Diskurssianalyysin keinoin tarkastelen erilaisia merkitysten tuottamisen tapoja etsimällä vastauksia kysymykseen ”miten sanotaan?”. Tämän lisäksi olen kiinnostunut itse merkityksistä, jolloin pyrin sisällönanalyysin keinoin vastaamaan kysymykseen ”mitä sanotaan?”. Sisällönanalyysin tavoitteena on luoda tutkittavasta ilmiöstä sanallinen, tiivis ja selkeä kuvaus. Sisällönanalyysin avulla voidaan analysoida systemaattisesti ja objektiivisesti lähes kaikenlaisia dokumentteja ja kirjallisessa muodossa olevaa materiaalia. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 103.) Sisällönanalyysiä voidaan diskurssianalyysin tavoin käyttää kaikessa laadullisessa tutkimuksessa, ja se myös voidaan käsittää yksittäisen metodin lisäksi myös laajemmaksi orientaatioksi ja teoreettiseksi kehykseksi.
Aloitin aineiston analyysiprosessi kopioimalla keskustelun kommentit Facebookista dokumenttiin kronologisessa järjestyksessä, jonka jälkeen tulostin Word-dokumentin paperiversioksi, jotta sitä olisi helpompi käsitellä, mutta käytin analysoinnin ohessa lisäksi myös sähköistä Word-dokumenttia. Aineiston pituus on 40 A4-sivua.
Aineistoon tutustuessani ensimmäisillä lukukerroilla tavoitteenani oli jäsentää aineistossa esiintyviä merkityskokonaisuuksia sekä havainnoida aineiston laatua ja sisältöä. Pyrin saamaan yleisen ymmärryksen aineiston sisällöstä: mitä siinä sanotaan? Kosken (2020, 163) mukaan analyysiprosessin ensimmäinen tehtävä on etsiä analyysistä sellaisia lausumia, jotka ovat tutkimuskysymyksen ja teoreettisen ajattelun näkökulmasta oleellisia. Puusan (2020, 154) mukaan aineistolähtöisen analyysin ensimmäisessä vaiheessa tutkijan tulisikin pyrkiä lukemaan aineistoa mahdollisimman avoimesti ilman teoreettisia ”silmälaseja”, jotka voivat estää sen, että jokin ennalta ajateltu teoreettinen näkökulma rajoittaa aineiston sisällön näkemistä, jolloin jotain olennaista ja arvokasta tutkimuksen kannalta voi jäädä huomaamatta.
Aineistoa läpikäydessäni pyrin olemaan mahdollisimman avoin, ja asettamaan syrjään omat ennakkokäsitykseni ilmiöstä. En tehnyt etukäteisiä luokituksia tai jaotteluita aineistosta aiemman tiedon tai käsityksen pohjalta, vaan perehdyin aineistoon sellaisena kuin se on. Aineiston analyysi oli siis aineistolähtöinen eli induktiivinen analyysi, joka tarkoittaa, että teoria muodostetaan kerätyn aineiston pohjalta eikä tutkimuksen pohjana siis käytetä valmista teoriaa. Induktiivisen päättelyn mukaisesti aineistoa tulkitaan etenemällä yksittäisistä havainnoista kohti yleisempiä tulkintoja. Induktiivinen päättely on tyypillistä diskurssianalyyttisessä tutkimuksessa. (Pälli & Lillqvist 2016, 387.) Sisällönanalyysin keinoin pyrin luomaan aluksi hajanaisesta aineistosta selkeän, yhtenäisen ja tiiviin kokonaisuuden, jonka jälkeen aineiston perusteella on mahdollista tehdä johtopäätöksiä tutkittavasta ilmiöstä. Aineiston pelkistämisen tavoitteena on lisätä sen informaatioarvoa. Sisällönanalyysin avulla empiiristä aineistoa voidaan siis jäsentää tulkintojen tekoa varten. (Puusa 2020, 149.) Sisällönanalyysi on monivaiheinen prosessi, johon kuuluu muun muassa analyysiyksikön valinta, aineistoon tutustuminen ja pelkistäminen, aineiston kategorisointi ja teemoittelu sekä aineiston tulkinta. Edellä esitellyt vaiheet eivät esiinny tutkimusprosessissa kuitenkaan kronologisesti ja kaavamaisesti, vaan eri vaiheet esiintyvät samanaikaisesti ja limittäin. Aineiston tulkinta ei siis tapahdu lopuksi muiden vaiheiden jälkeen, vaan aineistoa tulkitaan prosessin alusta loppuun saakka. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 95.)
