Naisopiskelijoihin kohdistuva seksuaalinen häirintä amerikkalaisissa yliopistoissa : Harvardissa esiintyvän häirinnän uutisointi

NAISOPISKELIJOIHIN KOHDISTUVA SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ

AMERIKKALAISISSA YLIOPISTOISSA:

HARVARDISSA ESIINTYVÄN HÄIRINNÄN UUTISOINTI

Mari Kinnunen Pro Gradu -tutkielma Sosiologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Elokuu 2017

Sosiologia

KINNUNEN, MARI: Naisopiskelijoihin kohdistuva seksuaalinen häirintä amerikkalaisissa yliopistoissa: Harvardissa esiintyvän häirinnän uutisointi

Pro gradu -tutkielma, 83 sivua, 1 liite (3 sivua) Ohjaaja: Anna-Maija Castrén

Elokuu 2017

Avainsanat: Harvard, kampuskulttuuri, kehystäminen, media, seksuaalinen häirintä

Tämä tutkimus tarkastelee amerikkalaisten sanomalehtien uutisointia Harvardissa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä kampusalueella esiintyvään seksuaaliseen häirintään liittyvää lehdissä uutisoidaan. Huomio kohdistetaan muun muassa siihen, mihin kampusalueella esiintyvä seksuaalinen häirintä kytketään, millainen rooli häirinnän uhrilla on uutisoinnissa, kuinka syytettyä käsitellään ja miten seksuaalisen häirinnän ratkaisuyrityksistä kirjoitetaan.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu mediauutisoinnin tutkimuskirjallisuudesta.

Tutkimuskirjallisuus ei katso median edustavan todellisuutta, vaan mediatuotokset nähdään toimittajien käsittelyprosessin tuotteina, jotka koostuvat informaation osista. Tällaista informaation valikoimista kutsutaan kehystämiseksi, ja se saa käsitellyn asian näyttämään tietynlaiselta. Seksuaalisen häirinnän uutisointia on tutkittu suhteellisen vähän, mutta seksuaalisen häirinnän uutisoinnissa on havaittu samankaltainen taipumus kuin seksuaalisen väkivallan uutisoinnissa. Tutkimuksissa on todettu, että uutisointi esittää sukupuolisidonnaiset väkivallanteot yksittäistapauksina, ja uutiset käsittelevät rajallisesti seksuaalisen väkivallan ratkaisuyrityksiä. Seksuaalisen väkivallan uutisoinnin yhteydessä on myös havaittu, että uutisissa esiintyy usein raiskausmyyttejä. Raiskausmyyteillä tarkoitetaan raiskaukseen liitettyjä vääriä uskomuksia.

Aineisto muodostuu 45:stä uutisesta, jotka on julkaistu vuosien 2014 ja 2017 välillä. Näistä uutisista 11 on julkaistu The Washington Postissa, kymmenen The New York Timesissä ja 24 The Boston Globessa.

Tutkimusaineisto on jaettu analyysivaiheessa kolmeen eri ryhmään uutisten teeman perusteella. Kyseessä on laadullinen tutkimus, sillä aineiston analyysissa on nojauduttu pääasiassa sisällönanalyysiin, mutta myös retorisesta diskurssianalyysista on lainattu työvälineitä. Sisällönanalyysia on hyödynnetty aiemmissa median tutkimuksissa, ja tässä tutkimuksessa se toimii nimenomaan aihealueen uutisoinnin sisällön tarkastelun välineenä.

Tutkimuksessa havaittiin, että seksuaalinen häirintä esitetään uutisissa kiistanalaisena ilmiönä. Sen käsittely on myös politisoitunutta, sillä seksuaalisen häirinnän ratkaisuyritykset kytketään muun muassa liittovaltion hallinnon toimiin. Lisäksi ratkaisuyritysten katsotaan rajoittavan opiskelijoiden kokoontumisvapautta.

Samanaikaisesti ratkaisuyritysten uutisointi kyseenalaistaa Harvardin pyrkimykset puuttua seksuaaliseen häirintään. Seksuaalisen häirinnän uhrin rooli on puolestaan vähäinen. Jos uhriin kohdistetaan enemmän huomiota, uutisoinnissa esiintyy raiskausmyytti, joka leimaa seksuaalisen väkivallan uhrin valehtelijaksi.

Uhrin puolelle asettumisen sijaan uutisoinnissa suositaan seksuaalisesta häirinnästä syytettyä. Tämä on erityisen selvää silloin, kun syytetyn katsotaan nauttivan yhteiskunnallista arvostusta. Huomionarvoista on myös sukupuolittuneen järjestötoiminnan kehystäminen positiiviseksi toiminnaksi.

Sociology

KINNUNEN, MARI: Sexual harassment of female university students on a university campus:

Harvard University-related sexual harassment news coverage Master’s Thesis, 83 pages, 1 appendix (3 pages)

Advisor: Anna-Maija Castrén August 2017

Keywords: campus culture, framing, Harvard, media, sexual harassment

This Master’s Thesis examines the news coverage of Harvard University-related sexual harassment in American newspapers. The aim of this study is to analyse reporting in response to sexual harassment. This analysis will involve the manner in which sexual harassment is presented, the focus placed on the victim, the characterization of the accused and attitudes regarding preventive measures.

The theoretical framework of this study comprises research on media coverage. The general consensus of literature in this field affirms that media does not accurately reflect reality as information is chosen selectively by journalists. The concept of framing is closely related to this process as it suggests that the media focuses attention on certain events and therefore frames individual events in a specific way. Research regarding sexual harassment news coverage is not very advanced, however a study has shown that acts of gender-based violence tend to be presented as isolated incidents, which is a feature in common with reporting on sexual violence. It has also been noted that media outlets neglect the coverage of preventive measures. Furthermore, many authors have uncovered the presence of rape-myths, which are false beliefs about rape or its victims, in sexual-violence reporting.

The research sample comprises 46 newspapers articles published between 2014 and 2017, 11 of which are published in The Washington Post, 10 in The New York Times, and 24 in The Boston Globe.

These were classified for analysis in three different groups based on their main theme. For analysis, qualitative methods were used. When performing this analysis, content as well as rhetorical discourse tools were utilized. Content analysis has been broadly used by authors studying media coverage, and in this Master’s Thesis this tool is used to examine news reports.

This Master’s Thesis concluded that sexual harassment is frequently presented as a controversial issue, marked by political undertones, as preventive measures are portrayed in relation to functions of the federal government and possible intrusions against freedom of association. Furthermore, when preventive measures are discussed these are frequently presented in a negative light. Additionally, the victim tends to be subjected to a common rape myth claiming her account of the facts is unreliable, and her importance in reporting is comparatively diminished. Instead, news coverage tends to favour the accused. This tendency for favouring the presumed aggressor is especially prominent when the accused is perceived to hold a high position in the social hierarchy. It is also worth mentioning that news coverage generally represents gender exclusive social organizations and their activities in a positive light.

1 JOHDANTO ... 1

2 SUKUPUOLTEN VÄLINEN EPÄTASA-ARVO ... 5

2.1 Feminismi ... 6

2.2 Seksuaalinen häirintä ... 8

2.2.1 Seksuaalinen päällekarkaus ja raiskaus ... 12

3 SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ KAMPUSALUEELLA ... 16

3.1 Kampuskulttuuri ... 19

3.1.1 Veljeskuntatoiminta ... 20

3.1.2 Urheilutoiminta ... 22

3.2 Yliopistojen rooli seksuaalisessa häirinnässä ... 24

3.3 Ennaltaehkäisy... 26

4 MEDIAUUTISOINNIN TUTKIMUS ... 28

4.1 Uutisoinnin sukupuolittavat käytänteet ... 31

4.2 Seksuaalisen väkivallan uutisointi... 32

5 AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT... 35

5.1 Laadullinen tutkimus ... 35

5.2 Analyysimenetelminä sisällönanalyysi ja retorinen diskurssianalyysi ... 37

5.3 Aineisto ... 41

6 SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ VÄISTÄMÄTÖN OSA KAMPUSELÄMÄÄ ... 45

6.1 Jalkapallojoukkueen rekrytointiraportti ... 45

6.1.1 Yleinen ongelma ... 46

6.1.2 Teon moraalinen tuomitseminen ... 48

6.1.3 Ratkaisuyritysten yksilöllistäminen ... 49

6.1.4 Uhria ei syytetä tapahtuneesta ... 51

6.2 Seksuaalisen häirinnän linjaukset ja häirinnän ilmoitusten käsittelyprosessi ... 52

6.2.1 Seksuaalinen häirintä kiistanalainen ilmiö ... 52

6.2.2 Raiskausmyytti uhreista valehtelijoina ... 56

6.3 Sukupuolittunut järjestötoiminta ... 58

6.3.1 Seksuaalisesta häirinnästä syytetyn puolustaminen ... 59

6.3.2 Puolueettoman uutisoinnin ominaispiirteet ... 67

LIITTEET

Liite 1. Tutkimusaineiston uutiset

1 JOHDANTO

"Varokaa [opiskelijan nimi], hän ei hyväksy kieltävää vastausta" oli raapustettu kellarissa sijaitsevan vessan seinään Brownin yliopiston kirjastossa. Seuraavien viikkojen aikana muut opiskelijat lisäsivät seksuaaliseen päällekarkaukseen syyllistyneiden kasvavaan listaan heitä pahoinpidelleiden miesten nimiä. Kun Brownin

¨raiskauslista¨ kasvoi ja vangitsi kansallisen huomion, huoltomiehet maalasivat listan piiloon poistaakseen sen näkyvistä. Tämän jälkeen naiset loivat listan uudelleen ja loivat kierteen, jonka aikana se poistettiin ja luotiin uudelleen, kunnes yliopisto avasi yliopiston virkailijoiden ja opiskelijoiden välisen keskustelun kampusalueella tapahtuvista seksuaalisista päällekarkauksesta ja oikeudenmukaisuudesta. Vuosi oli 1990. (Germain 2016, 71.)

