Kantin muotoilut edustuksellisuudesta eivät ole erityisen konkreettisia, ja ne vaihtelevat. Teksteistä löytyy useita hieman toisistaan poikkeavia muotoiluja.
Kant edellyttää, että hallitsijan on annettava sellaisia lakeja, joiden voisi kuvitella nousevan koko kansan yhdistyneestä tahdosta. Tämä periaate koskee tietenkin vain lainantajan käsitystä, se ei voi olla alamaisten arvio. Tällä toiveella voidaan ohittaa vaatimus, että kansalaisten tulisi olla mukana laatimassa lakeja. (Bloch 1975, 82.)
Taylorin taustaolettamus on, että Kantin poliittinen ajattelu muuttui vain hyvin vähän 1780-luvun alusta vuosisadan taitteeseen. Hän osoittaa, että valis-tuneen itsevaltiuden kannattaminen oli toistuva elementti Kantin poliittisessa ajattelussa. Samaan aikaan Kant kuitenkin ilmaisi teksteissään, että sellainen hal-litsemisen muoto on kuitenkin väliaikainen väylä kohti edustuksellisuutta.
(Taylor 2006, 557–558.)
Kantin republikanismin edustuksellisuuden vaatimus ja vallan kolmijako eivät välttämättä edellytä toisiaan. Mikä tahansa suvereenisuuden muoto voi pe-riaatteessa sisältää edustuksellisen elementin. Taylor kysyy oikeutetusti, että
mi-käli republikanismi on mahdollinen erilaisissa suvereniteetin oloissa, miten voi-daan olettaa, että siihen voisi niissä kaikissa yhdistää edustuksellisuuden.
(Taylor 2006, 562.)
Perustuslakiin (Constitution) ei voi sisällyttää sellaista kappaletta, jonka mu-kaan väkivalta olisi valtiossa mahdollista. Se rajoittaisi ylimmän ”käskijän” (der oberste Befehlshaber) valtaa ja antaisi mahdollisuuden vastustaa tätä. Tällöin val-lanjaon periaate vaarantuisi ja suvereenista tulisi ministeriensä kautta despootti-nen Regent-toimeenpanija.
Oletettavasti seuraava parafraasi osoittaa Englannin parlamenttiin, vaikka Kant ei eksplisiittisesti ilmaise esimerkkinsä kohdetta. Siellä edustamisen mah-dollisuutta Kant nimittää silmänlumeeksi (Blendwerk). Englannin parlamentissa ei kuitenkaan ollut vallanjakoa, vaan parlamentin ylivalta oli vakiintunut jo 1700-luvulla, kun ministerit valittiin pääsääntöisesti parlamentin jäsenistä.
Der Souverän verfährt alsdann durch seinen Minister zugleich als Regent, mithin des-potisch, und das Blendwerk, das Volk durch die Deputirte desselben die einschrän-kende Gewalt vorstellen zu lassen (da es eigentlich nur die gesetzgebende hat), kann die Despotie nicht so verstecken, daß sie aus den Mitteln, deren sich der Minister be-dient, nicht hervorblickte. (Kant 1797, AA VI 319.) 119
Die Metaphysik der Sitten -tekstissä Kant erottaa toimeenpanovallan ja parlamen-tin käsitteet. Edustajat, jotka Kant sijoittaa Englannin esimerkin mukaan parla-menttiin, eivät voi kuitenkaan rajoittaa eivätkä peittää sitä despoottista hallintoa, jota hallitsija ja hänen ministerinsä harjoittavat. Kant, joka muualla teksteissään arvostaa lakia ja lainmukaista toimintaa, ei näe tässä edustajien toimintaa merki-tykselliseksi, koska se on ”vain” lainsäädännöllistä. Kant ohittaa tässä brittipar-lamentin debatoivan elementin olettassaan sen pelkästään lakiasäätäväksi eli-meksi.