Muutaman lukukerran jälkeen kokonaiskuva aineistosta alkoi muodostua, jonka jälkeen siirryin analyysiprosessissani aineiston yksityiskohtaisempaan tarkasteluun. Pyrin pelkistämään aineistoa tiivistämällä, teemoittelemalla ja ryhmittelemällä sitä sisällönanalyysin mukaisesti tavoitteenani rajata laajaa ja hajanaista aineistoa. Luin aineistoa niin, että kävin kronologisesti jokaisen kommentin erikseen läpi, otin sen lähempään tarkasteluun ja pyrin tunnistamaan, mikä tai mitkä tekijät ohjaavat kyseisen kommentoijan pukeutumista. Kutsun tätä vaihetta aineiston pelkistämiseksi. En käyttänyt tähän vaiheeseen paljoa aikaa, vaan suhteellisen vapaamuotoisesti kirjoitin ensimmäisiä mieleeni tulevia ilmaisuja tekijöiden kuvaamisessa. Käytin ilmaisuja kuten
”käytännöllisyys”, ”helposti lähestyttävyys” ja ”työturvallisuus”, jotka toimivat tässä vaiheessa alakategorioina.
Tämän jälkeen kävin aineiston uudelleen läpi ja keskitin huomioni vastaajien pukeutumiseen, eli siihen, miten he kertovat pukeutuvansa töihin, ja luonnehdin sitä kommentin alle lyhyellä ilmaisulla. Käytin ilmaisuja kuten ”hillitty meikki”, ”paljon värejä”, ”käytännölliset kengät” ja ”tatuoinnit piiloon”. Tämä vaihe olisi voinut olla tarkoituksenmukaisempaa tehdä ensin, ja sen jälkeen vasta siirtyä motiivien tarkasteluun, mutta lopputulos on joka tapauksessa sama. Diskurssianalyyttisen otteen mukaisesti pyrin löytämään ja tunnistamaan aineistosta diskursseja siitä, miten sosiaalityöntekijät puhuvat töihin pukeutumisesta ja pukeutumiseen liittyvistä pyrkimyksistä, millaisia merkityksiä he niille antavat, sekä sisällönanalyyttisesti keskityin myös siihen, mitä he sanovat. Kun aineisto oli käyty läpi ja pelkistetty yksittäisiksi ilmasuiksi, ryhdyin ryhmittelemään ilmaisuja samankaltaisen ilmaisujen kanssa yhtenäiseksi joukoksi, kategoriaksi. Yhtenäiset ilmaisut siis asetetaan samaan kategoriaan, ja lopuksi tälle kategorialle annetaan nimi. Tätä vaihetta kutsun aineiston teemoitteluksi. Värikoodasin aineistoa merkitsemällä samankaltaiset ilmaisut aineistosta saman värisellä alleviivaustussilla, mikä helpotti ja nopeutti huomattavasti aineiston käsittelyä ja teemoittelua. Alakategorioiden muodostamisen jälkeen ryhdyin yhdistelemään saman sisältöisiä kategorioita yläkategorioiksi, joista muodostui lopulliset teemat.
Teemoittelun avulla aineistosta etsitään siis yhteisiä nimittäjiä, ja yhdistetään niitä yhteisiin kategorioihin tai luokkiin. Samaa tarkoittavat ja samankaltaiset ilmaisut yhdistetään samaan kategoriaan, joka nimetään tutkittavan ilmiön ominaisuuden mukaan, tai sen perusteella, mikä on ilmiön ominaisuuden suhde ilmiötä määrittäviin tekijöihin.
Tavoitteena on tunnistaa ja koota aineistosta alakategorioita, joita yhdistämällä muodostuu yläkategorioita. Alakategorioiden muodostamista ja yhdistämistä
yläkategorioiksi jatketaan niin kauan, kuin sen aineiston sallimissa rajoissa on mahdollista, sillä jokaisen kategorian muodostaminen auttaa tutkijaa vastaamaan asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Lopuksi yläkategoriat yhdistetään yhdeksi kokonaiseksi kategoriaksi, joka nimetään kategorian sisältöä kuvaavalla käsitteellä.
Olennaista kategorisoinnissa on tunnistaa ja ymmärtää aineiston yksittäisseikkojen ja kokonaisuuden yhteensopivuutta. Teemoittelua onkin kutsuttu analyysiprosessin kriittisimmäksi vaiheeksi, sillä tutkijan tekemät tulkinnat aineiston sisällöstä määrittävät sen, millä perusteella tutkija asettaa tietyt ilmaisut samaan tai eri kategoriaan. (Puusa 2020, 153–154.)
