Kasvatus ja koulutus politisoitumiskeskustelun ytimessä

Kasvatus, koulutus ja päivähoito olivat teemoja, joiden kohdalla korkeakoulu ja kan-salaisten arki leikkasivat näkyvimmin. Opettajankoulutuksen yhtenäistymisen ja tieteellistymisen taustalla olivat peruskoulun asettamat tarpeet ja seurauksena kou-lutustarjonnan demokratisoituminen ja alueellinen laajeneminen. Peruskoulu-uudis-tus ja siihen liittynyt luokanopettajakoulutuksen akatemisoiminen olivat käytännön sanelemia, mutta vahvasti myös arvolatautuneita kysymyksiä. Yhtä arvolatautunut oli varhaiskasvatuksen ja lastentarhanopettajien koulutuksen ympärillä käyty kes-kustelu.⁷¹¹ 1970-luvun poliittisesti jännitteisessä ilmapiirissä koulutukseen liittyneet kysymykset olivat paljon enemmän kuin käytännön ratkaisuja. Koulutusta ei enää nähty yhteiskunnasta irrallisena vaan yhteiskunnan muuttamisen välineenä.

Sekä kommunistit että heidän vastustajansa ymmärsivät koulutuksen yhteiskun-nallisen merkityksen. Vasemmistossa painotettiin koulutuksen kykyä vähentää eriar-voisuutta ja korjata vääristyneitä luokkarakenteita. Oikealla laidalla taas uskottiin va-semmiston käyttävän koulutusta sosialistisen yhteiskuntajärjestyksen rakentamisen ja vallankumouksen työkaluina. Haastattelutulkinnoissa nousee esiin kokemus siitä, kuin-ka peruskoulukriittisyyttä kuin-kanavoitui korkeakoulun kuin-kasvatustieteelliseen tutkimukseen ja opettajankoulutukseen kohdistuneeseen epäluuloon. Niiden mukaan paikallinen oikeistoeliitti näki peruskoulun uhkana, joka oli rikkomassa suomalaisen yhteiskun-nan luokka- ja kerrostumajakoa.⁷¹² Ville Okkonen näkee koulu-uudistuskamppailun liittyneen erilaisiin käsityksiin siitä, miten tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta tuli to-teuttaa koulujärjestelmän kautta. Oppikoulun ja etenkin yksityiskoulujen kannattajille demokratia merkitsi vanhempien valinnanvapauden turvaamista, mutta peruskoulun puolustajat vetosivat yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen. Perus-koulukeskustelu kärjistyi, koska perinteinen oikeisto koki vasemmiston pyrkivän sen kautta koulujärjestelmälle kuulumattomiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin.⁷¹³

709 Pohjois-Karjala 21.9.1976: ”Sitoutuu, ei sitoudu, sitoutuu….” (Turunen).

710 Pohjois-Karjala 12.3.1977: ”Korkein opetus kehittyy oikeaan suuntaan” (vt. Turunen).

711 Kivinen, Rinne & Ketonen 1993, 160–180; Ahonen 2003, 140; Okkonen 2013a, 73–78.

712 Esim. Engeström 1970, 257–259; Okkonen 2014, 92; Leskinen 2016; HM10R; HM20.

713 Okkonen 2013a, 73–78.

Tutkimuksissa on tuotu esiin, kuinka maan johtavissa piireissä niin kokoomuk-sessa kuin oikean laidan keskustalaisten ja sosiaalidemokraattien riveissä taisteltiin tosissaan kommunismia vastaan. Varsinainen vallankumouksen pelko oli kuitenkin sitten 1940- ja 1950-luvun kiihkeiden vuosien jäänyt taakse, kunnes taistolaisuus nosti muistumia sodan jälkeisiltä vuosilta – koettiin, että länsimaalaiset arvot, yhteiskun-tajärjestys ja Suomen itsenäisyys olivat uhattuina.⁷¹⁴ Kyse oli myös elinkeinoelämän välittömistä intresseistä. Ajateltiin, että tuotantokoneiston rattaat hidastuisivat, jos iso osa kokonaisesta sukupolvesta ja tulevaisuuden työntekijöistä kuuluttaisi impe-rialismin ja markkinatalouden vastaista taistelua.⁷¹⁵ Sakari Suutarinen kuitenkin nä-kee, ettei julkisuuteen välittynyt vallankumouksen ja marxilaisuuden uhka vastannut täysin todellisia tuntemuksia. Niitä korostettiin julkisuudessa tietoisesti, jotta varoja vasemmistolaisen tieteen ja opetuksen vastustamiseen saataisiin kerättyä nopeammin.

