Dikotomiset ihmistyyppikäsitteet: miehet ja naiset, vanhat ja nuoret,

Sosiologisessa peruskäsitteistössään Tönnies konstruoi Gemeinschaft – Gesellschaft –jaottelun (ja sen taustalla olevan Wesenwille –Kürwille – jaottelun) pohjalta niitä vastaavia ihmistyyppejä, jotka nekin ovat luonteel-taan ideaalityyppisiä ja dikotomisia vastinpareja, joiden tarkoituksena oli toimia reaalimaailmaan kohdistuvina mittareina. Gemeinschaft und Gesell-schaft –teoksessa Tönnies erottaa kolmenlaiset parit: miehet ja naiset, vanhat ja nuoret, koulutetut ja kansanihmiset. Tönnies toteaa tässäkin yhteydessä, että hänen kontrastointinsa on jäykkä ja yksioikoinen ja juuri tästä syystä aktuaalis-empiiriset tapaukset ovat harvoin puhtaasti jompaakumpaa tapaus-ta.⁷⁴⁶

MIEHET JA NAISET

Tönnies kontrastoi miehet ja naiset siten, että nainen on gemeinschaftinen ja mies gesellschaftinen. Naisia tavallisesti johtavat enemmän tunteet, miehiä puolestaan järki. Miehen älykkyys on parempaa kykenevyyttä laskelmoin-tiin, viileään (abstraktiin) ajatteluun, harkintaan, kombinointiin ja logiikkaan kuin naisten.⁷⁴⁷ Tällainen äly on Kürwillen ilmentymää. Miehen ja naisen ero on tässä suhteessa yleisen kehityksen tulosta. Miehet ovat aktiivisempia ulospäin suuntautuvassa toiminnassa, mikä harjoittaa siihen liittyvä aisteja (erityisesti näkö) ja siihen liittyviä havainnointeja ja arviointeja. Tämä kehittää Kürwille -tyyppistä älyn aktiivisuutta. Älyn aktiivisuus ei vielä kuitenkaan tarkoita ajattelua. Reaalinen tai abstrakti ajattelu muodostuu aktiivisesta ajattelusta, joka tapahtuu sanasymbolisen muistin avulla tehdystä aineiston analyysistä ja uudelleenkombinoinnista, johon liittyy tulevaisuu-teen asetettu haluttu tulos. Miehille lankeavat johtajuus- ja ohjaustehtävät vaativat kaukokatseisuutta varsinkin suhteessa ulkopuoliseen maailmaan.

Tiettyä harkintaa, punnitsemista, mittaamista ja laskemista vaativat myös mieheltä perheen jokapäiväinen elämä ja järjestyksen pito. Sama toiminto esiintyy myös kausaalisessa ajattelussa ja koko tieteellisessä toiminnassa.⁷⁴⁸

Tönnies on kuitenkin sitä mieltä, että Kürwille -tyyppinen älykkyys ei kuitenkaan ole sama asia kuin yleinen älyllinen voima. Naisten älyllinen voima piilee sen tuottavuudessa ja synteettisyydessä, joissa naisten mieli on loistava. Naisten aktiivisuus on rajoittuneempaa ja täten he yleensä ovat reaktiivisempia ja sensitiivisempiä vaikutelmille, jotka tulevat ulkopuolelta.

He mieluummin nauttivat tämänhetkisestä kuin pyrkivät johonkin etäiseen onneen. Naiset reagoivat siksi myönteisesti tai kielteisesti olosuhteiden muutoksiin. Tällaiseen orientaatioherkkyyteen liittyy taipumus erottaa herkästi hyvä ja paha, kauneus ja rumuus. Suora reagointitapa on

tunnus-omaista naisille ja on Wesenwillen ilmentymää. Siihen ominaisuuteen perustuu naisen mielen ja mielikuvituksen luovuus, joka kehittyy taiteelli-seksi luovuudeksi tunteen ja valinnan herkkyyden tai maun kautta.⁷⁴⁹

Tönnies korostaakin, että nerokkaina pidettyjen miesten nerouden ydin on kuitenkin feminiinisyyttä, joka on tavallisesti peritty äidiltä. Tällaista miestä saatetaan pitää tyhmänä, typeränä, sairaana tai hulluna ’todellisten’, kauppiashenkisten, miesten keskuudessa. Naista nämä ’miehiset’ miehet ymmärtävät yhtä huonosti kuin feminiinistä miestä. Jokainen miehen mieli, jossa Wesenwille on vallitsevana pysyy lähempänä naisen mieltä. Kürwillen-sä avulla mies vapauttaa itsenKürwillen-sä feminiinisyydestä ja ilmaantuu puhtaassa maskuliinisuudessaan. Toisaalta nainen, jolla Kürwille on vallitseva on tässä kehityksessä viimeinen (ja viimeisin) ilmiö, jossa maskuliinisuus on saanut ilmauksensa.⁷⁵⁰

