling 1989, 200. Charité-sairaala. Verkkolähde.

243 Weaver 2013.

244 Ylppö-sivusto; Tuuteri 1993, 41–43; Korppi-Tommola 2010 KB; Ylppö 1913A.

245 Periaatteessa Ylpön olisi pitänyt päivittäin leimauttaa passinsa poliisin luona. Hänet kuitenkin vapautettiin ilmoittautumisvelvollisuudesta, sillä poliisi kävi ajoittain Ylpön luona sairaalassa saaden samalla uusia postimerkkejä kokoelmaansa. Ylppö 1964, 53.

nyt tutkimus kumosi aikaisemmin vallinneen käsityksen keskosten kuolemis-ta ”yleisen heikkouden” vuoksi.²⁴⁶

Arvo Ylppö oli vuonna 1920 Suomeen palatessaan jo kansainvälisesti tun-nettu tutkija. Hänellä olisi ollut mahdollisuus jatkaa KAVH:ssa työtään yli-lääkärinä, johon asemaan hänet oli nimitetty vuonna 1918; toisena vaihtoeh-tona olisi ollut siirtyä Yhdysvaltoihin Johns Hopkinsin yliopistoon. Hän pa-lasi kuitenkin Suomeen vuonna 1920, vaikka maa tuntui Ylpön mukaan ”pie-neltä ja ahdistavalta” pitkän ulkomaanoleskelun jälkeen. Syynä paluuseen oli yhäältä aikaisemmin tehty lupaus omalle isälle, toisaalta halu työskennellä

”vasta itsenäistyneen maan hyväksi”.²⁴⁷

Kunnianhimoisena miehenä Ylppö havitteli Helsingin yliopistossa pian vapautuvaa lastentautiopin professuuria, joka antaisi hänelle mahdollisuu-den kehittää uutta tieteenalaa haluamaansa suuntaan. Ylppö oli Berliinissä perehtynyt sekä moderniin kliiniseen pediatriaan että saksalaiseen lasten-huoltojärjestelmään, joita hän halusi soveltaa myös Suomessa. Vuonna 1921 hänet nimitettiin ylimääräiseksi henkilökohtaiseksi lastentautiopin professo-riksi ja vuonna 1925 lastentautiopin varsinaisen professorin virkaan, jota hän piti hallussaan vuoteen 1957 saakka.Arkkiatrin arvonimen hän sai vuonna 1952. Yhteiskunnallisesti Ylppö oli erittäin aktiivinen: hän toimi Kenraali-Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtajana vuosina 1920–1960 ja Helsingin kaupungin lastensuojelulautakunnassa Kansallisen Kokoomuksen edustajana vuosina 1927–1968.²⁴⁸

Ylpön työskentelypaikka Berliinissä, vuonna 1909 avattu Auguste Vikto-ria-talo eli KAVH oli eräänlainen kruununjalokivi Saksan vuonna 1904–1905 aktivoituneessa taistelussa imeväiskuolleisuutta vastaan. KAVH oli Reichs-anstalt eli valtion laitos, mutta se oli kuitenkin itsenäinen ja riippumaton valtionhallinnosta. Keskuslaitoksena se määräsi standardit muille vastaaville laitoksille, ja sen julkaisemille ohjelehtisille annettiin virallinen status. Vuo-teen 1933 saakka KAVH:n johtajana toimi Leo Langstein.²⁴⁹

Ylppö kirjoitti Berliinistä Duodecimiin vuonna 1913 kaksi artikkelia, joista ensimmäisessä suomalainen lukijakunta perehdytettiin Auguste Viktoria-talon toimintaperiaatteisiin. Talo toimi esimerkkinä 1920-luvun alussa Hel-sinkiin perustetulle Lastenlinnalle, joka toteutti samoja periaatteita, tosin vaatimattomammassa mittakaavassa. KAVH toimi ensinnäkin tieteellisenä pikkulasten ravintofysiologiaan ja patologiaan keskittyneenä tutkimuslaitok-sena. Ylpön mukaan tämä tutkimus oli aloitettava jo sikiöasteella, minkä vuoksi laitokseen otettiin hoitoon myös ”raskaita vaimoja”, yleensä aviotto-mia nuoria naisia. Edelleen laitoksen tehtävänä oli tutkia

246 Ylppö 1919. Ylppö on edelleen maailman tunnetuimpia neonatologeja vuonna 1919 ilmestyneen uraauurtavan tutkimuksensa vuoksi. Philip 2005; Korppi-Tommola 2010 KB.