Teemoittelu oli suhteellisen helppo prosessi, sillä kategoriat nousivat esiin melko nopeasti, koska tietyt ilmaisut toistuivat aineistossa hyvin useasti ja ne olivat helppo aineistosta tunnistaa. Kategorisoin eli teemoittelin sosiaalityöntekijöiden pukeutumista ja ulkonäköä, jotka luokittelin seuraaviin teemoihin: vaatetus, meikki ja hiukset, korut ja asusteet, tatuoinnit ja lävistykset sekä uskonnolliset ja kulttuuriset tekijät. Tuon nämä sosiaalityöntekijöiden pukeutumiseen liittyvät tekijät tutkielmassani erikseen esiin, koska tutkielmassa käsitellään sosiaalityöntekijöiden ”pukukoodia”, jonka vuoksi mielestäni on olennaista avata lukijalle konkreettisesti mistä pukukoodi muodostuu, sillä hypoteesina on, että sosiaalityöntekijät pukeutuvat hyvin samankaltaisesti – pukukoodin mukaisesti.
Uskonnolliset ja kulttuuriset tekijät olivat tarkoituksenmukaista nostaa esiin omana alalukunaan, sillä kahden vastaajan kohdalla uskonto ja kulttuuri määrittävät vahvat raamit pukeutumiselle, eivätkä he tästä syystä ilmaise itseään yhtä moninaisesti esimerkiksi hiusten tai vaatteiden kautta. Toisaalta myöskään sosiaalityöntekijöihin kohdistuvat ulkonäkövaatimuksetkaan eivät kosketa heitä samalla tavalla, sillä normit ja odotukset pukeutumiselle ja ulkonäölle määrittää uskonto ja kulttuuri, eikä niinkään työelämä ja yhteiskunta.
Konkreettisesti pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvien tekijöiden lisäksi teemoittelin aineistosta esiin nousseet pyrkimykset pukeutumisen taustalla, eli vastaukset esittämääni kysymykseen miksi sosiaalityöntekijät pukeutuvat kuten pukeutuvat. Päätin nimetä pukeutumista ohjaavat tekijät pyrkimyksiksi, sillä sosiaalityöntekijät käyttivät kommenteissaan paljon preesensiä (haluan pukeutumisellani viestiä...), joka korostaa heidän omia valintojaan ja rooliaan pukeutumisen taustalla, eikä niinkään ulkoapäin tulevia vaatimuksia (minun pitää pukeutumisellani viestiä…). Myöskin aineistoa kerätessäni kysyin sosiaalityöntekijöiltä mitä he pyrkivät viestimään pukeutumisellaan. Tästä huolimatta
näiden pyrkimysten nähdään tässä tutkielmassa saavan alkunsa ympäristön ja yhteiskunnan vaateista ja odotuksista ja sosiaalityöntekijöiden omaksuneen ne.
Teemoittelua ja diskurssien muodostamista vaikeutti se, että tutkimuskysymykseni ei ollut analyysivaiheessa vielä täysin täsmentynyt ja teemojen tutkielman tuloksina on olennaisesti vastattava täsmällisesti tutkimusongelmaan. Pohdin teemoja ja lopullista tutkimuskysymystä pitkään, mutta lopulta tunnistin aineistosta seitsemän pukeutumista ohjaavaa pyrkimystä, jotka teemoittelin seuraavalla tavalla: pyrkimys helposti lähestyttävyyteen, valta-asetelman häivyttämiseen, oman persoonan esiin tuomiseen, neutraaliuteen ja huomiota herättämättömyyteen, työn arvostamisen ja viranomaisroolin esiin tuomiseen, itsevarmuuden ja ammatillisen uskottavuuden lisäämiseen sekä esimerkin näyttämiseen. Pyrkimysten tunnistamisen jälkeen muodostin pyrkimyksistä neljä diskurssia, jotka ovat tasavertaisuuden diskurssi, persoonallisuuden diskurssi, neutraaliuden diskurssi ja ammatillisuuden diskurssi. Teemoittelun mukaisesti pyrkimykset ovat alakategorioita ja diskurssit pääkategorioita. Alla olevassa taulukossa on havainnollistettu aineiston analysointia ja diskurssien muodostamista.
Taulukko 1. Aineiston analyysi ja diskurssien muodostaminen
Aineisto-ote Pukeutumista ohjaava
”Olen halunnut
Analysoin aineistoa myös käymällä sitä läpi kiinnittäen huomion vastaajien profiiliin.
Vaikka kyseessä on laadullinen tutkimus, käytin tutkielman analyysissä myös määrällistä analyysiä; kvantifiointia. Kvantifioinnin avulla tekstimassasta lasketaan erilaisia asioita (Puusa 2020, 152), eli tässä tapauksessa laskin montako kommenttia keskustelussa on, montako osallistujaa siinä on sekä osallistujien sukupuolijakauman (miesten ja naisten määrä). Lisäksi merkitsin ylös kommenteissa ilmenneet työpaikat ja -tehtävät (missä vastaajat työskentelevät) sekä myös kommenteissa ilmenneet nimikkeet (sosiaalityöntekijä, johtava sosiaalityöntekijä). Tällä pyrin saamaan kattavan käsityksen tutkielman osallistujista eli kohderyhmästä, jotta voin tehdä tutkielman tuloksista mielekkäitä ja relevantteja johtopäätöksiä. Sisällönanalyysin heikkoutena voidaankin nähdä sen keskeneräisyys johtopäätösten osalta: sisällönanalyysin avulla aineisto saadaan vain järjestettyä johtopäätösten tekoa varten, jonka myötä voi olla vaarana, että tutkija esittelee aineistonsa ikään kuin tuloksina, ja tutkimuksen kannalta merkitykselliset
johtopäätökset jäävät tekemättä (Tuomi & Sarajärvi 2009, 108). Olen pyrkinyt kiinnittämään tutkimusprosessia tehdessäni johtopäätösten tärkeyteen erityistä huomiota.
