Uravalinnan perusteiden jälkeen tarkastelen erilaisia uratulkintoja.
Lähteenmäki (1995, 28−30) on esittänyt työura-käsitteestä typolo-gisesti objektiivisen, subjektiivisen ja organisatorisen tulkinnan sel-vittääkseen urasuunnittelun ja urajohtamisen strategista merkitystä.
Tässä tutkimuksessa käsittelen yksilön työuraa objektiivisesta ja sub-jektiivisesta näkökulmasta.
TAULUKKO 1. Työura-käsitteen typologisointi objektiivisen, sub-jektiivisen ja organisatorisen uratulkinnan mukaisesti (Lähteenmäki 1995, 29)
Uratulkinta Subjekti, yksilö Organisaatio
Objektiivinen Urapolku/ urakulku Urapolku organisaatioissa Subjektiivinen Ammatillisen identiteetin
kehittymisprosessi Yksilön ammatillinen kehityskaari Organisatorinen Organisatoristen roolien
muutos ammattilaisena Organisaation osaamista uusittava prosessi
2.2.1 Objektiivinen uratulkinta
Objektiivisessa uratulkinnassa työuralla tarkoitetaan yksilön aktiivisuu-teen perustuvaa hierarkkista liikkuvuutta työpaikkojen, toimien, työteh-tävien tai ammattitasojen välillä (Lähteenmäki 1995, 29). Hall (1976) käyttää käsitettä ulkoinen ura, joka merkitsee hierarkkisen etenemisen (advancement) lisäksi ammatillistumista (profession), elinikäistä työsuh-teiden sarjaa (lifelong sequence of jobs) tai tiettyyn rooliin elinikäisenä liit-tyvien kokemusten sarjaa (lifelong sequence of related experiences).
Lähteenmäki (1995, 29) arvioi uran määrittelyn alati jatkuvuuden perspektiivillä vaikeaksi. Nykyisin työurat ovat pikemminkin sirpalei-sia ja katkonaisirpalei-sia. Katkon aiheuttaa yleensä yksilön tietoiset valinnat tai olosuhteiden sanelemat pakkomuutokset: opiskelu, työttömyys, sairastuminen tai lasten syntyminen ja hoito. Brousseaun, Driverin, Enerothin ja Larssonin (1996) mukaan perinteinen urakäsitys on radi-kaalissa muutoksessa. Heidän luomansa pluralistinen uratulkinta antaa mahdollisuudet erilaisille urakokemuksille (taulukko 2).
TAULUKKO 2. Urakäsitteiden keskeiset ominaisuudet ja vaikut-timet (Brousseau ym. 1996)
suunta ylöspäin vähäistä
liikettä vaakasuora vaakasuora alalla
toimin-nan aika vaihteleva koko elämä 7−10 vuotta 3−5 vuotta keskeiset
Lineaarinen ura merkitsee perinteistä, hierarkkista etenemistä orga-nisaatiossa, parhaimmillaan hierarkiassa ylöspäin autoritäärisiin ja vas-tuullisiin virkoihin. Lineaarisella uralla toimivat johtajat ovat motivoi-tuneita, voimakkaita ja aikaansaavia. (Brousseau ym. 1996.)
Asiantuntijauralla sitoudutaan elinikäisesti ammatti- tai erikois-alaan. Uravalinnan jälkeen yksilö kehittää tietotaitoaan, jolloin kehitys tapahtuu kolmivaiheisesti: aloittelija - kisälli - mestari. Asiantuntija-uralla työskentelevät haluavat eksperttiyttä tai teknistä pätevyyttä, tur-vallisuutta tai vakautta. Eksperteille työn luonne on oleellinen osa
iden-titeettiä. Lineaarinen ja asiantuntijaura edustavat perinteistä kuvausta työurasta. (Brousseau ym.1996; Trembley, Wils & Proulx 2002.)
