Ammatillinen identiteetti on kuvattu elämänhistoriaan perustuvaksi käsitykseksi itsestä ammatillisena toimijana eli millaiseksi ihminen ymmärtää itsensä suhteessa työhön ja ammatillisuuteen sekä millai-seksi hän haluaa ammatissaan tulla. Ammatilliseen identiteettiin kuu-luvat käsitykset siitä, mihin ihminen kokee kuuluvansa ja identifioitu-vansa, mitä asioita hän pitää tärkeinä sekä mihin hän haluaa sitoutua
ammatissaan. Yksilön työtä koskevat arvot, eettiset ulottuvuudet sekä tavoitteet ja uskomukset liitetään myös ammatilliseen identiteettiin.
(Archer 2003; Beijaard ym. 2004; Kelchtermans 1993; Räty 1987.) Yksilön ammattiin valmistautuminen ja työelämään siirtyminen ajoittuvat varhaisaikuisuuteen, jolloin yksilö itsenäistyy ja perustaa yleensä myös perheen. Psykologiassa puhutaan yksilön itsevastuulli-suuden hyväksymisestä osaksi henkilökohtaista elämää (Aittola & Ait-tola 1990, 12; Levinson 1997). Eriksonin (1959) mukaan ammatillinen identiteetti integroituu työntekijän kyvyistä, taipumuksista ja tarpeista.
Työ luo elämään sisältöä, koska yksilö saa siitä toimeentulonsa ja työ säätelee ajan käytön. Työstä yksilö saa arvostusta ja itsearvostusta.
Yksilön ammatillinen orientaatio ja työhön sitoutuminen ovat vah-vasti sidoksissa hänen ammatilliseen identiteettiinsä (Heinz 2003).
Urasitoutuneisuus käsitetään yksilön pitkäjännitteiseksi pyrkimykseksi saavuttaa uratavoitteet (London 1993). Voimakas urasitoutuminen merkitsee Lähteenmäen (1995) mukaan luopumista muista elämän-tavoitteista. Tällöin työ ja ura ovat yksilön keskeisimmät elämänarvot.
Tyypilliseksi katsotaan myös vahva saavutusmotivaatio ja luottamus siihen, että henkilökohtaisen onnistumisen ja menestyksen saavutta-minen on mahdollista työuralla. (Ks. myös Aryee ja Debrah 1992.) Korkea sitoutuminen näkyy yksilön päämäärätietoisena urasuunnitte-luna sekä uraliikkuvuutena (Lähteenmäki 1995). Honneth (1996) on kehittänyt sosiologisen teorian niin sanotusta tunnustuksen kamppai-lusta. Hän pitää erityisen tärkeänä sitä, että yksilöt osoittavat toisilleen tunnustusta toimistaan ja kyvyistään, jonka avulla ihminen oppii tie-dostamaan oman identiteettinsä ja erityisyytensä. Tunnustuksen saa-minen vahvistaa yksilön urasitoutuneisuutta.
Räty (1987) kuvaa ammatillista identiteettiä yksilön samaistumi-sena tietyn ammatin ominaisuuksiin, tunnustuksiin ja piirteisiin. Täl-lainen määrittely asettaa Rädyn mukaan identiteetin muodostumiselle tiettyjä kriteerejä, joita hän tarkastelee subjektiivisista ja objektiivisista lähtökohdista käsin. Subjektiivisiin lähtökohtiin liittyy yksilön samas-tuminen ammattiin. Samastuessaan ammattiin yksilö pitää työstään ja haluaa tehdä sen mahdollisimman hyvin. Tällöin ammatin voidaan katsoa olevan sidoksissa yksilön koko elämäntilanteeseen. (Räty 1987, 128.) Erikson (1959) liittää subjektiiviseen puoleen lisäksi selkeän kuvan itsestä. Objektiivisissa lähtökohdissa edellytetään, että amma-tin, johon yksilö samastuu, on oltava tunnistettu, selkiytynyt
yhteis-kunnallisilta merkityksiltään, tavoitteiltaan, tehtäviltään, vastuiltaan ja velvollisuuksiltaan. Ammatilla on oltava sellaisia tunnuksia ja omi-naisuuksia, jotka erottavat sen muista ammateista. (Räty 1987, 128.) Erikson (1959) näkee objektiivisen puolen ilmentävän yksilön sopu-sointua ulkomaailman kanssa. Jos objektiivisen ja subjektiivisen puo-len välillä ilmenee ristiriitaa, yksilö voi joutua ammatilliseen identiteet-tikriisiin (ks. Lähteenmäki 1992, 27; Schein 1987, 155−156).
Opettajan ammatillinen identiteetti
Opettajan ammatillinen minäkäsitys on hänen sisäinen kuvansa siitä, millainen hän on opettajan tehtävässä, miten hän siinä selviytyy ja mihin hän ammatissaan pyrkii. Ammatillinen minäkäsitys ilmenee ammatillisen roolin omaksumisena. Näitä rooleja ovat Beijaardin ym.
