Tässä tutkimuksessa käsitellään projektin suunnittelua kielenkäyttönä, erityisesti narratiivisuuden näkökulmasta. Projekti tilapäisenä organisaationa on yksi organi-soitumisen muoto. Seuraavissa luvuissa kerron ensiksi siitä, kuinka organisoitu-mista on tutkittu kielenkäyttönä ja sitten poimin esimerkkejä kielenkäyttöä pai-nottavista tutkimuksista, joissa kohteena ovat tämän tutkimuksen tapaan projektit ja niiden suunnittelu.
1.3.1 Organisoitumisen tutkimus kielenkäytön näkökulmasta
Kielestä ja kielenkäytöstä on tullut tärkeimpiä yhteisöjen ja organisoitumisen tut-kimisen kohteita (Alvesson & Kärreman 2000). Työelämän ilmiöitä tutkitaan yhä enemmän diskursiivisina, eli kielellisesti rakentuneina ilmiöinä. Tähän suuntauk-seen kohdistuva kiinnostus näkyy kasvavana julkaisujen määränä esimerkiksi silloin, kun tarkastellaan johtamista ja muita liike-elämän ilmiöitä kielenkäytön näkökulmasta (esim. Vaara, Kleymann & Seristö 2004; Laine & Vaara 2007; Pe-sonen 2006) tai tekstien asemaa julkisen sektorin työssä (esim. Heikkinen, Hii-denmaa & Tiililä 2000; Tiililä 2007). Vaikka kiinnostus kielen ja organisoitumi-sen suhteeseen on yleensä kasvanut, ei kielen systemaattista analyysiä organisoi-tumisen erityisten ilmiöiden yhteydessä ole vielä tehty kovin paljoa (esim. Pälli, Vaara & Sorsa 2009).
Siitä huolimatta, että organisoitumisen ja kielenkäytön suhde on tutkimuksessa usein luonteeltaan ”yleistä” ja ehkä ohjelmallista, on monilla erityisaloilla kielen-käytön tutkimukseen kohdistettu suuria odotuksia. Esimerkiksi organisaatiovies-tinnässä keskeiseksi lähestymistavaksi nostetaan diskurssianalyysi, joka ymmär-retään lähinnä kielentutkimuksen tradition mukaan jaoteltuina suuntauksina, joi-hin lasketaan mukaan myös narratiivisuus (Jablin & Putnam 2001). Kiinnostuksen
taustalla on käsitys, jonka mukaan organisaation sosiaalisia ja psykologisia ilmi-öitä on mielekästä tarkastella kielen tuottamina ja ylläpitäminä. Yhteiskunnallis-ten ilmiöiden (kuYhteiskunnallis-ten organisoitumisen) ja kielenkäytön vuorovaikutukseen koh-distuvaa kasvavaa kiinnostusta kutsutaan usein kielelliseksi käänteeksi (ks. Gab-riel 2004; Kuortti, Mäntynen & Pietikäinen 2008). Kielentutkimuksen näkökul-masta voidaan puhua sosiaalisesta käänteestä, kun kielitieteilijät ovat aikaisem-paa enemmän alkaneet kiinnittää huomiota yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin ko-konaisuuksiin (Pälli 2005).
Kielentutkimuksen suuntaukset ovat vakiinnuttaneet asemaansa organisaation viestinnän tutkimuksessa. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä julkaistiin alan käsikirja: ”The Sage Handbook of Organizational Discourse”
(Grant, Hardy, Oswick & Putnam 2004). Käsikirja keskittyy organisaatioiden tutkimukseen diskursiivisesta näkökulmasta ja on siten osoitus kielellisen näkö-kulman tärkeästä asemasta organisaatioiden tutkimuksessa. Käsikirjan diskursii-visuus liittyy käsitykseen siitä, että organisaatioiden koettu todellisuus muotoutuu diskursiivisissa käytännöissä, joille jokainen organisaation jäsen altistuu. Käsikir-ja ei välttämättä tuota kovin radikaalia jäsentelyä moneen suuntaan kurkottavalle tutkimukselle, vaan se toimii erilaisten näkökulmien kohtaamispaikkana. Yrityk-siä tämän alueen jäsentelyyn on tehty muuallakin kuin käsikirjoissa, vaikka tehtä-vä vaikuttaa kiperältä (ks. Iedema & Wodak 1999; Grant & Iedema 2005; Putnam
& Cooren 2004; Boje, Oswick & Ford 2004).
Diskursiivisen näkökulman yleistyttyä on myös kritiikki sitä kohtaan lisääntynyt.
