Aamu

Miten tuollainen väsymys on voinutkin mennä ohi. En vain jatka työtä, vaan halu-aisin myös muuttaa linjaa.

Tilasin Kylätaskulta poliisin ja nahkatakin monologit suoraan kameralle. Jotain suoruutta juonellisuuden lisäksi tarvittaisiin muuallekin. Godard par Godard on pöy-dällä kahvikupin vieressä.

Kun syksyllä näin Leino-fi lmin¹⁴ päätin, että en ikinä tekisi elokuvaa, jossa ker-ronta olisi niin holtitonta ja töksähtelevää. Ihannetta lähdin siis etsimään tuolta Beckerin suunnasta. Siis että juoni etenee vain tapahtumien, fyysisten toimintojen kautta, että tyypit rakennetaan tapakulttuuria tutkimalla, että eleet ja kaikki näky-vä kertoo jotain sosiaalisista sidonnaisuuksista.

24.7.

Tänään kuvattiin viimeinen kohtaus Martti Pennasen kanssa, ellei sitten asema-aukio mene uusiksi, mitä Martti toivoo.

Tänään hän teki taas roolinsa tekstiin tärkeitä täsmennyksiä, eräs epäloogisuus poistettiin. Kohtaus jossa Olli palaa yhtiöön tekemään välinsä selviksi. Martti poisti aihelman, että Tuomola vieläkin luulisi Ollin toimivan pankin asialla. Liisan moni-mutkainen juonikudos perkautui oleellisuuksiin.

Olemme kuvausvaiheessa kautta linjan tehneet repliikkeihin muutoksia. Teks-teistä on oikaistu mutkia aina kun näyttelijät ovat kokeneet motivoinnin vieraak-si. Ratkaisut ovat poikkeuksetta edistäneet kerrontaa, siis selkeyttäneet elokuvan perusideaa.

Nyt esim. Tarsala: Kun Olli tulee sisään ja kysyy kuka on johtaja, Tuomola koh-telisi häntä – Tuulaa – sihteerinä, pyytää stipendikirjaa jos ja vaikkakin hän istuu johtajan tuolilla.

Voisin ottaa esiin useammankin näyttelijän esimerkkinä tarkasta analyysikyvys-tä. Tarsalan kohdalla kaikki on ollut tuskatonta aina ensimmäisestä kuvasta alkaen.

Omana toivomuksenani olin esittänyt Tarsikselle vain, että hän olisi kohtalokas kuin Maria Casarés. Itse hän kertoi vetäneensä kuvaan Lenita Airistoa.

Pennanen oli murheellinen viimeisen kuvauspäivän jälkeen. Kaikki olisi voinut mennä paljon paremmin. Nyt vasta väärässä järjestyksessä kuvattu kohtaus avasi hänelle roolin. Oli tapahtunut pahansorttinen organisaatiovirhe. Hänelle ei oltu toimitettu toukokuussa uudelleen kirjoitettua käsikirjoitusta, hän oli tehnyt ana-lyysin vanhan paperin pohjalta. Nyt liian myöhään totesimme, että emme olleet keskustelleet tarpeeksi Tuomolan roolikuvasta.

29.7.

Viikolla kuvasimme Nils Brandtin fi ilismiehenä. Valitettavia vaikeuksia. Käsityksem-me roolista poikkesivat niin paljon, että kunnon kompromissiinkaan ei päästy. Elo-kuvamme tavoitteet realistisena komediana jäivät Brandtille etäisiksi. En ole varma voiko kohtausta käyttää tarkoitetulla tavalla.

Kuvasimme Suomenlinnassa perjantaina Annelin unen. Sen jälkeen jäi ryhmä meille viettämään iltaa. Oli alusta alkaen ollut puhe, että Olli Soinio ohjaisi unen, itse vain näyttelisin. Tämä väsymys on sellaista, että vain helpottaa, kun joku toi-nen ottaa vastuuta. Nautin näyttelemisestä. Saara auttoi.

Rekku kommentoi tapahtunutta kuvausta. Hänen mukaansa tulkintaan tuli mukaan elementtejä, jotka olivat elokuvalle vieraita. Toisaalta Soinion absurdiik-ka ja ekspressionismi on vaikuttanut elokuvaan aiemminkin näyttelijävalikointien kautta. Tähän elokuvaan mahtuu monenlaista. Varovaisuus ei enää paljon auta.

