Eeppinen tulkinta kehityskertomuksesta: mitä sanoma-

liittyvät projektit, arviointiraportit ja sanomalehtikirjoittelu muodostavat moni-mutkaisen kokonaisuuden. Vaikka narratiivisen skeeman ideaan sisältyy ajatus skeemojen limittymisestä, on narratiivinen skeema laajan, yhteiskunnallisen kes-kustelun kuvaamisessa kapea. Narratiivinen skeema esittää organisoitumisen aina traagisena ja siten rajaavana.

Välttääkseni tulkinnan kapeuden, täydennän analyysiäni Bojen ja Rosilen (2003) esittämällä mallilla, jossa johonkin tapaukseen liittyvät tekstit yhdistetään suu-rempaan kertomuskokonaisuuteen, jossa tekstejä tulkitaan sekä traagisina että eeppisinä. Eeppinen on sellainen kokonaisuus, jossa samanaikaisesti vaikuttaa monenlaisia toimijoita ja monenlaisia kertomuksia. Eeppinen kerronta laajentaa kertomusta ja ottaa huomioon monenlaisia tapahtumien kulkuja, joita tragediassa koetetaan karsia pois, koska ne saattavat särkeä kertomuksen sisäistä eheyttä.

Traagiseen kertomukseen johtavien tapahtumien, eli antenarratiivin kertominen houkuttaa toisten, vastakkaisten antenarratiivien kertomiseen ja yhä uusiin näkö-kulmiin. Näin rajaava, yksinkertainen ja tehokas traaginen kerronta (jota voidaan käsitteellistää ja tulkita mm. montrealilaisittain narratiivisena skeemana tai klassi-sen tragedian vaiheina, kuten Boje ja Rosile tekevät) ja jatkuvasti uusia alkuja ja loppuja hakeva ja kertomusta laajentava eeppinen kerronta vaikuttavat samanai-kaisesti, mutta eeppisyys auttaa näkemään hallitsevaa kertomusta vastustavia ja

kyseenalaistavia kertomuksia. Traagisuuden oletetaan pitävän kulissia yllä raja-tessaan pois kertomukseen sopimattomia tapahtumia, kun taas eeppinen tulkinta pyrkii särkemään julkisivuja nostaessaan esiin monia samanaikaisia tapahtumia (Boje & Rosile 2003: 88). Traaginen tarina sanomalehdissä ei ota huomioon mik-rodiskurssin moninaisuutta vaan keskittyy makrodiskurssiin ja sen yksittäisiin edustajiin.

Projektit kietoutuvat kaikkeen ympärillään olevaan ja projektien kertomusta ker-tovat monet muutkin toimijat kuin vain projektipäälliköt, projektien asettajat tai Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelman edustajat. Sanomalehtikirjoituksissa esitetty ta-voite 1 -ohjelman arvio on osa eteläsavolaisen kehityskertomuksen kertomista, jossa vaikuttaa monia traagisia kertomuksia. Osan niistä sanomalehti asettaa vas-takkain ja luo uuden traagisen kertomuksen, joka rajaa ja paljastaa, mutta jättää myös paljon pois pitääkseen kertomuksen sisäisesti eheänä.

Eeppisestä kokonaisuudesta tiivistetään kertomus, joka muistuttaa tragediaa. Se on rajattu kokonaisuus, jossa keskitytään ohjelman työllisyystavoitteisiin, ja jonka rakenne on yksinkertainen ja syylliset ilmeisiä. Tämä on traagisen pelkistämisen perusidea: kaaokseen luodaan juonen avulla luonnolliselta vaikuttava järjestys.

