Avoliittolain 8 §:n mukaisen hyvityksen edellytykset avoliiton päättyessä
Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma 18.4.2020
Tekijä: Maija Niemeläinen 289190
Ohjaaja: Antti Kolehmainen
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yksikkö
Oikeustieteiden laitos
Tekijä
Maija Niemeläinen
Työn nimi
Avoliittolain 8 §:n mukaisen hyvityksen edellytykset avoliiton päättyessä
Pääaine
Siviilioikeus
Työn laji
Pro gradu -tutkielma
Aika Sivuja
X+56
Tiivistelmä
Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (26/2011, avoliittolaki) tuli voimaan aprillipäivänä vuonna 2011. Avoliittolakia sovelletaan avoliiton päättyessä eroon (avoliittolaki 1 §), eikä sillä ole vaikutuksia avoliiton aikana. Sukupuolineutraalia avoliittolakia sovelletaan henkilöihin, jotka ovat asuneet yhdessä vähintään viisi vuotta tai heillä on, tai on ollut, yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi (avoliittolaki 3 §). Avoliiton osateki- jöinä pidetään parisuhdetta, yhteisasumista sekä yhteistä taloutta. Lain esitöiden mukaan yhdenkin osatekijän puuttuessa avoliitto katsotaan päättyneeksi. Avoliittolaki toikin oikeusasteiden ratkaistavaksi kokonaan uuden kiistakapulan, joka koskee avoliiton määritelmää. Avopuolisot kinastelevat siitä, täyttääkö avoliiton pituus avoliit- tolain vaatimukset tai siitä, onko hyvitysvaatimus esitetty määräajan puitteissa. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei avoliittoja juridisessa mielessä tule pilkkoa osiin kevein perustein. Vahvana osoituksena avoliiton päättymi- sestä on pidetty toimia yhteisen omaisuuden realisoimiseksi tai pesänjakajan hakemista suorittamaan omaisuuden erottelu.
Ennen avoliittolain voimaantuloa ja avoliittolain soveltamisen ulkopuolelle jäävien avoliittojen osapuolien vä- liset kiistat ratkaistaan perusteettoman edun palautus -opin pohjalta, joka on muotoutunut vuosien saatossa oike- uskäytännössä ja -kirjallisuudessa. Opissa lähtökohtana on, että joku on saanut etua/hyötyä ja se on saatu perus- teetta ja toisen kustannuksella.
Avoliittolain 8 § perustuu edellä mainittuun oppiin. Avoliittolain 8 §:n mukaan avopuoliso voi saada hyvitys- tä, jos avopuolisoiden yhteistalouteen laittamat panokset ovat huomattavassa epätasapainossa ja omistussuhteiden jakaminen vain nimiperiaatteen pohjalta johtaisi epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen. Yhteistalouteen laitettu panos voi olla rahaa tai vaikka työtä. Panos voi olla annettu vain toisen omistaman omaisuuden hyväksi tai sijoi- tus yhteiseen talouteen. Avoliittolain tarkoituksena ei ole tuoda avoliittoa avioliiton rinnalle eikä hyvityksellä tasoiteta avopuolisoiden välistä varallisuuseroa avioliiton tasingon tapaan. Hyvityksen saaminen edellyttää, että toinen avopuolisoista on sijoittanut selkeästi enemmän työtä ja/tai rahaa yhteiseen talouteen verrattuna toisen avopuolison panokseen. Tavanomainen omaisuudesta huolehtiminen ja kunnossapito eivät oikeuta hyvitykseen.
Oikeuskäytännön perusteella vaikuttaisi siltä, että jos toinen avopuolisoista jää kotiin hoitamaan lapsia ja kotia ja toinen puolisoista käy kodin ulkopuolella palkkatöissä ovat avopuolisoiden väliset panokset lähtökohtaisesti tasa- painossa keskenään, eikä oikeutta hyvitykseen ole kummallakaan osapuolella.
Avopuolisot voivat sopia hyvityksestä vapaasti keskenään tai toisen avopuolison perillisten kanssa, jos avoliit- to on päättynyt toisen avopuolison kuolemaan. On hyvä huomioida, ettei hyvitys ole verovapaa saanto niin kuin avioliittolakiin perustuva tasinko. Avopuolisot, eloon jäänyt avopuoliso tai avopuolison perilliset voi hakea myös pesänjakajaa suorittamaan omaisuuden erottelu ja samalla ratkaisemaan hyvitysvaade. Pelkkä hyvitysvaade ilman omaisuuden erottelua tulee viedä suoraan käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
Avainsanat
Avoliitto, avoliittolaki, perusteettoman edun palautus, hyvitys.
SISÄLLYS
LYHENNELUETTELO ... X
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Parisuhde ja avoliitto ... 1
1.2 Avoliittolain säätämisen tausta, lähtökohdat ja tutkimuskysymys ... 2
1.3 Tutkimusmetodi ja rajaukset ... 5
1.4 Tutkielman rakenne ... 6
2 VARALLISUUS- JA OMISTUSSUHTEET AVOLIITOSSA ... 7
2.1 Nimiperiaate ... 7
2.2 Yhteisomistuslaki ... 8
2.3 Nimiperiaatteesta poikkeaminen ... 12
2.4 Perusteettoman edun palautus avoliittolain näkökulmasta ... 15
2.4.1 Oppi perusteettomasta edusta ... 15
2.4.2 Kotityö perusteettoman edun palautuksen edellytyksenä ... 16
2.4.3 Toisen omaisuuteen sijoitettu varallisuus hyvityksen edellytyksenä ... 17
2.4.4 Toisen omaisuuteen sijoitettu työpanos edun palautuksen edellytyksenä ... 18
2.5 Avoliittolain tahdonvaltaisuus ja sopimusvapaus ... 19
3 ERITYISLAILLA SÄÄNNELTY AVOLIITTO ... 22
3.1 Lyhyesti muutaman Euroopan maan avoliittoja koskevasta sääntelystä ... 22
3.2 Avoliitto ja avopuolison määritelmä ... 23
3.3 Yhteisasuminen ... 26
3.4 Yhteinen talous... 28
3.5 Omaisuuden erottelu, pesänjakaja ja hyvitys ... 31
4 AVOLIITTOLAIN HYVITYS JA PANOS ... 34
4.1 Avoliittolain hyvityksen edellytykset ... 34
4.2 Välillinen panos hyvitykseen oikeuttavana tekijänä ... 39
4.3 Hyvitysoikeuden edellytysten puuttuminen ... 41
4.4 Väitteet lahjasta, velasta ja työsuorituksesta ... 44
4.5 Panoksen antamisen ajallinen yhteys suhteessa avoliittoon ... 46
4.6 Hyvityksen määrä... 47
4.7 Hyvitysvaateiden vanhentuminen ... 49 5 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 52
LÄHTEET
KIRJALLISUUS Aarnio, Aulis,
– Laintulkinnan teoria. Yleisen oikeustieteen oppikirja. WSOY 1989.
– Mitä lainoppi on? Helsinki 1978.
Aurejärvi, Erkki – Hemmo, Mika. Velvoiteoikeuden oppikirja. 3. painos, 1. lisäpainos. Edita Prima Oy 2007.
Gottberg, Eva,
– Perhesuhteet ja lainsäädäntö. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisu- ja 2013.
– Omistusasunnon käytöstä parisuhteen päättyessä. Lakimies 4/2007 s. 600–631.
– Avoliitto, Velka, Kuittaus. Oikeustapauskommentti. Oikeustieto 3/2005 s. 5–7.
– Avoliitto. Perusteettoman edun palautus. Työpalkka. Oikeustapauskommentti Oikeus- tieto 6/1997 s. 14–16.
Gottberg-Talve, Eva, Avioliitonomaisen yhteiselämän sääntelystä. Lakimies 1982 s. 112–135.
Hemmo, Mika, Velvoiteoikeuden perusteet. Helsinki 2018.
Klami-Wetterstein, Paula, oikeustapauskommentti, Oikeustoimensovittelun käyttömahdolli- suuksista ja rajoista. Oikeustieto 5/2015 s. 3 – 4.
Karimaa, Eija, Perittävän avopuolison ja siihen rinnastuvan henkilön asema. Defensor Legis 4/2004, s. 711 – 718.
Kairinen, Martti, Työoikeus perusteineen. Raisio 2009.
Kangas, Urpo,
– Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet. 2. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2019.
– Perhevarallisuusoikeus. 3. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2018.
– KKO 2000:114 Yhteisomistus ja asumiskorvaus, teoksessa Timonen Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein. Alma Talent Focus. (Kangas KKO 2000:114)
Kolehmainen, Antti,
– KKO 2019:69 Hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta, teoksessa Timo- nen Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein. Vielä julkaisematon kommentti (Ko- lehmainen KKO 2019:69)
– KKO 2018:5 Hyvitys yhteisen talouden hyväksi annetusta panoksesta, teoksessa Ti- monen Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein. Alma Talent Focus. (Kolehmainen KKO 2018:5)
– KKO 2016:37 Omistusoikeus avioliitossa, teoksessa Timonen Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein. Alma Talent Focus. (Kolehmainen KKO 2016:37)
Kökkö, Matti, Asumishyötykorvaus. Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy, julkaistu 4.2.2016.
[https://www.lrhto.fi/artikkelit/perhe-ja-perinto/asumishyotykorvaus/] (20.1.2019) Laitinen, Anne, Avoliitto korvaa yhä useammin avioliiton. Turun Sanomat, julkaistu
22.11.2007.
[https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074241929/Avoliitto+korvaa+yha+useammin+avioli iton].
Lohi, Tapani, KKO 2010:66 Avopuolisoiden välisen edunpalautusvaateen vanhentuminen, teoksessa Timonen Pekka (toim.), KKO:n ratkaisut kommentein. Alma Talent Focus.
(Lohi KKO 2010:66) Mahkonen, Sami,
– Avioliittolaki ja avioliitonomainen yhteiselämä. Lakimies 6/1981 s. 535–548.
