1800-luvun alkupuoliskolla saksalainen yliopistokoulutus palveli lähinnä kasvavan byrokratian tarpeita. Akateemisesti koulutetut muodostivat eräänlaisen älyllisen ja henkisen aristokratian, joka muodosti saksalaisessa yhteiskunnassa oman kerrostumansa perinteisen aristokratian rinnalle.
Epätavallisen tärkeällä sijalla olivat professorit, joilla oli läheiset kytkennät hallinnon ylätasolle. Tämä koulutettu luokka tuotti myös hyvin pitkälti omat seuraajansa. Vasta 1800-luvun loppupuolella saksalainen nouseva yrittäjä-luokka alkoi enemmälti kiinnostua jälkeläistensä kouluttamisesta yliopistois-sa. Tätä koulutettua luokkaa Fritz Ringer kutsuu ’mandariinieliitiksi’.174 Mandariineilla oli oma oppimisen ideaalinsa, joka oli vastakohta käytännöl-liselle tiedolle. Tämä ideaali kiteytyi termeihin ’kasvatus’ (Bildung) ja
’kulttuuri’ (Kultur). Kasvatuksen lähtökohtana oli ainutkertainen ihminen, jonka ’sisäistä kasvua’ pyrittiin kasvatuksella edistämään. Kulttuurilla tarkoitettiin taidetta, oppineisuutta ja moraalisuutta. Se erotettiin ranskalais-peräiseksi katsotusta sivilisaatiosta (civilisation), joka tarkoitti hyviä tapoja ja sosiaalista hienostuneisuutta.175
Yliopistomaailmassa vallitsi henkisenä ilmastona romantiikka, historismi ja elämänfilosofia, jotka eivät olleet myötämielisiä rationalismille, empiiri-selle ja luonnontieteelliempiiri-selle otteelle. Toisaalta keskustelua aiheuttivat Darwinin kehitysoppi ja rotuopit. Saksalaisen romantiikan aatevirtauksiin pohjautunut historistinen ajatteluperinne kehittyi ainakin osittain vastareak-tiona ranskalais- ja englantilaistyyppiselle valistusajattelulle. Sen kannattajat vastustivat historian sellaista yleistämistä, joka esitti sen ’epähistoriallisena’
inhimillisen järjen ja tieteen kehityksenä. Saksalaisen romantiikan mukaan valtio ja yhteiskunta eivät ole yksilöiden päämäärärationaalinen sopimuk-seen perustuva luomus, vaan tulos yliyksilöllisistä voimista, jotka juontuivat muun muassa luovista yksilöistä, kansanhengestä (Volkgeist) tai uskonnollis-esteettisestä ideasta. Oli tapana nähdä kulttuurit, valtiot ja aikakaudet persoonallisina kokonaisuuksina, joilla oli oma ’henkensä’ (Geist). Yksilö nähtiin yhteisönsä orgaanisena osana, jolla oli oma paikkansa kokonaisuu-dessa kuten yksittäisellä soittajalla orkesterissa. Yksilö oli siteissä kansaan
(Volk), joka puolestaan yhdistyi suurempaan panteistiseen luontokokonai-suuteen. Luontoa ei nähty kylmänä ja mekaanisena, vaan elävänä ja spon-taanina.176 Ihannoitiin yksinkertaista maalaiselämää ja juurevuutta vastakoh-tana suurkaupunkielämälle ja juurettomuudelle. Juurevuus tarkoitti myös oman kansan menneisyyden tuntemista ja ihannointia. Idylliseksi ja nostalgi-seksi koettu keskiaika nostettiin modernin elämänmenon ja liberalismin vastakohdaksi.177 Völkisch -ideologia juurtui syvään opetusinstituutioihin ja institutionalisoitui tätä kautta myöskin itse.178
Saksalaisen historiallisen koulukunnan jäsenet kutsuivat ajattelutapaansa henkitieteelliseksi opiksi (Geisteswissenschaft), joka määriteltiin humanisti-seksi. Sen vastakohdaksi asetettiin läntisemmälle Euroopalle tunnusomainen luonnontieteellinen (naturwissenschaftlich) ajattelutapa, jota sanottiin myös positivistiseksi (positivistisch). Tähän ajattelutapaan läheisesti liittyi se ajatus, että saksalaisen yliopisto-opetuksen tuli lähteä saksalaisesta idealis-mista ja uushumanisidealis-mista. Yliopistokoulutuksen tehtäväksi nähtiin henki-syyden ja maailmankatsomuksen (Weltanschauung) kehittäminen ja viljele-minen eikä niinkään ammattiin valmistaviljele-minen. Hengenviljelyn kautta yksilöt ottivat oman paikkansa yhteiskunnan ’suuressa orkesterissa’.179
Läntinen positivistinen tiede teki kuitenkin tuloaan myös Saksaan 1800-luvun loppupuolella. Syntyi vuosikymmeniä kestänyt niin sanotun Metho-denstreitin nimellä tunnettu kiista historistien ja rationalistien välillä näiden lähestymistapojen pätevyydestä. Tätä kiistaa käytiin historian tutkimuksen ja kehkeytymässä olleen sosiologian lisäksi erityisesti myös taloustieteissä.
