4.1 Työuran muutoksen teoreettiset lähtökohdat
4.2.2 Kriisiytyminen muutoksen yhteydessä
Tarkastelen seuraavaksi kriisiytymistä ammatillisen identiteetin muu-tosprosessissa. Selvitys tuo esiin muutosprosessin haasteelliset vaiheet.
Määrittelen aluksi kriisin käsitteen, minkä jälkeen valotan stressin mer-kitystä kriisin taustalla. Vaikea stressi voi johtaa yksilön työuupumuk-seen ja sen kautta työuran muutoktyöuupumuk-seen. Siksi on paikallaan selvittää tarkemmin burnoutia ilmiönä.
Ammatillinen kriisiytyminen
Yksilön urakehityksen kannalta ammatillisilla kriiseillä on olennainen merkitys, koska niiden kautta urassa kehittyvä muutos tunnistetaan tai sopeutuminen urapysähdykseen voi tapahtua (Levinson ym.1979;
O´Connor & Wolfe 1991). Ammatillinen kriisi puhkeaa
Lähteen-mäen (1995, 36–37) mukaan silloin, kun yksilö havaitsee epätasa-painon tähänastisten saavutusten ja ammatillista identiteettiä koske-van mielikukoske-van välillä. Yksilö joutuu arvioimaan uransa mielekkyyttä, arvojaan ja ammatillista identiteettiään.
Ammatillinen kriisi voi puhjeta myös silloin, kun muutostarve osuu samaan aikaan omaan elämänkulkuun kuuluvien siirtymävaiheit-ten kanssa (Erikson 1982; Hermans & Oles 1999). Yksilöllä ilmenee kriisiytymisen yhteydessä työhön liittyvää ahdistusta, kyvyttömyyttä ratkaista työongelmia sekä pyrkimystä korjata tilanne vaihtamalla työ-paikkaa tai ammattia (Roberts 1996; Slaikeu 1990). Tässä tutkimuk-sessa katson kriisien liittyvän yksilön identiteetin etsintään, muodos-tumiseen ja säilyttämiseen. Yksilön maailmankuva muuttuu kriiseissä, mikä on välttämätön henkisen kasvun edellytys. Myös vanhoista käyt-täytymismalleista eroon pääseminen tapahtuu kriisien kautta. Kriisi on käännekohta, jossa yksilö voi kasvaa ja kehittyä tai jäädä paikalleen, jopa taantua. (Jung 1991; O’Connor & Wolfe 1991, 325–326.) Stressitekijät ammatillisessa kriisiytymisessä
Stressitekijöiden merkitystä esimerkiksi työssä jaksamiseen ja suoriutu-miseen on tutkittu laajasti (esim. Kalimo & Toppinen 1997; Le Blanc, de Jonge & Schaufeli 2000; Maslach & Leiter 1997). Tästä huolimatta ei ole varmaa tietoa siitä, riittääkö ammatillisen kriisin puhkeamiseen pelkästään yksi, voimakas tekijä vai onko kyseessä monien tekijöiden yhteisvaikutus. Joka tapauksessa sopiva määrä stressiä parantaa yksi-lön työsuoritusta. (Travers & Cooper 1996). Ammatilliseen kriisiyty-miseen johtavia stressitekijöitä voi löytyä työntekijästä itsestään, työ-hön liittyvistä sekä työn ulkopuolisista tekijöistä.
Yksilöön liittyviä stressitekijöitä voivat olla epäselvä ammatillinen identiteetti (Heppner, Cooks, Strozier & Heppner 1991) työtä koske-vat esteet, täyttymättömät toiveet ja odotukset (London 1997; Mas-lach ym. 2001) sekä omaan terveyteen liittyvät huolet, jotka alentavat yleistä työkykyä (London 1997). Työhön liittyviä stressitekijöitä ovat työn epävarmuus, irtisanomisuhka tai suuret, toistuvat muutokset työ-ympäristössä, työn kuvassa ja työpaikan sijainnissa (Grunberg, Moore
& Greenberg 2001; Mohr 2000). Lyhytaikaiset työsuhteet lisäävät eri-tyisesti työuraa aloittavien työntekijöiden paineita (Draper, Fraser &
Taylor 1997; Sharp & Draper 2000). Työympäristöön liittyviä psyyk-kistä oireilua aiheuttavia tekijöitä ovat Maslachin ym. (2001, 397−422)
mukaan työn ylikuormittavuus, vähäinen vaikutusvalta omaan työhön, palkintojen, sosiaalisen tuen sekä yhteisöllisyyden puute, koetut epäoi-keudenmukaisuudet sekä ristiriidat omien ja työhön liittyvien arvojen välillä. Santavirta, Aittola, Niskanen, Pasanen, Tuominen & Solovieva (2001, 3) havaitsivat tutkimuksessaan, että opettajia rasittivat lisäksi oppilaiden käytöshäiriöt, heikko motivaatio ja huonot työtavat sekä arviointityön vaikeus, huoltajien asenteet, suuret oppilasryhmät, infor-maatiotulva ja uuden teknologian hallintaongelmat.
