Vaikka prosessikuvaus on abstrakti malli, on se myös hyvin käytännöllinen. Se antaa ohjeita ideoiden käsittelylle ja muistuttaa, että ideat voidaan ja ne pitää käsi-tellä tietyllä tavalla. Projektikäsikirja on suunnattu Mikkelin ammattikorkeakou-lun henkilöstölle, joten se houkuttelee henkilöstöä työelämän tarpeiden etsimiseen ja löytämiseen. Työelämän tarpeen löytäjää neuvotaan lähettämään projekti-idea lomakkeelle kirjoitettuna tai vapaamuotoisena suunnitelmana projektien valmiste-lusta vastaavalle hankepäällikölle. Lomakkeen avulla tarve ja tieto tarpeesta saa-tetaan yhdenmukaisesti käsiteltävään ja hallittavaan muotoon – puhe ja havainnot
tekstualisoidaan. Tekstiksi muutettu ja lomakkeella jäsennetty idea arvioidaan ja annetaan edelleen käsiteltäväksi ja jalostettavaksi. Prosessin alkupäähän syötetään raakaa informaatiota ja tarpeita. Toisesta päästä, prosessin käsittelyn jälkeen syn-tyy jalostettua kehitystä, jota voidaan jälleen käyttää raaka-aineena uuden kehit-tämisprosessin alkuvaiheessa. Malli muistuttaa Taylorin (1993: 104) kuvaamaa rationaalista organisaatiota, jossa organisaation muutos esitetään huolellisen suunnittelun tuloksena (Taylor & van Every 2000: 208).
Projektiprosessin voi ajatella myös edustavan projekteihin usein liitettyä koneme-taforaa (Green 2006: 236; Pollack 2007: 268). Konemetafora on Lakoffin ja John-sonin (2003: 28) mukaan ontologinen metafora27, jolla he tarkoittavat kokemuk-sen muuttamista objekteiksi ja substansseiksi, joita voidaan käsitellä erillisinä ja yhtenäisinä. Se mahdollistaa kokemuksen pilkkomisen ja yhdistelyn – rationaali-sen käsittelyn yleensä.
Projektiin liittyy voimakas instrumentaalinen lasti, jossa projekti kokemuksena pilkotaan pienempiin hallittaviin osiin, jotka yhdessä muodostavat yhdenmukai-sen ja järkeenkäyvän, erilliyhdenmukai-sen kokonaisuuden. Mikkelin ammattikorkeakoulun projektiprosessikuvaksen takaa ei ole vaikeata tunnistaa koneen ontologista meta-foraa. Sellaisena se jatkaa ”weberiläisittäin” kuvatun byrokraattisen koneen28 pe-rinnettä. Huippuun viritetyssä byrokratiassa kukoistavat mm. tarkkuus, nopeus, yksiselitteisyys, asiakirjojen hallinta, jatkuvuus, hienotunteisuus, yhdenmukai-suus, asioiden keskinäinen järjestys ja taloudellisuus. Hyvin järjestetyssä byrokra-tiassa työn osittaminen voidaan tehdä puhtaasti asiallisin perustein, ilman että henkilöllä sinänsä olisi vaikutusta tehtävien jakoon (Weber 1947: 661).
Vaikka prosessikuvausta ei käsikirjassa suoraan nimetä koneeksi, on siinä läsnä projektin instrumentaalisuus ja koneen toimintaan liittyvä redusointi ja muutoksen aiheuttaminen tiettyjen voimien avulla. Projektioppaiden sanastossa sanaa ”kone”
ei yleensä käytetä, mutta koneen perusoperaatiot: raaka-aineen jalostaminen
27 Lakoff ja Johnson julkaisivat metaforateoriansa 1980, jolloin he ryhmittelivät metaforat kol-meen metaforatyyppiin, joista yksi oli ”ontologinen metafora”. Myöhemmin (2003: 264) La-koff ja Johnson tarkentavat, että kaikki metaforat ovat ontologisia.