– Parisuhde ja vanhemmuus. Perheoikeudellinen tutkimus. Lakimiesliiton kustannus 1998.
Mikkola, Tuulikki,
– Avoliiton aikaiset panokset ja KKO 2018:5, Havaintoja hyvitysoikeuden edellytyksis- tä. Oikeustapauskommentti. Edilex 2018/22, 26.6.2018.
[www.edilex.fi/artikkelit/18889]
– Yhteisomistus. Helsinki 2017.
Nystén, Tiina, Parisuhteen juridiikka. Kauppakamarin kustannus 2015.
Pohjonen, Soile, Avoliitto sopimuksena. Lakimies 3/1995 s. 375–393.
Saarnilehto, Ari – Hemmo, Mika – Kartio, Leena, Varallisuusoikeus. Alma Talent Focus 2004.
Välimäki, Pertti, Osituksen sovittelu. Lakimiesliiton kustannus 1995.
VIRALLISLÄHTEET
HE 37/2010 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purka- misesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
LaVM 23/2010 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 37/2010 vp) laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttami- sesta.
Oikeusministeriö, Yhteistalouden purkaminen avoliiton päättyessä. Oikeusministeriön lausun- totiivistelmä 2009:6. Helsinki 2009.
Oikeusministeriö, Yhteistalouden purkaminen avoliiton päättyessä. Työryhmämietintö 2008:10. Helsinki 2008.
INTERNETLÄHTEET
Oikeusministeriö. Oikeusapu, millä tuloilla oikeusapua myönnetään.
[https://oikeus.fi/oikeusapu/fi/index/hakeminen/millatuloillaoikeusapuamyonnetaan.html ] (13.1.2020).
Tilastokeskus, Tilastot perheiden määrästä.
[https://www.stat.fi/til/perh/2018/perh_2018_2019-05-22_tie_001_fi.html] (28.10.2019).
Tilastojen käsitteet ja määritelmät. [https://www.stat.fi/til/perh/kas.html] (13.11.2019) Väestöliitto,
Tilastot avoliitoista.
[https://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/parisuhteet_
ja_seksuaalisuus/avoliitot/] (28.10.2019).
Parisuhteen lähtökohdista.
[https://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_lahtokohtia/]
(28.10.2019).
OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus
KKO 85 II 167 KKO 86 II 103 KKO 1988:27
KKO 1988:28 KKO 1988:85 KKO 1992:48 KKO 1993:168 KKO 2000:114 KKO 2010:57 KKO 2010:66 KKO 2016:37 KKO 2018:5 KKO 2019:69
Hovioikeudet
Helsingin HO
Helsingin HO 23.9.2013 t. 2512 Helsingin HO 29.10.2015 t. 1544 Helsingin HO11.12.2015 t. 1785 Helsingin HO 7.6.2017 t.740 Helsingin HO 19.6.2019 t.787 Helsingin HO 30.8.2019 t.1054
Turun HO
Turun HO 20.2.2015 t. 167 Turun HO14.7.2016 t. 741 Turun HO 30.8.2016 t. 876 Turun HO 22.3.2017 t. 281 Turun HO 6.11.2018 t.865 Turun HO 21.11.2018 t. 913
muut hovioikeudet
Vaasan HO 22.10.2015 t.503
Rovaniemen HO 1.3.2019 t. 80 Itä-Suomen HO 13.6.2019 t.312
LYHENNELUETTELO
AL Avioliittolaki 234/1929
Avoliittolaki Laki avopuolisoiden yhteiselämän purkamisesta 26/2011 EYL Laki eräistä yhteisomistussuhteista 180/1958
HE hallituksen esitys
HO hovioikeus
KKO korkein oikeus
LaVM Lakivaliokunnan mietintö
PK Perintökaari 40/1965
VanhL Laki velan vanhentumisesta 728/2003
1 JOHDANTO
1.1 Parisuhde ja avoliitto
Parisuhdetta voidaan pitää yhtenä elämämme merkittävimmistä ihmissuhteista. Hyvinvoivan parisuhteen myötä lisääntyy henkinen hyvinvointimme ja tämä heijastuu myös lähipiiriimme.1 Avoliitto on suosittu parisuhdemuoto avioliiton rinnalla. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2018 lopussa Suomessa oli yhteensä 1 472 000 perhettä, joista avoliittoperheitä 23 % 2. Samaa sukupuolta olevat yhdessä asuvat henkilöt eivät näy tilastokeskuksen tilastoissa avopareina.
Samoin alle 18-vuotiaat sekä henkilöt, joiden ikäero on yli 16 vuotta, eivät ole mukana tilas- toissa.3 Näin ollen tilastojen ulkopuolelle jää jonkin verran pareja, jotka todellisuudessa elävät avoliitossa ja toisaalta avopareiksi on saatettu katsoa sellaisia henkilöitä, jotka asuvat yhdessä, mutta eivät ole suhteessa keskenään. Tilasto on siis ainoastaan suuntaa antava. Avoliittojen suosio on ollut kasvussa jo pidemmän aikaa erityisesti nuorten keskuudessa. Myös ensimmäi- nen lapsi syntyy nykyään yhä useammin avoliiton aikana.4 Avoliittojen lisääntymisellä on kääntöpuoli: avoliitot päättyvät selvästi useammin eroon avioliittoihin verrattuna5. Yhtenä syytä tähän lienee avoliiton helppo muodostettavuus avioliittoon verrattuna.
Itse pidän avoliittoa yhtenä parisuhteen ilmenemismuotona. Kun aikaa vietetään paljon yhdes- sä, ei ole järkevää maksaa kuluja kahdesta asunnosta, kun toinen asunnoista olisi usein tyhjil- lään. Avioliitto ei usein ole ajankohtainen suhteen ollessa vielä suhteellisen tuore, koska avio- liitto tuo tullessaan huomattavasti avoliittoa enemmän juridisia oikeuksia ja velvollisuuksia, kuten keskinäisen elatusvelvollisuuden, avio-oikeuden toisen omaisuuteen ja perintöoikeuden.
Avioliitto vaikuttaa myös siihen, miten omaisuus jaetaan, jos avioliitto päättyy eroon. Avolii- tossa asutaan ja eletään yhdessä ilman avioliiton mukanaan tuomia oikeuksia ja velvollisuuk- sia vaikkakin taloudellista yhteisyyttä onkin useimmissa avoliittotapauksissa havaittavissa.
1 Väestöliitto, kohta parisuhteen lähtökohtia.
2 Tilastokeskus, tilastot 2018, kohta perheiden määrä kääntyi laskuun. Näissä tilastoissa ei ole mukana samaa sukupuolta olevat avoparit. Avoliittolakihan on siitä edistyksellinen laki maassamme, että se on sanamuodoltaan täysin sukupuolineutraali jo voimaan tullessaan vuonna 2011.
3 Tilastokeskus, tilastot 2018, kohta käsitteet ja määritelmät, avoliitto.
4 Väestöliitto, tilastoja, kohta avoliitto.
5 Turun Sanomat 2007.
Asun avopuolisoni kanssa omistamassani rivitalohuoneistossa ja olemme jakaneet asumisen kulut keskenämme suullisella sopimuksella. Vasta opintojeni aikana sain tietää tarkemmin avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetusta laista (26/2011, avoliittolaki) ja sen taustalla olevasta ajatuksesta parantaa avopuolisoiden välistä oikeusturvaa eron jälkeen. Avo- liittolaki tuo mukanaan tilaisuuden saada pesänjakaja hoitamaan avopuolisoiden omaisuuden erottelun, jos se ei ole keskenään sopimalla onnistunut. Lisäksi avopuoliso voi saada hyvitystä toiselta avopuolisolta, mikäli avoliittolain 8 §:n mukaiset hyvityksen edellytykset täyttyvät.
Vaikka avoliittolaki ei osaltamme vielä avoliiton lyhyen keston takia tule sovellettavaksi6, niin kuitenkin kiinnostus pro gradu -tutkielman aihetta kohtaan kumpuaa pitkälti omasta elämänti- lanteestani.
1.2 Avoliittolain säätämisen tausta, lähtökohdat ja tutkimuskysymys
Avoliittojen lisääntyessä on käyty jo jonkin aikaa keskustelua siitä, tulisiko avoliittoja säännel- lä jotenkin. 80-luvulla avoliitosta käytettiin usein käsitettä avioliitonomainen yhteiselämä.7 Jo tuolloin esimerkiksi Gottberg-Talve vastusti avoliittojen sääntelyä. Hän esitti näkemyksen, että henkilö, joka ei halua avioliiton oikeusvaikutuksia syntyväksi, jättää avioliiton solmimat- ta8. Myös jo olemassa olevat sopimus- ja testamenttivapaus ovat toimineet argumentteina vas- tustettaessa avoliittolakia ja sen tarpeellisuutta. Liian laajaa avoliittolakia on myös pidetty va- linnanvapauden liiallisena rajoittamisena.9 Toisaalta sopimus- ja testamenttivapaudella perus- telu sisältää oletuksen siitä, että niiden suomista mahdollisuuksista oltaisiin hyvin perillä maal- likoidenkin parissa. Mahkonen on kuitenkin todennut, etteivät maallikot tiedä heidän toimien juridisista seuraamuksista ja tämä ilmenee oikeuskäytännöstä10. Avoliittojen sääntelyn vastus- tajien että kannattajien perustelut ovat hyväksyttäviä ja niistä on helppo havaita, miksi avoliit- tojen sääntelyn tarpeesta on ollut yleisesti ottaen erimielisyyttä. Avoliittoa vastustaneiden ar- gumentit lienevät myös syy, minkä vuoksi avoliittolaki tuli lopulta voimaan alkuperäistä esi-