Kyse oli siis tiedepolitiikan suunnasta ja valtion taloudellisen ohjailun laajuudesta – ei vain konkreettisesta vallankumouksen pelosta.⁷¹⁶

Oikeisto näki opettajankoulutuksen yhtenä vasemmiston tehokkaimmista vaiku-tuskanavista. Kuten Savonlinnan ja Joensuun lastentarhanopettajakoulusta koskenut uutisointi osoittaa, opettajankoulutuksen vasemmistolaisvaikutuksen vastainen toi-minta oli järjestäytynyttä. Radikalismin leviämistä vastustivat Rehtorien neuvoston ja Professoriliiton ohella kaksi vaikutusvaltaista järjestöä eli Korkeakoulu- ja tiedepo-liittinen tutkimussäätiö (KTTS) ja Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS). Molempien säätiöiden perustajat olivat elinkeinoelämän, yliopistojen ja kulttuurielämän johtavia vaikuttajia, niiden rahoitus tuli teollisuudesta ja elinkeinoelämästä ja niiden perusta-minen ja toiminta tapahtuivat pääosin salassa henkilökohtaisiin suhteisiin ja yhteis-työverkostoihin kiinnittyen. Vaikka säätiöiden toimijat ja rahoittajat olivat samoja, oli niiden toiminta hieman eri tavoin painottunutta. Vuonna 1971 perustettu Korkea-koulu- ja tiedepoliittinen tutkimussäätiö keskittyi vastustamaan hallinnonuudistus-ta sekä tieteen ja tutkimuksen marxilais-leninistisiä vaikutteihallinnonuudistus-ta. KTTS:n tärkeimpiä menetelmiä olivat tiedon hankinta ja jakaminen erilaisten selvitysten, tutkimusten ja seminaarien kautta. Vapaan koulutuksen tukisäätiö (perustettu 1973) puolestaan vastusti peruskoulua sekä vasemmiston ajamaa koulutuspolitiikkaa ja pyrki sisä-kautta vaikuttamaan opetusministeriössä tehtyihin koulutusta koskeviin linjauksiin ja päätöksiin. Opettajankoulutuksen kohdalla VKTS suuntasi huomionsa henkilös-tö- ja opiskelijavalintoihin sekä oppisisältöihin ja pystyi Sakari Suutarisen mukaan vaikuttamaan muun muassa virkanimityksiin ja tutkimuksen painotuksiin. Ville Ok-konen kuitenkin katsoo, että VKTS:n koulutuspoliittiset tavoitteet jäivät monilta osin toteutumatta.⁷¹⁷

Molempien säätiöiden kohdalla verkostoituminen oli avaintekijä. Korkeakoulu- ja tiedepoliittinen tutkimussäätiö kokosi toiminnanjohtajansa Hannu Rautkallion joh-dolla vaikuttavan asiantuntija- ja yhteysmiesverkoston, johon kuuluivat muun muassa edustajat jokaisesta maan yliopistosta ja korkeakoulusta. Verkostoon kuuluvilta säätiö

714 Vesikansa 2004, 231, 281, 303, 306.

715 Leskinen 2004, 234.

716 Suutarinen 2008, 37; Myös Suomen 1970- ja 1980-luvun liike-elämän poliittista toimintaa tutkinut Maiju Wuokko toteaa, että liike-elämän 1970-luvun sosialismin pelko ei välttämättä liittynyt suoraan val-lankumouksen pelkoon, vaan se luki sosialismiksi myös valtion talouspoliittisen roolin aktivoitumisen.