’Mies-nainen’ -käsiteparin määrittelyä Tönnies pyrkii selventämään seu-raavan jaottelukaavion avulla:

Temperamentti

naisella miehellä

tunteen kautta intention kautta

Luonne

naisella miehellä

mielen kautta laskelmoinnin kautta

Älyllinen asenne

naisella miehellä

omantunnon kautta tietoisen käyttäytymisen kautta⁷⁵¹

Tässäkin yhteydessä on korostettava, etteivät käsitteet kuvaa sinänsä ketään empiiristä ja reaalista miestä tai naista. Näin siitäkin huolimatta, että Tönnies tyyppikäsitteitä luodessaan turvautui muun muassa historialliseen ja antropologisen aineistoon, esimerkiksi Bachofenin tutkimuksiin, mikä merkitsee sitä, että käsitteisiin sisältyy historiallisuutta. Tämä merkitsee myös sitä, että gemeinschaftisuus puhtaassa sosiologiassa edustaa varhai-sempaa ja gesellschaftisuus myöhäisempää aikaa staattisen jatkumon ääripäinä. Käsitteet on puhtaassa sosiologiassa käsitettävä feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta mittaaviksi välineiksi, joilla molemmilla käsitteillä voidaan

’mitata’ reaalisia miehiä ja naisia yhtä lailla. Tämä ’mittaaminen’ tapahtuu kuitenkin empiirisessä tai soveltavassa sosiologiassa. On myös huomattava, ettei Tönnies tarkoittanut puhtaan sosiologiansa käsitteitä pysyviksi, vaan ne voivat periaatteessa muuttua määrittelyiltään toisenlaisiksi.

Vaikka Tönnies tietyissä tilanteissa käyttää mies- ja naiskäsitettä reaali-käsitteen tapaan, ei ole oikein ajatella niitä nimenomaan puhtaan sosiologian käsitteinä reaalikäsitteiksi eläin- tai kasvitieteelliseen tapaan. Tällaisesta erehdyksestä hän varoitteleekin. Hänen mukaansa puhtaan sosiologian

käsitteet on ymmärrettävä analogisesti samanlaisina kuin kemian käsitteet, joilla tietty substanssin ominaisuus ’eristetään’ substanssin kokonaisuudesta.

Tönniesille sukupuolten väliset eroavaisuudet eivät tee miehestä ja naisesta varsinaisesti kahta eri substanssia. Spinozalaisittain ajateltuna sellainen on Tönniesillä tahtova ja tiedostava subjekti, joka kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa – kuten luvussa 4.2. on esitetty. Tällä kehittyvällä subjektilla on sekä biologinen että kulttuurinen aspektinsa. Subjektin kehitys on ensisijaisesti mielen kulttuurisen aspektin kasvua. Feminiinisyys ja maskuliinisuus on käsitettävä itseään kehittävän subjektin (substanssin)

’moodeiksi’, ilmenemismuodoiksi. Vaikka Tönnies ei kiellä sukupuolten biologisia eroja, feminiinisyys ja maskuliinisuus ovat hänelle ensisijaisesti kulttuurisia ominaisuuksia. Juuri niiden muutoksista ja keskinäissuhteista sellaisina hän on kiinnostunut.

Jos Tönniesin käsitemäärittelyissään tekemät mies- ja naistyypittelyt käsitetään miesten ja naisten reaalityyppisiksi ontologisiksi ominaisuuksiksi, niin miesten ja naisten persoonallisuuden muutos ja kehitys nähdään periaat-teessa mahdottomaksi. Tällainen tulkinta joutuu kuitenkin täydelliseen ristiriitaan sen kanssa, että hän näki naisten orientaation kehittyvän gesell-schaftisemmaksi kulttuurin modernisoituessa, mikä tarkoitti, että naisten persoonallisuus sai lisääntyvässä määrin maskuliinisia piirteitä. Hän jopa toivoi sitä, jotta naiset pystyisivät pitämään paremmin puolensa yhteiskun-nassa. Hän näki naisasialiikkeen myönteisenä yhteiskuntakehityksen merkkinä. (Asiasta lisää luvussa 8.4.4.) Tönniesin mies- ja naiskäsitteen käyttö reaalikäsitteenä kuuluukin hänen soveltavan sosiologiansa alaan (ja periaatteessa myös empiirisen). Tällöin ’mies/miehet’ ja ’nainen/naiset’ on käsitettävä ikään kuin havaintoyksiköiksi, joilla sellaisenaan ei ole vielä mitään muita kvaliteetteja kuin biologinen. Ne syntyvät vasta ikään kuin

’mittauksen’ tuloksena, jossa mittavälineenä on käytetty puhtaassa sosiologiassa määriteltyä mies ja nais (maskuliinisuus –feminiinisyys) -dikotomiaa. Tätä kautta on ymmärrettävissä Tönniesin puhe esimerkiksi

’maskuliinisesta miehestä’ tai naisten tulosta gesellschaftisemmiksi. Se, ettei Tönnies tehnyt Gemeinschaft und Gesellschaft –teoksessaan julkilausuttua erottelua puhtaan ja soveltavan sosiologian välillä, tekee tämänkin asian ymmärtämisen ehkä turhan vaikeaksi.

