Vaikka kaikki tutkittavat pitivät itseohjautuvuuden lisäämistä pääsääntöisesti positiivisena asiana, osaa tutkittavista itseohjautuvuuden lisääminen mietitytti kokeilun alussa. Tutkittavilla oli epätietoisuuden tunteita siitä, miten itseohjautuvuus tulee toimimaan käytännön työssä ja onko itseohjautuvuuden lisäämisessä ylipäätään mitään järkeä. Tutkittavat epäilivät toisiko uudenlainen tapa työskennellä tehokkuutta työntekoon, ja myös työtehtävien erilaisuus asetti heidän mielestään haasteita itseohjautuvuuden toteutumiselle. Koskisen huolen aiheena oli se, että tuoko itseohjautuvuus mitään lisäarvoa työnteolle: lisääkö se tehokkuutta ja toimiiko se edes käytännössä. Järvistä taas mietitytti se, että rajoittaako työtehtävien luonne itseohjautuvuuden toteutumista.
Koskinen 1: ”Et täs on niinku sellanen tunne et tota onks tää nyt se mitä me tehdään niin onks tää työn kannalta.. onks tää järkevää, onks tää niinku tehokasta tää työskentely.”
Järvinen 1: ”Mutta mielestäni me emme pääse niinku tavallaan tätä kokeilua toteuttamaan silleen kun mä itse olisin ajatellu että haluaisin tai me haluttaisiin.
Tavallaan me joudutaan mun mielest huomioimaan niinkun niin paljon kaikkee muuta.
Et tää ei ihan vastaa niinkun mun mielest sitä tarkotusta mitä tää vois olla.”
Tutkittavien mielestä heidän tiimissään vallitsi ennen kokeilua hyvä luottamusilmapiiri.
Tiimeissä keskustellaan yleisesti ottaen avoimesti ja luottamuksellisesti, mutta välillä kuitenkin on hetkiä, jolloin ei välttämättä uskalla sanoa kaikkea ääneen. Tutkittavat kuitenkin uskoivat ennen kokeilua, että itseohjautuvuuden lisääminen vaikuttaa entisestään positiivisesti luottamukseen työntekijöiden ja esimiehen keskuudessa. Itseohjautuvuuden lisääminen lopulta johti siihen, että työntekijät oppivat tuntemaan toisensa paremmin ja tämä lisäsi luottamusta tiimeissä.
Järvinen 1: ”Et me ollaan aina oltu niinkun sellasia et voidaan niinkun keskenään jutella asioista eikä juurikaan tässä niinkun kuppikuntia synny… Mut ehkä edelleen on hieman sellanen et uskaltaako sit kaikkea välttämättä sanoa ja uskaltaako olla eri mieltä…”
Järvinen 2: ”Et just ku tutustu niin sitte yhteishenki parani. Varmaan se riippuu aina ihmisistä mitkä porukassa on mutta kyllä meillä ainakin niinku oli semmosta luottamusta toiseen ja sit luottamusta siihen et jos se toinen ei osaa niin se niinku kysyy ja selvittää sen asian.”
Koskinen 2: ”No kyllä se on vaikuttanut siihen et tota me ollaan tultu tutuimmiksi keskenämme ja sit sitä kautta sitä luottamusta on myös syntynyt. Et ehkä sillon alussa oli hieman sitä et uskaltaako nyt omia mietteitä sanoa ja esittää. Ehkä se oli puolin ja toisin niinkun sitä samaa mut nykyään on enemmän sitä et tota uskaltaa niinkun sanoa mielipiteitä ja esittää uusia ideoita.”
Luottamuksen lisääntymisen ja itseohjautuvuuden välinen suhde nähtiin myös työnantajan näkökulmasta, kuten Korhonen ilmaisee jälkimmäisessä haastattelussa:
Korhonen 2: ”…ja toki myös se että sitten kun saa itse valita niitä työtehtäviä tai yhdessä mietittiin niitä niin myös tuntu et sit se luottamus tosiaan niinkun työnantajan puolelta niinkun välittyy paremmin.”
Autonomian osalta tutkittavat kokivat itsensä melko autonomisiksi ennen kokeilua.