Deetz (2003) muistuttaa, että vaikka kielellistä käännettä pidetään 2000-luvulla itsestään selvänä, on se samalla luonnollistumassa, pinnallistumassa ja kadotta-massa siihen liittyneitä mahdollisuuksia. Toisin sanoen, kielellinen käänne on organisaatioiden tutkimuksessa käymistilassa. Diskurssin käyttö eri yhteyksissä on laajentunut ja termin merkitys epämääräistynyt (Luukka 2000).
Tutkimuksessani teen kielenkäytön yksityiskohtaista analyysia, joka perustuu kielentutkimuksen perinteeseen (varsinkin pragmatiikkaan ja semiotiikkaan, ks.
luvut 2.3 ja 4.1) ja siten se on lähtökohdiltaan lingvistinen. Tutkimus kohdistuu projektin suunnittelun kielenkäyttöön ja siten se liittyy diskurssianalyysiä sovel-tavaan organisaatioiden tutkimiseen (vrt. Grant & Iedema 2005). Käytän tällaisen tutkimuksen suomenkielisenä kattokäsitteenä organisaatiotutkimuksellista dis-kurssianalyysiä (organizational discourse analysis), johon katson sisältyvän yhte-nä lähestymistapana organisoitumisen narratiivisen analyysin.
Projektidiskurssissa rakennetaan projektia organisaatioissa (vrt. Lindgren &
Packendorff 2006: 114), mutta projektidiskurssi myös luo yleisempiä merkityksiä, jotka vaikuttavat siihen, mitä yleensä ymmärretään projektilla. Siten
projektidis-kurssi jakaantuu kahdeksi. Yhtäältä projektidisprojektidis-kurssi on projekteihin liittyvää arjen puhetta, mikrotason diskurssia, jossa luodaan merkityksiä ”tässä ja nyt”.
Toisaalta makrodiskurssi on historiallisesti ja tilanteesta toiseen suhteellisen kes-tävä kuvaus projektista yleisenä ilmiönä (vrt. Alvesson & Kärreman 2000).
1.3.2 Projektien tutkimus kielenkäytön näkökulmasta
Tässä tutkimuksessa keskitytään projektien tutkimiseen organisaatiotutkimuksel-lisen diskurssianalyysin näkökulmasta narratiivisuutta painottaen. Projektin suun-nittelu yleensä on tutkimuksessa melko vähäiselle huomiolle jäänyt alue, vaikka sillä arvioidaan olevan suuri merkitys projektien onnistumisessa (Hyväri 2007).
Projektien suunnittelun tutkiminen organisaatiotutkimuksellisessa diskurssiana-lyysissä narratiivisuuden näkökulmasta on suhteellisen harvinaista.
Ruotsissa on osana työelämän viestinnän tutkimushanketta tutkittu asiantuntijaor-ganisaatiossa tapahtuvaa projektin suunnitteluvaihetta (Karlsson 2007). Tutki-muksessa projektisuunnitelmaa tarkastellaan työyhteisön käytäntönä. Tutkimuk-sen kohteena on julkiTutkimuk-sen hallinnon alaan kuuluvan organisaation kehittämishanke, johon liittyy mm. uuden IT-järjestelmän käyttöönotto. Tutkimuksessa keskitytään kehittämishankkeeseen liittyvän pilotin suunnitteluun. Suunnitteluun kuuluu ko-kouksia, prosessin aikana tehdään valmiiseen tekstipohjaan projektisuunnitelma, jota jaellaan sähköisesti tietojärjestelmässä ja käsitellään kokouksissa. Karlsson osoittaa, kuinka projektisuunnitelmalla on erilaisia tehtäviä suunnittelun eri vai-heissa. Suunnitelmadokumenttiin liittyy toimintoja, joissa suunnitelma toimii mm.
suunnittelun apuvälineenä, kysymysten esittäjänä, kokouksen ja sitä edeltävien valmistelujen yhdistäjänä, kokouksen asialistana, kokouksen jäsentäjänä sekä projektiosallisten ja projektipäällikön viestintävälineenä. Lopulta projektisuunni-telma muuttuu apuvälineestä toimintaa määrittäväksi tekstiksi.
Karlsson (2007) asettaa suunnittelun, suunnitelman ja organisaation käytännöt rinnan. Karlssonin esittelemässä tapauksessa projektiryhmän työskentelytapa pe-rustuu suunnitelman laatimiseen valmiiseen suunnitelmapohjaan, jolloin projektin suunnittelun käytännöt tekstualisoituvat suoraviivaisesti konkreettisessa lomak-keen täyttämisessä. Suunnitelman käytäntö- ja toimintaorientoitunut tulkinta näyt-tää, että suunnitelmalla ei ole yksiselitteisiä, selkeitä rajoja. Karlssonin tulkinta korostaa sitä, että projektisuunnitelma on parhaiten ymmärrettävissä osana pro-jektisuunnittelun prosessia ja erilaisia käytäntöjä. Projektisuunnitelmaa (sen fyy-sistä tuotosta, kirjoitettua tekstiä) ei irroteta projektisuunnittelusta, eikä työyhtei-sön projektin suunnitteluun liittyvistä käytännöistä.