Unen psykologisointi olikin vierasta elokuvan yhteiskunnalliselle perusraken-teelle. Kuvaajia olin kieltänyt käyttämästä graafi sta tyylittelyä. Tyylittely tuli kuviin kuitenkin vahvan meikkauksen ja savujen käytön kautta.

Olin päättänyt juoda itseni illalla humalaan ja se onnistuikin. Se oli eka ker-ta tuoker-tannon aikana. Viimeinen väläys ennen muistin menoa. Istuimme sateessa grillin äärellä. Timo Linnasalo esitti kokemuksenaan, että tässä elokuvassa, tätä elokuvaa tehtäessä puhutaan aivan liikaa. Sanoin että olen aina kuvausten jälkeen häipynyt kotiin ja jättänyt jälkipuheet sikseen. Kysymys oli kuitenkin työtavasta, Lintsi sanoi, että hän on kai tullut liian vanhaksi tai se on sitten kateutta, mut-ta hän ei kestä sitä jaarittelua mitä kuvaustilanteissa pidetään. Käsittääkseni hän tarkoitti sitä, että ohjaajan on tehtävä ratkaisunsa itse selvittelemättä ongelmia, joissa toiset eivät voi kuitenkaan auttaa. Olemme Pekan kanssa kieltämättä käy-neet täysin hedelmättömiä väittelyjä ilmaisusta. Ilmeisesti usein olemme tehkäy-neet suorastaan eri elokuvaa.

Lintsi nyt kertoi kuitenkin, että tämä on viimeinen elokuva, jonka hän äänittää minulle. Lintsi ei hyökännyt minua vastaan, mutta toi esiin kerrassaan toisenlaiseen ajattelutapaan perustuvan elokuvakäsityksensä. Ilmoitin haluni työskennellä hänen työryhmissään.

Puolustelunani omalaatuiselle ohjaustavalleni esitin käsitykseni, että tässä ei nyt tehdä vain tätä elokuvaa, vaan että kokemukset heijastuisivat tavalla tai toisella muulloin ja muissa elokuvissa. Muistini katkesi kesken Lintsin vastausta, joka alkoi niin että tässä tehdään vain tätä elokuvaa…

30.7.

TV:stä tulee juuri Täältä ikuisuuteen. Juuri hetki sitten näin tuon kuuluisan rantapu-sun. Eniten elokuvassa minua kiinnostaa tehokas kuvadramaturgia.

Tänään kuvasimme ensimmäisen Saaran ja Litjan yhteisen kohtauksen: Olli tulee ensimmäistä kertaa Annelin kotiin. Jos koko Annelijakso on minulle ollut suunnittelusta asti pelkkää tervaa, niin tämä avaustapahtuma aivan erityisesti.

Mutta mitä tapahtui kuvauksissa. Kaksi Suomen parasta näyttelijää tekemässä yhteistä kohtausta. Olen ihmeissäni. Litja meni suoraan selälleen sängylle aivan kuin elokuvassakin nähdään. Tuon suoraviivaisempaa ratkaisuitten teko ei tunnu olevan.

31.7.

Ruokaa odottelemassa Kappelin kellarissa. Vanhalle ei enää mahdu, kun Kaivopi-ha on suljettu. Kuvattu Annelin kotia. Tutustuin lavastukseen liian myöhään. Olin toivonut jotain riisuttua. Taas kuva on täynnä näköärsykkeitä. Työpäivän jälkeen katsoimme Juhon kanssa leikattavaa materiaalia. Puhuimme tuosta tapahtumasta ja visiokylläisyydestä, jota olen yrittänyt välttää hinnalla millä hyvänsä. Eikä se nyt-kään onnistunut. Juhon mukaan elokuvan suurin vaara on, että se hukkuu tarjon-nan ylenpalttisuuteen. Mistä ihmeestä se tulee, jos itse yritän sitä välttää.

Puhuimme edelleen elokuvan taitosta, kuvasuunnittelusta, leikkauksesta. Ker-roin että olen kuvattaessa pyrkinyt äärimmäiseen yksinkertaisuuteen, toiminnan keskittämiseen perusvisioihin ja pieneen kuvamäärään. Siis aivan toisin mihin olen tottunut esim. Riston elokuvissa. Lintsin Vartioidun kylän opeista on ollut hyötyä.

