Aineiston analyysi

Kulttuurisia jäsennyksiä lähestytään laadullisessa tutkimuksessa näytteenä tai yhtenä osana haasta-teltavan todellisuutta. Jäsennykset ovat yksi osa haastahaasta-teltavan maailmaa. Aineiston lähestymistapa on erottelujärjestelmissä, eli siinä miten haastateltava niiden avulla jäsentää maailmaa tai ilmiötä.

Haastateltavan puhe on siis analyysin näkökulmasta aina ”totta”, koska analyysissa keskitytään sii-hen, miten haastateltava kuvailee esimerkiksi ilmiötä: tavallinen arki. (Alasuutari 2001, 114-115.) Jäsenkategoria-analyysin ja aikaisemman tutkimuksen avulla tutkijan on mahdollista mennä eronte-kojen taakse, eli siihen, miten haastateltava maailmaansa jäsentää. Erottelujärjestelmät muodoste-taan ainesto- eli emic-lähtöisesti. Aineistoa ei soviteta tai mukauteta tutkijan tekemään luokitte-luun, vaan hänen tehtävänsä on etsiä aineistosta usein toistuvia erontekoja ja nimetä eronteko empii-risellä, tarkasti kuvailevalla yleistyksellä ja kertoa mistä erottelussa on kysymys, näin päästään pu-heen merkitysrakenteiden analyysiin. (mt., 121.)

Jäsenkategoria-analyysilla voidaan etsiä vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kuten miten puheen tai kuvauksen avulla on mahdollista rakentaa jäsenyyttä tai sulkea jäsenyys pois tietystä ryhmästä, mi-ten puheella omaa identiteettiä rakennetaan ja mimi-ten esimerkiksi ikä tai sukupuoli tuotetaan ja miksi sukupuoli tai jokin muu asia tuotetaan siten kuin tuotetaan. Kategoriat ovat käyttökelpoisia muun muassa silloin, kun aineistosta etsitään kontrastipareja, eli sitä miten eronteko itseen ja toisiin kuva-taan ja perustellaan. Mielenkiintoista on, että yksittäinen, tuttu ja kulttuurisesti jaettu kategoria oh-jaa mielikuviamme. Kuullessamme sanan lapsi ajatukset ja mielikuvat alkavat yhdistää lasta ja leikkiä, mutta jos eteen lisätään sana kehitysvammainen, ajatukset ja mielikuvat vievät

pitkäaikai-seen tai jopa loputtomaan hoivaan ja huolenpitoon, erilaipitkäaikai-seen, ei-tavallipitkäaikai-seen vanhemmuuteen ja arkeen. Näin kategoriasidonnainen toiminta, kuten kehitysvammaisen lapsen vanhemmuus, ei ole-kaan enää pelkkää toimintaa, vaan siihen liitetään kulttuurinen merkitys. Kulttuurisia merkityksiä kutsutaan kategoriasidonnaisiksi attribuuteiksi. Tällainen attribuutti pitää sisällään erilaisia käsityk-siä, uskomuksia ja ominaisuuksia. Kategoriasidonnaiseen attribuuttiin sisältyy myös moraalisen järjestyksen rakentuminen. On tyypillistä valita erilaisia kategorioita ja sitten omaksua ne niin vah-vasti, että alkaa käyttäytyä niiden, eli oletettujen odotusten mukaisesti. (Nikander 2010.)

Vanhemmuuden kulttuurinen arvottaminen tulee esille myös Pirjo Nikanderin (2010) huomiossa kategoriasidonnaisesta toiminnasta. Haastateltavanikin pelkäsivät kehitysvammaisen lapsen van-hemmuuden olevan niin suuresti arjen täyttämää, että muulle elämälle ei jää lainkaan tilaa. Kulttuu-rimmehan arvottaa aktiivisen elämäntavan korkealle, mutta nyt elämäntavasta tulisi hoivan ja huo-lenpidon täyttämää, vain kodin piiriin keskittyvää.

Analyysin lähtökohtana on analyysi- eli havaintoyksikön valinta, valinta on yhteydessä tutkimusky-symyksiin (Ruusuvuori et al, 2010). Haastatteluja lukiessa ja tekstiä tutkimuskytutkimusky-symyksiin – ar-keen, kehitysvammaisen lapsen vanhemmuuteen ja selviytymiseen – peilatessa havaintoyksiköiksi haastateltavien puheista valikoituivat: arki, arjen haasteet, yhteiskunnallisen tietoisuuden heräämi-nen ja selviytymiheräämi-nen arjesta.

Luin litteroidut haastattelut ensin muutamaan kertaan saadakseni aineistosta kokonaiskuvan. Sen jälkeen aloitin uuden lukukierroksen, jolloin luin kunkin haastattelun vuoronperään keskittyen ker-rallaan vain yhteen tutkimuskysymykseen. Merkitsin kursivoidusti arkea ja sen sujumista kuvaavia asiakokonaisuuksia. Haastateltavien elämäntilanteet ja siten myös arki poikkesivat toisistaan. Puo-litoistavuotias oli isänsä luona yhden päivän viikossa, isä oli järjestänyt asiat niin, että hänellä oli aina tuolloin vapaapäivä, joten arki oli leppoisaa yhdessäoloa ja leikkimistä. Kuusivuotiaan per-heessä elettiin niin sanottuja ruuhkavuosia, 19-vuotiaan perper-heessä arjen kuvaukset koostuivat uus-perheen äidin tuoreista muistoista, koska nuori oli vuotta aiemmin muuttanut palveluasumiseen.