Seksuaalinen häirintä on merkittävä ongelma amerikkalaisessa korkeakoulujärjestelmässä (Carrigan Wooten & Mitchell 2015, 2; Germain 2016, 2; Sutton & Gordon Simmons 2015, 2827). Tähän liittyy edellä oleva sitaatti Germainin (2016) tutkimuksesta, joka kertoo seksuaalisen häirinnän yleisyydestä ja ilmiön arkaluonteisuudesta Brownin yliopistossa. Myös media on alkanut kiinnittää enemmän huomiota kampusalueen tapahtumiin viime vuosien aikana, ja tämän seurauksena amerikkalaisten mielenkiinto aihetta kohtaan on kasvanut merkittävästi (Carrigan Wooten & Mitchell 2015, 1).

Raiskatuksi tulemisen riski on yliopisto-opiskelijoiden ikäryhmän kohdalla nelinkertainen muihin ikäryhmiin verrattuna (Parrot, Cummings, Marchell & Hofher 2010), ja esimerkiksi Association of American Universities (AAU) on havainnut 27:ssä amerikkalaisessa yliopistossa suorittamassaan tutkimuksessa, että keskimäärin 23 prosenttia kandidaatin tutkintoa suorittavista naisopiskelijoista on joutunut seksuaalisen päällekarkauksen uhriksi yliopistossa opiskellessaan (Cantor, Fisher, Chibnall, Lee, Bruce & Thomas 2015).

Seksuaalisen häirinnän käsite on suhteellisen uusi, sillä feministit kehittivät termin 1970-luvulla (Crouch 2000). Seksuaalinen häirintä on sukupuolisen häirinnän alakategoria, joka käsittää seksuaalisen väkivallan eri muodot, kuten raiskauksen ja seksuaalisen päällekarkauksen.

Seksuaalinen häirintä poikkeaa siis sukupuolisesta häirinnästä siten, että siinä on seksuaalinen sävy.

(Aaltonen 2006, 33; “Sexual Harassment Policy”. Harvardin www-sivusto. <http: //harvard.edu >.

18.11.2016.) Seksuaalinen häirintä luokitellaan yleensä kahteen luokkaan, quid pro quo -häirintään ja pelottavan tai vihamielisen ilmapiirin luovaan häirintään. Quid pro quo -häiritä ymmärretään pääasiassa esimiehen ja tämän alaisen väliseksi häirinnäksi. (Feder 2010, 87.) Tämän tutkielman mielenkiinnon kohteena on yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa tapahtuva seksuaalinen häirintä, eli

nimenomaan häirinnän toinen muoto, ilmapiiriin vaikuttava häirintä. Tarkastelun lähtökohta on feministinen, koska naisten yhteiskunnallisen aseman katsotaan olevan epätasa-arvoinen miehiin verrattuna. Feministien mukaan naisten alistettu asema on epätasaväkisen sukupuolten välisen vallan jakautumisen seuraus. (June 2011, 7; Koivunen 1996, 35.) Myös seksuaalisen häirinnän katsotaan olevan vallankäytön seuraus (Keister & Southgate 2011, 271).

Seksuaalista häirintää on tutkittu runsaasti kampusalueella, ja varsinkin yliopistokulttuurin rooliin seksuaalisen häirinnän mahdollistajana on kohdistettu huomiota. Noin 40 prosenttia yliopisto- opiskelijoista juo alkoholia humalahakuisesti (Wechsler, Lee, Kuo, Sibring, Nelson & Lee 2002, 207), eli alkoholinkulutus on kampusalueella runsasta. Alkoholin on havaittu olevan seksuaalisen väkivallan riskitekijä, koska ainakin toinen väkivallanteon osapuoli on usein alkoholin vaikutuksen alaisena (Davies, Kiekel, Schraufnagel, Norris, George & Kajumolo 2012, 2792). Yliopistojen sukupuolittuneet järjestöt, veljeskunnat, vaalivat puolestaan arvoja ja toimintatapoja, jotka esineellistävä naisia. Veljeskunnat ovat esimerkiksi mainostaneet aktiviteettejään seksistisillä julisteilla, joissa naisten sääret on rinnastettu keilarataan. Sosiologinen raiskauksen tutkimus tunnustaakin ryhmän rakenteellisten ominaisuuksien ja ryhmäprosessien olevan raiskauksen taustatekijöitä. (Martin & Hummer 1989; Sanday 2007.) Veljeskuntien lisäksi urheilutoiminnan on tunnustettu olevan ongelma, koska urheilutoimintaa luonnehtii väkivaltaisuus ja patriarkaalisuus (Crosset 2015).

Kampuskulttuurin ohella huomiota on alettu kohdistaa myös yliopistojen rooliin seksuaalisen häirinnän mahdollistajana. Liittovaltion lait velvoittavat, että yliopistoissa on tarpeeksi kattavat seksuaalisen häirinnän linjaukset, ja että häirinnän ilmoitukset käsitellään nopeasti ja oikeudenmukaisesti (The White House Task Force 2014, 16). Tutkimusten perusteella yliopistot kuitenkin peittelevät kampusalueella tapahtuvan seksuaalisen häirinnän yleisyyttä. Yungin (2015) mukaan yliopistot ilmoittavat liittovaltiolle huomattavasti enemmän seksuaalirikoksia silloin, kun liittovaltio suorittaa yliopistoissa virallisia tarkastuksia. Kun tarkastukset loppuvat, liittovaltiolle ilmoitettujen tapausten lukumäärä palaa tutkintaa edeltäneelle tasolle. Myös Germainin (2016) haastattelututkimuksen perusteella yliopistot jättävät ilmoittamatta osan tapauksista. Haastateltavien mukaan yliopiston ilmoittamien tapausten lukumäärä on ristiriidassa heidän omien kokemustensa kanssa. Haastateltavat kertoivat tuntevansa enemmän naisopiskelijoita, jotka olivat joutuneet seksuaalisen päällekarkauksen uhriksi kyseisen lukuvuoden kuluessa, kuin mitä yliopisto oli ilmoittanut virallisten tietojen mukaan liittovaltiolle. Germainin mukaan kampusalueella esiintyvän

seksuaalisen häirinnän peittelyä kuvaakin osuvasti ilmaisu: "naiset kirjoittavat jälleen, ja yliopistot poistavat kirjoitukset" (emt., 72).

Medialla on keskeinen rooli amerikkalaisten arjessa, sillä lähes puolet vapaa-ajasta vietetään median parissa (Melou & Miller 2009, 29). Koska media on kaupallinen, se keskittää uutisointinsa ihmisiä kiinnostaviin aihepiireihin, kuten seksuaaliseen väkivaltaan (Garcia 2012, 12). On kuitenkin huomionarvoista, että media ei edusta todellisuutta, vaan se kuvaa todellisuutta jostakin tietystä näkökulmasta. Median luomaa kuvaa kutsutaan representaatioksi. Uutiset, elokuvat ja televisiosarjat ovat valitsemis- ja muokkausprosessin tulos, koska mediatuotosten taustalla olevat henkilöt valitsevat millaisista näkökulmista valittuja aiheita käsitellään. (Kowaltzke & Stewart 2007, 35.) Entman (1993, 52) kutsuu kehystämiseksi tiettyjen näkökulmien valitsemista ja niiden kommunikoimista muille ihmisille. Myös Karvosen (2000) mukaan kehystämisprosessissa on keskeisintä, että käsiteltävälle asialle tuotetaan omiin tarkoitusperiin sopiva konteksti, jolloin asia saada näyttämään halutun laiselta.

Tutkielma analysoi vuosien 2014 ja 2017 välillä julkaistuja amerikkalaisten sanomalehtien uutisia, jotka käsittelevät Harvardin yliopistossa esiintyvää seksuaalista häirintää. Aineistoa lähestytään sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta, sillä uutisten ei ajatella heijastavan todellisuutta, vaan niiden katsotaan olevan sosiaalisen todellisuuden osia (Jokinen 1999a, 38-39). Tutkimusaineiston analyysissa hyödynnetään pääasiassa sisällönanalyysia, mutta retorisesta diskurssianalyysistä on lainattu työvälineitä. Retorinen diskurssianalyysi tarkastelee kielellistä muotoilua ja tekstin vakuuttavuutta (Jokinen 1999b, 127). Tutkielmassa tutkitaan, mitä Harvardissa esiintyvään seksuaaliseen häirintään liittyvää amerikkalaisissa sanomalehdissä uutisoidaan. Huomio kiinnitetään muun muassa siihen, mihin kampusalueella tapahtuva seksuaalinen häirintä kytketään, kuinka ratkaisukeinoja käsitellään, ja miten seksuaalisesta häirinnästä syytettyyn ja häirinnän uhriin suhtaudutaan.

Aiheen tutkiminen on oikeutettua, koska seksuaalinen häirintä on säilynyt yleisenä ilmiönä amerikkalaisissa yliopistoissa erilaisista toimenpiteistä huolimatta. Kyseessä vaikuttaa siis olevan pysyvä ilmiö. Aiheesta myös uutisoidaan suhteellisen säännöllisesti valtamedioissa, joilla on merkittävä asema amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Tutkijat ovat painottaneet mediasisällön ja ihmisten käyttäytymisen sekä asenteiden välistä yhteyttä, sillä väkivaltaiset mediaesitykset on yhdistetty aggressiiviseen ja antisosiaaliseen käytökseen (Comstock & Scharrer 2010, 2) sekä väkivallan lisääntymiseen (Andersson & Colvin 2008, 106). Median on havaittu muovaavan myös ihmisten asenteita, koska median representaatioiden on todettu vaikuttavan siihen, kuinka ihmiset

suhtautuvat seksuaalisen väkivallan uhriin ja väkivallasta syytettyyn (Franiuk, Seefelt, Cepress &

Vandello 2008). Lisäksi media muokkaa sitä, kuinka ihmiset ymmärtävät sukupuolen (Wood 1994, 231). Koska medialla on merkittävä yhteiskunnallisen asema, on tärkeää tarkastella sanomalehtien seksuaalista häirintää koskevassa uutisoinnissa esiin nousevia näkökulmia. Mediassa esiintyvien todellisuudesta vääristyneiden representaatioiden seuraamukset ovat varsinkin seksuaalisen väkivallan uhrien kannalta haitallisia, koska tällaiset representaatiot vaikuttavat uhrien hyvinvointiin ja toipumiseen kielteisesti (Suarez & Gadalla 2010, 2011), sekä vankistavat uhrien heikkoa asemaa entisestään (Avalos, Filipova, Reed & Siegel 2013, 3).