Työntekijöiden autonomia tosin oli jonkin verran rajoittunutta, koska tietyt työtehtävät pitää hoitaa tietyn ajan puitteissa. Tutkittavat epäilivät sitä, miten autonomian lisääminen vaikuttaisi käytännön tasolla:
Koskinen 1: ”Ja sit jos sitä autonomiaa lisätään niin täytyy sit myös huolehtia siitä et jokainen osaa sit kuitenkin toimia niin et se työ sujuu ja asiat tulee tehdyks et tota…”
Järvinen 1: ”Mut et kun tää massa on niin suuri ja ne asiat vaan pitää tehdä niin mun on oikeestaan… mä en osaa ite ainakaan keksii sellasta että miten se olis niinku.. Mitä sillä niinku ajettas takaa että sitä autonomiaa lisättäis. Et kun tietyt asiat vaan on tehtävä.”
Vaikka autonomian lisäämisessä nähtiin erilaisia käytännön haasteita, tutkittavat kokivat, että heidän autonomian tunne oli lisääntynyt itseohjautuvuuden myötä. He pystyivät itsenäisemmin tekemään päätöksiä työn suunnittelun suhteen ja he kokivat myös vaikutusmahdollisuuksiensa lisääntyneen. Edelleen kuitenkin täytyi huomioida myös työtilanne kokonaisuudessaan, eikä työtä voinut tehdä täysin oman mielen mukaan:
Koskinen 2: ”Et saa niinkun miettiä ja päättää et mitä tekee. Et tietenkin täytyy myös katsoa se että mitä täytyy tehdä, niinkun se työtilanne. Et eihän nyt mitä tahansa voi valita että mä haluan nyt tänään tehdä sitä ja tätä mut on se (autonomia) niinku lisääntynyt niinkun sillä tavalla et mä nyt aika paljon itse tota päätän et mitä mä viikon aikana teen.”
Kohdeorganisaatiossa vallitsee tutkittavien mielestä melko hierarkkinen johtamistapa, jossa ylempien johtoportaiden toiminta on työntekijöille melko näkymätöntä. Heidän mielestään organisaatiossa on kuitenkin tapahtunut muutos keskustelevampaan johtamistapaan. Ennen kokeilua tutkittavat pohtivat, muuttaako työntekijöiden itseohjautuvuuden lisääminen esimiesten roolia. Tämän lisäksi arveltiin, että osa esimiesten tehtävistä siirtyy työntekijöille itseohjautuvuuden lisäämisen myötä:
Koskinen 1: ”Ehkä siitä esimiehen roolista tulee enemmän sellanen niinkun että hän antaa neuvoa. Hän ei ohjaa vaan hän neuvoo.”
Korhonen 1: ”Se on sit se kolikon toinen puoli et just jos mietitään vaikka meitä asiantuntijoita mitkä nyt ollaan tässä kokeilussa mukana, niin et siirretäänkö tai siirtyykö sitä kautta sitten meidän vastuulle jotakin enemmän…”
Itseohjautuvuuden lisääminen muutti sekä tutkittavien että heidän esimiesten rooleja. Siinä missä työntekijöiden rooli vahvistui itseohjautuvuuden lisäämisen myötä, esimiehen rooli puolestaan muuttui huomaamattomammaksi taustalla vaikuttajaksi. Tutkittavat kokivat, että heidän oma roolinsa työntekijänä on hämärtynyt entisestä ja asiantuntijatyö on lisääntynyt kokeilun myötä entisestään. Tutkittavien itsenäisyys on tuonut myös lisää vastuuta työhön.
Esimiesten rooli taas näyttäytyy tutkittaville kokeilun jälkeen enemmän vetäytyneenä. Vaikka esimies on siirtynyt taka-alalle, yhteistyö esimiehen kanssa on kuitenkin säilynyt. Tutkittavien kokemuksista voi päätellä, että he ovat ottaneet itseohjautuvuuden lisääntymisen myötä osan esimiehen roolista ja vastuusta itselleen.
Koskinen 2: ”Et ehkä tää asiantuntijatyö on niinku lisääntynyt entisestään siitä kokeilua edeltävästä ajasta. Et enemmän on niinkun mahdollisuutta miettiä uusia tapoja tehdä töitä.”
”Ja sit meillä on paljon myös tullu sellasta että mietitään näitä prosessiasioita ja tällasia niinkun enemmän tätä asiantuntijatyötä ehkä… Et mä en nyt esimerkiks tällä hetkellä juuri lainkaan tee mitään ihan sellasia perusasioita et ne on jäänyt niinkun sit muille.”