28 Tarkoitan weberiläisellä byrokratialla Max Weberin kuvausta hyvin järjestetystä työorgani-saatiosta niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Byrokratian vahvuutena Weber (1947:
660) kuvaa sen teknistä ylivoimaa: ”Der entscheidende Grund für das Vordringen der büro-kratischen Organisation war von jeher ihre rein technische Überlegenheit über jede andere Form. Ein voll entwickelter bürokratischer Mechanismus verhält sich zu diesen genau wie ei-ne Machiei-ne zu den nicht mechanischen Arten der Gütererzeugung. ” Weberin byrokratian ku-vaus on yleinen lähtökohta byrokratian kuvauksessa ja keskeinen osa nykyistä keskustelua, jossa projektit sijoitetaan joko byrokraattisiksi tai postbyrokraattisiksi. Weberin byrokratian kuvaukset eivät kuitenkaan muodosta yksiselitteistä byrokratian määrittelyä (Höpfl 2006).
laisten toimenpiteiden avulla on muuten selkeästi esitetty. Silfverberg (1998: 11–
13) kuvaa projektia nykytilannetta muuttavana organisaationa, jolla on käytettä-vissä tietyt panokset ja tuloksena vaikutuksia. Viirkorpi (2000: 44) tiivistää pro-jektin panoksiksi, toiminnaksi ja tuloksiksi. Projekti perustuu työn osittamiseen, tehtäväkeskeisyyteen ja suoraviivaiseen aikomusten, tekojen ja rahan ykseyteen.
Projektin hallinnan prosessi voidaan jakaa syötteeksi, välineeksi ja tuloksiksi (PMBOK 2008). Projekti on tästä instrumentaalisesta näkökulmasta läpinäkyvää, ennakoitavaa ja laskettavaa toimintaa. Siinä mielessä se ei paljon eroa klassisesta, mekanistisesta byrokratiasta (Hodgson 2004: 88).
Projektin prosessikaaviossa toimijuus on nominaalistettu osaksi itse tekemistä.
Kaaviossa mainitaan vain tapahtumat, mutta käsikirjan tekstissä kuvataan tar-kemmin prosessin tekoja. Ideointia ja yhteissuunnittelua selvennetään kuvaamalla tarkemmin ideointiin liittyviä tekemisiä, toimijoita ja sen maailman järjestystä, jossa ideointi tapahtuu. Tarpeita voidaan löytää etsimällä niitä työelämästä. Kun tarve on löydetty, sitä käsittelemällä voidaan valmistaa idea. Idea voidaan syöttää projektikoneeseen, joka tuottaa kehitystä.
”Projekti-idea voi saada alkunsa monella eri tavalla. Oleellista projektin us-kottavuuden ja toteuttamisen kannalta on, että projektille on olemassa tarve.
Tarve voi olla peräisin esim. kohderyhmästä/asiakkaasta (työelämä, yrityk-set, kehittäjäorganisaatiot), MAMK:sta (oman toiminnan kehittäminen, laa-jentaminen, yhteistyön lisääminen jne.) tai rahoittajalta (maakunnallinen kehittäminen, verkostoituminen, yhteistyö). Yleensä tarve on työelämäläh-töinen.
Projekti-idean/projektiaihion voi jäsentää ja esittää MAMK:n henkilöstön sivuilla (http://staff.mikkeliamk.fi) projektikäsikirjan liitteenä 1 olevalla projektiesityslomakkeella tai vapaamuotoisena suunnitelmana hankepäälli-kölle.” (Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä 2001: 9.)
Projektikone työstää jo löytynyttä ja haltuun saatua raaka-ainetta, tarvetta, jota syötetään koneeseen ideana. Prosessin näkökulmasta työelämästä löydetyn tar-peen jalostaminen alkaa, kun tarpeesta eristetty idea on löydetty, valmistettu ja syötetty projektikoneen prosessiin.
Koska ammattikorkeakoulun projektitoiminta on kasvava osa ammattikorkeakou-lun toimintaa ja projektien työllistävä vaikutus on suuri, on myös tarpeiden löy-täminen ja ideoiden luovuttaminen kehitysprosessin raaka-aineeksi velvoite var-sinkin niille, joiden toimeentulo riippuu projektityöstä. Jos ei löydy raaka-ainetta, tarpeita ja niistä työstettäviä ideoita, ei myöskään ole mitä jalostaa, ja kun jalos-taminen loppuu, loppuvat työt ja toimeentulo vaarantuu. Näin vapaus ja vastuu
uuden aineksen löytymisestä ovat lähellä niitä, joiden työ riippuu kehitysprosessin jatkuvuudesta.
