hyvän ja pahan välimaastossa

Laaja haastatteluaineisto antaa mahdollisuuden pohtia miten 1970-luvun yliopisto-toimijat – niin henkilökunta kuin opiskelijat – määrittelevät politisoitumisen ja mitä poliittisuus heille itselleen merkitsi. Haastatteluissa kerrotut asiat eivät ole suoraa rekonstruktiota menneisyydestä, vaan muistot ovat rakentuneet vuosien ja vuosikym-menten saatossa. Portelli jakaa muistelukerronnan kolmeen eri tasoon tai kontekstiin, joista ensimmäinen on henkilökohtainen, oman elämän kulkuun, perheeseen ja yksi-tyisiin asioihin liittyvä, toinen on yhteisöllinen esimerkiksi työyhteisön, naapuruston tai muun sosiaalisen osallistumisen kautta kerrottu me-näkökulma ja kolmas on insti-tutionaalinen politiikkaan, ideologiaan ja valtioon liittyvä näkökulma, joka esitetään kolmannessa persoonassa tai persoonattomassa muodossa.⁸⁵⁷ Näiden tasojen sisällä muisti tuottaa aktiivisesti merkityksiä ja järjestää menneisyyden tapahtumia, tarinoi-ta, kokemuksia ja tunteita mielekkääksi, haastattelutilanteen sosiaaliseen ja

kulttuu-853 Vares 1995, 206–207; Vares 2000, 30–33, 41.

854 Smolander 1995, 153–154.

855 OM11.

856 OM7.

857 Portelli 1997, 27.

riseen kontekstiin sopivaksi kertomukseksi. Muisti on prosessi, jota kaikki luetellut kontekstin tasot ovat muokanneet ja muokkaavat jatkuvasti.⁸⁵⁸

Henkilökohtaiset kokemukset suuntaavat sitä, miten ja missä määrin aikakautta muistellaan sekä mitä halutaan unohtaa tai jättää kertomatta. 1970-luvun politisoitu-minen on joillekin arkaluontoinen asia, joka määrittää yksityisyyden rajan selvästi. Raja voidaan vetää siihen, miten omaa tai muiden osallistumista muistellaan ja puhutaanko esimerkiksi henkilöistä nimillä. Korkeakouluyhteisön tiiviys, sosiaalisten suhteiden laatu sekä korkeakoulun luonne edelleen olemassa olevana työyhteisönä vaikuttavat siihen, mitä asioita koetaan soveliaaksi muistella ja mistä on parasta vaieta.

Pauliina Latvala on muistitietotutkimuksessaan arjen poliittisesta kulttuurista havainnut, että ihmisten politiikkasuhteen ulottuvuudet ovat moninaiset. Korkea-koulun politisoitumisen yhteydessä ihmisten suhde politiikkaan ja poliittisuuteen noudattaa pitkälti Latvalan hahmottelemia näkökulmia politiikan myönteisistä, neutraaleista ja kielteisistä merkityksistä sekä suhteen emotionaalisuudesta ja ko-kemuksellisuudesta.⁸⁵⁹ Mutta sekä Latvalan että monissa muissa politiikan muista-mista käsittelevissä tutkimuksissa itse politiikan käsitteen ja ihmisten sille antamien määritelmien tulkinta jää puolitiehen – ehkä juuri siksi, että politiikka on käsitteenä liukuva ja epämääräinen sekä mitä suuremmassa määrin sidoksissa kontekstiinsa.

Politiikan käsitehistoriaa tutkineen Kari Palosen mukaan ”politiikka ’on’ kaikki mitä politiikaksi nimitetään”.⁸⁶⁰

