Tutkimuksen mielenkiinto kohdistuu siis aihealueen uutisoinnin sisältöön, ja tämän vuoksi tutkimuksessa hyödynnetään pääasiassa sisällönanalyysia. On myös huomionarvoista, että tutkimusaineiston uutisissa on runsaasti sitaatteja. Koska sitaatit ovat toisen käden tietoa, eli eivät ole toimittajien tuottamaa tekstiä, sitaattien analysoimisessa on tiettyjä rajoitteita. Tällöin ei esimerkiksi ole mielekästä tarkastella sitaatteja diskursiivisesta näkökulmasta, vaan on oleellisempaa kohdistaa huomio sitaattien sisältöön. Retorinen diskurssianalyysi tarkastelee viestijän asemoitumista suhteessa esitettyyn tietoon, eli analyysimenetelmä soveltuu sisällönanalyysin ohella sitaattien käytön analysoimiseen ja tekstin vakuuttavuuteen tarkasteluun. Täten on perustellumpaa keskittyä uutisten sisällölliseen analyysiin, ja lainata diskursiivisesta analyysista joitakin työkaluja.
Sisällönanalyysi on tekstianalyysin muoto, joka pyrkii tuottamaan tutkimuksen kohteesta selkeän ja tiiviin sanallisen kuvauksen. Myös diskurssianalyysi on sisällönanalyysin ohella tekstianalyysitapa, koska molemmat menetelmät keskittyvät tutkimaan inhimillisiä merkityksiä. Sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin ero on, että kun sisällönanalyysi keskittyy tekstin merkityksiin, diskurssianalyysi puolestaan tarkastelee merkitysten tuottamistapaa. Analyysitapojen erilaisuuden seuraamus on, että näillä kahdella analyysitavalla tuotetut analyysit ovat hyvin erilaisia, ja näin ollen näiden yhteensovittaminen on haastavaa. Toisaalta analyysitapojen sisällä tutkimuksellisia työkaluja voidaan lainata ja soveltaa. Sisällönanalyysia on kritisoitu muun muassa siksi, että toisinaan sisällönanalyysilla toteutetut tutkimukset ovat vain kuvailleet analyysin yksityiskohtaisesti tekemättä johtopäätöksiä. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 105‒107.)
Sisällönanalyysia voidaan hyödyntää joko määrällisen tai laadullisen aineiston analyysissa (Elo &
Kyngäs 2007, 109). Sisällönanalyysi voi olla aineistolähtöinen, teoriaohjaava tai teoriasidonnainen.
Tämän tutkimuksen hyödyntämä sisällönanalyysi on teoriaohjaavaa. Se etenee siis aineiston ehdoilla, vaikka abstrahoinnissa tehdään kytköksiä teoriaan. Kuten aineistolähtöinen sisällönanalyysi, teoriaohjaava sisällönanalyysi koostuu kolmesta vaiheesta: aineiston pelkistämisestä, aineiston ryhmittelystä ja abstrahoinnista. Ero aineistolähtöiseen sisällönanalyysiin tulee esiin siinä, että toisin kuin aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa, jossa teoreettiset käsitteet muodostetaan aineistosta, teoriaohjaavassa analyysissa käsitteet ovat valmiiksi muodostettuja. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 116.) Aineiston pelkistämisellä viitataan epäolennaisten kohtien karsimiseen, joka voidaan tehdä tiivistämällä tai hajottamalla aineisto osiin. Pelkistämisen kriteerinä käytetään tutkimuskysymystä, sillä se määrittää, mikä on tutkimuksen kannalta olennaista. Aineiston ryhmittelyvaiheessa tärkeäksi katsotut kohdat käydään uudelleen läpi, ja etsitään samankaltaisuuksia tai eroavaisuuksia.
Analyysissa voidaan myös etsiä molempia. Samaa asiaa käsittelevät lauseet tai sanat yhdistetään ja niistä muodostetaan luokka, joka nimetään luokan sisällön perusteella. Luokitteluyksikkönä voidaan käyttää esimerkiksi ilmiön ominaisuutta tai piirrettä. Luokittelun seurauksena tutkimusaineisto tiivistyy. Analyysin kolmannessa vaiheessa, aineiston abstrahoinnissa, aineisto yhdistetään teoreettisiin käsitteisiin. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 111‒114.)