Wuokko 2016, 123–124.

717 Leskinen 2004; Suutarinen 2008, 30, 43; Okkonen 2012a; Okkonen 2012b.

saattoi pyytää kirjoituksia, esitelmiä, selvitystä tai tietoja tarpeen mukaan. KTTS:llä oli linkki Joensuuhun ainakin keskustalaisen Edistyksellisen Tiedeliiton kautta. Myös Joensuun korkeakoulun rehtori Heikki Kirkinen kuului asemansa puolesta KTTS:n perustajajäseniin, vaikka hänen roolinsa säätiön toiminnassa ei ollutkaan keskeinen.

Yliopistomaailman vaikuttajien, rehtoreiden ja professoreiden, ohella suhteiden luo-minen tiedotusvälineisiin oli tärkeää. Esimerkiksi Helsingin Sanomat, Suomen Kuva-lehti, Uusi Suomi ja Aamulehti kuuluivat säätiön tavoitteita tukeneisiin julkaisuihin.

Myös Karjalainen ja Karjalan Maa olivat samoilla linjoilla säätiön kanssa. Vaikka suo-ria todisteita kytköksistä ei ole, kertoo jotain se, että Vapaan koulutuksen tukisäätiön perustajajäsenen Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professorin Veikko Heinosen marxilaista tiedettä vastustaneita kirjoituksia julkaistiin Karjalaisessa useita⁷¹⁸. Simo Seppo arvelee, että Joensuun samanaikaisen uutisoinnin takana ja paikallisena tieto-lähteenä oli harjoittelukoulun opettaja, joka kirjoitti ahkerasti korkeakoulun asioista eri puoluelehtiin.⁷¹⁹

On vaikea arvioida, miten vahvasti aikalaiset uskoivat korkeakouluopetuksen ja opettajankoulutuksen poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiin ja miten suuri niiden vai-kutusmahdollisuus todellisuudessa oli. Opiskelijapolitiikkaan osallistunut haastatel-tava kuvailee uskoneensa aidosti, että vasemmisto aikoi kasvatuksen kautta toteuttaa vallankumousta⁷²⁰. Saman käsityksen jakaa Esko Salminen, joka katsoo, että opetuk-sen ja tutkimukopetuk-sen avulla käytiin 1970-luvun Suomessa informaatiosotaa tavoitteena Suomen muuttaminen kommunistiseksi yhteiskunnaksi. Käytännössä taistolaisten soluttautuminen vallankumouksen palvelukseen näkyi Salmisen mukaan Tampereen toimittajakoulutuksessa ja sitä kautta sanomalehtien ja Yleisradion toimituskunnissa.

Poliittisessa oikeistossa uhka koettiin ainakin 1970-luvun alkupuolella todellisena, mutta vuosikymmenen loppua kohden porvarillisten lehtien vallankumouspelko hälveni.⁷²¹

Sanomalehti Karjalainen oli huolissaan opetuksen vallankumouksellisista tavoit-teista, mikä korostui etenkin lastentarhanopettajakoulutuksen kohdalla. Karjalaisen esiin tuoma diskurssi oli avoimen poliittinen, sillä sen mukaan korkeakoulua käy-tettiin suorien poliittisten tarkoitusperien välikappaleena. Lehti myös vahvisti ris-tiriitaisen korkeakoulun diskurssia luomalla mielikuvaa korkeakoulun poliittisesta jakautumisesta. Karjalainen viljeli kirjoittelussa termejä ”manipulaatio” ja ”pakko-syöttö”, jotka korostivat oppimistapahtuman yksisuuntaisuutta, tiedon siirtämistä opettajalta oppijalle ja opettajan valtaa. Sanavalinnoilla alleviivattiin opetuksen suurta vaikutusta opiskelijan ajatusmaailmaan ja jopa poliittisiin mielipiteisiin, mikä etenkin lasten hoivaan liittyvään koulutukseen kohdalla kuulosti vaaralliselta.⁷²² Kirjoittelu toi esiin huolta opetuksen poliittisista ja marxilaisista vaikutteista sekä siitä, mihin lastentarhanopettajakoulutuksella ja lastentarhojen kasvatustyöllä pyrittiin. Kirjoi-tuksissa uumoiltiin, että ULO-koulutus tähtäsi vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen: ”Ihmeteltävän ovelasti ovat uudenmallisen koulutuksen suunnittelijat