Tutkielma etenee siten, että ensimmäinen luku luo lyhyen katsauksen sukupuolten väliseen epätasa- arvoon, joka on olennainen seksuaalisen häirinnän taustatekijä. Lisäksi luvussa käsitellään feminismiä, joka on kritisoinut naisten yhteiskunnallista asemaa ja pyrkinyt edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tämän jälkeen luvussa tarkastellaan seksuaalisen häirinnän määritelmää, häirinnän tyypillisiä piirteitä ja sen lähikäsitteitä. Toinen luku luo puolestaan yleiskatsauksen kampusalueella tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään, ja sen lisäksi luku syventyy tarkastelemaan sukupuolittunutta kampuskulttuuria ja yliopistojen roolia ilmiön mahdollistajana. Kolmas luku esittelee tutkielman teoreettisen viitekehyksen, joka muodostuu mediauutisoinnin tutkimuskirjallisuudesta. Neljännessä luvussa esitellään tutkimusmenetelmät, eli sisällönanalyysi ja retorinen diskurssianalyysi, sekä kuvaillaan tarkemmin tutkimuksen aineisto ja aineistonkeruuprosessi. Tämän jälkeen siirrytään aineiston analyysilukuun, joka jakautuu kolmeen alalukuun. Ensimmäinen alaluku käsittelee seksuaalista häirintää mikrotasolla, sillä uutisissa raportoidaan julkitulleesta seksuaalisen häirinnän yksittäistapauksesta. Toinen alaluku lähestyy aihetta toisenlaisesta tulokulmasta, koska uutiset koskevat seksuaalisen häirinnän linjauksia ja häirinnän ilmoitusten käsittelyprosessia. Kolmas alaluku uutisoi puolestaan sukupuolittuneesta järjestötoiminnasta ja siitä, kuinka Harvard on asettanut sanktioita järjestöille. Tutkielman päättää pohdinta-luku.

2 SUKUPUOLTEN VÄLINEN EPÄTASA-ARVO

Amerikkalaisten tutkijoiden Lisa Keisterin ja Darby Southgaten (2011, 263) mukaan Yhdysvalloissa on vallinnut uskomus siitä, että miehet ovat luonnollisesti naisia ylempiarvoisia. Tämän seurauksena sukupuolten välinen epätasa-arvo on ollut ilmeistä niin tieteessä kuin kirjallisuudessakin.

Yhdysvalloissa naisten alistamisen alkuajankohta on paikannettavissa 1600-luvun noitavainoihin, jolloin naisten ajateltiin olevan vaarallisia ja epäsiistejä. Yhdysvalloissa luotiin tällöin lakeja, jotka muun muassa eväsivät naisilta mahdollisuuden lukea ja opiskella.

Sukupuolten välinen epätasa-arvo on universaali ilmiö, jota esiintyy lähes kaikkialla. Sukupuolinen epätasa-arvo on erilaista eri yhteiskunnissa, eli kyseessä ei ole homogeeninen ilmiö. Se muodostuu pikemminkin erillisistä ongelmallisuuksista, jotka ovat kytköksissä toisiinsa. Olemassa on siis useita epätasa-arvon muotoja. Kuolleisuuden epätasa-arvolla tarkoitetaan kuolleisuuden sukupuolittuneisuutta, joka on yleistä muun muassa Pohjois-Afrikassa, Kiinassa ja Etelä-Aasiassa.

Naisten keskuudessa kuolleisuus on epätavallisen suurta, minkä seurauksena valtaosa väestöstä on miehiä. Syntyvyyden epätasa-arvolla viitataan siihen, että miesvaltaisissa yhteiskunnissa vanhemmat toivovat lastensa olevan poikia. Useissa Aasian maissa, kuten Kiinassa ja Etelä-Koreassa, suoritetaan nykyisin paljon abortteja sukupuolen perusteella, koska tekniikan kehittyminen on mahdollistanut sukupuolen tunnistamisen aiempaa varhaisemmassa vaiheessa. Sukupuolten välinen epätasa-arvo ei välttämättä näy väestörakenteessa, mutta epätasa-arvoa voi esiintyä siitä huolimatta perusmahdollisuuksien epätasa-arvon saralla. Tytöillä on poikia niukemmat koulutusmahdollisuudet useissa Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa. Esimerkiksi Afganistanin hallitus on pyrkinyt aktiivisesti eväämään tytöiltä mahdollisuuden koulutukseen. Erikoismahdollisuuksien epätasa-arvoa on puolestaan havaittavissa niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Vaikka peruskoulutus ei ole kyseisissä maissa sukupuolittunutta, korkeakoulutuksen mahdollisuudet ovat sukupuolten kohdalla erilaiset. Tämän osoittaa työelämän ja koulutuksen epäsymmetrinen sukupuolijakauma, jota on tuottanut muun muassa ajatus erilaisista sukupuolten rooleista yhteiskunnassa. Erikoismahdollisuuksien epätasa-arvo on sidoksissa kotitalouden epätasa-arvoon, jolla tarkoitetaan kotitaloustöihin ja lasten hoitamiseen käytetyn ajan epätasaista jakautumista sukupuolten kesken. Useissa yhteiskunnissa miesten oletetaan työskentelevän kodin ulkopuolella, kun taas naisten kohdalla työskentelyn kodin ulkopuolella katsotaan olevan hyväksyttävää, jos työ ei vaikuta kotiaskareista huolehtimiseen. Perinteiset ajattelumallit, joiden mukaan työskentely kotitalouden ulkopuolella vaikuttaa negatiivisesti ydinperheeseen, vahvistavat sukupuolten välistä

epätasa-arvoa. Ajattelumallien seuraus on, että epätasa-arvoa esiintyy myös työmarkkinoilla. (Keister

& Southgate 2011, 470; Sen 2001, 466‒468.)

Useiden sukupolvien ajan amerikkalaisnaiset viettivät valtaosan ajastaan kotona, kun miehet kouluttautuivat, hakeutuivat työelämään ja säätivät liittovaltion lakeja. Vuodesta 1920 lähtien naiset ovat edistyneet merkittävästi koulutuksen, työelämän ja hallinnon osa-alueilla, vaikkakin sukupuolten välinen epätasa-arvo on edelleen ilmeinen. (Keister & Southgate 2011, 264.) Naisten työmarkkinoille osallistuminen on kasvanut jatkuvasti, ja vastaavasti miesten osallistuminen on laskenut. Havaittu muutos on pienempi miesten kuin naisten kohdalla. Miesten valta-asema on ilmeinen elämän eri osa-alueilla, kuten taiteissa, mediassa ja koulutuksessa. Esimerkiksi valtaosa tuomareista, poliiseista, poliitikoista, kirurgeista ja pastoreista on miespuolisia, ja tämän ohella miehet ovat työllistyneet perinteisesti johtotehtäviin. Kun naiset astuivat työmarkkinoille, suurin osa työllistyi naisvaltaisille aloille, kuten hoitotyöhön, opetustehtäviin ja kirjastonhoitajiksi. Kun naiset työllistyivät osa-aikatöihin ja ammattiliittojen ulkopuolisiin töihin, miehet työllistyivät usein hyvin palkattuihin ammatteihin, joissa myös edellytettiin suurempaa osaamista. (England 2006, 246‒247;

Horrocks 1994, 25‒26.) Sukupuolten välinen taloudellinen epätasa-arvo on merkittävä sukupuolten välisen epätasa-arvon muoto ja samanaikaisesti eriarvoisuuden uusintamisen olennainen osatekijä.

Naimattomat naiset ovat naimattomia miehiä yleisemmin köyhyysrajan alapuolella. Sukupuolten väliset palkkaerot ovat Yhdysvalloissa seurausta muun muassa sukupuolten välisistä suhteista. Naiset jäävät kotiin huolehtimaan lapsista ja muuttavat puolison perässä uudelle paikkakunnalle huomattavasti miehiä useammin. Tähän taipumukseen vaikuttavat puolestaan olennaisesti sukupuolten väliset palkkaerot. Vaikka toisinaan on haastavaa tunnistaa, mikä aiheuttaa sukupuolten väliset palkkaerot ja mikä on palkkaerojen seuraus, sukupuolten väliset erot kytkeytyvät kulttuuriin.

Amerikkalaisessa yhteiskunnassa vallitsee laajalti kulttuuri, joka pohjautuu miesten dominoivaan asemaan, ja jossa naiset yhdistetään tiettyihin naisille omistettuihin rooleihin perhe- ja työelämässä.

Naisten alistettua yhteiskunnallista asemaa siis vahvistaa osaltaan se, että miehille maksetaan enemmän palkkaa. (Nelson & Bridges 1999, 4.)

2.1 Feminismi

Lukuisat yhteiskunnalliset ryhmittymät ovat pyrkineet edistämään naisten asemaa yhteiskunnassa uudistusten kautta. Vaikka tällaista liikehdintää on esiintynyt vuosien varrella eri puolilla maailmaa, feminismin voi ajatella olevan liike, joka saa muita liikehdintöjä todennäköisemmin aikaan

merkittäviä saavutuksia. Feminismi on kulttuurisen liikkeen ohella poliittinen liike, joka vaikuttaa ihmisten elämäntapoihin, todellisuuden tulkintaan ja muuttaa naisten ajattelutapaa. Nykyaikainen feminismi juontaa juurensa vähintään kahden vuosisadan taakse. Feminismin alkupisteenä voidaan pitää 1700-luvun puoliväliä, vaikka naiset kritisoivat omaa yhteiskunnallista asemaansa aiemminkin.

1700-luvun valistusajattelun ja Ranskan suuren vallankumouksen seurauksina yhteiskunnalliseen asemaan kohdistettu kritiikki kasvoi merkittävästi naisten keskuudessa. Amerikkalaisessa feminismissä on tunnistettavissa kaksi aaltoa. Ensimmäinen feminismin aalto kattaa vuodet 1860‒

1920, ja feminismin toinen aalto vuodet 1960‒1980. On tosin huomionarvoista, että feminismi on jatkuvaa, ei ajoittaista. Feminismi koostuu useista variaatioista, koska feministiset ajattelumallit kehittyivät poliittisilta ja yhteiskunnallisilta olosuhteiltaan erilaisissa yhteiskunnissa. Feministeillä on siis erilaisia asenteita, huolenaiheita ja strategioita. Vaikka feminismin alkuaikoina feministiset liikehdinnät yleensä kritisoivat jonkin tietyn yhteiskunnan hallintoa, feminismi oli samanaikaisesti kansainvälistä. Teollisen kapitalismin, imperialismin ja kolonialismin myötä feministit pyrkivät kytkemään eri maiden liikehdintöjä toisiinsa. (June 2011, 3‒8.)