6 Avoliittolain soveltamisen edellytyksistä työssä hieman tuonnempana.
7 Gottberg-Talve 1982, s. 112–113 ja Mahkonen 1981, s. 535.
8 Gottberg-Talve 1982, s. 113.
9 Lausuntotiivistelmä 2009:6, s. 13–14.
10 Mahkonen 1998, s. 171.
tystä huomattavasti suppeampana11. Mielestäni Kangas on osuvasti puolustanut avoliittojen sääntelyn tarvetta ja todennut että:
”Oikeudenmukaisuus on läpikotaisin yhteiskunnallinen asia, jonka sisältöä ei voi jättää kenenkään yksin päätettäväksi. Silloin vissi määrä yksilön valinnanvapautta rajoittavaa paternalismia on tarpeen, jotta yksityiset mielihalut eivät pääse liiaksi määrittämään oi- keudenmukaisen ratkaisun lopputulosta. Viime kädessä se on myös yksilön oman edun mukaista.”12
Rakkauden alkuhuumassa ei osata tai haluta miettiä sitä vaihtoehtoa, että rakkaus voi loppua ja parisuhde päättyä eroon. Varsinkin jos toinen osapuoli kokee tulleensa loukatuksi, voi olla vaikeaa sopia asioista järkevästi. Olen Kankaan ja Mahkosen kanssa samaa mieltä siitä, ettei- vät kaikki kansalaiset ole perillä valintojensa ja tekojensa juridisista seuraamuksista. Tämän vuoksi on jouduttu säätämään lakeja, jotka ohjaavat käyttäytymistämme ja joiden pohjalta viimekädessä ratkotaan erilaisia riitatilanteita mahdollisimman oikeudenmukaisesti tuomiois- tuimissa asti.
Avoliittolaki on suhteellisen uusi laki. Se tuli voimaan 1. huhtikuuta 2011. Avoliittolain esi- töistä löytyy katsaus avoliittoihin liittyvistä tutkimuksista ja tilastotiedoista, joissa on selvitetty avoliittoperheiden sisäistä työnjakoa sekä taloutta. Tutkimusten perusteella on selvää, että myös avoliitoissa rahaa käytetään yhdessä, työnjakoja on suunniteltu sekä omaisuuden yhteis- omistus on yleistä.13 Rahankäytön suhteen avoliitot eivät eroa merkittävästi avioliitoista, vaan molemmissa on tavallista jakaa yhteinen talous ja panostaa yhteiseen talouteen. Varsinkin pit- kään yhdessä ollut pariskunta, jolla on yhteisiä lapsia, muodostaa välilleen työnjaon sekä ta- loudellisen riippuvuuden, mikä muistuttaa pitkälti avioliittoa.14 Tämä myös lienee yksi syy siihen, että avoliittolakia sovelletaan ilman aikarajoitusta avopuolisoihin, joilla on tai on ollut yhteinen lapsi.
11 Lausuntotiivistelmä 2009:6, s. 13.
12 Kangas 2018, s. 286–287.
13 HE 37/2010 vp, s. 6–9.
14 Karimaa 2004, s. 712.
Avoliittolaki säädettiin, koska pidettiin epätyydyttävänä tilannetta, jossa avoliiton päättyessä ei ollut mitään erityislainsäädäntöä, joka sääntelisi asiasta ja johon voisi turvautua. Aikaisem- min avopuolisoiden väliset kiistat ratkaistiin samojen periaatteiden mukaan kuin kahden toisil- leen vieraan väliset kiistatkin. Todellisuudessa suhteen läheisyys on kuitenkin voinut vaikuttaa lopputulokseen tuomioistuinten tekemässä kokonaisharkinnassa.
Avopuolisolla ei ole ollut mahdollisuuksia saada mitään turvaa toisen avopuolison kuollessa myöskään jäämistöoikeudellisen lainsäädännön puitteissa15. Nystén onkin kärjistetysti toden- nut, että avopuolisot ovat siinä suhteessa lainsäädännön näkökulmasta edelleen vieraita toisil- leen16. Avoliittolain yhtenä tarkoituksena onkin edistää oikeudenmukaista omaisuuden jakoa avoliiton aikana kertyneen omaisuuden osalta17. Pesänjakajan saaminen selvittämään omai- suuden erottelua avoliitossa on yksi oikeussuojakeino avoliiton päättymisen varalle, jos yhteis- tä sopimusta omaisuuden erottelusta ei ole pystytty tekemään. Avoliittolailla ei kuitenkaan tuoda avoliittoja avioliiton kanssa samalle viivalle, joten avopuolison oikeudet taikka velvolli- suudet eivät ole verrattavissa aviopuolisoiden oikeuksiin tai velvollisuuksiin18.
Avoliittolailla parannetaan avopuolisoiden mahdollisuuksia vaatia hyvitystä erityislain nojalla.
Avoliittolain hyvityspykälän taustalla on vahva aikaisempia avoliittoriitoja koskeva oikeus- käytäntö sekä muun muassa oppi perusteettomasta edusta. Avoliittolain 8 § selkeyttää puo- lisoiden omaisuutta koskevien riitojen ratkaisua, kun hyvitysvaateen voi perustaa suoraan eri- tyislainsäädäntöön.
Avoliittolain 8.1 §:n mukaan avopuolisolla on oikeus saada hyvitystä, jos hän on yhteistalou- den hyväksi antamallaan panoksella edesauttanut toista puolisoa kartuttamaan tai säilyttämään
15 HE 37/2010 vp, s. 1, 10. Tältä osin avoliittolaki tuli voimaan alkuperäistä esitystä huomattavasti suppeampana eikä jäämistöoikeudemme mukaan avopuolisolla ole edelleenkään juuri turvaa avopuolison kuollessa. Perintökaa- ren 8 luvun 2 §:ssä säädetään ainoastaan avopuolison mahdollisuudesta saada harkinnanvaraista avustusta kuol- leen avopuolison jäämistöstä. Tämän oikeuden turvaamiseksi avoleski voi vaatia pesänselvittäjää tai pesänjakajaa (PK 19:1.2 ja 23:12.2) Ainakin Karimaa vastusti avopuolisoiden perintöoikeutta. Perintöoikeuden osalta hän piti ongelmallisena sitä, että mahdollinen perintöoikeus linkittyisi epämääräisiin ajankohtiin, eikä edes avoliitossa olevat välttämättä tiedostaisi tämän perintöoikeuden alkamisajankohtaa. Katso tarkemmin Karimaa 2004, s. 711–
718.
16 Nystén 2015, s. 98.
17 LaVM 23/2010 vp, s. 2.
18 HE 37/2010 vp, s. 13.
omaisuutta niin, että yhteistalouden purkaminen vain omistussuhteiden perusteella johtaisi siihen, että toinen avopuoliso hyötyisi toisen kustannuksella perusteettomasti. Edellä mainittu- ja panoksia voivat olla työ yhteisen talouden tai toisen omaisuuden hyväksi, varojen käyttö yhteiseen talouteen, varojen käyttö toisen omistamaan omaisuuteen tai muu näihin verrattava toiminta (avoliittolaki 8.2 §). Oikeutta hyvitykseen ei kuitenkaan ole, jos saatu perusteeton etu on olosuhteet huomioiden vähäinen (avoliittolaki 8.3 §).
Jäin pykälän luettuani miettimään muun muassa sitä, että millä edellytyksillä avopuolisollani voisi olla oikeus vaatia minulta hyvitystä tai millä edellytyksillä minun olisi mahdollista vaatia hyvitystä häneltä? Kun puhutaan yli 30-vuotiaista henkilöistä, ei lienee harvinaista, että jom- mallakummalla suhteen osapuolista on jo ennen suhteen alkamista omistusasunto. Jonkin ai- kaa seurusteltua kenties muutetaan yhteen toisen omistamaan asuntoon. Miten tässä vaiheessa asumisen ja muut yhteisen talouden kulut tulisi jakaa, etteivät ne loisi vuosien saatossa edelly- tyksiä hyvityksen vaatimiselle, eli kerryttäisi toisen omaisuutta toisen avopuolison kustannuk- sella? Voivatko edellä mainitut arkiset kulut edes oikeuttaa avoliittolain 8 §:n mukaiseen hyvi- tykseen?
Näin ollen tässä perheoikeuden alaan sijoittuvassa tutkielmassa on tarkoituksena perehtyä avo- liittolain 8 §:ään ja selvittää:
1. Millä edellytyksillä avopuoliso voi olla velvollinen maksamaan hyvitystä toiselle avopuolisolle?
2. Miten hyvityksen suuruus määräytyy?
1.3 Tutkimusmetodi ja rajaukset
Oikeustiede on tiedettä oikeudesta19. Oikeustieteen yhtenä tarkoituksena on selvittää voimassa olevan oikeuden sisältö eli avata tarkemmin, mitä erilaisilla oikeussäännöillä tarkoitetaan.
Lainoppi eli oikeusdogmatiikka on yksi oikeustieteen tutkimusala ja sitä pidetään käytännön- läheisenä tutkimuksena, koska sen avulla etsitään vastausta voimassa olevan oikeuden sisäl-
19 Aarnio 1989, s. 47. Aarnio pitää tätä luonnehdintaa tässä muodossa mitään sanomattomana.
töön. Puhutaan oikeusnormien tulkinnasta ja systematisoinnista.20 Tulkinnalla ja systema- tisoinnilla pyritään muodostamaan tutkittavasta asiasta hyväksyttävien oikeuslähteiden, sään- töjen ja periaatteiden avulla looginen kokonaisuus. Lainopissa ei haeta vastausta yksittäiseen todelliseen tapaukseen, vaan pyritään etsimään vastausta yleisempään oikeuskysymykseen.
Lopputuloksena voi myös olla, ettei kysymykseen saada kovinkaan yksiselitteistä vastausta, koska ratkaisupakkoa oikeustieteilijöillä ei tuomareiden tapaan ole. 21
Tutkielmassa käytettävä tutkimusmetodi on siis käytännöllinen lainoppi, koska tarkoituksena on systematisoida ja tulkita voimassaolevaa oikeutta, tässä tapauksessa erityisesti avoliittolain 8 §:ä ja antaa tulkintasuositus säännöksen tulkinnasta. Tutkielman näkökulma de lege lata.
