Eettiset ratkaisut tässä tutkimuksessa

Lapsitutkimus eroaa aikuistutkimuksesta, sillä vaikka tutkimuksen silmissä lasta pidettäisiin ajattelevana aktiivisena toimijana, hän ei kuitenkaan ole samassa asemassa kuin aikuinen (ks. esim. Christensen & Prout 2009, 43;

Mäkelä 2010, 69). Ensinnäkin perinteisesti lapsi määritellään toimijuudes-taan huolimatta kuitenkin tietyllä tapaa haavoittuvaksi yksilöksi, jota tulee eettisyyden nimissä suojella. Toiseksi tästä haavoittuvuudesta ja marginaa-lisesta asemasta johtuen lasten ajatellaan tarvitsevan erityistä huomiota, jotta epäsuhta lasten ja aikuisten välisissä valtasuhteissa korjaantuisi. Nämä kaksi näkökulmaa puoltavat lapsitutkimuksen erityislaatuisuutta ja asettavat vaatimuksia eettisyydelle. (Christensen & Prout 2002, 477−478; Hill 2009, 59; Strandell 2010, 92; Vehkalahti, Rutanen, Lagström & Pösö 2010, 16.)

Ensimmäinen eettinen haaste tässä tutkimuksessa oli ensisijaisten tutkimus-henkilöiden valinta, sillä tutkimushenkilöinä olleita maahanmuuttajaoppilaita oli verrattain vähän (N=10). Lisäksi he olivat maahanmuuttajia eli jokseenkin tunnistettava vähemmistö koulussaan. Tutkimusjoukon tuli olla mahdollisim-man edustava mutta kuitenkin sillä tavalla valittu, että tutkimushenkilöiden anonymiteetin säilyminen voitiin taata (Nieminen 2010, 37). Ratkaisin haas-teen niin, että valitsin yhteistyössä koulun rehtorin kanssa tutkimusluokiksi sellaisia luokkia, joissa kieli- ja kulttuuritaustaisia lapsia oli useampia. Näin tutkimushenkilöinä olleet maahanmuuttajaoppilaat eivät joutuneet erityisen huomion kohteeksi siinä vaiheessa, kun esittelin tutkimusta luokalle ja heidän huoltajilleen. Tutkimukseen osallistuneilta luokanopettajilta ja -valvojilta anoin lisäksi eettisistä syistä suullisen suostumuksen tutkimukseen ja kutsuin heidät tutkimuskumppaneikseni. Oppilailta anottu lupa oli kirjallinen.

Toinen eettinen haaste oli informoida tutkimushenkilöitä tutkimuksesta selkeällä ja ymmärrettävällä ikätason ja kielitaidon huomioivalla kielellä. Tut-kimushenkilöiden tuli ymmärtää, mistä tutkimuksessa oli kysymys ennen kuin he suostuivat siihen. Lisäksi, kun kyseessä olivat alaikäiset lapset, vaadittiin huoltajien suostumus tutkimukseen. Pyrin täyttämään nämä eettiset vaateet siten, että selostin tutkimuksen tutkimuslupa-asiakirjassa yksityiskohtaisesti, minkä lisäksi kerroin tutkimuksesta tutkimusluokissa oppilaille ennen lupa-asiakirjan jakamista. Kehotin oppilaita perehtymään asiakirjaan tarkemmin

kotona huoltajiensa kanssa. Kysyin tutkimuslupa-asiakirjassa suostumusta tutkimukseen sekä aikuiselta että lapselta, sillä halusin korostaa sitä, että lapset kutsutaan tutkimuskumppaneiksi eikä tutkimuskohteiksi (Strandell 2010, 93). Tämä oli myös yksi tapa edistää oppilaiden osallisuutta (ks. myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 34). Näin toimien pyrin myös noudattamaan eettisen symmetrian periaatetta eli painotin aikuisten ja lasten kohtelemista samalla tavalla (Christensen & Prout 2002, 478).

Kutsuessani maahanmuuttajaoppilaita tutkimushenkilöiksi minun oli oltava erityisen tarkka kielellisessä ilmaisussani osana eettisiä vaatimuksia.

Kieltä harjoittelevat mielletään tutkimuksen piirissä yhtä lailla haavoittuviksi kuin lapsetkin. Paitsi että kielen ymmärrys on heille haastavaa, kunnioitus auktoriteetteja, kuten tutkijoita, kohtaan voi vaikuttaa vastaamiseen. Toisaalta tällöin myös heidän voimauttamisensa ja siten osallisuutensa lisääminen heitä kuuntelemalla oli olennaista. (Thomas & Pettit 2016, 1−2, 8−10.)

