Tässä alaluvussa käsittelen oppimateriaaleihin ja kuvitukseen kohdistuvaa aiempaa tutkimusta. Suomessa esimerkiksi Mikkilä-Erdmann ym. (1999) ovat tutkineet oppikirjoja ja kuvitusta yhtenä oppikirjan osana. Hatva on tutkinut niin lisensiaatin työssään (1993) kuin väitöskirjassaan (2009) kuvitusta ja sen yhteyttä esimerkiksi muistamiseen.
Kansainvälisesti on tutkittu eri vähemmistöjen esittämistä oppimateriaaleissa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kuvaamista oppikirjoissa on tutkinut Lehtonen (1995). Tuutti (2012) ja Varis (1997) ovat pro gradu -tutkielmissaan tutkineet oppilaitosten verkkosivujen ja ammattikuvien kuvituksia. Tainio ja Teräs (2010) ovat julkaisseet raportin, jossa on tutkittu myös oppilaanohjauksen oppimateriaaleja.
Oppimateriaalit koulutyössä
Heinonen (2005) on tutkinut monimenetelmällisessä väitöskirjassaan oppimateriaaleja ja niiden käyttämistä. Mikander (2016) on tutkinut historian, maantiedon ja yhteiskuntaopin oppikirjojen sisältöä.
Oppimateriaalit ovat keskeisessä osassa koulussa tapahtuvaa oppimista. Oppimateriaalit ovat tukena opettajan työssä ja voivat toimia kehyksenä oppituntien suunnittelulle ja toteutukselle (Heinonen 2005, 39). Kirjat määrittävät sitä, mikä oppiaineen sisällössä nähdään tärkeänä ja oppimateriaali muokkaa opiskelijoiden ajatuksia (Atchison 2017, 185).
Suomalaisia kouluja ja opetusta on pidetty tutkimuksissa oppikirjasidonnaisena, mikä on monesti nähty haitallisena. Usein oppimisen tueksi tarvitaan jonkinlaista oppimateriaalia, painettua tai sähköistä (Heinonen 2005, 231). Opettajat pitivät oppilaita kiinnostavaa ja motivoivaa materiaalia tärkeänä oppimateriaaleissa. Hyvän materiaalin tulisi olla innostavuuden lisäksi eriyttämisen ja käsityskyvyn sekä ajatusmallien kehittämisen mahdollistava ja selkeä. (Emt., 123; 127.)
Toisinaan oppikirjojen on nähty olevan väylä uudistusten siirtymiseksi opetukseen, kun taas välillä niiden on katsottu hidastavan opetuksen kehittämistä (Heinonen 2005, 36).
Mikanderin (2016, 64) mukaan tekstikirjat sisältävät niin vanhentunutta tietoa, kuin opetussuunnitelman arvojen, tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja demokratian, vastaisia kuvauksia. Mikanderin (2016) tutkimuksessa on havaittu, että vuoden 2004 opetussuunnitelman mukaisissa oppikirjoissa on edelleen löydettävissä ilmauksia, joissa vahvistetaan mielikuvaa ylivoimaisista länsimaalaisista, vaikka samanaikaisesti vanhat stereotypiat ei-länsimaalaisista ovat vähentyneet (Emt., 8). Osa oppikirjojen väitteistä on tutkimuksen perusteella väärää tietoa ja edistää negatiivista suhtautumista ei-länsimaisiin ihmisiin (Emt., 64).
Kansainvälistä tutkimusta vähemmistöistä oppimateriaaleissa
Vähemmistöjen representaatioita oppimateriaaleissa on tutkittu kansainvälisesti eri oppiaineiden kirjojen parissa. Tässä alaluvussa esittelen kansainvälistä tutkimusta aiheesta
sekä luvun lopuksi lyhyesti Smitsin ja Janssenswillenin (2020) tapaustutkimuksen opettajaopiskelijoiden asenteista moninaisuuteen liittyen. Bernabé-Villodre ja Martínez-Bello (2018) tutkivat musiikkikasvatuksen oppikirjojen esityksiä sukupuolesta, iästä ja vammaisuudesta. Reddy-Best, Choi ja Park (2018) ovat tutkineet naisten representaatioita muotialan kirjoissa. Historian oppikirjojen mustien naisten (black women) esittämistä ovat tutkineet Woyshner ja Schocker (2015). Atchisonin (2017) tutkimuskohteena ovat olleet poliittisiin tieteiseen johdattavat oppikirjat ja erityisesti naisten esittäminen niissä.