247 Numminen 1987, 180–181.

248 Korppi-Tommola 2010 KB.

249 KAVH perustettiin yhteisvoimin valtion, kaupungin ja kansalaiskeräyksen varoilla. Loppujen lopuksi kuitenkin valtio maksoi valtaosan sairaalan perustamiskustannuksista. Weindling 1989, 206.

Juutalainen Leo Langstein (1876–1933) teki Hitlerin valtaantulon jälkeen itsemurhan kesäkuussa 1933. Deutsche Biographie: Langstein, Leo. Verkkolähde.

aa. Valtakunnan keskuslaitoksena sen tehtävänä oli koota ja järjestää pienten lasten kuolleisuutta koskevaa aineistoa Saksasta ja ulkomailta. Saksassa se seurasi pikkulasten ”huoltola-laitosten” toimintaa ja tarjosi niille tarpeen tullessa neuvojaan. Laitos harjoitti myös tiedotus- ja opetustoimintaa, ja sen oli pyydettäessä neuvottava pikkulapsia koskevissa kysymyksissä. KAVH:ssa oli osasto myös itse maksavia potilaita varten, josta saaduilla tuloilla pystyt-tiin kattamaan osa talon kustannuksista. Talossa ilmaiseksi hoidettavat äidit ja lapset joutuivat samalla tieteellisten tutkimusten kohteiksi.²⁵⁰

Äidit tulivat kuusi viikkoa ennen synnytystä sairaalaan, jossa heille annet-tiin opetusta pienten lasten ravitsemuksessa, lastenhoidossa ja taloustöissä.

Äidit imettivät ja hoitivat itse lapsensa, ja lähes kaikilta imettäminen onnistui hyvin. Lyhyessä ajassa useimmat äidit saatiin ”herumaan uskomattoman hy-välypsyisiksi”; keskimäärin äidit tuottivat kaksi litraa päivässä. Kolmen kuu-kauden kuluttua synnytyksestä äidit lähtivät talosta ja siirtyivät sairaalan heille järjestämiin töihin. Lapset jäivät yhden vuoden ikään asti, elleivät he lähteneet äidin mukana. Vuoden iässä he siirtyivät kasvatuskoteihin, mutta jäivät pikkulasten ”huoltolan” seurantaan aina kuuden vuoden ikään saakka.

Muista sairaaloista tuotiin hoitoon keskosia, joiden paino vaihteli 700 ja 2500 gramman välillä. Ylpön mukaan jokunen 800 grammaa painavakin oli saatu pysymään hengissä. Sairaalassa koulutettiin myös lastenhoitajia ja las-ten sairaanhoitajia sekä järjestettiin laslas-tenhoitokursseja äideille.²⁵¹

Toinen Ylpön artikkeli käsitteli Charlottenburgin ”avonaisia pikkulasten huoltolapaikkoja”, joita kaupunginosaan vuonna 1913 oli perustettu jo kuusi kappaletta. Toiminta oli suunnattu kaupunginosan köyhille työläisperheille sekä kasvattilasten perheille, jotka oli velvoitettu huoltolan kontrolleihin.