June (2011, 7) määrittelee feminismin julkipuhutuiksi ajatusmalleiksi, joille on yhteistä, että naisten yhteiskunnallisen aseman ajatellaan olevan alistettu miehiin verrattuna. Lisäksi nämä ajatusmallit pyrkivät muuttamaan vallan jakautumista yhteiskunnassa, sillä vallan ajatellaan jakautuvan epätasaisesti sukupuolten kesken. Näin ollen feminististä ajattelua luonnehtivat teoriat naisten sortamisesta, hallinnasta ja alistamisesta. Suuntaus käyttää sorrosta useita eri nimityksiä, kuten syrjintä, riisto, marginalisaatio ja kontrolli. Olennaista on kuitenkin vallan jakautumisen epätasaväkisyys ja sen syntymekanismien selittäminen. (Koivunen 1996, 35.) Naisten aseman katsotaan myös olevan sosiaalisesti muovautunut ja siksi sen ajatellaan olevan muutettavissa. Ne feministiset ajattelijat, jotka painottavat naisten oikeuksien ja autonomian tärkeyttä, katsovat että naisten tulisi edustaa itseään, esittää itse mielipiteensä ja pyrkiä autonomiaan. Osa feministeistä puolestaan laittaa suurimman painoarvon naisten keskinäisille suhteille ja niiden merkitykselle taistelussa miesten ylivaltaa vastaan. (June 2011, 7.) Feminismissä on siis olennaista naisten voimaannuttaminen. Feministien mukaan sukupuolihierarkian hylkääminen on sukupuolten välisen tasa-arvon edellytys. Suuntaus ei pidä sukupuolten välisiä biologisia eroja tärkeinä, vaan kritiikki kohdistuu niihin eroihin, joita sukupuoli tuottaa yhteiskunnassa. Feministien mukaan myös seksuaalisen väkivallan eri muodot ovat vallankäytön seuraus, koska miehillä on valtaa, jota he käyttävät naisten alistamiseen (MacKinnon 1987, 22‒23.)

2.2 Seksuaalinen häirintä

Sukupuolinen häirintä on perinteisesti yhdistetty työelämään, jossa se heikentää naisten työterveyttä (Kuusi 2002, 17). Sukupuoliseksi häirinnäksi määritellään muun muassa naisia alentavat vitsit, kommentit ja kutsumanimet, sekä sellaiset huomautukset, joiden mukaan naisten ei tulisi työskennellä johtotehtävissä (Leskinen, Cortina & Kabat 2011, 26). Verbaalinen seksistinen käytös on yksi tyypillisimmistä sukupuolisen syrjinnän muodoista. Sukupuolinen syrjintä on seksuaalista häirintää yleisempää, minkä vuoksi sen usein ajatellaan olevan harmittomampaa kuin seksuaalisen häirinnän. Sukupuoliseen häirintään syyllistymiseen on havaittu vaikuttavan henkilökohtaisten tekijöiden ohella tilannetekijöiden. (Hitlan, Pryor, Hesson-McInnis & Olson 2009, 794, 803.) Varsan (1996, 125) mukaan sukupuolista häirintää tutkivia orientaatioita on kolme. Ne ovat suhteellisen itsenäisiä suuntauksia ja määrittelevät sukupuolisen häirinnän eri tavoin. Pääasiassa Yhdysvaltoihin sijoittuva tutkimusorientaatio on pyrkinyt kartoittamaan sukupuolisen häirinnän yleisyyttä mielipidekyselyiden avulla. Orientaatio on keskeisesti sidoksissa ihmisoikeuskeskusteluun. Suuntaus määrittelee sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun siten, että epätasapainoisessa valtasuhteessa tehdään seksuaalissävytteisiä ehdotuksia, jotka eivät ole toivottuja.

Toinen sukupuolisen häirinnän tutkimusorientaatio sijoittuu puolestaan Keski-Eurooppaan. Sitä sävyttää yhteiskuntapoliittinen vivahde, ja se hyödyntää kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tämä orientaatio määrittelee sukupuoliseksi häirinnäksi kaiken sellaisen käytöksen, jossa kontakti on naisen näkökulmasta ei-tervetullut ja miehen käytös on tungettelevaa tai alentavaa. Häirinnän kokeminen yhdistetään pääasiassa naisiin naisten yhteiskunnallisen aseman vuoksi. Naisia ei kuitenkaan nähdä passiivisina ja häirintään sopeutuvina toimijoina, vaan naisten ajatellaan olevan aktiivisia toimijoita, jotka kykenevät vaikuttamaan häirintätilanteissa.

Kolmas orientaatio oli merkittävässä asemassa etenkin 1990-luvulla pohjoismaissa.

Tutkimusorientaatio kytkeytyy hyvinvointivaltiokeskusteluun, erityisesti työsuojelukeskusteluun, ja se suosii kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Ajallisen ulottuvuuden lisäksi suuntaus korostaa yhteiskunnallisen ja yksilöllisen ulottuvuuden yhteyttä. (Varsa 1996, 125‒126.) 1990-luvun sukupuolista häirintää ja sukupuolista väkivaltaa koskeva julkinen keskustelu laukaisi Suomessa aihepiiriä tutkivia tutkimushankkeita. Häirinnän tutkimukset keskittyivät ensin työpaikoilla ilmenevään häirintään, jonka jälkeen tutkijat kiinnostuivat myös oppilaitoksissa ja julkisissa tiloissa tapahtuvasta häirinnästä. Aluksi mielenkiinto kohdistui naisiin ja heidän kokemuksiinsa, mutta vähitellen alettiin kiinnittää huomiota myös tyttöjen kokemuksiin.

Aaltonen (2006, 33) käyttää sukupuolisen häirinnän käsitettä yläkategoriana, joka sisältää seksuaalisen, seksistisen ja homofobisen häirinnän. Harvard määrittelee sukupuolisen häirinnän olevan häiritsevää käyttäytymistä, joka ei ole seksuaalista. Se on siis aggressiivista, pelottavaa tai vihamielistä käyttäytymistä, joka pohjautuu häirinnän kohteen sukupuoleen, sukupuoliseen identiteettiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Esimerkki sukupuolisesta häirinnästä on sukupuoleen yhdistettävien puutteiden takia syrjiminen. (“Sexual Harassment Policy”. Harvardin www-sivusto. <http: //harvard.edu >. 18.11.2016.) Kaikki häirintä ei siis ole seksuaalista häirintää (“Gender Harassment and Sexism”. Carletonin www-sivusto. <https://carleton.ca>. 5.1.2017).

Vaikka toisinaan sukupuoliseksi häirinnäksi on katsottu vain tapaukset, joissa mies häiritsee naista, Aaltosen (2006, 34) mukaan myös naiset voivat syyllistyä häirintään. Näin ollen sukupuoliseen häirintään syyllistyvä henkilö, kuten myös häirinnän kohde, voi olla mitä tahansa sukupuolta.

Keister & Southgaten (2011, 271) mukaan "naisiin kohdistuva väkivalta on ehkä kaikista brutaalein miehisen dominoinnin muoto". Feministit kehittivät seksuaalisen häirinnän termin 1970-luvulla, eli termiä "seksuaalinen häirintä" ei Yhdysvalloissa käytetty ennen 1970-lukua, vaikka häirintää esiintyikin. Seksuaalisen häirinnän alettiin ajatella olevan osa suurempaa ongelmaa 1960-luvulla, kun naisten ja kansalaisoikeuksien liikehdinnät aktivoituivat. (Crouch 2000, 25, 30-31.) Amerikkalaiset tuomioistuimet tunnustivat vuonna 1964 ensimmäistä kertaa, että seksuaalisen häirinnän tunnusmerkit täyttävä käytös on rangaistava teko (Farley 1978, ref. Crouch 2000, 3¹). Tämän jälkeen tuomioistuimet ovat luokitelleet seksuaalisen häirinnän kahteen luokkaan, quid pro quo -häirintään sekä häirintään, joka luo pelottavan tai vihamielisen ilmapiirin. Quid pro quo -häirintä käsittää tilanteet, joissa työntekijältä edellytetään ei-toivottujen seksuaalisten ehdotusten ja lähentelyiden hyväksymistä, mikäli tämä haluaa säilyttää työpaikkansa tai edetä urallaan. Quid pro quo -häirintä on siis yleensä esimiehen ja alaisen välistä, ja sitä leimaa rahallisen tappion uhka. (Feder 2010, 87.) Aluksi tuomioistuimet tunnustivat ainoastaan quid pro quo -häirinnän. Vuodesta 1986 lähtien tuomioistuimet ovat tunnustaneet myös häirinnän toisen muodon, joka pohjautuu siihen, millainen vaikutus häirinnällä on ilmapiiriin. (Gerdes 1999, 12.) Olennaista on, onko häirintä tarpeeksi vakavaa tekemään työilmapiiristä vihamielisen tai merkittävästi alentamaan työntekijän työsuoritusta (Feder 2010, 87). Lait ovat olleet Yhdysvalloissa merkittäviä seksuaalisen häirinnän käsitteen muovaajia (Crouch 2000, 7). Seksuaalinen häirintä on laitonta nimenomaan siksi, että sen katsotaan olevan sukupuolisyrjinnän muoto, joka on puolestaan kielletty vuoden 1964 ihmisoikeusasetuksen nojalla

1 Farley, Lin. 1978. Sexual Shakedown: The Sexual Harassment of Women on the Job. New York: McGraw-Hill.

(“Title VII of the Civil Rights Act of 1964”. U.S. Equal Employment Opportunity Commission - www-sivusto. <https: //www.eeoc.gov>. 13.02.2016).