Kehittämisen velvoitteeseen ja oman työn tarpeelliseksi tekemiseen erityisesti määräaikaisissa työsuhteissa (usein projektien palveluksessa) viittaa Sarkola (2007: 160), kun hän kuvailee toimijaverkkoteorian avulla Mikkelin ammattikor-keakoulun verkko-oppimisen mentoreiden työtä:
”Siinä missä opettajien työsuhteet ovat yleensä voimassa toistaiseksi, hal-linnoivat mentorit ovat usein määräaikaisessa työsuhteessa. Viimeksi maini-tuilla on ollut suurempi intressi osoittaa hyödyllisyytensä ja tehdä itsestään pakollinen kauttakulkukohta, jota kautta verkko-opetuksen tukea haetaan.
He näyttävät kokevan verkko-oppimisalustoihin liittyvän koulutuksensa olennaiseksi osaksi omaa asiantuntijuuttaan, jota he haluavat kehittää.”
Työntekijälle (organisaation mikrodiskurssissa) projektiopas on houkuttelun, ma-nipulaation väline. Houkuttelun keinona opas esittää projektin välttämättömyyte-nä, joka tuottaa työntekijöille palkkioksi työllisyyttä. Tämä palkkio on saavutetta-vissa, jos työntekijät hyväksyvät ajatuksen tarpeista ja siitä, että tarpeita voidaan projektioppaan esittämällä tavalla jalostaa ideoiksi ja edelleen projekteiksi. Siten projektiopas on osa projektin makrodiskurssiin osallistumisen manipulaatiota. Se suostuttelee kehittämisestä riippuvat etsimään tarpeita ja muokkaamaan niistä ideoita. Taatakseen toimeentulonsa, on haluttava kehittää. Projektin makrodis-kurssissa tavoitteena on muutos, sen raaka-aineena eli kompetenssina ovat tarpeet ja ideat ja houkuttimena eli sanktiona toimeentulo. Projekteista toimeentulonsa saaville tämä narratiivinen skeema, asioiden tiedetty eteneminen ja siihen sisälty-vä suostuttelu on ilmeistä, vaikka prosessikuvaus ei sitä suoraan kerrokaan.
Projektiopas on osa projektin makrodiskurssin houkuttelua. Se pyrkii tuomaan projektin välttämättömyydet ja palkinnot mahdollisimman luonnollisina ja itses-tään selvinä työntekijöiden ulottuville. Opas on houkuttelun skeemaan limittynyt kompetenssi, eli osanarratiivi, jonka avulla houkuttelu tehdään. Projektiopas edustaa makrodiskurssin pysyvää järjestystä ja normatiivista projektikäsitystä.
Projektioppaan tehtävä makrodiskurssissa on toimia kompetenssina, jonka avulla Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelma voi saada raaka-ainetta oman ohjelmansa, oman narratiivisen skeemansa toteuttamiseen.
Mikrodiskurssissa opas on myös nimensä mukainen opas, eli se kertoo, miten ideoita ja tarpeita tulisi käsitellä. Silloin opas toimii sellaiselle lukijalle, joka si-toutuu oppaan kuvaaman narratiivisen skeeman toteutukseen, myös ohjeena, eli kompetenssina. Opas kertoo esimerkiksi, missä ja kenelle projektiaihioita voi ”jä-sentää ja esittää.”
Normatiivisen projektidiskurssin mukaisesti projektiprosessin kuvaus esittää pro-jektin muotoutumisen ideasta hakemukseksi voimakkaasti redusoituna, selkeästi rajattuna, universaalina, hallittavana tapahtumisena, jossa itse prosessi on neutraa-li väneutraa-line. Prosessikuvaus on tarkimmillaan silloin, kun se kuvaa tiedon rakentami-sen vuorovaikutuksessa syntyneiden tekstien (esim. suunnitelman, hakemukrakentami-sen, päätöksen) kiertoa hallintokoneistossa. Tiedon ja tarpeiden rakentumisen pitkä ja monipolvinen kertomus ennen hallintoprosessia jää kuvauksen ulkopuolelle.