Spiraaliuralle ovat ominaisia ajoittaiset suuret ammattialan, spe-sialiteetin tai koulutuksen muutokset. Noin seitsemän vuoden työ-rupeaman jälkeen työntekijän ammatillinen pätevyys on sellaisella tasolla, että hän voi siirtyä toisiin tehtäviin tai kokonaan uudelle alalle.
Hän voi hyödyntää uudessa urassa edellisen uran tietotaitoa ja kehit-tää uudenlaista tietotaitovarantoa. Spiraaliuralla toimivien uramotii-veina ovat oma kehitys ja luovuus. (Arthur & Rousseau 1996; Brous-seau ym. 1996; Trembley ym. 2002.)
Siirtymäura (transitionaalinen ura) on esitetyistä uramalleista modernein. Sitä voidaan kuvata tasaisen epätasaiseksi uraksi. Ideaalissa siirtymäurassa yksilö siirtyy 3−4 vuoden välein toiseen työhön tai täy-sin toiselle ammattialalle. Uran luominen tai uralla eteneminen eivät ole yksilölle keskeisiä tavoitteita. Vaihtelunhalu ja itsenäisyys työnteossa ohjaavat päätöksiä. (Arthur & Rousseau 1996; Brousseau ym. 1996.)
Objektiivinen uraliikkuvuus liittyy yksilön mahdollisuuteen työl-listyä uudelleen samassa tai uudessa työpaikassa tai siirtyä tehtävästä toiseen. Tämä kamppailu kuvastaa yksilön halua ja kykyä olla tar-peellinen työelämässä. (Sanders & de Grip 2004, 73−74.) Yksilön on kyettävä tiedostamaan työelämässä vallitsevat hierarkkiset rakenteet ja käytännöt sekä mukautettava oma toimintansa niiden mukaan. Myös sosiaalisten suhteiden merkityksen ymmärtäminen työn saamisessa on ensiarvoisen tärkeää (Fernandez ja Weinberg 1997).
2.2.2 Subjektiivinen uratulkinta
Subjektiivisessa uratulkinnassa urakehitystä tarkastellaan läpi elämän jatkuvana ammatillisena oppimisprosessina. Se seuraa yksilön amma-tillisen identiteetin kehitystä, jota hänen ura-ankkurinsa ohjaavat.
Yksilön ammatillisen minäkuvan rakentuminen ilmenee työasentei-den ja urakäyttäytymisen muutoksina. (Lähteenmäki 1995, 26−27, 29−30; Neault 2002.) Subjektiivinen ura kehittyy tasaisten kehitys-kausien ja kriisivaiheiden vuorottelun tuloksena. Tällöin yksilö pyr-kii luomaan tasapainon omien tavoitteiden ja ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien välille siinä ammatissa, joka vastaa hänen identi-teettiään ja ylläpitää hänen työ- ja elämänmotivaatiotaan. (Jokinen &
Luoma-Keturi 2005; Onnismaa 2004.)
Salminen (2005) käyttää käsitettä sisäinen ura, joka on hyvin lähellä Lähteenmäen (1995) subjektiivista urakäsitystä. Sisäinen ura tarkoit-taa yksilön subjektiivista, emotionaalista kokemusta omasta työstään ja työuransa eri vaiheista (emt., 51). Siksi työntekijöiden kokemukset samanlaisesta työurasta voivat erota huomattavasti toisistaan. (Draper
& McMichael 1998.)
Uralla edistymisessä on ratkaiseva merkitys yksilön omilla koke-muksilla, rooleilla sekä arvojen, asenteiden ja motiivien muuttumisella (Puhakka 1998; Schein 1978). Siksi uralla menestymistä ei voida arvi-oida ulkoapäin eikä siihen varvi-oida luoda ulkoisia paineita siinä mitassa kuin perinteisessä uratulkinnassa. Subjektiivisuuden korostus lisää yksi-lön vapautta urakäyttäytymisessä. (Puhakka 1998; Richardson 2000.) Subjektiivisen urakehityksen vaihemalli on esitetty taulukossa 3.