718 Esim. Karjalainen 20.3.1972: ”’Kun silmät avautuvat’. Professorin ajankohtainen puheenvuoro”;

20.3.1975: ”Professori Veikko Heinonen: Joensuun korkeakoulun tutkintovaatimukset. Arviointia marxi-laisen manipulaation vaikutuksista”.

719 Leskinen 2004, 289–291; Seppo 2007, 22.

720 OM12.

721 Salminen 2004, 317.

722 von Wright 1993.

lähteneet liikkeelle. He ovat löytäneet juuri sen oikean keihäänkärjen, sen kohdan koulutuksesta, jossa muokkaus onnistuu helpommin ja varmemmin. Kodin vaiku-tus näet mitätöityy hyvin nopeasti, kun lastentarhoissa annetaan päivästä toiseen tehokasta ’koulutusta’”.⁷²³ Myös haastateltava tunnistaa lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvän puheen retorisen vaikuttavuuden:

[M]ulla on semmonen käsitys, että oikeisto näki siinä vaiheessa, että tää on erittäin tehokas juttu vastustaa ylipäätään tällasia radikalisoitumisilmiöitä ja myöskin monia koulutuspoliittisia juttuja. Ja arvaapa minkä takia? Kysymyksessä ovat niin sanotut pikkulapset. Ja sillon kun puhutaan kasvatuksesta, se on hirveen emotionaalinen, silloin kun puhutaan pienten lasten kasvatuksesta, ja niistä yritetään jo päiväkodissa tehdä kommunisteja, ja sillon kuule herää ihmiset.⁷²⁴

ULO-koulutuksen henkilökuntaan kuulunut haastateltava koki koulutukseen koh-distuneet syytökset käsittämättöminä:

Mutta sitten tää ympäristö alko näillä kirjotuksilla osotella ihan järkyttäviä hyök-käyksiä meitä vastaan. Se oli valtavan hämmentävää. Mullakin oli todellakin tästä koulutuksen rakentamisesta ja sisällön saamisesta jonkinlaiseen tolkkuun, niin sit-ten siihen mylläkkään ruvetaan meitä syyttämään ihan tajuttomilla asioilla. Et nyt ne rupee päiväkotien kautta vallankumousta rakentelemaan. Se oli siis niin tajuton ja asiantuntematon kommentti, mitä lehdissä kirjoteltiin. Se oli ihan tajutonta. Jos aatellaan semmosta asetelmaa, että luokanopettajakoulutus sai olla ihan rauhassa, jos ajatellaan sellasta ihan älytöntä yhtälöä, että aletaan lasten kautta tekemään val-lankumousta. Sehän olisi ollut paljon helpompi tehdä luokanopettajakoulutuksen kautta, siellä opettaja menee itsekseen sinne ryhmään ja se saa niille lapsille puhua mitä tahansa. Päiväkodissa siellä on aina kaksi tai kolme henkilöä kontrolloimassa mitä tää lastentarhanopettaja siellä työstää. Se olis ollut täysin toimimaton yhtälö, että ruvettais lastentarhan kautta vaikuttamaan lasten ajatteluun ja kotien ajatteluun.