Lehdessä rakentuu Bojen ja Rosilen (2003: 91) kuvaaman tragedian rakenteen (nousu, kriisi, lasku, ratkaisu ja opetus) mukainen vastakkainasettelujen kärjisty-minen, kun Länsi-Savo ensiksi 25.11.2003 otsikoi: ”EU-projektien työllisyysta-voitteet toteutuneet kummallisen hyvin”. Lehti kertoo epäuskottavista työllistä-mistuloksista, joiden perusteella projektit olisivat projektipäälliköiden ilmoitusten mukaan ylittäneet työllistämistavoitteensa lähes kolmellasadalla prosenttiyksiköl-lä. Tämä sinänsä on jo huomiota herättävä vastakkainasettelu, mutta varsinainen jännite synnytetään seuraavan päivän (Länsi-Savo 26.11.2003a) juttukokonaisuu-den kolmossivun otsikossa: ”EU-rahan ei uskota tuoneen pysyviä työpaikkoja.

Maakunnan vaikuttajat epäilevät aluekehitystuen vaikuttavuutta”. Toisin sanoen on kahdenlaisia tietoja: projektipäälliköiltä koottua arviotietoa, jonka mukaan työpaikkoja on syntynyt yli odotusten ja maakunnan vaikuttajien kertomaa tietoa, jossa ei uskota projektipäälliköiden ilmoittamiin lukuihin.

Jutun traagisuutta korostetaan kahdella ratkaisulla. Projektietoja antaneet projek-tipäälliköt ja projektien toteuttajat jätetään kokonaan ilman ääntä. Projekteja tar-kastellaan vain hallitsijoiden keskinäisenä puheena, joka saa ainesta välittäjien kautta hallituilta. Samaan tapaan keskustelu välittyy hallituille sanomalehden kautta. Toinen traagisuutta ja jutun kiinnostavuutta lisäävä ratkaisu on vaikuttaji-en keskvaikuttaji-en luotava vastakkainasettelu epäillvaikuttaji-en projektivaikuttaji-en tehoon suhtautuvivaikuttaji-en yri-tyselämän edustajien ja myönteisemmin projekteihin suhtautuvien kunnilta ja valtiolta palkkaa saavien vaikuttajien välille. Yrityksiä edustavat henkilöt saavat

esiintyä nimettöminä, jolloin heidän asemansa yritysmaailman agentteina, mark-kinatalouden ja aidon työn edustajina korostuu, eivätkä agentit henkilökohtaisesti joudu osalliseksi projekteja koskevaan keskusteluun. Yritykset kommentoivat projekteja ulkopuolisina ja anonyymeinä. Epäillen ohjelman tehoon suhtautuville yritysten edustajille annetaan ääni, jossa toistetaan syntyvän työn projektinomai-suutta ja sitä, kuinka ”projektit ovat vain projekteja projektin vuoksi” (Länsi-Savo 26.11.2003b):

”Eniten työpaikkoja on ymmärtääkseni luotu koulutuksen puolelle Mikkelin ammattikorkeakouluun. Totuus tulee sitten pöytään, kun projektirahoitus päättyy, arvioi eräs yritysjohtaja.”

”Lieneekö kaikkien projektien intresseissäkään vakiinnuttaa toimintaa muu-ten kuin projektista toiseen, kysyy toinen yritysmaailman edustaja ja viittaa syntyneeseen uuteen ammattiryhmään, projektiammattilaisiin.”

”Usea vastaaja arvioi, että projekteista osa on luotu vain työllistämään sitä toteuttava henkilö: kun edellinen projekti päättyy, luodaan uusi projekti tai vanhan jatko ja saadaan työpaikka säilymään.”

