Luottamus suhteessa lähikäsitteisiin

Luottamuksen käsiteen määritteleminen on haasteellista sen moninaisen merkityksen ja erilais-ten lähestymistapojen vuoksi. Se sekoitetaan usein lähikäsitteisiinsä, jotka ovat lähellä luotta-muksen käsitettä, mutta eroavat siitä kuitenkin merkitykseltään (Mayer, Davis & Schoorman 1995). Lähikäsitteitä ovat esimerkiksi riski, luottavaisuus, epävarmuus, yhteistyö ja usein luot-tamuksen vastakohtana pidetty epäluottamus. Ne kaikki ovat luottamukseen tiukasti sidoksissa, ja luottamuksen käsitteellistäminen vaatii myös näiden käsitteiden ymmärtämistä.

Riski tarkoittaa henkilön omia toimintoja seuraavaa mahdollista ei-toivottua tulevaisuutta.

Riski sisältää aina päätöksen ja toiminnan luottamustilanteissa. Luottamus perustuu näin

kehä-maiselle suhteelle riskin ja toiminnan välissä. (Luhmann 1988, 100.) Riskinoton ja luottamuk-sen kehämainen luonne on herättänyt tutkijoiden keskuudessa erimielisyyttä siitä, onko riskin-otto luottamuksen ennakkoehto, tarkoittaako se itsessään luottamusta, vai onko se luottamuk-sen lopputulema. (Mayer, Davis & Schoorman 1995.) Jos otettu riski on mitätön, ei voida pu-hua luottamuksen osoituksesta, ja jos otettu riski on huomattavan suuri, eli pettymyksen mah-dollisuus on hyvin todennäköinen, kyse on usein luottamuksen osoituksen sijaan puhtaasta ris-kinotosta, tai jopa uhkapelaamisesta. (Frederiksen 2016, 45.) Organisaatiokontekstissa riskin otto voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että esimies antaa tärkeän tehtävän työntekijän hoidettavaksi sen sijaan, että hoitaisi sen itse. Tässä tapauksessa esimies riskeeraa seuraukset, jos työntekijä epäonnistuu tehtävässään. Jos työntekijä puolestaan omistautuu esimiehelle tär-keälle projektille sillä uhalla, että hänen omat tehtävänsä kärsivät, hän luottaa esimiehen huo-mioivan ja korvaavan projektille annetun työmäärän. Luottamus on halukkuutta olla haavoit-tuvainen toiselle osapuolelle, mutta luottavan asenteen omaksumiseen ei sisälly riskiä. Luotta-mus lisää riskinoton todennäköisyyttä suhteessa, mikä tarkoittaa luottamuksen esiintuomista käyttäytymisellä. (Mayer, Davis & Schoorman 1995, 724–726.)

Arvioidun riskin olemassaolo vaikuttaa myös siihen, onko sopivampaa käyttää luottamuksen vai luottavaisuuden käsitettä. Kumpaakin käsitettä yhdistää jotakin tapahtumaa tai asiaa koh-taan asetetut odotukset, jotka voivat mahdollisesti muuttua myös pettymyksiksi. Luottamus eroaa Luhmannin (1988) määritelmän mukaan luottavaisuudesta siinä, että luottamus vaatii aikaisemman kokemuksen tuomaa havaintoa riskin olemassaolosta ja sen hyväksymistä. Luot-tavaisuuden tapauksessa pettymyksen mahdollisuus useimmiten jätetään huomiotta sen takia, että mahdollisuus siihen on hyvin pieni, tai ei tiedetä mitä muutakaan voitaisiin tehdä. Tämän selityksen mukaan ihminen on luottavainen silloin, kun hän ei juurikaan pohdi muita vaihtoeh-toja toiminnalleen. Kun yksilö punnitsee toimintaansa kahden vaihtoehdon välillä, ja päättää toimia yhdellä tavalla toisen sijaan huolimatta siitä, että toisen käytös voi johtaa pettymykseen, on kyseessä luottamus.

Luottavaisuus ja luottamus ovat kummatkin tapoja suhtautua epävarmuuteen, ja se onkin kes-keinen käsite luottamuksen ilmiötä määrittäessä. Epävarmuutta voi pitää luottamuksen ennak-koehtona, koska jos tilanne ei sisällä minkäänlaista epävarmuutta ja jos toiminta tilanteessa ei sisällä riskiä, on luottamus tarpeetonta. Tällaisessa tilanteessa toiminta perustuu varmuudelle, eikä luottamukselle. Toisaalta jos olosuhteet ovat niin epävarmat, että yksilön positiiviset odo-tukset ovat perusteettomia, hän on enemmänkin uskova, kuin luottava. (Frederiksen 2016, 45.)