(2000) mukaan sisällön, ihmissuhteiden, didaktiikan ja pedagogiikan asiantuntijuus sekä kouluyhteisön jäsenyys ja ammatillinen toimijuus.
Myös yksilölliset käsitykset ”hyvän opettajan” ominaisuuksista liitetään ammatilliseen minäkäsitykseen kuuluviksi (Korpinen 1995,141−142).
Ammatillinen minäkäsitys kehittyy pitkäaikaisena yksilöllisenä proses-sina sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden kautta. Opettaja saa palau-tetta työstään ja hankkii kokemuksia oppilaiden ja kollegojen kanssa.
Ammatillinen minäkäsitys rakentuu yleisen, persoonallisen minäkä-sityksen ylle. Se muokkautuu koko elämän ajan ja tulee ilmi yksilön käyttäytymisessä ja valinnoissa. (Korpinen 1995, 142.)
Opettajan ammatillisen identiteetin rakentumista tutkijat ovat luonnehtineet kamppailuksi, jossa opettajaksi opiskeleva tai opetta-jana toimiva rakentaa omaa käsitystään opettajuudestaan niiden kaik-kien kilpailevien näkökulmien, odotusten ja roolien kesken, joita hän kohtaa ja joihin ympäristö odottaa hänen sopeutuvan (Beijaard ym.
2004; Day, Elliot & Kington 2005). Niikko (1998, 86) kuvaa opet-tajaksi kasvamista prosessiksi, jossa yksilö tulee vahvemmin tietoiseksi persoonallisesta identiteetistään. Yksilön ja ympäristön vuorovaiku-tuksella sekä prosessin jatkuvuudella on Niikon (emt.,12) mukaan myös keskeinen merkitys. Tällöin opettajaksi kehittymiseen liittyy yksilön muuttuminen, mikä riippuu asennoitumisesta elämän haas-teisiin. Näin opettajaksi kehittyminen voidaan nähdä osana yksilön koko elämänprosessia.
Sosiaaliset suhteet ovat vain yksi osa opettajan ammatillisen identi-teetin kehittymisprosessia. Opettajan ammatillinen identiteetti
raken-tuu kaikissa niissä konteksteissa, joissa hän toimii. Brownin (1997) kuvaus opettajan ammatillisen identiteetin kehittymisestä sopii myös muihin ammatteihin. Hänen mukaansa työkokemusten lisäksi vapaa-ajan ja harrastusten tuomat moninaiset kokemukset, ystävät ja muut ihmissuhteet, media ja matkustelu rakentavat ammatillista identiteet-tiä. Kysymys on siitä, millaisia taitoja yksilöllä on ja mitä merkitystä työllä on hänelle verrattuna muihin elämän osa-alueisiin. Toisaalta voidaan tarkastella, miten yksilön asema työssä vaikuttaa hänen koke-maansa ammatillisen identiteetin merkittävyyteen tai koko persoonal-lisuuteen ja henkilökohtaisiin arvoihin.
Laine (2004) on tutkinut väitöskirjassaan luokanopettajan koulu-tuksessa tapahtuvaa ammatillisen identiteetin rakentumista. Hän käsit-tää ammatillisen identiteettiin rakentuvan dialogissa yksilön sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä. Ammatillinen identiteetti on sisäi-nen tunne omasta osaamisesta, arvosta ja merkityksestä. Laine korostaa kokemuksellisten ulottuvuuksien merkitystä ammatillisen identiteetin rakentumiselle. Näitä ulottuvuuksia ovat kokemus 1) itsestä ja omasta osaamisesta, 2) tehtävä- ja toiminta-alueesta, 3) toimintatavoista ja -roo-leista, 4) valta-asemasta, 5) vastuusta, 6) ammatin ulkoisesta kuvasta, 7) ammatillisesta kehityshistoriasta ja 8) ammatin tulevaisuudesta. Amma-tillisen identiteetin säilyttäminen muuttuvissa olosuhteissa vaatii yksi-löltä henkistä ponnistelua ja identiteetin rajojen vartiointia.
Työn keskeistä merkitystä ihmisen identiteetille tarkastellut Quicke (1996, 50−59) toteaa, että modernissa yhteiskunnassa työn anonymisoituessa ihmiset etsivät elämän täyttymystä työn ulkopuo-lisista aktiviteeteista. Quicke (emt.) luonnehtii identiteetin rakentu-mista koulutuksen ja työn kautta tapahtuvaksi prosessiksi, johon liit-tyy moraalisia näkökulmia. Yksilön identiteetti rakentuu paikallisessa historiassa, joten identiteetti pohjautuu myös emotionaaliseen sitou-tumiseen. Näkemyksellä on liittymäkohta Scheinin esittämään paik-kakuntaan sitoutumisen ura-ankkuriin, jonka mukaan yksilö haluaa säilyttää omat juurensa sekä tutut ja turvalliset ihmissuhteensa verkos-toituakseen tiettyyn yhteisöön (Salminen 2005, 17).