Työn ulkopuolisiin stressitekijöihin kuuluvat omiin lapsiin, pari-suhteeseen ja muihin omaisiin liittyvät huolet, taloudelliset ongelmat sekä elinpiirissä tapahtuvat yllättävät muutokset (Adams ym. 1996;
Boles ym. 1997). Työstä tai perheestä aiheutuva kuormitus voi vasta-vuoroisesti voimistaa konflikteja (Payne 1988). Kriisitilanteiden selvit-tämisessä perheellä ja oikealla vapaa-ajan vietolla on merkitystä kuor-mituksen vähentämisen kannalta (Lutz & Weeks1985).
Työn luonne ja vaatimukset muuttuivat Tromanin (2000) mukaan 1900-luvun loppupuolella, kun tehokkuuden merkitystä työssä alet-tiin vahvasti korostaa. Työntekijöiden mahdollisuudet rentoutumiseen vapaa-ajalla vähenivät ja työ ylikuormittui. Kouluissa opetus muut-tui enemmän tekniseksi suorittamiseksi (ks. Hargreaves 1994). Opet-tajat kokevat, että edellytykset hoitaa oma työ menestyksellisesti ovat murentumassa. Opettajuutta ei voi enää määritellä etukäteen, mikä lisää ahdistuneisuutta. (Turunen 2000, 47−48; Syrjäläinen 2002.)
Mikäli stressin syntymiseen johtavia syitä haetaan ainoastaan yksi-löstä, perheestä ja työympäristöstä, jää tarkastelu suppeaksi. Bronfen-brenner (1977) on laajentanut stressin syntymisen ekologista mallia.
Hänen mukaansa stressin syntyä edistävät edellä mainittujen tekijöi-den lisäksi ympäröivä yhteisö, lainsäädäntö sekä koko kulttuurinen ja maailmanlaajuinen kokonaisuus. Kulttuurin merkitys koetaan yleensä epäsuorana, mutta samalla voimakkaana. Kullakin yksilöllä kuormi-tusta aiheuttava tekijä tai elämäntilanne voi ilmetä painotetusti tietyllä elämänalueella. Ihminen joutuu vaikeaan stressitilaan, kun syyt "lävis-tävät" koko ekologisen kentän maailmanlaajuisista tekijöistä persoo-nallisiin rasitteisiin. Kuviossa 5 olen esittänyt ammatilliseen kriisiyty-miseen liittyviä taustatekijöitä edellä esitetyn teorian pohjalta.
Ylittäessään rajoja elämänalueensa komponenteista toiseen yksilö kohtaa Painen (1982, 50) mukaan uusia normeja, hierarkioita, kom-munikaatiomalleja, päätöksentekoprosesseja, tuttavuustasoja, vaateita,
mahdollisuuksia, rooleja, paineita, tarpeita ja tunteita. Edellisessä haas-tavassa elämäntilanteessa pärjääminen vaikuttaa suoraan uudessa tilan-teessa selviämiseen. Tasapainoisuus tai epätasapainoisuus ekologisessa kokonaisuudessa määrää suurelta osin ihmisen elämän laadun.
Rajala (2001) on selvittänyt opettajien henkilökohtaisia ja yhtei-söllisiä kokemuksia onnistuneesta ja epäonnistuneesta stressinhallin-nasta. Stressiä synnytti tai vähensi samat tekijät: rehtorin vaihtumi-nen, johtamistyylin muutos, koulutoimen talous, opettajien vaihtu-vuus ja koulun sisäinen kehitystyö. Positiivisessa stressinhallinnassa teemoiksi nousivat vaikeuksien kautta voittoon sekä ongelmanrat-kaisu. Merkittävä tulos oli stressin käynnistämä myönteisen kehityksen käännekohta. Negatiivisissa kertomuksissa stressinhallintakeinoja oli-vat etäisyyden ottaminen, päivittäinen sinnittely, vetäytyminen, kou-lun ulkopuolisiin asioihin keskittyminen sekä omien selviytymisstra-tegioiden kehittäminen. Positiivisissa kertomuksissa tärkeimpiä työti-lanteita parantavia keinoja olivat työtaakan vähentäminen ja yhteis-työ kollegojen kanssa. (Ks. Järvensivu & Valkama 2005; Engeström 2000.) Rajalan tutkimus asettuu hyvin tämän tutkimuksen teoreetti-seen viitekehykteoreetti-seen.
