Diskurssin jatkumot

Tässä tutkimuksessa pidän organisoitumista ja diskurssia toisiinsa kietoutuneena kokonaisuutena. Pyrin kyseenalaistamaan vallitsevaa käsitystä projekteista. Tut-kin sekä projektin arjessa käytäviä keskusteluja että projekteja käsitteleviä oppai-ta. Tutkimus liittyy siihen organisaatioiden todellisuuteen, jossa ihmiset viestivät, mutta silti kutsun tutkimustani diskurssianalyysiksi.

Kaikki nuo virkkeet, joilla luonnehdin tätä tutkimusta, liittyvät diskurssianalyysin kiistanalaisiin kysymyksiin. Diskurssianalyysille ovat ominaisia erilaiset näkö-kulmat ja lähestymistavat diskurssin ja yhteiskunnan suhteeseen. Tätä moninai-suutta pyritään jäsentämään toisinaan vastakohtaparien avulla (esim. Alvesson &

Kärreman 2000; Jokinen & Juhila 2006; Phillips & Hardy 2002). Vastakohtien avulla luodaan tyypillisten ominaisuuksien avulla samankaltaisiin ilmiöihin eroja, jolloin voidaan muodostaa jäsentynyt käsitys siitä, millaisesta diskurssianalyysistä kulloinkin on kysymys. Diskurssianalyyttiset lähestymistavat saattavat poiketa toisistaan hyvinkin paljon. Tämä moninaisuus ei johda yhteen ja yhtenäiseen kä-sitteiden järjestelmään, mutta organisaatiotutkimuksellisessa diskurssianalyysissä moniäänisyyttä pidetään vahvuutena (Grant, Hardy, Oswick & Putnam 2004).

Vaikka diskurssianalyyttisten lähestymistapojen hahmottamisessa käytetään vas-takohtia, en tulkitse vastakohtia toisiaan poissulkevina, saati pidä omia valintojani vain jonkin ulottuvuuden ääripäähän sijoitettavina. Seuraavaksi kuvaan joitakin sellaisia diskurssianalyysiin liittyviä vastakohtia, jotka ovat tässä tutkimuksessa merkityksellisiä.

Analyyttinen – kriittinen. Yksi diskurssianalyysiä kuvaava kahtiajako liittyy sii-hen, millainen suhtautumistapa tutkimuksessa otetaan muutokseen. Tämä jako kuvaa tutkijan sitoumuksia ja lähtökohtia. Analyyttisessä (tai tulkitsevassa) dis-kurssianalyysissä pyritään sosiaalisen todellisuuden yksityiskohtaiseen erittelyyn.

Sen sijaan kriittisessä lähestymistavassa pyritään tutkimuksen avulla osallistu-maan sellaiseen keskusteluun, jossa otetaan sosiaaliseen todellisuuteen kantaa ja pyritään muuttamaan vallitsevia olosuhteita. (Jokinen & Juhila 2006.)

Analyyttisyys ja kriittisyys muodostavat jatkumon, joiden äärien välillä luodaan näkökulmia tutkittaviin ilmiöihin (Phillips & Hardy 2002). Tällaisella jatkumolla liikun tässä tutkimuksessa. Tavoitteenani on osallistua projekteja koskevaan kes-kusteluun ja kyseenalaistaa projekteihin liittyviä vakiintuneita käsityksiä. Siinä mielessä tutkimukseni on ensisijaisesti kriittistä. Toisaalta pyrin yksityiskohtai-seen aineiston analyysiin, jota pidetään analyyttisen orientaation lähtökohtana (Jokinen & Juhila 2006).

Mikro – makro. Diskurssi voidaan hahmottaa osaksi paikallista kontekstia, jolla on vähäinen yhteys laajempiin käytäntöihin ja merkityksiin ja jota voidaan analy-soida erillisenä kokonaisuutena. Englanninkielessä tämä diskurssi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella: diskurssi. Kun viitataan laajempiin sosiaalista todelli-suutta rakentaviin merkityksiin ja käytäntöihin, kirjoitetaan Diskurssi suurella alkukirjaimella. (Alvesson & Kärreman 2000.) Tämä laajempi Diskurssi liittyy Foucaultin tapaan tulkita diskurssi sosiaalisten käytäntöjen elementtinä (Fair-clough 2005).

