hallinnonuudistus ja edelläkävijyyden diskurssi

Edellä kuvatut korkeakouluyhteisön rakentumiseen ja yhteisöllisyyden kokemuksiin liittyneet näkökulmat jäivät julkisessa kirjoittelussa pitkälti piiloon. Korkeakoulun edistyksellisyyttä ja suunnannäyttäjän roolia painottanut edelläkävijyyden diskurssi nousi esiin myös julkisuudessa, mutta korostui lähinnä korkeakoulun ensimmäisinä toimintavuosina ja hallinnonuudistuskeskustelun yhteydessä. Hallinnonuudistus toimi korkeakoulun politisoitumiskeskustelun konkreettisena vedenjakajana. Se oli myös suurin yksittäinen korkeakoulun toimintaa koskenut asia, jota käsiteltiin julki-suudessa. Sen kautta hahmotettiin korkeakoulun edistyksellisyyttä, asemaa suhteessa muihin yliopistoihin, sisäisiä valtasuhteita sekä korkeakoulun toiminnan käytännön organisoitumista. Opettajien rekrytoinnin, opetuksen suunnittelun ja muiden opetuk-seen liittyneiden järjestelyiden ohella hallinto oli kysymys, joka kuului korkeakoulun toiminnasta vastanneiden eturivin huolenaiheisiin. Aihe oli valtakunnallinen ja se nousi vuoden 1969 aikana yhdeksi yliopistokentän polttavimmista keskustelutee-moista.

Pohjoiskarjalaisten maakuntalehtien hallinnonuudistuskirjoittelusta voi löytää kolme tasoa, joista ensimmäinen oli yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta sekä valtakunnal-lista kokonaisratkaisua tavoitelleen opiskelijaliikkeen taso. Toisella tasolla hallinnon-uudistus oli osa opiskelijaliikkeen sisäistä valtakamppailua, jossa oikeisto, keskusta ja vasemmisto kamppailivat määrittelyvallasta koko opiskelijaliikkeen tavoitteiden, keinojen ja julkisuuskuvan suhteen. Hallinnonuudistusta käytettiin ylioppilaskunnan sisäisen valtapolitiikan ja puolueitten välisen taktikoinnin välineenä. Kolmantena oli paikallinen taso, jossa painittiin kunkin korkeakoulun erityisongelmien kanssa. Jo-ensuun kohdalla tämä tarkoitti hallinnon järjestämisen vaikeutta ja toiveita pysyvän ratkaisun saamiseksi alati muuttuneiden väliaikaisten asetusten sijaan.

Korkeakoulujen hallinnonuudistusta on käsitelty perusteellisesti useissa yliopisto-historiallisissa teoksissa,²⁴⁵ joten käyn siksi prosessin vaiheet läpi vain lyhyesti. Tarve yliopistojen hallinnon uudistamiselle oli noussut esiin opiskelijamäärien ja oppiainei-den työmäärän kasvaessa. Perinteisesti valta oli korkeakouluissa keskitetty kunkin ai-neen professorille eikä apulaisprofessoreilla tai nuoremmilla opettajilla opiskelijoista puhumattakaan ollut sananvaltaa oppiaineen asioissa. Vielä 1960-luvun alkupuolella ongelma koettiin lähinnä käytännöllisenä; yhä suurempi osa professoreiden työajas-ta kului hallinnollisten tehtävien hoitoon. Vastyöajas-ta ylioppilaiden radikalisoituminen 1960-luvun lopulla nosti hallintokysymyksen korkeakoulupolitiikan keskiöön.²⁴⁶

Suo-243 OM7.

244 OH6.

245 Esim. Kivinen, Rinne, Ketonen 1993; Eskola 2002; Tiitta 2007.

246 Eskola 2002, 288–293.

men Ylioppilaskuntien Liitto (SYL) ja poliittiset opiskelijajärjestöt ottivat hallinnon-uudistuksen esille uudessa valossa, ja mies ja ääni-periaatteesta muotoutui vuoden 1968 aikana radikalisoituvan ylioppilasnuorison ajaman yliopistouudistuksen sym-boli. Opiskelijaradikaaleille hallinnon järjestäminen merkitsi oikeudenmukaisuutta, vapautta ja demokratiaa. Opiskelijoiden mielestä korkeakoulujen hallintoelinten edustajat oli valittava yleisellä ja yhtäläisellä vaalilla (yyä-periaate), jossa äänioikeu-tettuja ja vaalikelpoisia olivat kaikki korkeakouluyhteisön jäsenet niin opiskelijat kuin henkilökunta. Yliopistojen hallinnonuudistus linkittyi näin osaksi yliopistojärjestel-män ja koko yhteiskunnan kehittämistä ja demokratisoimista.

