Pyrkimys työn arvostamisen ja viranomaisroolin esiin tuomiseen
Työhön tulee pukeutua työn vaatimalla arvokkuudella. Pukeutumisen nähdään olevan merkityksellinen tapa osoittaa arvostusta asiakkaita, kollegoita ja työtehtävää kohtaan.
Asiakastyötä tekevän sosiaalityöntekijän viranomaisena tulee näyttää huolitellulta, ja työntekijä osoittaa omalla siistillä olemuksellaan arvostusta asiakasta kohtaan. Ulkoiseen olemukseen panostamisen nähdään osoituksena siitä, että ihminen pitää itsestään ja arvostaa muita, ja ”hällä väliä” -asenteen puolestaan vähentävän uskottavuutta asiantuntijana. Sosiaalityöntekijöihin liitettävä ”homssuisuus” kummastuttaa: mihin sillä pyritään? Viranomaisrooliin nähdään siis kuuluvaksi asiallinen, siisti ja huoliteltu ulkoasu.
”En ole vielä keksinyt mihin sillä pyritään, että ollaan homssuisia. Minusta pukeutumisella viestitään aina jotain ja tietynlainen hälläväliä pukeutuminen ei
ainakaan kovin vakavasti otettavasta asiantuntijuudesta viesti.”
”Mielestäni pukeutumisella osoitan arvostusta asiakasta kohtaan, koska asiakkaita on monista eri yhteiskuntaluokista.”
”Vähintä mitä voin itse tehdä on osoittaa asiakkaille arvostusta olemalla siisti heidän tapaamistaan varten.”
”- - ollaan enemmän viranomaisroolissa ja vahvassa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Haluan viestiä pukeutumisella tätä näkökulmaa.”
Pyrkimys itsevarmuuden ja ammatillisen uskottavuuden lisäämiseen
Pukeutumisen avulla pyritään vahvistamaan omaa ammatillista itsevarmuutta, rohkeutta ja uskottavuutta – sekä asiakkaiden silmissä että omissa. Erityisesti nuorena uran alkuvaiheessa, kun työkokemusta ei ole vielä huimasti kertynyt, pukeutumiseen kiinnitetään enemmän huomiota kuin työuran myöhemmässä vaiheessa. Ikä tuo mukanaan osaamiseen auktoriteettia ja uskottavuutta (Paloniemi 2004, 92). Vaatteiden avulla voidaan saada vakuuttavuutta myös vaikeisiin asiakastilanteisiin, jolloin päälle valitaan aikuisuutta ja asiallisuutta viestittävät vaatteet, ja vaatevalintoja mietitään myös tarkemmin. Osa vastaajista koki ammatillisen uskottavuuden olevan vahvasti sidoksissa sosiaalityöntekijän ulkonäköön, kun taas osa koki, ettei pukeutuminen ja ulkonäkö vaikuta siihen millään tavoin.
”- - koen ammatillisen uskottavuuteni olevan kiinni ulkonäöstäni.”
”Jos pitää olla vakuuttava ja päteä, saatan pukea siistimmät ”aikuismaiset” vaatteet.”
Sosiaalityöntekijän auktoriteettiasema julkista valtaa käyttävänä viranomaisena vaatii itsevarmuutta ja rohkeutta, ja näitä ominaisuuksia paikataan, vahvistetaan ja lisätään pukeutumisen ja meikkaamisen avulla. Viranomaisen vaatima ”uskottavuus” nähdään olevan tiiviisti yhteydessä sosiaalityöntekijän fyysiseen ikään. Nuorta ikää ja siihen yhdistettävää epävarmuutta pyritään paikkaamaan pukeutumisella, joka saa näyttämään vanhemmalta. Huppareita ja reikäfarkkuja nuoret sosiaalityöntekijät eivät käytä, koska ajattelevat niiden nuorentavan entisestään ja vähentävän heidän uskottavuuttaan.
Huoliteltu ulkonäkö ja pukeutuminen ovat osa uskottavan ammatillisuuden rakentamista (Hämäläinen, Rissanen & Hujala 2016, 48). Eräs kommentoija kertoo ensimmäisen sosiaalityöntekijän sijaisuuden saatuaan 22 vuoden iässä, ostaneensa Marimekon raitapaidan ja värjänneensä hiukset tummemmaksi – oletettavaksi näyttääkseen vanhemmalta ja kuuluakseen joukkoon ulkonäöllisesti.
”- - mietin paljon omaa vaatetusta ja pyrin pukeutumaan asiallisesti, jotta näyttäisin asiantuntevammalta ja ehkä vanhemmaltakin. Taustalla oli siis selvästi epävarmuus,
mikä sai jonain päivänä käyttämään vaatteita, joihin en olisi työharjoittelun ulkopuolella ikinä koskenut.”
Ammatillinen uskottavuus nähdään olevan sidoksissa myös pituuteen. Kolme kommentoijaa kertoivat olevansa lyhyitä naisia, jota ”kompensoivat” korkokengillä.