Näissä näytteissä projektit nähdään itsenäisinä ja ulkopuolisina työllistämisen koneina, joiden vaikutus ympäristöönsä on vähäinen. Toimijoina näissä näytteissä ovat projektiammattilaiset ja projektit. Ohjelman vaikuttajat eivät lehtijutun mu-kaan kuitenmu-kaan sinänsä vastusta ohjelmaa, koska tuloksista huolimatta ”EU-rahasta kannattaa pitää kiinni, sillä jokainen Etelä-Savoon saatu euro on kotiin päin”. Hyvin alkanut vastakkainasettelu katkeaa ennen kriisiä. Ristiriitojen syty-tyslanka sammutetaan ja toiminta alkaa laskea kohti laimeaa ratkaisua: vaikka projekteja saatetaan pitää varsinaisen työn maailmaan kuulumattomana toiminta-na, näennäisinä projekteina (ks. luku 3.1.2), ovat ne hyväksyttävissä sen vuoksi, että niiden kautta kuitenkin tulee maakuntaan rahaa. Siinä on tragedian ratkaisu.

Konflikti voidaan jättää sikseen, koska rahaa tulee kuitenkin. Raha on päämäärä, eikä väline, joten tavallaan ohjelma on kuitenkin saavuttanut sille asetetun tär-keimmän (piilo)tavoitteen, rahan saamisen. Tavoitteet ja välineet ovat vaihtaneet paikkaa, joten projektitoiminta on tuottanut tuloksia eikä vastakkainasetteluun ole perustaa. Projektien odotetaan tuovan maakuntaan ennen kaikkea rahaa ja vain toissijaisesti muutoksia. Projektien käyttö johonkin muuhun kuin julkilausuttuun tarkoitukseen ei ole projektioppaiden mukaan mikään tuntematon ilmiö (Virtanen 2000: 107; Viirkorpi 2000: 8). Projektit saattavat toimia suojamuurina tai kulissi-na, jonka takana se, minkä piti kehittyä voi jatkaa toimintaansa ilman häiriöitä ja todellisia muutoksia (Johansson, Löfström & Ohlsson 2007).

Dekonstruktion hengessä (Martin 1990; Boje 2001) ja eeppisesti tulkiten kiinnos-tavaa tässä juttukokonaisuudessa on se, mitä juttu jättää kertomatta projektin

eep-pisestä kokonaisuudesta. Projektien edustama vieraus ja maakunnan tuttuus on eeppiseen kokonaisuuteen liittyvä vastakkainasettelu, jota ei tehdä eksplisiittisek-si: projektit esitetään omassa maailmassaan käyvinä työllistämisen koneina, joilla on vain ohut yhteys maakuntaan – projektit kehittävät kehitystä omassa todelli-suudessaan ja maakunta vaikuttajineen matkaa omalla radallaan. Keskustelu näi-den kahnäi-den todellisuunäi-den välillä tapahtuu lomakkeinäi-den, nettikyselyinäi-den, konsult-tien kirjoittamien raportkonsult-tien ja lehtimiesten kirjoitusten välityksellä – Taylorin (1993) mallin mukaisesti (ks. kuvio 20). Näyttää siltä, että vallanhaltijat vetäytyi-sivät syrjään tavoitteiden asettajan ja toimeksiantajan roolista – ikään kuin ulko-puolisiksi tarkkailijoiksi. Sanomalehdessä valitaan eeppisen kokonaisuuden tar-joamista monista tarinoista vain osa. Hallittujen kertomusta ei kerrota, eikä itse projekti-instituutiota kyseenalaisteta.

Sanomalehti myötäilee projektin arvioinnin tehneiden konsulttien näkemyksiä kohdistaessaan kritiikkinsä traagisesti rajattuun ongelmien aiheuttajien joukkoon.