En kysynyt haastateltavilta suoraan, miten he määrittelivät politiikan, poliittisuu-den tai politisoitumisen. En myöskään avannut heille, ainakaan tietoisesti, tutkimuk-seni politiikkakäsitteen lähtökohtia. Tosin haastattelujen lähtöoletuksena olleen Joen-suun korkeakoulun punaisen maineen voi jo itsessään ajatella sisältäneen tulkinnan poliittisuudesta vasemmistolaisuutena ja tuoneen siten haastatteluun mukaan niin sanottuna kolmantena osapuolena tai varjodialogina esioletuksen politisoitumisen merkityksestä⁸⁶¹. Haastatteluja kuunnellessani ja litteraatioita lukiessani mietin, vah-vistinko itse kysymysvalinnoillani punaisen yliopiston mielikuvaa ja johdattelinko haastateltavia määrittelemään poliittisuuden vasemmistolaisuudeksi. Poliittisuuden tulkinnat jäivät kuitenkin pitkälti haastateltavien oma-aloitteisen esiin nostamisen varaan ja rivien välistä tulkittaviksi.

Ilmeisin tapa tarkastella politisoitumista on kuvata sitä korkeakouluun liittyneenä puoluepoliittisena aktivoitumisena, johon liittyi puoluekannan avoin tunnustaminen ja poliittisissa järjestöissä toimiminen. Politisoitumista voi pitää porvarillisena vasem-miston nousuun liittyvänä käsitteenä⁸⁶², mutta myös vasemmistolaiset itse korostavat toimintansa aktiivisuutta muihin poliittisiin ryhmiin verrattuna. Aineistossa poliit-tisuutta kuitenkin määritellään myös muunlaisten perspektiivien ja toimijuuksien kautta, eikä muistitietohistoria vahvista stereotypiaa vasemmistolaisuuden noususta 1970-luvun politisoitumisen ainoana ilmentäjänä. Politisoitumista kuvataankin laa-jasti eri puoluepoliittisten ryhmien ryhmäetujen puolustamisena. Taistolaisten ohella etenkin keskustalaiset nousevat esiin poliittisina toimijoina, mutta poliittinen profi-loituminen koski kaikkia:

858 Portelli 2006, 58; Abrams 2010, 78–79.

859 Latvala 2013, 33–36.

860 Esim. Palonen 2008, 195–195.

861 Latvala 2004, 158–159; Makkonen 2008, 154–155.

862 Esim. Raaska 2003, 23.

Kyllä se on ollut ihan muualta […], joka täällä on ollut, et sanotaan demarit-keskusta-akseli on kyllä ollut hyvin vahvasti käytännössä koko ajan sillon, sanoisko nyt kansan-rintama, mikskä sitä nimitettiin sillon aikanaan, niin tota siinä. Ja ollenkaan vähek-symättä sitä, että kyllä taustalla on aina ollut hyvin vahva periporvarillinen vaikutus niinku yliopistomaailmassa ylipäätänsä.⁸⁶³

Aikalaiskirjoittelu hahmottaa politisoitumisen yhteiskuntaelämän yhdeksi erilli-seksi, mutta välttämättömäksi osa-alueeksi. Avoimen poliittisuuden ja puolueet-tomuuden diskurssien vastakkainasettelua ilmensi erityisesti sanomalehti Kar-jalainen, jonka mukaan vasemmistolaiset olivat tuoneet politiikan ja poliittisesti manipuloivan tutkimuksen ja opetuksen korkeakouluun – vastoin pyyteettömän epäpoliittisin motiivein liikkeellä olleen Pohjois-Karjalan ja sen kansan toiveita⁸⁶⁴. Eräs politisoitumiskeskusteluun sisältynyt ristiriita olikin, että vasemmistolle kor-keakoulujen demokratisoiminen sekä korkor-keakoulujen ja yhteiskunnan vuorovaiku-tuksen korostaminen niin tutkimusaiheissa, opetuksessa kuin muilla vaikuttamisen tasoilla merkitsi tieteen ja tutkimuksen objektiivisuuden lisääntymistä. Voi ajatella, että korkeakoulun ja yhteiskunnan suhteen välttämättömyyttä painottaessaan se ikään kuin epäpolitisoi tieteen ja tutkimuksen poliittisuutta. Vastapuoli taas tulkitsi yhteiskuntapoliittisten tarkoitusperien esiin nostamisen tieteen ja tutkimuksen yh-teydessä politiikan tuomisena areenalle, joka perinteisesti oli ollut epäpoliittinen.