Tämän tutkimuksen kannalta on erityisen kiinnostavaa, että organisaatiotutkimuk-sellisen diskurssianalyysin asemaa pohtinut tutkija, Rick Iedema (2000; 2001), käsitteli väitöskirjassaan ja sen perusteella kirjoittamissaan artikkeleissa projektin suunnittelua. Tutkimuksessaan Iedema havainnoi ”sosiosemioottisena etnografi-na” (Iedema 2001: 26) erään australialaisen sairaalan rakennusprojektin suunnitte-lua. Iedeman ideana on tarkastella suunnittelua prosessina, jossa siirrytään kes-kusteluista kohti pysyvämpiä merkityksiä antavia kokonaisuuksia, kuten kirjoitet-tuja suunnitelmia ja lopulta rakennuksia. Suunnitteluprosessissa osallisten ja do-kumenttien määrä kasvaa ja samalla syntyy uusia asetelmia, joissa etäännytään lähtötilanteesta. Prosessissa luodaan merkityksiä, jotka kirjallisissa dokumenteissa muuttuvat koko ajan pysyvämmiksi. Alkuperäisen puheen muuttumista useiden eri toimijoiden hyväksymäksi, yhä konkreettisemmaksi artefaktiksi, eli ihmisen tekemiksi tuotteiksi, Iedema vertaa Bruno Latourin esittämään käännöksen (trans-laation) käsitteeseen, johon kuuluu toimijan pyrkimys houkutella toisia toimijoita osallistumaan omien pyrkimystensä toteuttamiseen (Iedema 2001: 26).
Iedema (2001) kuvaa suunnittelua tuotannollisena prosessina, jonka tarkoituksena on saada aikaan uusia merkityksiä. Iedeman näkemykset suunnitteluprosessista perustuvat keskustelujen analyysiin. Hän on poiminut keskusteluista esimerkkejä siitä, miten erilaisia toimijoita edustavat henkilöt nivovat yhteen erilaisia ääniä ja siten korostavat omaa tai edustamaansa näkökulmaa. Suunnittelukeskustelu sisäl-tää monia erilaisia merkityksiä, jotka väistämättä sisältävät ristiriidan aineksia.
Suunnittelun prosessista syntyy suunnitelma, joka ei välttämättä vastaa kaikkien osallisten aikomuksia. Suunnittelija hakee hyväksyntää erilaisille suunnitteluun vaikuttaville äänille ja vie prosessia eteenpäin tuomalla keskusteltavaksi uusia tilannekuvauksia. Dokumentti, jossa nämä keskustelun mielipiteet, aikomukset, ristiriidat ja epämääräisyydet on koottu, materialisoi puheen. Dokumentti on han-kalammin muutettavissa kuin puhe ja vielä hankalampaa on muuttaa valmista rakennusta. Suunnitteluprosessi etenee yhä vaikeammin muutettaviksi artefak-teiksi. Ensiksi se muuttuu puheesta teksteiksi ja piirustuksiksi ja lopulta raken-nukseksi.
Karlson ja Iedema edustavat kielitiedettä soveltavaa tutkimusta, jossa työelämän organisoitumisen tutkimuksen kohteena on projekti. Tämä tutkimus soveltaa niin ikään kielitiedettä, mutta näkökulmani eroaa Iedeman ja Karlssonin lähestymista-voista siinä suhteessa, että tutkimuksessani painotetaan erityisesti narratiivista analyysiä.
Projektitutkimus on oma tutkimuksen alueensa, jossa kiinnostus sosiaaliseen toi-mintaan ja viestintään osana projektien käytäntöä on kasvamassa aikaisempaan, melko rajattuun, projektin teknistä hallintaa korostavan tutkimuksen näkökulmaan
verrattuna (Cicmil, Williams, Thomas & Hodgson 2006). Esimerkiksi Räisänen ja Linde (2004) hyödyntävät kriittistä diskurssianalyysiä tutkiessaan, kuinka tekstien avulla voidaan vaikuttaa projektien työprosesseihin ja tehdä niistä pysyviä käy-täntöjä. Nocker (2006) käyttää narratiivista näkökulmaa osoittaakseen projektien kompleksisuutta ja jatkuvaa muotoutumista. Vaikka näissä tutkimuksissa näkö-kulma on diskursiivinen, niiden kohteena ei ole varsinaisesti projektin suunnitte-leminen, eivätkä tutkimukset perustu ensisijaisesti kielentutkimuksen traditioon.