Kantin mukaan valtiossa voi olla kolmea ”valtiuden muotoa” forma imperii (Kant 1795, AA VIII, 352.) Hän jaottelee ne sen mukaan, kuinka moni osallistuu hallit-semiseen. Autokratiassa yksi hallitsee. Jos vallassa on muutama tai moni, tällöin kysymyksessä on aristokratia. Jos valta on kaikilla, valtaa käytetään demokra-tiana, jossa kaikki päättävät.
Vaikka Kant kannatti sellaisia periaatteita, jotka myöhemmin on mielletty demokraattiseen ja parlamentariseen ajatteluun kuuluviksi, hän perusteli demo-kratian käsitteen ehdottoman kielteiseksi. Demokratia ymmärrettynä suorana yksilöiden vaikuttamisena, kuten Kant ajattelee, on hänen mukaansa vahingol-lista edustuksellisuudelle. Hän pitää yhteistahdon yhdistelmää jotenkin yksituu-maisuutena tai yksityisten tahtojen yhdistelmänä. Kuitenkin muistamme, että toisaalla yhteiskuntasopimuksen määritelmässä tarvittiin kaikkien yhdistynyt tahto.
Kant tuomitsee demokratian despotismina. Hän ajattelee niin, ettei yleinen tahto voi samaan aikaan olla jokaisen erityinen tahto. Tämä olisi Kantin mukaan demokraattisen hallintotavan vaatimus. Vaikka kaikki päättävät, Kantin mukaan on mahdollista, että yksi kansalainen ei tyydy päätökseen. Silloin vallankäyttö on häntä kohtaan väärin. Kant edellyttää päätökseltä yksimielisyyttä.
123 [Englantilainen kansakunta (Gens) kansana tarkasteltuna on mitä arvostettavin koko-naisuus ihmisinä tarkasteltuna suhteessa toisiinsa. Mutta valtiona muita valtioita vastaan se on kaikista tuhoisin, hallitsemisen haluisin ja sotaan kiihottavin …Englantilaiset ovat pohjimmiltaan turmeltunein kansakunta. Koko maailma on heille Englanti, muut maat ja ihmiset ovat vain lisäosia, välineitä ... Kaikki tämä tekee Englannista halveksittavan. Toi-von, että heidät onnistutaan nöyryyttämään.]
Kant päättelee demokratian ongelmallisuuden myös filosofisen logiikan kautta. Teoriassa ylempää asiaa, siis lainsäätäjää, ei voi subsumoida alemman toimeenpanijan kanssa samalle tasolle. Tällainen hallintotapa olisi epämuoto (Unform). Se, että kaikki toimisivat sekä lainlaatijoina että omien päätöstensä toi-meenpanijoina, on yleisen tahdon mukaan ristiriidassa itsensä ja samoin vapau-den kanssa.
…- Unter den drei Staatsformen ist die der Demokratie im eigentlichen Verstande des Worts nothwendig ein Despotism, weil sie eine exekutive Gewalt gründet, da alle über und allenfalls auch wider Einen (der also mit einstimmt), mithin Alle, die doch nicht Alle sind, beschließen; (Kant 1795, AA VIII, 352.)124
Kuten sitaatista näkyy, Kantin mielestä demokratiasta tekee pahinta despotismia se, että siinä kaikki päättävät yhdessä sekä lainsäädännöstä että toimeenpanosta.
Arvostelu kohdistuu ajatukseen, ettei yleinen tahto voi samaan aikaan olla jokai-sen erityinen tahto. Sopimukjokai-sen tekohetkellä erityistahdoista on luovuttu ja siir-rytty yhteisen tahdon mukaiseen yhteiskuntatilaan. Kant ymmärtää demokra-tian suorana yksilöiden vaikuttamisena, joka hävittää vallanjaon periaatteen.
Demokratia-muotoa pidettiin 1700-luvun lopulla yleisesti pelottavana ja pejoratiivisena käsitteenä. (Maliks 2014, 102–104.) Se käsitettiin myös jakobinis-min synonyyjakobinis-minä ja siksi poliittisesti epäilyttävän vallankumouksellisena.