Avoliittolain 8 §:ssä on joitakin käsitteitä, joiden tarkka merkityssisältö ei selviä suoraan lain tai sen esitöiden perusteella, kuten esimerkiksi se, mitä tarkoitetaan perusteettomalla edulla tai voiko annettu panos olla välillinen ja oikeuttaa hyvitykseen. Tukea avoliittolain 8 §:n tulkin- taan on tarkoitus hakea niin lain esitöistä, oikeuskirjallisuudesta sekä ainakin korkeimman oikeuden ja mahdollisesti myös hovioikeuksien ratkaisuista. Tutkielman tutkimuskysymykset itsessään rajaavat aihetta melko tiiviisti, joten erillisiä rajauksia työn sisällön osalta ei ole teh- ty.
1.4 Tutkielman rakenne
Tutkielma koostuu johdannon ja johtopäätöksien lisäksi kolmesta pääluvusta. Toisessa luvussa käsitellään avopuolisoiden välisiä varallisuus- ja omistussuhteita avoliittolain näkökulmasta sekä oikeuskäytäntöä ajalta ennen avoliittolakia, mikä perustuu muun muassa oppiin perus- teettoman edun palautuksesta. Kolmannessa luvussa käsitellään avoliiton ja avopuolison mää- ritelmää sekä käydään lyhyesti läpi omaisuuden erottelua sekä pesänjakajan määräämisestä osittain avoliittolain 8 §:n näkökulmasta käsin. Neljännessä luvussa käsitellään avoliittolain 8
§:n mukaisen hyvityksen edellytyksiä ja panoksia, joiden perusteella hyvitys voi tulla makset- tavaksi. Lisäksi käsitellään muita hyvitykseen liittyviä seikkoja.
20 Aarnio 1978, s. 52.
21 Aarnio 1989, s. 47–48, 53, 57, 61.
2 VARALLISUUS- JA OMISTUSSUHTEET AVOLIITOSSA
2.1 Nimiperiaate
Avoliittolain lähtökohtana on nimiperiaate, eli kumpikin omistaa sen omaisuuden, joka on hänen nimissään (avoliittolaki 5 §).22 Merkitystä ei ole sillä, miten tai milloin kyseinen omai- suus on saatu tai hankittu. Avopuolisoiden omaa omaisuutta on siis ennen avoliittoa, sen aika- na ja avoliiton päättymisen jälkeen hankittu, peritty tai lahjana saatu omaisuus. Lain esitöissä on todettu, että omaisuuden omistussuhteet selvitetään tavanomaisia varallisuusoikeudellisia periaatteita noudattaen.23 Lähtökohtana on, että kiinteän omaisuuden omistaa se, jonka nimissä on lainhuuto. Rekisteröitävän omaisuuden osalta omistajana pidetään rekisteriin merkittyä henkilöä. Rekisteröintiä edellyttävän omaisuuden osalta, omaisuuden omistaja on lähtökohtai- sesti helppo selvittää, mutta tällöinkin on syytä tarkistaa rekisterimerkintöjen vastaavuus suh- teessa osapuolten tarkoitukseen. Omistaja voi käydä ilmi esimerkiksi osamaksusopimuksesta tai muista dokumenteista, kuten kauppakirjasta tai ostosopimuksesta. Myös omaisuuden hal- linta luo omistusolettaman. Avoliitossa myös avopuolisoiden ottamat velat ovat erillisiä.
Avioliittolain lähtökohtana on myös edellä mainittu nimiperiaate. Aviopuolisoiden osalta vel- kojen erillisyys on pääsääntö, jossa on kaksi poikkeusta. Puolisot vastaavat yhdessä velasta, jonka he ovat yhdessä ottaneet tai joka on elatusvelkaa (AL 52.2 §). Käytännössä avio-oikeus ja tasinkojärjestelmä24 tasaavat puolisoiden varallisuuseroja vasta avioliiton päättyessä tehtä- vän osituksen yhteydessä, mikäli puolisot eivät ole tehneet avioehtoa tai muuta sopimusta asi- asta (AL 35 § ja 90 §). Avio-oikeutta on siten kuvattu lähinnä laskennalliseksi käsitteeksi, koska omistussuhteisiin sillä ei ole vaikutusta25. Kuitenkin jos aviopuolisot ovat poistaneet avio-oikeuden toisiltaan, ovat he melkein samassa asemassa kuin avopuolisot keskenään26. Toisaalta aviopuolisoiden, jotka ovat tehneet avioehtosopimuksen, on selkeämmin tiedostetta-
22 On syytä huomata, ettei avopuolisoilla ole käytettävissään avioliittolain kaltaista omaisuuden tasausjärjestel- mää.
23 HE 37/2010 vp, s. 21.
24 Avioliiton päättyessä omaisuus on laskennallisesti yhteistä ositusprosessin kuluessa.
25 Nystén 2015, s. 17.
26 Näin myös Gottberg 2013, s. 65.
va omaisuuksien erillisyys. Erityisesti niissä tilanteissa, joissa avioehdon tekemisen ja omai- suuden hankinnan välinen aika on lyhyt.27
Koska nimiperiaate on vahva lähtökohta, ei korkeimman oikeuden ratkaisussa 2010:57 esitetty vaatimus omistussuhteen vahvistamisesta nimiperiaatteen vastaisesti menestynyt. Näyttöä ei ollut siitä, että kiinteistöä hankittaessa olisi toimittu molempien osapuolien lukuun. Yksistään se seikka, että taustalla oli pitkä liitto ja että kiinteistö oli ollut pitkään aviopuolisoiden yhtei- nen koti, eivät riitä osoittamaan hankintatarkoitusta molempien yhteiseen lukuun. Samoin ar- vioitiin tilannetta ratkaisussa KKO 2016:37 siitäkin huolimatta, että myös toinen aviopuo- lisoista oli osallistunut kiinteistön hankinnan rahoittamiseen. Vaikka näissä ratkaisuissa oli kyse aviopuolisoista, on mielestäni vieläkin epätodennäköisempää, että vaateet olisivat menes- tyneet avopuolisoiden ollessa kyseessä. Kolehmainen on todennut, ettei kyseisen ratkaisun merkitys kuitenkaan rajoitu vain aviopuolisoiden välisiin tilanteisiin, vaan että ratkaisulla olisi samanlainen merkitys arvioitaessa avopuolisoiden välistä tilannetta28. Avo- ja aviopuolisoiden välisiä omistuskiistoja arvioidaan siis samojen edellytysten mukaan.
2.2 Yhteisomistuslaki
Kuten aikaisemmin kävi ilmi, avoliittolain säännökset tulevat sovellettavaksi vasta avoliiton päättyessä. Avoliittolain soveltamisen ulkopuolelle jää paljon avoliittoja, koska lain sovelta- misen edellytykset eivät vielä täyty. Toisaalta avoliittolaki ei sen tarkemmin sääntele, miten omaisuuden yhteisomistus tulisi purkaa avoliiton taikka parisuhteen päättyessä. Avioliittolain 24 §:n (411/1987) nojalla tuomioistuin voi aviopuolisoiden yhteisestä tai vain toisen aviopuo- lison tekemästä hakemuksesta päättää, kumpi puolisoista on enemmän asunnon tarpeessa.
Enemmän asunnon tarpeessa olevan puolison annetaan jäädä asumaan yhteiseen kotiin ja toi- nen puoliso velvoitetaan muuttamaan pois. Avoliittolaki ei tässä suhteessa tuonut muutosta tilanteeseen, koska se ei sisällä edellä mainittua avioliittolain kaltaista säännöstä. Avopuo- lisoiden osalta eteen voi edelleen tulla hankalia tilanteita, joissa riitaisa avopari ei pääse yh- teisymmärrykseen esimerkiksi asumisjärjestelyistä parisuhteen päättyessä. Avopuolisoiden
27 Mahkonen 1998, s. 155.
28 Kolehmainen, KKO 2016:37 kohta mitä ratkaisusta seuraa?
väliset riidat ratkaistaan kuten aikaisemminkin eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain (180/1958, yhteisomistuslaki, EYL) perusteella.
Eräistä yhteisomistussuhteista annetussa laissa säännellään nimensä mukaisesti yhteisesti omistetuista esineistä. Nämä esineet voivat olla kiinteitä tai irtaimia esineitä (EYL 1.1 §).
Omistajia on siis oltava vähintään kaksi. Omistus voi olla määräosaista, jolloin omistusosuus voidaan ilmaista esimerkiksi murtoluvulla 1/3. Käytännössä avoliiton aikana ja avoliiton päät- tyessä avopuolisoiden väliset riidat omistus- ja käyttökorvauskysymykset ratkaistaan edelleen, kuten kahden toiselle vieraan henkilön väliset kiistat.Todellisuudessa läheissuhteella voi kui- tenkin olla merkitystä näyttöä arvioitaessa29.