Sosiaalityöntekijät kokevat siis lyhyen pituuden vähentävän heidän uskottavuuttaan ja
”tosissaan ottamista” asiakkaiden ja muiden toimijoiden silmissä, ja korkokenkien voidaan puolestaan nähdä lisäävän edellä mainittuja ominaisuuksia ja tuovan niiden käyttäjälle varmuutta ja rohkeutta. Korkokengillä pyritään myös tietoisesti tietyissä tilanteissa viestimään valtaa ja auktoriteettia. Pituuden arvioidaan symboloivan valtaa ja pätevyyttä (emt. 48). Pituus nähdään myönteisenä ominaisuutena naisten esimiestaitoja ja johtamiskykyä arvioitaessa, ja vaativissa tehtävissä työskentelevät pitkät naiset tienaavatkin enemmän kuin lyhyet naiset (Kauppinen 2004, 24). Lisäksi meikkaamisen ja ehostautumisen nähdään lisäävän itsevarmuutta jännittävissä tilanteissa.
”Meikkaan ja vähän muutenkin kurkkaan peiliin ainoastaan, jos puhun jossain isommassa tilaisuudessa. Näin luulisin tekeväni siksi, että saan kaiketi lisää
itsevarmuutta vähän huolitellummasta luukista.”
”Ehkä kenkien asemalla olen viestinyt jossain tilanteessa myös auktoriteettia ja valtaa (olen lyhyt, alle 160cm).”
”Olen lyhyt, niin jotain kompensoin, korkokengät tuovat vähän varmuutta.”
”Ainiin, aloittelevana sossuna laitoin korkeat korot korkkareiden sijaan niinä päivinä töihin, jolloin tarvitsin ripauksen lisää itsevarmuutta tuleviin neuvotteluihin. Tepsi.”
Työuran alkuvaiheessa vaatetukseen kiinnitetään enemmän huomiota kuin myöhemmässä vaiheessa, ja siistin ja asiallisen pukeutumisen avulla pyritään antamaan itsestä asiantuntevampi sekä vanhempi kuva. Sen mukaa mitä ikävuosia, työvuosia ja ammatillista varmuutta kertyy, pukeutuminenkin muuttuu rennommaksi, eikä vaatteiden avulla tarvitse enää korostaa omaa ammatillisuutta tai uskottavuutta samalla tavalla kuin aiemmin. Iän nähdään vahvistavan työntekijässä työelämässä arvostettuja piirteitä, kuten rohkeutta ja itsetuntoa (Hämäläinen, Rissanen & Hujala 2016, 48).
”Nykyään 35 vuotta täyttävänä kengät ei erotu koululla nuorten kengistä, kun käy tapaamassa nuoria.”
”Mulla on toisinaan reikäfarkut ja huppari, mutta ehkä näytän jo niin vanhalta, ettei se vaikuta uskottavuuteen.”
Pyrkimys esimerkin näyttämiseen
Sosiaalityöntekijä nähdään roolimallina, jonka oma pukeutuminen ja laittautuminen näyttää esimerkkiä asiakkaalle soveliaasta ulkomuodosta. Sosiaalityöntekijän huoliteltu esiintyminen voidaan nähdä asiakkaaseen kohdistuvana vaatimuksena myös laittautua ja panostaa ulkonäköönsä saman verran. Sosiaalityöntekijän rento ja kotoisa pukeutuminen sekä ei-huoliteltu ulkoasu nähdään ”luvan” antamisena asiakkaalle olla rennosti oma itsensä, sekä myös pienentää kontrastia asiakkaisiin.
” eikä pukeutumisen myötä korosta tapaamisilla olevaa viranomainenasiakas -hierarkkisuutta, tai vaadi itse omalla huolitellulla esiintymisellään asiakkaita laittautumaan tapaamisille vaan antaa omalla esimerkillään luvan ottaa rennosti ja olla
oma itsensä.”
Toisaalta esimerkin näyttäminen nähdään myös positiivisena asiana. Eräs kommentoija on havainnut kuntoutusympäristössä asiakkaiden samaistuvan sosiaalityöntekijän siistiin pukeutumistyyliin ja sen myötä alkavan kiinnittää enemmän huomiota ulkoiseen olemukseensa, kuten kampaamalla hiukset ja pukeutumalla siististi. Sosiaalityöntekijä nähdään esikuvana naisille, esimerkiksi asiakkaille, joilta on puuttunut päihteettömän äidin roolimalli. Sosiaalityöntekijän tehtävänä nähdään siis esimerkkinä ja roolimallina toimiminen – myös ulkoisen olemuksen suhteen.
”Olemme myös tietynlaisia esikuvia naisina - - ja äitinä, ihmisinä.”
Tutkimustulokset osoittavat sosiaalityöntekijöiden pyrkivän aktiivisesti ulkonäköön ja pukeutumiseen liittyvillä päivittäisillä valinnoillaan ilmentämään sosiaalityössä, sekä laajemmin yhteiskunnassa, merkityksellisenä pidettyjä arvoja ja ihanteita, jotka vaihtelevat toimintaympäristön, ajan, iän ja sukupuolen mukaan. Ulkonäköä ja pukeutumista ohjaa vahvasti sosiaaliset normit.