Kirjoittaminen tiedonkerrontana ja tiedonmuokkaamisena 34

Kuten edellä todettiin, suomalaisessa prosessikirjoittamista ja yleensäkin kir-joittamisen tutkimusta käsittelevässä kirjallisuudessa samoin kuin prosessi-kirjoittamisen ja prosessi-kirjoittamisen oppaissa useimmin viitattu malli on Bereite-rin ja Scardamalian (1987: 8–25) kahden prosessin mallin. Mallissa noviisin kirjoittamisprosessia kuvataan tiedonkerronta- tai tiedontoistamisstrategiaksi (knowledge-telling) ja ekspertin kirjoittamisprosessia tiedonmuokkaamisstra-tegiaksi (knowledge-transforming). Kuvio 2 havainnollistaa tiedonkerrontamallia ja kuvio 3 tiedonmuokkaamismallia.

Noviisin kirjoitustyö, jota kuvion 2 tiedonkerrontamalli havainnollistaa, on yleensä impulsiivista: noviisi aloittaa tekstintuottamisen pian kirjoittamisteh-tävän saatuaan paljoakaan suunnittelematta. Kirjoittamistehtävää ei nähdä rat-kaisua vaativana ongelmana, eikä kirjoittamiseen yleensä liity tavoitteiden asettelua. Noviisi listaa peräkkäin muistista haettuja ajatuksia ja kirjoittaa suurin piirtein kaiken, mitä asiasta tietää. Hän ei juuri muokkaa tekstiään löy-tääkseen ajatuksilleen sopivimman kielellisen muodon. Tekstiä rakentaessaan hän tukeutuu otsikkoon, aiheeseen liittyvään muistista haettuun tietoon sekä tuttuihin skeemoihin kuten aineissa usein käytettyyn ongelmanratkaisumalliin.

Tällöin ”ongelmanratkaisu” ei tarkoita todellista luovaa pohdiskelua,¹⁷vaan kaa-vamaista rakenneratkaisua: esimerkiksi tilanteen esittelyä, syiden ja

KUVIO 2. Tiedonkerrontastrategian malli (Bereiter – Scardamalia 1987: 11).

17Kognitiivisen skeemateorian mukaan tieto taltioituu mieleen organisoituneina kokonai-suuksina, tietorakenteina, joista käytetään muun muassa nimitystä skeema (ks. skeemateoriasta tarkemmin esimerkiksi Rauste-von Wright – von Wright 1997).

seurausten luettelemista ja ratkaisun tarjoamista tai vain toivomustyyppistä

”jotain pitäisi tehdä ennen kuin on liian myöhäistä” -lopetusta. Noviisi saa teks-tin tuottamiselleen tukea myös jo kirjoitetusta tekstistä. Hänen menettelyilleen on yleisesti ottaen ominaista, että hän pyrkii minimoimaan tehtävän henkisen rasittavuuden ja tyytyy tuttuihin ja helppoihin ratkaisuihin. Siksi hän ei esi-merkiksi välttämättä koe kirjoittamista vaikeana. Valmiissa tekstissä asiat liit-tyvät yleensä otsikkoon, mutta eivät välttämättä kovinkaan kiinteästi toisiin-sa, eivätkä päättelyketjut aina etene systemaattisesti. Tekstistä ei voikaan yleensä havaita jälkiä siitä, että kirjoittaja olisi jotenkin ottanut lukijansa huo-mioon. (Bereiter – Scardamalia 1987: 7–25; K. Lonka 1993: 46–48, 1995: 187;

kirjoitustaidon kehittymisen kannalta myös esimerkiksi Sharples 1999: 21–36.) Tiedonkerrontastrategiaa käyttäen voidaan kuitenkin päästä esimerkiksi vielä ylioppilaskirjoituksissa hyvinkin onnistuneisiin suorituksiin, mikä aina-kin osittain johtuu siitä, että tehtävätyypit ovat kouluopetuksesta tuttuja. Sen sijaan uusissa ympäristöissä kuten korkeakouluopinnoissa kohdattavat uuden-laiset kirjoittamistehtävät vaativat onnistuakseen kehittyneempiä tekstintuot-tamismenettelyjä, kirjoittamisen eksperttiyttä, jota Bereiterin ja Scardama-lian toinen prosessimalli, tiedonmuokkausmalli, kuvaa (kuvio 3).