6.2.2 Hakijan opas
Narratiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna pidän Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelmaa suurena kehittämisen kertomuksena, makrodiskurssina, joka muodostuu useista projektikertomuksista. Kehittäminen tehdään EU:ssa projekteilla ja projektia pi-detään itsestään selvänä kehittämisen instrumenttina (Lindgren & Packendorff 2006). Kaikilla näillä projekteilla on yhteinen missio ja samankaltaisia kompe-tensseja käytettävissään. Tavoite 1 -ohjelma on toisin sanoen tulkittavissa itsenäi-senä toimijana suuressa itäsuomalaisessa kehityskertomuksessa, jossa erilaiset agentit, projektit tekevät tavoite 1 -ohjelman puolesta sen mission toteuttamiseen vaadittavia tekoja.
Kehittämisen kertomus alkaa narratiivisen skeeman tapaan ristiriitaisen tilanteen esittelyllä, toimijoiden määrittämisellä, mission kuvaamisella, manipulaatiolla eli toimintaan houkuttelemisella. Ohjelmatasolla tätä manipulaatiota tekee Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelma-asiakirja ja erityisesti ESR:n tukemien hankkeiden osalta Työministeriön vuonna 2000 julkaisema ”Työtä, osaamista ja yrittäjyyttä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Tavoite 1 -ohjelmat 2000–2006. Hakijan opas Euroo-pan sosiaalirahaston tukemia projekteja suunnitteleville” (= Hakijan opas). Haki-jan opas on esitteen kaltainen, näyttävästi taitettu, kiiltävälle paperille painettu, ilmeisen laajaan jakeluun tarkoitettu tiivistelmä molemmista tuolloin toimintaansa aloittaneista tavoite 1 -ohjelmista. Kaksikymmentäsivuisen oppaan ensimmäiset kuusi sivua käsittelevät ohjelmatoimintaa yleensä. Opas sisältää mm. kuvauksen siitä, millainen hyvin toteutettu projekti on. Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelmasta teh-dään viiden sivun mittainen yhteenveto.
Projektin suunnittelijalle Hakijan opas kertoo, millaisia kehittämisprojektien EU:n rahastojen näkökulmasta tulisi olla. Hakijan opas kertoo, miksi projekteja teh-dään, ketkä ovat kehittämisen toimijoita, millainen on hyvä projekti ja millä kri-teereillä projektin hyvyyttä arvioidaan.
Hakijan oppaassa toistetaan EU:n aluepolitiikan ja tavoite 1 -ohjelman olemassa-olon perusteet. On olemassa erilailla kehittyneitä alueita ja Hakijan oppaassa
esi-tellyillä ohjelmilla ja keinoilla kehitetään vähemmän kehittyneitä alueita. Ohjel-man kuvaama perusristiriita on kehityksen puute, jota koetetaan ohjelOhjel-man toi-menpiteillä poistaa. Kehitystä mitataan bruttokansantuotteella: ”Tavoitteena on ohjelma-alueiden bruttokansantuotteen nostaminen lähemmäs maan keskiarvoa”
(Työministeriö 2000: 3).
Tähän päämäärään pääsemiseksi ja kehityksen vauhdittamiseksi Hakijan opas tarjoaa keinoksi projektia. Hakijan opas ei kerro, miksi bruttokansantuote ohjel-ma-alueilla pitäisi saada kohotetuksi lähemmäksi kansallista keskiarvoa juuri jektien avulla, mutta kehittämiskertomuksen itsestään selvä kompetenssi on pro-jekti. Ohjelmassa jaetaan rahaa ja rahaa myönnetään vain projekteille. Projekti on se väline, jolla ero entisen ja uuden välillä tehdään. Vain projektilla ohjelmaan varattu raha voi levitä Itä-Suomeen.
Hakijan opas määrittää projektia ja luettelee hyvän projektin tunnusmerkkejä.
Opas määrittelee projektin ”tavoitteiltaan, tehtäväalueeltaan ja kestoltaan sekä kustannusarvoltaan rajatuksi tehtäväkokonaisuudeksi, joka perustuu projektisuun-nitelmaan” (Työministeriö 2000: 5).