TAULUKKO 3. Subjektiivisen urakehityksen vaihemalli (Lähteen-mäki 1992, 42)
1) Uran valintavaihe Urasitoutuminen (horisontaalinen ja vertikaalinen) Kouluttautuminen
2) Uran alkuvaiheet Kokeiluvaihe (ammatti-identiteetin etsintä) Vahvistamisvaihe
30. ikävuoden siirtymäkausi (identiteetin ensimmäinen uudelleenarviointi)
3) Uran keskivaiheet Etenemis- eli vakiintumisvaihe
Keski-iän/keskiurankriisi (identiteetin perusteellinen uudelleenarviointi)
Säilyttämisvaihe tai uusi etenemisvaihe
4) Uran loppuvaiheet Vetäytymisvaiheen kriisi (identiteetin kadottamisen pelko)
Uran päättäminen ja/ tai uuden uran aloittaminen
Uran valintavaihe. Subjektiivisessa uravaihemallissa yksilön työura alkaa uran valinnalla ja kouluttautumisella. Siihen liittyvät ammat-tiin valmistautuminen sekä erilaiset työpaikat, joissa yksilö testaa tai-pumuksiaan ja ennakkokäsityksiään eri ammateista. Tarkoituksena on löytää suuntautumisvaihtoehto kohti omaa työuraa. (Lähteenmäki 1992, 42; Schein 1978.)
Uran alkuvaiheet. Kokeiluvaiheessa ammatinvalinnan onnistumi-nen tulee testatuksi. Tälle vaiheelle on oleellista ammatillisen identitee-tin ja paikan etsiminen työelämässä, jolloin yksilö kokeilee useita vaih-toehtoisia uria. (Maclean 1992.) Kokeiluvaihe on Lähteenmäen (1992,
42) mukaan tulevan uran kannalta ratkaiseva. Kun yksilö on löytä-nyt sopivan tehtävän itselleen, seuraa lyhyt valmistamisvaihe. Noin 30 vuoden ikävaiheilla yksilö saattaa pohtia tehdyn valinnan onnistu-mista. (Ks. Schein 1978.)
Uran keskivaiheet. Etenemis- ja vakiintumisvaiheessa yksilö raken-taa vahvasti tulevaisuutraken-taan ja asema työelämässä vakiintuu. Säilyttä-mis- tai uuteen etenemisvaiheeseen siirtyminen tapahtuu noin 40 ikä-vuoden tienoilla, johon ajoittuu myös keskiuran kriisi. Tällöin kokeilu-vaihe ja ammatillisen identiteetin tarkastelu tulevat uudelleen ajankoh-taisiksi. Mikäli tehdyt valinnat eivät osoittaudu oikeiksi, voi halu ura-muutokseen olla vahva. Kriisin jälkeinen uravaihe voi olla vakaa, mutta tehtyjen ratkaisujen vuoksi se voi muodostua joko uudeksi kokeilu- ja etenemisvaiheeksi tai säilyttämisvaiheeksi. Yksilön ponnistelu uuden uran edistämiseksi ja aseman vakiinnuttamiseksi on näkyvä osoitus ete-nemispyrkimyksistä. Epätasapainon hyväksyminen on merkki säilyttä-misvaiheesta. Tämä tulee ilmi myös uraansa tyytyväisillä ihmisillä, kun he pyrkivät säilyttämään saavutetun asemansa. (Lähteenmäki 1992.)
Schein (1978) on esittänyt tämän tutkimuksen kannalta mielen-kiintoisen väitteen: Vasta keski-iän pohdintojen tuloksena yksilö saat-taa löytää todelliset tavoitteensa. Se, että yksilöllä on keski-iässä mah-dollisuus sisäisten resurssien ja ulkoisten edellytysten puolesta tehdä uusia ratkaisuja elämässään, voi merkitä huomattavaa henkilökohtaista kehittymistä ja kasvua. Jos muutos ei ole mahdollinen, on yksilön tor-juttava ongelmat ja kestettävä kielteiset tunteensa. Yksilön olisi parasta tehdä edes pieniä, työmotivaatiota nostavia muutoksia, esimerkiksi kehittää itseään työn ulkopuolella. Suurimmillaan muutokset merkit-sevät ammatin vaihtamista.