Harvardin yliopiston määritelmän mukaan seksuaalinen häirintä on ei-toivottua käyttäytymistä, jossa on seksuaalinen sävy. Tämä käsittää lähentelyn, seksuaalisten palveluiden pyytämisen ja verbaalisia tai nonverbaalisia seksuaalisia viestejä välittävän käytöksen. Mikäli seksuaalinen häirintä on jatkuvaa ja vakavaa, se voi haitata opiskelua. Myös vakava yksittäistapaus täyttää häirinnän määritelmän vaatimukset. Seksuaalinen väkivalta, johon kuuluvat raiskaus, seksuaalinen päällekarkaus ja parisuhdeväkivalta, on seksuaalisen häirinnän muoto. Muun muassa seuraaminen, seksuaalisen sävyn omaavat vitsit ja vihjailut, epäasiallinen kosketteleminen ja alastomuutta sisältävän mediasisällön jakaminen ilman molempien osapuolten suostumusta ovat esimerkkejä seksuaalisen häirinnän linjauksen vastaisista teoista. (“Sexual Harassment Policy”. Harvardin www-sivusto. <http:

//harvard.edu>. 18.11.2016.)

Harvardin määritelmän taustalla on U.S. Department of Educationin (DoE) vuoden 1972 lakimuutos, Title IX. Title IX:n tavoite on suojella oppilaita ja henkilökuntaa sukupuoleen pohjautuvalta häirinnältä valtion rahoitusta vastaanottavissa kouluissa, yliopistoissa, kirjastoissa ja museoissa.

Lakimuutos edellyttää oppilaitosten ryhtyvän toimenpiteisiin, ettei kampusalueella esiinny häirintää.

Mikäli häirintää esiintyy, yliopiston tulee reagoida nopeasti ja tehokkaasti. Asetus tuomitsee sukupuolen perusteella harjoitetun syrjinnän kaikissa DoE:n tukea vastaanottavissa koulutusohjelmissa ja muissa instituutioiden aktiviteeteissä. Tällaisissa koulutusohjelmissa ja aktiviteeteissa ei siis saa esiintyä syrjintää. Aihealueita, joille asetus laittaa suurimman painoarvon, ovat sukupuolisen häirinnän ohella muun muassa rekrytointi, opiskelijoiden valitseminen, taloudellinen tukeminen, urheilutoiminta ja raskaana olevien opiskelijoiden kohtelu. Instituutio ei saa ryhtyä kostotoimenpiteisiin, jos yksilö vastustaa asetuksen vastaista toimintaa ja tekee valituksen asetukseen vedoten. DoE katsoo kostotoimenpiteet Title IX:n rikkomukseksi. (The White House Task Force 2014, 16; “Title IX and Sex Discrimination”. U.S. Department of Educationin www-sivusto. <

www.ed.gov >. 20.12.2016.) Vuonna 2014 asetuksen rikkomuksesta DoE epäili 55 yliopistoa (Kiss

& Feeney White 2015, 100).

Seksuaalisen häirinnän määritelmä on kuitenkin kiistanalainen. Termi ei kehittynyt luonnostaan, vaan se kehitettiin tiettyyn tarkoitukseen. Määritelmä on perinteisesti sisältänyt ajatuksen sukupuoleen kohdistuvasta vallan väärinkäytöstä, mutta määritelmää on silti tulkittu usealla tavalla. Eroavien tulkintojen seurauksena on ollut toisinaan haastavaa määritellä, millainen toiminta täyttää

seksuaalisen häirinnän tunnusmerkit. Politiikka ja moraaliset näkemykset sukupuolten välisistä suhteista ovat puolestaan kasvattaneet ilmiön kiistanalaisuutta. Ihmiset, jotka uskovat eri sukupuolten välisen seksuaalisen kanssakäymisen olevan luonnollista kanssakäymistä, ovat halunneet lain olevan sekaantumatta yksityisen sektorin toimintaan. Kritiikkiä ovat esittäneet myös ne henkilöt, joiden mielestä seksuaalisuuden tulisi antaa kehittyä vapaasti, ja ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus vapaaseen seksuaalisuuden ilmaisemiseen. Työntekijöitä suojelevien lakien tärkeys on herättänyt keskustelua puolestaan työelämässä. Joidenkin mielestä osa ihmisistä, kuten naiset ja maskuliinisuuden normeista poikkeavat miehet, vaativat erityistä suojelua, kun taas muiden mielestä työntekijöitä tulisi valvoa mahdollisimman vähän. (Crouch 2000, 3‒4, 25.)

Myös eri lähestymistavat suhtautuvat vaihtelevasti seksuaaliseen häirintään. Feministien mielestä naisiin kohdistuva väkivalta on sidoksissa patriarkaalisuuteen ja naisten alistettuun asemaan (Snyder 2009, 99). Seksuaalisen häirinnän ymmärretään siis olevan seurausta yhteiskunnallisista ja kulttuurisista vaikutteista, toisin sanoen vallan epätasaisesta jakautumisesta. Seksuaalista häirintää feministisestä näkökulmasta tarkastelevat tahot ovat keskittyneet varsinkin naisten aseman kohentamiseen. (Studd 1996, 56, 60.)

Psykologiset ja evoluution merkitystä korostavat näkökulmat ovat puolestaan pyrkineet selittämään ilmiötä muun muassa biologian, geenien ja psykologisten mekanismien avulla (Crouch 2000, 11).

Vallankäytön sijaan, ja feminismistä poiketen, näkökulma katsoo ajan saatossa kehittyneen seksuaalisen motivaation olevan tärkeä seksuaalisen häirinnän osatekijä. Psykologiset mekanismit ovat kehittyneet esihistorian aikana, mutta ne vaikuttavat edelleen ihmisten tapaan käsitellä informaatiota, vaikka elinympäristö on muuttunut. (Studd 1996, 59, 62.)

Liberaalin näkökulman mukaan häirintä ei ole suoranaisesti sidoksissa sukupuoleen tai tiettyyn ryhmään, vaan seksuaalinen häirintä on pikemminkin huonosti käyttäytyvien yksilöiden toimintaa, joka vahingoittaa kohdettaan. Lähestymistavan kannattajien mielestä naiset ovat miehiä useammin vastakkaisen sukupuolen häirinnän kohteita, koska sukupuolten välillä on yhteiskunnassa eroja.

Naisiin kohdistuvan häirinnän ajatellaan olevan yleisempää, koska miehiä on enemmän asemissa, joissa häirintä on mahdollista. Samanaikaisesti seksuaalisen häirinnän ei katsota olevan sisäsyntyisesti sidoksissa sukupuoleen. (Crouch 2000, 8‒11, 18‒19.)

Crouchin (2000, 5, 20) mukaan seksuaalinen häirintä on amerikkalaisen yhteiskunnan muutoksen seuraus. Koska sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liitetyt perinteiset uskomukset muuttuvat,

yhteiskunnassa pyritään etsimään uusia näkökulmia. Yksi seksuaalisen häirinnän kiistanalaisuuden syy on se, että ihmiset ovat eri mieltä siitä, kuinka naisia ja miehiä tulisi kohdella suhteensa toisiinsa.

Crouchin mielestä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, että termille asetetaan tarkat ennakkoedellytykset, joiden tulee täyttyä, ennen kuin toimintaa voidaan kutsua seksuaaliseksi häirinnäksi. Sen sijaan, että seksuaaliseksi häirinnäksi luokitellaan ainoastaan jonkin tietyn yksittäisen piirteen mukainen toiminta, seksuaalisen häirinnän tulisi ajatella sisältävän samankaltaisuuksia. Esimerkiksi vallan väärinkäyttö on Crouchin mukaan seksuaalisen häirinnän tyypillinen ominaispiirre, vaikka kaikki vallan väärinkäyttö ei olekaan seksuaalista häirintää. Moraalisesti ja poliittisesti latautuneen termin selkeyttäminen on kuitenkin haastavaa, koska yhteiskunnassa dominoivat määritelmät vaikuttavat selkeyttämisprosessiin.

2.2.1 Seksuaalinen päällekarkaus ja raiskaus

Tässä tutkielmassa käytetään seksuaalisen häirinnän käsitettä, kun viitataan seksuaalissävytteiseen häirintään yleisellä tasolla. Muita tarkentavia termejä käytetään seksuaalisen häirinnän eri ilmenemismuotojen käsittelyssä. Seksuaalisen väkivallan eri muodot, kuten seksuaalinen päällekarkaus ja raiskaus, ovat seksuaalisen häirinnän muotoja (“Sexual Harassment Policy”.

Harvardin www-sivusto. <http: //harvard.edu>. 18.11.2016.). Seksuaalinen päällekarkaus on seksuaalissävytteinen teko, jossa uhri pakotetaan seksuaaliseen tekoon ja/tai tämä ei kykene antamaan suostumustaan seksuaaliseen kanssakäymiseen (Kamimura, Trinh, Nguyen, Yamawaki, Bhattacharya, Mo, Birkholz, Makomenaw & Olson 2016, 1131). Muun muassa raiskaus, raiskauksen yritys, uhrin pakottaminen seksuaaliseen tekoon, hyväily ja seksuaalinen koskettelu ovat seksuaalisen päällekarkauksen esimerkkejä. Raiskaus on siis yksi seksuaalisen päällekarkauksen muoto. (“Sexual Assault”. RAINN -www-sivusto. <https://www.rainn.org >. 17.12.2016.) Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi, Federal Bureau of Investigation (FBI), määrittelee raiskauksen sellaiseksi vaginan tai peräaukon penetraatioksi, johon uhri ei ole antanut suostumustaan. Myös raiskauksen yritys määritellään raiskauksen määritelmän mukaan raiskaukseksi. (“Rape”. FBI:n www-sivusto.

<https://ucr.fbi.gov>. 17.11.2016.)