Kuvio 3 havainnollistaa ensinnäkin sitä, että tiedonmuokkaamisstrategiaa käytettäessä koko kirjoittamisprosessia ohjaava alaprosessi on ongelman ana-lysointi ja tavoitteiden asettaminen. Ongelmaksi ei nähdä vain sopivan sisäl-töaineksen tuottamista, vaan huomio kiinnittyy myös sisällölle annettavaan reto-riseen muotoon. Tämä sisällön ja kielellisen muodon yhteen sovittaminen on keskeistä koko prosessissa; kirjoittamisprosessi onkin jatkuvaa dialogia sisäl-löllisen ongelmatilan ja retorisen ongelmatilan välillä. Eksperttien menettely-tavat vaihtelevat luonnollisesti yksilöittäin: työskentelyyn voi liittyä pitkä kir-joittamista edeltävä suunnitteluvaihe, kirjoittaja voi pysähtyä hiomaan tekstinsä tyyliä kirjoittamisen kuluessa, tai kirjoittaminen voi alkaa hyvinkin pian teh-tävän saamisen jälkeen ja olla nopeaa ja luonnosmaista. Tällöin eksperttikir-joittaja palaa muokkaamaan jo kirjoitettua tekstiä jälkeenpäin. Olennaista eks-pertin kirjoittamisprosessille on kuitenkin juuri tämä sisällön ja retorisen muo-don yhteen sovittaminen. Ekspertille ovat tunnusomaisia arvioivat ja pohdis-kelevat prosessit, reflektointi. Hän asettuu ikään kuin itsensä ulkopuolelle ja arvioi tekstiään myös lukijan näkökulmasta. Tekstistä voikin yleensä päätel-lä, että se on suunnattu jollekulle. Myös argumentointi ja päättely etenevät joh-donmukaisesti, eivätkä tekstissä esitetyt asiat liity ainoastaan otsikkoon vaan myös toisiinsa. (K. Lonka 1993: 48–49, 1995: 187; Rauste-von Wright – von Wright 1997: 43, 50.)

Myös tiedonmuokkaamisstrategiaan liittyy alaprosessina tiedonkerronta-strategia, kuten kuviosta 3 ilmenee. Ekspertille onkin ominaista, että hän

hal-KUVIO3. Tiedonmuokkaamisstrategian malli (Bereiter – Scardamalia 1987: 12).

litsee monenlaisia strategioita ja soveltaa niitä kulloisenkin tehtävän ja tehtä-vävaiheen mukaisesti. Eksperttiyteen kuitenkin liittyy olennaisena se, että kir-joittaja ei tyydy helppoihin ratkaisuihin, vaan etsii uusia ja erilaisia tapoja rat-kaista kunkinkertainen ongelma. Eksperttiys ei näin ole pysyvä tila, vaan jat-kuva omien taitojen kehittelyn tila, jolle on ominaista vaativien tehtävien ja suo-ritustapojen etsiminen ja toteuttaminen. Ekspertit työskentelevät kykyjensä ja taitojensa äärirajoilla, siksi ekspertit myös kuvaavat noviiseja useammin kir-joittamista vaikeaksi, vaativaksi ja raskaaksi. (Scardamalia – Bereiter 1991:

172–174; 1993: 73.)

TEHTÄVÄN HENKINEN EDUSTUS

ONGELMAN ANALYYSI JA

TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN

SISÄLLÖL-LINEN ONGELMA-TILA

RETORI-NEN ONGEL-MATILA ONGELMAN

KÄÄNTÄMINEN

ONGELMAN KÄÄNTÄMINEN

TIEDON- KERRONTA-PROSESSI

SISÄLTÖ-TIETO

DISKURSSI-TIETO

2.2.3. Kirjoittaminen tiedonmuodostamisena

Bereiter ja Scardamalia käsittelevät kirjoittamisen eksperttiyttä myös siitä näkökulmasta, että taitavalle kirjoittajalle kirjoittaminen on löytämistä; kir-joittamalla luodaan järjestystä kaaokseen tai päästään perille siitä, mitä itse asias-sa ajatellaan. Tätä kirjoittamisen puolta korostavat etenkin ammattikirjoitta-jat kuten monet kirjailiammattikirjoitta-jat. Esimerkiksi Sartrelle kirjoittaminen oli niin olen-nainen osa ajattelua, että näkönsä menetettyään hän katsoi, ettei enää voinut ajatella. (Scardamalia – Bereiter 1991: 179.) Tämä kirjoittamisen löytämistä korostava puoli toistuu yleensäkin eksperttiydestä puhuttaessa (Galbraith 1999:

141; Sharples 1999: 112–113). Siksi esimerkiksi Galbraithin mielestä näke-mys, joka korostaa kirjoittamiseen liittyvää eksperttiyttä tietoisena ongel-manratkaisuna, luo itse asiassa väärän tai ainakin liian yksipuolisen kuvan. Kir-joittamista ongelmanratkaisuna tarkasteltaessa ”löytämisessä” on kyse pitkä-kestoisessa muistissa olevien ajatusten hakemisesta ja kielentämisestä; kir-joittaminen tavallaan lisää jo olemassa olevan ymmärtämistä. Galbraithin oman käsityksen mukaan löytäminen nimenomaan eksperttiyden kautta tar-kasteltuna tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että kirjoittaen tuotetaan uusia aja-tuksia ja että kielellä on uuden löytämisessä ratkaiseva osuus. Uusien ajatus-ten esille saamisessa ns. vapaalla kirjoittamisella on merkittävämpi osuus kuin tietoisella ”ongelman” pohtimisella. Ongelmanratkaisumalliin kohdistuvaa kritiikkiään hän perustelee muun muassa sillä, miten kirjailijat kuvaavat kir-joittamista ja sen merkitystä ajattelun ja luomistyön kannalta. Näkemystään havainnollistaakseen Galbraith (1999: 140) siteeraa esimerkiksi kirjailija W.

M. Audenia: ”Language is the mother, not the handmaiden, of thought: words will tell you things never thought or felt before.”

Näkemys luonnosmaisen vapaan kirjoittamisen merkityksestä sisällön tuot-tamisessa esiintyy jo esimerkiksi Galbraithin mainitsemien Wasonin (1980) ja Elbow’n (1973) ehdottaman kaksivaiheisen luonnostelustrategian (dual draf-ting strate) taustalla. Kaksivaiheisessa luonnostelussa kirjoittajia ohjataan sii-hen, etteivät he aloita aiheen käsittelyä ongelmanratkaisumallin mukaisesti suun-nittelemalla, vaan ilmaisevat ensin ajatuksensa vapaalla kirjoittamisella miet-timättä muotoilua tai rakenteita. Vasta tämän alkuluonnostelun jälkeen heitä ohjataan soveltamaan eksplisiittisiä ongelmanratkaisumallin mukaisia menet-telyjä heidän työstäessään luonnostekstiään. Galbraithin tiedonmuodostamis-malli (knowledge-constituting, kuvio 4) pyrkii havainnollistamaan tätä kaksi-vaiheista suunnittelua.

Tiedonmuodostamismalli sisältää sekä eksplisiittisen suunnittelu- ja ongel-manratkaisustrategian, jota kuviossa edustaa laatikko AIHE- JA TEHTÄVÄ-MÄÄRITYKSET, että implisiittisen tiedonmuodostamisprosessin.

Ongelman-Kuvio 4. Tiedonmuodostamisstrategian malli (Galbraith 1999:144).

ratkaisussa on kyse tietoisuuden ylemmistä kerroksista, kognitiivisista toi-minnoista; tiedonmuodostamisprosessi tapahtuu alemmalla tietoisuuden tasol-la. Galbraith pitää omaa teoriaansa ja ongelmanratkaisuteoriaa kuvaavien mal-lien olennaisimpana erona käsitystä muistista ja muistin toiminnasta. Ongel-manratkaisumallissa oletetaan, että muistiyksiköt vastaavat erillisiä ideoita ja ovat näin haettavissa muistista. Galbraith sen sijaan puhuu jakautuneesta semanttisesta muistista (distributed semantic memory), jolla hän haluaa koros-taa sitä, että muistissa ei ole erillisiä ideoita, vaan alemman tason edustuksia, piirteitä, joiden kimpuista ideat erilaisten aktivoitumisprosessien kautta muo-dostuvat lingvistisen verkon kautta kielellisiksi propositioiksi, ajatusten näky-viksi representaatioiksi.¹⁸