Lääkärintarkastusten ja yleisen hoidonohjannan lisäksi huoltolassa jaettiin imettäville äideille myös ilmaista maitoa, yleensä litra päivässä. Huoltosi-saret tekivät kotikäyntejä kontrolloimassa, että lääkärin määräyksiä nouda-tettiin, jolloin he samalla jakoivat käytännön neuvoja lasten hoidossa. Ylpön näki tarkastustoiminnan positiivisessa valossa, sillä hänestä oli ”tosi ilo näh-dä sitä synäh-dämellistä suhdetta, mikä huoltolasisarten ja hoitoäitien ja piirin köyhien perheenäitien välillä vallitsee: heitä ei katsota tarkastajina, vaan perheen ystävinä, joiden käyntiä ilolla odotetaan”.²⁵² Ylppö todisti huoltoloi-den hyödyllisyyttä tilastolla, jonka mukaan Charlottenburgissa imeväiskuol-leisuus oli 4–5 prosenttia matalampi kuin muualla Saksassa. Huomionar-voista on, että huoltoloissa oli aloitettu myös vanhempien, 1–6-vuotiaiden lasten seuranta ja ohjaus, sillä keskeyttämällä ”säännöllinen lääkärinvalvon-ta” aikana, jolloin lasta pahiten uhkaavat lastentaudit, saattoi käydä niin, että kaikki se, mitä ”järkiperäisellä ja systemaattisella lääkärinsilmälläpidolla”

saavutettiin, pian taas menetettäisiin.²⁵³ Charlottenburgin huoltolatoiminta

250 Ylppö 1913A, 77–78; KAVH:n toimintaperiaatteista kts. myös Weindling 1989, 206–209; Froh-mann 2006, 450.

251 Ylppö 1913A, 79–81.

252 Ylppö 1913B, 390.

253 Ylppö 1913b, 395–398. Yleensä aikakauden lastenneuvoloissa keskityttiin imeväisten hoidonoh-jaukseen.

toimi esimerkkinä, kun vuonna 1922 avattiin Lastenlinnan yhteyteen Helsin-kiin Mannerheim-liiton lastenneuvola. Saksasta oli siis peräisin tapa seurata neuvoloissa myös leikki-ikäisten lasten terveyttä.

Eugeniikkaa ja sosiaalihygieniaa

Ylpön noin kymmenen vuoden oleskelu Saksassa osui aikakauteen, jolloin eugeeninen ajattelutapa oli vallitseva ja yleisesti hyväksytty biologisissa tie-teissä. Wilhelm Schallmayer, Saksan eugeniikan perustaja, esitti vuonna 1903 teoksessaan Vererbung und Auslese perusteesinsä, jonka mukaan lää-ketieteelliset toimenpiteet heikensivät saksalaisten perimää ja elinvoimaa eikä luonnonvalintaan siksi tulisi puuttua. Hänen mukaansa Darwinin luon-nonvalintateorian mukaisesti korkea alle viisivuotiaiden lapsikuolleisuus merkitsi tervettä ja vahvaa aikuisväestöä.²⁵⁴ Alfred Ploetz, saksalaisen termin Rassenhygiene eli rotuhygienian kehittäjä taas väitti, että oli ”rodulle vahin-gollista” pitää hengissä heikkoja yksilöitä, minkä vuoksi lääkäreiden pitäisi tutkia kaikki vastasyntyneet. Terve lapsi pitäisi hyväksyä tulevaksi täysival-taiseksi yhteiskunnan jäseneksi ja tukea kaikin tavoin hänen kehitystään, vammainen lapsi taas pitäisi ”hellästi tappaa” esimerkiksi morfiinipistoksel-la.²⁵⁵

Schallmayerin teos herätti suurta huomiota ja voimakasta vastustusta so-siaalihygieenikoiden piirissä, joiden käsityksen mukaan epäedulliset ympä-ristö- ja taloudelliset olosuhteet eikä niinkään perimä selittivät korkean sai-rastavuuden ja kuolleisuuden. Monet saksalaiset sosiaalihygieenikot²⁵⁶ osoit-tivat, että niissä yhteisöissä, joissa oli korkea lapsikuolleisuus, myös aikuisten sairastavuus oli korkeampi. Esimerkiksi nostettiin Grönlannin eskimot, jolla korkeaan 25 prosentin imeväiskuolleisuuteen liittyi 3–4 kertaa suurempi ai-kuiskuolleisuus tanskalaisiin verrattuna.²⁵⁷