Bernabé-Villodre ja Martínez-Bello (2018, 494) ovat tutkineet sukupuolen, iän ja vammaisuuden representaatioita musiikkikasvatuksen oppikirjoissa Espanjassa 1992–2005 ja 2006–2015. Eniten kirjoissa oli kuvattu lapsia, tämän jälkeen aikuisia ja vähiten vanhoja aikuisia. Molempina ajanjaksoina naiset olivat aliedustettuina kuvituksessa, heitä oli kaksi viidesosaa henkilöistä. Kuvatuista lapsista tyttöjä oli hieman alle puolet. Jälkimmäisen ajanjakson 24 musiikinopettajaa kuvaavasta kuvasta, yhdeksässä oli kuvattuna nainen, mikä on ristiriidassa todellisuuden kanssa, sillä valtaosa opetusalan työntekijöistä on myös Espanjassa naisia. Musiikin oppikirjojen kuvituksen perusteella miehet pyörittävät musiikkimaailmaa, naisia on kuvattu miehiä vähemmän niin itsenäisissä rooleissa kuin johtajien tehtävissä. Iältään ja sukupuoleltaan moninaisia henkilöitä sisältävien ryhmien kuvien määrä oli tutkimuksen mukaan kasvanut toiselle ajanjaksolle. (Emt., 500–505.) Jälkimmäisen ajanjakson oppikirjat haastavat perinteistä tapaa kuvata miehiä ja naisia musiikin parissa. Kirjoittajat näkevät myöhemmän ajanjakson kuvituksen voivan edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. (Emt., 494; 506.)
Reddy-Best ym. (2018, 287) ovat tutkineet muotialan oppikirjojen kuvitusta ja erityisesti naisten kuvaamista kyseisissä kirjoissa. Tutkimuksessa havaittiin, että lähes kolme neljästä naisesta oli vaaleaihoisia, kun taas aasialaistaustaisia ja tummaihoisia oli vain muutama prosentti. Suurin osa tummaihoisista naisista oli ihonväriltään vaaleampia, hyvin tummia oli vähemmän. Joissakin oppikirjoissa värillisiä naisia (women of color) oli lähes puolet (45%) henkilöistä, kun taas toisissa kirjoissa ei yhtään. Suurin osa kuvatuista naisista oli hoikkia. (Emt., 281; 287.)
Woyshnerin ja Schockerin (2015) tutkimuksessa tutkittiin mustien naisten (black women) representaatioita historian oppikirjoissa. Tutkimuksessa selvisi, että miehiä esiintyi
kuvituksessa huomattavasti naisia enemmän ja mustat naiset olivat oppikirjojen henkilöhahmoissa vähemmistössä (Emt., 441; 454). Suhteessa kuvien määrään mustia naisia esitettiin valkoihoisia enemmän johtavissa asemissa, kun taas valkoihoisia oli enemmän alemmissa rooleissa. Tämän tutkijat olettavat johtuvan siitä, että mustista naisista valitut kuvat edustavat tunnettuja henkilöitä. Kun mustat naiset on kuvattu alempien asemien rooleissa, heidät on kuvattu kotiapulaisina tai orjuuttavalla tavalla.
(Emt., 456–457.) Kaiken kaikkiaan tutkijat toteavat, että naisia esitetään historian oppikirjoissa kuitenkin laajasti eri rooleissa (Emt., 461).