Lähtökohtana on, että esine omistetaan yhtä suurin osuuksin, ellei muuta ole sovittu. Yhteis- omistuksen purkamiseksi omaisuus esisijaisesti jaetaan kahtia, jos se on mahdollista. Mikäli esine on sellainen, ettei sen jakaminen ole mahdollista tai omaisuuden arvo alenisi voi purka- mista haluava taho hakea käräjäoikeudelta yhteisomistussuhteen purkamista ja uskottua miestä hoitamaan omaisuuden realisointi omistajien puolesta. Samoin menetellään, jos omaisuuden jakamista ei voi toteuttaa järkevin kustannuksin. Uskotuksi mieheksi ehdotetaan usein suos- tumuksensa antanutta asianajajaa. Uskotun miehen toimivalta rajoittuu ilman erillistä oikeuden määräystä tai osapuolten pyyntöä omaisuuden myyntiin ja rahojen tilitykseen.30
Yhteisomistajalla on oikeus muita yhteisomistajia kuulematta luovuttaa oma osuutensa ja muutenkin siitä määrätä. Yhteisomistajalla on myös oikeus käyttää yhteistä esinettä hyväkseen sellaisella tavalla, ettei hänen toimenpiteensä loukkaa muiden yhteisomistajien vastaavia oike- uksia ja etuja (EYL 3 §). Mikäli yhteisomistaja siis estää toista yhteisomistajaa käyttämästä omaisuutta hyödykseen, hän voi joutua korvausvastuuseen menettelynsä seurauksena kuten ratkaisussa KKO 1992:48. Avoliiton päätyttyä toinen puolisoista oli ottanut ajoneuvot hallin- taansa ja estänyt näin toista puolisoa käyttämästä ajoneuvoja hyödykseen. Ajoneuvot hallin- taansa ottanut joutui maksamaan korvausta ajoneuvojen arvonalennuksesta sekä haitasta, joka
29 Mikkola 2017, s. 155. näin myös Klami-Wetterstein 2015, s. 3.
30 Nystén 2015, s. 100–101.
aiheutui, kun toinen puolisoista ei voinut käyttää ajoneuvoja hyödykseen kuten avoliiton aika- na.
Korkein oikeus on puolestaan todennut ratkaisussa 2000:114, että laista ei voi kuitenkaan pää- tellä sitä, että jos yhteisomistaja käyttää vapaasta tahdostaan omaisuuttaan vähemmän, kuin mihin hänellä olisi omistusoikeutensa puolesta oikeus, että hänellä olisi tällöin oikeus korva- ukseen muilta, jotka käyttävät omaisuutta hyödykseen enemmän.
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2000:114 ei ole kyse avoliittolain 8 §:n hyvityksestä, mutta kuitenkin sellaisesta korvauksesta, jonka lakia opiskelematon tai asiaan perehtymätön voisi mieltää kuuluvan hyvityksen piiriin ja joka voi realisoitua avopuolisoiden kesken. Aikaisem- min mainitussa ratkaisussa on kysymys siitä, estyikö yhteisesti omistetun huoneiston käyttö välirikon takia ja onko toisella osapuolella näin ollen oikeus saada asumishyötykorvausta. Ta- pauksessa avopuolisot A ja B omistivat yhdessä huoneiston, josta B muutti pois vapaaehtoi- sesti välirikon vuoksi A:n jäädessä edelleen asumaan huoneistoon. A:n oli tarkoitus ostaa B:n osuus asunnosta itselleen. Yhteisomistussuhteen purkaminen kuitenkin viivästyi huomattavas- ti, koska osapuolet eivät päässeet asiasta sopimukseen. Koska B ei voinut käyttää asuntoa hyödykseen, aiheutui hänelle tästä haittaa. Vastaavasti kun A sai asua huoneistossa yksin, sai hän tästä hyötyä ja hänen tuli maksaa B:lle korvausta kohtuulliseksi katsottavan ajan jälkeen asunnon myyntiin saakka. Kohtuulliseksi katsottava aika arvioitiin ja kohtuulliseksi katsotta- valla ajalla tarkoitettiin tässä tapauksessa sitä aikaa, joka olisi vaadittu yhteisen omaisuuden omistussuhteiden järjestelemiseen.
A ja B eivät olleet keskenään sopineet mitään asunnon käytön korvauksesta. A:n oli ollut tar- koitus lunastaa huoneisto itselleen, mutta osapuolet eivät olleet päässeet asiasta sopimukseen ja huoneiston lunastus viivästyi huomattavasti. A katsoi, että B oli muuttanut huoneistosta vapaaehtoisesti eikä hän ollut estänyt tätä käyttämästä huoneistoa hyödykseen. Korkein oikeus kuitenkin päätyi siihen, että välirikko muodostaa tosiasiallisen esteen31 B:lle käyttää asuntoa
31 Tähän näkemykseen on helppo yhtyä, Mikäli puolisoiden välit ovat pahasti tulehtuneet ja riitaisat, on vaikea enää kuvitella asumista saman katon alla.
kotinaan ja näin ollen tästä aiheutuu hänelle haittaa. B:lle tuli maksaa kohtuulliseksi arvioitu korvaus.
Ratkaisun luoma oikeusohje on mielenkiintoinen, koska se ei perustu suoraan lakiin. Lähtö- kohtaisesti yhteisesti omistetussa asunnossa asuminen on ilmaista siihen asti, kunnes vaatimus yhteisomistajuuden purkamisesta on tehty. Sen jälkeen asuntoon asumaan jääneen tulee mak- saa kohtuullinen korvaus asumisestaan, joka on käyvän vuokran tasoa kohtuullisella vähen- nyksellä vähennettynä.32
Gottberg on todennut, ettei poismuuttaneen tarvitse osoittaa, ettei hän ole voinut käyttää asun- toa hyväkseen esimerkiksi asunnon lukkojen vaihdon vuoksi33. Korvauksen suuruutta arvioita- essa otettiin huomioon se, että A oli maksanut huoneiston yhtiövastikkeet kokonaisuudessaan.
Erikoisen ratkaisusta tekee se seikka, ettei korvauksen maksamisen alkamista sidottu mihin- kään erityiseen tapahtumaan, kuten erilleen muuttoon tai kanteen nostamisen päivämäärään.
Epäselväksi jää se, miten korvauksen määrää tulisi arvioida tulevaisuudessa vastaavanlaisissa tapauksissa.34 Gottberg on todennut, että korvauksen suuruuden määrittelyssä olisi luonteva lähtökohta käypä vuokra, mutta tältä osin korvauskäytäntö on ollut vaihteleva.35
Avioerojen käsittelyssä on mielestäni käytössä vastaavan kaltainen korvausmenettely kuin korkeimman oikeuden ratkaisussa 2000:114. Sekään ei perustu suoraan lakiin. Asumishyöty- korvaus on syntynyt avioero-osituskäytännössä ja sittemmin se on vakiintunut osaksi avioero- ositusta. Asumishyötykorvausta tulee maksaa lähtökohtaisesti niissä tilanteissa, joissa toinen aviopuolisoista on jäänyt asumaan puolisoiden yhteiseen kotiin toisen muuttaessa pois. Kor- vausta maksetaan siitä hetkestä alkaen, kun avioero on tullut voimaan eli lainvoimaiseksi. Tätä aikaisemmin korvausta ei voi saada, koska aviopuolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus.36
32 Kangas KKO 2000:114, kohta mitä ratkaisusta seuraa?
33 Gottberg 2007, s. 605.
34 Näin myös Gottberg 2007, s. 605 ja Mikkola 2017, s. 163–164.
35 Gottberg 2007, s. 606.
36 Näin esimerkiksi Kökkö 2016, artikkelit, perhe ja perintö, kohta asumishyötykorvaus. tai Gottberg 2007, s.
600–603.
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2000:114 maksettavaksi määrätty käyttökorvaus siis ei kuulu avoliittolain 8 §:n hyvityskorvauksen piiriin. Käyttöhyötykorvausta avopuoliso joutuu hakemaan edelleen perustuen perusteettoman edun palautukseen37. Varsinaista avoliittolain 8
§:n mukaista hyvitystä arvioitaessa avopuolison avoliiton aikana mahdollisesti saama asumis- hyöty kuitenkin huomioidaan panosten tasapainoa arvioitaessa, esimerkiksi tilanteissa, joissa toinen on asunut asunnossa osallistumatta juurikaan asunnon kuluihin.
2.3 Nimiperiaatteesta poikkeaminen
Avopuolisoiden välirikossa sovelletaan vielä avoliittolain voimaantulon jälkeenkin yhteis- omistuslain säännöksiä. Niiden perusteella ratkaistaan edelleen riidat, joita voi tulla ennen kuin puolisoiden omaisuuden erottelu on suoritettu. Toinen puoliso voi esimerkiksi estää toista puolisoa käyttämästä hyödykseen omaisuutta, joka on aikaisemmin ollut yhteisessä käytössä, mutta on esimerkiksi nimiperiaatteen mukaan vain toisen omaisuutta. Tällainen tilanne oli korkeimman oikeuden ratkaisussa 1992:48, jossa ajoneuvot katsottiin lopulta yhteiseksi omai- suudeksi rekisteröintimerkinnöistä huolimatta. Kyseisessä tapauksessa neljä vuotta kestäneen avoliiton aikana oli ostettu kaksi ajoneuvoa. Ajoneuvot katsottiin hankitun A:n ja B:n yhtei- seen käyttöön ja molempien katsottiin osallistuneen ajoneuvojen hankinnan rahoittamiseen.
Ajoneuvot kuitenkin rekisteröitiin yksin B:n nimiin, A:n pitäessä rekisteröintiä vain muodolli- suutena. Avoliiton päätyttyä B otti yhteisesti omistetut ajoneuvot hallintaansa ja esti näin A:ta käyttämästä ajoneuvoja hyödykseen. Ajoneuvot hallintaansa ottanut B joutui maksamaan kor- vausta ajoneuvojen arvonalennuksesta sekä haitasta, joka aiheutui, kun A ei voinut käyttää ajoneuvoja hyödykseen kuten avoliiton aikana. Gottberg on todennut, että mikäli yhteisomis- tusta vaativa ei pysty osoittamaan yhteisomistustarkoitusta täytyy hänen tyytyä vaatimaan hy- vitystä panoksesta yhteisen talouden ja asunnon eteen38.
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1985 II 167 päädyttiin siihen, että yhteisesti hankitun huo- neiston omistusosuudet määräytyivät puoliosuuksien sijaan avopuolisoiden huoneiston han- kintaan sijoittamien varojen suhteessa. Kyseisessä tapauksessa olosuhteista kävi suhteellisen selkeästi ilmi, että huoneisto oli ollut tarkoituskin omistaa sijoitettujen panosten suhteessa.