Esittelin tutkimusta maahanmuuttajalapsille ensin selkosuomella kah-denkeskisessä kohtaamisessa ja sitten suomeksi luokkatilanteessa. Samassa tilanteessa tutkimuksesta saivat tietoa myös maahanmuuttajalasten luokka-toverit, joiden oikeus tiedon saamiseen oli luonnollisesti aivan yhtä tärkeä, sisälsihän tutkimus muun muassa osallistuvaa havainnointia (Törrönen 1999, 218). Informaation annon lisäksi jokainen maahanmuuttajaoppilas sai tietoa tutkimuksesta suomen lisäksi tarvittaessa omalla äidinkielellään joko tulkin tai vanhempiensa kääntämänä. Maahanmuuttajaoppilaiden vanhempia varten käänsin lupa-asiakirjan joko englanniksi tai esittelin sen tulkin välityksellä. Joillekin vanhemmille annoin sekä suomenkielisen että englanninkielisen tutkimuslupa-asiakirjan heidän sitä pyydettyään, ja he palauttivat omasta tahdostaan molemmat vahvistaakseen ymmärtäneensä asian. Kaikissa sellaisissa tapauksissa, joissa oli pienikin epäilys siitä, että vanhemmat eivät esimerkiksi vähäisen koulutustaustan vuoksi ymmärtäneet, mistä tutkimuksessa oli kysymys, esittelin asiaa henkilökohtaisessa tapaami-sessa, jossa olivat läsnä myös heidän tutkimushenkilöiksi kutsutut lapsensa.

(Thomas & Pettit 2016, 2, 8.)

Kielenkäytön lisäksi lapsiin kohdistuvassa tutkimuksessa oli pohdittava myös lapsen asemaa tutkimuksessa. Lapsiin kohdistuva tutkimus sisältää usein vaatimuksia kuuliaisuudesta ja tottelevaisuudesta erityisesti

ryhmätilan-teessa, mikä voi olla ristiriidassa sen kanssa, että lapsella on oikeus kieltäytyä tutkimuksesta, mikäli hän ei halua osallistua. (Freeman & Mathison 2009, 72−73; Peltokorpi, Määttä & Uusiautti 2013, 31−32.) Tässä tutkimuksessa näitä tilanteita oli esimerkiksi alku- ja loppuarvioinnin yhteydessä, kun pyysin tutkimusluokkia kirjoittamaan aineita ja/tai piirtämään. Eettisesti toimivana tutkijana en voinut määrätä oppilaita tekemään mitään siitä huolimatta, että nämä olisivat suostuneet tutkimukseen. Oppilailla oli oikeus muuttaa mie-lensä, mikäli tunsivat olonsa epämukavaksi tutkimuksen edetessä. Kuitenkin tutkijana minun oli käyttäydyttävä tutkimustilanteessa niin, että lapset ja nuoret eivät tunteneet oloansa turvattomaksi sen takia, etteivät tienneet, johtaako tilannetta joku vai ei. Näin ollen pyysin tutkimusluokkia kirjoitta-maan ja/tai piirtämään, minkä jälkeen neuvottelin yksitellen niiden kanssa, jotka kieltäytyivät tekemästä tehtävää. (Freeman & Mathison 2009, 72−75;

Hill 2009, 59; Ruoppila 1999, 38.) Tällaisia tapauksia ei ollut montaa, ja ne liittyivät usein koettuun kirjoitustaitoon, minkä vuoksi ensin kieltäytyneet päätyivät kaikissa tapauksissa lopulta kirjoittamaan esimerkiksi ranskalaisin viivoin tai vain piirtämään.

Alkuarvioinnin jälkeen valmistelin valitut metodit ja erityisesti haastattelut huolella, jotta tutkimushenkilöt ymmärsivät, mitä heitä pyydettiin tekemään.

Lisäksi jokaisessa haastattelussa kävin maahanmuuttajaoppilaiden ja heidän opettajiensa kanssa läpi tutkimuksen tavoitteen ja haastattelun tarkoituksen ennen haastattelun aloittamista. Tämä vaikutti paitsi lisäävän tutkimuksen eettisyyttä myös tutkimushenkilöiden ja heidän opettajiensa halukuutta osallistua tutkimukseen (Nieminen 2010, 37).