Vaikka tässä tutkimuksessa aineiston analyysi on suoritettu sisällönanalyysin avulla, sen etenemisperiaatteita on jouduttu hieman soveltamaan. Seksuaalisen häirinnän uutisointia ei ole juuri tutkittu (McDonald & Charlesworth 2013, 97), tai jos siihen on kohdistettu huomiota, on tutkittu quid pro quo-häirintään pohjautuvia poliittisia skandaaleita (Saguy 2002). Yliopistoissa esiintyvää ja
opiskelijoiden välistä häirintää koskevan uutisoinnin analyysi poikkeaa siis huomattavasti aiemmista tutkimuksista. Tämän seurauksena tutkimuskysymys on varsin väljä, sillä tutkimuksen päätavoite on selvittää, mitä kampusalueella tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään liittyvää uutisoidaan. Koska teoreettinen viitekehys on osin vajaa, pelkistämisvaiheessa meneteltiin soveltaen. Seksuaalista väkivaltaa koskevaa uutisointia on tutkittu varsin kattavasti, mutta koska seksuaalinen väkivalta on vain yksi seksuaalisen häirinnän muoto, kyseinen tutkimuskirjallisuus huomioi vain yhden seksuaalisen häirinnän ulottuvuuden. Pelkistämisvaiheessa huomioitiin siis myös teoreettisen viitekehyksen ulkopuolisia keskeisiä havaintoja. Menettelytapa on perusteltu myös sikäli, että tämä mahdollistaa uusien ajatusurien avaamisen aiheesta, jonka tutkiminen on ollut rajallista. Keskeiset tutkimusaineiston havainnot ryhmiteltiin ja lopuksi ne pyrittiin kytkemään teoreettisiin käsitteisiin.
Abstrahoinnissa hyödynnettiin varsinkin Entmanin (1993) ja Karvosen (2000) ajatusta kehystämisestä.
Sosiaalinen konstruktionismi tutkii sosiaalisen todellisuuden muotoutumista kielenkäytössä ja muussa sosiaalisessa toiminnassa. Kiinnostuksen kohteena on siis tekstien ja puheen analysoiminen.
Suuntauksen olennainen lähtökohta on, että tutkittavat tekstit ja puheet toimivat tutkimuksen kohteena sellaisenaan, eli niiden taustalta ei pyritä löytämään niin sanottua oikeaa todellisuutta.
Kielen ja vuorovaikutuksen katsotaan siis olevan todellisuuden osia, minkä vuoksi niiden tutkiminen on tärkeää. Diskurssianalyysi, retoriikka, keskusteluanalyysi, semiotiikka ja etnografia ovat olennaisesti sidoksissa sosiaaliseen konstruktionismiin, koska nämä kaikki tutkimussuuntaukset jakavat sosiaalisen konstruktionismin näkemyksen sosiaalisen todellisuuden rakentumisesta.
Diskurssianalyysin mukaan kielenkäyttö muotoutuu siis sosiaalisissa prosesseissa ja toimii sosiaalisen todellisuuden rakentajana. Diskurssianalyysin piirissä ihmisten ei katsota paljastavan kielenkäytön kautta asenteitaan tai kulttuurisia faktoja. Diskurssianalyysi analysoi, kuinka asioita tehdään ymmärrettäviksi kielenkäytön kautta. Diskurssianalyysin katsoo, että yksiselitteisen totuuden sijaan ilmiön voi tehdä ymmärrettäväksi monin eri tavoin. Ilmiöille tai ihmisten teoille vältetään etsimästä syitä, koska ihmisten tavat kuvata ilmiöitä ja ilmiöiden syitä ovat tutkimuskohteita.
(Jokinen 1999a, 38‒40; Suoninen 1999, 18.)