Eugeniikka ei kuitenkaan ollut ristiriidassa sosiaalihygienian kanssa, joka painotti ympäristötekijöiden, mutta myös ihmisen henkilökohtaisen hygiee-nisen käytöksen merkitystä terveydelle.²⁵⁸ Saksan johtava sosiaalihygieenikko Alfred Grotjahn asettui ensimmäisenä tunnustamaan rotuhygienian legitimi-teetin.²⁵⁹ Myös eugeniikkaan liittyi vahvasti ajatus ennaltaehkäisystä. Monet eugeenikot toimivat Ploetzin tapaan aktiivisesti raittiusliikkeessä ja tuberku-loosin vastaisessa kamppailussa. Lasten terveyden edistäminen puhtauden, liikunnan ja terveellisen ravinnon avulla vahvisti ”rotua” ja lisäsi kansakun-nan elinvoimaa. Vaikka esimerkiksi Schallmayer vastusti lääketieteellisiä

254 Weiss 1987, 116.

255 Stöckel 2002, 604.

256 Max von Gruber, Walter Kruse ja Friedrich Prinzing. Weiss, 1987, 116.

257 Weiss, 1987, 116–117.

258 Grotjahnin mukaan sosiaalihygienia voitiin määrittää kuvaavaksi tieteeksi niistä hygieenisistä ehdoista, joiden varassa ihmiset elivät ja normatiiviseksi tieteeksi niistä toimenpiteistä hygieenisen kulttuurin alalla, jotka tarkoittivat yksilöiden ja heidän jälkeläistensä elämän parantamista. Hietala 1992, 73; Koskimies 1916.

259 Weiss 1987, 120–121.

toja niiden degeneraatiota lisäävien ominaisuuksien vuoksi, hän ei kuiten-kaan vastustanut lasten terveysneuvontaa. Vuosisadan vaihteeseen mennessä oli jo vähitellen tullut selväksi, että korkea imeväiskuolleisuus ei johtunut lasten synnynnäisestä heikkoudesta, vaan pikemmin ympäristötekijöistä.

Kuitenkin pienten ja heikkojen vastasyntyneiden, etenkin keskosten kohdalla oli joskus epäselvää, oliko lapsi kehityskelpoinen, voitiinko hänet hyvällä hoidolla saattaa terveeksi, vai oliko kyseessä ”geneettisesti epäkelpo”, ”heik-ko yksilö”, jota ei tulisi pelastaa.²⁶⁰

Lastenlääkärit joutuivat perustelemaan oman työnsä oikeutusta ja pystyi-vät osoittamaan, että valtaosa vastasyntyneistä oli kehityskelpoisia. Imeväis-ten korkea kuolleisuus johtui pääosin ulkoisista tekijöistä, kuImeväis-ten väärästä ravitsemuksesta, infektioista tai keskosuudesta, joihin lastentaudit, uusi lää-ketieteen erikoisala, pystyi puuttumaan.Syntymähetkellä ei myöskään ollut mahdollista varmuudella arvioida, ketkä lapsista olivat kehityskelpoisia. Siksi kaikkia lapsia oli hoidettava.²⁶¹ Tämän vuoksi Ylpön tutkimus keskosten kuo-linsyistä oli erityisen merkittävä.