Atchison (2017, 185) on tutkinut kymmentä poliittisiin tieteisiin johdattavaa oppikirjaa sukupuolten tasa-arvon edistämisen näkökulmasta. Tutkimuksessa etsittiin sukupuoleen tai naiseuteen liittyviä sanoja (woman, female, feminism, girl, gender) oppikirjojen tekstistä. Kvalitatiivisessa analyysissa tarkasteltiin oppikirjojen tapaa kuvata feminismiä ja poliittista osallistumista. Tutkimuksessa selvisi, että oppikirjat sisältävät suhteellisen vähän naisiin ja politiikkaan liittyvää sanastoa, mikä kuitenkin vaihteli kirjoittain. (Emt., 189–
193). Naisten vähäinen osuus politiikan oppikirjoissa on Atchisonin (2017, 195) mukaan ongelmallista, sillä se voi vahvistaa sukupuolten mukaista stereotypiaa naisten osallistumisesta politiikkaan, eikä nuorille naisille ole tarjolla malleja politiikkaan osallistumiseksi.
Musiikkikasvatuksen oppikirjoissa vammaisuutta oli kuvattu vain yhdeksässä kuvassa aiemmalla ajanjaksolla ja myöhemmällä 15 kuvassa, prosentteina osuus oli noussut kahdella yksiköllä vajaasta neljästä prosentista reiluun viiteen ja puoleen prosenttiin.
Vammaisia miehiä oli kuvattu enemmän kuin vammaisia naisia. Vammaisuus näkyi esimerkiksi pyörätuolin käyttämisenä tai aistivammoina. (Bernabé-Villodre & Martínez-Bello 2018, 503; 505.)
Etnisen ja kulttuurisen moninaisuuden lisääntyminen näkyy muun yhteiskunnan lisäksi myös koulutuksessa. Opettajaopiskelijoista ja opettajista suurin osa kuuluu kuitenkin edelleen valkoihoiseen keskiluokkaan. (Smits & Janssenswillen 2020, 421.) Smits ja Janssenswillen (2020) tutkivat tapaustutkimuksessaan opettajaopiskelijoiden asenteita Belgiassa ja Marokossa luokkien monikulttuurisuuden suhteen. Tulosten perusteella opettajaopiskelijat olivat avoimia ja suhtautuivat positiivisesti etnistä ja kulttuurista
moninaisuutta kohtaan. Arvostuksen kohteiksi mainittiin niin oppilaiden kuin opettajien moninaisuus. Oppilaiden erilaisuutta arvostettiin ja siitä tehtiin voimavara, josta voitiin myös oppia. (Emt., 429; 433.)
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt oppimateriaaleissa
Sukupuoli ja seksuaalisuus rakentuvat sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti.
Länsimaisissa kulttuureissa vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolijärjestelmä, jossa biologisilla sukupuolieroilla selitetään sukupuolen mukaista vallanjakoa ja ihmiset pyritään
”heteroseksuaalistamaan”. Järjestelmä on muotoutunut historiassa, mutta sitä uusinnetaan edelleen. (Lehtonen 1995, 166.) Lehtonen (1995) kuvailee kahta 1990-luvun alussa tehtyä tutkimusta koskien seksuaalivähemmistöjen esittämistä oppikirjoissa. Nämä tutkimukset ovat Teppo Heikkisen (1991) ja Teppo Heikkisen sekä Olli Stålströmin (1991) tekemiä.
Lehtosen (1995, 169) tutkimuksen mukaan oppimateriaaleissa tuodaan tyypillisesti esille heteroseksuaalisuus ainoana tai vähintäänkin parempana vaihtoehtona homoseksuaalisuudelle. Kyselytutkimuksessa seksuaalivähemmistöön itsensä kokeneet naispuoliset henkilöt olivat käsitelleet eri oppikirjojen suhtautumista seksuaalivähemmistöihin omalla kouluajallaan. Ne oppikirjat, jotka koettiin myönteisiksi, olivat vastanneiden mielestä usein neutraaleja. (Emt., 124) Miehistä hieman yli puolet vastasi, ettei oppikirjoissa mainittu seksuaalivähemmistöjä. Niistä, jotka tunnistivat kyseisistä vähemmistöistä olleen mainintoja, 28% koki maininnat kielteisinä ja 24%
myönteisinä. Maininnat olivat lyhyitä ja ylimalkaisia. (Emt., 131.)