37 Nystén 2015, s. 103.
38 Gottberg 2013, s. 66.
Kyseessä oli iäkkäämpi pariskunta, joka oli rahoittanut yhteisen asunnon niin, että toinen oli maksanut siitä 71 % ja toinen 29 %. Vaikka yhteisomistuslain lähtökohtana siis on yhteisomis- tus yhtä suurin osuuksin (EYL 2 §), siitä voidaan poiketa, jos riittävän selvä näyttö osoittaa muuta. Yhtenä kriteerinä riidan arvioinnissa on sijoituspanokset ja mitä voidaan näyttää toteen esimerkiksi velkojen lyhentämisestä. Avopuolisoiden on hyvä huomioida jo omaisuutta han- kittaessa, että mahdollisia omistussuhteita koskevan riidan arviointiin voi vaikuttaa oleellisesti kummankin omaisuuden hankintaan sijoittamat rahavarat tai muut panokset. Myös tapaukses- sa KKO 1986 II 103 korkein oikeus katsoi omistuksen kiinteistöön sijoituspanosten suhteessa, eikä osapuolten tarkoituksesta mainittu mitään. Tässä ratkaisussa kyseessä olivat aviopuolisot, joilla oli täysin avio-oikeuden poissulkeva avioehto ja he näin ollen rinnastuivat varallisuus- suhteiden osalta avopuolisoihin. Myöhemmissä korkeimman oikeuden ratkaisuissa on jälleen tuotu ilmi osapuolten yhteinen hankintatarkoitus.39
Avoliittolaissa on varauduttu siihen, että avoliitto voi kestää pitkään ja omaisuuden omistus- suhteiden toteennäyttäminen jopa kymmenien vuosien päästä voi olla haasteellista. Siksi avo- liittolaki sisältääkin yhteisomistusolettaman eli jos olosuhteista, muusta selvityksestä tai sopi- muksesta ei käy ilmi, kenelle omaisuus kuuluu, katsotaan omaisuus avopuolisoiden yhteiseksi yhtäläisin omistusosuuksin (avoliittolaki 6 §).40 Vastaava säännös löytyy myös avioliittolain 89 §:stä ja avoliittolain esitöissä onkin tähän viitattu. Ottamalla kyseinen säännös myös avo- liittolakiin, on sillä haluttu korostaa sitä, että ensisijaisesti noudatetaan avopuolisoiden välisiä sopimuksia ja omistuksesta esittämää näyttöä, jonka jälkeen vasta tulee käyttöön yhteisomis- tusolettama.41 Eli jos omistussuhteista on tehty erillinen sopimus tai pystytään esittämään muuta näyttöä esineen omistussuhteista, jää avoliittolain 6 § silloin soveltamatta. Avopuolisot voivat siis sopia haluamallaan tavalla, miten heidän välisensä omistussuhteet jakautuvat. He voivat omistaa omaisuutta sekä yhdessä että erikseen samanaikaisesti. Mikäli avopuolisoilla
39 Ainakin Mahkonen on kritisoinut yhteistä hankintatarkoitusta ja ratkaisujen rakentamista sen varaan koska se ei perustu todennettaviin tosiasioihin vaan psykologisoivaan osaempatiaan. Hänen mielestään on mahdotonta jälkikäteen varmuudella tietää osapuolten tarkoitusta, ellei siitä ole selvää dokumenttia. Katso tarkemmin Mah- konen 1998, s. 177–179.
40 Parisuhdemielessä toisilleen vieraiden henkilöiden yhteisesti käyttämän esineen kohdalta lähdetään erillisomis- tusolettamasta.
41 HE 37/2010 vp, s. 22.
on yhteistä omaisuutta, yhteisomistus on vaadittaessa purettava aikaisemmin esitetyn mukaan yhteisomistuslain perusteella.
Sekä nimiperiaate että yhteisomistusolettama voivat tuoda parisuhteen päättyessä ikäviä yllä- tyksiä, jos omistussuhteisiin ei ole omaisuutta hankittaessa kiinnitetty huomiota. Koska avolii- ton osapuolten kesken vallitsee sopimusvapaus42, tarkastellaan epäselvissä tilanteissa ensim- mäisenä sitä, mitä avopuolisot ovat omistussuhteista mahdollisesti keskenään sopineet. Näyt- tökysymysten helpottamiseksi sopimukset on aina syytä tehdä kirjallisesti ja tästä on erillinen maininta avoliittolain esitöissä.43. Mikäli sopimusta ei ole, niin tämän jälkeen esineen omista- juutta arvioidaan mahdollisen näytön perusteella. Sopimuksen tai muun näytön puuttuessa tulee yhteisomistusolettama sovellettavaksi ja omaisuuden näin ollen katsotaan olevan yhteis- tä.
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1988:85 on kyse yhteisomistuksen vahvistamisesta nimipe- riaatteesta poiketen. Kyseisessä tapauksessa A ja B olivat asuneet avoliitossa ja A:n omista- malle tontille oli rakennettu omakotitalo A:n, B:n ja heidän yhteisten lastensa kodiksi. B:n muutettua pois omakotitalosta, B vaati yhteisomistusta omakotitaloon. B ei pystynyt näyttä- mään, että talo oli tarkoitettu omistettavan yhteisesti, joten korkein oikeus hylkäsi B:n vaati- muksen.
Avoliittolain säännösten perusteella on lähtökohtana nimiperiaate. Kumpikin omistaa sen omaisuuden, joka on hänen. Edes avioliittolain säännökset eivät tätä periaatetta kumoa, vaik- kakin avioparin erotessa tasinkoon liittyvä oma lainsäädäntö varallisuuseroja lopulta tasaakin.
Omistusoikeuden vahvistamista koskeviin kanteisiin on usein erityisesti liitetty toissijaiseksi vaateeksi jonkinlainen korvausvaade siltä varalta, ettei omistusoikeuden vahvistaminen me- nesty44. Tällaiset muut korvausvaateet menestyvät helpommin kuin omistusoikeuden vahvis- tamiseen liittyvät kanteet.
42 Joitakin asioita, jotka rajoittavat osapuolten sopimusvapautta, on tuotu esille aikaisemmin.
43 HE 37/2010 vp. s. 20.
44 Gottberg 2013, s. 61.
2.4 Perusteettoman edun palautus avoliittolain näkökulmasta 2.4.1 Oppi perusteettomasta edusta
Parisuhteen osapuolet voivat riidellä niin rahasta kuin omistussuhteistakin. Riita rahasta voi tulla helposti eteen esimerkiksi niin, että toinen parisuhteen osapuolista tekee toisen puolison omistamassa asunnossa remonttia ja parisuhde päättyy melko pian remontin valmistumisen jälkeen. Miten asunnon remonttiin sijoitetut aika, vaiva tai varat korvataan suhteen päättyessä?
Näitä riitakysymyksiä onkin ratkottu oikeuskäytännössämme, jo kauan ennen avoliittolain voimaantuloa.
Perusteettoman edun palautus on yksi siviilioikeuden vahvoja periaatteita, joka ei perustu suo- raan lainsäädäntöön, vaan on syntynyt pitkälti oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden perusteella.
Perusteetonta etua koskeva oppi on toissijainen, sitä sovelletaan vain, jos muuta ratkaisuperus- tetta ei ole käytettävissä. Vaikka edes korkeimman oikeuden ennakkopäätökset eivät ole oi- keudellisesti sitovia, niitä noudatetaan eri oikeusasteissa laajasti ja siksi niillä on vahva tosi- asiallinen sitovuus. Perusteettoman edun palautus -opin avulla on ratkottu tilanteita, joihin ei ole mahdollista soveltaa olemassa olevaa lainsäädäntöä, kuten vaikka vahingonkorvauslakia (412/1974), mutta silti havaitaan kokonaisuudessa epäkohta, jonka myötä joku olisi hyötymäs- sä toisen kustannuksella perusteettomasti. Opin hyödyntämisen jälkeen lopputuloksen tulee olla oikeudenmukainen tai ainakin oikeudenmukaisempi kuin mitä se olisi, jos oppia ei nouda- tettaisi. Perusteetonta etua koskevan opin soveltaminen ei edellytä kummaltakaan osapuolelta minkäänlaista rikkomusta, vaan edellytyksenä on, että toisen kustannuksella on saatu perustee- tonta etua45. Perusteettoman edun palautuksen perusedellytykset ovat 1) etu 2) edun perusteet- tomuus ja 3) hyötyminen toisen kustannuksella.46
Edun eli hyödyn on pitänyt tulla toisen osapuolen eduksi. Edun saamista arvioidaan objektiivi- sesti ja taloudelliselta näkökannalta. Edun tulee olla perusteeton ja usein vastikkeetta saatua
45 Saarnilehto ym. 2004, perusteettoman edun palautus kohta ero vahingonkorvaukseen.
46 Esimerkiksi Hemmo 2018, s. 115 tai tarkemmin Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 161. Erimielisyyttä opin sisällös- tä on olemassa. Katso tarkemmin Roos, Ole: För mycket obehöring vinst? JFT 1992, s. 77–97.
rahanarvoista etuutta on pidetty perusteettomana, ellei selkeästi ole ollut kysymys lahjasta.47 Esimerkiksi A:n omistaman asunnon arvo on noussut ja on selvää, että arvonnousu on johtunut B:n tekemistä toimenpiteistä. Oma kysymyksensä on, onko etu perusteeton? Läheissuhteissa tätä oppia on siinä mielessä pidetty ongelmallisena, koska suoritusta annettaessa se ei ole oi- keudeton vaan siitä tulee oikeudeton vasta tämän läheissuhteen päättyessä48. Perusteettomuus voi ilmetä niin, ettei oikeustoimen alkuperäinen tarkoitus toteudu oikeustoimesta huolimatta.