Toisin sanoen, totaalisen tiedon tilassa ei ole tarvetta luottaa, ja totaalisessa tietämättömyydessä ei ole perustaa, jonka pohjalta rationaalisesti luottaa. Tarjolla oleva tieto siis toimii luottamus-päätöksen perustana. (McAllister 1995, 26). Epävarmuus on yhä vallitsevampi elementti tämän päivän työympäristöissä. Organisaatiot ovat teknologisen kehityksen myötä jatkuvan muutok-sen alla, ja työtehtävien sisältö muuttuu jatkuvasti. Työntekijöiltä vaaditaan paljon joustavuutta ja kykyä luovia epävarmuuden keskellä. (Hiila, Tukianen, Hakola 2019.)

Yhteistyön ja luottamuksen suhteesta on esitetty ristiriitaisia näkemyksiä. Esimerkiksi Deutsch (1958) käsitteli luottamusta yhteistyön kaltaisen ilmiönä. Rosseau ym. (1998) ovat kritisoineet häntä siitä, että tämä ei tee erontekoa luottamuksen ja yhteistyön käsitteen välille, vaan puhu-essaan luottamuksesta, Deutsch oikeastaan puhuu yhteistyöstä. Myös Mayer, Davis ja Schoor-man (1995) muistuttavat, että vaikka luottamus useasti johtaa yhteistyöhön, se ei kuitenkaan ole yhteistyön ennakkoehto. Yhteistyö ei välttämättä sisällä riskinoton tarvetta. Yksilöt tai ryh-mät voivat siis tehdä yhteistyötä toistensa kanssa ilman vallitsevaa luottamustakin. Tässä ta-pauksessa toimintaa voi ohjata ulkoa päin tuleva velvoite. Organisaatiokontekstissa tämä voi olla esimerkiksi voimakas esimiehen kontrolli. Ulkopäin tuleva voimakas kontrolli varmistaa sen, että myös toisen osapuolen toimia kontrolloidaan. Tämä johtaa siihen, että yksilö ei aseta itseään riskialttiiksi toisen teoille, ja näin ollen hänen ei tarvitse luottaa toiseen tehdäkseen tämän kanssa yhteistyötä tai toimiakseen luottamuksenomaisesti. Jos siis tilanne ei sisällä luot-tajalle tärkeän asian haavoittuvuutta, tai jos on selvää, että luottamuksen kohteen motiivit joh-tavat luottajalle suotuisaan käytökseen, voi yhteistyö syntyä ilman luottamusta. Luottamus on tärkeässä roolissa sellaisissa yhteistyötilanteissa, joissa puuttuu vahva ulkoinen kontrolli, ja jossa vallitsee suuri epävarmuus toisista ja tulevaisuuden tapahtumista. (Mayer, Davis &

Schoorman 1995, 712–713.) Luottamuksella on positiivinen suhde yhteistyöhön, koska se mahdollistaa avoimen keskustelun ja yhteiseen tavoitteeseen sitoutumisen. (Gausdal 2016, 125). Luottamusta voidaan pitää myös onnistuneen yhteistyön sivutuotteena. Luottamus ei ole sisäsyntyistä, vaan yhteistyön myötä opittua ja vahvistettua. Se ei kuitenkaan synny kaikessa yhteistyössä, vaan silloin kun olosuhteet ovat siihen suotuisat. (Powell 1996, 63.)

Epäluottamusta voidaan pitää luottamuksen vastakohtana, ja näiden kahden välimuotoa voi-daan pitää epävarmuutena (Gambetta 1988, 218). Sitkin ja Sticel (1996, 213) totesivat, että epäluottamuksen voi havaita syntyvän silloin, kun ryhmä ei jaa perustavia kulttuurisia arvoja, vaan osa ryhmästä nähdään kulttuurisesti ulkopuolisina. Epäluottamuksen vallitessa ihmiset reagoivat eri tavoin luottamusrikkeisiin. He voivat hautoa kostoa, olla passiivisia, vaatia an-teeksipyyntöä, vetäytyä yhteistyöstä, ilmaista vihamielisyyttä tai olla anteeksiantavia tilanteen

mukaan (Bies & Tripp 1996, 255). Kuitenkaan epäluottamus ei aina ole pahasta ja sekin voi olla hyödyllistä joissain tilanteissa. Epäluottamus voi tuoda erilaisia mielipiteitä keskusteluun mukaan ja se voi estää liian yksiääniseen ajatteluun ja päätöksentekoon johtavien klikkien muodostumisen. Siten epäluottamus ja luottamus voivat toimia yhdessä samaan aikaan, ilman että ovat toisiaan pois sulkevat vastakohdat. (Kujala, Lehtimäki & Pučėtaitė, 2016.)