Hallinnonuudistuksen tulevaisuus näytti hyvältä. Opiskelijoiden joukkovoiman kasvu ja opiskelijavaikuttajien astuminen valtakunnanpolitiikkaan kiinnittivät val-tiovallan huomion opiskelijoiden vaatimuksiin. Tukensa hallinnonuudistukselle antoivat niin opetusministeri Johannes Virolainen kuin presidentti Urho Kekkonen.

Vastapuolella olivat vanhojen yliopistojen professorikunta, joka piti opiskelijoiden vaatimuksia kohtuuttomina ja puhui yliopistojen itsehallinnon ja maltillisemman hal-lintoratkaisun puolesta. Poliittisesti rintamalinja kulki vasemmiston ja keskustan sekä oikeiston välillä. Opetusministeriön asettama korkeakoulutoimiston toimistopäälli-kön Jaakko Nummisen johtama korkeakoulujen sisäisen hallinnon kehittämiskomitea ilmensi valtionjohdon tavoitetta tiukentaa otettaan korkeakoulupolitiikassa ja toimia yhdenmukaisesti suurissa linjakysymyksissä.²⁴⁷

Nummisen komitean mietintö valmistui kesäkuussa 1969. Julkinen huomio kiin-nittyi valtuuston osalle esitettyyn mies ja ääni -periaatteeseen, jolla kuitenkin oli vain vähän todellista merkitystä. Alihallinnon eli laitos- ja osastoneuvostojen kohdalla ko-mitea esitti kiintiömallia.²⁴⁸ Runsaan julkisen keskustelun ja kritiikin siivittämänä laa-dittiin Nummisen komitean esityksen pohjalta opetusministeri Johannes Virolaisen johdolla lakiesitys (Lex Virolainen), jota muutettiin sivistysvaliokunnassa siten, että mies ja ääni ulotettiin myös laitostasolle. Esityksen läpimeno näytti aluksi varmalta, sillä hallituksella oli selvä enemmistö eduskunnassa. Oppositiopuolueiden kokoo-muksen, liberaalin kansanpuolueen ja RKP:n toteuttaman ja Professoriliiton pitkälle organisoiman yli viikon kestäneen jarrutuspuhetulvan takia ensimmäistä eduskun-takäsittelyä ei kuitenkaan saatu valmiiksi ennen kevään 1970 eduskuntavaaleja, ja lakiesitys raukesi.²⁴⁹

Hallinnonuudistus nousi valokeilaan heti Joensuun korkeakoulun ensimmäisissä avajaisissa 17. syyskuuta 1969. Toisin kuin useimpien muiden yliopistojen rehtorit²⁵⁰, Joensuun korkeakoulun va. rehtori, professori Veli Nurmi otti mies ja ääniperiaattee-seen myönteisen kannan. Hänen mukaansa Joensuun korkeakoulu oli valmis kokei-lemaan hallinnon järjestämistä Nummisen komitean ehdottamalla tavalla. Nurmi oli taustaltaan opetusministeriön entinen virkamies, joka oli ollut keskeisesti mukana valmistelemassa opettajankoulutuksen uudistamista. Hän oli korkeakoulupiireissä tunnettu uudistusmielisyydestään. Nurmi itse arvioi myöhemmin, että hänen kan-nanottoonsa vaikutti yyä-periaatteen näkyvimmän tukijan opetusministeri Johannes Virolaisen istuminen avajaisyleisön joukossa.²⁵¹