Hyvää projektia luonnehditaan mm. tarvelähtöiseksi, ennakointitietoon ja kump-panuuteen perustuvaksi. Hyvä projekti on joustava ja oppiva prosessi ja se liittyy yleisempään kehittämiseen, jossa syntyy verkostoja kehittämisponnistelujen ja kehittäjätoimijoiden välille. Lisäksi hyvä projekti toimii taloudellisesti ja tehok-kaasti, jolloin korostuvat projektihallintataidot. Hyvällä projektilla on realistisesti ja selkeästi asetetut tavoitteet, joiden saavuttamista mitataan ja analysoidaan.
(Työministeriö 2000: 5.)
Hyvä projekti tunnetaan siis melko tarkoin. Vaikuttaa siltä, että hyvä projekti on kohtuullisen selkeästi määriteltävissä ja mitattavissa. Mitattavuus, suunnittelu, tarpeiden analysoitavuus ja selkeä projektin määriteltävyys liittää Hakijan oppaan projektikäsityksen normatiiviseen projektidiskurssiin ja sen ”varsinaisiin projek-teihin” (ks. luku 3.1.2).
Hakijan oppaassa ei suoraan kerrota, kuinka projekti toimii, mutta toimenpideko-konaisuuksien kuvauksen rakenne antaa kuvan siitä, millainen on ESR-projektin toiminnan rakenne. Jokainen Hakijan oppaassa kuvattu toimenpidekokonaisuus on jäsennelty samalla tavalla. Ensiksi kuvataan tavoitetila suhteessa alueen nykyi-seen puutteenykyi-seen tai alikehittyneisyyteen. Sitten seuraavat (numeroimattomat) alaotsikot: 1) Tuettava toiminta, 2) Rahoitusta myöntävät, 3) Rahoitusta voivat hakea, 4) Kohderyhmät ja 5) ESR-projektin valintakriteerit. (Työministeriö 2000:
8–11.)
On siis toimintaa ja niitä, jotka rahoittavat toimintaa. On olemassa toiminnan to-teuttajia ja niitä, jotka hyötyvät toiminnasta. Kun tuollaisesta toiminnasta tuossa toimijaverkossa on tehty suunnitelma, rahoittaja arvioi etukäteen asetettujen kri-teereiden avulla suunnitelman sopivuuden. Kukin toimenpidekokonaisuus raken-tuu tekijästä, kohteesta ja niiden suhdetta määrittävästä prosessista. Narratiivisena skeemana asetelma on se, että rahoitusta hakevan on osoitettava olevansa puutok-sen tilassa oleva toimija tai sellaipuutok-sen toimijan edustaja. Puutokpuutok-sen korjaaminen vaikuttaa siihen, että kohderyhmän tila muuttuu. Niinpä ohjelma vaihtaa rahoitus-ta hakevan kanssa jorahoitus-takin, jotrahoitus-ta rahoitusrahoitus-ta hakeva voi vaihrahoitus-taa jorahoitus-takin kohderyh-män kanssa, jonka asema vaihdon ansiosta muuttuu. Lopulta kohderyhmällä on ohjelman aloittaman projekti-intervention jälkeen hallussaan jotakin, mitä sillä ei ollut ennen ohjelman toimenpiteitä. Ohjelma toimii kertomuksen vaihdon periaat-teita noudattaen.
Hakijan oppaassa kunkin toimenpidekokonaisuuden kohdalla toteuttajia, rahoi-tuksen hakijoita tai toimijoita nimetään tarkemmin. Toimijoina mainitaan mm.
organisaatiot, oppilaitokset, kunnat, yhteisöt, yritykset, yhdistykset jne. Lisäksi kunkin toimenpidekokonaisuuden kohdalla nimetään niitä tekoja, joiden kehittä-mistä tuetaan. Samoin mainitaan niitä, joita tuettava toiminta hyödyttää. Tällaisia kohderyhmiä voivat olla esimerkiksi: yrittäjät, ammatinharjoittajat, yritykset, opiskelijat, työttömyysuhan alainen ja työtön työvoima, maahanmuuttajat, naiset ja ikääntyvät. (Työministeriö 2000: 8–11.)
Kun Hakijan opasta tarkastelee narratiivisena skeemana, näyttää siltä, että opas kertoo paljon mission asettamisesta, puutteen kuvaamisesta sekä kompetenssien, eli toimijoiden ja prosessien nimeämisestä ja niiden välisten suhteiden kuvaami-sesta. Mutta Hakijan opas ei näytä pureutuvan sitoutumiseen saati sanktioon.