Ammatillinen kriisi liittyy siten ammatillisen identiteetin uudel-leenetsintään ja kehittymiseen. Kriisit voivat vaikuttaa positiivisesti yksi-lön persoonallisuuteen. Kriisit toimivat yksiyksi-lön kehityksessä välttämät-töminä siirtymäkausina peräkkäisten vaiheiden välillä. Yksilöllä on täl-löin mahdollisuus siirtyä henkisessä kehityksessään uudelle tasolle, jol-loin hänen identiteettinsä vahvistuu. Tässä tutkimuksessa ammatillinen kriisiytyminen merkitsee tutkittavan subjektiivista kokemusta hänen elä-mänkulussaan, jolloin yksilön ammatillinen identiteetti on käymistilassa ja hän joutuu tekemään uusia ratkaisuja ammattinsa suhteen.
KUVIO 5. Stressin syntyyn johtavat tekijät Kriisi ja työuupumus
Työuupumus voi olla yksi tekijä työuran muutoksen taustalla. Ilmiön selvittäminen avaa rakentavia käsityksiä tästä oireyhtymästä ja auttaa ymmärtämään sen kohdanneita ihmisiä. 1990-luvun alkupuolen lama Suomessa aiheutti työelämään muutoksia, jotka heikensivät työelämän laatua. Työvoiman supistukset lisäsivät työssä toimivien työmäärää ja kiirettä. Myös työn epävarmuus on koetellut työntekijöiden voimava-roja. (Kalimo & Toppinen 1997, 7.) Santavirta ym. (2001, 1) pitävät työuupumusta jo kansantautina.
Työuupumukseen ajautunut ihminen on Vartiovaaran (1996, 28−29) mukaan joutunut työskentelemään liian lujaa, liian pitkään ja liian vaikeissa olosuhteissa. Hän on saattanut asettaa itselleen liian kor-keita tavoitteita. Tällöin fyysinen, emotionaalinen ja henkinen väsy-mys valtaavat hänet ja yksilön minäkuva alkaa muotoutua kielteiseksi.
- alttius stressille ja työuupumukselle - perfektionismi
- epäselvä ammatillinen identiteetti - henkilökohtaiset arvot - elämänhallinta - terveys, kunto, ikä - mahdollinen siirtymävaihe
TYÖELÄMÄ
TYÖN JA PERHE-ELÄMÄN YHTEENSOVITTAMINEN YHTEISKUNTA
Työsuhde - pätkätyöt - irtisanomisuhka - palkkaus
Työn hallinta - työn yli- tai alikuormittavuus - työn tavoitteet, saavutukset ja oma
ammatillinen identiteetti eivät kohtaa - vähäinen vaikutusvalta työhön, arvoristiriidat
Sosiaaliset suhteet-sosiaalisen tuen puute-yhteisöllisyyden puute
Heikko johtajuus -tuen ja arvostuksen puute -palkintojen puute -epäoikeudenmukainen kohtelu
Taloudelliset tekijät, yllättävät muutokset perheessä ja lähipiirissä
Itsestähuolehtimisen laiminlyönti
Perhevaihe Globalisaatio, työelämän muutos
Lainsäädäntö
Turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvät uhkatekijät
PERSOONA
Työuupumukseen liittyy myös ahdistuneisuutta, ärtyisyyttä, unihäiri-öitä sekä elimistön toimintahäiriunihäiri-öitä. (Ks. Toskala 1999, 9.)
Työuupumukselle alttiimmiksi Aro (2001) näkee masennukseen taipuvaiset henkilöt ja ne, joilla on heikko pettymyksen sietokyky. Työ-uupumus on ilmiönä lähellä masennusta (Tennant 2001). Työtilanteen lisäksi uupumuksen syntyyn vaikuttavat yksilön suhde työhön, yksilöl-liset taipumukset kokea stressiä sekä elämän kokonaistilanne. (Kalimo
& Toppinen 1997; Toskala 1999, 9.) Syrjäläinen (2002, 66−67) liittää työuupumusta aiheuttaviksi tekijöiksi myös arvojen ja toimintatapo-jen välisen ristiriidan. Opettajan ammatti on intensiivistä ihmissuh-detyötä, joten työuupumus heijastuu nopeasti työn hallintaan ja lisää ongelmia opetustyöhön, työn ihmissuhteisiin sekä yhteisöllisyyteen.