Sandayn (1980, 16‒18) mukaan naisten yhteiskunnallinen asema vaikuttaa naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyteen. Sandayn suorittaman antropologisen tutkimuksen mukaan heimokulttuureissa, joissa naisten raiskaaminen on harvinaista, vallitsee näkemys seksuaalisesta tasa- arvosta ja toisiaan täydentävistä sukupuolista. Yhteisöissä, joissa raiskauksia ei esiinny, naisia

kohdellaan kunnioittavasti, ja naisten lisääntymiskyvyn ohella arvostetaan muita naisten kyvykkyyksiä. Lisäksi naisten ajatellaan vaikuttavan olennaisesti yhteisön jatkuvuuteen. Vuonna 2000 Yhdysvalloissa kartoitettiin raiskauksen uhrien lukumäärää, ja tutkimuksessa havaittiin, että noin 18 prosenttia Yhdysvalloissa asuvista naisista ja noin kolme prosenttia miehistä on tullut raiskatuksi (Tjaden & Thoennes 2000, 13). Seksuaalisista päällekarkauksista ja raiskauksista on kuitenkin tullut Yhdysvalloissa entistä harvinaisempia, sillä julkitulleiden tapausten lukumäärä on laskenut 63 prosenttia vuosien 1993 ja 2015 välillä. Seksuaalirikokset ovat sukupuolisidonnaisia, sillä 90 prosenttia uhreista on naisia. (“Scope of the Problem: Statistics”. RAINN -www-sivusto. <https:

//rainn.org >. 17.12.2016.)

1970-luvulle asti raiskauksen tutkimuksia leimasi näkemys, jonka mukaan raiskaus oli seksuaalisesti haluttavaa uhrin kannalta. Feministit haastoivat vallitsevan näkemyksen vuosikymmenen alussa, kun he kohdistivat huomion nimenomaan raiskauksen käsittelyyn. He toimivat myös uusien näkökulmien puolestapuhujina. Naisiin kohdistuvan väkivallan lakiasetus säädettiin vuonna 1993, ja siitä keskusteltiin runsaasti muun muassa poliittisessa, tieteellisessä ja kliinisessä kontekstissa.

Keskustelua synnytti varsinkin raiskauksen määrittely, josta ihmisillä oli erilaisia mielipiteitä.

Kiistanalaista oli, että tulisiko raiskaus katsoa seksiksi jota motivoi himo, vai tulisiko se nähdä väkivallan muotona. Feministien mukaan raiskauksella on uhrin kannalta samankaltaisia seuraamuksia kuin muilla väkivallan muodoilla. Raiskaus, kuten muut väkivallan muodot, aiheuttaa pelkoa ja saa uhrin muuttamaan käyttäytymistään. Siksi feministien mielestä raiskaus tuleekin määritellä väkivallaksi. (Muehlenhard, Danoff-Burg & Powch 1996, 119‒121.) Brownmillerin (1975, 185) mukaan raiskaus sijoittuu ominaisuuksiensa vuoksi pahoinpitelyn ja ryöstön välimaastoon.

Raiskaus muistuttaa pahoinpitelyä, koska se aiheuttaa fyysistä vahinkoa. Ryöstöön raiskaus on verrattavissa teon motiivin vuoksi, koska raiskaaja haluaa omistaa naiskehon aktin ajan. Raiskaus on siis rikollinen teko, jonka kohteena on henkilö ja omaisuus. Raiskauksen määrittelemisen voikin nähdä haastavana, sillä raiskaus saa tarkastelunäkökulman perusteella erilaisia merkityksiä.

Esimerkiksi uhrin näkemykseen vaikuttaa populäärikulttuuri. Uhrit luovat mielikuvia raiskauksesta mediaesitysten, lakien ja muiden ihmisten mielipiteiden avulla, ja se vaikuttaa siihen, kuinka uhrit tulkitsevat raiskaustilanteen. Kulttuuristen mielikuvien sisäistäminen siis määrittelee, tulkitaanko teko raiskaukseksi, seksiksi vai väkivallaksi. (Muehlenhard ym. 1996, 121‒123.)

Raiskausmyyteillä tarkoitetaan raiskaukseen liitettyjä vääriä uskomuksia, jotka syyllistävät uhria syyllisen sijaan. Esimerkkejä raiskaukseen liitetyistä myyteistä ovat ajattelumallit, joiden mukaan ainoastaan niin sanottuja "pahoja tyttöjä" raiskataan, "kaikki fyysisesti terveet naiset voivat vastustaa

itseään raiskaajalta niin halutessaan" ja "naiset haluavat tulla raiskatuksi". (Burt 1980, 217.) Yksi yleinen raiskausmyytti on, että raiskaus on modernissa yhteiskunnassa harvinainen teko, johon syyllistyy ainoastaan mielipuoli. Todellisuudessa raiskaus ja seksuaalinen päällekarkaus ovat varsin yleisiä ja ennalta suunniteltuja sekä kohdistuvat ennestään tuttuun henkilöön. Syyllinen on myös usein naimisissa tai parisuhteessa. (Segal 2003, 212.) Lisäksi uskomus, että suurin osa ilmoitetuista seksuaalirikoksista on keksittyjä, on suuri ongelma (Lonsway, Archambault & Lisak 2009, 1). Myytti valehtelevista seksuaalirikosten uhreista aiheuttaa kielteisyyttä ja uhrien kyseenalaistamista (Yung 2015, 6). Valheellisten ilmoitusten lukumäärän liioittelu voi johtaa siihen, että tapausten tutkintaa ja syytteen langettamista leimaa syytetyn suosiminen (Lonsway ym. 2009, 3). Uhrien kyseenalaistaminen on siis eräänlainen noidankehä. Kun valheelliset ilmoitukset saavat valtaosan huomiosta, ja niiden osuutta kaikista ilmoituksista liioitellaan, mielikuva valehtelevista uhreista vahvistuu. Tämä puolestaan vankistaa uhrien heikkoa asemaa entisestään. Ongelman kannalta olisi parempi, jos väärin perustein tehtyihin ilmoituksiin ei kohdistettaisi suurta painoarvoa ja median huomiota, koska tällöin huomio siirtyy pois itse ongelmasta, eli seksuaalisesta väkivallasta. (Avalos ym. 2013, 3.)

Varsinkin sellaiset raiskauksen uhrit, jotka eivät poliisien, lääkäreiden ja hoitajien mielestä vastaa tyypillisen uhrin tunnusmerkkejä, joutuvat usein syytösten kohteeksi (Maier 2008, 787). Myös lainvalvojat, syyttäjät ja tuomarit uskovat raiskaukseen liitettyihin stereotypioihin (Lonsway ym.

2009, 3). Etenkin tuomioistuinten on todettu uskovan raiskausmyytteihin voimakkaasti.

Raiskausmyytit eivät siis ole ainoastaan yhteisöllisiä uskomuksia, vaan niihin viitataan myös laissa ja tuomioistuinten päätöksenteossa (Garcia & Schweikert 2010, ref. Garcia 2012, 20‒21). ² Sukupuolen on jo kauan tunnustettu vaikuttavan merkittävästi seksuaaliseen väkivaltaan suhtautumiseen. Kamimuran ym. (2016, 1136) tutkimuksen mukaan naisopiskelijat ovat miesopiskelijoita kiinnostuneempia seksuaalisesta väkivallasta. Lisäksi naiset uskovat seksuaalisen kampusväkivallan olevan suurempi ongelma. Raiskausmyytteihin uskominen onkin huomattavasti yleisempää miesten keskuudessa, koska miehet suhtautuvat naisia myönteisemmin raiskaukseen ja raiskaajaan, syyllistävät uhria enemmän kuin naiset ja ovat vähemmän empaattisia uhria kohtaan (Caron & Carter 1997, 574; Katz, Pazienza, Olin & Rich 2015, 2783‒2784). Raiskausmyytteihin uskomista ennustaa muun muassa väkivallan hyväksyminen ja sukupuoliroolien stereotypisointi (Burt 1980, 225). Egalitaarisen sukupuolirooleihin suhtautumisen on puolestaan havaittu korreloivan vahvasti raiskausta vastustavien asenteiden kanssa. Myös positiivinen homo- ja

2 Garcia, Venessa & Erica Schweikert. 2010. Gendered Justice: Intimate Partner Violence and the Criminal Justice

System. Lanham: Rowman & Littlefield.

heteroseksuaalisuuteen suhtautuminen ja naisiin kohdistuvan väkivallan tuomitseminen ennustavat raiskauksen tuomitsemista. (Caron & Carter 1997, 577.)

Feministien mukaan raiskaus on yhteiskunnallinen ongelma nimenomaan raiskausmyyttien vuoksi.

Myytit seksuaaliseen päällekarkaukseen yllyttävistä naisista ja seksuaalisten halujen uhreiksi joutuneista miehistä ovat feminismien mielestä luoneet kulttuurin, joka rinnastaa seksuaalisen kanssakäymisen naisten valloittamiseen. Lisäksi miehet välttyvät usein rangaistuksilta. (Segal 2003, 212.) Safilos-Rothschild (1977, 29) on luonnehtinut naisten valloittamista haalimisen käsitteellä.

Safilos-Rothschildin mukaan miesten näkökulmasta katsottuna seksuaalinen kanssakäyminen on verrattavissa esineen omistamiseen; esinettä hyödynnetään maksimaalisesti, jonka jälkeen siitä hankkiudutaan eroon. Seksuaalisen kanssakäymisen jälkeen naisella ei enää katsota olevan arvoa, mutta mies voi lisätä naisen omistustensa kokoelmaan jätettyään tähän merkkinsä.

3 SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ KAMPUSALUEELLA

Varsinkin Yhdysvalloissa kampusalueella esiintyvä seksuaalinen häirintä on yleinen ilmiö (Kamimura ym. 2016). Yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa raiskauksen uhriksi joutumisen riski on varsin korkea (Humphrey & Kahn 2000, 1314), koska kyseisen ikäryhmän riski on muutenkin nelinkertainen muihin ikäryhmiin verrattuna (Parrot ym. 2010). Esimerkiksi kandidaatin tutkintoa Harvardissa suorittavista naisopiskelijoista 25 prosenttia on joutunut seksuaalisen päällekarkauksen uhriksi, kun taas kahdeksalla prosentilla maisteriopiskelijoista on vastaavia kokemuksia (Cantor, Fisher, Chibnall, Bruce, Townsend, Thomas & Lee 2015, 14). Puolestaan noin 15 prosenttia miesopiskelijoista syyllistyy seksuaaliseen väkivaltaan lukukauden aikana. Ennaltaehkäisyn kohdistaminen miesopiskelijoihin on siis tärkeää. (Abbey & McAuslan 2004.) Lisakin & Millerin (2002, 78) tutkimuksessa on myös havaittu, että raiskaukseen syyllistyneillä miesopiskelijoilla on ollut useita uhreja. 63,3 prosenttia raiskaukseen syyllistyneistä miehistä oli syyllistynyt useampaan kuin yhteen raiskaukseen. Keskimäärin miehillä oli ollut kuusi uhria.