Politiikan luonne oli siis mahdollista tulkita hyvin eri tavoin. Toisille se merkitsi yhteiskunnallisten näkökulmien avoimuutta, demokratiaa ja edelläkävijyyttä. Toiset taas liittivät sen puolueellisuuteen, subjektiivisuuteen ja oman edun tavoitteluun yli yhteisen hyvän.

Haastatteluaineistossa 1970-luvun politisoitumista tehdään ymmärrettäväksi si-joittamalla tapahtumat ja ilmiöt omaan aikaansa. Sitä kautta nykypäivän näkökul-masta ylilyönneiltä tuntuvat ilmiöt asettuvat hyväksyttävään valoon, eivätkä kaipaa selittelyä tai puolustamista. Vastakkainasettelut kuuluivat asiaan, eikä niissä ollut 1970-luvun näkökulmasta mitään erityistä. Samaan tapaan taistolaisuus näyttäytyy liikkeen parissa toimineiden muistoissa mahdollisena ja ymmärrettävä – olihan yh-teiskunta silloin selvästi vasemmistolaisempi⁸⁶⁵.

Täytyy muistaa, että maailmanaika oli kauttaaltaan toisenlainen. Se kulttuuri oli er-ilainen siinä vaiheessa ja tota mä en ainakaan osaa muistaa kauheen dramaattisina sem-mosia erilaisia vastakkainasetteluja tai kiistoja. Niitä vaan käytiin, joskus äänestettiin eikä sen kummempaa.⁸⁶⁶

Siinähän oli sitten, mä en tiedä oliko se sopeutumis-, se ei ollut sopeutumisvaikeuksia, vaan se oli ihan tähän tilanteeseen kuuluvaa asiaa, että poliittisia taisteluja käytiin. Ja tota monet asiat muotoiltiin ikään kuin poliittisiks kysymyksiks, vaikka ne ei sitä ollut.

Politiikan kieli oli ikään kuin se, millä erilaisia juttuja muotoiltiin, joka sitten muuttu kovasti myöhemmin.⁸⁶⁷

863 JYMOM2.

864 Esim. Karjalainen 17.9.1975: (Seppä).

865 Kontula 2002, 57.

866 JYMHM4.

867 JYMHM9.

Ilmapiirissä, jota pidettiin yleisesti politisoituneena, vasemmistolaisuus erottui politisoituneimpana ryhmänä. Kyse saattoi olla siitä, että vasemmistolaiset eivät sa-lanneet poliittisuuttaan ja poikkesivat käyttäytymisessään ja räikeissä mielipiteissään selkeästi muista⁸⁶⁸. Aineistossa ei juurikaan luonnehdita, minkälaisia olivat 1970-lu-vun korkeakoulussa vaikuttaneet keskustalaisuus tai sosiaalidemokraattisuus, mutta sen sijaan taistolaisuutta tulkitaan hyvinkin tunteenomaisesti ja värikkäästi. Sosiologi ja vasemmistopoliitikko Anna Kontula katsoo valtamedian kuvanneen ainakin vie-lä 2000-luvun alussa taistolaisuutta uskonlahkomaiseksi väkivaltaa ja totalitarismia ihannoineeksi liikkeeksi, jota ei edes haluttu mieltää oikeaksi politiikaksi⁸⁶⁹. Myös muistelussa taistolaisuudesta puhutaan edelleen tunteenomaisesti⁸⁷⁰. Omassa haas-tatteluaineistossani taistolaisuutta luonnehditaan uskonnon kaltaiseksi, aggressii-viseksi ja hyökkääväksi, kuvien kumarteluksi ja ylimieliseksi, mutta itse taistolaisia myös pelottavan älykkäiksi, aktiivisiksi ja maailmanmenoa valppaasti seuranneiksi ihmisiksi⁸⁷¹. Tämän tutkimuksen tavoitteena ei kuitenkaan ole analysoida taistolai-suutta, vaan pohtia sen merkitystä osana korkeakoulun politisoitumisesta käytyä keskustelua ja tässä luvussa etenkin taistolaisuuden ja politisoitumisen ymmärtämi-sen suhdetta. Taistolaisuus oli politisoitumiskeskustelun keskeinen laukaiseva tekijä, mutta se ei yksin selitä kaikkia politisoitumiskeskustelun vivahteita. Vasemmistolai-suus oli paljon muutakin kuin taistolaisuutta ja politisoituminen paljon muuta kuin vasemmistolaisuutta.