Historiallisen lähestymistavan puolestapuhujia olivat muiden muassa historian metodologiaan paneutunut Wilhelm Dilthey ja taloustieteilijä Gustav Schmoller. Positivistisen lähestymistavan ehkä nimekkäin oli taloustieteilijä Carl Menger.180 Tönnies ei suoranaisesti joutunut mukaan kyseiseen kiistaan, mutta Gemeinschaft und Gesellschaft -teos ottaa omalla tavallaan kantaa tähän keskusteluun, vaikka sitä ei tuona aikana sellaiseksi ymmärretty. Siinä Tönnies pyrkii ylittämään kyseisen vastakkainasettelun.
Werner J. Cahnmanin mielestä teoksen ymmärtäminen olisi saattanut tehdä koko riitelyn tarpeettomaksi.181
Saksalaiseen aatemaailmaan kuuluivat myös ’oikeusvaltio’ (Rechtsstaat) ja ’kulttuurivaltio’ (Kulturstaat). Ensimmäiseen kuului moraalisten tarkoi-tusperien ja laillisuuden sisällyttäminen valtiolliseen toimintaan. Jälkimmäi-nen tarkoitti hengenviljelyn ja kulttuurin vaatimusten soveltamista politiikas-sa. Edelliset ajatusrakennelmat saattoivat mandariiniälymystön ja hallitusval-lan symbioottiseen suhteeseen. Valtio alettiin nähdä kokonaisuutena, jossa jopa hallitsijan piti palvella sitä. Tällainen ajattelutapa oli myös omiaan turvaamaan mandariiniälymystön sosiaalisen aseman. Kaikki manda-riiniälymystön edustajat eivät kuitenkaan hyväksyneet edellisiin sisältynyttä legalistista ja byrokraattista orientaatiota. Erityisesti jotkut nimekkäät yhteiskuntatieteilijät - heidän joukossaan Tönnies ja Max Weber -
kannatti-vat läntistä demokratiamallia.182
David Lindenfeldin mielestä Ringerin mandariiniteoria valaisee paljon tuon ajan saksalaista ajattelua ja yhteiskuntaa, mutta esimerkiksi Tönniesin suhteen tämä lähestymistapa on joissakin suhteissa ongelmallinen. Tönniesin maalainen ja kaupallinen tausta ei ollut tyypillinen mandariiniluokkaan kuuluvan tausta. (Porvarisluokkainen tausta oli myös Georg Simmelillä, Werner Sombartilla ja Weberin veljeksillä.) Epätyypillistä oli myös se, että Tönnies pelkän privatdozent -yliopistokiinnityksensä vuoksi oli paljolti yliopistolaitoksen ulkopuolinen henkilö aina 1900 -luvun alkuvuosikymme-nelle saakka. Toisaalta hänellä oli hyvin yliopistomaailmaan integroituneita ja siinä vaikuttavia ystäviä, esimerkiksi filosofi ja kasvatustieteilijä Friedrich Paulsen ja taloustieteilijät Adolph Wagner ja Gustaf Schmoller. Epätyypillis-tä oli myös se, etEpätyypillis-tä Tönnies oli ulkopuolinen vuosien ajan aivan omasta tahdostaan. Tämän taustalla voi nähdä Preussin -vastaiset tuntemukset, jotka johtuivat ilmeisesti paljolti Schleswig-Holsteinin liittämisestä Preussiin.