Esimerkiksi on voitu sopia suoritusten vaihdosta, mutta toinen osapuoli jättää oman puolesta sopimuksesta täyttämättä. Oleellista on, että hyötyminen on tapahtunut toisen kustannuksella eli syyn ja seurauksen välillä on oltava yhteys.49 Toinen on siis niin sanotusti menettänyt jo- tain ja toinen on saanut etua taikka hyötyä vastikkeetta tai vastikkeen ja panoksen välillä on huomattava epäsuhta.
2.4.2 Kotityö perusteettoman edun palautuksen edellytyksenä
Perusteettoman edun palautuksesta on olemassa jonkin verran korkeimman oikeuden ratkaisu- ja. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1993:168 on arvioitu avopuolisoiden panosta yhteisen talouden hyväksi. Kyseisessä ratkaisussa oli kyse lähes 30 vuotta kestäneestä parisuhteesta ja yhteistaloudessa elämisestä, jossa oli kasvatettu kolme lasta aikuisiksi. Sekä A että B olivat käyneet ansiotöissä kodin ulkopuolella. A oli käyttänyt ansiotulonsa perheen elatukseen ja toiminut perheen yhteisen edun mukaan ja mahdollistanut näin B:n varallisuuden kertymisen.
B:n nimissä oli kiinteistö, jolle oli rakennettu omakotitalo, jossa perhe oli asunut. A:lla ei ollut kertynyttä omaisuutta. Korkein oikeus katsoi, ettei pelkkä A:n asuminen kodissa ollut riittävä korvaus B:n omaisuuden kerryttämisestä eikä A:n voitu katsoa tarkoittaneen kerryttää B:n omaisuutta siinä tapauksessa, että avoliitto päättyy eroon. Ratkaisussa katsottiin, että tehty kotityö oikeuttaisi kohtuulliseen korvaukseen parisuhteen päättyessä.
Pohjonen on todennut perheoikeudellisen ajattelun pohjautuvan epäitsekkääseen ajatteluun ja yhteiseksi hyväksi tekemiseen sekä luottamukseen.50 Edellä mainitusta ratkaisusta hän katsoo
47 Hemmo 2018, s. 115.
48 Mikkola 2018, s. 3.
49 Aurejärvi – Hemmo 2007, s. 163, 169.
50 Pohjonen 1995, s. 376.
löytyvän kohtuus ja heikomman suoja -ajattelua.51 Hän myös viittaa culpa in contrahendo - periaatteeseen, jonka perusteella sopimusta edeltävä oikeustila ennallistetaan, jos sopimus ei kokonaisuudessaan jostain syystä toteudu52. Avoliiton jatkuessa omaisuuden omistajalla ei olisi ollut merkitystä, mutta avoliiton päättyessä sillä on merkitystä.
Lähtökohtana on ollut, ettei kotityötä pidetä palkkaan tai muuhun korvaukseen oikeuttavana työnä parisuhteen aikana tai sen päättyessä.53 Kotityö kun lähtökohtaisesti koituu myös tekijän itsensä hyväksi, eikä vain toisen osapuolen hyväksi. Vaatimukset hyvityksestä on hylätty, jos ne ovat koskeneet arkisia ja tavanomaisia yhteiseen elämään liittyviä kuluja54. Avoliittolain esitöiden mukaan vain pitkällä aikavälillä tehty taloustyö voi oikeuttaa hyvitykseen.
2.4.3 Toisen omaisuuteen sijoitettu varallisuus hyvityksen edellytyksenä
Ratkaisussa KKO 1988:28 on kysymys korvauksesta toisen omaisuuteen sijoitetuista varoista.
Kyseisessä ratkaisussa avoliitossa pitkään elänyt pariskunta oli rakentamassa yhteiseen käyt- töön kesämökkiä A:n omistamalle maalle suurelta osin B:n sijoittamalla varallisuudella. A kuoli ennen kuin mökki oli valmis eikä B:llä näin ollen ollut mahdollisuutta käyttää kesämök- kiä hyödykseen. A:n kuolinpesä määrättiin maksamaan B:lle B:n kesämökkiin sijoittamat va- rat, jotka olivat huomattavat B:n varallisuus huomioiden55. Asiassa ei voitu päätellä, että B:n olisi ollut tarkoitus luovuttaa varat A:lle ilman vastiketta.
Ratkaisun perusteluissa ilmenee hyvin se, että ajatuksena oli ollut, että B saa käyttää kesä- mökkiä yhdessä A:n kanssa sen valmistuttua. Mutta koska tämä käyttömahdollisuus ei kos- kaan realisoitunut, oli B:llä oikeus saada kesämökkiin sijoittamat varat kuolinpesältä. Mikäli B olisi saanut käyttää mökkiä hyödykseen joitakin tai useita vuosia, olisi korvaussummaa toden- näköisesti vähennetty jonkinlaisella käyttökorvauksella tai katsottu, että B olisi saanut riittä- vän vastikkeen, eikä edun palautusta olisi määrätty.
51 Katso tarkemmin Pohjonen 1995, s. 379.
52 Pohjonen 1995, s. 382.
53 Mikkola 2017, s. 157.
54 Mikkola 2017, s. 161.
55 Ratkaisussa jää mietityttämään se seikka, että jos B:n varallisuus olisi ollut huomattava ja kesämökkiin sijoitet- tu varallisuus todella vähäinen, niin olisiko herkemmin katsottu, ettei ole edellytyksiä maksaa perusteettoman edun palautusta? Avoliittolain 8 §:ään sisältyy selkeästi maininta siitä, että jos perusteeton etu on vähäinen, ei hyvitystä tule maksaa.
2.4.4 Toisen omaisuuteen sijoitettu työpanos edun palautuksen edellytyksenä
Ratkaisussa KKO 1988:27 on kyse korvauksesta toisen omaisuuteen sijoitetusta työpanokses- ta. Kyseisessä ratkaisussa B oli rakentanut A:n omistamalle kiinteistölle omakotitalon ja auto- tallin. Tarkoituksena oli, että B saa vastikkeena asua kyseisessä talossa eikä muusta korvauk- sessa ollut sovittu. A:n ja B:n välit kuitenkin rikkoontuivat rakennusten valmistumisen aikoi- hin, eikä B saanut asua talossa eikä näin ollen saatu edellä mainittua vastiketta. Koska B:n työpanos oli ollut huomattava, hänellä oli oikeus saada kohtuullinen korvaus tekemästään työstä A:lta.
Mikkola on todennut, että tyypillisesti korvausvaatimukset perustuvat toisen omaisuuteen si- joitettuun panokseen.56 Usein panos on voinut olla rahaa tai työsuoritus kuten talon rakenta- mista tai asunnon remontoimista. Tällöin toisella osapuolella voi olla oikeus saada korvaus tekemästään työstä tai rahapanoksesta, jos avopuoliso ei ole täysimääräisesti hyötynyt teke- mästään työstä ennen kuin parisuhde tai avoliitto päättyy.
Korkeimman oikeuden ratkaisuissa 1988:27, 1988:28 ja 1993:168 operoidaan käsitteellä ”koh- tuullinen korvaus” sen sijaan että niissä olisi käytetty perusteettoman edun palautus -käsitettä.
Gottberg on katsonut, että perusteettoman edun palautus ei ole ollut oikeuskäytännössä tai oikeuskirjallisuudessa ensisijainen tapa puuttua varallisuussuhteisiin, vaan ensin on hyödyn- netty työpalkkaa tai muuta korvausta, mikäli se on ollut mahdollista. Välimäki on todennut, että vaikka ratkaisussa ei käytetä perusteettoman edun palautuksen -käsitettä, sopivat peruste- lut kuitenkin kyseisen opin muottiin57.
Gottbergin on todennut oikeuskäytännön luoneen oman kategorian, jolla operoidaan niissä tilanteissa, kun on kyse toisilleen läheisistä henkilöistä, eikä määrätty korvaus vastaa käypää työpalkkaa.58 Kairinen käyttää termiä korvaustyö. Hän tarkoittaa sillä työnteon muotoa, jossa kyse ei ole ansiotyöstä, mutta jonka perusteella tekijällä voi olla oikeus kohtuulliseen korva- ukseen tai muuhun kompensaatioon. Työ on usein perheenjäsenten, tuttavien tai ystävien toi-
56 Mikkola 2017, s. 156.
57 Välimäki 1995, s. 396.
58 Gottberg 1997, s. 14–15. ja Gottberg 2005, s. 6.
sen hyväksi tekemää työtä 59. Gottberg on katsonut ratkaisulinjan olevan suhteellisen vakiintu- nut ja lähtökohdan olevan se, että vaikka avopuolisoiden välillä ei ole elatusvelvollisuutta60, ei asumisesta ja elatuksesta ole mahdollista vaatia jälkikäteen korvausta, mikäli asiasta ei ole sovittu.61
2.5 Avoliittolain tahdonvaltaisuus ja sopimusvapaus
Avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annettu laki tulee sovellettavaksi vasta avoliiton päättyessä (avoliittolaki 1 §). Käytännössä siis kyseisen lain säännöksillä ei ole vaikutusta avoliitossa eläviin ennen avoliiton lopullista päättymistä joko eroon tai toisen avopuolison kuolemaan. Vaikka avoliittolain säännökset tulevat sovellettavaksi vasta eron hetkellä, ei mi- kään estä puolisoita tekemästä parisuhdettaan koskevia sopimuksia avoliiton aikana. Näyttö- kysymysten helpottamiseksi, sopimukset kannattaa aina tehdä kirjallisesti.
Kuten edellä on todettu, avopuolisoiden välillä vallitsee sopimusvapaus62. Avopuolisot voivat tehdä sopimuksia keskenään ja poiketa niillä avoliittolain säännöksistä (avoliittolaki 2.1 §).63 Avopuolisot voivat vapaasti sopia keskenään, miten he jakavat varallisuutensa ja miten yhteis- talouden hyväksi mahdollisesti annettuja panoksia hyvitetään avoliiton päättyessä.64 Kaikista
59 Katso tarkemmin Kairinen 2009, s. 95.
60 Tässä kohtaa on hyvä huomata ero avioliittolakiin. Avioliittolaissa aviopuolisoilla on elatusvelvollisuus 46 §:n mukaan ja esimerkiksi tavanomaiset asumiskulut menevät elatusvelvollisuuden piikkiin. Elatusvelvollisuuskaan ei pidä sisällään huomattavan laajaa panostusta toisen puolison varallisuuteen.