Seuraavalla lukukerralla keskityin arjen ja vanhemmuuden ongelmatilanteisiin ja haasteisiin, myös nämä tekstiosuudet merkitsin kursivoidusti.

Kun vanhemmat kertoivat ongelmatilanteista, he ottivat samalla esille niiden ratkaisuja ja kuinka olivat tilanteista selviytyneet. Saadakseni konkreettisen otteen aineistoon otin avuksi ruutuvihkon.

Vihkon oikealle sivulle kirjoitin kursivoituja asiakokonaisuuksia arjesta, sellaisina kuin vanhemmat olivat ne tuottaneet, otteita kuitenkin lyhentäen ja avainsanoja etsien. Otteen lopuksi kirjoitin lapsen nimen. Vanhempien kuvauksia olivat muun muassa: ei vaippoja; syö siististi, järjetöntä paperityötä;

touhutaan yhdessä; laitetaan ruokaa; valoisa yksilö; päästiin helpolla. Vihkon vasemmalle puolelle aloin hahmottaa arjen luokitusten nimiä, kuten: perushoidon ja rutiinien täyttämä; syyllisyys ja jak-samattomuus; lapsen tahtiin eläminen; mukava tekeminen ja yhdessäolo; tunteiden kanssa elämi-nen. Samalla mekanismilla toimin toisen tutkimuskysymyksen eli arjen haasteiden kanssa. Oikealle puolelle löytyi sellaisia asiakokonaisuuksia kuten: istuu ja odottaa; kattelee sitä pientä ihmistä;

kauheen julmii toisilleen; olla joskus paras; mä kysyn mun äidiltä; ei käytä sosiaalista mediaa. Va-semmalle puolelle aineistosta löytyi sellaisia luokituksia kuten: huoli tulevaisuudesta; arjen kove-neminen; toinen tieto; sukupuolittuneisuus; Facebook-ryhmät; luottavaisuus ja toiveikkuus. Luokit-telua tehdessäni pidin mielessä, että laadullisen aineiston luokittelu ei ole suinkaan sama asia kuin sisällönanalyysi, vaan luokittelun lisäksi aineistolta vaaditaan tarkkaa luentaa, analyysia ja tulkin-taa. Onnistunut analyysi tarkoittaa sitä, että koko aineisto käydään yksityiskohtaisesti läpi, jolloin se kertoo enemmän kuin haastateltavien puhe. (Ruusuvuori et al., 2010.)

Lyhyen asiakokonaisuuden etsintä osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi kuin avainsanojen etsi-minen: sanoja olisi tullut varsin paljon ja niiden hallinta olisi ollut työlästä. Lisäksi yksittäinen sana ei välttämättä ole erityisen informatiivinen, mutta sellaiseksi osoittautui lyhyt asiakokonaisuus.

Asiakokonaisuudet edellyttivät yhdistelemistä ja jonkin verran myös karsintaa. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo valinnut analyysimenetelmäksi jäsenkategoria-analyysin, etsin siis vastausta siihen, miten vanhemmat omaa vanhemmuuttaan luokittelivat, missä heidän paikkansa vanhemmuuden kentällä oli. Valinnan johdosta etsin aineistosta vastauksia tiettyihin asioihin, siksi jo raakakooda-ukseen päässeet asiakokonaisuudet olivat valikoituja eikä karsintaa juuri tarvittu, mutta pohdintaa kylläkin. Asiakokonaisuuksista yhdistelemällä muodostin vastausluokat eli kategoriat. Kategori-oiksi tulivat tavallinen arki, tavallinen vanhemmuus, rutiinien ja aikataulujen sanelema arki, van-hemmuuden pohdinta, toimiminen, selviytyminen, sosiaalityö. Kategorioiden nimeämistä hiomalla tutkielman tulososan otsikot alkoivat muotoutua. Tulososan ensimmäinen luku ja otsikko muodos-tuvat kontrastiparista ”tavallinen” vanhemmuus – erityinen vanhemmuus. Se kuvaa niitä kokemuk-sia, joiden pohjalta haastatellut merkityksellistivät kehitysvammaisen lapsen vanhemmuutta: merki-tyksellistämisen pohjalta saatoin viedä analyysia eteenpäin ja etsiä vastauksia tutkimuskysymyksiin.

Tutkielmani analyysia on ohjannut paitsi kysymys miten, niin myös miksi. Tutkimuskysymysten ja sosiaalityönkin näkökulmasta on tärkeää tietää minkälaista arki on, minkälaisiin asioihin vanhem-mat toivovat apua ja tukea ja miten sosiaalityötä voisi kehittää vastaamaan paremmin vanhempien tarpeita.