Kampusalueella seksuaalisen häirinnän yleisyys riippuu sukupuolesta ja tutkintoasteesta. The Association of American Universities (AAU) suoritti vuonna 2015 kansallisen kyselytutkimuksen 27:ssa amerikkalaisessa yliopistossa. Tutkimuskutsu lähetettiin 779 170 opiskelijalle, joista 150 072 vastasi lopulta kyselyyn. Vastausprosentti oli siis 19,3. AAU havaitsi tutkimuksessaan, että seksuaalisen päällekarkauksen uhka on huomattavasti korkein kandidaatin tutkintoa suorittavien naisopiskelijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Harvardissa, jossa vastausprosentti oli tutkimukseen osallistuneista yliopistoista korkein, naispuolisten kandidaattiopiskelijoiden kohdalla seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisen riski on kolminkertainen maisteriopiskelijoihin verrattuna. Kun kaikki tutkimukseen osallistuneet yliopistot sisällytetään vertailuun, ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat kokeneet seksuaalista häirintää eniten. Ensimmäisen vuoden jälkeen häirinnän kokemukset vähenevät vuosi vuodelta. Tutkintoasteesta riippumatta naisten riski on kolminkertainen miehiin verrattuna.

(Cantor, Fisher, Chibnall, Bruce ym. 2015, 15; Cantor, Fisher, Chibnall, Townsend ym. 2015.) Sisarkuntiin kuuluvat naisopiskelijat ovat erityisen riskialttiita, koska heidän kohdallaan raiskatuksi tulemisen riski on 74 prosenttia korkeampi kuin muiden naisopiskelijoiden kohdalla. Sisarkunnissa asuvien naisten keskuudessa riski on puolestaan kolminkertainen. (Paludi 2016, xxxiv.)

Kampusalueilla tapahtuvien seksuaalisten päällekarkausten yleisyys vaihtelee yliopistoittain, sillä päällekarkauksen uhriksi joutuneiden naispuolisten kandidaattiopiskelijoiden osuus vaihtelee 13:sta

prosentista 30:een prosenttiin. AAU:n tutkimus epäonnistui paikantamaan merkittävimmän eroavaisuuden aiheuttajan, mutta tiettyjen ominaispiirteiden huomattiin korreloivan seksuaalisen häirinnän yleisyyden kanssa. Esimerkiksi yliopiston koon havaittiin vaikuttavan, koska pienissä yliopistoissa ilmiö on kandidaattiopiskelijoiden keskuudessa yleisempi kuin suurissa yliopistoissa.

Lisäksi ilmiön yleisyyttä ennustaa matala kandidaatin tutkinnon suorittajien osuus. Myös sukupuolijakauma on yhteydessä seksuaalisen häirinnän yleisyyteen. Yliopistoissa, joissa naisopiskelijoita on paljon, seksuaalinen häirintä on yleisempää kuin sellaisissa yliopistoissa, joissa naisopiskelijoita on vähän. Seksuaalista häirintää esiintyy yksityisissä yliopistoissa puolestaan julkisia yliopistoja enemmän. Vaikka korrelaatio ei ollut voimakasta, se oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevää. (Cantor, Fisher, Chibnall, Townsend ym. 2015, 16‒17.)

Seksuaalisen kampusväkivallan yleisyys vaihtelee myös maittain. Viidessä maassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Vietnamissa, Kiinassa ja Intiassa suoritetussa tutkimuksessa on havaittu, että noin 35 prosenttia tutkimukseen osallistuneista tuntee vähintään yhden seksuaalisen väkivallan uhrin.

Amerikkalaisopiskelijoista peräti 67 prosenttia sanoi tuntevansa seksuaalisen väkivallan uhrin, mikä oli ylivoimaisesti korkein määrä yliopistojen vertailussa. 11 prosenttia amerikkalaisopiskelijoista myös raportoi joutuneensa seksuaalisen päällekarkauksen uhriksi, kun taas Kiinassa vastaavia kokemuksia oli alle yhdellä prosentilla vastaajista. (Kamimura ym. 2016, 1134‒1135.)

Alhainen ilmoitusprosentti luonnehtii seksuaalisen häirinnän eri muotoja. Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin, Federal Bureau of Investigation (FBI), tilastojen perusteella raiskaus lukeutui jo 1970- luvulla niiden rikosten joukkoon, joissa ilmoitusprosentti oli matalin. FBI:n mukaan pelko ja häpeä nostivat kynnystä ilmoittaa raiskauksesta. (Brownmiller 1975, 175.) Myös 2000-luvulla seksuaalirikosten ilmoitusprosentti on säilynyt alhaisena, sillä esimerkiksi vuonna 2014 ainoastaan noin 34 prosenttia tapauksista tuli poliisin tietoon (Truman & Langton 2015, 7). Arvioiden mukaan peräti 64-96 prosenttia raiskaustapauksista jää ilmoittamatta virkavallalle, ja myös tuomion langettaminen syylliselle on erittäin harvinaista (Lisak & Miller 2002, 73). Esimerkiksi Keister &

Southgate (2011, 270) ovat arvioineet, että noin 87 prosenttia raiskauksista jää ilmoittamatta poliisille, koska raiskaukseen yhdistetty stigma on erittäin vahva, ja uhrien vihjataan usein olevan syyllisiä tapahtuneeseen. Kampusalueella vallitsee samankaltainen taipumus, sillä seksuaalinen häirintä jää usein raportoimatta. AAU:n tutkimuksen mukaan ainoastaan noin kolmasosa raiskauksen uhriksi Harvardissa joutuneista naisopiskelijoista on ilmoittanut raiskauksesta oppilaitokselle tai jollekin muulle taholle. Ei-toivotusta seksuaalisesta koskettelusta on puolestaan raportoinut vain 8 prosenttia naisista. Suurin syy ilmoittamatta jättämiseen on epävarmuus teon vakavuudesta, sillä

raiskatuista naisista 65 prosenttia ei usko teon olleen tarpeeksi vakava. Muita merkittäviä syitä on häpeäntunne ja pelko siitä, että asiaa ei käsitellä luottamuksellisesti. (Cantor, Fisher, Chibnall, Bruce ym. 2015, 17.) Varsinkin uhreihin kohdistettu negatiivisuus, joka on usein ilmoituksen tekemisen seuraamus, estää uhreja ilmoittamasta tapauksesta (Suarez & Gadalla 2010, 2011).

Kamimura ym. (2016, 1135, 1137) ovat havainneet, että opiskelijat turvautuvat harvoin yliopiston apuun. Opiskelijat, jotka ovat seksuaalisen väkivallan uhreja, uskoutuvat mieluiten perheenjäsenille, ystävälle tai poliisille, kun taas yliopisto on opiskelijoiden arvojärjestyksessä viimeisenä. On kuitenkin huomionarvoista, että suurimmassa osassa amerikkalaisia yliopistoja on henkilökuntaa, jolle seksuaalisesta väkivallasta voi ilmoittaa. AAU:n tutkimuksen mukaan Harvardin naisopiskelijat eivät luota yliopiston tukeen ilmoittaessaan seksuaalisesta häirinnästä. Alle kolmasosa tutkimukseen osallistuneista naispuolisista kandidaattiopiskelijoista uskoo, että yliopisto suorittaa oikeudenmukaisen tutkinnan. Puolestaan vajaa viidesosa pitää todennäköisenä, että yliopisto ryhtyy toimenpiteisiin syytettyä vastaan. (Cantor, Fisher, Chibnall, Bruce ym. 2015, 9‒10.) Myös Germainin (2016, 76) haastattelututkimuksen perusteella naisopiskelijat uskovat syyllisten välttyvän seuraamuksilta ja ajattelevat syytteen nostamisen olevan pikemminkin riski heille itselleen. Naisten mielestä on harvinaista, että yliopisto rankaisee syytettyjä tai ryhtyy toimenpiteisiin suojellakseen uhria. Marinen (2015, 69) mukaan ilmoittaminen onkin usein turhaa, sillä liittovaltion tuomioistuimet eivät mielellään käsittele kampusalueella tapahtuneita seksuaalirikoksia. Tästä syystä uhri joutuu käymään läpi yliopiston sisäisen käsittelyprosessin, joka harvoin johtaa syyllisen tuomitsemiseen.

Lisäksi prosessi usein vaarantaa opiskelijan akateemisen tulevaisuuden.

Seksuaalisella väkivallalla on vakavia seuraamuksia uhrin kannalta. Seksuaalisen päällekarkauksen uhriksi kampusalueella joutuneet opiskelijat kokevat pelkoa, syyllisyyden tunnetta, vihaa, ahdistusta, turhautumista, epävarmuutta ja toivottomuutta. He myös vetäytyvät sosiaalisista tilanteista, koska pelkäävät uusien ihmisten tapaamista ja raiskauksen tai jonkin muun rikoksen uhriksi joutumista.

Muiden ihmisten reaktiot vaikuttavatkin siihen, kuinka uhrit reagoivat tapahtuneeseen. (Paludi 2016, xxiv.) Mielenterveyden ohella seksuaalinen väkivalta vaikuttaa kielteisesti naisten lisääntymisterveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin (Krug, Dahlberg, Mercy, Zwi, Lozano 2002, 162).

Kyseessä on siis myös kansanterveysongelma (Davies ym. 2012, 279).

Kampusalueella seksuaalista väkivaltaa on tutkittu 1980-luvulta lähtien. Tutkimusten pääpaino on ollut ilmiön laajuuden ymmärtämisessä, väkivallan muotojen kartoittamisessa ja riskitekijöissä.

Muun muassa veljeskuntatoimintaan ja alkoholin käyttöön on kiinnitetty huomiota. (Carrigan

Wooten & Mitchell 2015, 2). Vaikka on tunnustettu, että seksuaalinen häirintä on ollut merkittävä ongelma amerikkalaisissa yliopistoissa jo usean vuosikymmenen ajan, ja yliopistot ovat puuttuneet ongelmaan, seksuaalinen häirintä on edelleen yleistä (Sutton & Gordon Simmons 2015, 2827‒2828).