Koska suuren alkukirjaimen käyttö paikallisen ja laajemman diskurssin välillä ei ole mielestäni luontevaa, viittaan Diskurssiin makrotason diskurssina. Kun mak-rotason diskurssiin liitetään jokin diskurssia kuvaava määritelmä, kuten esimer-kiksi projekti, silloin projektin makrodiskurssilla viitataan yleiseen, suhteellisen pysyvään projektia määrittävään diskurssiin. Mikrotason diskurssilla puolestaan tarkoitan kielenkäytön reaalistumia kielenkäytön arjessa, kuten esimerkiksi pro-jektin suunnittelun aikana kirjoitettua sähköpostiviestiä. (Vrt. Pietikäinen & Män-tynen 2009.)

Vaikka tutkimuksessa keskityttäisiinkin puhtaasti vain paikalliseen vuorovaiku-tukseen, mikrotason diskurssiin, tai vaihtoehtoisesti yksittäisen tekstin ulkopuo-lelle yltäviin makrotason diskursseihin, on kuitenkin otettava kantaa analyysin mittakaavaan. Paikallisesta tekstinäytteestä tehdään usein laajempaan sosiaaliseen todellisuuteen liittyviä väittämiä – paikallinen kokemus saatetaan yleistää vaikka-pa projektityön vakiintuneiden käytäntöjen aiheuttamaksi. Makrotason diskurssia, kuten esimerkiksi projektidiskurssia tutkittaessa on vastaavasti analysoitava jota-kin, jossa projektin makrodiskurssi ilmenee. Vaikka analyysissä olisikin selkeäm-pää pitää mikro- ja makrotaso erossa toisistaan, on järkeenkäymisen näkökulmas-ta yhden henkilön kokemus osa molempia. Näiden kahden sisällyttämistä samaan tutkimukseen pidetään ongelmallisena, mutta samalla tavoiteltavana haasteena (Alvesson & Kärreman 2000).

Diskurssien mittakaavaan sisältyvän jakautumisen ylittämiseksi on organisaa-tiotutkimuksellisessa diskurssianalyysissä entistä enemmän kiinnostuttu siitä, kuinka makrotason diskurssit vaikuttavat arjen työssä ja kuinka arjen mikrodis-kurssissa pyritään muuttamaan tai vastustamaan makrodiskurssia (Jian, Schmis-seur & Fairhurst 2008: 306). Tässä tutkimuksessa lähestymistapa sisältää molem-pia – paikallisten keskustelujen, mikrodiskurssien analyysiä (luku 7) ja laajem-man, organisaatioiden makrotason projektidiskurssin analyysiä (luku 6). Tavoit-teenani on etsiä näiden kahden eri tason yhteyksiä ja pohtia niiden vaikutuksia toisiinsa.

Determinismi – autonomia. Diskurssianalyysissä liikutaan sekä kielenkäytön että yhteiskunnallisten ilmiöiden parissa. Diskurssianalyysiä on sävyttänyt keskustelu diskurssin ja todellisuuden suhteen rakentumisesta. Diskurssianalyysiin on vaikut-tanut konstruktivismin käsitys siitä, että todellisuus on rakennettua. Sen sijaan käsitys siitä, kuinka paljon diskurssin oletetaan vaikuttavan todellisuuden raken-tumiseen, vaihtelee.

Alvessonin ja Kärremanin (2000) diskurssimääritelmässä diskurssin suhde todel-lisuuteen esitetään jatkumona, jossa ääriarvoina ovat determinismi ja autonomia.

Jos diskurssi ymmärretään siten, että se määrittää puhetta ja merkityksiä, asemoi-tuu diskurssi toiminnaksi, joka luo todellisuutta (discourse determination). Silloin diskurssilla ja merkityksillä on kiinteä keskinäinen yhteys. Jos taas diskurssi miel-letään paikalliseksi ja laajemmista yhteiskunnallisista yhteyksistä riippumatto-maksi analyysin kohteeksi, kutsutaan diskurssia autonomiseksi ja löyhästi lista todellisuutta määrittäväksi (discourse autonomy). Silloin diskurssi on sosiaa-lisista ilmiöistä selkeämmin erotettavissa.