Seksuaalivähemmistöjen tyypillinen kokemus kouluajalta oli vähemmistöistä vaikeneminen. Vähemmistöjä ei välttämättä käsitelty tunnilla opettajan johdolla, vaikka niitä olisi käsitelty oppimateriaaleissa. Usein oppimateriaaleissa seksuaalivähemmistöt esitettiin lyhyesti ja etäisesti, poikkeuksena tai kuriositeettina. Mikäli kyseisiä vähemmistöjä oli käsitelty opetuksessa tai oppikirjoissa, se oli useimmiten koettu kielteiseksi. Noin neljäsosa vastaajista oli saanut sekä koulukirjoista, opetuksesta että koulukavereilta myönteistä tietoa seksuaalivähemmistöistä. Homoutta käsiteltiin selvästi lesboutta tai biseksuaalisuutta enemmän. Tämä voi selittyä sillä, että naisten seksuaalisuus
on kulttuurissamme usein esitetty passiivisena ja miehiin sidottuna, eikä tähän kuvaan sovi naisten välisiin suhteisiin perustuva identiteetti. Biseksuaalisuus taas saatetaan nähdä haasteena selvärajaiseen määrittelyyn pyrittäessä. (Lehtonen 1995, 160–169.)
Oppikirjoissa oli mainintoja seksuaalivähemmistöistä, mutta merkinnät painottuivat syiden käsittelemiseen sekä identifioituivat syrjivien otsikoiden, kuten ”Sukupuolisen poikkeavuuden” alle (Lehtonen 1995, 91–92). Homo- ja biseksuaalisuus yhdistetään tutkimuksen kohteena olleissa vuosien 1970–1990 oppikirjoissa sairauteen tai psyykkiseen häiriöön, ei esimerkiksi syntiin tai rikoksiin (Emt., 94). Oppikirjoista vain kahdessa oli kuvia homoseksuaalisuutta käsittelevän tekstin yhteydessä. Toisessa kuvassa oli seinään maalattu tuplanaarasmerkki (kirja vuodelta 1989) ja toisessa pilakuva sekä valokuva SETA ry:n mielenosoituksesta (1988). Useimmissa oppikirjoissa oli heteroseksuaalisiksi oletettavista ihmisistä kuvitusta. (Emt., 97.) Lehtonen (1995, 98) toteaa, että uusia oppikirjoja on ilmestynyt useita Heikkisen ja Stålströmin tutkimuksen jälkeen. Vielä runsaammin niitä on tullut 1990-luvun alkupuoliskon jälkeen.
Oppimateriaalien kuvitus
Oppimateriaalien kuvitusta ovat tutkineet Mikkilä-Erdmann ym. (1999) ja Hatva useissa teoksissaan. Tutkimuksissa on tarkasteltu kuvien yhteyttä muistamiseen ja kuvituksen roolia tekstin tukena.
Mikkilä-Erdmann ym. (1999) tutkivat vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteella tehtyjä ympäristö- ja luonnontiedon, biologian ja maantiedon oppikirjoja peruskoulusta ja lukiosta.
Tutkimuksessa havaittiin kuvituksen määrän lisääntyvän kouluasteen kohotessa.
Oppikirjojen kuvista lähes puolet oli yhteydessä tekstin käsitteellisiin sisältöihin kohtalaisesti, kolmasosa kuvista hyvin. Kuitenkin vajaa viidennes kuvista ei liittynyt tekstin ydinsisältöihin ja kuvat toimivat lähinnä koristeina. Vain kolme prosenttia kuvista toi jotakin olennaista tietoa käsitteiden ymmärtämiseksi. Tiivistetysti sanottuna oppikirjojen kuvitus on runsasta, mutta heikosti tekstiin sidottua. (Emt., 444–445.)
Hatvan (1992) lisensiaatin työssä eri ryhmät arvioivat aapiskuvituksia. Tutkimuksen perusteella ryhmien esteettiset arviot olivat keskenään samansuuntaisia, mutta perustelut vaihtelivat katsojan iästä ja kokemuksesta riippuen ja koskivat niin sisältöä kuin kuvituksessa käytettyä ilmaisua. Väitöskirjassaan Hatva (2009) on tutkinut taideopiskelijoiden, taiteilijoiden ja oikeustieteen opiskelijoiden eroja kahden eri teemaisen artikkelin muistamisessa. Tutkimuksessa havaittiin, että kymmenen viikkoa artikkelin lukemisen jälkeen, kuvattoman artikkelin lukeneet muistivat paremmin artikkelissa esitettyjä faktoja kuin kuvallisen artikkelin lukeneet tutkittavat. (Emt., 236.)