Varsinkin naisopiskelijat ovat alttiita seksuaaliselle kampusväkivallalle, koska amerikkalaisen kampuskulttuurin tyypilliset piirteet, kuten alkoholin ja huumeidenkäyttö (Wechsler, Lee, Kuo, Sibring, Nelson & Lee 2002), veljeskuntatoiminta (Murnen & Kohlman 2007; Sanday 2007) ja urheilutoiminta (Crosset 2015) ovat riskitekijöitä. Vaikka varsinkin veljeskuntatoiminta nähdään usein suurena riskitekijänä, toisaalta Harvardissa seksuaalisen häirinnän konsulttina työskennellyt Susan Marine (2015, 66) on huomauttanut, että merkittävä osa hänen tietoonsa tulleista seksuaalisista päällekarkauksista on tapahtunut opiskelijoiden huoneissa. Useat uhrit eivät ole koskaan edes osallistuneet veljeskuntatoimintaan.

3.1 Kampuskulttuuri

Kampuskulttuuri altistaa naisopiskelijat seksuaaliselle häirinnälle. Alkoholinkäyttö on Yhdysvalloissa kampusalueella runsasta, sillä noin 40 prosenttia yliopisto-opiskelijoista juo alkoholia humalahakuisesti (Wechsler ym. 2002, 207). Alkoholinkäytön ja seksuaalisen häirinnän välillä on yhteys, koska vähintään toinen seksuaalisen päällekarkauksen osapuoli on yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena (Davies ym. 2012, 2792). Esimerkiksi Kanadan Ontariossa on havaittu, että yli kolmasosa niistä opiskelijoista, jotka ovat joutuneet seksuaalisen päällekarkauksen uhriksi ja joita on hoidettu sairaalan yhteydessä toimivassa keskuksessa, on juonut alkoholia ennen välikohtausta (Du Mont, Chertkow, Macdonald, Asllani, Bainbridge, Rothard & Cohen 2012, 3730). Alkoholinkulutus vaikuttaa merkittävästi myös seksuaaliseen väkivaltaan syyllistymiseen, koska alkoholia runsaasti käyttävät miehet ovat maltillisesti alkoholia käyttäviä miehiä useammin osallisina seksuaalisesti pakottaviin tekoihin. Alkoholia paljon käyttävät miehet suhtautuvat muita miehiä positiivisemmin seksismiin ja myös luulevat muiden miesten suhtautuvan seksuaaliseen aggressiivisuuteen todellista sallivammin. (Orchowski, Berkowitz, Boggis & Oesterle 2016, 2839.)

Alkoholia on yleensä nautittu ennen satunnaisten seksisuhteiden luomista. Opiskelijat perustelevat alkoholinkäyttöään muun muassa siten, että se vähentää sosiaalista ja seksuaalista estyneisyyttä. (Paul

& Haynes 2002, 645, 654.) Alkoholi on riskitekijä intiimin kanssakäymisen kontekstissa, koska alkoholinkäyttö lisää aggressiivisuutta ja seksuaalisten tarkoitusperien väärinymmärtämistä miesten kohdalla. Lisäksi miehet voivat käyttää alkoholinkulutusta tekosyynä voimankäytölle, eli

alkoholinkulutus voi myös tästä syystä altistaa naiset seksiin painostukselle. Varsinkin tilanteissa, joissa mies uskoo naispuolisen tuttavansa käyttäytyneen rohkaisevasti, mies saattaa ajatella olevansa oikeutettu seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tämä johtuu siitä, että alkoholi saa ihmiset keskittymään välittömiin signaaleihin pitkän aikavälin seuraamusten sijaan. Alkoholin vaikutuksen alaisena miehet keskittyvät myös todennäköisemmin omiin seksuaalisiin haluihinsa kuin muille aiheuttamaansa kärsimykseen. Naisten kohdalla alkoholinkulutus puolestaan madaltaa uhkatilanteiden aistimista, kykyä toimia uhkaavissa tilanteissa ja mahdollisuutta viestiä omista seksuaalisista haluistaan.

Alkoholi vaikuttaa kielteisesti myös motorisiin taitoihin ja täten heikentää konkreettisesti naisten kykyä puolustaa itseään. (Abbey 2002, 119, 121‒123.)

3.1.1 Veljeskuntatoiminta

Veljeskuntia on ollut Yhdysvalloissa 1700-luvulta lähtien. Ne voidaan jakaa kahteen ryhmään, kunniajärjestöihin ja kreikkalaisiin järjestöihin. (De Los Reyes & Rich 2003, 120.) Esimerkiksi Duke Universityssä veljeskunnat sijaitsevat saman kadun, The Walk, varrella. The Walk on erittäin keskeisellä paikalla kampusalueella, minkä vuoksi veljeskunnat ovat näkyvämpiä kuin yksikään toinen sosiaalinen ryhmä. Myös veljeskuntien talot ovat huomiota herättäviä, sillä rakennuksia koristavat usein tornit ja pilarit. Yksi veljeskunta toimii linnaa muistuttavassa rakennuksessa.

Toiminnan rahoittajina toimivat entiset alumnit, joilla on yleensä paljon poliittista valtaa.

Veljeskuntatoiminta on pysyvää, koska tonttien vuokrasopimukset ovat yleensä erittäin pitkiä, ja tästä johtuen sopimusten irtisanominen on haastavaa. Joidenkin veljeskuntalaisten mielestä veljeskunnista olisikin vaikeampaa päästä eroon kuin orjuudesta. (Sanday 2007, 55‒56.) Vaikka jokainen veljeskuntatoimintaan osallistuva mies ei ole uhka naisille, veljeskunnat muodostavat seksuaalista painostamista rohkaisevan ympäristön. Uhan muodostavat muun muassa organisaatiolliset tekijät, kuten yliopistosta eriytyneisyys ja aktiviteettien luonne. Veljeskunnat näyttäytyvät tällöin paikkoina, joissa naisten painostamisesta intiimeissä suhteissa tulee normatiivista. (Martin & Hummer 1989, 458‒459.)

Veljeskuntatoimintaa leimaa maskuliinisuuden ihannointi, kuten kilpailullisuuden, urheilullisuuden, dominoinnin, varakkuuden ja seksuaalisen kyvykkyyden painottaminen. Jos jäsen haluaa olla suosittu, hänen täytyy jakaa veljeskuntien näkemys maskuliinisuudesta. Samanaikaisesti jäseniksi ei kelpuuteta miehiä, jotka opiskelevat taideaineita ja humaanisia tieteitä tai jotka suuntutuvat naisopiskelijoiden keskuudessa suosittuihin pääaineisiin, kuten sairaanhoitoon, sosiaalityöhön ja

koulutukseen. Myös ulkoinen olemus on tärkeä ja sen tulee olla maskuliinisuuden normien mukainen.

Jäsenten valitsemisprosessi tukee veljeskuntien arvoja, koska ennen viralliseksi jäseneksi hyväksymistään tulokkaat joutuvat koeajalle, jonka aikana heidän tottelevaisuuttaan ja kuuliaisuuttaan testataan erilaisten tehtävien avulla. Tehtävät mittaavat fyysisen ja psyykkisen vahvuuden ohella nöyryytyksen ja kivun sietokykyä. (Martin & Hummer 1989, 459‒462.) Murnen &

Kohlman (2007, 153) ovatkin havainneet veljeskunta- ja urheilutoimintaan osallistuvien miesopiskelijoiden keskuudessa suoritetussa tutkimuksessaan, että sukupuolittuneeseen toimintaan osallistuminen on yhteydessä hypermaskuliinisuuteen ja raiskausmyytteihin uskomiseen sekä seksuaaliseen aggressiivisuuteen.

Veljeskuntien menettelytavat, kuten uskollisuus, sisäryhmän suojeleminen, alkoholinkulutus, väkivalta, voimankäyttö ja kilpailullisuus edesauttavat naisten painostamista. Veljeskuntien välinen kilpailu aiheuttaa sisäryhmän suosimista ja nostattaa vihamielisyyttä ulkoryhmää kohtaan. Vaikka jäsenet näyttäisivät tiedostavan oikein ja väärin toimimisen eron, ryhmäjäsenyyden mukanaan tuomat arvot sitovat jäseniä moraalisia velvoitteita vahvemmin. Veljeskunnan ja sen jäsenten maineen suojeleminen on tärkeämpää kuin eettisten normien ja lakien seuraaminen. (Martin & Hummer 1989, 463‒464.) Koska kampusalueilla on niukasti juhlimispaikkoja, ja veljeskuntia on sisarkuntia enemmän, veljeskunnat ovat useilla kampuksilla sosiaalisen elämän keskipisteitä. Veljeskuntien bileiden seksuaalinen ilmapiiri voi vaikuttaa myös miehiin, jotka eivät kuulu veljeskuntiin.

Veljeskunnat kieltäytyvät ottamasta vastuun veljeskunnissa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä, vaan ne pikemminkin syyttävät naisia tapahtuneesta. (Sanday 2007, 54.) Alkoholinkäyttö on normatiivinen veljeskuntaelämän osa, koska alkoholinkäytön motiivi on arkena rentoutuminen ja viikonloppuisin humalahakuisuus ja seksuaalinen kanssakäyminen. Alkoholi on viikonloppuisin väline, jonka avulla naiset pyritään saamaan suostumaan seksiin. Koska humaltuneet naiset nähdään helpompina kohteina, miehet tarjoavat naisille juomia saadakseen nämä humaltumaan. (Martin &

Hummer 1989, 464‒465.) Veljeskuntatoimintaan osallistumisen motiivit ovat kuitenkin ristiriitaisia sukupuolten kesken. Naiset osallistuvat veljeskuntien bileisiin pääasiassa hauskanpidon ja uusien ihmisten tapaamisen vuoksi, eivät seksin takia. Sen sijaan useat miehet liittyvät veljeskuntiin tai osallistuvat niiden bileisiin nimenomaan seksin toivossa. (Sanday 2007, 59.) Veljeskuntien aiheuttamat ongelmat kytkeytyvät myös veljeskuntien kontrolloinnin haastavuuteen. Yliopistojen tiukimmatkin toimenpiteet ovat olleet usein riittämättömiä puuttumaan tiloissa esiintyvään alkoholin- ja huumeidenkäyttöön sekä tiloissa sattuneisiin loukkaantumisiin. (De Los Reyes & Rich 2003, 121.)