Vasemmistolaisuuden eri sävyjä sekä tulkintoja siitä, mikä lopulta politisoi kor-keakoulun ja siitä käydyn keskustelun pohditaan seuraavassa luvussa. Taistolaisuus kuitenkin toimii hyvänä aasinsiltana siihen, miten politiikkaa tulkittiin myös korkea-koulukontekstissa (ja usein taistolaisuuden viitekehyksessä) hyvän ja pahan, oikean ja väärän, politiikan akseleilla. Äärimmillään politisoituminen oli jotain kauheaa, joka tuli ja onneksi myös meni: ”Se oli 70-luvun tuota tietynlainen painajainen ja helpotti kun siitä pääsi.”⁸⁷² Lehtiteksteissä pahan politiikan ei katsottu kuuluvan korkeakoulun tai tiedeyhteisön luonteeseen. Politiikka toi mukanaan subjektiivisuuden, puolueelli-suuden ja epätieteellisyyden. Politisoituminen – etenkin vasemmistolaisuuteen liitet-tynä – nähtiin aiheuttavan korkeakoulussa lieveilmiöitä, jotka heikensivät laitoksen mainetta ja vaaransivat korkeakoulun ja koko maakunnan kehityksen. Muisteluissa politiikan negatiivisuutta taas katsottiin arjen toimintojen ja vuorovaikutuksen nä-kökulmista. Kyse oli ennen kaikkea työyhteisön toimivuudesta. Politiikka vei aikaa ja energiaa, vaikeutti henkilösuhteita, jarrutti kehitystä ja vei huomion pois olennai-sesta⁸⁷³.

Rehtori Heikki Kirkinen oli aktiivinen tiedemaailman politisoitumisilmiön tulkit-sija tai ainakin pakotettu ottamaan näkyvästi kantaa asiaan. Hän käsitteli aihepiiriä muun muassa kahdessa korkeakoulun syksyn avajaispuheessaan. Syksyllä 1974 Kir-kinen totesi politisoitumisen vaikuttaneen kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla ja olevan siten tosiasia myös korkeakouluissa. Kirkiselle politisoituminen oli luonnollinen,

”yh-868 Esim. HM20; HN1R.

869 Kontula 2002, 9.

870 Lalu 2015.

871 HM1: OM12; HN3; OM8; JYMHM16R; HN6.

872 JYMHM10.

873 JYMHN8; JYMHN5.

teiskunnan myönteiseen kehittämiseen tähtäävä” asia. Sen hyvinä puolina hän korosti järjestötoiminnan vilkastumista ja nuorison kiinnostusta maailman ja yhteiskunnan asioihin. Niin tässä kuin syksyn 1976 avajaispuheessaan hän kuitenkin erotti poliitti-set näkemykpoliitti-set ja korkeakoulujen asiantuntijatehtävän toisistaan. Korkeakoulutus ja tiede olivat universaaleja, kaikkien yhteistä etua tavoittelevia politiikan rajat ylittäviä asioita. Tiede ei ollut politiikkaa, eikä ”tiede voi olla ainoastaan puoluepolitiikan ren-ki, vaan että sillä on myös kaikkien ideologisten ja valtiollisten rajojen yli kohoavia yleisinhimillisiä, luovia tehtäviä”⁸⁷⁴. Kirkisen politiikkatulkinta ei siis leimannut po-litiikkaa mustavalkoisesti hyväksi tai pahaksi, vaikka painotti tieteen yleisinhimillistä ja politiikan rajat ylittävää roolia⁸⁷⁵.