- Also ist die sogenannte gemäßigte Staatsverfassung, als Constitution des innern Rechts des Staats, ein Unding und, anstatt zum Recht zu gehören, nur ein Klugheits-princip, um so viel als möglich dem mächtigen Übertreter der Volksrechte seine will-kürliche Einflüsse auf die Regierung nicht zu erschweren, sondern unter dem Schein einer dem Volk verstatteten Opposition zu bemänteln. (Kant 1797, AA VI 319–320.)120
Representaatio-käsite esiintyy vain muutaman kerran Kantin teksteissä poliitti-sessa yhteydessä. Se on mahdollisesti tullut hänen sanastoonsa luonnonoikeuden varhaisemman ajattelun kautta. Esimerkiksi kalvinistisen taustan omaavan Jo-hannes Althusiuksen (1563–1638) ajattelussa edustuksella oli näkyvä asema.
Althusius järjesti gemeines Wesen -tilan kolmen pääpilarin varaan: Volk (populus), Ständen (ephori) ja korkeimman hallitusvallan omistaja (summus magistratus).
119 [Siten suvereeni toimii ministerinsä kautta hallitsijana, siis despoottina, ja näköharha, jonka mukaan ihmiset voisivat esitellä rajoittavaa valtaansa edustajiensa kautta (koska sillä on tosiasiallisesti vain lainsäädäntövalta), ei voi piilottaa despotismia, etteikö se vi-lahtaisi ministerin käyttämissä keinoissa.]
120 [- Niinpä on ns. maltillinen valtion perustuslaki, valtion sisäisen lain perustuslakina, jär-jetön, ja sen sijaan, että se kuuluisi lakiin, vain älykkyyden periaatteeseen, jotta voitaisiin estää niin voimakkaasti ihmisoikeuksien loukkaajaa vaikuttamasta mielivaltaisesti halli-tukseen, mutta peittää kansan opposition varjolla.]
Kaksi näitä konstituoivaa suuretta olivat representaatio ja sopimus. (Podlech 1984, 517.)
Saksassa pidettiin vielä 1700-luvulla kiinni maapäivien edustuk-sesta, ”landständischen Repräsentation”. Yleiseen käyttöön otettiin myös termi Na-tionalrepräsentation, ennen kuin Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta tarkas-teltiin valtiosääntöä uudelta kannalta. Vielä 1790-luvun loppua kohti maapäiviä koskevia ”landständische”-perustuslakeja jopa vahvistettiin. (Podlech 1984, 528–
530.)
Kun manner-Euroopassa jatkettiin kuuriahallinnon perinnettä, Englannissa kehitettiin kaksitasoista parlamenttihallintoa. Britanniassa kansa, tai oikeammin pieni osa siitä, eli aateli, omistavat porvarit ja suurmaanomistajat edustivat vaa-ligeografisesti. Saksalaisessa ja ranskalaisessa hallintomallissa järjestäydyttiin edustajiksi niin ikään säätyasemien mukaan. (Podlech 1984, 519–520)
Absolutismin ajalla representaatiokäsite näyttäytyy harvoin saksankieli-sessä kirjallisuudessa. Johann Jacob Moser (1701–1785), joka ei käsitellyt edus-tuksellisuutta varsinaisissa valtio-oikeutta hahmottavissa teksteissään, käytti sitä kuitenkin vuonna 1769. Hän kirjoittaa: „Wo nun Land-Stände sind, repräsentiren dieselbe das Ganze Land.“ [Siellä missä on maasäädyt, ne edustavat koko maata.]
Maasäädyt (Landestände) olivat säätyihin kerrostuneen maan tapa järjestää hal-linto, jossa maapäivien aluehallinto puolusti oikeuksiaan suvereenia (Landesherr) vastaan. (Podlech 1984, 517.)