Kuvajakoa olen käyttänyt enemmän jännitteiden luomiseen kuin toiminnan ha-vainnollistamiseen. Samasta tapahtumasta ja suunnasta olen käyttänyt voimakasta mittakaavaintervallia. Toiminta on saanut väistyä tunnelman tieltä. Toiminta suuriin yleiskuviin. Yksityiskohdat pieninä välähdyksinä. Nyt tuntuu siltä, että tämä metodi on tuottanut liikaa abstraktiota.

Olen menossa sekaisin. Nyt joudun rinnan leikkaamaan vanhaa, kuvaamaan ja suunnittelemaan tulevaa käsikirjoitusta.

Antti Peippo Ihmemiehen kuvauksissa tavaratalo Stockmannin herrojen vaateosastolla (Filminor Oy / KAVI).

4.8.

Edelleenkin Annelia ja Ollia. Käsikirjoitus on alusta alkaen ollut näiltä kohdin ongel-mallisinta ja useimpaan kertaan kirjoitettua. Ei se vieläkään pidä. Työskentelemme nyt eri kirjoitusversioitten ja eri kohtausten tekstejä vaihdellen. Saara on tarkista-nut omat repliikkinsä, lisäillyt ja poistatarkista-nut vapaasti. Litjan ehdotukset ovat olleet toiminnallisia. Yhtään lisätekstiä hän ei ole ehdottanut. Sen sijaan hän on viivannut yli kirjoitettua ahkerimmin.

11.8.

Uskomaton väsymys. Vielä kaksi kuvauspäivää.

Näin juuri unen ihmisestä, jolla ei ollut sielua. Elävä ruumis kuitenkin.

Tämä mies ajoi kuorma-autoa, jarrutti, kiihdytti tai väisti tarkasti aina kun käs-kin. Jos hetkeksikään tarkkaavaisuuteni hellitti, mies lasketteli täyttä vauhtia jalankulkukäytäviä.

Vain Annelin paha vuokraisäntä on enää kuvaamatta. Tietenkin ajattelin heti tuota roolia. Sielutonta ihmistä ei voi enää tarkastella psykologisesti, koska tällä nyt ei ole sielua laisinkaan. Pahan voima on jossakin muualla. Sitä on etsittävä ja se selittyy yhteiskunnallisista seuraamuksista.

12.8.

Puhelinneuvottelu Kylätaskun kanssa vuokraisännästä. Kerroin että tekemisen myötä tapahtumat ja henkilöt ovat vääntyneet allegoriseen suuntaan, siis jonnekin varsin kauas sosiaalireportaasista. Kerroin että yhden tai kahden näyttelijäpäivän tekeville muodostuu suurimmaksi vaaraksi tapakomediointi ja näennäisyhteiskun-nallisuus. Todellinen kauhu on tutkimatonta, lähtöisin pahan peruuttamattomuu-desta. Vuokraisäntä edustaa ihmishahmoisuuden alatasannetta, yhteiskunnan hy-väksymän rikollisuuden väistämättömyyttä.

Elokuvan henkilöt ovat parhaimmillaan allegorioita yhteiskuntamme jäsenilleen osoittamista kohtaloista. Ollaan tapahtuneen edessä. Jostain hirvittävän etäältä Ruususelle kasvaa tarve vaikuttaa itse tapahtumien perustaan. Litja on sisäistänyt tämän.

15.8.

Kuvausvaihe on sitten ohi. Miten kaikki sitten meni. Viimeisenä hämmennyksenä jää sarja elokuvatoteutuksen ristiriitaisuuksia. Se mikä on eduksi näyttelijälle, ei ole eduksi kuvaajalle. Se mikä on eduksi kuvaajalle, ei ole eduksi äänittäjälle. Ohja-uksessa on aina uhrattava jotain. Valaisun huolellisuuden takia näyttelijän sponta-niteetti. Mikrofonin varjojen takia on luovuttava ilmaisevasta valaistusratkaisusta.

Ristiriitaisuus on sovittamaton, ei ole kysymys ryhmän pätevyydestä. Jälkeen jäi sarja erilaisia kompromisseja. Koittakaa itse pelata tätä buslea.

Kuvauksen suurimpana onnettomuutena itse pidin sitä, että kuvausryhmämme ei saanut lainaksi Filmityön Varetal-zoomia, niin kuin luulin sovituksi. Omamme

ei tyydyttänyt kuvaajien teknisiä normeja ja niitten käyttö jäi vähälle. Jouduimme luopumaan keskeisistä kuvaustyylillisistä tavoitteista, joita ensi alkuun itse pidin päällimmäisinä.