Tässä tutkimuksessa olen sitoutunut ensisijaisesti deterministiseen näkemykseen diskurssista. Pidän sosiaalisiin käytäntöihin (kuten organisaatioihin) liittyvää muutosta ensisijaisesti diskursiivisena, enkä miellä (organisaatioiden) muutoksia ulkopäin annettuina, jolloin tällaiset muutokset ikään kuin aiheuttaisivat (autono-misen) diskurssin muutoksia.

Diskurssi – viestintä. Järkeenkäymisen prosessi on sosiaalinen ja se perustuu jat-kuvaan vuorovaikutukseen. Työyhteisössä puhutaan työtovereiden kanssa, luetaan ohjeita, tulkitaan toimeksiantoja ja liitetään arjen työkokemuksia julkiseen sano-malehtikirjoitteluun. Tämän vuorovaikutuksellisen todellisuuden tutkimuksen kutsuminen juuri diskursiiviseksi ei ole itsestään selvää. Varsinkin diskurssin ja viestinnän välinen rajankäynti on osa organisaatiotutkimukselliseen diskurssiana-lyysiin liittyvää keskustelua. Toisinaan diskurssi ja viestintä halutaan pitää tiukas-ti erillisinä, erilaisiin ilmiöihin viittaavina termeinä, joskus niitä käytetään syno-nyymeina ja toisinaan niiden välille esitetään hierarkkisia suhteita (Jian, Schmis-seur & Fairhurst 2008).

Vaikka viestinnän ja diskurssin erottaminen ei ole vain nimeämisasia, ei diskurs-sin ja viestinnän erottaminen ole organisaation todellisuuden ymmärtämisessä tai järkeenkäymisen prosessissa välttämätöntä. Sen sijaan teoretisoinnissa ja eri kou-lukuntien perusoletusten hahmottamisessa käsitteiden erottamisella on käyttöä ja keskustelu viestinnän ja diskurssianalyysin suhteesta organisoitumisen viestinnän tutkimisessa on vilkasta (esim. Cooren 2006a).

Käytän tässä tutkimuksessa yleensä sanaa ”viestintä” englanninkielen sanan

”communication” käännöksenä, vaikka monissa yhteyksissä sana ”kommunikaa-tio” kuvaisi paremmin vuorovaikutuksen luonnetta asioiden yhteiseksi tekemisenä ja vastaisi siten tarkemmin viittaamieni lähteiden alkuperäistä merkitystä. Viestin-tä on sanana vakiinnuttanut asemansa luonnollisessa kielenkäytössä (ks. Puro 2007) ja haluan korostaa viestinnän ja diskurssin välistä suhdetta kielenkäytössä.

Siihen tarkoitukseen sana ”viestintä” sopii mielestäni paremmin kuin sana ”kom-munikaatio”.

Mikro- ja makrotason diskurssit, joita tässä tutkimuksessa tutkin, ovat osa organi-saatioiden viestintää. Viestintä on siten yläkäsite, johon tutkimukseni kohteena oleva kielenkäyttö sisältyy. Diskurssin ja viestinnän suhde havainnollistuu, kun koettaa käyttää sanaa ”diskurssi” ja sanaa ”viestiä” organisaation arjen kuvaami-sessa (vrt. Jian, Schmisseur & Fairhurst 2008). Organisaation käytännössä ei yleensä tehdä diskurssianalyysiä, mutta viestitään sitäkin enemmän. Organisaati-oissa käytetään kieltä: puhutaan, kuunnellaan, kirjoitetaan ja luetaan. Nämä toi-minnat ovat sekä organisaatiotutkimuksellisen diskurssianalyysin että organisaa-tioviestinnän tutkimuksen keskiössä. Viestinnän tutkimuksessa huomioidaan kui-tenkin laajemmin myös viestinnän kokemusta ja kielen ulkopuolelle ulottuvia ilmiöitä. (Vrt. Jian, Schmisseur & Fairhurst 2008: 314.) Tässä tutkimuksessa pu-hutaan ensisijaisesti mikro- ja makrotason diskurssista, joita käytän teoreettisina välineinä analyyseissäni. Ihminen organisoi viestiessään. Diskurssianalyysissä viestintää analysoidaan makro- ja mikrodiskurssin tasoilla.