Koska narratiiviset skeemat ovat luonteeltaan limittyviä (esim. Groleau & Cooren 1999; Cooren 2000), hakijan oppaassa korostuvat kuvaileva tyyli ja houkuttelun puute selittyvät Hakijan oppaan asemalla ohjelman narratiivisessa skeemassa, osana projektien eeppistä kokonaisuutta. Opas on osa ohjelman manipulaatiovai-hetta, mutta se on limittynyt hakijan kompetenssiksi. Opas antaa tietoja ja pysty-misiä hakemiseen. Hakijan opas vaikuttaa innottomalta ja tahdottomalta toimijal-ta, koska se ei teksteissään suoraan suostuttele tai pyydä. Se ei koeta saada lukijaa haluamaan. Hakijan opas kertoo, millainen maailma on, ilmoittaa millaiseksi sen olisi tultava, sanoo millaista toimintaa tuetaan, millä välineellä maailma muute-taan, kuka voi hakea rahoitusta, keitä toimenpiteiden tulisi hyödyttää ja keneltä rahaa anotaan. Se, joka saa käteensä Hakijan oppaan, on jo ”hakija” ja ”suunnitte-leva”. Se, joka jo suunnittelee ja on hakija, ei perusteluja tai suostuttelua kaipaa.
Sen sijaan opas opettaa, millainen on hyvä projekti, mitä on kehitys ja esittää vaa-timuksia niille, jotka hakemaan ryhtyvät.
Ohjelmaesite maalaa maailmasta kuvan, johon kuuluu asioita, joita ei voi kyseen-alaistaa. Kehitys on hyvä. Kehitys perustuu tarpeeseen. Maailma kehitetään pro-jekteilla. Kehitystä mitataan bruttokansantuotteella, tarvetta voidaan esiselvittää ja analysoida. Projekti on toimintatapana tunnettu ja tiedetty.
Nämä itsestään selvät tosiasiat muodostavat toisiaan ruokkivan kehityspyörän.
Tarve on hyvä, koska se antaa kehitykselle muodon, suunnan ja ääret. Projekti on projekti, jos sillä on tarve. Näiden tosiasioina esitettyjen väitteiden varaan raken-tuu oppaan kuvaama kehityksen ja projektin diskurssi. Jotta projektin voisi ajatel-la osaksi kehittämistä, on kyettävä osoittamaan tarve. Tarve on jonkin puuttumista tai riittämättömyyttä, jotakin jonka puute tekee ihmisen tai yhteisön olemisen hankalaksi, epämiellyttäväksi tai vaarantaa sen olemassaolon. Tarvetta voidaan yksilötasolla määrittää biologisilla, elämää ylläpitävillä tarpeilla kuten vaikkapa ravinnon saannilla, unella, tasaisen ruumiin lämpötilan säilyttämisellä ja niin edelleen. Näiden tarpeiden tyydyttämistä tai optimaalisen tarpeiden tyydyttämisen tason saavuttamista voidaan jopa pitää kaikkeen inhimilliseen toimintaan vaikut-tavina motiiveina (Gleitman, Fridlund & Reisberg 2003: 116). Samalla tarve toimii suuren kehityskertomuksen jännitteenä, puutteen ja puutteen poistamisen synnyttämisen perusteluna. Tällä jännitteellä perustellaan organisoitumisen ker-tomuksellisuutta (esim. Taylor & van Every 2000; Cooren 2000). Siksi organi-saation mallintaminen systeemiksi on oikeastaan narratiivista tulkintaa, vaikka sitä ei sellaiseksi tiedostettaisikaan (Taylor & van Every 2000: 56). Hakijan op-paan lukija pyrkii tekemään lukemastaan järkeenkäyvän. Opas sisältää monenlai-sia tapahtumia ja tapahtumien välisiä yhteyksiä, joita voidaan ymmärtää monen-laisten syiden ja seurausten jatkumona (Boje 2001). Vaikka luonnontieteiden ra-tionaalisuus näyttää vallitsevalta, voidaan Hakijan opas tulkita myös narratiivisen rationaalisuuden näkökulmasta.