247 Kivinen, Rinne & Ketonen 1993, 83–85.

248 Sundbäck 1990, 39–40. Eskola 2002, 296.

249 Tiitta 2007, 180–181; Kivinen, Rinne & Ketonen 1993, 86–94.

250 Kallioinen 1999, 22.

251 Nevala 2009, 110, 125.

Avajaisuutisointi nosti esiin paitsi hallinnonuudistuksen myös ympäröivän maa-kunnan mielikuvia ja odotuksia toimintansa aloittaneesta korkeakoulusta. Eräs haastateltava tulkitsi julkisuuden suhtautumisen korkeakouluun olleen avajaisten yhteydessä myönteisimmillään: ”[…] kohokohtia oli ne ensimmäiset avajaiset. Ne sai erittäin positiivista julkisuutta. Ja se avajaisyleisöhän oli todella edustava ym-päri Suomea, oli presidentti, valtionjohtoa ja muut yliopistot oli erittäin tasokkaasti edustettuina.”²⁵² Karjalaisen²⁵³ ja Karjalan Maan²⁵⁴ kirjoituksissa kuvattiin avajaista-pahtumia ja esitettiin otteita juhlapuhujien sekä juhlajumalanpalveluksessa saarnan-neen piispa Olavi Kareksen puheista. Kirjoitukset painottivat tilaisuuden juhlavuutta ja arvokkuutta Finlandia-hymneineen, juhlajumalanpalveluksineen ja arvovaltaisine vieraineen, joihin kuuluivat opetusministeri Johannes Virolainen ja Helsingin yliopis-ton rehtori Erkki Kivinen. Molemmissa lehdissä Nurmen puheen sisältö jäi avajaisjuh-lallisuuksien esittelyn varjoon. Lehdistö ei uutisoinnissaan hahmottanut lausunnon ja hallinnonuudistuksen korkeakoulupoliittista merkitystä vaan keskittyi kuvaamaan tilaisuuden kulkua.

Sekä Karjalainen että Karjalan Maa suhtautuivat myönteisesti Veli Nurmeen ja kehuivat tämän uudistuskykyä ja otetta uuteen tehtäväänsä. Karjalaisen rehtorista käyttämät ilmaisut ”tavoitetietoinen”, ”haluaa esittää uusia suunnitelmia” ja ”valmis kokeilemaan” korostivat edelläkävijyyden diskurssia: ”[Veli Nurmi on] tavoitetietoi-nen rehtori, joka ei tyydy vain hahmotettujen linjojen toteuttamiseen, vaan haluaa myös esittää uusia suunnitelmia ja on valmis kokeilemaan. Niin pitääkin.”²⁵⁵ Karja-lan Maan pakinoitsija Oppipoika puolestaan vertasi Veli Nurmen iloista persoonaa ja hallintodemokratialle myönteistä asennetta muiden korkeakoulujen rehtoreiden synkkämieliseen suhtautumiseen. Joensuun uusi korkeakoulu edusti rehtorinsa kaut-ta iloiskaut-ta ”miiniä”, ilmettä. Samalla Karjalan Maa toi esiin lehden tuen mies ja ääni -periaatteelle. Olihan se tässä vaiheessa keskustajohdon näkyvästi ajama hanke.

Tähän asti ovat kaikki muut korkeakoulurehtorit yksimielisen synkkämielisesti en-nustaneet vähintäänkin Sodoman ja Gomorran kohtaloa yliopistojen ylle, joka lankeaa hallintodemokratian syntiin. Näiden varovasti kohotettujen sormien vierelle putkahtaa uuden korkeakoulun uusi rehtori, joka ei turhia kurtistele kulmiaan, vaan perin iloisella miinillä sanoo olevansa valmis kokeilemaan.²⁵⁶

Viikko avajaisten jälkeen Veli Nurmi esiintyi Karjalan Maan haastattelussa.²⁵⁷ Haas-tattelija ei kysymyksissään painottanut hallinnonuudistuksen ideologisia ja puolue-poliittisia näkemyseroja, vaan punnitsi vaalitavan merkitystä käytännössä. Vaalitavan seuraukset olisivat joko näennäisiä tai aiheuttaisivat täydellisen kaaoksen yliopistojen koko hallintojärjestelmässä. Haastattelussa Nurmi tarkensi, että hän nimenomaan jätti

252 HM3.

253 Karjalainen 18.9.1969 ”Joensuun korkeakoulu valmis mies ja ääni -yhdistelmään. Pitkän työn tulosta ja alkua juhlittiin”.