Tarvittaessa käänsin myös haastattelukysymysten avainsanoja maahan-muuttajaoppilaiden omalle kielelle haastattelutilanteessa. Tämä oli eetti-syyden kannalta tärkeää, sillä kehittyvästä kielitaidosta huolimatta heillä oli oikeus saada vastata kysymyksiin itse ilman, että tutkijan ennakko-oletukset vastauksesta häiritsivät heitä. Lisäksi tutkijana minun oli voitava saada sellaisia vastauksia, että olisi mahdollista esittää tutkimuksen tulokset yleisölle luotet-tavalla luotet-tavalla sekä mahdollisimman laajasti, läpinäkyvästi ja yksityiskohtaisesti ilman omia lisäyksiä. (Thomas 2009, 494.)

Kuitenkin kaikesta ennakkovalmistelusta huolimatta tulkintavirheiden vaara oli otettava huomioon, sillä reaktiivisuus haastatteluissa oli suuri. Lisäksi

käytössä oli kahden oppilaan kanssa Google Translate -ohjelma, jolla käänsin yksittäisiä sanoja. Tutkijana jouduin kielellisten haasteiden vuoksi paikoin johdattelemaan haastateltavaa aiheeseen tai kysymään useita kysymyksiä saadakseni selville asian, jota olin tiedustelemassa. (Tuomi & Sarajärvi 2013, 78−80.) Autoin haastateltavia, kun he joutuivat hakemaan sanaa tai ilmaisua.

Haastateltavat eivät myöskään juurikaan varsinkaan tutkimuksen alkupuolella käyttäneet täydellisiä lauseita. Tällöin kontekstin tunteminen oli olennaista, mutta toisaalta siihen liittyi myös eettisiä haasteita. (Aaltonen & Leimumäki 2010, 140−141.) Näistä syistä haastatteluaineistoon ei tutkimuksessa luotettu ainoana aineistona. Kaiken kaikkiaan kieltä vasta opettelevien tutkimiseen ja erityisesti haastattelemiseen liittyi merkittävä eettinen vastuu (Thomas 2009, 494).

Tutkittavien maahanmuuttajalasten silmissä minulla oli tutkimuksen aikana sekä tutkijan että opettajan rooli (Morrow & Richards 1996, 93).

Opettajuus oli vaihtelevista rooleista huolimatta ensisijainen tehtäväni.

Tutkimus ei vienyt ryhmältä ohjaajaa missään vaiheessa, sillä useimmiten tutkimustyön tekeminen ajoittui samanaikaisopetukseen tai omien tuntieni ulkopuolelle sekä välituntiaikaan. Tällä tavoin huomioin sen, että tutkimus ei saa aiheuttaa lapselle tai nuorelle turvattomuuden tunnetta. (Peltokorpi, Määttä & Uusiautti 2013, 36, 38, 40.)

Tutkimushenkilöt tunsivat minut ennalta ensisijaisesti opettajana, mikä johti siihen, että he kommunikoivat aluksi tietyllä tavalla siten, kuten opet-tajalle kommunikoidaan. He eivät käyttäytyneet siten kuin he olisivat käyt-täytyneet, jos tutkija olisi ollut heille täysin vieras ihminen tai jos tutkija olisi ollut heille tuttu aikuinen mutta ei heidän opettajansa. (Freeman & Mathison 2009, 77; ks. myös Hill 2009, 63.) Opettajuus toi kommunikointiin tietyn eettiseen pohdintaan johtavan ulottuvuuden, sillä opettajan ja oppilaan suhde sisältää aina tietyllä tapaa oletuksia paitsi auktoriteettiasemasta ja tilanteen johtamisesta myös oikeiden vastausten tuottamisesta (Greene & Hill 2009, 9; Hill 2009, 63; Westcott & Littleton 2009, 153). Osasin ennakoida tämän ongelman jo ennen tutkimuksen alkamista ja pyrin ratkaisemaan sen monime-netelmällisellä aineistonkeruulla. Esimerkiksi oppilaiden puhuessa haastatte-luissa kieltä ja asioita, joita uskoivat minun haluavan kuulla, käytin hyväkseni muista lähteistä saatua tietoa. Tämän tiedon avulla osaisin kysyä heiltä sellaisia

kysymyksiä, joihin he vastaisivat totuudenmukaisesti (Wickstrom & Bendix 2000, 363; ks. myös Uusiautti & Määttä 2013, 21−22).