Uran loppuvaiheet. Ura päättyy Lähteenmäen (1992, 42−43) mukaan vetäytymisvaiheeseen tai kriisiin, jonka tehtävänä on totut-taa työntekijä työstä luopumiseen ja etsiä loppuelämälle uutta haas-teellista sisältöä. Schein (1978) käyttää tästä vaiheesta nimitystä uran myöhäisvaihe, jossa ilmenee, miten yksilö on käynyt läpi aikaisemmat vaiheet ja millainen edeltävä työura on ollut. Schein pitää tärkeänä, että myöhäisvaiheessakin yksilö vielä tiedostaisi kasvun ja kehityksen mahdollisuutensa.
Jälkiteollisessa yhteiskunnassa uraa kuvataan epälineaariseksi ja pirstaloituneeksi (Arnold & Jackson 1997, 427), minkä Vanhalakka-Ruoho (2002) näkee tulevan esiin ihmisten ja yhteisöjen elämän
enna-koimattomuutena, epäjatkuvuutena sekä muutoksina. Yksilöt ja yhtei-söt joutuvat jatkuvasti määrittelemään identiteettinsä ja toimintakult-tuurinsa uudelleen. Urasuunnittelun tarve onkin lisääntynyt erityisesti elämän siirtymävaiheissa (Arnold & Jackson, emt., 427.)
Subjektiivisen uran merkitystä on pidetty tärkeänä ajatellen yksilön urakehitystä. Uran henkilökohtaiset merkitykset korostuvat yksilöiden luodessa itse oman historiansa ja tarinansa. Hierarkkisen urakehityksen sijaan tarkastelun keskiöön on noussut työn sijainti (location) yksilön elämässä. Toisaalta viimeaikaisissa tutkimuksissa on esitetty, että työ-uraa määriteltäessä subjektiivista ja objektiivista puolta olisi tarkastel-tava yhdessä (Cohen ym. 2004; Ekonen & Lämsä 2005), jolloin nii-den välinen vastakkainasettelu poistuisi. Objektiivinen, organisaati-ossa todentuva työura olisi nähtävä myös yksilön subjektiivista ura-kehitystä ja ammatillista kasvua määrittävänä tekijänä. Subjektiivinen uralla kehittyminen puolestaan lisää organisaation inhimillistä pää-omaa ja ammatillista potentiaalia. (Lähteenmäki 1995, 31.)
Yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuneista muutoksista huoli-matta perinteisiä uria näkyy vielä käytännön työelämässä (Brousseau ym. 1996). Tutkijat ovat tosin yksimielisiä siitä, että 1980−90-luvuilla tapahtuneiden talouden, teknologian ja kulttuuristen muutosten vuoksi uran käsite tarvitsee uusia ulottuvuuksia. (Lichtenstein & Men-denhall 2002; Young & Collin 2004.)
Tässä tutkimuksessa tarkastelen tutkittavien urakehitystä sekä sub-jektiivisen että obsub-jektiivisen uratulkinnan pohjalta. Tutkittavat ovat käyneet objektiivisen urakehityksen eri työpaikoissa, eri tehtävissä ja ovat siirtyneet uudelle uralle. Subjektiivista uratulkintaa edustaa käsitys, jonka mukaan tutkittavilla on oma sisäinen kokemuksensa ja käsityksensä omasta urastaan opettajana, työuran muutoksestaan ja ammatillisen identiteetin rakentumisesta. Tässä tutkimuksessa he ovat kuvanneet näitä käsityksiä elämänkerrallisissa kirjoitelmissaan sekä haastatteluissa.