Käytin kvalifiointia myös teemoittelun tukena. Laskin aineistosta kuinka monta kertaa kukin teema aineistossa esiintyy, jotta hahmotan sen, mitkä teemat esiintyvät aineistossa eniten ja mitkä taas vähiten. En käyttänyt laskemisen apuna mitään ohjelmaa, vaan merkitsin paperille niin kutsutun ”tukkimiehen kirjanpidon” avulla kunkin teeman esiintymisen määrät. Teemoittelussa lukumäärillä ei välttämättä ole merkitystä, vaan pääpaino on siinä, mitä kustakin teemasta on sanottu (emt. 93), mutta laskemisen voidaan ajatella auttavan aineiston systematisoinnissa havainnollistamalla ja kuvaamalla tutkimusaineiston sisältöä (Puusa 2020, 152). Osa teemoista oli niin sanotusti hallitsevampia, eli ne nousivat esiin kommenteissa hyvin usein, kun taas jotkut teemat esiintyivät vain muutaman kerran. Pyrin kuitenkin tuomaan aineistosta esiin kaikki tutkimusongelman kannalta oleelliset teemat, vaikka teemat esiintyisivätkin aineistossa harvemmin.
Aineiston analysoinnissa ei ole otettu huomioon kaikkia 226 kommenttia keskustelussa, sillä ajoittain keskustelu lähti rönsyilemään, eivätkä vastaajat vastanneet esittämääni kysymykseen. Kuten edellisessä luvussa mainitsin, kommentoijat jakoivat vanhoja hauskoja kokemuksiaan ja vitsailivat aiheen tiimoilta. Tämä koskee vain yksittäisiä kommentteja, joten pääsääntöisesti suurin osa kommenteista vastasi kuitenkin annettuun kysymykseen, eli ne eivät olleet epärelevantteja, eikä niitä ole tarvetta rajata analysoinnin ulkopuolelle. Tutkielman kiinnostuksen kohteena on sosiaalityöntekijöiden symbolinen kommunikointi ja sanaton viestintä pukeutumisen ja ulkonäön avulla, ja pukeutumiseen liittyvät vaatimukset, jonka vuoksi olen rajannut tarkastelusta pois yksittäiset kommentit, joissa tuodaan esiin, ettei työntekijä voi vaikuttaa pukeutumiseensa työpaikalla pakollisen työasun vuoksi.
Aineistolähtöisen ja induktiivisen otteen mukaisesti aineistoa analysoitaessa analyysiyksiköt on valittu aineistoista tutkielman tarkoituksen ja tehtävänasettelun mukaisesti, eli ne eivät ole etukäteen päätettyjä. Mikään tutkimus ei ole kuitenkaan täysin objektiivista ja teoriapuhdasta niin, ettei aineiston analyysiin vaikuttaisi aiempi tieto, tutkimus tai ymmärrys aiheesta tai ilmiöstä. Tutkimuksen tieteenfilosofiset lähtökohdat, eli tässä tutkielmassa sosiaalinen konstruktionismi, määrittävät osaltaan tutkimuksen tavoitteita, toteutustapoja sekä tuloksia. (Puusa & Juuti 2020a, 23.) Lisäksi tutkijana tekemäni valinnat käytetyistä käsitteistä, tutkimusasetelmasta sekä menetelmistä vaikuttavat tutkielman analyysiin ja sen myötä tuloksiin (Tuomi & Sarajärvi 2009, 95–
96). Tutkijan pyrkimys tunnistaa omaa subjektiivisuuttaan sekä tutkimuksen kulun ja lopputuloksen kannalta merkityksellisiä arvoja, lisää laadullisen tutkimuksen uskottavuutta. Toisin sanoen, subjektiivisuuden tunnistaminen ja esiin nostaminen lisää objektiivisuutta. (Aaltio & Puusa 2020, 179.) Tästä syystä olen seuraavassa alaluvussa avannut ja tehnyt näkyväksi tutkijan positioni kautta omat ennakkokäsitykseni ilmiöstä, joihin kiinnitän tietoisesti huomiota analyysiä tehdessäni.