Kirkisen näkemykset olivat pitkälti samankaltaisia kuin muiden yliopistojen reh-toreiden linjaukset, joissa kannettiin huolta korkeakoulujen autonomisesta asemasta ja politisoitumisen vaikutuksista yliopistoissa. Kun muut rehtorit käsittelivät politi-soitumista ennemmin korkeakouluihin ulkoa käsin kohdistuneena uhkana, painot-tui Kirkisen avajaispuheissa korkeakoulun sisäinen kehitys: ”Politiikka ei voi eikä saa olla päätarkoitus eikä itsetarkoitus koulu- tai korkeakouluyhteisön työssä”⁸⁷⁶.⁸⁷⁷ Kirkisen näkökulmassa heijastuikin Joensuun korkeakoulun politisoitumisesta käyty keskustelu.

Hyvän ja pahan politiikkatukinnan välillä liikkui myös professori Juhani Hult Karjalan Maan kirjoituksessa. Hänen mukaansa poliittiset valtapyrkimykset olivat korkeakoulun kannalta sikäli eduksi, että ne kanavoivat erilaisia yhteiskunnallisia päämääriä. Kuten edellä on tullut esiin, keskustapuolue painotti retoriikassaan yhteis-kunnallisen vuorovaikutuksen lisäämistä etenkin korkeakoulun ja maakunnan välillä.

Poliittinen vallantavoittelu ja politiikan ulottaminen henkilösuhteisiin olivat Hultin näkemyksen mukaan kuitenkin politiikan niitä ulottuvuuksia, jotka olivat haitallisia korkeakoululle.⁸⁷⁸ Politiikkaan liittyvien kokemusten kaksijakoisuus tulee esiin myös haastatteluissa, joissa poliittisuutta ja politisoitumista ei nähdä yksin taistolaisuuden kautta välittyneenä kiihkoiluna, vaan monella tapaa positiivisena ilmiönä. Vaikka 1970-luku oli poliittisesti ylilatautunut, pyrittiin politiikan välityksellä ja mahdollis-tamana tekemään muistelijoiden mukaan relevantteja ihmisiä hyödyttäviä ja palve-levia asioita, kuten tutkimusta⁸⁷⁹. Politiikan hyviä puolia arvioidessaan ihmiset myös korostavat kontrastia 1970-luvun ja haastatteluajankohdan välillä. Negatiivisista piir-teistään huolimatta politiikka teki yliopistoista omaleimaisia ja kriittisiä yhteisöjä, joita myöhempien aikojen yliopistot eivät aina ole. Haastateltavat kaipaavat etenkin politisoitumisen mukanaan tuomaa keskustelevaa ilmapiiriä⁸⁸⁰.

874 Karjalainen 15.9.1976: ”Rehtori Heikki Kirkinen lukuvuoden avajaisissa: Korkeakoulu ei sovi puolue-politiikan välikappaleeksi”.

875 Politiikan ja muiden ilmiöiden rajavedosta esim. Palonen 2008, 202–206.

876 Karjalainen 12.9.1974: ”Va. rehtori Heikki Kirkinen: Tutkinnonuudistus on tekeillä – politisoituminen jo tapahtunut”.

877 Juva 1994, 258–260; Rinne, Jauhiainen & Plamper 2015, 185–186.

878 Karjalan Maa 6.12.1975: ”Korkeakoulujen hallintoperiaate ja sen toteutuminen Joensuun korkeakou-lussa”.

879 HM8; OM5.

880 Esim. JYMHN7.

Ja toisaalta sitten siinä oli varmaan ihan oikeetakin vaikuttamisen ja tämmösen kes-kustelun ilmapiiriä, joka minusta kuuluukin yliopistoon. Joskus minusta tuntuu, että keskusteleva kulttuuri on vähentynyt, mutta et kyllähän tää on paljon lokeroituneempi tää yliopisto nyt ja vähemmän keskusteleva ehkä siinä mielessä.⁸⁸¹