Et siis jos hyppään tähän päivään ja tapahtuis tämmönen, niin vois melkein nostaa kunnianloukkauksesta syytteen, että ruvetaan jotain koulutusohjelmaa tolla tavalla ahdistamaan ja perusteettomasti syyttelemään.⁷²⁵

Edellinen haastateltava nostaa esiin kysymyksen siitä, miksi juuri lastentarhanopet-tajakoulutus, eikä esimerkiksi luokanopetlastentarhanopet-tajakoulutus, joutui politisoitumiskohun keskiöön. Luokanopettajakoulutuksella oli taustallaan pitkät perinteet ja yliopistoon siirrettynäkin se noudatteli pitkälti seminaariajan käytäntöjä ja sisältöjä. Lastentar-hanopettajakoulutuksen yliopistollistamiseen taas kytkeytyi laaja perheen asemaan, varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon liittynyt murros. Kodin ylivertainen asema pik-kulasten kasvattajana oli 1970-luvun alussa väistymässä ja naiset siirtymässä laajalla rintamalla työelämään. Yhteiskunnan vaikutus lapsen kehitykseen lisääntyi paitsi hoidon tarpeen kasvaessa myös ideologisesti varhaiskasvatuksen yhteiskuntapo-liittisten kytkentöjen kautta. Kehitteillä olleen päivähoitojärjestelmän tavoitteena oli kotien niukan viriketoiminnan kompensoiminen, ongelmaperheiden tukeminen,

so-723 Karjalainen 17.3.1975: Välituntivalvoja.

724 HM17.

725 HM22R.

siaalisten erojen tasoittaminen ja naisten työssäkäynnin lapsille aiheuttamien haittojen ehkäiseminen, mutta myös lasten kasvattaminen aktiivisiksi, itsenäisiksi ja yhteis-kuntakelpoisiksi kansalaisiksi.⁷²⁶ Päivähoito ja esiopetus haluttiin nivouttaa osaksi koulutusjärjestelmää.

Uudenmuotoinen lastentarhanopettajakoulutus toi perinteisen menetelmäope-tusta ja pedagogisia taitoja korostaneen käsityömäisen ja kokonaisvaltaisen asian-tuntijuuden rinnalle lapsen kasvuun liittyvän teoreettisemman viitekehyksen, jossa korostui konstruktivistinen eli lapsen omaa aktiivisuutta painottanut oppimiskäsi-tys. Tavoitteet olivat aikaansa edellä, sillä laajemmin nämä ominaisuudet omaksuttiin varhaiskasvatuksessa vasta 1990-luvulla.⁷²⁷ Joensuun korkeakoulun uudenmuotoi-sen lastentarhanopettajakoulutukuudenmuotoi-sen opetussuunnitelmassa vuodelta 1973 ilmenee kehityspsykologinen lähestymistapa, jossa lapsen vuorovaikutus ympäristönsä kanssa nähdään keskeisenä kasvua ja kehitystä määrittävänä tekijänä. Koulutuksen yhteiskuntapoliittinen näkökulma ilmaistaan suoraan: opetussuunnitelman mukaan päivähoitojärjestelmä on osa ”demokraattista yhteiskuntakehitystä”. Ydinjaksojen ja harjoittelun ohella opetuksen mainitaan rakentuvan projektityön varaan, jonka tavoit-teena on teoriatiedon ja käytännön yhdistäminen.⁷²⁸

Keskustelu lasten päivähoidon kehittämisestä, esiopetuksesta ja lastentarhan-opettajakoulutuksen sisällöistä sai 1970-luvun Suomessa poikkeuksellisen ideologi-sen luonteen. Joensuun lastentarhanopettajakoulutus edusti uutta ja modernia tapaa nähdä lapsi ja varhaiskasvattajan rooli. Monille opiskelijoille ULO-koulutus oli ni-menomainen vetovoimatekijä, osa korkeakoulun edelläkävijyyttä: ”Mä en olis ikinä hakenut tänne, ellei se olis ollut uudenmuotoinen lastentarhanopettajakoulutus. Se kertoi, että nyt tähän voi vaikuttaa, ja että tämä on jotain muuta kuin seminaari.”⁷²⁹ Toisaalta lasten hoitovastuun osittainen siirtäminen yhteiskunnalle oli kompleksi-nen asia. Yhdeksi tekijäksi kielteisten asenteiden taustalla on nostettu sosialististen maiden pitkälle kehittynyt päivähoitojärjestelmä, jonka mallia myös Suomessa hyö-dynnettiin. Totta onkin, että esimerkiksi Joensuussa kasvatustieteellinen tutkimusyh-teistyö DDR:n suuntaan oli aktiivista.⁷³⁰ Poliittista manipulointia pidettiin erityisen tehokkaana ja häpeällisenä kritiikkiin kykenemättömien pikkulasten kohdalla ja pe-lättiin, että vallankumousoppeja oltiin ujuttamassa lastentarhanopettajakoulutuksen kautta päiväkoteihin saakka.