Tässä suhteessa vasta ensimmäinen maailmansota sai aikaan muutosta Tönniesin asenteissa. Täydellisesti sisäpiiriin kuuluvaksi Tönnies tuli vasta Weimarin tasavallassa, jonka hän mielellään hyväksyi.183 Lindenfeld näkee kuitenkin mandariini-ideologian piirteitä siinä kaksijakoisessa tavassa, jolla Tönnies suhtautui hänen mukaansa modernisaatioprosessiin. Manda-riinityyppisen ajattelun suuntaan viittaa myös Tönniesin ajatus työväenluo-kan auttamisesta kasvatuksen keinoin. Tämä on myös tyypillinen katederiso-sialistien ajatus. Heistä monet keskeiset henkilöt esimerkiksi Wagner, Schmoller ja Lujo Brentano katsoivat tehtäväkseen pelkän säilyttämisen ja sopeuttamisen. Tönniesille asia merkitsi myös kuitenkin jonkin uuden luomista. Perinteinen mandariiniluokka menetti asemiaan 1900-luvulle tultaessa. 184
Toinen tärkeä Völkisch -ideologian ilmentymä ja kasvualusta oli vuosisa-dan alkuvuosikymmeninä kehkeytynyt nuorisoliike, joka sai alkunsa Wandervögel -nimisenä organisaationa, joka hajosi myöhemmin useampaan osaan. Kaksi kolmasosaa kyseisessä nuorisoliikehdinnässä mukana olleista kuului taustaltaan keskiluokkaan. Tyypillisten uusromanttisten menneisyy-den-, yhteisöllisyyden- ja eheydenkaipuiden lisäksi ja niitä ilmentäen nuorisoliike omaksui ajattelutavan, jota voi kuvata kolmella sanalla: Män-nerbund, Charisma ja Eros. Ensimmäinen tarkoitti miesten keskinäistä liittoa, joka oli organisoitumisen lähtökohtana. Toinen tarkoitti johtajuuden tyyppiä, jolla kyseisiä organisaatioita tuli johtaa. Kolmas jäsentenvälistä sidetyyppiä ja energiaa, josta organisaatioiden toiminta sai käyttövoimansa.
Ajattelutapaan liittyi miehisen ruumiin kauneuden ihailu ja sen yhdistäminen voimaan ja aktiivisuuteen. Alastomuutta yleensäkin palvottiin, koska sen katsottiin ilmentävän aitoa luonnonyhteyttä. Naisia nuorisoliikkeeseen ei aluksi hyväksytty jäseniksi ollenkaan. Naiset perustivatkin aluksi omia vastaavia järjestöjään. Vasta ensimmäisen maailmasodan jälkeen tulivat
sekajärjestöt mahdollisiksi.185 Völkisch - ideologiassa modernia naista (naisasianaista) pidettiin vihatun modernin symbolina. Väitettiin, että naisilta puuttui miehille ominainen Eros. Heidän ensisijainen tehtävänsä oli avioliit-to, lisääntyminen ja jälkeläisistä huolehtiminen. Miehinen Eros oli puoles-taan ’luovaa’ ja ’kulttuurista Erosta’.186 Uusromantismiin taipuvainen nuorisoliikehdintä alkoikin puhua myös paluusta ’yhteisöllisyyteen’. Se unohti, että Tönniesin Gemeinschaft - Gesellschaft -käsitepari oli käsitettävä toisiaan täydentävinä ja omaksui itselleen vain Gemeinschaft -käsitteen.
Tämä kapinoiva keskiluokkainen nuoriso muotoili sen avulla ei-sosialistisen vaihtoehdon vallitseville yhteiskunnallisille oloille. Vaadittiin alkuperäisyyt-tä, luonnonläheisyyttä ja intiimiä ryhmäelämää, joka toteutui ’paluussa Gemeinschaftiin’.187 Nuorisoliikkeen johtajia ei vielä 1920-luvullakaan voinut pitää kansallissosialismin kannattajina, vaan päinvastoin: monet johtajat vastustivat avoimesti natsiliikettä.188 Weimarin tasavallassa ’yhtei-söllisyydestä’ tuli kuitenkin yhteiskuntapoliittinen puheenaihe ja strategia yhteiskunnallisten liikkeiden projektina. Yhtäällä työväenliike toisaalla kansallismieliset liikkeet aina fasisteihin asti pyrkivät esiintymään yhteisöo-rientoituneina.189
Ensimmäisen maailmansodan kokemusten ja Weimarin tasavallan heik-kouden seurauksena radikaalit, anti-demokraattiset, anti-tasavaltalaiset ja juutalaisvastaiset asenteet alkoivat yleistyä. Nuorisoliikekin alkoi puhua
’saksalaisesta vallankumouksesta’, jonka tarkoituksena oli muuttaa koko saksalainen yhteiskunta Völkisch -periaatteiden mukaiseksi. Innostavana esikuvana nähtiin bolsevikkivallankumous Venäjällä. Tietyistä eroista huolimatta nuorisoliikkeellä ja kansallissosialisteilla oli myös ideologista samankaltaisuutta, joka löytyi Völkisch -ajattelun alueelta. 1930-luvun tullessa nuorisoliike ajautuikin Hitlerin leiriin. Hitlerin käsissä ’saksalainen vallankumous’ muuttui ’anti-juutalaiseksi vallankumoukseksi’.190 Hitlerin leiriin tulijoita oli tietenkin muualtakin yhteiskunnasta.
3 T ÖNNIESIN ELÄMÄ JA TUOTANTO
”Die Romantik...(..). Die Meinung, daß ich einer solcher Denkungsart fähig wäre, hat mich von je-her lächeln, wenn nicht lachen gemacht.”191 (Ferdinand Tönnies)