Ylpön ajatusmaailmaan on todennäköisesti vaikuttanut myös saksalaisen pediatri Heinrich Finkelsteinin oppikirja vuodelta 1905 imeväisten sairauk-sista (Lehrbuch der Säuglingskrankheiten), joka toimi eräänlaisena imeväis-kuolleisuuden vastaisen taistelun manifestina. Teosta käytettiin yleisesti op-pikirjana aina 1930-luvulle saakka. Johdantoluvussa Finkelstein keskusteli eugeenikkojen kanssa todetessaan, että aikaisemmin korkeaan kuolleisuu-teen oli suhtauduttu alistuen ja ehkä jopa nähty ratkaisuna liikaväestön eh-käisyn vaaralle tai jonkinlaisena valintana ja ajateltu, että näin kansa vahvis-tuisi. Hän kuitenkin argumentoi imeväisten sairaanhoidon puolesta, sillä aikakaudella ihmisen ”taloudellinen arvo” nähtiin korkeammaksi ja myös ihmisen ”hienostunut hygieenissosiaalinen omatunto” oli kehittynyt. Finkel-stein osoittautui liberaaliksi sosiaalihygieenikoksi nostaessaan taloudelliset ongelmat tärkeimmäksi tekijäksi, sillä hän totesi tilastojen mukaan korkean imeväiskuolleisuuden olevan yhteydessä kasvattajan sosiaaliseen asemaan.

Tärkeitä kysymyksiä olivat asumistason parantaminen, puhtaan veden saata-vuuden turvaaminen, sanitaatio ja yleisen hygienian kohentaminen. Finkel-steinin mielestä oli myös tärkeää saada äidit takaisin kotiin työelämästä, jotta lasten imettäminen taas yleistyisi. Maitokysymys oli kriittinen: maidon val-vontaa oli parannettava, ja lapsille maitoa oli jaettava kohtuuhintaan. Rans-kan mallin mukaisesti oli järjestettävä lastenhoidonneuvontaa ”alemmille kansankerroksille” ja turvattomien äitien ja lasten huoltoa oli parannetta-va.²⁶² Kuitenkin ainoastaan ”perheen ulkopuolisten lasten”, eli aviottomien tai kasvattilasten kohdalla voitiin ajatella yhteiskunnan suoraa interventio-ta.²⁶³

260 Stöckel 2002, 604–605; Weindling 1989, 200–209.

261 Stöckel 2002, 604–605.

262 Finkelstein 1905, 1–4.

263 Stöckel 2002, 605.

Paul Weindling on kuvannut, kuinka sodan uhkan lisääntyessä vuoden 1910 jälkeen nationalistiset argumentit yhteiskunnan laajemman puuttumi-sen puolesta alkoivat voimistua. Vuonna 1913 Saksan johtavat lasten terveys-asiantuntijat Karl von Behr-Pinnow ja Fritz Rott painottivat, kuinka ensiar-voista lasten terveys oli Saksan maailmanmahdin vuoksi. KAVH:n johtaja Leo Langstein taas kritisoi eugeenikkoja siitä, että he aliarvioivat pediatrian mahdollisuuksia hoitaa vastasyntyneen heikkoutta.²⁶⁴ Ensimmäisen maail-mansodan aikana eugeenikot ja lastenlääkärit lähestyivät toisiaan kun ”re-formi-” tai ”hyvinvointi”eugeeniset ajatukset ja toimenpiteet alkoivat voittaa alaa. Valtavat menetykset sotarintamalla, matala syntyvyys ja pikkulasten korkea kuolleisuus kannustivat pikkulasten terveyttä edistäviin toimenpitei-siin. Hyvinvointiorientoitunut, pronatalistinen eugeniikka oli voitollinen vuoteen 1918 mennessä.²⁶⁵

”Positiivisen terveyden” puolesta

Ylppö omaksui pitkän oleskelunsa aikana saksalaiset toimintatavat, joita hän sitten pyrki toteuttamaan Suomessa. Saksasta käsin Ylppö kävi kirjeenvaih-toa johtavassa asemissa olevien suomalaisten sairaanhoitajien, muiden mu-assa Helsingin Kirurgisen sairaalan ylihoitaja Sophie Mannerheimin kanssa, joille hän esitti ajatuksiaan suomalaisen lastenhoidon kehittämisestä. Vuon-na 1918 hänen onnistui saada kolme suomalaista sairaanhoitajaa²⁶⁶ Auguste Victoria-sairaalaan oppimaan käytännön lastenhuoltotyötä. Hän julkaisi vuonna 1919 myös suomenkielisen lastenhoito-oppaan Äiti lapsen hoitajana ja ruokkijana, josta otettiin uusintapainoksia aina vuoteen 1950 saakka.²⁶⁷