Tarve on tässä yhteydessä vahva ”syy” tapahtumiselle, koska se on luonnontietei-siin nojaavan projektikäsitykseen sopiva ja uskottava. Tarve on luonnontieteelli-seltä vaikuttava lähtökohta mille tahansa toiminnalle – vaikka kyse ei olisikaan välittömästä biologisesta perustarpeesta. Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelmassa tarpeet ovat monimutkaisempia ja abstraktimpia kuin yhden elävän organismin perustar-peet, vaikka nekin ovat toki pitkän ketjun jälkeen pelkistettävissä jonkun yksilön tarpeiden tyydyttämiseksi. Tarve ja tarpeen korostaminen toiminnan lähtökohtana luo projekteilla toteutettavalle kehittämistyölle narratiivista perustaa. Oppaassa ei tosin mainita narratiivisuutta, mutta tarvepuhe ja oppaan esittämät keinot ja sen kuvaamat tavoitetilat luovat narratiivisen rakenteen projektien toteuttamiselle.
Opas asettaa jännitteen, osoittaa mission, kuvailee keinoja ja lupaa implisiittisesti palkinnon, rahoituksen.
Hakijan oppaassa kerrotaan kunkin toimenpidekokonaisuuden kohdalla melko yksityiskohtaisesti, millaiset toimet ovat suotavia. Esimerkiksi Toimenpidekoko-naisuus 2.1:n (Koulutusjärjestelmien kehittäminen ja koulutuksen laadun ja vai-kuttavuuden parantaminen) kuvaus aloitetaan Hakijan oppaassa näin:
”Korkeatasoisella osaamisella on nyt ja tulevaisuudessa suuri merkitys Itä-Suomen vetovoimalle ja kilpailukyvylle sekä mahdollisuuksille vastata vä-estön poismuuttoon. Korkea koulutustaso sekä koulutuksen ja työelämän tiivis vuorovaikutus ovat avaimia Itä-Suomen kehitykselle ja työllisyydelle.
Opetuksen ja tutkimuksen parantamiseksi ja alueellisen vaikuttavuuden li-säämiseksi kehitetään osana koulutus-järjestelmien kehittämistä teknolo-giansiirtomekanismeja, joiden avulla osaamista ja innovaatioita siirretään nykyistä tehokkaammin alueen elinkeinoelämän tarpeisiin.” (Työministeriö 2000: 8).
Näytteessä kerrataan ohjelman keskeisiä väittämiä: koulutus on tärkeää, väestö pitäisi saada pysymään maakunnassa, koulutus ja työelämän yhteistyö on arvo-kasta. Kehitys ja työllisyys ovat toivottavia. Ohjelma muuttaa koulutusta ja tutki-musta ja niiden vaikutuksia paremmiksi. Kehitys liittyy toisiin kehityksiin ja kehi-tykset kiihdyttävät toisiaan, kun teknologiansiirtomekanismeja ”kehitetään osana koulutusjärjestelmien kehittämistä”. Osaamista ja innovaatioita siirretään elinkei-noelämälle, jolla on tarve niitä saada. Missiona on kehitys, jonka tuloksena tule-vaisuuden Itä-Suomessa vallitsee entistä parempi osaaminen. Keinoja, kompe-tensseja tuon mission tavoittelemisessa ovat koulutusjärjestelmien ja teknologian-siirtomekanismien kehittäminen.
Nämä ovat väitteitä, jotka hakijan on viisasta hyväksyä, sillä ohjelmalla on yleiset valintakriteerinsä, joita täydentävät kunkin toimenpidekokonaisuuden omat valin-taperusteet. Ohjelman valintakriteereistä ensimmäinen kuuluu: ”Hankkeen tulee olla ohjelman mukainen, ohjelman strategiaa ja maakunnan painotuksia tukeva”.