KUVIO 6. Työuupumuksen asteittainen kehitys (Kalimo & Toppi-nen 1997, 14)
Työuupumuksen taustalta on löydetty vielä niin sanottu A-tyyppi, jonka käyttäytymiseen liittyvät kilpailuhenkisyys, kiireinen elämäntyyli, vihamielisyys sekä suuri kontrollitarve (Maslach ym. 2001).
Vartiovaara (1996, 134) korostaa, että nykyinen työelämä suosii ulospäin suuntautuvaa, omatahtoista ja kaukaa näkevää ihmistyyppiä, joka osaa vaihtaa työrooleja ja -menetelmiä.
Stressin kehittyminen työuupumukseksi on esitetty kuviossa 6.
voimakas ristiriita
turhautuminen stressi
kyvyttömyys muuttaa tilannetta tai asennoitumista väsyminen
toimintakyvyn heikkeneminen työnilon katoaminen
kyynisyys
hallinnantunteen menettäminen itsetunnon romahtaminen
työuupumus
KUVIO 6. Työuupumuksen asteittainen kehitys (Kalimo & Toppinen 1997, 14)
Kuviosta ilmenee, että stressi on välivaihe kohti työuupumusta. Työuupumuksen kehityksessä on Kalimon ja Toppisen (1997) mukaan oleellista, etteivät työn tarjoamat mahdollisuudet sekä yksilön edellytykset ja odotukset kohtaa toisiaan. Tällöin yksilö ajautuu ristiriitatilanteeseen, jolloin hän turhautuu ja stressaantuu. Laiminlyötyään riittävän levon yksilö väsyy ja hänen toimintakykynsä alenee. Kun työn vaatimukset ja paineet koetaan kohtuuttoman suuriksi ja selviytymättömyyden pelko iskee, ihminen alkaa suojautua tätä vastaan. Hän asennoituu torjuvasti ja kyynisesti työhön kyseenalaistaen sen merkityksen. Opetustyössä tämä näkyy esineellistävänä ja etäisenä
Ihmisen tavoitteet ja odotukset Työn antamat
mahdollisuudet
Työn vaatimukset Ihmisen edellytykset
Työuupumuksen taustalta on löydetty vielä niin sanottu A-tyyppi, jonka käyttäytymiseen liittyvät kilpailuhenkisyys, kiireinen elämän-tyyli, vihamielisyys sekä suuri kontrollitarve (Maslach ym. 2001). Var-tiovaara (1996, 134) korostaa, että nykyinen työelämä suosii ulos-päin suuntautuvaa, omatahtoista ja kaukaa näkevää ihmistyyppiä, joka osaa vaihtaa työrooleja ja -menetelmiä. Stressin kehittyminen työuu-pumukseksi on esitetty kuviossa 6.
Kuviosta ilmenee, että stressi on välivaihe kohti työuupumusta.
Työuupumuksen kehityksessä on Kalimon ja Toppisen (1997) mukaan oleellista, etteivät työn tarjoamat mahdollisuudet sekä yksilön edelly-tykset ja odotukset kohtaa toisiaan. Tällöin yksilö ajautuu ristiriita-tilanteeseen, jolloin hän turhautuu ja stressaantuu. Laiminlyötyään riittävän levon yksilö väsyy ja hänen toimintakykynsä alenee. Kun työn vaatimukset ja paineet koetaan kohtuuttoman suuriksi ja selviyty-mättömyyden pelko iskee, ihminen alkaa suojautua tätä vastaan. Hän asennoituu torjuvasti ja kyynisesti työhön kyseenalaistaen sen merki-tyksen. Opetustyössä tämä näkyy esineellistävänä ja etäisenä asennoi-tumisena työtovereita ja oppilaita kohtaan. Samalla ihminen hämmen-tyy, koska ei käsitä miksi kokee asiat negatiivisesti. Kun ihminen ei suo-riudu työstään halutulla tavalla, voi ammatillinen itsetunto romahtaa.