Kant korostaa Die Metaphysik der Sitten -tekstissä tasavallan ja edustukselli-suuden yhteenkuuluvuutta: ”wahre Republik aber ist und kann nichts anders sein, als ein repräsentatives System des Volks”121, jossa kansalaiset edustavat oi-keuksiaan edustajiensa, (Abgeordneten, deputirten), välityksellä. (Kant 1797, AA VI, 341.)
Szymkowiak erottaa Kantin tuotannosta useita muotoiluja edustuksellisuu-delle. Esimerkiksi yksittäiset ihmiset voivat äänestää tai vaikuttaa edustajiensa välityksellä, perustuslaillisuus voi toteutua vapauden, riippuvaisuuden ja tasa-arvon pohjalle perustuvan sopimuksen mukaan tai voi vallita sellainen malli, joka voi toimia vaikka despotiassa. (Szymkowiak 2009, 595.)
Englanti oli anglofiilistä ajattelua arvostaville Saksan valistuksen kannatta-jille republikanismin esikuva. Tämä ryhmä painotti sitä, että siellä monarkin val-taa oli rajoitettu ja saatu aikaan Bill of Rights (1698). Monet pitivät Englantia ta-voiteltavan valtiomuodon esikuvana. Siitä puhuttiin perustuslaillisena monar-kiana tai monarkistisena tasavaltana. (Bödeker 2002, 47.)
Englannin hallitusmuotoon Kant suhtautui ulkoisesti myönteisesti: ”Wir haben nur seit 100 Jahren das System der bürgerlichen Verfassung eines grossen Staates in England.” (siteerattu: Vorländer 2004, 213, AA XV, Nr. 1453.)122 Toi-saalta hän kuitenkin epäili Englannin parlamentin toimivuutta. Kant ei ollut ai-noa parlamentin vieroksuja; epäluulo oli yleinen käsitys saksankielisellä alueella.
Yksi syy negatiiviseen suhtautumiseen oli yleisesti tiedossa ollut Britannian vaa-lijärjestelmän korruptuneisuus.
121 […mutta todellinen tasavalta on ja voi olla vain kansan edustuksellinen järjestelmä…]
122 [Meillä on ollut vain sadan vuoden ajan isossa Englannin valtiossa kansalaisperustuslaki.]
Kant arvosti Englannin kansaa, sen kulttuuria ja kirjallisuutta, mutta kar-sasti Englannin valtion ulkopolitiikkaa ja kolonialismia. Myös tämä kielteinen suhtautuminen saattoi osaltaan olla sen taustalla, ettei hän paneutunut brittipar-lamentin merkitykseen edustuksellisuuden käsittelyssään.
”Die englische Nation (gens), als Volk (populus) betrachtet ist das schätzbarste Ganze von Menschen, im Verhältnis gegeneinander betrachtet. Aber als Staat gegen andere Staaten das verderblichste, Herrschsüchtigste und Kriegserregendste unter al-len.”…”Die Engländer sind in Grunde die depravierteste Nation. Die ganze Welt ist ihnen England, die übrigen Länder und Menschen sind nur rein Anhängsel, ein Zube-hör…Dies alles macht die Engländer jetzo anspeiungswürdig (!) Ich hoffe, es wird glü-cken, dass sie gedemutigt werden.”.... (siteerattu: Vorländer 2004, 217–218.)123
Lainsäätäjän suhde toimeenpanovaltaan on järjen mukaan a priorisesti määritelty.
Lainsäätäjä on suvereeni, joka voidaan syrjäyttää ja jonka asema voidaan muo-toilla uudelleen, mutta suvereenia ei voi rangaista. Toimeenpanovallan erityis-piirre on päättää erityiskysymyksistä. Sen päätöksissä ilmenee valtion ylin pakko (Zwang). Valtion pakkoelementit asettuvat kokonaisuudeksi legislatiivin ja ekse-kutiivin eli lain ja sen käytön kokonaisuudessa. (Psychopedis 1980, 99.)