Ammatillisen identiteetin rakentuminen on siis pitkä kehityssarja, joka alkaa jo suuntautumisena lapsuudessa ja jatkuu ammatillisena sosialisaationa koulutuksessa. Kuitenkin vasta työelämään siirtymi-nen ja ammatissa toimimisiirtymi-nen antavat yksilölle todellisen mahdolli-suuden ammattiroolin vaatimusten sisäistämiseen ja ammattiin
samas-tumiseen. Tämän tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen toteamus Karilta ja Heikkiseltä on se, että kiinnostus opettajan ammattiin saat-taa myös vähetä vuosien myötä siitäkin huolimatta, että se olisi valin-tahetkellä ollut vahva. He näkevät opettajan ammatillisen identiteetin alati muuttuvana, eikä ihminen voi tietää ennalta käsin, millaiseksi se kehittyy. (Kari & Heikkinen 2001, 47.)
Ammatillisen identiteettityön haasteet
Viimeaikaisissa tutkimuksissa ammatillinen identiteetti nähdään alati muuttuvana tasapainon etsimisenä sosiaalisen ja persoonallisen välillä.
Jotkut tutkijat näkevät ammatillisen identiteetin määrittyvän ainoas-taan sosiaalisesti ja diskursiivisesti, kun taas toiset pitävät identiteetin rakentumista myös henkilökohtaisen tarkoituksellisuuden ja itseyden etsintänä. (Goldron& Smith 1999; Sugrue1997.)
Työelämän muutoksia ja työssä oppimista koskevissa viimeaikai-sissa tutkimukviimeaikai-sissa on tullut esiin, ettei nykyinen työelämä anna mah-dollisuuksia osaamisen ja ammatillisen identiteetin vakaalle rakentami-selle, vaan työntekijän odotetaan muuntautuvan tilanteiden edellyttä-mällä tavalla. (Bolivar & Domingo 2006; Kirpal 2004.) Esimerkiksi työyhteisön tehokkuusvaatimukset voivat olla esteenä ammatillisen identiteetin eheydelle (Alasoini 2005). Suurin osa Kirpalin (2004) tut-kimukseen osallistuneista ei uhrannut voimiaan selviytyäkseen nope-asti kehittyvässä työssä. Tämä johti stressiin, välinpitämättömyyteen ja työpaikan vaihdoksiin. Bauman (2002) näkee jatkuvan ammatil-lisen identiteetin rakentamisen haasteena (myös Eteläpelto & Miet-tinen 1993, 8−9; Hall 1999; Heikkinen & Huttunen 2004). Kun yksilön työura on epäjatkuva ja siihen sisältyy useita ammatteja, on ammatillisen identiteetin rakentuminen koko työelämän mittainen prosessi. Suotuisa identiteetin rakentuminen edellyttäisi työelämältä jatkuvuutta ja ennustettavuutta.
Kirpal (2004) luonnehtii ammatillista identiteettiä individualisoi-tuneeksi. Työntekijöiden odotetaan kehittävän proaktiivista ja yrit-tävää työasennetta, joka perustuu monitaitoisuuteen ja joustavuu-teen. Työllisyyden pysyvyys ja taitojen päivitys on siirtynyt työnanta-jan kontolta työntekijälle itselleen, millä on suuri vaikutus ammatilli-seen orientaatioon, ammatilliammatilli-seen identiteettiin ja työntekijöiden kiin-nitykseen. "Yrittävä" malli edellyttää työntekijöiltä myös joustavuutta ja dynaamisuutta. (Ks. Bolivar & Domingo 2006.)
Mikäli näiden vaatimusten keskellä työntekijällä ei ole mahdolli-suus työssä oppimiseen, sosiaaliseen tukeen ja uusien tehtävien hallin-taan (Collin 2005), työntekijä uupuu ja vieraantuu työstään. Hänen työhön sitoutumisensa heikkenee ja myös ammatillinen identiteetti murtuu. (Sennett 2002.) Kuitenkin ajatellen työssäoppimista ja identi-teetin uudelleenmäärittelyä, yksilöllä pitäisi olla aikaa reflektoida omaa työtään ja sen vaikutuksia (Alasoini 2005; Collin 2005).
Identiteetin rakentumisprosessiin liittyy Eteläpellon (1993, 113) mukaan keskeisesti ”human empowerment” -termi, jolla ymmärretään yksilön toimintakyvyn vahvistumista ja voimavarojen käyttöönottoa.
Jotkut tutkijat (esim. Garman 1995; Zimmerman 1995) pitävät voi-maantumista ongelmallisena, koska yksilön valintoja ja toimia pyritään ohjaamaan tarpeettomasti. Tutkijat korostavat yksilön äänen kuulemi-sen sekä oman kontrollin tunteen tärkeyttä. Heikkilä-Laakso ja Heik-kilä (1997, 347−350) näkevät voimaantumisen olevan ihmisestä läh-tevä persoonallinen ja sosiaalinen prosessi, jossa auktoriteetti löytyy ihmisestä itsestään.