Ehkä sellanen muutos on tapahtunut, että tämmönen, minusta 70-luvun opiskelijat, tai sanotaan heissä oli osa sellasia, jotka oli yhteiskunnallisesti aktiivisempia kuin nykyo-piskelijat, joka on jopa vähän huolestuttava piirre siinä mielessä, että olisi minusta vain hyvä, että nuoret opiskelijat, joista tulee tulevia päättäjiä jopa kriittisemmin suhtautui-sivat ympäristöönsä noin laajasti ymmärrettynä, yhteiskuntaan ja näin pois päin.⁸⁸² Osa haastateltavista koki tärkeäksi määritellä itsensä poliittiselle kartalle tai perustel-la, miksi eivät kerro poliittista kantaansa. Osa taas karttoi oman politiikkasuhteensa määrittelyä kuvaten ja analysoiden tapahtumia passiivissa ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana. Politiikkasuhteen luonteesta riippumatta muistelijat tulkitsivat politiik-kaa myös yleisemmin. Seuraavassa katkelmassa henkilöstä tekee muistelijan mupolitiik-kaan poliittisen osallistuminen erilaisiin poliittisiin luottamustoimiin: ”Minut kai koettiin kunnon porvariksi, no keskustaahan mä olen aina äänestänyt, mutta siitä huolimat-ta en minä minkäänlainen poliittinen henkilö ole koskaan ollut, enkä ole lähtenyt mihinkään tämmösiin poliittisiin luottamustoimiin mukaan”⁸⁸³. Osa viittasi omaan poliittiseen menneisyyteensä henkilökohtaisen toimijuuden sijaan lähinnä kuulumi-sella samaan sukupolveen tai toimijoiden ryhmään, meihin. Seuraavassa lainauksessa poliittisuus viittaa liikkeeseen, jolla oli yhteinen päämäärä muuttaa yliopistoa ja yh-teiskuntaa: ” […] mutta tässä opiskelijaliikkeen keskuudessa kyllä oli se käsitys, että me edustetaan tiedettä ja me tullaan tuomaan toisenlainen tiede ja että meistä tulee uus tutkijasukupolvi, joka sekä uudistaa sen yliopiston, että sitten sen suhde ympärillä olevaan yhteiskuntaan tulee olemaan täysin erilainen.”⁸⁸⁴

Etenkin opiskelijat tekivät muistelussaan eroa kerrotun ja kertovan minän välil-le⁸⁸⁵. Muistelussa arvioinnin kohteena on nuori, vasta identiteettiään rakentamassa ollut minä, jolle aikuinen (kypsempi ja viisaampi) minä saattoi olla armelias. Toisaalta nuorta minää sai kritisoida ja sen puutteet tunnustaa ilman, että se vei uskottavuutta aikuiselta minältä. Vanhempien korkeakoululaisten kohdalla hyväksyvä diskurssi ei välttämättä ollut yhtä mahdollinen. ”[S]e oli niin hirveen politisoitunutta, puoluepoli-tisoitunutta, sen ajan henki, ja me oltiin niin räyhäkkäitä ja pystyttiin tuottamaan pal-jon argumentaatioita ja materiaalia. Kyl se varmaan pelotti. Ja oltiin just niin tavallaan, en mä tiedä onko naiivius oikea sana, mut siis sillonkin kun oltiin väärässä, niin oltiin niin totaalisen vahvasti sitä mieltä, että me oltiin oikeessa.”⁸⁸⁶ Omaa mennyttä poliitti-suutta tulkittiin myös tekojen ja arvojen jatkuvuuden näkökulmasta. Vaikka silloinen toiminta ja ideologia nykynäkökulmasta vaikuttavat valheellisilta, olivat pohjalla ylei-sesti hyväksyttävät inhimilliset arvot. Nämä arvot kantavat edelleen, eikä niitä ole

tar-881 JYMOM1.