254 Karjalan Maa 18.9.1969 ”Joensuun korkeakoulu hyväksyy mies ja ääni-periaatteen. Akateeminen avajaisjuhla seminaarilla”.

255 Karjalainen 18.9.1969: ”Ensimmäinen rehtorinpuhe” (pääkirjoitus).

256 Karjalan Maa 19.9.1969: ”Miehistä ja äänistä” (Oppipoika).

257 Karjalan Maa 26.9.1969: ”Näennäisele vai kehotus kaaokseen? Mitä yksi oppilas voi yhdellä äänellä päättää?”.

vastustamatta mies ja ääni -periaatetta sen sijaan, että olisi varsinaisesti tavoitellut sitä. Lieventävästä ilmaisuistaan huolimatta Nurmi teki pesäeroa perinteiseen pro-fessorikuntaan ja osoitti oman ja koko korkeakoulun tuen opetusministeriöjohtoiselle korkeakoulupolitiikalle, jossa Joensuun korkeakoulu oli ottamassa edelläkävijän roo-lia. Korkeakoulupoliittiset ristiriidat näyttäytyvätkin Karjalan Maassa näiden kahden suuntauksen välisinä, eivät puolueideologisina.

Pohjois-Karjalan avajaisuutinen poikkesi Karjalaisen ja Karjalan Maan uutisoin-nista kahdella tavalla. Ensinnä Nurmen hallinnonuudistusehdotusta ei huomioitu lehdessä mitenkään ja toiseksi uutisen yhteyteen oli liitetty haastattelu, jossa kan-sakouluntarkastaja Ilmari Laine esitti näkemyksensä korkeakoulun merkityksestä maakunnalle. Laineen mukaan korkeakoulu vaikutti ennen kaikkea sivistyksellisen tasa-arvon lisääntymiseen, sillä työmies-pienviljelijä-kodeista lähteville nuorille oli taloudellisesti helpompaa opiskella Joensuussa kuin kauempana sijaitsevilla paikka-kunnilla.²⁵⁸ Mies ja ääni -ehdotuksen sivuuttamista voi lähestyä sanomalehti Pohjois-Karjalan lukijakunnan ja SDP:n hajaannuksen kautta. Puolueen enemmistö edusti maltillista ja konservatiivista sosiaalidemokratiaa, ja myös Pohjois-Karjala -lehti py-sytteli tällä linjalla. Vaikka lehden linja 1970-luvun alussa muuttui kriittisempään suuntaan, oli se edelleen yleisesti ottaen hillitty ja keskiluokkainen. Valtakunnallisia koulutus- ja kulttuurikysymyksiä enemmän sitä kiinnosti paikallinen kunnallispoli-tiikka.²⁵⁹ Hallinnonuudistus oli lehden lukijoille teemana etäinen.

Karjalainen palasi Nurmen avajaispuheeseen lokakuussa 1969, jolloin korkea-koulun väliaikainen hallintokollegio hyväksyi opetusministeriölle annetun Lex Vi-rolaista puoltaneen lausunnon. Lausunnossa hallintokollegion enemmistö tarjoutui virallisesti kokeilemaan mies ja ääni -periaatteelle pohjaava hallintoa. Korkeakoulu-jen rehtorienneuvosto suositteli lausuntoKorkeakoulu-jen yleislinjaksi valtuustoKorkeakoulu-jen kolmikantaa, joten Joensuun kannanotto erosi radikaalisti tästä näkemyksestä. Karjalainen uuti-soi: ”Joensuun korkeakoulun kannalta ei ole olemassa esteitä korkeakouluhallinnon uudistusten toteuttamiselle. Tämä käy ilmi väliaikaisen hallintokollegion eilen pitä-mässään kokouksessa hyväksymästä opetusministeriölle annettavasta lausunnosta, jonka mukaan Joensuun korkeakoulu yhtyy niihin pääperiaatteisiin, jotka sisältyvät korkeakoulujen hallinnosta tehtyyn lakiluonnokseen.”²⁶⁰