Vaikka Kant edellyttää edustuksellisuutta, hän ei kuitenkaan halua tai pysty ajat-telemaan, että sen voisi yhdistää demokratian määrittelyyn. Kantille on ilmeisen vaikeaa ajatella enemmistön ääniin perustuvia päätöksiä. Hän edellyttää, että jo-kainen päättävässä asemassa oleva on toisten kanssa yhtä mieltä käsiteltävästä asiasta.
Myös autokratia ja aristokratia ovat Kantin mukaan epätäydellisiä, nekin saattavat johtaa despotiaan. Kuitenkin niiden vallitessa on demokratiaa parem-mat mahdollisuudet järjestää edustuksellinen hallintojärjestelmä, jossa valta on jaettu. Yhden ainoan hallitsijan monarkiassa eli autokratiassa, edustuksellisuu-den järjestäminen helppoa. Mahdolliset tavat muotoilla silloin hallitsemisen tapa (forma regiminis) ovat vain republikaaninen tai despoottinen. Yhden hallitsijan monarkiasta voi muokata edustuksellisen, jossa monarkki toteuttaisi eduskun-taisen elimen päätökset. Edustuksellisuus voidaan toteuttaa vain republikaani-sessa hallitsemisen muodossa, despotia on epämuodostuma (Unform).
Kant viittaa Fredrik Suuren kirjoittamaan poliittiseen testamenttiin vuo-delta 1752, jossa tämä vakuuttaa olevansa ”vain valtion korkein palvelija” eli ikään kuin alamainen. Kant tarttuu kuninkaan itsensä lausumaan asiaan perus-tellakseen rohkeaa vaatimustaan, että monarkiassa voisi toteutua republikaani-nen hallitsemisen tapa. Kuitenkin Kant lisää: „Friedrich II wenigstens sagte: er
124 Kolmesta valtiomuodosta on demokraattinen sanan varsinaisessa mielessä despotismia, koska se perustaa toimeenpanovallan, jossa kaikki päättävät yhdestä ja tarvittaessa myös-kin yhtä vastaan (joka ei siis yhdy päätökseen) ts. jossa päättävät kaikki, jotka eivät kui-tenkaan ole kaikki, mikä merkitsee yleisen tahdon ristiriitaa itsensä kanssa ja vapauden kanssa. (Kant 1989, 24, suomennos Jaakko Tuomikoski.)
sei bloß der oberste Diener des Staats.“ (Kant 1795, AA VIII, 352.)125 Kantin huo-mauksen voi tulkita myös hiljaisena ironiana, jolla hän osoittaa, ettei täysin usko edesmenneen kuninkaan olleen vilpitön testamenttiaan kirjoittaessaan.126
Kantin ajatuksen voi muotoilla niin, että edustuksellinen valta varioi kään-teisesti hallitsevien määrän mukaan. (Szymkowiak 2009, 597.) Mitä pienempi on hallitsevien lukumäärä, sitä suurempi edustuslaitos on. Ja kun edustuslaitos on suuri, silloin voidaan toivoa edistystä, tosin pienin uudistusaskelin kohti täydel-listä valtiojärjestystä. (Kant 1795, AA VIII, 352–352.) Kant ei kuitenkaan selitä tar-kemmin, miksi juuri edustuslaitoksen koko on käänteisessä suhteessa hallitse-vien lukumäärään. Kant ehkä näkee, että suurempi edustajien määrä tasoittaa tietä republikanismiin. Voidaan pohtia, onko edustuslaitos tällöin neuvoa-antava, eikä päättävä toimielin – vai sittenkin päättävä mutta vain rajallisesta asialistasta.
Republikaanisen lainsäädännön idea Zum ewigen Frieden -tekstin mukaan nousee välttämättä alkuperäisen sopimuksen ideasta:
… - die einzige, welche aus der Idee des ursprünglichen Vertrags hervorgeht, auf der alle rechtliche Gesetzgebung eines Volks gegründet sein muß - ist die republikanische.
(Kant 1795. AA VIII, 350.)127
Kuitenkaan Kant ei tarkastele, miten republikanismi on juuri siitä lähtöisin. Voi tietenkin ajatella, että Kantille erittäin olennainen periaate, pyrkimys rauhan ti-laan, selittää sekä yhteiskuntasopimuksen solmimisen että republikaanisen val-tion muodon.