882 JYMHM15.

883 HM1.

884 HM14.

885 Retrospektiivisestä muistelusta esim. Savolainen 2015, 155.

886 ON2.

peen tai halua kieltää. Tällöin se, mikä politiikassa on olennaista, näyttäytyy hyvänä ja omaa arvomaailmaa tukevana. Matti Hyvärinen nimittää tätä omassa narratiivisessa tulkinnassaan jatkuvuuden retoriikaksi. Nuoren SOL-aktiivin kokema aikuistuminen ja kasvu eivät poistaneet kokonaan menneisyyden näkökulman moraalista voimaa. ⁸⁸⁷ Seuraava haastateltava erottaa moraalisen näkökulman pikkupolitikoinnista:

Mä en siis kokenut poliittisena tätä toimintaa missään vaiheessa, miten nyt politiikan haluaa määritellä. Mut jos sen määrittelee sillä tavalla, että se on tällasta yhteisten asioiden hoita-mista. Tehdään jotain, et saadaan ihmiset voimaan paremmin ja köyhyyttä pois ja koulutusta lisää ihmisille. Niin sellasta pikkupolitiikaa mä en kyllä kokenut itse missään vaiheessa, missään siinä mitä mä tein, kenenkään kanssa seurustelin ja mitä ryhmiä rakenneltiin.⁸⁸⁸ Oman poliittisuuden tulkintoja voi tarkastella myös sen suhteen, kuinka poliittisuus sijoittui osaksi ammatillista minäkuvaa. Toisille politiikka sijaitsi täysin oman koke-muspiirin ulkopuolella. Toiset taas kokivat, että poliittisuus oli mahdollista erottaa erilleen työminästä: ”[…] vaikka mulla poliittinen kanta on, niin en mä oo koskaan sitä liittänyt tähän työhön”⁸⁸⁹, ”Mutta nää on sellaisia asioita perhe ja kirkko ja seurakunta ja tällaset, opetuslaitos, että näihin politiikka ei kuulu, mutta muualla sitä voi harjoit-taa miten tahansa”. Näiden vastakohtana poliittisuus merkitsee seuraavassa tutkijan ja kansalaistoimijan roolin luontevaa sekoittumista: ”[K]atottiin, että, siis uskon että monet muut ajatteli samalla tavalla, et jotain pitää itse kunkin maakunnan eteen tehdä, että ei ihan riitä, että vain katsellaan ja tutkitaan, et tullaan sinne yliopistolle, vaan että pitäis olla paitsi tutkijoita, myös kansalaisia.”⁸⁹⁰ Äärimmillään politiikka nähtiin aikaan kuuluneena historiallisena ja omalakisena ilmiönä, jonka suhteen asemoitu-minen ei ollut ihmisen itsensä määriteltävissä: ”Se ei siis ollut mikään yksilövalinta, vaan se oli jolla tavalla sillon elettiin.”⁸⁹¹

Oman politiikkasuhteen tarkastelussa muistelupuhe kytkeytyy myös taistolaisuu-teen liittyvään takinkääntöön ja katumukseen⁸⁹², joista on keskusteltu julkisuudessa etenkin 2000-luvun alkuvuosina ja ajoittain sen jälkeenkin. Tässä keskustelussa kuva taistolaisuudesta on ristiriitainen. Taistolaisuutta on syyllistetty ja demonisoitu, mutta vähitellen romantisoiva ja nostalginen puhe on tullut sallitummaksi⁸⁹³. Kysymys tais-tolaisuuden merkityksestä on edelleen ajankohtainen, sillä perusteellista tutkimusta liikkeen luonteesta ja vaikutuksista ei hyvistä keskustelunavauksista huolimatta ole vielä ilmestynyt. Vaikka taistolaisuus on Joensuun korkeakoulun politisoitumiskes-kustelussa vain yksi juonne, osoittaa sen paikka politiikkatulkinnoissa (niin myön-teisissä kuin kielmyön-teisissä), että 1970-luvun poliittisuutta tarkastellaan edelleen voi-makkaasti, joskaan ei yksipuolisesti, kommunismin ja taistolaisuuden näkökulmista.

Taistolaisuus luetaan itsestään selväksi osaksi politisoitumisen ja yliopistoradikalis-min kuvastoa, johon sisältyy myös oletus oman taistolaissuhteensa sanallistamisesta.

887 Hyvärinen 1994, 172–173.

888 OM2R.

889 OM3.

890 HM7.

891 HM8.

892 Esim. ON2 ja HM7.

893 Lalu 2015.