Miten pitkä oleskelu Saksassa vaikutti Ylpön käsityksiin imeväiskuollei-suuden syistä ja sen vastustamisesta, ja missä määrin Ylppö oli omaksunut Saksassa niin yleisen eugeenisen ajattelutavan? Ylpön henkilökohtainen ar-kisto ei ole julkisesti saatavilla, joten kysymystä on lähestyttävä Ylpön omien julkaisujen ja mahdollisten muiden arkistolähteiden avulla. Kansantajuisten lastenhoito-oppaiden lisäksi Ylppö laati erityisesti 1920-luvun alussa suoma-laisiin lääketieteellisiin ja sairaanhoitajien julkaisuihin sekä maallikkolehtiin kirjoituksia pikkulastenhoidon neuvonnan järjestämisestä Suomessa.²⁶⁸ Mannerheim-liiton kirjoitussarjassa vuonna 1920 ja korjattuna vuonna 1923 ilmestyneen Suomen lapsen suoja-kirjasen kautta on mahdollista tarkastella Ylpön yhteiskunnallisia, lastenhoitoon ja lasten asemaan liittyviä käsityk-siä.²⁶⁹

264 Weindling 1989, 208.

265 Weindling 1989, 281.

266 Korppi-Tommola 2010 KB. Berliiniin lähtivät Frida Winter, Margareta Lucander ja Toini Leikola.

Toini Leikolasta tuli myöhemmin Helsingin Lastenlinnan ylihoitaja. Ylppö-sivusto, verkkolähde.

267 Korppi-Tommola 2010 KB.

268 Täydellinen noin 200 julkaisun luettelo Ylppö-verkkosivuilla:

269 Ylppö 1923 [1920]. Teksti perustuu vuoden 1923 painokseen. Sitaateissa esiintyvät kursivoinnit Ylpön omia.

Ylppö aloitti kirjoituksensa viittaamalla ruotsalaisen Ellen Keyn Lapsen vuosisata-teokseen ja lapsen arvon nousuun. Ylppö asui Berliinissä koko maailmansodan ajan ja joutui siellä konkreettisesti näkemään siviiliväestön ahdingon. Hän näki sodan yhdeksi syyksi sille, että lasten terveyteen oli alet-tu kiinnittää enemmän huomiota. Erityisesti Englannissa oli ”ryhdytty suuri-suuntaisiin toimenpiteisiin lastenhuollon parantamiseksi”. Suomenkin olisi muun maailman tavoin puututtava lasten asemaan. Ylppö totesi syntyväisyy-den ”kulttuurikansain keskuudessa” olleen laskussa, mikä pääosin johtui mukavuussyistä, mutta myös sodan aiheuttamista taloudellisesta ja muista ongelmista.²⁷⁰

Kuva 1 ”Laihat lapset eivät välttämättä ole sairaita, eivätkä lihavat terveitä. Lapset ovat yk-silöllisiä, ja heistä tulee nähdä kokonaisuus.” Ylppö aloitti opettamisen heti koti-maahan palattuaan. Ylpön oikealla puolella on Zaida Eriksson-Lihr ja vasemmal-la puolelvasemmal-la Dora von Wendt. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Ylppö ei kuitenkaan nähnyt mahdolliseksi lisätä syntyvyyttä, sillä kokemus oli osoittanut, että ”kulttuurin” lisääntyessä tahtoivat yksilölliset mukavuus-syyt yhä enemmän astua etualalle, mikä puolestaan johti lasten syntymisen

”keinotekoiseen rajoittamiseen”. Ylpölle syntyvyyden lasku oli jo Saksasta tuttu, ja hän oli tullut siihen tulokseen, että vaikka ulkonaiset puutteet vähi-tellen poistuisivatkin, ei syntyvyys ”sivistyskansain keskuudessa” kuitenkaan kasvaisi ja että tärkein ja vaikuttavin tekijä väkiluvun lisäämiseksi olisi taiste-lu ”pientenlasten kuolevaisuutta” vastaan. Lastenhuollossa oli kysymys kan-san olemassaolon turvaamisesta, mutta asia koski myös yksityisten