Simone Zurbuchen osoittaa, että sveitsiläisten valistajien republikanismia ja monarkiaa käsitteleviä ajatuksia kommentoitiin ja käytettiin Preussin 1700-lu-vun lopun keskustelussa, mutta niiden merkitys on jäänyt vähälle huomiolle esi-merkiksi Berlinische Monatschriftin piirissä toimineiden oppineiden ajatusten taustavaikutteita tutkittaessa. Zurbuchen näkee lähtökohtana sekä Preussin että Sveitsin debatille Montesquieun ajattelua. Kant ei mainitse häntä poliittisissa teksteissään, mutta suositteli jo ensimmäisillä luennoillaan Montesquieuta kuu-lijoilleen. (Schubert 1838, 582 ff.)
Montesquieuta seuraten Sveitsin monarkistit esittivät, että vapaus ja pat-riotismi, jotka yleensä yhdistetään tasavaltoihin, voidaan liittää myös monarkki-sen järjestelmän ominaisuuksiksi. Preussin monarkiaa pidettiin parhaana hallin-non muotona vahvassa monarkian tyyssijassa Sveitsissä.
Zurbuchenin mukaan Ernst Ferdinand Klein (1744–1810) ja Kant lähtivät ajatuksesta, että Fredrik Suuri varmisti alamaisilleen ajattelun ja julkaisemisen vapauden. Molemmat, Klein ja Kant painottavat julkaisemisen vapautta, ja va-kuuttivat, että se ei suinkaan ole ristiriidassa monarkin hallinnon kanssa,
päin-125 Fredrik II ainakin sanoi olevansa vain valtion korkein palvelija. (Kant 1989, 24, suomennos Jaakko Tuomikoski.)
126 Dreizel avaa kiinnostavasti Fredrik Suuren vuonna 1740 kirjoittaman lauseen tulkintoja ja mahdollisia esikuvia. (Dreizel 1991, 779–785.)
127 - ainoa siitä alkuperäisen sopimuksen aatteesta juontuva valtiojärjestys, johon jokaisen kansan oikeudenmukaisen valtiosäännön pitää perustua, on tasavaltainen valtiosääntö.
(Kant 1989, 22, suomennos Jaakko Tuomikoski.)
vastoin, auttaa kehittämään sitä. Vapaus-käsite siirtyy Montesquieun alueelli-sesti pientä tasavaltaa luonnehtivasta ominaisuudesta koskemaan laajaa monar-kiaa. (Zurbuchen 2007, 242 ja 254.)
Rauhanesseessä Kant määrittää despotiaksi sellaisen hallinnon, jossa lain-säädäntö- ja toimeenpanovaltaa ei ole erotettu toisistaan. Kant kutsuu despoti-aksi myös sellaista hallitsemisen tapaa, jossa hallitsija haluaa määrätä liian yksi-tyiskohtaisesti kansalaisten elämästä. Erityisesti kansalaisten tapaan järjestää oma onnenautuutensa kuningas tai hallitsija ei saa puuttua. Kant on despotian määrittelyssään niputtanut saman käsitteen alle kaksi erilaista tulkintaa. Toinen viittaa vallanjaon periaatteen toimivuuteen, ja toinen siihen, että hallitsija puut-tuu väärällä tavalla ihmisten elämään.
Despotiassa voi kuitenkin Kantin mukaan olla rauhantilaan johtavaa mo-raalisen poliitikon toimintaa vastakohtana poliittisen moralistin menettelylle.
Moraalisen toiminnan Kant asettaa valtionpäämiesten tehtäväksi. Heillä on vel-vollisuus korjata havaitsemiaan vikoja. Vallitseva tila on saatettava luonnonoi-keuden periaatteiden mukaiseksi. Luonnonoikeus on tässä sitä, minkä järki näyt-tää mallina silmiemme eteen. „…dem Naturrecht, so wie es in der Idee der Ver-nunft uns zum Muster vor Augen steht…“ (Kant 1795, AA VIII, 372.)
Sopimisen kautta syntyvä valtiomuoto voi olla joko republikaaninen tai despoottinen ”…und ist in dieser Beziehung entweder republikanisch oder des-potisch”. (Kant 1795, AA VIII, 352.) Zum ewigen Frieden -teksti jatkuu maininnalla, että republikanismissa toimeenpanovalta on erotettu lakiasäätävästä. Despoti-assa toimeenpanija ja hallitsija ovat yksi ja sama henkilö. Hallitsija käyttää jul-kista tahtoa yksityistahtonaan.