Kun Ohjelma-asiakirjassa todetaan (Itä-Suomen Tavoite 1 -ohjelma 2000–2006:
63) ja Hakijan oppaassa täsmälleen samoin sanoin toistetaan, että ”Kaikkien to-teutettavien hankkeiden tulee täyttää valintakriteerit 1–5”, niin hakijan vaihtoeh-dot ovat siten tarkasti määritetyt. Ohjelma-asiakirjan ja Hakijan oppaan väittämät on hyväksyttävä, jos rahoitusta hakeva tahtoo hankkeensa toteutettavan. Opas ei vain kuvaile, se myös vaatii ja houkuttelee. Näin Hakijan opas (Itä-Suomen Ta-voite 1 -ohjelma 2000–2006, 2000: 63) listaa vaatimuksensa:
”Hankkeen tulee olla
1. ohjelman mukainen, ohjelman strategiaa ja maakuntien painotuksia tuke-va,
2. toteuttamiskelpoinen,
3. taloudellinen ja kustannustehokas, toteuttajan tulee olla kyvykäs totutta-maan hanke,
4. ympäristövaikutuksiltaan arvioitu ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen,
5. pysyvää/pitkäaikaista lisäarvoa tuottava,
6. työllisyyttä tai työpaikkojen syntymistä edistävä tai olevia työpaikkoja uudistava,
7. uutta yritystoimintaa synnyttävä ja elinkeinoelämän sitoutumista edistä-vä,
8. yritystoiminnan kilpailukykyä parantava, 9. innovatiivinen ja osaamisen tasoa nostava,
10. tietoyhteiskunnan rakenteita ja osaamista kehittävä, 11. sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävä,
12. kestävän kehityksen periaatteita edistävä,
13. alueellista kulttuuria elinkeinoelämän kehittämisessä hyödyntävä tai edistävä,
14. alueen luonnon ympäristöä tai kulttuuriympäristöä parantava tai ympä-ristötietoisuutta ja -osaamista lisäävä,
15. maaseudun ja kaupunkien välistä vuorovaikutusta lisäävä,
16. elinkeinoelämän ja koulutusjärjestelmän vuorovaikutusta kehittävä ja niiden kansainvälistymistä edistävä.
Kaikkien toteutettavien hankkeiden tulee täyttää valintakriteerit 1–5. Valin-takriteerit 6–16 ovat hankevalintaa ohjaavia. Hankkeiden arviointia pyritään parantamaan kustannus-hyöty-analyysin pohjalta.”
Hakijan opas on vakavasti otettava teos hakijalle. Jos oppaan edustamasta ohjel-masta hakee rahaa, sitoutuu myös ohjelman tavoitteisiin. Mutta hakija sitoutuu samalla ohjelmassa esitettyihin arvioihin, arvoihin, keinoihin, ohjelman maail-mankuvaan ja sen sisälle rakentuneeseen makrokertomukseen, normatiiviseen, vallitsevaan projektidiskurssiin. Hakijan opas sisältää siis sittenkin suostuttelua, sitouttamiseen tähtäävää retoriikkaa, vaikka ensiksi sen tyyli vaikuttaa neutraalilta ja vain kompetensseja kuvaavalta. Se lupaa palkkioksi projektirahoituksen, jos hakija sitoutuu oppaan valintakriteereissä julistettuun kehittämisen kertomukseen.
Teoista, performanssista sen ei tarvitse yksityiskohtaisesti sanoa mitään, koska se luottaa ohjelmaan sitoutuneen hakijan tekevän niitä tekoja, joita se sanoo hyvän projektin tekevän. Se joka ei niin tee, ei saa rahoitusta. Näin ohjelman normatiivi-suus, hierarkkisuus ja perinteinen rationaalisuus ilmenevät: ohjelma edustaa auk-toriteettia, joka määrittää kehittämisen oikeat teot ja hakija sitä, joka seuraa ja noudattaa ohjeiden kuvaamaa kehityksen ja projektien rationaalisuutta (vrt. Fisher 2009: 66).
Hakijan oppaan kuvaamassa suuren kehityskertomuksen toteutukseen jäävässä pienessä, tyhjässä tilassa yksittäiset projektit suunnitellaan. Opas on ohjelmatason narratiivisessa skeemassa manipulaation kompetenssi – suostuttelun väline.
6.2.3 Yhteenveto
Valitsemissani näytteissä virallisista kehittämisen teksteissä toistuu monia norma-tiivisen projektikäsityksen mukaisia piirteitä. Ensinnäkin projekti on niissä kehit-tämisen tekijä. Toiseksi projektien yleisemmät päämäärät, missiot ovat
Valitsemissani näytteissä virallisista kehittämisen teksteissä toistuu monia norma-tiivisen projektikäsityksen mukaisia piirteitä. Ensinnäkin projekti on niissä kehit-tämisen tekijä. Toiseksi projektien yleisemmät päämäärät, missiot ovat