Uupumus on tunnistettavissa jatkuvasta väsyneisyyden tunteesta (San-tavirta ym. 2001, 29). Kalimon ja Toppisen (1997) mielestä ei voida vielä ennustaa, milloin väsymys muuttuu kokonaisvaltaiseksi työuu-pumukseksi. Oireyhtymä on yleensä pitkäaikainen. Vakavaksi kehitty-nyt työuupumus voi pysyä ennallaan 1−5 vuotta. On kuitenkin tähdel-listä panna merkille, että Kalimon ja Toppisen (emt.) esittämässä mal-lissa yksilöllisestä stressaantumisesta on vielä matkaa varsinaiseen työ-uupumukseen. Tällöin stressin merkkien huomioiminen omassa elä-mässä on arvokasta; yksilöllä on vielä mahdollisuus muuttaa elämän-tapojaan niin, että hän vahvistuu ja motivoituu työssään.
Työuupumuksessa on todettu olevan sukupuolten välisiä eroja.
Sitä on jonkin verran enemmän naisilla, lähinnä emotionaalista uupu-musta. (Burke ym. 1996; Chan & Hui 1995; Kinnunen & Salo 1994.) Tätä selitetään osaksi sillä, että miesopettajat pitävät etäisyyttä oppi-laisiin varsinkin työskennellessään stressaantuneina. Kyyninen asen-noituminen säästää monia miehiä burnoutilta. (Ogus, Greenglass &
Burke, 1990, 387−398.) Stressitilanteissa miehillä on todettu eritty-vän adrenaliinia enemmän kuin naisilla. Psykologisesti naiset
kärsi-vät enemmän kuin miehet, mutta fysiologisesti naiset käykärsi-vät pienem-millä kierroksilla kuin miehet. (Haikonen 1999, 159−170; Vartio-vaara 1996, 108.)
Iällä on katsottu olevan vaikutusta työuupumuksen syntyyn. Mas-lachin ja Schaufelin (1993) mukaan työuupumusta ilmenee enemmän nuorten työntekijöiden kuin 30−40-vuotiaiden keskuudessa. Työuu-pumuksesta eri ikäkausina on esitetty ristiriitaista tietoa. Iän vaikutus voisi olla myös kaksihuippuinen, eli työuupumusta esiintyy enemmän nuorilla, jotka vasta aloittelevat työuraansa sekä ikääntyvillä työnteki-jöillä (Kalimo & Toppinen 1997).
Työterveyslaitoksen teettämän tutkimuksen (Kalimo & Toppinen 1997, 37) mukaan suomalaiset opettajat kärsivät erityisesti uupumisas-teisesta väsymyksestä. Kyynisyys ja ammatillisen itsetunnon heikkene-minen olivat harvinaisempia oireita. Joka kymmenes opetustyössä työs-kentelevä arvioitiin vakavasti uupuneeksi ja lähes puolet lievästi uupu-neiksi. Viinamäen (1997) naisluokanopettajia koskevan tutkimuksen mukaan mielenterveyden häiriöitä ilmeni yli 40 %:lla ja masentunei-suutta 24 %:lla opettajista. Luku on kaksinkertainen verrattuna masen-tuneisuuden keskimääräiseen esiintymiseen väestössä. Luku perustuu opettajien itse esittämään arviointiin. Masentuneista opettajista 42 % ja muista 20 % ei enää haluaisi valita opettajan ammattia. Masentu-neista opettajista 55 % halusi Viinamäen (emt.) mukaan vaihtaa luo-kanopettajan työn johonkin muuhun työhön.
Kuntatyö 2010-tutkimuksen (Forma, Väätäinen & Saari 2003) mukaan opetustyössä työskentelevistä 4,5 % arvioi yleisen terveyden-tilansa erittäin tai melko huonoksi. Fyysinen kunto arvioitiin parem-maksi kuin henkinen kunto. Erittäin tai melko huonoksi työkykynsä arvioi henkisten vaatimusten kannalta 4,8 % tutkimukseen osallistu-neista. Opetusalalla stressiä koki noin 18 %. Opettajan työn raskautta kuvaa se, että itsensä erittäin tai melko usein työhuolien vaivaamaksi vapaa-ajalla koki noin 26 % vastanneista.
Yksilön kriiseilleen antamat merkitykset ovat oleellisia tarkastel-taessa työuran muutosta ja ammatillisen identiteetin rakentumista.
Ibarra (2005, 17) näkee elämäntapahtumien ja niiden merkityksel-lisyyden motivoivan yksilöä pohtimaan mahdollista työuran muu-tosta. Tällöin yksilö tarkastelee senhetkistä ammatillista identiteetti-ään uudesta näkökulmasta tai tuo esiin uusia mahdollisia minuuksia.
Nämä uudet kuvat itsestä voivat saada aikaan sen, että yksilö etsiytyy uusiin kontakteihin eli aloittaa muutosprosessin.