Tutkittavat kokivat kuvituksen havainnollistavan artikkelin tekstiä. Kuvia muistettiin sekä heti artikkelien lukemisen jälkeen, että viiveellä enemmän kuin verbaalisia väittämiä.
(Hatva 2009, 260; 263.) Hatvan (2009, 265) mukaan kuvatyypit eivät vaikuta juurikaan vaikuttaneen kuvien muistamiseen. Eniten artikkeleista muistettiin kuvia, jotka olivat värillisiä ja kooltaan suurehkoja tai olennaisia aiheen kannalta. Pienet ja värittömät kuvat unohdettiin helpoiten, samoin kuin abstrakti kuva. Visuaalinen tieto muistetaan verbaalista tietoa paremmin, mutta mielikuvat ovat epätarkkoja ja muuntuneita. Tutkimuksen perusteella kuvitus ei juurikaan parantunut artikkelin muistamista. Osa kuvitetuista väittämistä muistettiin paremmin kuin kuvittamattomat. (Hatva 2009, 289–295.)
Ohjauksen materiaalit
Ohjauksessa käytettäviä materiaaleja ovat tutkineet Tuutti (2012) pro gradu -tutkielmassaan Sukupuoli segregoituneiden alojen koulutusmainonnan kuvissa, sekä Varis (1997) pro gradu -tutkielmassaan Ammattikuvia oppilaanohjauksen kirjojen kuvituksessa.
Opetushallitus (Tainio & Teräs 2010) on julkaissut raportin Sukupuolijäsennys perusopetuksen oppikirjoissa.
Tainion ja Teräksen (2010) raportissa käsitellään äidinkielen, matematiikan ja oppilaanohjauksen kirjoja. Raportissa analysoidaan niin kirjoissa esiintyneitä kuvia kuin sukupuolittavia sanojakin. Oppilaanohjaukseen liittyen raportissa on käytetty kolmea ohjauksen kirjaa: Oma suunta (WSOY), Valmentaja (Edita) ja Futurix (Otava). Futurixista on ollut käytössä myös lisämateriaaleja.
Tainion ja Teräksen (2010, 92) raportin yhteenvedossa todetaan, että tutkimuksen perusteella oppilaanohjauksen kirjojen kuvituksessa esiintyy enemmän maskuliinisia kuin feminiinisiä hahmoja (53% ja 43%). Kirjallisissa yhteyksissä miesten osuus nousee 55%
naisten ollessa 45%. Kuvituksessa miespuolisilla hahmoilla on naisia useammin ongelmia koulunkäynnin suhteen ja naiset taas esitetään tunnollisina. Ammattien esittämisessä naisten ja miesten osuudet vaihtelevat aloittain. Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden kuvaaminen vaihtelee kirjoittain. (Emt., 92.) Tainio ja Teräs (2010, 92) kuvailevat oppilaanohjauksen esimiesasemassa esitettyjen hahmojen sekä menestymiseen viittaavien ihmisten olevan ainoastaan miespuoleisia. Eri etnisyyksiä kirjoissa näkyy vain vähän samoin kuin seksuaalivähemmistöjä. Kirjojen hahmot ovat ruumiinrakenteeltaan hoikkia.
(Emt., 92.) Kirjoissa korostetaan valintojen tekemistä oman mielenkiinnon mukaisesti (Emt., 82).