AIHE- JA TEHTÄVÄMÄÄRITYKSET A

C D

F B

E

18 Samantyyppinen käsitys muistin toiminnasta näyttää olevan taustalla I. ja K. Longan (1996:

12) todetessa: ”Virittelyvaiheen merkitystä vahvistaa myös uusimman muistitutkimuksen tar-joama tieto. Ihmisen muisti ei ole kuin laatikko, josta tempaistaan kulloiseenkin aiheeseen liit-tyvä tieto tai elämykset ja tuntemukset noin vain suoraan paperille. Sen sijaan se on erilais-ten tietorakenteiden kokonaisuus, josta tehtävän aihepiiri kutsuu esiin tietoja, muistoja, mie-likuvia ja eri tekijöiden välisiä suhteita, niin että kukin kirjoituskerta muokkaa muistiedustusta uudelleen, hahmottaa maailmaa ja tuo mukanaan – vaikka kuinka pienen rippusen – jotakin uutta, joko omintakeisesti ajateltua tai itsenäisesti ilmaistua.”

Tiedonmuodostamisprosessi käynnistyy, kun aihe ja tehtävänanto aktivoi-vat jakautuneen semanttisen muistin piirreverkoston. Tätä Galbraith kutsuu kir-joittajan dispositioksi (writer’s disposition, kuviossa A). Kirjoittaja antaa (ensimmäiselle) aktivoituneelle piirrekimpulle kielellisen muodon (B), tekee ajatuksen näkyväksi. Tämän näkyvän edustuksen, kielellisen moduulin, anta-ma palaute (C) anta-mahdollistaa uuden piirrekimpun aktivoitumisen, joka puolestaan antaa ainesta (D) seuraavan kielellisen edustuksen syntymiselle. Syntynyt uusi moduuli antaa jälleen palautetta (E) kirjoittajan dispositiolle. Tätä näkyvien rep-resentaatioiden ja kirjoittajan disposition välistä prosessia Galbraith kutsuu dis-positonaaliseksi dialektiksi (dispositional dialectic). Teksti alkaa tavallaan itse kirjoittaa itseään.¹⁹ Kaksivaiheisen suunnittelun strategiassa on olennais-ta, että retorisiin ongelmiin tai retoriseen suunnitteluun ei pysähdytä eikä teks-tiä arvioida ensimmäisessä vaiheessa, sillä pysähtyminen katkaisee jakautu-neen semanttisen muistin piirrekimppujen aktivoitumisen ketjun ja kirjoittaja helposti kadottaa kosketuksensa mielessään olevaan implisiittiseen kirjoitta-jan dispositioon. Vasta kun ajatukset on saatu näkyviin, strategia vaihtuu ongelmaratkaisumallin mukaiseksi aiheen, tehtävän, retoristen vaatimusten yms. pohdinnaksi ja arvioinniksi. Vapaalla kirjoittamisella kirjoittaja on tuot-tanut raakamateriaalia, jota hän voi sitten tarkastella rakenteellisena ja retori-sena ongelmana.

Galbraith itse toteaa mallistaan, että se on lähinnä luonnos ja että lisää tut-kimusta tarvitaan. Omissa alustavissa tutkimuksissaan hän on joka tapauksessa todennut, että vapaalla kirjoittamisella tuotetuissa teksteissä on suurempi

”orgaaninen eheys” kuin sellaisissa teksteissä, joissa ideat on haettu muistis-ta erillisesti. Kun tähän vapaaseen kirjoitmuistis-tamiseen yhdistetään ongelmanrat-kaisumallin mukainen suunnittelu, menettely näyttäisi tuottavan koherentim-pia tekstejä kuin pelkkä ongelmanratkaisumalli. (Galbraith 1999: 151.) Kir-joittamisen opetus on perinteisesti ollut hyvin suunnittelu- ja ongelmanrat-kaisupainotteista. Ei kuitenkaan ole merkityksetöntä, jos sisällön rikkauden, tekstin kokonaiskoherenssin ja jopa paikallisen koheesion kannalta menes-tyksekkäämpi tekstintuottamistapa olisikin kaksivaiheisen luonnostelun stra-tegia. Toisaalta kuitenkin esimerkiksi Sharples (1999: 102–107) toteaa, että luon-nostekstin muokkaaminen on vaativa taito.

19 Ks. tarkemmasta mallin kognitiivisesta kuvauksesta ja sen teoriatausta Galbraith 1999.