Sanomalehti ottaa annettuna asiantuntijoiden tarjoaman näkökulman, mikä sinän-sä ei ole poikkeuksellista (ks. Fairclough 1997: 69). Kun ohjelman arviossa huo-mio kiinnittyy hämmästyttävän suuriin työllistymislukuihin, on syy lomakkeessa ja lomakkeen täyttämisessä (Net Effect Oy 2003: 60). Projektin ongelmat ovat normatiivisen projektitulkinnan hengessä jäljitettävissä selkeään tekniseen virhee-seen ja tiettyyn toimijaan: lomakkeevirhee-seen. Korjausehdotukseksi projektien byro-kratiaan ja projektien toteuttajien ilmoittamiin kummallisen suuriin työllistämistu-loksiin konsultit ehdottavat normatiivisen projektihallinnan ja byrokratian klassis-ta ratkaisua, eli kontrollin ja tiedotklassis-tamisen lisäämistä: ”Seuranklassis-tatietojen paikkansa pitävyyttä voidaan edistää aktiivisemman tarkastuksen ja valvonnan sekä ohjeis-tamisen ja tiedotohjeis-tamisen keinoin” (Net Effect Oy 2003: 68). Kehittämisehdotuk-sissa korostuvat projektien käsittelylle tärkeät piirteet: mitattavuus ja konemai-suus. Tätä traagista rajaamista sanomalehti toistaa nostaessaan raportista ongel-mien keskiöön projektipäälliköiden osaamisen ja heidän työllistämisensä ohjel-makauden jälkeen (Länsi-Savo 26.10.2003; 25.11.2003). Sanomalehti ei yritä tarkastella lomaketta yleisenä projektin suunniteltavuuteen, ennaltamääräytyvyy-teen ja kontrolliin liittyvänä ongelmana. Hämmästyttävän suuria työllistämisluku-ja voitaisiin ymmärtää myös lomakkeen työllistämisluku-ja projektipäällikön näkökulmasta. Pro-jekti vaatii proPro-jektipäälliköiltä sellaista koherenttia narratiivista kokonaisuutta, joka on yhtäpitävä projektisuunnitelman tekemän tulevaisuutta hahmottavan fik-tion ja jälkikäteen tehdyn arvion kanssa. Näitä etukäteen tehdyn fikfik-tion ja jälkikä-teen tehdyn arvion välisiä lukuja käsitellään mitattavina totuuksina, ei erilaisten arvioiden välisenä tarinana (ks. luku 7.3.3.2).

Eeppisen tulkinnan ideana ei ole vain paljastaa kertomuksen juoni, vaan etsiä vas-tausta kysymykseen, miksi jokin tietty kertomus hallitsee (Boje & Rosile 2003:

91). Sanomalehden kertomus projekteista on traagisuudessaan helppo omaksua, se on jännittävä ja uskottava. Se kritisoi projektien tekniikoita, nimeää syntipu-keiksi projektiammattilaiset ja tuo etualalle projektien soveltamisen ongelmat, mutta jättää projektin normatiivisen rationaliteetin ja makrodiskurssin suuret toi-mijat, kuten itse maakunnan ja sen päättäjät rauhaan. Sanomalehti kertoo, että ongelma on – onneksi – muualta tullut ja siksi se ei ole kovin vakava. Siksi sano-malehden kertomus hallitsee projektidiskurssia – se auttaa pitämään yllä kulissia, jonka takana muutoksiin ei tarvitse ryhtyä.

6.3.5 Yhteenveto

Sanomalehtiartikkelit edustavat tässä tutkimuksessa hallittujen ja hallitsijoiden tekstejä välittävää keskustelua. Tosin sanomalehdet keskittyvät maakunnan vai-kuttajien ja konsulttien esittämiin näkemyksiin, jotka ovat projektin suunnittelijan välittömän kokemusmaailman ulkopuolista makrodiskurssia. Sanomalehtiartikke-leissa ei pelkästään arvioida projektien tuloksia kriittisesti. ArtikkeSanomalehtiartikke-leissa myös esitetään maakunnallinen tulkinta projektimääritelmästä. Vaikka sanomalehti me-diana tai sanomalehtiartikkeli genrenä eivät ole kiinteä osa projektikirjallisuutta, on niillä paikallisesti tärkeä ja vaikuttava asema. Sillä tavalla sanomalehtiartikke-leilla on erinomainen mahdollisuus päästä osallistumaan projekti-instituution määrittämiseen ja sen ylläpitämiseen (vrt. Phillips, Lawrence & Hardy 2004:

644).