Tuutin (2012, 28) tutkielman tavoitteena on ollut selvittää, kuinka ammattikoulujen markkinointikuvilla puretaan tai rakennetaan sukupuolta sekä mitä kuvat kertovat koulutusaloista. Tutkielman aineisto koostuu sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon sekä sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon kuvista, joita Tuutti on kerännyt ammatillisten oppilaitosten internet-sivuilta. Kuvia hän analysoi strukturalistisen semiotiikan menetelmin. (Emt., 29–31.) Tuutti (2012, 59–60) analysoi kuvien feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. Molemmilta aloilta löytyi niin sukupuolta purkavia kuin rakentavia kuvia. Molemmilla koulutusaloilla kädet ja niillä työskenteleminen nousivat keskeiseksi kuvissa. Tekniikan alan mainoskuvista jotkin oli suunnattu naisille, lähihoitajamainoskuvista yksikään ei ollut suunnattu suoraan miehille. (Emt., 60–62.)
Varis (1997, 27) on pro gradu -tutkielmassaan tarkastellut yläkoulun oppilaanohjauksessa käytettävien kirjojen ammattikuvia. Variksen tarkoituksena on ollut selvittää, millaisia ammatteja kirjoissa esiintyy ja miten ammattien sosiaalista rakennetta kuvataan. Lisäksi hän on tutkinut mitä kuvitus kertoo sukupuolijärjestelmästä eri ammateissa. (Emt., 25.) Variksen tutkimuksessa todettiin, että ohjauksen kirjoissa on runsaasti kuvitusta ja ammattikuvat eivät ole keskeisimmässä roolissa. Kolme kuvituksen suosituinta ammattia ovat olleet rakennusmies, ompelija ja muusikko. (Emt., 39.) Tutkielman tiivistelmästä käy ilmi, että kirjojen tarjoama kuva ammateista ja ammattienharjoittajista on perinteinen ja noudattaa useimmiten sukupuolijakoa naisten ja miesten ammatteihin. Kirjoissa esitetään eniten työntekijöitä ja alempia toimihenkilöitä, johtajien kuvia on vain vähän. (Emt.,
tiivistelmä.) Kuvituksen hahmoissa löytyy niin samaistuttavia työntekijöitä kuin julkisuuden henkilöitä (Emt., 41). Varis (1997, 43) tutki kuvia sukupuolen näkökulmasta, mutta on kirjoittanut, että kirjoihin kaivattaisiin lisää kansainvälisyyttä.
3 INTERSEKTIONAALISUUS
Tutkielmassani intersektionaalisuus toimii empiirisen tutkimuksen ydinkäsitteenä.
Aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa on tarkasteltu ennemmin yksittäisten erojen ulottuvuuksia, ei niinkään risteäviä eroja. Esittelen intersektionaalisuuden teoriaa sekä representaatioiden intersektionaalisuuden käsitteen tässä luvussa ja hyödynnän niitä aineistoni analysoinnissa.
Intersektionaalisuus on tapa ymmärtää ja analysoida moninaisuutta. Ihmisen kokemuksiin ja elämän olosuhteisiin vaikuttaa harvoin vain yksi tekijä, kuten ikä, sukupuoli tai uskonto.
Sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta tuottaa yhteiskunnassa yhden tai useamman eri tekijän yhdistelmät. Tekijät toimivat yhdessä ja vaikuttavat toisiinsa. (Collins & Bilge 2016, 11.) Näitä tekijöitä voivat olla edellä mainittujen iän, sukupuolen ja uskonnon lisäksi muun muassa etnisyys, seksuaalisuus, terveys ja luokka. Henkilöä ei siis kohdella esimerkiksi vain sukupuolensa edustajana, vaan hänen kokemukseensa vaikuttaa myös esimerkiksi se minkä väriseksi hänet luokitellaan. (Karkulehto ym. 2017, 16; Lykke 2010, 51.)
Intersektionaalisuuden termiä käytetään, kun halutaan painottaa näistä yhdistelmistä johtuvaa jatkuvaa puutetta oikeuksista, suojelusta ja etuoikeuksista (Staunæs &
Søndergaard 2011, 46–47). Perinteinen intersektionaalinen näkökulma liittyy mustien naisten (black women) kokemuksiin ja elämään yhteiskunnissa (Karkulehto ym. 2017, 16).
Intersektionaalisuuden termin otti käyttöön professori Kimberlé Crenshaw käsitellessään mustien naisten näkymättömyyttä Yhdysvaltojen lain näkökulmasta (Staunæs &
Søndergaard 2011, 46).