VANHAT JA NUORET

Tönniesin mielestä ideaalityyppisesti tarkasteltuna vanhojen ja nuorten välillä on samanlainen suhde kuin feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä. Nuori nainen on ’todellinen’ nainen; vanhana naisesta tulee enem-män miehen kaltainen. Nuorella miehellä on vielä feminiinisiä piirteitä, mutta vanhemmalla iällä mies on vasta ’todellinen’ mies. Naiset ja lapset ymmärtävät helposti toisiaan. Laskelmoivan ajattelun kautta ihminen tulee iän myötä vapaaksi impulsseista, tunteista, intohimoista ja ennakkoluuloista, jotka muutoin näyttävät hallitsevan häntä. Rakkauden ja ystävyyden

intohi-mo vähenevät kuten tekevät myös kiukku ja vihamielisyys.⁷⁵²

KOULUTETUT JA KANSANIHMISET

Koulutetut ja kansanihmiset kontrastoituvat suhteessa älylliseen asenteeseen ja tietoon. Tönnieisn mukaan omatunto on todella aktiivinen vain kansanih-misten keskuudessa. Omatunto on tunne, että ystävällisyys ja kiltteys ovat hyviä, mutta että vihamielisyys, viha ja ilkeys ovat pahoja. Siihen liittyy kuuliaisuutta ja täydellistä alistuvuutta erityisesti vanhempia, vahvempia, hallitsevia yksilöitä kohtaan. Tottelemattomuus koetaan uppiniskaisuudeksi ja petokseksi. Ne ovat perinteen käskyjä ja viittaavat korkeampiin ja ylei-sempiin auktoriteetteihin. Omatunto toisaalta ilmenee yksinkertaisimmassa ja syvimmässä muodossa häpeänä. Mahdollinen häpeä ilmentää itsensä haluttomuutena tehdä tai sanoa tiettyjä asioita tai mielipahana itseä tai muita ihmisiä kohtaan pahan teon jälkeen. Häpeä on aina Wesenwillen muoto, joka viivästyttää ja estää muita viettejä. Häpeä havaitaan herrana, jolla on ehdottoman validi auktoriteetti, joka on aina oikeassa ja aina pysyy oikeas-sa.⁷⁵³

Tönniesin mielestä koulutettu, valistunut yksilö voi tuhota kuitenkin omantunnon itsessään täydellisellä ja radikaalilla tavalla hylkäämällä esi-isiensä ja kansansa käsitykset, koska hän ymmärtää niiden taustalla olevat periaatteet. Tieteelliseltä pohjalta hän saattaa yrittää vakiinnuttaa parempia mielipiteitä koskien sitä, mikä on oikein ja sallittua tai väärää ja kiellettyä hänelle ja ehkä myös jokaiselle muulle älykkäälle henkilölle. Hän on päättänyt ja tuntee oikeutetuksi olla toimimatta sokeiden ja tyhmien tuntei-den mukaan, vaan selvästi ymmärrettyjen syituntei-den mukaan. Sellaista rationaa-lista individuaarationaa-lista elämännäkemystä me kutsumme tietoisuudeksi. Tietoi-suus on Kürwillen vapautta korkeimmassa ilmenemismuodossaan. Gesell-schaftissa on kuitenkin hyvä näyttää moraalisesti hyvältä ja jalolta, reilulta ja oikeudenmukaiselta, jos ja niin kauan kuin näiden ominaisuuksien näyttämisestä on hyötyä. Tällaisille henkilöille häpeä ei ole muuta kuin typeryyttä. Tälle intellektuaaliselle asenteelle ei ole olemassa absoluuttista pahaa paitsi tuska abstraktiona. Myös mitään absoluuttista hyvää ei ole olemassa paitsi mielihyvän abstraktio. Tämä selittää sen, miksi tämä tunne ei ole luonteenomaista koulutetuille ja tavoitteellisille ihmisille. Häpeä löytää syvimmän vaikutuksensa synnin ja synnillisyyden häpeässä ja omatunto löytää ilmauksensa ja tukensa uskonnollisesta elämästä. Tämä selittää sen, miksi häpeää vähättelevä asenne viittaa pääasiassa intellektuaaliseen asen-teeseen. Uskon tuhoutuminen objektiivisena omanatuntona heikentää subjektiivisen omantunnon vastustusta. Tönniesin mukaan usko on tyypillis-tä tavalliselle kansalle; epäusko tieteellisille ja koulutetuille luokille. Taistelu uskon ja epäuskon välillä ilmentää taistelua tavallisten ja koulutettujen ihmisten välillä.⁷⁵⁴