Järvinen 2: ”No itsenäisemmin saan niinkun päättää mitä halus tehdä. Mut sit kuitenkin niinku muistaa se että tietyt asiat vaan pitää tehdä. Et tavallaan se vastuu on sit kuitenkin olemassa.”
Tutkittavat kuvailivat työhyvinvointiaan heikohkoksi ennen kokeilua. Työhyvinvointia heikensi muun muassa stressi ja suuri työn määrä. He pohtivat vaikuttaako itseohjautuvuuden lisääminen negatiivisesti työhyvinvointiin, jos ei osaa asettaa itselleen rajoja työn teon suhteen.
Itseohjautuvuuden lisääminen nähtiin myös uudistuksena, jota kaikki tutkittavat eivät ottaneet niin innoissaan vastaan, kuten Korhosen vastauksesta ilmenee.
Korhonen 1: ”Tällä hetkellä ehkä must tuntuu että tuleeko tästä mun vastuulle enemmän jatkossa jotain tehtävää vai ei. Mut se varmaan johtuu ihan siitä et mä oon muutenkin alun perin aina tämmönen… mulla on ensimmäinen reaktio aina olla muutosvastarintainen.”
Koskinen 1: ”Tässä nyt täytyy itse asettaa rajoja tähän tekemiseen. Et se on kyl niinkun paljon myös itsestä kiinni et miten stressiä hallitsee…”
Itseohjautuvuuden lisäämisellä oli kuitenkin ainoastaan positiivisia vaikutuksia tutkittavien työhyvinvoinnille. Tutkittavat kertoivat, että työhyvinvointia lisäsi erityisesti oman työn suunnittelu, ajankäytön hallinta ja tutustuminen muihin. Kun tutkittavilta kysyttiin, mitkä asiat kokeilussa lisäsivät työhyvinvointia, he vastasivat seuraavasti:
Koskinen 2: ”No ehkä se et me saadaan nyt enemmän itse suunnitella tätä työpäivää ja työviikkoa. Kunhan siihen niinkun tottui niin sit niinku osaa oikealla tavalla sit suhtautua siihen niin kyllä se on vaikuttanut siihen et tota työhyvinvointi on parantunut.”
Järvinen 2: ”No tavallaan se tutustuminen muihin. Ja sitten niinkun se tavallaan yhteen hiileen puhaltaminen. Ja sit se mun mielestä oli niinkun mielenkiintost kuulla niinku muiden ihmisten ajatuksii ja näkökulmii joita ei välttämättä niinku oikein tiedä kun ollaan pitkin poikin maailmaa.”
Kaiken kaikkiaan tutkittavien suhtautuminen itseohjautuvuuteen oli lopulta positiivinen.
Tutkittavien pohdinnat ja epäilyt itseohjautuvuuden toteutuksen suhteen olivat kenties oikeutettuja, koska heidän näkemyksensä organisaation johtamistavasta oli itseohjautuvuuden periaatteiden vastainen: hierarkkisena pidettyyn organisaatioon voi olla vaikeaa kuvitella työntekijöiden itsenäisempää otetta. Itseohjautuvuusteorian osalta itseohjautuvuuden lisääminen näytti vaikuttavan tutkittavien kaikkiin kolmeen psykologiseen perustarpeeseen.
Heidän tunne yhteenkuuluvuudesta kasvoi kokeilun myötä, kun he olivat tiimin kanssa tiiviimmin tekemisissä. Myös pätevyyden tunne lisääntyi asiantuntijuuden nostaessa merkitystään työssä. Tämän lisäksi itseohjautuvuuden lisääminen kasvatti tutkittavien autonomian tunnetta.
Näin ollen itseohjautuvuuden lisääminen näytti täyttävän itseohjautuvuusteorian mukaiset psykologiset tarpeet. Tutkittavat kuvailivatkin työhyvinvointiaan paremmaksi kokeilun päätteeksi kuin ennen kokeilua. Seuraava kuvio havainnollistaa ja tiivistää itseohjautuvuuden lisäämisen vaikutuksia itseohjautuvuusteorian mukaisiin psykologisiin perustarpeisiin niiden tutkittavien osalta, joita itseohjautuvuus mietitytti etukäteen, mutta jotka lopulta suhtautuivat varovaisen positiivisesti siihen.
KUVIO 1. Ennalta mietitytti – hyvä lopputulos pikkuhiljaa