270 Ylppö 1923, 5–6.

den onnea ja menestystä. ”Yhä edelleen joka yhdeksäs äiti menettää meillä pienokaisensa jo ennen kuin se on ensimmäisen ikävuotensa täyttänyt.” Jos imeväiskuolleisuus olisi samalla tasolla kuin Ruotsissa, noin 3000–

5000 lasta voitaisiin säästää kotien ja vanhempain ”sanomattomaksi ilok-si”.²⁷¹

Suomessa pikkulasten hoito vaati Ylpön käsityksen mukaan erityistä huo-lellisuutta, sillä ”ihmisrotu ei ole alkuaan aiottu tällaisen kylmän ja karun luonnon asujameksi kuin Suomi on”. Ylpön virkaanastujaisesitelmä vuonna 1925 käsittelikin Suomen kosteaa, kylmää ja niukka-aurinkoista ilmastoa, joka saattoi suoraan tai epäsuorasti johtaa monen nuoren lapsen ennenaikai-seen hautaan. Tarjoamalla tieteen, eli ”uudemman lastentautiopin” ja ”las-tenhuoltotilastotieteen” saavutuksia ja opetuksia ”kansan syville riveille” ja lasten vanhemmille oli kuitenkin mahdollista estää näiden ilmastotekijöiden epäedullisia vaikutuksia lapsiin.²⁷²

Lapsi sai imetyksestä parhaimman suojan ravintohäiriöitä ja ripuleita vastaan, jotka olivat tärkeimpiä kuolemansyitä. Vaikka perheen varallisuus-suhteet ja asunto-olot olivat tärkeitä, saattoi varatonkin äiti imettämällä var-jella lastaan. Ylppö korosti naisten tehtäviä; äiti oli se henkilö, jonka huolen-pidosta ja ”asianymmärtävästä” hoidosta lapsen säännöllinen kehitys ensi sijassa riippui, sillä naisen tärkein ”elintehtävä” oli lopultakin suvun jatka-minen ja lasten kasvatus. Sen vuoksi ensimmäisiä tehtäviä oli ”äitien n.s. ammattisivistyksen kohottaminen, mitä erikoisesti lastenhoitokysy-myksiin tulee”.²⁷³

Äidin vastuun korostaminen lastenhoidossa, yhtäältä äitiyttä syyllistävä, mutta toisaalta ylistävä ”maternalistinen kultti” oli lähes sääntö aikakauden diskurssissa. Jo Finkelstein totesi vuonna 1905, että äitien olisi siirryttävä pois työelämästä kotiin, jotta lasten imettäminen onnistuisi. Niin Finkelstei-nin kuin Ylpönkin mukaan kuitenkin äidit työhön pakottava köyhyys oli tär-kein lasten terveyttä uhkaava tekijä. Ylppö korosti lastenhoitajien koulutta-misen tärkeyttä, mutta näiden henkilöiden työ tulisi kuitenkin parhaistakin

Äidin vastuun korostaminen lastenhoidossa, yhtäältä äitiyttä syyllistävä, mutta toisaalta ylistävä ”maternalistinen kultti” oli lähes sääntö aikakauden diskurssissa. Jo Finkelstein totesi vuonna 1905, että äitien olisi siirryttävä pois työelämästä kotiin, jotta lasten imettäminen onnistuisi. Niin Finkelstei-nin kuin Ylpönkin mukaan kuitenkin äidit työhön pakottava köyhyys oli tär-kein lasten terveyttä uhkaava tekijä. Ylppö korosti lastenhoitajien koulutta-misen tärkeyttä, mutta näiden henkilöiden työ tulisi kuitenkin parhaistakin

In document Asiantuntijuus, väestöpolitiikka, sota : Lastenneuvoloiden kehittyminen osaksi kunnallista perusterveydenhuoltoa 1904–1955 (sivua 53-64)