61 Vastaavasti Mikkola 2017, s. 161.
62 Maassamme on myös paljon lainsäädäntöä, jossa on pakottavia säännöksiä eikä niistä voi sopia toisin. Näissä on usein taustalla toinen vahva siviilioikeudellinen periaate heikomman osapuolen suojaamisesta. Esimerkiksi työsopimuslaki (55/2001) sisältää paljon säännöksiä, joista ei voi sopia heikomman osapuolen eli työntekijän vahingoksi. Avopuolisot ovat kuitenkin lähtökohtaisesti tasavertaisessa asemassa keskenään ja heidän on mahdol- lista sopia asioista laajasti.
63 Avopuolisoidenkin välisissä sopimuksissa pätee pacta sunt servanda eli sopimus sitoo -periaate sekä kohtuut- toman sopimusehdon sovittelu voi tulla kyseeseen varallisuus oikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) 36 § perusteella. Tähän liittyvä oikeustapauskommentti Klami-Wetterstein 2015, s. 3–4. Tässä tut- kielmassa ei kuitenkaan ole mahdollista perehtyä näihin asioihin. Sopimusoikeudesta tarkemmin Hemmo – Hop- pu 2006, Sopimusoikeus.
64 Mikäli puoliso antaa toiselle puolisolle varoja, eikä kyse ole hyvityksestä, on tällöin verotuksellisesti kyse lahjasta ja perintö- ja lahjaverolain (378/1940) säännökset tulevat sovellettavaksi. Avoliittolaissa tarkoitetun hyvityksen maksamista varten verohallinto on laatinut ohjeen hyvityksen verokohtelusta. On hyvä huomata, että vaikka avopuolisoihin sovelletaan joissakin tilanteissa tuloverolain (1535/1992) puolisoita koskevia säännöksiä ei avopuolisoiden välisessä omaisuuden erottelussa ole kysymys avioliittolain osituksesta. Tuloverolain 29 §:n lähtökohtana on, että rahana tai rahanarvoisena etuutena annettu hyvitys on veronalaista muutamin poikkeuksin.
Hyvitys ei lähtökohtaisesti ole vastikkeeton suoritus, joten sitä ei voida pitää lahjana, eikä näin ollen perintö- ja lahjaverolain kolmannessa luvussa mainitut verovapaat osat tule sovellettavaksi. Mikäli hyvitys annetaan sen vuoksi, että avopuoliso on sijoittanut varoja toisen avopuolison omaisuuteen ja näin kartuttanut toisen varallisuut-
asioista ei voi kuitenkaan pätevästi sopia. Avoliittolain 2.2 §:ssä säädetään, ettei avoliittolain 4
§:ssä ilmaistusta oikeudesta vaatia omaisuuden erottelua sekä 7.2 §:ssä mainittua oikeutta ha- kea pesänjakajan määräämistä voi sopia toisin.
Avoliittolain 7.1 § muotomääräyksiä tulee noudattaa, samoin kuin avoliittolain 9 ja 10 §:n mukaisia menettelysäännöksiä sekä 11 §:n takaisinsaantia koskevia määräyksiä. Ne asiat, jois- ta ei voi sopia toisin, ovat usein sellaisia, joissa voi olla intressejä myös kolmansilla osapuolil- la. Avopuolisot eivät voi sopia keskenään kolmanteen nähden tehokkaasti siitä65, että tietyn omaisuuden luovuttamiseen tarvittaisiin parisuhteen toisen osapuolen suostumus.66 Käytän- nössä jos vain toinen osapuoli omistaa67 yksin vaikka asuinhuoneiston, hän voi sen myydä ilman velvollisuutta pyytää lupaa toiselta, vaikka asuntoa käytettäisiin perheen yhteisenä koti- na. Avioliittolaissa aviopuolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon ja sen irtaimiston luo- vuttamiseen edellytetään aina aviopuolison kirjallista suostumusta (AL 38 § ja 39 §). Myös Suomen avoliittolain ensimmäinen ehdotus sisälsi avioliittolain kaltaiset vallinnanrajoitukset, mutta ne eivät päätyneet lopulliseen lakiin.
Avopuolisot voivat sopia, ettei avoliittolaki tule sovellettavaksi heidän parisuhteessansa muilta kuin edellä mainittujen pakottavien säännösten osalta. Tällöin avopuoliso ei esimerkiksi voi vaatia toiselta avopuolisolta hyvitystä avoliittolain 8 §:n nojalla, mutta se ei estäisi vaatimasta korvausta perusteettoman edun palautuksen kautta edellytysten täyttyessä68. Mielestäni avoliit- tolain yksi keskeisimmistä pykälistä on juuri avoliittolain 8 §, jossa säädetään hyvityksen edel- lytyksistä. Mikäli avopuolisot erikseen sopivat, että avoliittolaki ei tule sovellettavaksi heidän avoliittoonsa, voisin kuvitella, että siinä tapauksessa käytäisiin tarkemmin myös läpi, mitä lain soveltamatta jättäminen käytännössä tarkoittaisi. Nähdäkseni olisi varsin nurinkurinen tilanne,
ta voi hyvityksessä olla kyse omien varojen palautuksesta, jolloin se on verovapaa pääoman osalta. Sijoitetun omaisuuden pääomalle mahdollisesti maksettu korko tai muu tuotto on veronalaista pääomatuloa. Ohje löytyy verohallinnon sivuilta
[https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48427/avoeron_yhteydessa_maksettava_hyvity/]
65 Vaikka avopuolisoiden tekemä sopimus ei olisi pätevä kolmansiin osapuoliin nähden, ei sopimus ole merkityk- setön heidän keskinäisessä suhteessansa.
66 Vertaa esim. Ruotsin avoliittolain (Sambolag 2003:376) 23 §, joka rajoittaa omistajan määräysvaltaa omista- maansa omaisuuteen niin, ettei avopuoliso välttämättä saa ilman toisen avopuolison suostumusta luovuttaa tai pantata lain piiriin kuuluvaa asuntoa ja tavanomaista asuntoirtaimistoa, joka on hankittu yhteiseen käyttöön.
67 Omistamisesta ja omistusoikeuden käsitteestä tarkemmin Kaisto – Lohi, Johdatus varallisuusoikeuteen s. 53-.
68 Kangas 2018, s. 295.
että hyvitystä vaadittaisiin perusteettoman edun palautuksen nojalla, jos ensin sopimuksella on rajattu ulos avoliittolain soveltaminen. Avoliittolain 8 §:n hyvityksen edellytykset pohjautuvat täysin aikaisempaan oikeuskäytäntöön ja oppiin perusteettoman edun palautuksesta. Tämän vuoksi se ei ole oma täysin erillinen säännös, joka muuttaisi merkittävästi tapaa, jolla hyvitys- vaateita ratkaistaan. Lähtökohtaisesti voitaisiin arvioida sopimuksen alkuperäistä tarkoitusta, jos sen tarkoituksena on nimenomaisesti ollut rajata avoliitto hyvityssäännöksen soveltamisen ulkopuolelle en näe, että hyvitystä voitaisiin vaatia perusteettoman edun palautuksen perus- teellakaan. Kysymykseen voisi tulla ennemminkin kohtuuttoman sopimusehdon sovittelu. Täl- laisessa tapauksessa merkitystä voisi olla sillä, miten pitkä aika lain noudattamatta jättämisso- pimuksen ja mahdollisen kiistanalaisen oikeustoimen välillä olisi ja mitä avoliitossa ja avo- puolisoiden varallisuussuhteissa olisi tapahtunut vuosien varrella. Sinänsä estettä ei ole sille, että avopuoliso ensisijaisesti hakee hyvitystä avoliittolain 8 §:n nojalla sekä toissijaisesti pe- rusteettoman edun palautusta.
Avoparin olisi järkevää tehdä sopimus mahdollisen avoeron varalle. Sopimus kannattaisi teh- dä, silloin kun keskusteluyhteys on vielä avoparin välillä olemassa. Riitaisassa tilanteessa mo- lempia tyydyttävän sopimuksen aikaansaaminen voi olla vaikeaa varsinkin tilanteissa, joissa toinen osapuoli kokee tulleensa tavalla tai toisella toisen loukkaamaksi. Toisaalta on syytä huomata, että sopimus elossa olevan jäämistöstä on mitätön perintökaaren 17 luvun 1 §:n mu- kaan. Tällaiset kuoleman varalta tehdyt määräykset tulee aina tehdä testamentin muodossa.
Sopimus avoeron varalta ei siis voi sisältää ehtoja esimerkiksi omaisuuden omistus- tai hallin- taoikeuden siirtymisestä avoleskelle. Avoleski voi myös aina saada perintökaaren 8:2 § (27/2011) mukaista avustusta, jos sen edellytykset täyttyvät, vaikka avopuolisot olisivat kes- kenään sopineet, ettei hyvitystä makseta. Avustus on kuitenkin harkinnanvarainen ja se toteu- tetaan perinnönjaossa. Sitä voi vaatia kuolleen avopuolison varoista, mikäli eloon jääneen avopuolison toimeentulo on heikentynyt kuoleman johdosta. Kangas on katsonut, että avopuo- lisoiden on mahdollista sopia avoliittolain soveltamisesta heidän välisessä suhteessansa, vaik- ka laissa mainitut edellytykset eivät vielä täyttyisikään69. Tällaisen sopimuksen sitovuudesta ei kuitenkaan ole olemassa oikeuskäytäntöä.
69 Kangas 2018, s. 296.