Karjalainen vältteli syksyn 1969 aikana ottamasta kantaa korkeakoulun hallinnon-uudistusesitykseen ja tukeutui edellisen lainauksen tapaan virallisten lähteiden välit-tämään puhetapaan. Karjalainen ei myöskään Karjalan Maan lailla nojannut hallin-nonuudistuskirjoittelussaan edelläkävijyyden diskurssiin. Lainauksen takana olevan uutisen lähteenä oli käytetty hallintokollegion lausuntoa ja se oli muotoiltu epäsuoran diskurssin²⁶¹ muotoon eli siitä oli jätetty pois kaikki suoraan lainaukseen viittaavat merkintätavat. Tukeutumalla virallisen instituution tuottamaan lähdemateriaaliin toi-mittaja ja lehti välttyivät ottamasta suoraan kantaa puheena olleeseen asiaan. Risto Kunelius kutsuu ilmiötä vastuun kierron strategiaksi.²⁶² Tämän journalistisen keinon

258 Pohjois-Karjala 18.9.1969: ”Vuosikymmenen odotukset täyttyneet, Joensuun korkeakoulun avajaiset”;

Pohjois-Karjala 18.9.1969: ”Yksi tavoite on nyt toteutunut”.

259 Laukkanen 2006, 104–112.

260 Karjalainen 9.10.1969: ”Joensuun korkeakoulu halukas kokeilemaan uutta hallintoa: Lakiluonnoksesta puoltava lausunto”.

261 Fairclough 1992, 107.

262 Fairclough 1997, 99; Kunelius 2003, 69, 226–229.

voi tulkita maakuntalehtien perspektiivistä myös siten, että lehti pyrki vahvistamaan alueellisen edunvalvojan rooliaan luottamalla tunnettuihin ja vakiintuneisiin alueel-lisiin instituutioihin ja näiden edustajiin. Silloin lehden tai toimittajan oma ääni jäi taka-alalle välittämään instituution tuottamaa diskurssia.²⁶³

Tilanne oli Karjalaisen kannalta ristiriitainen. Lehden puoluekanta olisi edellyttä-nyt mies ja ääni -periaatteen torjumista, mutta maakunnan ykköslehtenä sen oli vai-kea kritisoida aloittelevaa korvai-keakoulua. Korvai-keakoulun mies ja ääni- myönteisyyden radikaalius ei juuri korostunut Karjalaisen kirjoittelussa, minkä voi seuraavan haas-tateltavan tapaan tulkita syksyn 1970 paikallista tilannetta vasten: ”Mut se oli siinä tilanteessa, kun meillä oli opiskelijoina Itä-Suomen seminaarin viimeinen vuosiluokka ja sitten oli pääasiassa näitä kansakoulunopettajien täydennyskoulutusta, ei sillon ajateltu, että sit nyt niin kovin radikaalia olisi.”²⁶⁴ Kontekstissa, jossa korkeakoulu oli keskittynyt ensisijaisesti opettajien täydennyskoulutukseen, hallintomallin painoarvo ei ollut samanlainen kuin suurissa yliopistoissa.

Kolmen lehden kirjoittelun perusteella Joensuu oli syksyllä 1969 ja keväällä 1970 etäällä vanhojen yliopistojen ympärillä käyneestä hallinnonuudistuskuohusta. Hallin-nonuudistuskirjoittelu toi Joensuun korkeakoulun esiin edelläkävijyyden diskurssin näkökulmasta korostaen sen nuoruutta, uudistushenkisyyttä ja rehtorin ennakkoluu-lottomuutta. Hallinnonuudistusta ei kuitenkaan tässä vaiheessa nähty paikallistason ongelmana tai puoluepoliittisena vastakkainasetteluna, vaan jakolinja kulki korkea-koululaitoksen uudistajien ja konservatiivien välillä. Puoluepoliittisten sävyjen puut-tuminen hallinnonuudistusuutisoinnista keväällä 1970 liittyi suurelta osin siihen, että poliittisten opiskelijajärjestöjen järjestäytyminen oli paikallistasolla vasta alussa, ei-vätkä ne kampanjoineet uudistuksen puolesta kuten muilla yliopistopaikkakunnilla.

Esimerkiksi Jyväskylässä, jota ainakin osa joensuulaisista piti esikuvana hallintoa kos-keneissa kysymyksissä, 500 opiskelijaa osallistui lakiesityksen eduskuntakäsittelyn aikana luentolakkoon.²⁶⁵