Maakunta on kehittämisen makrokertomuksessa sankari, joka koettaa selviytyä EU:n ja projektien synnyttämistä ristiriidoista. Maakunnalle projektit näyttäytyvät irrallisina ja itsenäisinä kehittämisen koneina, joiden vaikutus on vähäinen. Kehi-tyskone voidaan kuitenkin suvaita, koska se tuo maakuntaan rahaa. Raha näyttää olevan maakunnallisessa projektidiskurssissa päämäärä, ei väline.

Keskustelu projekteista ei kasva sanomalehdessä projektien perusoletuksia pohti-vaksi, vaikka se nostaa esille projektien byrokratian ja kykenemättömyyden muu-tokseen samaan tapaan kuin kriittisen projektitutkimuksen ohjelmassa tehdään.

Sanomalehti ei kyseenalaista projekteja sinänsä kriittisen projektitutkimuksen tavoin. Se toistaa normatiivisen projektidiskurssin oletuksia ja ylläpitää vallitse-vaa projekti-instituutiota.

Vaikka sanomalehdessä pääsee esille monia näkökulmia useissa rinnakkaisissa jutuissa, kommenttipuheenvuorossa ja pääkirjoituksessa, on kokonaisuus kuiten-kin traaginen. Se rajaa pois, etsii yksittäisiä virheitä ja syyllisiä, mutta se ei ky-seenalaista mitään kovin vaarallista. Projekti määritellään rahan saamisen väli-neeksi, näennäiseksi projektiksi, jossa muutoksen aiheuttaminen on toissijaista.

Sanomalehti tyytyy keskustelemaan vallanpitäjien kanssa projekteista ulkopuoli-sena, hallinnollisena ja tehottomana koneistona, jonka kontrollissa on tehty vir-heitä. Kontrollin kohteet, väärien lukujen ilmoittajat, projektien toteuttajat, maa-kuntaan ulkoa tuodut projektiammattilaiset loistavat keskustelussa poissaolollaan.

7 PROJEKTISUUNNITTELUN KÄYTÄNTÖ

Seuraavaksi keskityn niihin altistumiin, toimijoihin ja narratiivisiin skeemoihin, jotka ovat erityisiä Tapahtuma-akatemia-projektin suunnittelussa. Tavoitteenani on tässä luvussa esitellä, kuinka projektin organisoituminen narratiivisesti tulkiten ilmenee projektin käytännön työn teksteissä. Analysoin projektin mikrodiskurssin näytteitä ja tarkastelen sitä, miten yksittäisen projektin suunnittelun narratiivinen analyysi auttaa liittämään keskusteluja ja kirjoituksia laajempiin yhteyksiin kuten projektin institutionaaliseen kontekstiin ja projektin makrodiskurssin teemoihin.

Tutkimuksen kokonaisuudessa suunnittelun käytäntöä käsittelevä luku keskittyy Tapahtuma-akatemia-projektin suunnitteluun osallistuneiden keskusteluihin, suunnitteluun liittyvien tekstidokumenttien analyysiin ja niiden narratiiviseen tulkintaan. Aluksi analysoin yhden suunnitteluprojektiin liittyvän keskustelun suunnittelua organisoivana, kirjoitusta ja puhetta yhdistävänä tapahtumana (7.1).

Sitten vaihdan näkökulmaa ja analysoin yhden suunnitteluun osallistuneen agen-tin jättämiä jälkiä (7.2). Seuraavaksi otan analysoitavaksi hakemuslomakkeen (7.3), jolla on tärkeä tehtävä moniin narratiivisiin skeemoihin tunkeutuvana kak-soisagenttina ja lopuksi (7.4) tarkastelen suunnitelmadokumenttia, jota esittelen suunnittelijan kanssa muodostamana hybridiagenttina.