Se oli sikäli hirvittävää se ideologia, että lapsesi ei ole sinun. Kuvittele nyt, vanhemm-ilta kielletään kaikenlainen lapsen kasvattaminen. En mie ole kokenut, että miun lapset on ehdottomasti miun omia, ne on miun vastuulla. Totta ihmeessä niille pitää antaa semmoset eväät, joilla ne toivottavasti pärjäävät elämässä. Näiden eväiden antaminen kiellettäisiin ja pantaisiin joku tämmönen hurlumhei ideologia. […] Kasvatusperinne piti saada poikki.⁷³¹

726 Onnismaa 2010, 132–139.

727 Hujala, Puroila, Parrila-Haapakoski & Nivala 1998, 44–45, 111–113.

728 Varhaiskasvatuksen henkilökunnan koulutuskomitea 1974; Joensuun korkeakoulun uudenmuotoisen lastentarhanopettajakoulutuksen opetussuunnitelma 1973, 171–203.

729 OM2R.

730 Ahonen 2000, 418; Sarjala 2003, 174.

731 HM19.

Se, että lastentarhanopettajakoulutukseen liittynyttä uutisointia saattoi pitää vakavasti otettavana uutisointina, liittyi historialliseen tilanteeseen ja siihen, miten politiikka ko-ettiin. Ideologioiden välinen valtakamppailu oli kylmän sodan aikakaudella näkyvää, ja politiikan ja puolueiden rooliin yhteiskunnallisen kehityksen suuntaajina uskottiin vahvasti. Kuten Salokangas toteaa, sosialismi oli 1970-luvulla varteenotettava vaih-toehto⁷³². Tästä perspektiivistä katsoen vallankumouksen toteuttaminen koulutuksen ja julkisuuden kanavia hyväksi käyttäen ei ollut täysin mahdoton ajatus. Taustalla vaikuttivat kuitenkin erilaiset taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset intressit, joiden ajamisessa politisoitumisen negatiivisia mielikuvia ja jopa vallankumouksen pelkoa voitiin käyttää tehokkaasti hyväksi.

Keväällä 1975 käynnistynyt Savonlinnan ja Joensuun lastentarhanopettajakoulu-tusta koskenut kirjoittelu on asetettava 1970-luvun vasemmistolaisen koulutuspo-litiikan raameihin. Samoihin aikoihin Joensuun korkeakoulun ULO-kohun kanssa julkisuus kiehui Pirkkalan marxilaisen koulukokeilun ympärillä. Kuten aiemmin on todettu, Joensuun korkeakoulun psykologian professori Annika Takala oli kokei-lun keskeisiä hahmoja. Vaikka Takalaa, Joensuuta ja Pirkkalan tapausta ei koskaan julkisuudessa yhdistetty toisiinsa, merkitsi keväällä 1975 kuumentunut keskustelu niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti käännekohtaa yliopistojen politisoitumisen ympärillä käydyssä keskustelussa. Kielteisen uutisoinnin seurauksena ristiriitaisen korkeakoulun diskurssi vahvistui ja Joensuun korkeakoulu alkoi julkisuudessa näyt-täytyä erilaisten ideologisten jännitteiden leimaamana avoimen poliittisena yhteisönä.

4.3 Yhteenveto - maaKunnan, YhteisKunnan vai