Retoriikka leimaa kaikkea kielellistä esittämistä, koska retoriikka on läsnä sekä puheessa että kirjoituksessa. Retoriikalla tarkoitetaan ihmisten vakuuttamista argumentin pätevyydestä, ja halua saada ihmiset sitoutumaan esitettyyn argumenttiin. Kun aineistoa analysoidaan retorisesta näkökulmasta, huomio on argumentaatiossa. Tällöin analysoidaan yleensä suostuttelun ja vakuuttelun keinoja. Toisin sanoen huomio kohdistetaan siihen, kuinka yleisö pyritään taivuttelemaan omalle
puolelle ja saamaan vakuuttumaan esitetyn argumentin uskottavuudesta. Retorinen analyysi soveltuu hyvin diskurssianalyysia hyödyntäviin tutkimuksiin. Retorinen analyysi on hyödynnettävissä esimerkiksi silloin, kun halutaan tarkastella, miten "erilaisia selontekoja tuotetaan, kuinka tekoja tai asioiden kategorisointeja pyritään oikeuttamaan tai miten ne saadaan näyttämään kyseenalaistamattomilta itsestäänselvyyksiltä, faktoilta". (Jokinen 1999a, 46‒47.) Retorinen analyysi on diskurssianalyyttisen tutkimuksen toinen painopistealue. Retorinen analyysi ja diskurssianalyysi eroavat toisistaan siten, että retorisen analyysin mielenkiinto on kielellisessä muotoilussa, ja diskurssianalyysin huomio kohdistuu pikemminkin kulttuuristen merkitysten tuottamiseen. Myös retorinen analyysi tarkastelee kielen roolia merkityksen tuottamisen kannalta, mutta analyysin painopiste on kielen vakuuttavuudessa ja kannatettavuudessa sekä niissä keinoissa, jotka saavat ihmiset sitoutumaan esitettyyn tietoon. Toisin sanoen analyysin kohteena ovat siis ne keinot, joilla jotkut todellisuuden versiot tehdään houkuttelevaksi lukijan, kuulijan tai keskustelukumppanin kannalta. Myös retorinen analyysi kieltäytyy olettamasta, että kielenkäyttö paljastaa faktoja ulkomaailmasta tai kirjoittajan ja puhujan asenteista. Retoriseen analyysiin soveltuvat erilaiset aineistot, kuten sanomalehtikirjoitukset, kaunokirjallisuus, mainokset, lakitekstit ja asiakirjat.
(Jokinen 1999b, 126‒127.)
Jokinen (1999b, 130‒131, 136‒137) kutsuu puolustavaksi retoriikaksi niitä retorisia keinoja, joilla omaa positiota pyritään vahvistamaan. Omaa positiota vavistava retoriikka pyrkii vakuuttamaan yleisön siitä, että esittäjän argumentti on totuudellinen ja/tai kannattava. Tässä tutkimuksessa on hyödynnetty liittoutumisasteen säätelyä. Liittoutumisasteen säätely viittaa retoriseen keinoon, joka osoittaa puhujan tai kirjoittajan liittoutumisen asteen suhteessa esitettyyn väitteeseen. Lauseet
"päihteiden käyttö on tutkittavan mukaan tällä hetkellä hallinnassa" ja "tutkittavan päihteiden käyttö on tällä hetkellä hallinnassa" eroavat olennaisesti toisistaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa kirjoittaja toimii tiedon välittäjänä, eli ei liittoudu väitteen kanssa. Toisessa lauseessa kirjoittaja puolestaan sitoutuu esittämäänsä argumenttiin. Bellin (1991, 208) mukaan esitetystä tiedosta etäännyttäminen on erityisen selvää tapauksissa, joissa toimittajat sijoittavat ainoastaan yksittäisiä sanoja lainausmerkkeihin. Koska liittoutumisasteen säätely siis osoittaa, kenen puolelle kirjoittaja asettuu, päätettiin kyseistä retorisen diskurssianalyysin keinoa hyödyntää tutkielmassa sisällönanalyysin ohella. Seksuaalinen häirintä on kiistanalainen ilmiö (Crouch 2000), joten uutisoinnin asemoitumisen tietynasteinen analysoiminen on olennaista varsinkin seksuaalisen häirinnän uhria ja häirinnästä syytettyä käsittelevissä uutisissa.