Koska tutkimus oli pitkä ja tutkimussuhde kehittyi rinnan opettaja-oppilassuhteiden kanssa, tutkimuksen aikana minulle muodostui tutki-mushenkilöihin läheinen ja luottamuksellinen suhde. Se osaltaan sulatti auktoriteettiasemaa ja oikeiden vastausten vaatimisen illuusiota mutta toi mukanaan uuden eettisen ulottuvuuden (ks. myös esim. Leskisenoja 2016, 97−98). Usein lapsitutkimuksessa tutkimussuhteen ollessa pitkä lapset alkavat käyttää tutkimussuhdetta hyväksi ja tuovat tutkimushaastatteluissa esiin myös omia tarpeitaan ja huoliaan. Lasten tavoite voi olla vain purkaa tuntojaan tai yrittää vaikuttaa tilanteeseensa siten, että olosuhteet muuttuisivat toivotum-miksi. (Freeman & Mathison 209, 78−79; ks. myös Westcott & Littleton 2009, 153.) Näin kävi tässäkin tutkimuksessa. Näissä tilanteissa minun oli tutkijana tasapainoteltava oman tavoitteeni ja lapsitutkimuksen eettisten vaatimusten välillä niin, että lapsi tuli kuulluksi mutta toisaalta myös niin, että sain tutkimuskysymyksiin vastauksia (ks. myös esim. Freeman & Mathi-son 2009, 74). Olennaisinta näissäkin tilanteissa oli olla avoin, antaa lapselle tilaa ja taata turvallisuus, sillä pyysin haastattelutilanteissa heitä paljastamaan itsestään palan yksityistä minuuttaan toisin kuin kouluympäristössä yleensä, kun esillä on vain julkinen minä (Freeman & Mathison 2009, 79; ks. myös Leskisenoja 2016, 97−98).

Kiteytetysti eettisessä lapsitutkimuksessa olennaisinta on, että tutkija tunnustaa lapset toimijoina ja antaa heidän toimia, kuuntelee heidän ky-symyksiään, on joustava ja avoin sekä valmis selittämään ja keskustelemaan tutkimukseen liittyvistä seikoista ja ottamaan huomioon lapsen näkökulman (Freeman & Mathison 2009, 74; Uusiautti & Määttä 2013, 23). Traditio-naaliset kriteerit tulosten luotettavuudesta ovat joka tapauksessa lapsiin ja erityisesti toista kieltä opetteleviin lapsiin kohdistuvassa laadullisessa tutki-muksessa aina problemaattisia (Uusiautti & Määttä 2013).

Tämän tutkimuksen tuloksilla ei voida saada yleistettäviä tai yleispäteviä tietoja tutkimusjoukon pienuuden vuoksi. Vähäisen määrän vuoksi oppi-laita ei myöskään voi yksilöidä siten, että kerrottaisiin esimerkiksi heidän lähtömaansa, ikänsä ja sukupuolensa. Tällöin oppilaat olisivat helposti tun-nistettavissa, sillä Rovaniemen ja erityisesti tutkimuskoulun

maahanmuutta-jamäärät ovat suhteellisen pienet. Tutkitut maahanmuuttajat ovat käytetyistä koodeista (L1–L10) huolimatta yksilöitä, eikä tutkimuksen tarkoitus ole antaa kuvaa heistä yhtenäisenä joukkona. On kuitenkin muistettava, että maahanmuuttajuudestaan huolimatta he ovat kaikki ensisijaisesti lapsia. Näin ollen he ovat myös haavoittuvassa asemassa olevia, eikä tutkimus saa tuottaa vahinkoa heille tai vaarantaa heidän anonymiteettiään. (Christensen & Prout 2002, 477−478.) Myös liitteistä on poistettu synnyinmaahan tai muuhun henkilökohtaiseen elämään liittyviä tietoja, joista tutkimushenkilöt olisi ollut mahdollista tunnistaa.

Kaiken kaikkiaan, vaikka yleistettäviä tietoja ei ole mahdollista tavoittaa, voidaan kuitenkin saada kuva tutkimuskohteesta ja osaltaan voimaannuttaa ja osallistaa maahanmuuttajalapsia tuomalla esiin heidän näkökulmansa asi-oihin. Se edellytti kuitenkin jo edellä mainituista syistä aineiston analyysin yhteydessä sitä, että pyrin kaikki eettiset näkökulmat huomioiden esittele-mään saadun aineiston sellaisella tarkkuudella, josta lukijan on mahdollista nähdä, kuinka aineistosta tehdyt tulkinnat on tehty. (Docket, Einarsdottir

& Perry 2009.)