Intersektionaalisuus on 2000-luvulla levinnyt eri tieteisiin sekä arkipäiväiseen keskusteluun. Käsitettä käytetään esimerkiksi naistutkimuksessa, sosiologiassa ja kulttuurin tutkimuksessa. (Collins & Bilge 2016, 11.) Intersektionaalisessa analyysissa tutkitaan syrjinnän lisäksi vallan keskittymistä tietyille tahoille (Karkulehto ym. 2017, 16).
Sosiaalisen jakautumisen syiksi, tietyssä yhteiskunnassa ja tiettynä aikana, nähdään esimerkiksi rotu, luokka, sukupuoli, seksuaalisuus, kehitysvammaisuus ja ikä. Syyt sosiaalisen jakautumisen takana eivät rakennu toisistaan irrallisina, vaan vastavuoroisena systeeminä vaikuttaen toisiinsa. (Collins & Bilge 2016, 13.) Esimerkiksi yhteiskuntaluokka ja terveydentila näkyvät eri tavoilla, vaikka kietoutuvatkin toisiinsa (Karkulehto ym. 2017, 16). Yhtä näkökulmaa tarkastelemalla ei saavuteta täyttä ymmärrystä moninaisen ongelman tarkastelussa (Collins & Bilge 2016, 12). Intersektionaalisten tekijöiden yhteisvaikutuksen vuoksi ei kannata huomioida ja ehkäistä syrjintää vain yhden tekijän suhteen, jos muut tekijät ja niiden syrjäyttäminen hyväksytään (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019).
Intersektionaalisuus tarjoaa mahdollisuuden analysoida maailmaa ja ihmisten kokemuksia eri tekijöiden kautta. Se tarjoaa välineitä analysoida valtasuhteita ja yhteiskunnassa olevia normeja (Lykke 2010, 51). Intersektionaalisuutta tutkimalla voi päästä käsiksi omaan elämään ja siihen liittyvien tekijöiden merkityksiin (Collins & Bilge 2016, 11). Karkulehdon ym. (2017, 17) mukaan ”intersektionaalisuuden mahdollisuudet eritellä identiteettipositioiden ja -hierarkioiden kytkeytymisen mekanismeja ovat merkittäviä, kun sukupuoli ymmärretään jonakin, mitä tuotetaan muuttuvien identiteettipositioiden ja sosiokulttuuristen eron kategorioiden dynamiikassa”. Intersektionaalisuuden avulla voidaan tutkia, kuinka tekijät esimerkiksi määrittävät yksilön subjektiivista kokemushorisonttia (Staunæs & Søndergaard 2011, 49). Identiteetin jäsentämiseksi ihminen hyödyntää Rossin (2015, luku 5, sivu 1) mukaan useita intersektionaalisuuden tekijöitä.
Staunæs ja Søndergaard (2011, 48) kuvailevat, kuinka ihmiset itse muiden ohella tulkitsevat ja luokittelevat itsensä tiettyyn asemaan, siihen kuuluvine odotuksineen ja oikeutuksineen. Tulkinta siitä mihin lokeroon kukakin kuuluu, määrittää sitä, mikä on kenellekin luontaista ja mikä poikkeuksellista (Emt., 48). Kategorioihin nimeämistä tapahtuu siis sekä yksilön itsensä tekemänä, että muiden toimesta. Itsensä luokitteleminen tiettyyn kategoriaan osoittaa Crenshawn (1991, 1297) mukaan toimijuutta.
Crenshaw (1991, 1297) pitää intersektionaalisuudessa käsitettyjen luokkien tai kategorioiden suurimmaksi ongelmaksi niihin liitettyjen arvoja, ei luokkien olemassaolon sinänsä. Nämä kategorioihin liitetyt arvot edistävät ja luovat sosiaalisia hierarkioita, mikä aiheuttaa ongelmia. Intersektionaalisen tutkimuksen saralla pohditaan, mitä vielä tuntemattomia tekijöitä intersektionaalisuuteen voitaisiin tai kannattaisi ottaa. (Staunæs &
Søndergaard 2011, 55.)